Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2015 VUORES, VÄSTINGINMÄKI I, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8587 Ilmakuva kaava-alueesta (v. 2013) Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan miksi suunnitelma laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelutyön edetessä. Aloite Västinginmäen asemakaavoitus on kaavoitusohjelman 2015 mukainen hanke. Hankkeen diaarinumero: TRE:920/10.02.01/2015 1
Suunnittelualue Lahdesjärven kaupunginosaan kuuluva Västinginmäen alue sijaitsee noin 6 km Tampereen keskustasta kaakkoon. Suunnittelualue on vanhaa talousmetsää ja peltoa. Särkijärven pohjoisrannalla ja Lahdesjärven länsirannalla on loma-asuntoja sekä muutamia vakituisia asuntoja. Koko Västinginmäen yleissuunnittelualueen pinta-ala on n. 40 ha, asemakaava-alueen pinta-ala tarkentuu suunnittelun edetessä. Suunnittelualueen. Pääosan suunnittelualueesta omistaa Tampereen kaupunki, rannassa sijaitsevat Messukylän tilat 8:83, 8:84, 8:85, 8:46, 8:45, 8:30, 8:29, 8:52, 8:28, 8:64, 8:102, 8:33, 8:35, 8:41, 8:50, 8:49, 8:48, 8:47, 8:37, 8:36, 10:16, 10:30, 10:34, 10:25, 10:22, 10:26, 10:18, 10:21, 10:20 sekä Hallilan tilat 4:16 ja 4:3 ovat yksityisomistuksessa. Alueen itäosa on alavaa, keskiset ja eteläiset osat ovat jyrkästi rantaa kohti laskevaa rinnettä. Korkeuserot vaihtelevat likimain +135...+116 mmpy välillä. Maaperä on pääsääntöisesti moreenia ja kalliota, alavat alueet savikkoa. Alueen halki kulkee lounais-koillissuunnassa merkittävä lepakkoreitti. Alueella ei ole tiettävästi ollut maaperän likaantumista tai pilaantumista aiheuttavaa toimintaa. Suunnittelualueen läpi kulkee etelä-pohjoissuunnassa Vuoreksen puistokatu, alueen pääkokoojakatu. Se toimii yhteytenä Tampereen keskustan ja Vuoreksen keskustan välillä, ja kaavoitettava alue tulee kytkeytymään siihen. Vuoreksen puistokadulla on tilavaraus raitiotielle. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA SELVITYKSET Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa (vahvistettu 29.3.2007) suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Merkintä sisältää asumisen, kaupan, palvelujen, hallinnon ja työpaikkatoimintojen alueet sekä liikenne-, virkistys- ja puistoalueet. Kuva 3: Ote maakuntakaavasta 2
Yleiskaava 27.9.2006 lainvoiman saaneessa Vuoreksen osayleiskaavassa suunnittelualueelle on osoitettu pientalovaltaista asuntoaluetta, jolle voidaan rakentaa myös pienkerrostaloja ja asuinympäristöön sopivia työtiloja. Alueelle on osoitettu lounaiskoillissuuntainen ekologinen käytävä ja virkistysreitti. Kuva 4: Ote Vuoreksen osayleiskaavasta Asemakaava Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Kaavan tavoitteet Asemakaavan laatimisen tavoitteena on muodostaa Vuoreksen pohjoisimmalle osaalueelle uusi pientalovaltainen asuinalue. Asemakaavasuunnittelun pohjaksi laaditaan yleissuunnitelma (nro 1039), jossa tarkastellaan koko Västinginmäen aluetta laajempana kokonaisuutena ja tutkitaan uuden asuinalueen sijaintia ja rakennetta sekä rakentamisen mittakaavaa. Samalla tarkastellaan muodostuvan alueen kaupunkikuvallista ilmettä suhteessa Vuoreksen puistokatuun sekä alueen rooliin Vuoreksen pohjoisena sisääntuloporttina, läheinen luonto sekä alueen toiminnot huomioiden. Asemakaavan 8587 kaava-alue tarkentuu suunnittelun edetessä. Kaavoitusohjelmaan on Västinginmäki I:n tavoitteeksi merkitty 36 000k-m²:n pientalovaltainen alue ja pientaloasuntojen lukumääräksi n. 200. Vuores on yhdistelmä laadukasta asumista ja kaupunkiluontoa. Vuoreksessa asukkaiden sujuva arki yhdistyy ekologiseen asumiseen ja liikkumiseen. Alueella toteutetaan edistyksellistä rakentamisen ja asumisen ratkaisuja ja hyödynnetään huipputeknologiaa. Alueen monimuotoisuus, vahva yhteisöllisyys ja sukupolvien luonteva kohtaaminen luovat lähtökohdat alueen aktiiviselle ja osallistavalle elämäntyylille. Vuoreksen ympäristöohjelma on osa Vuoreksen aluekehittämisohjelmaa. Siinä määritetään ympäristöllisten tavoitteiden ja ekotehokkuuden keskeisimmät tavoitetasot ja nimetään näiden tärkeimmät toteuttamistoimenpiteet. Yleissuunnittelun pohjaksi on keväällä 2014 järjestetty kaupungin toimialoille sekä alueen osallisille Sustainability Studio-työpaja (Pöyry Finland Oy), jonka tavoitteena oli ekologisesti kestävän asuinalueen suunnitteluperiaatteiden määrittely. 3
Vuoreksen laatutaso-ohje: Laatutaso-ohjeessa määritellään pääasiassa kortteleita koskevia laatutasotavoitteita suunnitteluprosessia ja ohjausta, suunnittelua, kaavoitusta, toteutusta ja osin ylläpitoa varten. Ohjeita sovelletaan asemakaavaa laadittaessa. Selvitykset Suunnittelualueelle on laadittu seuraavat selvitykset Tampereen Särkijärven sillan lähiympäristön merkittävimmät lepakkoalueet kesällä 2005-kartoitusraportti (Batcon Group 2005) Vuoreksen pohjoisosan luontoselvitykset (Korte 2009 2010) Liito-oravatilanteen tarkastelu (Kari Korte) Lepakkoselvitys, Vuoreksen Västinginmäen yleissuunnitelma nro 1039 (Ramboll 2014) Tampere Vuores Västinginmäki, yleissuunnitelman nro 1039 alueen arkeologinen inventointi 2014 (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen&Luoto 2014) Suunnittelualueelle laaditaan asemakaavoituksen yhteydessä: Hulevesiselvitys ja suunnitelma Rakennettavuusselvitys Liikennemelutarkastelu ja suunnitelma Kunnallistekniikan yleissuunnitelma Lepakkoselvityksen täydennys Kiviainestutkimus Kaavan laadinnassa käytetään soveltuvin osin hyväksi aiemmin tehtyjä selvityksiä, mm. Vuoreksen osayleiskaavavaiheessa tehdyt selvitykset. Muita selvityksiä laaditaan asemakaavamuutostyön aikana tarpeen mukaan. Rakentamistapaohjeet Asemakaavatyön aikana suunnittelualueelle laaditaan rakentamistapaohjeet. Vaikutusten arviointi Asemakaavan muutoksen vaikutukset arvioidaan kaavan laatimisen yhteydessä mm. 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Osalliset suunnittelu- ja lähivaikutusalueen maanomistajat, asukkaat ja yritykset kaupungin eri toimialat, viranomaiset ja liikelaitokset, mm. kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaisyksiköineen, kiinteistötoimi, Pirkanmaan pelastuslaitos, hyvinvointipalveluiden tuotantoalueet, avopalvelut, erikoissairaanhoito; päivähoito ja perusopetus; toisen asteen koulutus, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, 4
tilaajaryhmän kehittämis- ja suunnittelupalvelut, esteettömyysasiamies, Tilakeskus Liikelaitos Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan liitto Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi liikelaitos Pirkanmaan Jätehuolto Oy Elisa Oyj, Telia Sonera Finland Oy Vuores Palvelu Oy alueen yhdistykset muut ilmoituksensa mukaan TIEDOTTAMINEN JA OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Yleisjärjestelyt Asemakaavatyön aikana aineistojen nähtävillä oloista julkaistaan kuulutukset kaupungin ilmoituslehdessä (Aamulehti). Kaava-aineisto on nähtävillä kaavan eri vaiheissa nähtävillä oloaikoina Palvelupiste Frenckellissä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B, missä palvelupisteen neuvojilta saa opastusta kaavan valmisteluun liittyvistä asioista. Aineisto on lisäksi nähtävillä kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa: http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/kuulutukset.html Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee toimittaa nähtävillä oloaikoina kirjaamoon. Kirjaamon postiosoite: Kirjaamo, PL 487, Tampere 33101 Kirjaamon käyntiosoite: Puutarhakatu 6 Kirjaamon sähköpostiosoite: kirjaamo@tampere.fi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (aloitusvaihe) Hankkeesta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tämä asiakirja). Asemakaavamuutos tulee vireille 19.2.2015, jolloin kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 19.2.-12.3.2015 välisen ajan. Valmisteluvaihe Laaditaan asemakaavan valmisteluaineisto, johon sisältyy asiakirjoina mm. viitesuunnitelmia, havainnekuvia, selostus ja selvitykset. Valmisteluvaiheen yhteydessä kuullaan tarvittavia kaupungin asianosaisia toimialoja ja viranomaistahoja. Aloitusvaiheessa saaduista mielipiteistä ja mahdollisista ennakkolausunnoista tehdään yhteenveto selostukseen. Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Valmisteluaineiston nähtävillä oloaikana järjestetään yleisötilaisuus. Ehdotus Asiakirjat täydennetään asemakaavaehdotukseksi. Edellisessä vaiheessa saaduista mielipiteistä ja lausunnoista tehdään yhteenveto asemakaavaselostukseen. Yhdyskuntalautakunta käsittelee ehdotuksen ja päättää sen asettamisesta yleisesti nähtäville. Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä. 5
KAAVAN KÄSITTELYVAIHEET KAAVIONA JA YHTEYSTIEDOT Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen. Kaavoitusviranomainen Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Asemakaavoitus Va. Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen puh. 040-800 4908 Asiaa hoitaa: kaavoitusarkkitehti Minna Kiviluoto puh. 040-801 6951 Aineiston esittely Asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. (03) 5656 4400 palvelupiste.frenckell@tampere.fi Mielipiteiden vastaanotto Tampereen kaupunki, kirjaamo,pl 487, Tampere 33101käyntiosoite Puutarhakatu 6 kirjaamo@tampere.fi 6