w w w. p altamo. fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Kotipitäjä Toukokuu
Kansikuva: Arto Laurikainen
Tulevaisuuden energiaratkaisuja pohdittiin Paltamossa 3 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Professori Peter Lund Aalto-yliopistosta Paltamossa, Kainuun Opistolla, järjestetyssä energiaseminaarissa pe 19.4. saatiin hyödyllistä ja innostavaa tietoa uusiutuvan energian mahdollisuuksista. Seminaariin osallistui 70 kuulijaa pääosin Kainuusta, ja oli tapahtuma saanut liikkeelle kiinnostuneita myös Oulun ja Kuopion seuduilta. Seminaarin tärkein viesti jokaisessa puheenvuorossa oli selkeä: emme osaa vielä Suomessa hyödyntää uusiutuvan energian mahdollisuuksia riittävän tehokkaasti. Uusiutuvan energian ja nimenomaan lähienergian potentiaali on valtava ja alueelliset vaikutukset voisivat olla erittäin hyviä: hyvinvointia ja työpaikkoja saataisiin välittömästi ja välillisesti. Jotta tuohon tilanteeseen päästäisiin, täytyy tehdä päätöksiä ja valintoja niin valtiovallan ja kuntapäättäjien kuin kuluttajien tasolla. Myös Kainuussa uusiutuvan energian hyödyntämisessä olisi paljon parantamisen varaa. Lähienergiamallilla voitaisiin luoda lisää koulutusta, osaamista ja työpaikkoja. Paikallisin voimin tuotettu energia jättäisi osaamisen ja rahavirrat omalle alueelle. Tulevaisuuden energiaratkaisuista seminaarissa puhuivat energia-alan huippuasiantuntijat ympäri Suomea. Mukana olivat professori Peter Lund Aalto-yliopistosta, Rauno Lauhakangas, Research Institute for High Energy Physics -tiedeyhteisöstä, toimitusjohtaja Sakari Ermala Verte Oy:stä sekä yrittäjät TurosTeamista, joka kehittää alalle uusia innovatiivisia ratkaisuja. Koko perheen energiamessuilla reilut 700 kävijää Energiateema jatkui lauantaina 20.4. koko perheen messutapahtumassa Kainuun Opistolla. Räntäsateesta huolimatta tapahtuma keräsi yli 700 kävijää. Messuille osallistui yhteensä 25 näytteilleasettajaa ja yhteistyökumppania. Paltamon pitäjän ensimmäisen energiatapahtuman järjestivät Paltamon kunta ja Paltamon työvoimayhdistys ry yhteistyössä Metsäkeskuksen, CEMIS-Oulun ja Kainuun Opiston kanssa.
V U O S I 2 0 1 2 Kunnanjohtajan katsaus Vuotta 2012 leimasivat eurokriisi ja maailmantalouden ongelmat. Koko euroalue kärsi osin taantumasta ja työttömyys kasvoi, varsinkin nuorisotyöttömyys. Heikentynyt kysyntä heijastui myös Suomen vientiin ja työttömyys kasvoi joulukuun tilanteena prosenttiyksiköllä. Suomen kansantalous on erityisen haavoittuva talouden vientivoittoisuuden vuoksi. Finanssikriisin hoidon epäonnistuminen on edelleen riski kansantalouksien kehittymiselle. Kainuun työttömyys heikkeni myös, joulukuun luvuin kasvua oli 1,4 prosenttiyksikköä. Paltamon tilanne poikkesi edelleen ollen keskimäärin 4,5 % ja joulukuun luvuin mitattunakin 5,5 %. Kuntatalous kiristyi Paltamossa valtionosuusleikkausten vuoksi ja myös siksi, että maakunnan alijäämät jouduttiin siivoamaan, jotta uusi sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä. Alijäämät olivat noin 530 000 euroa. Lisäksi jouduttiin kirjaamaan alas vanhan Kiehimänhovin poistamaton osa 352 000. Siten tappiota kertyi 943 000 euroa. Korkotaso pysyi onneksi matalana. Kainuun asukasmäärä väheni 609 hengellä ja Paltamon 66 hengellä. Pitkäaikaista velkaa lyhennettiin edellisvuosien tapaan 1,34 miljoonalla eurolla. Kiehimänhovin rakentamisesta aiheutuva lisärahoituksen tarve katettiin lyhytaikaisella rahalla, koska se on ollut pitkäaikaista edullisempaa. Nettoinvestoinnit olivat yhteensä 2,67 miljoonaa euroa. Maan hallitus käynnisti koko maata koskevan kuntarakenneuudistuksen. Se on tarkoitus viedä läpi äärimmäisen nopealla aikataululla ja sen lopullinen sisältö on vielä osin auki. Uudistuskokonaisuuteen liittyvät valtionosuusuudistus, kuntalain kokonaisuudistus, kuntarakennelain valmistelu, kuntien ja valtion tehtävienjaon selvittäminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakennelain valmistelu. Uudistuksen valmistelu on ollut sekavaa ja tempoilevaa Paltamon kunnalla ei ole kattamattomia alijäämiä taseessa. Arto Laurikainen kunnanjohtaja w w w. p a l t a m o. f i
TALOUS 2012 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut Toimintatuotot 1.1-31.12.2012 1.1.-31.12.2011 Myyntituotot 1 875 039,84 1 775 976,99 Maksutuotot 312 268,87 316 198,14 Tuet ja avustukset 134 883,55 182 995,58 Muut toimintatuotot 1 249 810,25 3 572 002,51 1 128 145,76 3 403 316,47 Toimintakulut Henkilöstökulut - 6 171 871,01-5 915 060,59 Palkat ja palkkiot - 4 404 801,14-4 236 323,30 Henkilösivukulut - 1 767 069,87-1 678 737,29 Eläkekulut - 1 576 585,53-1 504 501,46 Muut henkilösivukulut - 190 484,34-174 235,83 Palvelujen ostot - 15 396 666,34-14 861 915,83 Aineet, tarvikkeet ja tavarat - 1 759 569,38-1 638 826,07 Ostot tilikauden aikana - 1 759 569,38-1 636 639,63 Varastojen lis.(+) tai väh.(-) 0,00 0,00 Avustukset - 335 417,73-396 711,94 Muut toimintakulut - 159 268,34-23 822 792,80-214 081,59-23 026 596,02 Toimintakate - 20 250 790,29-19 623 279,55 Verotulot 9 748 892,67 10 193 811,29 Valtionosuudet 11 086 076,00 10 666 199,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 47 624,76 92 245,49 Muut rahoitustuotot 25 733,78 20 677,48 Korkokulut - 273 569,96-317 424,00 Muut rahoituskulut - 908,27-201 119,69-10 023,22-214 524,25 Vuosikate 383 058,69 1 022 206,49 Poistot ja arvonalennukset Suunnitelmanmukaiset poistot - 995 542,49-1 033 272,85 Kertaluonteiset poistot - 351 660,25-1 347 202,74 0,00-1 033 272,85 Satunnaiset tuotot ja kulut Satunnaiset tuotot 0,00 0,00 Satunnaiset kulut 0,00 0,00 - Tilikauden tulos - 964 144,05-11 066,36 Poistoeron lis.(-) tai väh.(+) 21 569,51 21 892,05 Varausten lis.(-) tai väh.(+) 0,00 - Rahastojen lis.(-) tai väh.(+) 0,00 - Tilikauden + yli/-alijäämä - 942 574,54 10 825,69 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2012 2011 Toimintatuotot/toimintakulut, % 15,0 14,8 Vuosikate/poistot, % 28,4 98,9 Vuosikate, euroa/asukas 102,39 268,50 Asukasmäärä 3741 3807
6 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Paltamo kaikilla mukavuuksilla Palvelukoulutus Palvelujen tuotteistaminen Koulutus- ja ideointi on suunnattu paltamolaisten palvelujen myyjille, uuden tai jo olemassa olevan tuoteidean kehittäjille. Lisäksi tehdään suunnitelmaa Kainuu Helsingissä 2014 tapahtumaan osallistumisesta Paltamon osalta. mm. Kainuu Helsingissä 2014- Ohjelma: Keskiviikko 22.5. OSA1 17.30 Osallistujien esittelyt 17.45 Paltamon myyntituotteet - Matkailu, kauppa, tapahtumat, kalastus, retkeily, liikunta jne. - Mitä kiinnostavaa on Paltamossa myytävänä? 19.00 Myyntituote, mitä se tarkoittaa? - Minkälaista tuotetta voidaan myydä - Tuotteen hinnoittelu - Tuotteen markkinointi 19.45 Paltamo Helsingissä 2014 - Paltamon suunnitelma (tehdään yhdessä) - Ketkä lähdössä mukaan ja millä tuotteilla (tuotekartoitus) - Mitä viedään, mitä myydään ja mitä tehdään Helsingissä 2014 tapahtumassa - Yhteistoiminta valmisteluissa (päätetään valmisteluorganisaatiosta) 20.15 Kotitehtävän aihe - Oman tuotteen tai idean myyntiesitteen tekeminen (myyntipuhe) - A4 kokoinen Muut tiedot: KOULUTUS ON ILMAINEN. Tilaisuuksissa tarjotaan kahvi ja kahvileipä. Keskiviikko 29.5. OSA 2 17.30 Kotitehtävien purkaminen - Oman tuotteen esittely (5 minuuttia/esitys) - Ryhmäkeskustelu tuotteesta 18.30 Esiteltyjen tuotteiden kehittäminen - Onko tuotteissa ideaa myyntituotteeksi - Ideoiden kehittäminen 20.00 Miten jatketaan? - Päätetään jatkotoimista - Sovitaan seuraava tapaaminen (ideariihi) Luennoitsijat varmistuvat myöhemmin Ilmoittaudu sähköpostilla 17.5. mennessä: kari.heikkinen@paltamo.fi Osallistujille ilmoitetaan koulutuspaikka sähköpostilla (koulutuspaikka määräytyy osallistujamäärän mukaan) TERVETULOA! Paltamo - Kaikilla mukavuuksilla Kari Heikkinen, projektipäällikkö Puhelin: 044 7500 996 Sähköposti: kari.heikkinen@paltamo.fi - Kaikilla mukavuuksilla -
7 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Osallistu sinäkin pitäjäratekiatyöhön Kunnassa on käynnistynyt uuden valtuustokauden myötä myös strategian uudistaminen. Kuntastrategian sijaan puhumme Paltamon pitäjäratekiasta. Ratekia koskettaa koko pitäjän eli nykyisen Paltamon kunnan alueella asuvien ja siellä toimivien ihmisten ja yhteisöjen muodostamaa kokonaisuutta. Pitäjäratekialla kilpailukykyä Ratekian uudistamisella haluamme edelleen parantaa asukkaiden hyvinvointia ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä vahvistaa Paltamon vetovoimaisuutta. Tulevaisuutta suunnitellaan uudesta näkökulmasta pidemmälle aikavälille, kohti vuotta 2020. Paltamolla on vahva oma identiteetti ja Paltamo on asukkaidensa arvostama kunta. Sen vuoksi myös asukkaat otetaan mukaan tulevaisuuden suunnitteluun. Osallistu ja vaikuta! Määrittelemme yhdessä, millainen on unelmien Paltamo vuonna 2020. Nostamme esiin ne Paltamon pitäjän vahvuudet, joiden kautta unelmien Paltamo voi toteutua. Näiden arvojen ja asioiden pohjalta teemme suunnitelman, jota sitoudumme yhdessä toteuttamaan. Paltamon pitäjän ratekia uudistetaan vaiheittain siten, että kunnan henkilöstö, asukkaat, yritykset ja muut toimijat voivat osallistua ratekiatyöhön. Tee oma ehdotuksesi! Pitäjäkokouksessa kunnanvaltuutetut, johtavat virkamiehet sekä kuntakonserniin kuuluvien tahojen edustajat määrittelivät seuraavanlaisia aihioita Paltamon pitäjä 2020 -tahtotilaksi. Kommentoi vapaasti ja tee oma tahtotila -ehdotuksesi! Tahtotila 2020 kertoo siitä, millaisena haluamme Paltamon pitäjän nähdä vuonna 2020. Erinomaisen tahtotilan tunnusmerkki on, että se on konkreettinen ja se ilmaisee mitattavasti, mihin haluamme olla matkalla. Tahtotila määritellään enintään 25 sanalla. Osallistujien kesken arvotaan tynnyrisauna sekä Paltamo-aiheisia tuotteita! Osallistu seuraavalla sivulla!
8 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Unelmieni Paltamo vuonna 2020 TAHTOTILA 1. Kaikessa omavarainen Työpaikat, sote-palvelut, kaupat, rakennuspaikat, koulut jne. TAHTOTILA 3. Oulujärven johtava matkailupitäjä Merkittävä ympäristöteknologian yritys- ja tutkimustoimintaa tukeva, muuttovoittoinen kunta. Suomen suurimman biojalostusterminaalin sijaintikunta. TAHTOTILA 5. Luonnostaan omavarainen, kasvava Paltamo Energia, ruoka, palvelut. Täytä, leikkaa ja lähetä! TAHTOTILA 2. Nopeimmin kasvava, koko elämän kokoinen Paltamo Yritystoiminnan ja palveluiden monipuolisuus. Yhteisöllinen, ihmisestä välittävä, kyvykäs ja kehittyvä Paltamo. TAHTOTILA 4. Tekevin pitäjä Yrittäjyyskasvatus, yritysten nettolisäys, etätyö, puhtainta asumista. Bioenergian osuus Suomen suurin sähkössä ja lämmössä/asukas. Luonnonympäristö pidetään puhtaana. Vihreän kullan Paltamo. TAHTOTILA 6. Jokin muu? Tee ehdotus omasta tahtotilastasi, minkälainen Paltamon pitäisi olla vuonna 2020? Lähetä ehdotuksesi ja kommentit sähköpostilla paltamon.kunta@paltamo.fi tai palauta tämä sivu omilla ajatuksilla täydennettynä. Voit osallistua tahtotilan luomiseen myös Facebookissa: www.facebook.com/paltamo Osallistuminen on mahdollista myös Paltamon kirjastoissa sekä kunnantalon neuvonnassa. Ilmoita myös yhteystietosi (ei pakollinen), niin osallistut arvontaan! Osallistujien kesken arvotaan tynnyrisauna sekä Paltamo-aiheisia tuotteita! Nimi puh. tai osoite Lisätietoja ja kaavakkeen palautus: Anu Tervonen, kehitysjohtaja anu.tervonen@paltamo.fi p. 044 2885 660 Paltamon kunta, Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo Osallistujien kesken arvotaan tynnyrisauna sekä Paltamo-aiheisia tuotteita!
9 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Vuokraa loma-asunto Paltamosta! Vuokraa kakkosasunto tai vieraille loma-asunnoksi. Nyt vuokrattavana kaksioita ja kolmioita V Lisätiedot Tietoja vuokrattavista asunnoista ja hakemukset kunnan verkkosivuilta, osoitteesta: www.paltamo.fi > asuminen tai puhelimitse (08) 615 54667 tai (08) 615 54664 Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen Kuntosali on myös ulkopaikkakuntalaisten (esimerkiksi lomalaisten) käytettävissä kerta- tai kuukausilipulla. Liput ja lisätiedot p. (08) 615 54681 Kuntosalin toisesta osasta löytyvät painonnostopenkit ja painot, toiseen osaan on sijoitettu kuntolaitteet (kuva). PALTAMON KUNNAN KUNTOSALI Vaarankyläntie 3 Avoinna joka päivä 6 21 Liput ja avaimet kunnanviraston neuvonnasta viraston aukioloaikoina (8 15:30) tai sovittuna aikana p. (08) 615 54681 Lippujen hinnat Opiskelija tai työtön Kertalippu 4 3 Kuukausilippu 9 6 6 kk 45 25 12 kk 80 40 Paltamolaiset eläkeläiset maksutta! Avainpantti kaikilta 8. Ulkopaikkakuntalaiset eläkeläiset opiskelijahinnalla. Maksuksi käy TYKY kuntoseteli, Virikeseteli ja Smartum ja Smartum Saldo. Sisäänpääsy Kuntosalin oveen on asennettu sähkölukko, joka avaa oven lätkällä. Entinen lätkä käy. Avaimet pitää palauttaa kunnanviraston neuvontaan tai kuntosalivalvojalle kuittausta vastaan. Avainpantti lätkästä on 8 euroa, joten avaimesta ei saa takaisin rahaa. Muistathan palauttaa avaimesi, jos lippusi ei ole voimassa! Luvattomasta salinkäytöstä peritään 100 euron sakkomaksu sekä kuntosalimaksu.
10 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Kesäkurssit Villiyrttikurssi 24. 25.5. Kurssi on täynnä. Kysy peruutuspaikkoja lähempänä kurssia toimistosta. Maisema- ja kasvikuvauskurssi Kurssi alkaa to 16.5. Tekniikkaa, ilmaisua ja valonkäyttöä. Kurssi kokoontuu torstaisin 16.5., 23.5., 30.5. ja 6.6. klo 18 20.30 Kontiomäen monitoimitalolla. Luentojen lisäksi kuvaamme lähimaastossa ja vietämme yhden viikonlopun (8. 9.6.) Oulujärven rantamilla. Majoitus Lomakoti Koivurannassa (majoituksesta lisämaksu). Opettaja Reijo Haukia. Ilm. heti. Kurssimaksu 27,- tai kausikortilla. Mitä sinä haluaisit harrastaa ja oppia? Lasten kesätaide Kesätaide 7-12 vuotiaille (Huom! Muuttunut aika!) ma-pe 10. 14.6. klo 10 13.30 Korpitien koulun taideluokka, Tiia Kuisma. Tarvikemaksu 5e. Ilm. viim. 23.5. Kurssimaksu 27e tai kausikortilla. Business english pe 7.6. klo 15-18 ja la 8.6. klo 9-12 paikka ilmoitetaan myöhemmin. Anita Korhonen. Ilm. viim. 23.5. Maksuton kurssi. Ilmoittatumiset ja lisätiedot p. (08) 615 54638 tai opistopalvelut.fi/paltamo/ Kansalaisopiston väki kiittää kuluneesta kaudesta ja toivottaa kaikille mukavaa kesää. Tavataan kurssien merkeissä syksyllä! NYT ON AIKA ESITTÄÄ KURSSITOIVEITA ENSI LUKUVUODELLE! OTA YHTEYTTÄ! p. 615 54638, 615 54636 opistopalvelut.fi/paltamo/ kansalaisopisto@paltamo.fi Olemme Facebookissa! Tapahtumia nuorisolle Paltamossa Korpitien koulun juhlasalissa järjestetään la 01.06.2013 päihteetön musiikkitapahtuma kainuulaisille peruskoulun, ammattikoulun ja lukion opiskelijoille. Tapahtuma on ilmainen. Ilmoittautumiset sähköpostilla mehukestit2013@outlook.com. Lisätietoja mehukestit 2013 facebookista. järjestää nuorisotoimi ja Työvoimatalo. lauantaina 11.5.2013 Paltalinnassa klo 18.00-20.00 ala-asteikäiset lippu 2,- klo 20.30-23.20 ylä-astelaisille. lippu 3,- Disko on päihteetön tapahtuma Järj. NuNe ja nuorisotoimi sekä Kainuun Manga, Anime ja Cosplay yhdistys.
11 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 www.paltamo.fi/vapaaaika/94 kainet.verkkokirjasto.fi/web/arena Kansalaisopiston Lasten satutuokiot keskiviikkoisin klo 9:30 pääkirjastossa. Kevään viimeisellä satutunnilla 15.5. kuullaan wanhoja lastenlauluja. PÄÄKIRJASTO Korpitie 9, Paltamo Puh. (08) 615 54647 Touko-, kesä- ja elokuu Ma, Ti klo 12-19 Ke klo 13-19 To klo 11-17 Pe klo 10-15 Keskiviikkona 8.5. klo 10 15 Helatorstaina 9.5.suljettu Torstaina 20.6.klo 10 15 Juhannusaattona 21.6. suljettu Heinäkuu Ma, Ti, To, Pe klo 10-15 Ke klo 13-18 KONTIOMÄEN KIRJASTO Pihlajatie 5, Kontiomäki Puh. 044 7500 754 Maanantaisin ja torstaisin klo 13 19 Helatorstaina 9.5.suljettu Torstaina 23.5. suljettu Kontiomäen kirjasto on suljettuna 1.7. 4.8. Pidennetyt laina-ajat. KIRJASTOAUTO Puh. 044 2885 903 Aikataulut toimipisteistä ja kunnan kotisivuilta: www.paltamo.fi Kirjastoauto on kesätauolla 1.7. - 4.8. Pidennetyt laina-ajat. Ke 15.5. klo 9.30 Kirjastolla Mehu- ja pikkuleipätarjoilu Kirjaston Reiman lastenlaulutuokio
12 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Paltamon kylien tapaaminen Kuntatiimin tilalle kehitetty Paltamon kylien tapaaminen tiedonvaihto- ja vuorovaikutustapahtuma pidettiin edellisen kerran 7.2.2013 Kiehimässä. Koska kylillä on vielä mahdollisuus tuoda toiveitaan käynnissä olevaan Paltamo kaikilla mukavuuksilla -hankkeeseen, sovittiin seuraavan tapaamisen ajankohta ja paikka: Torstaina 16.5.2013 kello 18 Uuran kylätalolla (Peltolantie, Uura) Toivomme runsasta osanottoa. Viethän tietoa eteenpäin kylälläsi. Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan! Ohjelma: - Kaikilla mukavuuksilla - Tilaisuuden avaaminen ja Uuran kuulumiset Uura-Iijärven kyläseuran puheenjohtaja Erja Pyykkönen Kaikkien paikalla olevien kylien kuulumiset kyläkohtaisesti Kommentteja edellisestä ja ajankohtaista kunnasta kehitysjohtaja Anu Tervonen Ajankohtaista Kainuun Nuotasta, mm. YTY-työt ja jätevesineuvonta - Veli-Matti Karppinen, Kainuun Nuotta ry. Paltamo Kaikilla mukavuuksilla -hankkeen tilannekatsaus projektipäällikkö Kari Heikkinen Ajankohtaista Kainuun kyläteemahankkeesta Tarja Lukkari, Kalle Nieminen Seuraavan kokouksen ajankohta ja järjestäjäkylä Tilaisuuden päättäminen puheenjohtaja Erja Pyykkönen UURA-IIJÄRVI KYLÄYHDISTYS RY KAINUUN KYLÄTEEMAHANKE KAINUUN NUOTTA RY PALTAMO-KAIKILLA MUKAVUUKSILLA HANKE
13 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Paltamossa tapahtuu Paltamon Tules- ja Reuma järjestää Kainuun Kevätkeikauksen Paikka: Vaarankylän koulu Aika: 25.5.2013 klo 11.00 alkaen Ruokailun omavastuu on 6 euroa. - sisältää 2 x kahvit ja keittoruoan - ilmoitathan allergiat Ilmoittautuminen: 15.5.2013 mennessä Ari Haapiolle, puh. 0500 611 738 OHJELMA: 11.00 Tervetuliaiskahvit 11.30 Ohjelma alkaa 12.30 Ruokailu 13.30 Ohjelmaa 14.30 Kotakahvit ja kotiin paluu Mukana tapahtumassa: Paltamon kunta ja Paltamo Kaikilla mukavuuksilla -hanke - Kaikilla mukavuuksilla - Eilisen lapset ja leikityt lelut Näyttelyssä esillä 1900 luvun kipsitaideteoksia, leluja ja nalleja. Uutena NALLEMAJA JA NUKKETALO. Metelin Kanerva, Golftie 3, avoinna 25.6.-28.7., ti-su klo 12-18. Tervetuloa. www.meteliseis.com, tiedustelut p. 044 021 1907. Kanervan talon pihapiiri on jo nähtävyys itsessään ja P-paikan vieressä on viime kesänä noussut ympäristötaideteos Venemetsä, Tervahanhet. Kylvöjuhla Kaikille avoin Kylvöjuhla 23.5. klo 12.00 Paltalinnassa. Juhlapuhe eläkeläiset ry:n Kainuun aluejärjestön pj. Hilkka Pulkkinen. Ohjelmassa Kylvökauden alkamisen siunaaminen pastori Marjatta Leinonen ja mm. Paltamon kansalaisopiston seniorilaulukuoro, sketsiteatterin sekä lausuntaa ja yhteislaulua. Lopuksi tanssia 3 tuntia Timo Herrasen -orkesterin tahdissa. Arpajaiset. Kahvilippu 7,-. Tervetuloa! Järjestää Eläkeläiset ry, Paltamo Kesäteatterissa Vaahteranmäen Eemeli Kirjoittanut Astrid Lindgren Ohjaus ja dramatisointi Panu Huotari Liput 15 e, 7-15 v 8 e Tervetuloa viihtymään! Esitykset: Pe 28.6. klo 19 ensi-ilta Su 30.6. klo 15 ja 19 Ti 2.7. klo 19 To 4.7. klo 19 Su 7.7. klo 15 ja 19 Ti 9.7. klo 19 To 11.7. klo 19 Su 14.7. klo 15 ja 19 Ti 16.7. klo 19 To 18.7. klo 19 La 20.7. klo 18 Su 21.7. klo 15
14 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 5.-7.7. 2013 Perjantai 5.7. Virta venhettä vie kesäisiä lauluja konsertti Paltamon kirkossa, solistina Paula Tapionmäki Lauantai 6.7. Paltamon golfkentällä Eino Leino open klo 12 klo 14 klo 16 klo 18 klo 21-2 teemana pitäjähistoria Hauen uistelun Pohjola cup EM mestaruuskisat Eino Leino -leikkipuiston avajaiset ja -patsaanpesu Eino Leino puistossa. Paltamon kesäteatterin porukka (Vaahteranmäen Eemelin metkuin) pesee Eino Leino patsaan palolaitoksen avustuksella. Paltamon Pitäjähistorian julkistustilaisuus Korpitien koululla, kahvitarjoilu klo 13 Hepokönkään höppänä hauskuttaa lapsia ja lapsen mielisiä Paltamon Sydämessä Kiveksen rosvot musikaali Metelin vierasvenesatamassa (säävaraus) Livekaraokea Renne Karppisen juontamana Paltamon Sydämessä, vapaa pääsy. Sunnuntai 7.7. Hauen uistelun Honda cup kisa EINO LEINO -PUISTOSSA klo 11 Koko kaupungin henkilö V -teatteriesitys Eino Leino puistossa. klo 12-15 Kukkapuiston esittelyä, esille toivotaan pitäjähistoriaan liittyviä vanhoja esineitä, työvälineitä ja työnäytöksiä Avoimet ovet: Kotiseutumuseolla, Myllypuron myllyllä ja Eino Leino puiston Talaksella klo 13 Vuoden 2013 Eino Leino; Arvaa kuka -? ja vuoden Leino-julistus, Paltamo-veikkaus kilpailu -osallistuneiden kesken arvotaan palkinto ym. mukavaa. klo 15 ja 19 Vaahteranmäen Eemeli Paltamon kesäteatterissa Paltamo päiviä yhteistyössä järjestävät Paltamon kunta, Työvoimatalo, Paltamon seurakunta, Paltamo-Seura ry, paltamolaisia yrittäjiä ja yhdistyksiä.
15 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Kunnanvirasto on suljettu 8.-28.7.2013 Perjantaina 17.5. tai seuraavalla viikolla, seuraa ilmoittelua Nouseeko Norssi vai noussutko on se nouseehan taas kuitenkin NORSSINNOSTOTAPAHTUMA KÄÄRMENIEMESSÄ klo 23 Kokeileppa lippoa itse tai hae norssia omaan astiaan. Norssihaaveja saa lainaan Työvoimatalolta. Norssinpuhkaisu ja reseptiikka ohjeistusta. Paista itse norssia muurinpohjapannulla, nokipannukahvia. Nuotiolla voit paistaa omia makkaroitasi. Vapaa pääsy. Lauantaina 18.5. Paltamon golfkentän avaus: Kevät-scramble. Metelin sataman Frisbee-golfradan ja uimarannan epävirallinen avaus Eino Leino puistossa ja torialueella klo 10 Torimyynti alkaa. klo 11-15 Vapaa karaokelaulu- ja toritanssitapahtuma. Kainuun Viihdesolistit ry klo 21-02 Norssitanssit WetDogissa. Pääsymaksu 10,- Sunnuntaina 19.5. kello 9 torimyynti alkaa ja torikauppiaita on tulossa ympäri maata. Myytävänä myös paikallisia herkkuja esim. hiillosnorssia kello 13 alkaen OHJELMASSA mm. Norssi-isännän julistus 2013 Paltamo-Seura ry. Paras Norssiruokakilpailu, ilmoita ruokasi kilpailuun 8.5. mennessä, kilpailun Norssiruokia on tarkoitus viedä Helsinkiin Senaatintorille kesällä 2014. Kanvainväliseen Nuorten RYB -hankkeeseen osallistuvien paltamolaisten nuorten esityksiä. LUVASSA TAATUSTI KIVAA OHJEL- MAA raikkaassa ulkosäässä. kello 15 Karaoke-laulukilpailu torilla (sateella WetDogissa) Sarjat: Miehet, naiset, nuoret, lapset. Jokaisesta sarjasta kolme parasta palkitaan. Paltamon Sydän -maisemaravintola avoinna pe-su klo 9-18, lounas klo 11-16. Toripaikat Paltamon kunnan neuvonta, 08-615 54681 tai neuvonta@paltamo.fi Toripaikanhinta: 30 40 euroa /päivä. Lukion kevät- ja ylioppilasjuhlat la 1.6.2013 klo 11.30 Tervetuloa Museossa maetoa Museoviikon tapahtuma 13.6. klo 18 kotiseutumuseolla Museo avoinna touko heinäkuussa klo 11-17 ja elokuussa klo 11-16 Järj. Paltamo-Seura ry ja MLL Paltamo Melalahden juhannus Juhannusaattona 21.6. illalla Melalahden laivarannassa. KuhaKunKKu la 26.-27.7. Yksi Suomen suurimmista vetouistelukilpailuista jossa yksi kruunataan Kuhakunkuksi. Hyvät palkinnot. http://kuhakunkku.paltamoon.com Melalahti Akatemia Heinäkuun lopulla LUENTOJA JA VAPAA TAIDETAPAHTUMA
16 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3
17 P a l t a m o n k u n t a t i e d o t e 4 / 2 0 1 3 Paltamon oheistapahtumat: kuntosalilla avoimet ovet jonka lisäksi paikalla voi kokeilla miniputtausta, ekoaseella ampumista ja Paltamon Puumien ja Jyryn laukaisututkalla laukaisunopeuttaan (sähly-, jalkapallo tai jääkiekko),
Lasten ja perheiden oma toiminnallinen tapahtuma Voimapyhis sunnuntaina 5.5. klo 17 18 srk-keskuksen alakerrassa Järj. Paltamon seurakunta Kesäkerhot kesällä 2013 Viikko 23 Kontiomäen seurakuntatalossa maanantaina ja tiistaina 3 5 v. ja keskiviikkona, torstaina ja perjantaina 6 8 v. (syksyllä ensimmäiselle ja toiselle luokalle menevät). Viikot 24 ja 25 Paltamon seurakuntakeskuksessa maanantaisin ja tiistaisin 3 5 v. ja keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaina 6 8 v. (syksyllä ensimmäiselle ja toiselle luokalle menevät). Juhannusaattona pe 21.6 ei ole kesäkerhoa. Kesäkerhot ovat klo 10 13 joka päivä. Kesäkerhoissa ulkoillaan, leikitään, askarrellaan ja välillä kuunnellaan Raamatun kertomuksia ja lauletaan. Seurakunta tarjoaa välipalan lapsille. Kesäkerho on maksuton. Kesäkerhoa on ohjaamassa lastenohjaajan lisäksi isonen ja lastenohjaajaopiskelija. Ilmoittautuminen: Ilmoita lapsesi viimeistään 24.5. mennessä soittamalla lastenohjaaja Jaana Raesalmelle puh. 044 5974 766 tai laittamalla sähköpostia jaana.raesalmi@evl.fi. Muista ilmoittaa lapsen nimi, ikä, yhteystietosi ja mahdolliset allergiat tai jos jotain muuta, mitä meidän on hyvä tietää.
KEVÄTKARKELOT Kerhokauden keväinen päätös: torstaina 9.5. klo 14 16 seurakuntakeskuksessa Vietetään keväistä päivää yhdessä askarrellen, lettuja paistaen ja liikkuen. TERVETULOA KOKO PERHEEN VOIMIN! Järjestäjinä: Paltamon seurakunnan nuorisotyö ja 4H Lisätietoja: Marja 044 5974763 Anu 044 0871303 Säännöllinen päivä- ja perhekerhotoiminta päättyy 17.5. KEVÄTJUHLA pikkuväelle järjestetään Kontiomäellä keskiviikkona 22.5. klo 10 ja Paltamon seurakuntakeskuksessa torstaina 23.5. klo 10 Kevätjuhla on tarkoitettu päiväkerholaisille ja heidän vanhemmilleen, perhepäivähoitajille hoitolapsineen, päiväkodin väelle, eskariryhmille ja perhekerholaisille. Myös mummit ja ukit ja pienten lasten kanssa kotona olevat äidit ja isät ovat juhlaan tervetulleita. Päiväkerhot ja perhekerhot alkavat 26.8. eli viikolla 35. Päiväkerhoihin otetaan 3 vuotta täyttäneet, sekä 4- että 5-vuotiaat. Päiväkerho on maksuton. Ilmoittautuminen päiväkerhoryhmiin lastenohjaajalle 044 5974 766 on syksyllä 5.8. 16.8.2013. 19
Kesäleirit Kainuun Opistolla 4. 5.6. 10 13-vuotiaille 18. 19.6. 7 9-vuotiaille Leirin hinta 10 euroa. Ilmoittautumiset Marjalle 24.5. mennessä p. 044 5974 763 (viestiin nimi, ikä, osoite ja ruoka-allergiat) Järjestää seurakunnan nuorisotyö ja 4H Tulossa: Paltamon seurakunnan ja Ristijärven seurakunnan yhteinen päivän kestävä perheretki torstaina 25.7. Matkan vetäjiksi lähtevät lastenohjaajat Sari Mikkonen Ristijärveltä ja Jaana Raesalmi Paltamosta. Retki suuntautuu Joensuuhun ja siellä Botaniaan Joensuun kasvitieteelliseen puutarhaan, joka on maailman pohjoisin ja Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha. Perheillä on mahdollisuus myös käydä ostoksilla. Yhteistä ruokailua ei ole järjestetty. Retken hinta: Aikuiset 15 ja lapset 10 sisältää matkat + pääsylipun Trooppiseen puutarhaan. Lähtö Paltamosta olisi n. klo 8 ja paluu klo 19 20. Ilmoittautuminen Sari Mikkonen 050 3008 751 keskiviikkona 17.7. mennessä. 20
Tervetuloa mukaan Helatorstaina 9.5. klo 18.00 Virsi-ilta kirkossa yhteistyössä elohopeakerhon kanssa. Su 12.5. Äitienpäivänä klo 10.00 Messu kirkossa Messun jälkeen LC Paltamon tarjoilemat kakkukahvit ja klo 12.00 Cantus Kiehimä -kirkkokuoron äitienpäiväkonsertti. Tuotto YV-keräykseen (vapaaehtoinen maksu). Ma 20.5. Omaishoitajien retki/leiripäivä Joutenlammella Hinta 25 (sisältää ruuat/matkan). Ilm./kyselyt ma 13.5. mennessä Kaismalta p. 044 5974 762. Ma 17.6. klo 10.00 15.00 Leiripäivä Kainuun Opistolla senioreille yhdessä ristijärveläisten kanssa. Ilm. KaisMalle to 6.6. mennessä p. 044 5974 762. Hinta 15 (sisältää ruuat ja kyydin). Paltamon seurakunta Yhteisvastuukeräys kiittää Lähimmäisyyttä ei voi ulkoistaa. Diakonian tulisi olla jokaisen kirkon jäsenen elämäntapa, toteaa YV-2013 keräyksen esimies Piispa Irja Askola. Keräyksessä yhteistyökumppaneina olivat Kirkkopalvelut ja Kirkonulkomaan apu. Kiitos avustasi! Paltamon seurakunta 21
ÄITIENPÄIVÄNÄ su 12.5.2013 Klo 10.00 Messu kirkossa Kakkukahvit srk-keskuksessa, LC Paltamo tarjoilee Klo 12.00 Cantus Kiehimä -kirkkokuoron konsertti Vapaaehtoinen maksu YV-keräykseen. TERVETULOA! Cantus Kiehimä -kirkkokuoro LC-Paltamo Paltamon seurakunta Kun on kiitoksen aika Paltamon ev.lut. seurakunta ja Paltamon helluntaiseurakunta järjestävät yhteistyössä yhteisvastuukeräyksen hyväksi Heimo Enbuskan Kiitoksen aika -kirkkokonsertin Paltamon kirkossa tiistaina 14.5.2013 klo 18.00 19.30 22
Kontiomäen seurakuntatalolla 13.6. klo 18.00 Perheiden kesäilta Ohjelmassa * laulutuokio * makkaranpaistoa * tarjoilua ja mukavaa yhteistä tekemistä EU-ELINTARVIKEJAKELU PALTAMOSSA PE 14.6.2013 klo 10.00 14.00 TYÖVOIMATALOLLA (entisellä ala-asteella) Ota oma kassi mukaan (helpottaa kotiin kantoa). TERVETULOA! Työvoimatalo Paltamon seurakunta 23
Lähes kaikki Paltamosta löytyy pian osoitteesta Lue ensimmäinen Paltamoon -asukaslehti sähköisenä, selailtavana versiona osoitteesta: www.paltamoon.com. Paperilehtiä voi tilata soittamalla p. 055 7500 996. - Kaikilla mukavuuksilla - Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Seuraava Paltamoon -lehti ilmestyy juhannukseksi. Juttuvinkkejä seuraavaan lehteen voi lähettää lehden päätoimittajalle Kari Heikkiselle, kari.heikkinen@paltamo.fi. Paltamon Kirjapaino Ky, Paltamo 2013