2/2015 jäsentiedote Valtakunnalliset NEUVOLAPÄIVÄT Refluksi ja ummetus 6 TOP 10 + 1 VINKIT refluksiarkeen
Jouluinen tervehdys Kulunut vuosi lähenee loppuaan ja onkin hyvä hetki muistella vuoden aikana tapahtunutta. Kuluneena vuonna yhdistyksen toiminnassa pääpainona oli refluksitiedon jakaminen eri viestintäkanavia käyttäen. Yhdistys laajensikin viestintäänsä muun muassa avaamalla oman Twittertilin https://twitter.com/refluksilapset, jonka kautta kokeilimme siipiämme tiedottamisessa. Alkuvuodesta julkaistiin Neuvola.info -sivustolla artikkelimme lasten refluksitautiin liittyen. Sivusto on RAY:n Emma & Elias-avustusohjelman tuottama tietopankki, joka on tarkoitettu neuvoloiden ja muiden lapsiperheiden parissa työskentelevien ammattilaisten käyttöön. Halusimme artikkelissamme tuoda esiin perustietoa lasten refluksitaudista ja painottaa erityisesti vanhempien kuuntelemisen tärkeyttä. Keväällä yhdistykseen otettiin yhteyttä Mediaplanetista ja toivottiin julkaisua lasten refluksitaudista Lastentaudit -kampanjaan liittyen. Myöhemmin kesällä heidän ylläpitämällään terveenä. fi -sivustolla julkaistiinkin artikkelimme Mitä refluksitauti on. Artikkelin voi edelleen käydä lukemassa osoitteesta: www.terveena. fi/sairaudet/mita-refluksitauti-on Viestinnässä halusimme nostaa myös vahvemmin esille ns. normaalin pulauttelun ja hoitoa vaativan refluksioireilun eroa. Tätä tavoitetta tukemaan saimmekin käyttöömme ammattikorkeakouluopiskelijan opinnäytetyönä toteuttaman seulontalomakkeen, jonka tarkoituksena on helpottaa hoitoa vaativan refluksioireilun tunnistamista esimerkiksi neuvolassa. Seulontalomake on vapaasti käytettävissä ja löytyy osoitteesta: www.refluksilapset.fi. Sivuston oikeassa yläkulmassa olevaa sinistä refluksioireilun seulonta-lomake - palkkia klikkaamalla seulontalomakkeeseen voi tutustua ja tulostaa täytettäväksi esimerkiksi terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanottokäynnille. Vuoden ehdottomin kohokohta oli yhdistyksen osallistuminen ensimmäistä kertaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön vuosittain toteuttamille Valtakunnallisille Neuvolapäiville, jotka järjestettiin lokakuussa Helsingissä. Neuvolapäiville kokoontuu vuosittain noin 600 700 neuvolatyön ammattilaista, yhteistyökumppania, oppilaitosten edustajaa ja opiskelijaa, joten onnistuimme tavoittamaan kahden päivän aikana ison joukon nykyisiä ja tulevia terveydenhuollon ammattilaisia. Osallistumisemme olikin todellinen menestys. Saimme poikkeuksetta positiivista palautetta yhdistyksen toimintaan liittyen ja jaoimme kymmenittäin yhdistyksen neuvolakoulutusvideoita lasten refluksitaudista neuvoloiden työntekijöille ja muille yhteistyötahoille eri puolelle Suomea. Esittelimme myös seulontalomakkeen ja se sai myös runsaasti kiitosta terveydenhoitajilta. Neuvolapäivistä voit lukea enemmän tästä jäsentiedotteesta sivulta 4. Kuluneen vuoden aikana valmistui myös opinnäytetyö Gastroesofageaalista refluksitautia sairastavan lapsen vanhempien kokemuksia tuen ja tiedon saamisesta hoitohenkilökunnalta (sivu 6). Se tullaan julkaisemaan myöhemmin myös yhdistyksen internetsivustolla. Kiitos kaikille tänä vuonna yhdistyksen toiminnassa jäseninä tai muuten mukana olleille ja oikein hyvää uutta vuotta 2016! Heidi Särkilahti Refluksilapset ry:n toiminnanjohtaja YHDISTYKSEN YHTEYSTIETOJA: Refluksilapset ry info@refluksilapset.fi www.refluksilapset.fi ILMESTYMISPÄIVÄ 20.12.2015 YHDISTYKSEN HALLITUS: Anna Sell, puheenjohtaja Annukka Moilanen, varapj. Heidi Särkilahti, toiminnanj. Henni Näveri, rahastonh. Hanna Nordström Sarianna Nieminen, varaj. Lehden toimitus: Hanna Nordström Kansikuva: Hanna Nordström 2
ERIMENU & ERIMENO Erimenu.fi Erimenu.fi -palvelu on ammattilaisten päivittämä ruokavalioiden hallintaan kehitetty verkkopalvelu. Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksen ylläpitämä palvelu auttaa ruoka-allergikkoa löytämään hänelle soveltuvia ruokaohjeita sekä tietoa elintarvikkeista ja niiden tuottajista. Kaikki ruokaohjeet on luotu juuri erilaisia ruokarajoitteita huomioimaan. Rekisteröitymättä saa etsittyä tietoa muutamalla yleisimmällä ruokavaliokriteerillä: maidoton, munaton, soijaton, laktoositon ja gluteeniton. Jos ruokavalio on haasteellisempi tai haluaa yhdistää useamman eri ruokavalion, kannattaa rekisteröityä palveluun. Rekisteröitymällä pystyy luomaan itselleen tai läheisilleen yhden tai useamman yksilöllisen ruokaprofiilin, jonka jälkeen palvelu näyttää juuri haluamaansa ruokavalioon soveltuvat ruokaohjeet ja tuotteet. Ruokavalion saa tallennettua yksittäisten ruoka-aineiden tarkkuudella, valitsemalla joko kielletyt tai sallitut ruoka-aineet. Verkkopalvelu on ollut käytössä vuodesta 2008 alkaen. Se on maksuton ja kaikille saatavilla. www.erimenu.fi EriMeno.fi Monille ruokarajoitteet tai esteettömyyden tarve aiheuttaa kynnyksen tai jopa estää ulkona syömisen tai matkustamisen. Eri- Meno.fi on kehitetty erityisryhmiin kuuluvien matkailijoiden tarpeisiin. EriMeno on yhteisöllinen ja karttapohjainen verkkopalvelu, jossa voi etsiä ja jakaa tietoa omaan erityistarpeeseen soveltuvista ruoka-, majoitus- ja matkailupalveluista. Palvelu toimii suomen- ja englanninkielisenä. EriMenoa päivittävät käyttäjät itse, tallentamalla toisilleen tiedoksi hyviksi kokemiaan ravintoloita tai muita matkailijan palveluita. Rekisteröitymättä voi etsiä kohdetietoa erilaisilla suodatuskriteereillä. Rekisteröitymällä voi merkitä EriMenossa olevaan maailmankarttaan tutun ravintolan tai kahvilan osoitteen, aukioloajat ja tietoa, millaiselle erityisryhmälle soveltuvia tuotteita tai palveluita kohteessa on tarjolla. Palveluun voi tallentaa ruoka- tai majoituspaikan, joka soveltuu esim. allergiselle, astmaatikolle, keliaakikolle, lähi- tai luomuruuasta kiinnostuneelle, liikuntaesteiselle tai lapsiperheelle. Tallennettuja kohdetietoja voivat muut käyttäjät täydentää. Myös kommentteja ja kuvia on mahdollista lisätä. EriMeno julkaistiin virallisesti kesäkuussa 2015 ja se on Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksen hallinnoima. Palvelu on maksuton ja kaikille saatavilla. www.erimeno.fi 3
Valtakunnalliset neuvolapäivät Helsingissä 20. 21.10.2015 Vuodesta 2000 alkaen järjestetyt Valtakunnalliset neuvolapäivät järjestettiin tänä vuonna Helsingissä 20 21.10. Aiempien vuosien tapaan Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ja Sosiaali-ja terveysministeriö järjestivät päivät yhteistyössä. Kahden päivän aikana toteutettaville neuvolapäiville on perinteisesti osallistunut yhteensä noin 600-700 äitiys- ja lastenneuvoloiden henkilökuntaan, yhteistyökumppaneihin, kunnallisiin päätöksentekijöihin ja opiskelijoihin kuuluvaa osallistujaa. Päivien tarkoituksena on koota yhteen ammattilaiset monialaisesti ja käsitellä ajankohtaisia neuvolatyöhön liittyviä aiheita kyseisen vuoden teeman mukaisesti. Tämän vuoden teema Neuvolapalvelut lähemmäksi perhettä liittyy tavoitteeseen, jossa tarkoituksena on nykyistä lapsi- ja perhelähtöisempien palveluiden toteuttaminen. Refluksilapset ry osallistui neuvolapäivien Ideatorille yhdessä 23 muun näytteilleasettajan kanssa. Pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla vaikuttavista järjestöistä koostuvassa kokoonpanossa olivat kanssamme kertomassa omasta toiminnastaan mm. Äimä ry, Ehyt ry, Suomen terveydenhoitajaliitto ja Ensi- ja turvakotien liitto. Ideatorilla yhdistykset ja muut toimijat saivat tilaisuuden keskustella kasvotusten neuvolapäivien osallistujien kanssa ja jakaa samalla tietoa suoraan neuvoloiden työntekijöille. Jaoimme kahden päivän aikana esitteidemme lisäksi mukaan varatut 160 kappaletta neuvolakoulutusvideota. Videolle tallennettu neuvolakoulutus toteutettiin vuonna 2013 terveydenhoitajille Vantaalla ja Espoossa. Koulutusvideo sai neuvolapäivillä mahtavan vastaanoton ja otimme lisätilauksia vastaan videoiden loputtua jo toisen päivän alkupuolella. Videota jaettiin laajasti neuvoloihin ja oppilaitoksiin eri puolelle Suomea, muun muassa Rovaniemelle, Siilinjärvelle, Porin seudulle ja Vaasaan. Esittelimme myös yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelija Elina Valkosen kanssa toteutetun refluksioireilun seulontalomakkeen. Tarkoituksena on, että seulontalomaketta käytettäisiin neuvoloissa keskustelun tukena tai sen voisi ottaa avuksi lääkärin vastaanotolle. Seulontalomake löytyy nettisivuiltamme: www.refluksilapset. fi ja se on vapaasti kaikkien käytettävissä. Terveydenhoitajat kertoivat lomakkeen olevan erittäin tervetullut apuväline refluksioireiden kartoittamisessa ja se otettiin poikkeuksetta innolla kokeiluun. Monet neuvolapäivien vieraista kertoivat kokevansa haasteelliseksi hoitoa vaativan ja ns. normaaliin kehitykseen kuuluvan oireilun erottamisen epäselvissä tilanteissa ja uskoivat seulontalomakkeesta olevan hyötyä erityisessä juuri tällaisissa tapauksissa. Olemme saaneet positiivista palautetta seulontalomakkeesta neuvolapäivien jälkeen muiltakin tahoilta, muun muassa lastenlääkäri Seinäjoen keskussairaalasta kiitteli seulontalomaketta hyväksi ja kertoi ottavansa sen käyttöön vastaanotollaan. Neuvolapäivät oli kokonaisuudessaan menestys, löysimme uusia mahdollisia yhteistyökumppaneita, tavoitimme huikean määrän neuvoloiden nykyisiä ja tulevia työntekijöitä ja saimme tärkeää viestiä eteenpäin lasten refluksitaudista. Saamamme positiivinen palaute; teitä tarvitaan, teette tärkeää työtä ja hyvä, että koulutatte antoi uskoa yhdistyksen toiminnan tärkeydestä ja siitä, että panostuksemme toiminnan kehittämiseen kannattaa edelleen. Ensi vuonna Valtakunnalliset neuvolapäivät järjestetään 1 2.11. ja yhdistyksen tavoitteena on olla silloinkin paikalla edistämässä refluksilasten asiaa. 4
TARVETTA LAKINEUVONTAAN Asianajotoimisto Veneskoski antaa lakiasioihin maksutonta alkuneuvontaa Refluksilapset ry:n jäsenille. Veneskoski auttaa yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä kaikissa oikeudellisissa asioissa. Niitä ovat esimerkiksi asiakirjan laatiminen, sovittelu, sopimusneuvottelu, oikeudenkäynti tuomioistuimessa tai välimiesmenettely. Sähköposti: www.veneskoski.com Puhelin: 03 213 2903 TOP 10 + 1 vinkit refluksiarkeen + + kantoliinassa tai -repussa kantaminen, vatsallaan kantaminen + + vatsallaan tai vasemmalla kyljellä nukuttaminen, sängyn päädyn korottaminen + + vaunuihin nukuttaminen myös sisällä + + ruoka- ja oirepäiväkirjan pitäminen + + sylissä pitäminen, laulaminen, silittely tuo turvaa vauvalle + + Silicea vatsa -suolistogeeli, osteopatia, vyöhyketerapia JÄSENEDUT VUONNA 2016 Minkälaisia jäsenetuja sinä toivoisit? Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen info@refluksilapset.fi otsikolla Jäsenetutoive. Pyrimme saamaan ensi vuodelle mahdollisimman monta jäseniämme ilahduttavaa etua! + + ruokavalio ja imetysdieetti + + sakeuttaja + + vaatteet ja vaipat löysällä, etteivät paina vatsaa + + kävelytuoli + + äidille omaa aikaa ja vertaistukea! Jäseniä Refluksilapset yhdistyksessä 208 Facebook Isommat refluksilapset 454 Facebook Refluksilapset (yleinen) 2545 Refluksilapset ry:n jäseniä on tällä hetkellä reilu 200. Facebookin yleisessä Refluksilapset -ryhmässä on yli 2500 keskustelijaa ja lukijaa. Isommille refluksilasten vanhemmille tarkoitetussa ryhmässä on 454 keskustelijaa. Refluksilapset ry:n tänä vuonna avatulla twitter tilillä seuraajia on 30. 5
Vanhempien hoitohenkilökunnalta saama ohjaus ja tuki riittämätöntä Opinnäytetyön aiheena gastroesofageaalinen refluksitauti Centria Ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman opiskelijoiden tekemän opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vanhempien hoitohenkilökunnalta saama ohjaus ja tuki oli ollut riittämätöntä jokaisen haastatellun perheen kohdalla. Tiedollista tukea oli annettu hoitohenkilökunnan taholta jonkin verran, mutta erityisesti emotionaalinen ja konkreettinen tuki oli kuitenkin jäänyt vanhempien kokemuksen mukaan liian vähäiseksi tai sitä ei ollut annettu lainkaan. Centria Ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelman opiskelijat Johanna Vauhkala ja Jennika Perkiö ovat tehneet opinnäytetyön yhteistyössä Refluksilapset Ry:n kanssa. Opinnäytetyön aiheena on Gastroesofageaalinen refluksitauti, Vanhempien kokemuksia hoitohenkilökunnalta saamastaan ohjauksesta ja tuesta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata gastroesofageaalista refluksitautia sairastavien lasten vanhempien kokemuksia hoitohenkilökunnalta saamastaan ohjauksesta ja tuesta, sekä selvittää, millaista ohjausta ja tukea vanhemmat olisivat hoitohenkilökunnalta toivoneet. Tarkoituksena oli myös selvittää, millaisia oireita vanhemmat olivat lapsissaan havainneet. Tavoitteena oli, että tutkimustuloksia voitaisiin soveltaa käytännön hoitotyössä siten, että hoitohenkilökunnalla olisi paremmat valmiudet ohjata ja tukea vanhempia, joilla on refluksitau- tia sairastava lapsi. Tavoitteena oli myös selvittää, miten gastroesofageaalinen refluksitauti lapsilla ilmenee, jotta hoitohenkilökunta kykenisi tunnistamaan oireet entistä aiemmin. Kohderyhmäksi valittiin vanhemmat, joiden lapsilla oli diagnosoitu refluksitauti 0 3 -vuotiaana. Kohderyhmän valinta perustui siihen, että kyseisessä iässä olevat lapset eivät kyenneet vielä selkeästi ilmaisemaan omilla sanoillaan omia oireitaan. Opinnäytetyön yhteistyökumppanina toimi Refluksilapset Ry. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin käyttämällä teemahaastattelua. Opinnäytetyö kokonaisuudessaan on nähtävissä osoitteessa: https:// publications.theseus.fi/bitstream/ handle/10024/99320/opinnaytetyo%20jennika%20ja%20johanna. pdf?sequence=1 6
Kaiketonta Sydämellä Kaiketonta Sydämellä -blogi on aloittanut toimintansa syksyllä 2015. Blogista löytyy mitä ihanimpia ruoka-ohjeita, joissa ei käytetä maitoa, munaa, soijaa, vehnää, ohraa, ruista, kauraa (kaurakermaa lukuunottamatta), tattaria, nautaa, kalaa, mitään pähkinöitä, manteleita tai sinapinsiementä. Ruokablogin kirjoittaja Annukka kertoo omin sanoin näin: Olen leipomista rakastava kahden lapsen äiti. Olen aina ollut kiinnostunut Piparkakut ruoanlaitosta ja nauttinut leipomisesta, mutta uusia ulottuvuuksia ja haasteita kokkailuun tuli lasteni ruokavaliorajoitusten myötä. Ekaluokkalaisellani on niin sanottuja perinteisiä allergioita sekä lisäksi harvinainen sairaus, eosinofiilinen esofagiitti, jonka ensisijainen hoitomuoto on ruokavaliohoito. Kuopuksella on niin ikään ruokaaineallergioita, joista osa anafylaksiatasoisia. Pyrimme koko perhe syömään lasten ruokavalion mukaisesti. Kaupasta ei valmiina löydy kuin muutamia tuotteita, joten itse tekeminen on välttämättömyys. Alkukankeuksien jälkeen ruoanlaiton ja leipomisen ilo on löytynyt myös kaikettomana. Uusia ohjeita ja ideoita löytäessä innostus on suuri ja palkinto paras mahdollinen, mikäli lapsille uudet kokeilut vielä maistuvatkin. Blogi löytyy osoitteesta: www.kaiketonta.fi 100 g maidotonta margariinia 0,5 dl sokeria 0,5 dl tummaa siirappia 0,5 tl psylliumia (sekoita 2rkl vettä ja anna turvota n. 5 min.) 3,5 dl hienoja riisijauhoja 1 tl ruokasoodaa 0,5 tl ksantaania Sekoita psyllium veteen ja jätä turpoamaan hetkeksi. Mittaa pieneen kattilaan margariini, sokeri, siirappi ja piparkakkumauste ja kiehauta. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä hetki. Lisää joukkoon psylliumhyytelö, jauhot, sooda ja ksantaani. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja laita jääkaappiin 1-2 tunniksi. Kauli taikina pienissä erissä silikonisen leivonta-alustan tai leivinpaperin päällä. Käytä apuna riisijauhoa, ettei taikina tartu kiinni. Ota taikinasta muoteilla kuvioita ja siirrä ohuella lastalla leivinpaperoidulle pellille. Paista 200 asteisessa uunissa noin 5-8 minuuttia. Anna jäähtyä ja kovettua rauhassa. Koristele haluamillasi kaikettomilla koristeilla. 7
REFLUKSI JA UMMETUS Refluksilapsilla usein ummetusta Refluksilapsilla on usein myös ummetusta. Suolen hidas motiliteetti sekä allergiat aiheuttavat molempia vaivoja. Ummetus pahentaa yleensä refluksioireilua huomattavasti. Refluksilapsen tulisikin ulostaa päivittäin. Refluksin hoidossa käytettävistä lääkkeistä Gaviscon sekä happosalpaajat ummettavat usein. Allergisilla refluksikoilla myös usein käytössä olevat erityiskorvikkeet saattavat aiheuttaa joillekin ummetusta. Mitä on normaali ulostaminen? Lasten ulostamistiheys vaihtelee paljon. Osa imeväisistä ja pienistä lapsista ulostaa aina ruokailun yhteydessä 3 5 kertaa vuorokaudessa. Koska maitoa juomalla ulostemassaa kertyy hitaasti, voi ulostusväli pienellä imeväisellä kuitenkin venyä yli viikonkin mittaiseksi ilman, että kyse on ongelmasta suolen toiminnassa. Keskimääräinen ulostamistaajuus harvenee muutaman viikon ikäisen lapsen neljästä kerrasta vuorokaudessa 1 2 kertaan vuorokaudessa neljään ikävuoteen mennessä. Yleisesti ottaen ulostamistiheydellä ei ole suurta merkitystä, jos lapsen vointi on hyvä ja kasvu sujuu moitteettomasti. Jos imeväinen ulostaa heti syntymästään lähtien harvoin, esimerkiksi kerran 1 2 viikossa, on tästä syytä kertoa neuvolakäynnillä. Eräiden harvinaisten paksusuolen sairauksien poissulku voi tällöin edellyttää lastenlääkärillä käyntiä. Mikä on ummetusta? Ummetuksesta puhutaan silloin, kun ulostaminen on harvaa (yli 3 päivän välein) tai kivuliasta. Tähän liittyy kovat ja runsaat ulosteet, ulostamisen välttely (panttaaminen) ja joskus peräaukon limakalvon rikkouma, jolloin ulostaminen muuttuu entistä kivuliaammaksi. Vaikeaan ummetukseen liittyy melko usein tuhrimista eli ulosteen tahdotonta valumista housuihin. Joskus kyse voi olla ummetuksesta, vaikka suoli toimisikin säännöllisesti ja uloste olisi pehmeää tai jopa ripulia (ohivuoto). Ummetuksesta kärsivä lapsi joutuu helposti kierteeseen, jossa yksi asia pahentaa toista. Lisäksi ummetus on usein toistuvien vatsakipujen syynä. Ummetus alkaa tavallisimmin 2 4 vuoden iässä, mutta voi myös ilmetä jo ensimmäisen vuoden aikana. Lääketieteellisen kirjallisuuden mukaan lasten ummetus on useimmiten (> 90 %) toiminnallista, eli se ei johdu orgaanisesta sairaudesta, ja varsin usein mitään selvää syytä ummetuksen alkamiselle ei löydy. Joskus ummetukseen saattaa johtaa jokin tapahtuma, kuten kivulias ulostuskerta, ulosteen tahallinen pidättäminen esimerkiksi protestina pottaharjoittelua vastaan tai psyykkinen stressi. Ummetus voi kuitenkin olla myös allergiaoire tai johtua suoliston hitaasta motiliteetista. Myös jotkin korvikemaidot ja lääkkeet aiheuttavat helposti ummetusta. 8
Harvinainen syy vauvan ummetukselle on niin sanottu Hirschprungin tauti. Sitä esiintyy yhdellä lapsella 5 000:sta. Sairaudessa on kyse siitä, että paksusuolessa on osa, josta puuttuu hermosoluja. Kahdeksan kymmenestä Hirschprung-potilaasta oireilee jo ensimmäisen elinkuukautensa aikana, ja ummetus on vaikea-asteista ja pysyvää. Myös keliakia voi oireilla ummetuksena. Ummetuksen itsehoito Ummetuksen paras hoito on ennaltaehkäisy, ja jos lapsella on taipumus ummetukseen, ruokavalioon on hyvä lisätä ulostemassaa kasvattavia ainesosia. Monilla toimivia vatsan pehmittäjiä ovat luumu, päärynä, mango ja ruusunmarja. Kuivattuja luumuja voi keittää pienessä vesitilkassa ja juottaa jäähtyneen nesteen lapselle. Riittävä nesteen saanti on muutoinkin tärkeä huomioida. Isommalla lapsella ruokavalioon voi lisätä enemmän kuituja. Ruokavaliossa on syytä välttää suolen toimintaa hidastavia ruoka-aineita, kuten mehukiisseliä (mustikka, puolukka, viinimarja), kaakaota ja banaaneja, samoin valkoisia viljavalmisteita ja runsassokerisia juomia. Myös runsasta maidon juontia on syytä rajoittaa. Vesi ja laimeat mehut ovat parhaat lisänesteet. Maitotuotteista osa kannattaa tarjota hapanmaitovalmisteina (jogurtti, piimä, viili), sillä ne eivät aiheuta ummetusta yhtä paljon kuin happamattomat tuotteet. Jos maitotuotteet jätetään kokonaan pois ruokavaliosta, on syytä käyttää kalkkivalmisteita (500 mg vrk:ssa). Säännölliset WC-tavat ovat keskeisiä ummetuksen hoidossa. Koska ulostamistarve on suurimmillaan ruokailun jälkeen, lapsi tulisi totuttaa WC-käyntiin pääaterian jälkeen, vaikka lapsen omasta mielestä ulostamistarvetta ei olisikaan. Ulostusrefleksiä voi kotioloissa stimuloida lämpimällä vedellä, jumppaamalla alaraajoja vatsan päälle tai painamalla peräaukon alareunaa varovasti alaspäin pumpulitikulla. Liiallista stimulaatiota tulee kuitenkin välttää. Kiinteän ruoan aloittaminen voi aluksi hidastaa suolen toimintaa ja nesteen lisääminen soseen joukkoon voi parantaa tilannetta. Ummetuksen lääkehoito Alle 4-vuotiailla kuukauden mittainen ummetusongelma ja vanhemmilla lapsilla kahden kuukauden kestänyt ummetus ovat riittäviä syitä hakeutua hoitoon. Melko varhain on hyvä aloittaa lääkitys, jonka avulla uloste pehmentyy ja tulee helpommin ulostettavaksi. Käyttökelpoisia lääkkeitä on kolmea tyyppiä (laktuloosi, makroglivalmiteet ja natriumpikosulfaatti) ja niitä annetaan useiden viikkojen ajan niin, että lapsi ulostaa esimerkiksi yhden melko löysän ulosteen päivässä. Ummetusta tulee hoitaa vähintään yhtä kauan kuin ummetus on kestänyt. Vaikeassa ummetuksessa hoito aloitetaan säännöllisesti annetuilla peräruiskeilla, jotka tyhjentävät paksusuolen mahdollisimman täydellisesti. Tavallisimmat syyt lääkehoidon epäonnistumiseen ovat se, että ummetuslääkettä ei oteta säännöllisesti tai se, että käytettävä annos on liian pieni. Annos on sopiva, kun ulostetta tulee vähintään joka toinen päivä ja ulostaminen on helppoa eikä tee lapselle kipeää Lähteet: Ummetus lapsella. Terveyskirjasto, Lääkärikirja Duodecim 1.1.2015, lastentautien erikoislääkäri Hannu Jalanko. Lasten ummetus. Suomen lääkärilehti 40/2000. Kaija- Leena Kolho, Juhani Grönlund, Marko Kalliomäki, ym. Constipation, Motility Disorders and GORD in Children. www.reflux.org.au 9