LIITE Sivu 1 / 7

Samankaltaiset tiedostot
Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Ympäristövaikutusten arviointi

Yleisötilaisuuden ohjelma

Kunkun parkki, Tampere

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimaloiden rakentaminen Kotkan kaupungin Hallan alueelle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ Terhi Fitch

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

Winda Power Oy Tekniikantie Espoo

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YVA-harkintapyyntö YVA-menettelyn tarpeesta (KESELY/21/2019), Winda Power Oy, Hallakankaan tuulivoimapuisto, Kyyjärvi

44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset

Lausunnon antaminen Finnpulp Oy:n Kuopion Sorsasalon havusellutehtaan YVA-selostuksesta

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, Aleksis Klap

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa Lotta Vuorinen

Kuvitettu YVA- opas 2018

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

MRL:N MUKAINEN TURVALLINEN JA TERVEELLINEN YMPÄRISTÖ ALUEIDEN SUUNNITTELUSSA, KAAVOJEN LAINMUKAISUUS. Larri Liikonen Uudenmaan ELY -keskus

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset

MAISEMASELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari , Oulu

Ympäristöministeriö Kirjaamo Viite: Ympäristöministeriön avoin kommentin antomahdollisuus, uutinen

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

Kirkonkylän osayleiskaava

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio

Biokaasulaitosten YVAmenettely

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

Arviointitulosten raportointi. YMPS437 YVA-erikoiskurssi Kevät 2015

Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6. Maakuntahallitus

16T-2 Meluselvitys

TUULIVOIMAPUISTO LÅNGMOSSA. Näkemäalueanalyysi. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Soidinmäen tuulivoimahanke

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

Korttelin 4001 asemakaava

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE. Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Pohjois-Pohjanmaa. Dnro: POPELY/26/07.

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta

NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 19 1 (7) Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

SUHANGON KAIVOSHANKE, SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI. Yleisötilaisuus Tervola Jari Laitakari Kalle Reinikainen

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS Seinäjoen kaupunki

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Yhteysviranomainen Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 1041, Kouvola

POHJANMAAN YVA-MENETTELYHANKKEET:

Tuulivoimarakentamisen valtakunnallinen ohjaus

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

Transkriptio:

LIITE 7 31.8.2012 Sivu 1 / 7 1 YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Yhteysviranomaisena toimiva Kaakkois-Suomen Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus on antanut lausuntonsa Kotkan tuulivoimahankkeiden (Kotka Hallan ja Kotkamills Oy:n tehdasalue) ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 16.5.2012. Tässä arviointiselostuksen liitteessä esitetään yhteysviranomaisen lausunnot sekä niiden huomioiminen arviointiselostuksessa tiivistetyssä taulukkomuodossa. Hankkeen tiukasta aikataulusta johtuvia luontoselvitysten puutteita todennäköisesti täydennettävä kaava- ja lupamenettelyn yhteydessä. Luontoselvityksiä on täydennetty kesän 2012 aikana ja tulokset on raportoitu selostuksessa. Kotkamillsin kahden eteläisimmän ja Hallan pohjoisimpien voimalaitosten merkitys vaihtoehtojen melu-, välke- ja maisemavaikutukseen on esitettävä. Kaikkien voimalaitosten merkitys on otettu huomioon melu- ja välkevaikutusten mallinnuksessa sekä maisemavaikutusten arvioinnissa. Melun osalta tuloksia tulee tarkastella YM:n Tuulivoimarakentamisen Meluselvitysten tuloksia on verrattu suunnittelu oppaassa (luonnos ympäristöministeriön uusimpiin ohjei- 29.2.2012) esitettyjen suunnitteluohjearvojen perusteella siten, että eri vaihtoehtojen kohdalla tarkastellaan altistuvien asukkaiden ja erityiskohteiden määrää meluvyöhykkeittäinsiin sekä arvioitu altistuvien asukkaiden ja erityiskohteiden määrää meluvyöhykkeillä. Ympäristötavoitteet ja vertailukriteerit tulee esittää selkeästi arviointiselostuksessa. Hankkeen tavoitteita on käsitelty kappaleissa 1 ja 2. Ohjausryhmälle tulee antaa mahdollisuus kommentoida valittuja tavoitteita ja kriteereitä samoin kuin vertailua ja Ohjausryhmä on kokoontunut 6 kertaa. Selostuksesta on lähetetty kaksi luonnosta sen alustavia tuloksia. työn edetessä ohjausryhmälle kommentoitavaksi. Vaikutusten merkittävyyden arviointi ja vaihtoehtojen vertailu on tehtävä tasapuolisesti, samalla tarkkuudella Tulokset on esitetty pyydetyllä tavalla selostuksessa. ja perustellen. Vertailun tulokset on hyvä tiivistää taulukkomuotoon ja vaihtoehtojen kokonaisvaltainen vertailu tulee esittää sanallisesti.

31.8.2012 Sivu 2 / 7 Tarkasteltavan vaikutusalueen nykytilan kuvausta on tarkennettava arviointimenettelyn aikana tehtyjen selvitysten perusteella. Nykytilan kuvausta on täydennetty melun, luonnon ja arkeologisen tiedon osalta. Lausunnoissa ja mielipiteissä esille tuodut erityiskohteet ja asutus on otettava huomioon vaikutusten arvioinnissa. Erityiskohteet ja asutus on huomioitu vaikutusten arvioinnissa. Asuinrakennusten sijaintia ja etäisyyttä lähimmistä tuulivoimaloista on täsmennettävä arviointiselostuksessa. Asiaa on tarkasteltu maisemavaikutusten arvioinnissa. Erityiskohteiden ja asutuksen sijainti suhteessa tuulivoimaloihin on esitettävä kartalla. Menetelmäkuvauksen lisäksi on pohdittava selvitysten vaikeuksia, tiedollisia puutteita ja epävarmuustekijöitä. Kunkin arvioinnin osa-alueen osalta on tehty kyseiset tarkastelut. Arviointimenettelyn aikana esitettyihin kysymyksiin ja pelkoihin on pyrittävä vastaamaan perustellusti. Yhtenä Näihin kysymyksiin on pyritty vastaamaan parhaan tiedon mukaan. kysymyksenä on ollut, aiheuttavatko voimalat häiriötä TV- ja radiovastaanottimiin sekä kuinka voimalat vaikuttavat Maretariumin tulevaan hyljealtaaseen sekä hallien ja norppien hyvinvointiin. On tärkeää, että kulttuuriympäristö- ja maisemavaikutusanalyysi kattaa riittävän laajan alueen. Selvitysten rajausta on käsitelty yhdessä ELY:n ja kaupungin edustajien kanssa ennen selvitysten aloittamista. Vaikutus matkailukohteisiin (esim. Merikeskus Vellamo) tulee selvittää. Vellamo on ollut yhtenä arvioinnin kohteena maisemaselvityksessä. Hankevaihtoehtojen vaikutukset valtakunnallisesti merkittäviin Vaikutuksia kulttuuriympäristöön on rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (esim. Ruotsinsalmen merilinnoitus, Tiutisen asuinalue, Stora Enson Kotkan tehtaat sekä Sunilan tehtaat ja asuinalue) tarkasteltu kappaleessa 6.2 ja vaikutuksia arkeologisiin kohteisiin kappaleessa 6.3. tulee selvittää. Hanke ei saa vaarantaa Kotkansaaren Isonpuiston ja Luotsi-Kuusisen ulkoilu- ja käyttöarvoja. Hankkeella ei ole nähty merkitystä näiden alueiden ulkoilu- ja käyttöarvoon. Museoviraston, Kymenlaakson maakuntamuseon ja Mainittujen tahojen asiantuntijoita Kotkan kaupunkisuunnittelun asiantuntijoita on kuultava kuultiin arvioinnin aikana. arvioinnin aikana.

31.8.2012 Sivu 3 / 7 Tarkasteluissa on huomioitava vaikutukset kaukomaisemaan Osana maisemavaikutusten arviointia. ja ihmisten asuin- ja elinpiiriin. On selvitettävä, mitä välineitä voisi käyttää havainnollistamaan tuulivoimaloiden liikettä maisemassa. Arviointiselostukseen on sisällytettävä maisema-asiantuntijan Osana maisemavaikutusten arviointia on asiantuntijan sanallinen arvio liikkeen vaikutuksesta maisemaan. sanallinen arvio tuulivoimaloiden liikkeen vaikutuksesta maisemaan. Välkevaikutusten merkittävyyttä on kuvattava vertaamalla mallituloksia esimerkiksi Ruotsissa käytettäviin Tuloksia on verrattu sekä Ruotsin että Tanskan ohjearvioihin. ohjearvoihin. Meluselvitys ja sen johtopäätökset (mahdollinen meluntorjuntasuunnitelma) Meluvaikutusten minimoimiseksi on tulisi olla huolellisesti tehtyjä, jotta melulle altistuminen on mahdollista minimoida. Suojaetäisyys tulee mitoittaa laskennallisesti perustuen melun suunnitteluohjearvioihin. mallinnettu melun leviämistä erilaisia vaimennusstrategioita hyödyntäen. Ns. strategia E:n mukainen toteutus osoittautui toteutuskelpoiseksi. Mikäli melun osalta riittäviin suojaetäisyyksiin ei päästä, tulee selvittää taustamelutason suhde tuulivoimaloista Taustamelutaso on kuvattu selostuksessa. syntyvään ääneen eri sääolosuhteissa ja tuulivoimaloiden käytön ohjaukseen liittyvät mahdollisuudet melutasojen suunnitteluohjearvojen alittamiseksi. Myös melulle annetut yleisten ohjearvojen (VNp 993/1992) tulee alittua. Myös sisämelutasojen suunnitteluohjearvot tulee huomioida Ohjearvot on huomioitu. mitoituksessa. Vaikutukset ihmisten terveyteen elinoloihin ja viihtyvyyteen tulee arvioida oppaiden Terveysvaikutusten arviointi Saatavilla olleet ohjeet on huomioitu arvioinnissa. (STM oppaita 1991:1) ja Sosiaalisten vaikutusten arvi- ointi (STM oppaita 1996:2) mukaisesti. Hankkeen työllisyys- tai talousvaikutukset voi esittää arviointiselostuksessa omana osiona, mutta niitä ei saa Työllisyys- ja talousvaikutukset on esitetty kohdassa 6.14. sekoittaa ihmisvaikutusten arviointiin eikä etenkään vaihtoehtojen vertailuun.

31.8.2012 Sivu 4 / 7 Vaihtoehtojen vertailu tulee tehdä vain ympäristövaikutusten suhteen. Huomioitu. Asukaskysely on toteutettava ositetun otannan periaatteella vähintään 500 asukkaan otoskoolla. Otoskoko oli 500. Otantaperiaatteena käytettiin ositettua otanta. Lisäksi kyselyyn oli vapaa vastausmahdollisuus. Yhteensä 198 vastausta. Asukaskyselyn tulosten esittämisen yhteydessä on pohdittava niiden tilastollista luotettavuutta. Asukaskyselyn tuloksia arvioitiin tilastollisen luotettavuuden näkökulmasta. Menetelmät on kuvattu asukaskyselyn loppuraportissa. Asukaskyselyssä tulee käyttää tilastotieteellistä asiantuntemusta. Arvioinnin tekijöillä on akateeminen koulutustausta ja tilastotieteen opintoja. Asukaskyselyä tulee täydentää erityisryhmiin ja lähimpiin asukkaisiin kohdistuvin teemahaastatteluin. Teemahaastatteluja tehtiin 16 kappaletta. Suositeltavaa on järjestää asukastilaisuuksia lähimpien Yleisötilaisuus järjestettiin 14.3.2012 asunto-osakeyhtiöiden asukkaille. Kotkan kirjastotalossa. Ohjausryhmälle on tarjottava mahdollisuus kommentoida asukaskyselyn sisältöä ja toteutusta. Kyselylomake lähetettiin kommenteille ohjausryhmälle. Alueen runsas lintumuutto on otettava huomioon haitallisten vaikutusten seurannan ja lieventämiskeinojen Vaikutukset lintujen muuttoon on esitetty kohdassa 6.6. suunnittelussa. Hallan luontoselvityksen tekijän tulisi ottaa selkeämmin kantaa, onko alueella mahdollisia lisäselvitystä vaativia Asia on selvitetty tarkemmin selostuksen kohdassa 6.6. uhanalaisen lajiston esiintymispaikkoja. Luontoselvitysten tulee kattaa kaikki tuulimyllyjen suunnitellut rakennuspaikat ja niiden välittömän läheisyyden (tie- ja varastoalueet, sähkökaapelilinjat, jne). Luontoselvitystä täydennettiin kesällä 2012 ja tulokset on esitetty selostuksessa. Myös Kotkansaarella tulee tehdä vastaavanlaiset selvitykset kuin Hallassa. Luontoselvitystä täydennettiin kesällä 2012 ja tulokset on esitetty selostuksessa.

31.8.2012 Sivu 5 / 7 Kasvillisuuden ohella on selvitettävä myös hyönteisiä tai Asia on selvitetty kohdassa 6.6. muuta lajistoa, jos on syytä olettaa että alueilla voisi olla merkitystä luontodirektiivin liitteen IV lajeille tai uhanalaisille lajeille. Maaperän pilaantuneisuus on selvitettävä sekä tuulivoimaloiden rakennuspaikoilta että rakennettavien tielinjojen ja maakaapeleiden kohdalta. Asia on selvitetty kohdassa 6.10. Mahdolliset mittaukset tehdään ennen rakentamista. Arviointiselostuksessa on esitettävä, miten hanke ja sen Asia on esitetty kohdassa 6.1. vaikutukset suhtautuvat voimassa olevaan maakuntakaavaan ja ehdotusvaiheessa olevaan Kymenlaakson Energiamaakuntakaavaan. Hankkeen aiheuttamat rajoitukset Hallan alueen ja Hallan Asia on esitetty kohdassa 6.1. sataman mahdolliseen tulevaan maankäyttöön esi- merkiksi työpaikkana on selvitettävä. Miten hanke vaikuttaa liikenneväylien nykyiseen käytettävyyteen niin ajoneuvoliikenteen kuin kevyen liikenteenkin osalta sekä vaikutukset tiedossa oleviin maankäytön suunnitelmiin: Tiutisentien linjauksen muutosmahdollisuus, Kotkan tie- ja katuverkkosuunnitelmassa esitetty uusi tieyhteys Kotkansaaren ja Hallan välille, Kotkan kantasataman kehittämismahdollisuudet korkealuokkaisena kaupunginosana. Arviointiselostuksessa tulee esittää arvio eri vaihtoehtojen suhteesta hankkeen kannalta olennaisiin luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskeviin suunnitelmiin ja ohjelmiin. Arviointiselostuksessa on todettava, onko hankkeella vaikutusta Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamiseen ja onko hankkeella mahdollisesti vaikutuksia Natura 2000 kohteisiin. Hankkeen vaikutukset tutkiin ja viestiyhteyksiin on selvitettävä Pääesikunnan ja Ilmatieteen laitoksen lausunnoissa edellytetyillä tavoilla. Vaikutuksia maankäytön suunnitelmiin on tarkasteltu kohdassa 6.1. Esitetty kohdassa 6.12. Vaikutukset valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin on esitetty kohdassa 6.1.4. ja vaikutukset Natura 2000 kohteisiin kohdassa 6.12. Esitetty kohdassa 6.15.

31.8.2012 Sivu 6 / 7 Hankkeesta vastaavan on oltava yhteydessä Liikennevirastoon sekä seurattava meneillään olevaa selvitystyötä tuulivoimaloiden vaikutuksista liikenneturvallisuuteen Arviointityön aikana ilmestynyt opas on huomioitu ja Liikennevirastoon on oltu yhteydessä. ja otettava sen tulokset huomioon arviointiselostusta laadittaessa. Arviointiselostuksessa tulee esittää, mitkä riskit ja onnettomuudet Riskinarviointi on esitetty kohdassa ovat mahdollisia ja miten niihin varaudu- taan. Hankkeeseen liittyviä mahdollisia onnettomuuksia, niiden seurauksia ja vaikutusten palautuvuutta on tarkasteltava asiantuntija-arviona. 6.16. Arviointimenettelyssä tulee selvittää myös haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisemis- ja lieventämistoimenpiteitä, sekä ehdotus seurantaohjelmaksi. Ehkäisemis- ja lieventämistoimet on esitetty kohdassa 9. ja seurantaohjelma kohdassa 10. Lintujen törmäysriskiä voidaan pienentää pysäyttämällä voimalat kriittisimmän muuton ajaksi. Arviointiselostuksessa on esitettävä arvio pysäyttämisen todellisesta tarpeesta ja onko pysäytys käytännössä mahdollista sekä miten menettely voidaan organisoida. Hankkeesta vastaavan Törmäysriskejä on käsitelty kappaleessa 6.6.4. Voimaloiden pysäyttäminen on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista, mutta pysäyttämisen käytännön järjestely on ongelmallista. sitoutuneisuudesta menettelyyn ja sen aiheutta- miin sähkön tuotantotappioihin tulee myös esittää arvio. Arviointiselostuksessa tulee esittää, miten käytännössä melu- ja välkevaikutuksia ehkäistään ja miten toimenpiteet Esitetty kohdassa ehkäisemis- ja lieventämistoimet. organisoidaan, myös arvio hankkeesta vastaavan sitoutuneisuudesta toimenpiteisiin tulee esittää. Arviointiselostuksessa on pohdittava, onko joidenkin voimalaitosyksikköjen toteuttamatta jättäminen tarpeen haittojen pienentämiseksi. Vaihtoehtojen vertailun avulla on yksiköiden roolia vaikutusten aiheuttajana pohdittu. Kotkamillsin tuulivoimaloiden vaikutus tehtaan savukaasujen Vaikutusta arvioitu kohdassa 6.11. leviämiseen on myös arvioitava ja vaikutuksen mahdollinen seurannan tarve.

31.8.2012 Sivu 7 / 7 Arviointiselostuksessa on esitettävä suunnitteilla olevien tuulivoimaloiden (Kotkan kaupunki Hietasen satama 4 Yhteisvaikutukset on esitetty kappaleessa 6.17. kpl ja SG-Power Oy Karhulan-niemen eteläisin kärki 2 kpl) mahdolliset yhteisvaikutukset esimerkiksi kaupunkikuvaan ja maisemaan, melu- ja välkevaikutukseen, linnustoon, sähköverkkoon ja elinkeinoihin. Arviointiselostuksessa on myös pohdittava syntyykö voimaloista niin merkittäviä ympäristövaikutuksia, että osa yksiköistä edellyttäisi ympäristösuojelulain mukaista Ympäristölupavelvollisuutta on pohdittu kappaleessa 5.2. Lupavelvollisuudesta päättää valvontaviranomainen. ympäristölupaa.