TIEDE JA ASE SOTATIETEELLISEN TUTKIMUKSEN JULKISIVU Yleisesikuntaeversti, mosofian tohtori h.c. K J M i k 018 Kymmenentuhatta sivua yhtenäistä tieteellistä julkaisusarjaa ei vielä ole saavutus sinänsä. Ei meidänkään oloissamme liioin ole erikoista siinä, että mainittua sarjaa on julkaistu jo viidettä vuosikymmentä. Tarkastelun arvoiseksi tämän tekee vasta se, että tuohon julkaisutoimintaan sotatieteiden alalla on lähdetty miltei tyhjästä, uranuurtajina on ollut vain pieni joukko tavoitteiileen uskollisia, että kyseessä on lajissaan maamme ainoa sotatieteellinen julkaisusarja ja että työ on tehty ensisijaisesti vain omin taloudellisin ponnistuksin. Näin voidaan sanoa nyt viidenteen neljättä numeroonsa pääsevästä Suomen Sotatieteellisen Seuran vuosijulkaisusta ''TIEDE JA ASE". Vaikka tämä ilmestyykin seuramme 50-vuotispäivän merkeissä, on sen sarjanumero siis vasta 35. Kyseessä ei kuitenkaan ole toistuva julkaisutoiminnan epäsäännöllisyys vaan aluksi liikkeellelähdön etsintä ja sitten sotiemme ja poikkeusajan aiheuttama kymmenen vuoden katkos. Suomen Sotatieteellinen Seura ry perustettiin v 1927 - kolme vuotta Sotakorkeakoulumme alkamisesta, heti sen ensimmäisen kurssin valmistumista seuraavana keväänä -aluksi Sotakorkeakoulun toimintaan
6 läheisesti liittyvänä ja Sotakorkeakoulun Upseerikerho-nimisenä. Tällä nimellä seura toimi kaksi ja puoli vuotta, jolloin - vuoden 1929 lopulla - se sääntöjen uusinnan yhteydessä sai nykyisen nimensä jatkaen tästä alkaen itsenäisenä tieteellisenä yhdistyksenä. Sotakorkeakoulun Upseerikerhona aloitettiin jo julkaisutoiminta ja näin ennätettiin julkaista vösi erillistutkimusta. Samaa jatkettiin nimen ja sääntöjen muutoksen jälkeenkin, jos kohta vuosien 1930 ja 1931 talouslaman johdosta tahti hidastui niin, että julkaisusarja karttui vain kahdella. Vuoden 1933 alkuun mennessä oli vapaa sotatieteellinen tutkimuksemme toimittanut julkisuuteen siis seitsemän tutkielmaa. Näistä kukin käsitti tietyn, melko rajoitetun aiheen, joista viisi oli asianomaisten tutkijain diplomitöiden pohjalta niitä syventäen ja laajentaen tehtyjä ja kaksi oli kiintoisia sotahistorian esimerkkejä, toinen jopa ajankohtainen johtamistehtävien jakamista koskevan kiistakysymyksen tarkastelu. Vasta v 1933 - kuudentena toimintavuotena - oli päästy niin pitkälle, että voitiin aloittaa sarjajulkaisu, jossa tultaisiin julkistamaan seuran jäsenten - ja tapauksesta riippuen ulkopuolistenkin - tutkielmia samoissa kansissa eri sotatieteiden ja yleisten maanpuolustuskysymysten alalta sekä saattamaan lukijain tietoon keskitettyjä selostuksia lähinnä sotatekni11isistä, asejärjestelmiä tai muita alan ajankohtaisia aiheita koskevista aiheista. Seuran johdon tuolloin tekemä päätös merkitsi luottamusta omiin voimiin, uskoa toiminnan jatkuvuuteen ja tuntemusta tarpeesta saada sotiiasalan tutkimusharrastukselle julkisuustiiaa sekä siten innostaa vasta parisataista yleisesikuntaupseeristoamme vapaamuotoisesti syventymään alansa probleemoihin ja kehitysnäkymiin. Ulkoisina vaikutteina olivat jo seuralle jätetyt ja julkaisemista odottavat tutkimustyöt sekä luonnollisesti myös ulkolaiset vastaavat julkaisut. Oman sotatieteille omistetun vuosijulkaisun ensimmäinen numero pääsi täten julkisuuteen vasta 16 vuotta maamme itsenäisyysjuiistuksen jälkeen. Mutta tuo pitkä näkymättömän kypsymisen ja edellytysten luomisen sekä hiljaisten valmistelujen aika oli sikäli hedelmällinen, että vuosien 1933/34 vaihteessa valmistunut TIEDE JA ASE no 1 on voinut pysyä muodollisena esikuvana seuraaville vuosikirjoille vuodesta toiseen. Koska tämä tarkastelu keskittyy lähinnä siihen, miten Suomen Sotatieteellisen Seuran ulospäin näkyvä toiminta - julkaisutoiminta - on osaltaan kuvastellut maanpuolustusalamme tieteellistä tutkimusta, on paikallaan todeta, millainen vuosijulkaisumme on kokoonpanoitaan ja aineistoltaan ollut. Sivumäärältään se on ollut keskimäärin 300-sivuinen. Kahden ensimmäisen numeron jälkeen on vain kerran jääty alle 200 si-
VUD. Taloudelliset ja osin käytännöllisetkin syyt ovat rajoittaneet sivumääriä niin, että vain viisi kertaa on ylitetty 350 sivua. Sarja on ollut tässä mielessä tasainen. Kerrallaan julkaistujen tutkimusten, tutkielmien, esitelmien ja selostusten määrä on vaihdellut kymmenen kahden puolen. Näin on voitu antaa tilaa eri sotatieteiden ja maanpuolustuskysymysten käsittelylle. Toimitusperiaatteena onkin ollut, ettei samaan vuosinumeroon sisällytetä samalta sotatieteen alalta kahta artikkelia tai tutkielmaa useampaa. Tämä on saattanut aiheuttaa jonkin arvokkaankin tutkimuk-sen pois jäämisen ja ehkä tieteelliseltä painoltaan keveämmän kirjoituksen pääsemisen tilalle. Tällainen arviointi on kuitenkin varsin tulkinnanvarainen, sillä kukapa osaa tieteellisesti punnita jonkin taistelutaktillisen pohdinnan ja mittausteknillisen detaljin selvittelyn keskinäistä tieteellistä painoa. Alusta alkaen on tavoitteena ollut kattaa tasaisesti sotatieteiden laaja kenttä ja pysytellä ajankohtaisten probleemien tasalla. TIEDE JA ASE -julkaisun 34 numeron sisällysluettelot koostuvat lähes 300 varsinaisesta tutkimus- tai artikkelinimikkeestä. Toimitusluontoiset nimikkeet on jätetty edellisessä huomioon ottamatta. Artikkelit jakautuvat aihepiireittäin seuraavan yleisryhmittelyn mukaan 7 - yleismaanpuolustus- ja -poliittiset aiheet 40 = 14 % - strategia ja yleiset sotatieteet 20 = 7 % - teoreettinen taktiikka 15 = 5 % - organisaatio, esikuntapalvelu, johtaminen 20 = 7% - sotahistoria, yleinen 20 = 7% - sotahistoria, Suomen 40 = 13 % - maavoimien aselajit, taktiikka ja organisaatiot 45 = 15 % - merivoimien aselajit 15 = 5 % - ilmavoimien aselajit 20 = 7% - asetekniikka, teknilliset erikoiskysymykset 35 = 12 % - erillisiä yksittäisaiheita 25 = 8% Eri aihepiirien keskinäisessä asemassa on vuosien mittaan tapahtunut vain vähäisiä muutoksia. Ehkä selvintä on yleisten turvallisuuspoliittisten aiheiden lisääntyminen viime vuosina ja sotahistorian suhteellisen korostetun aseman taantuminen alkuvuosista. Molemmat piirteet ovat hyvin perusteltavissa. Ehkä vaikeammin perusteltavissa on taktillisten tarkastelujen vähäisyys, sillä tu1isihan suomalaisen sotatieteeilisen tutkimuksen tähdätä nimenomaan suomalaisöd olosuhteisöd perustuvan taktiikan - "suomalaisen sodan doktrönin" - tutkimukseen ja kehittämi-
8 seen. Ei riitä se, että tämä tutkimus oli ennen sotia TIETEEN JA ASEEN sivuilla suhteellisen vilkasta ja että suomalainen taktiikka osoittautui kokeessaan onnistuneeksi. Tekniikka ja muutkin muutokset ovat tuoneet taktiikan tutkimukselle uusia haasteita. Se ettei näihin oteta kantaa TIETEEN JA ASEEN sivulla ei kuitenkaan merkitse, etteikö haasteita olisi otettu vastaan. Oma mielenkiintonsa on myös sillä, että asetekniikka ja teknilliset erikoisaiheet ovat saaneet vain 12 %:n osuuden kaikista artikkeleista. Luulisihan, että aikaansa seuraava meikäläinen sotatieteeilinen tutkimus suuntautuisi suhteellisesti voimakkaammin aseteknökan ja elektroniikan saavutusten ja sovellutusten tutkimukseen suomalaisia maasto- ja ilmasto-oloja sekä teollisia resursseja silmälläpitäen. Samaa on sanottava suojelualan probleemoista sekä kenttäpalveluksessa tärkeiden materiaalinimikkeiden tutkimuksesta. Nykyaikainen teknis-iuonnontieteellinen tutkimus edellyttää kuitenkin siinä määrin määrärahoja sekä teollisuus- ja laboratoriotiloja, ettei vapaa virkapalvelun ohella tapahtuva tutkimus tunnu puolustusvoimien henkilöstön keskuudessa enää tarkoituksenmukaiselta. Käytännössä sellainen rajoittuu suurelta osin vastaavan alan kirjallisuuden, lähinnä aikakauslehdistön seuraamiseen, jonka perusteella voidaan kyllä tehdä omia olojamme koskevia päätelmiä, ainakin laatia antoisia selostuksia. Mainitun rajoituksen ei siksi tulisikaan pelottaa asi. aan kiinnostuneita käymästä myös teknillisiin teemoihin käsiksi. Edelleen TIETEEN JA ASEEN sisällysluetteloa tarkastellessa kiintyy huomio siihen, että kirjoittajien lukumäärä on suuri. Pyöreästi laskien kaikkiaan 200 nimeä on kirjoittajien luettelossa. Näistä on noin 10 % seuran ulkopuolisia ja siis 180 jäsentä, suomalaista yleisesikuntaupseeria. Tässäkin suhteessa hajonta on verraten suuri, merkitseehän se sitä, että noin joka seitsemäs seuran jäsen on ollut mukana kartuttamassa yhteisen vuosi julkaisun sisältöä. "Ammattikirjoittajia" on ollut vähän. Vain yksi on saanut nimensä miltei joka kolmanteen numeroon - 10 kertaa -, viiden tai sitä useamman tutkielman tai artikkelin kirjoittajia on lisäksi vain 5 ja 3 tai 4:ään päässeitä on 15. Tämä osoittaa sinänsä elinvoimaista tutkijapohjaa ja jäsenistön laajaa harrastusta. Toisaalta taas useassa tapauksessa yhden tutkimuksen kirjoittajan anti on hänen oman SKK-diplomityönsä saattaminen vuosikirjassa julkaistavaan asuun toimituskunnan tilauksen perusteella. Vaikka tämä hieman Iieventääkin kuvaa jäsenistön oma-aloitteisen aktiivisuuden laajuudesta, se ei kumoa sitä tosiasiaa, että TIEDE JA ASE on saanut artikkelinsa leveältä yleisesikuntaupseeririntamalta. Edellä on todettu, että vuosijulkaisumme koko sivumäärä nousee jo
kymmeneen tuhanteen, että se on sotavuosien taukoa lukuunottamatta ilmestynyt jatkuvan säännöllisesti vuodesta 1933 alkaen, että sen artikkelien aihepiiri kattaa varsin tasapuolisesti sotatieteen keskeiset pääalueet ja että sillä on ilmestymisaikanaan ollut jo 200-miehinen avustajajoukko, joka 90 %:sti koostuu oman Sotakorkeakoulumme kasvattamista yleisesikuntaupseereista.. Näistä neljästä toteamuksesta voidaan tehdä vastaavat muodolliset päätelmät. Julkaistujen tutkimusten yhteissivumäärä on varsin mittava, toiminnalla on täysin vakuuttava jatkuvuus, tutkimus ei ole urautunut tietyille erikoisaloille ja tutkijavoima on ollut tasaisesti uusiutuvaa. Tieteellistä tutkimusta arvioitaessa eivät kuitenkaan edellä esitetyt päätelmät ole sellaisenaan painavia. Tutkimuksen arvon mittoina on totuttu pitämään tiettyjä tieteellisiä, sellaisenaan vaikeasti määriteltäviä kriteereitä, tutkimuksen omaperäisyyttä ja luovuutta sekä - varsinkin sovelletuissa tieteissä - tuloksia. Tieteellisyyskriteereitä sen enempää erittelemättä on todettava, että julkaisuasteelle asti päässeet artikkelit ovat läpikäyneet vuosien kuluessa muotoutuneen arvostelukierroksen, jollaiseen ei pariin vuosikymmeneen ole tarvinnut tehdä sanottavia muutoksia. Kunkin seuralle jätetyn työn arvostelee ensin ao sotatieteen alan asiantuntijoista - ansioituneista vanhemmista yleisesikuntaupseereista - koottu jaosto, jolle yleensä virkatehtävissään ko aiheen piirissä työskennellyt pääarvostelija on antanut seikkaperäisen lausunnon. Jaostoarvostelut käsitellään toisiinsa vertaillen arvostelujaostojen vanhimpien yhteisessä istunnossa, jossa niistä laaditaan seuran johtokunnalle arvosteluyhteenvedot lausuntoineen töiden palkitsemisesta sekä julkaisusuositukset. Arvosteluissa kiinnitetään huomiota tutkimuksen itsenäisyyteen, sen omaperäisyyteen, tutkimustulosten loogisuuteen sekä työn ajankohtaiseen reaaliarvoon ja merkitykseen upseerien jatkokoulutuksen kannalta sekä julkisuudessa yleensäkin. Mikäli kyseessä on ollut tutkimus, joka on käsitellyt tiettyä luonnontieteiden - joskus muunkin yleisen tieteenalan erikoiskysymystä, on lausuntoja pyydetty ulkopuolisiltakin asiantuntijoilta. Edellä jo mainittiin, että työn julkaistavuuteen vaikuttavat sekä siitä annettu arvostelu sinänsä että se, miten kunkin vuosikirjan sisältö saataisiin mahdollisimman laaja-alaiseksi. Tästä toimitusperiaatteesta huolimatta voidaan olettaa, että aiemmin mainitut 10 000 sivua ovat olleet tieteelliset mitat täyttävää tai muuten sisällöltään puolustusvoimiemme tutkimus- ja korkeakoulutustasoa vastaavaa tekstiä. Sovelletuista tieteistä, jollaisia sotatieteet valtaosaltaan ovat, puhuttaessa kysytään yleensä aina, mitä tuloksia tutkimuksista on saatu. Esi- 9
10 teltäessä TIETEEN JA ASEEN asemaa eräänlaisena sotatieteiden "näyteikkunana" mentäisiin asiattomuuksiin, jos vuosikirjassa julkaistuilla tutkimuksilla väitettäisiin olleen tiettyjä "tuloksia" sinänsä. Enimmäkseen on esillä ollut juuri näiden tulosten tarkastelu tai tutkimuksen asteelle tulleiden ongelmien selvittely. Kyllä tulokset on siirrettävä virkatutkimuksen puolelle unohtamatta kuitenkaan sitä, että monet ideat syntyvät usein juuri vapaan tutkimuksen pörissä ja että jatkuvuutta edustava forum kantaa vapaata tutkimusharrastusta, josta virkatutkimuskin tehostuu. Sotilasalan tutkimuksesta on huomattava osa salaista. Tämän lisäksi se on valtaosaltaan puolustusvoimien ajankohtaisiin kehittämiskysymyksiin kiinteästi kytkettyä tavoitetutkimusta. Nämä näkökohdat yhdessä johtavat söhen, että sotatieteellinen tutkimus niin meillä kuin muuallakin tapahtuu voittopuolisesti virkaportaissa ja suljettujen ovien takana. Puolustusvoimilla on omat.laitoksensa nimenomaisesti sotilasalan erikoistutkimuksiin ja koetoimintaan. Mutta mitä monipuolisemmin puolustuslaitosten tekninen kehittäminen kytkeytyy yleiseen tekniseen ja teolliseen 'kehitystyöhön ja mitä kiinteämmin turvallisuuspoliittinen päätösten etsintä on ruppuvuussuhteessa yhteiskuntien sisäisistä ja ulkopuolisista muutosprosesseista, sitä enemmän sotatieteellinen tutkimus liittyy yleiseen tutkimukseen ollen osa valtakunnallista tutkimusohjelmaa. Tapauksittain tarkasteltuna tämä merkitsee varsinkin pienissä valtioissa kuten meillä, missä resurssit ovat rajoitettuja niin henkilöstöä kuin laitteistoakin ajatellen, myös sitä, että puolustusvoimien tutkimuksia sörretään tilaustöinä keskeisiin siviilitutkimuslaitoksiin tai - varsinkin hankintaprojektien kyseessä ollen - toimittava teollisuuslaitos osallistuu merkittävästi alan tutkimukseen. Tällöin puolustusvoimien tutkimusosuudeksi jää teknisessä mielessä lähinnä testaus. Käyttötutkimus kenttäoloissa lasketaan useinkin käyttöpuolen asiaksi, ainakin sen tutkimusaspekti koetaan vain toissijaisesti. Puolustusvoimien pörissä tapahtuvasta teknisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta sekä maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan ja sen kautta siviilipörien osuudesta puolustustutkimuksessa on ollut tyhjentävät esitykset TIETEEN JA ASEEN n:o:ssa 33 vuodelta 1975. Näiden kirjoitusten aihepiiristä on löydettävissä olennainen osa puolustusvoimien omaa ja tilaustyönä tehtyä tutkimusta. Laajan ja nimenomaisesti puolustusvoimille kuuluvan tutkimusalan muodostaa määrätietoinen jatkuva ohjesääntötyö, joka on laadultaan lähinnä taktiikan tutkimusta. Ehkäpä juuri taktiikan tutkimukseen antautuneiden keskittyminen tähän virkatutkimukseen on eräs syy siihen, ettei
vapaan tutkimuksen puolella ole esiintynyt vastaavia aiheita odotetussa määrin. Koska kyseessä on myös menetelmätutkimus ja siihen liittyvä organisaatiotutkimus, jollainen varsinkin kehittelyvaiheessa on salaista, on tämäkin ollut omiaan pidättämään taktillisia aiheita julkisivun takana. Varauksetta voidaan sanoa, että pääosa maassamme suoritettavasta sotatieteellisestä tutkimuksesta tapahtuu virkatyönä esikunnissa, tutkimuslaitoksissa ja sotakouluissa. Osittain se kytkeytyy kiinteästi jokapäiväisen palvelun virkarutiiniin, osittain taas tapahtuu tietoisesti suljettujen ovien takana. Tutkijanmieleen kuuluu kuitenkin aina myös pyrkimys itsenäisyyteen tutkimuksessa ja halu toteuttaa itseään myös julkisuudessa. Onhan julkinen kritiikki eräs henkisen työn kiihoke. Useassa tapauksessa vapaa tutkimus tapahtuukin juuri näiltä lähtökohdilta virkatutkimuksen "sivutuotteena". Tämä on tullut sitten näkyviin TIETEEN JA ASEEN sivuilta, jos kohta ei ole syytä unohtaa sitäkään, että useat aselajisäätiöiden ja -yhdistysten julkaisut ovat tarjonneet tilaa upseeriston tutkielmien ja erilaisten palvelukysymysten pohdiskelujen julkistamiselle. Suomen Sotatieteellinen Seura on nähnyt toiminnassaan jo vanhastaan ns sisäisen ja ulkoisen toiminnan. Sisäiseen kuuluu seuralle jätettyjen tutkimusten arvostelu ja apurahojen myöntäminen ja esitelmätoiminta - nykyisin keskimäärin 8 alan ammattiesitelmää yleisissä kuukausikokouksissa ja toistakymmentä esitelmää tai alustusta harrastajapiirien istunnoissa vuosittain. Tämä merkitsee varsin monipuolista ja herätteitä antavaa toimintaa. Tästä korjataan satoa sekä virkatehtävissä että julkaisutoiminnassa, joka käsittää seuran ulkoisen, ulospäin näkyvän toiminnan. Vuosijulkaisu TIEDE JA ASE on viime aikoina kattanut miltei täysin tämän toimintasektorln Koska TIEDE JA ASE esittelee koko puolustusvoimia ajatellen säännöllisimmin jatkuvaa, monipuolisimmin puolustusvoimien probleemeihin paneutuvaa ja myös kiinteimmin vapaata tutkimusta, on oikeutettua nimittää tätä puolustustutkimuksemme ja sotatieteellisen toimintamme julkisivuksi. Edellä on todettu, miten monipuolista on puolustusvoimien tutkimus kokonaisuudessaan. Tässä yhteydessä onkin paikallaan käyttää tuota kulunutta "jäävuorivertausta". Kuten meressä ajelehtivasta jäävuoresta on vain kymmenes osa näkyvissä, niin voidaan sanoa TIETEESSÄ JA ASEESSA julkaistujen tutkimusten edustavan vain vastaavaa näkyvissä olevaa sotatieteellisen tutkimuksen osaa. Mutta kuten jäävuoren huippukin pinnan yläpuolella on suhteessa koko vuoreen, samoin on vapaan tutkimuksen aktiivisuus ja elinvoima suhteessa puolustusvoimien yleiseen tutkimustilanteeseen. 11
12 Pelkistetysti voidaankin päätellä, että vapaan ja virkatutkimuksen kesken on olemassa määrällisesti tietty suhde. Sama pätee myös tutkimusten sisällön suhteen. Puolustustutkimus pyrkii aina olemaan kiinteästi ajassa mukana. Sille on suorastaan ominaista, että se on voittopuolisesti melko lyhyen tähtäyksen tavoitetutkimusta. Myös vapaassa tutkimusharrastuksessa suuntautuu tutkijain mielenkiinto niihin aiheisiin, jotka ovat. ajankohtaisia jos kohta sen on käytännössä nojauduttava enemmän teoriaan kuin laboratorioissa suoritettu virkatutkimus. Koska vapaan ja virkatutkimuksen suorittajat ovat pääasiassa samaa joukkoa säteilee tutkimuksen taso myös toisesta toiseen. Kun tämä taso on vapaan tutkimuksen forumilla todettavissa korkeaksi, seuraa siitä loogisena johtopäätöksenä, että myös virkatutkimus on pätevien voimien hallussa. Mikäli edellä esitetyt toteamukset, että sotatieteellisen tutkimuksen kokonaiskentällä vapaa ja virkatutkimris ovat jatkuvassa toisiaan heijastavassa suhteessa niin määrällisesti, laadullisesti, tasollisesti kuin aiheiden valinnankin osalta pitävät paikkansa, on TIETEEN JA ASEEN lehdillä julkisuudessa esitetyllä tutkimuksella tietty näytearvo. Tämä asettaa Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisutoiminnalle vaativat velvoitteet. TIEDE JA ASE on osavastuussa siitä, millaista arvonantoa puolustusvoimien tutkimustoiminta saa osakseen. Kysymys ei kuitenkaan ole eikä saa edes ensisijaisesti ollakaan puolustustutkimuksen osakseen saamasta arvostuksesta ja sen uskottavuudesta. Tärkeätähän tämäkin on, sillä vielä meillä on pörejä, joiden mielestä puolustuslaitos on vain väkivallan eikä suinkaan maanpuolustusta palvelevan hengenviljelyn tyyssija. Kyseessä on merkittävältä osaltå myös innoittaa ja informoida puolustustutkimuksesta kiinnostuneita eri siviili piirien tiedemiehiä. Vaikka maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta onkin jo 15 vuoden ajan ollut yhdyssiteenä sivillitutkijoiden ja puolustusvoimien välillä, on kaikkien saatavissa oleva tieteellinen julkaisu arvokas lisä näille yhteyksille. TIEDE JA ASE on viime aikoina antanut aiempaa enemmän tilaa myös seuramme jäsenistöön kuulumattomien tutkijain puheenvuoroille. Tämäkin sopii puolustustutkimuksen julkisivun kuvaan, sillä onhan turvallisuuspoliittinen sekä viime sotiimme kohdistuva tutkimus vallannut viime vuosina lisää alaa siviilitutkijoiden piirissä. Yliarvioimatta TIETEEN JA ASEEN merkitystä puolustustutkimuksen esittelijänä puolustusvoimien ulkopuolelle ja sen merkitystä sotilas- ja siviilipiirien intressejä yhdistävänä tieteellisenä julkaisuna, on kuitenkin muistettava sen keskeinen merkitys sotatieteellisen tutkimuksem-
me innoittajana ja opastajana sekä väylänä, jota myöten monet sotilastutkijat saavat puheenvuoronsa julkisuuteen. Tällaisena Suomen Sotatieteellisen Seuran vuosijulkaisu TIEDE JA ASE säilyttää ennakkoluulottoman vireytensä ja tutkimustensa ajankohtaisen mielenkiinnon sekä juuri tällaisena asemansa sotatieteellisen tutkimuksemme edustavana julkisivuna. 13