Tohtorikoulutuksen hyvät käytänteet. Anna-Maija Poikkeus, varadekaani Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto



Samankaltaiset tiedostot
TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

TUTKIJAKOULUN RAKENNE JA YLEISET TOIMINTAPERIAATTEET JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksen kokouksessa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtorikoulutuksessa noudatetaan seuraavia yhteisiä määräyksiä.

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert

Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma. Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Suuntana Yhdysvallat

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

OHJE Jatko-opintosuunnitelmat (6) JATKO-OPINTOJEN AIKANA LAADITTAVAT SUUNNITELMAT

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 6/2016. Aika: klo 8:15 10:00

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Rajat ylittävän korkeakoulutuksen laadunvarmistus. Yhteis- ja kaksoistutkinnot

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Käytiin lyhyt esittäytymiskierros, koska paikalla oli varajäsen.

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:

TEKNILLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center)

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 1/ / 5. Aika: klo 9:00 11:00

Tieteellinen jatkokoulutus

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 5/ / 5

Suositukset väitöskirjatyön tarkastusprosessin etenemisestä Lapin yliopistossa

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

Tohtoriopiskelijoiden ohjauksen uudet ohjeistukset Jyväskylän yliopiston tutkijakoulussa

Lääketieteen tohtorin

Tulkkaustoiminta Jyväskylän yliopistossa! Viittomakielen keskus! Avoimet ovet !

Humanistisen alan jatkotutkintojen määräykset

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2011 tiistaina klo (KTK314)

Ohjeet väitöskirjatyön tarkastusprosessin etenemisestä Lapin yliopistossa

Jatkotutkinnon suorittaminen

Tohtoriohjelman käytänteet vanhaa, uutta, lainattua ja itse keksittyä. OHA-forum Oulun yliopistossa Suunnittelija Sirje Liukko

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

1. Kasvatustieteiden tohtorikoulutuksen tavoitteet, tutkinnot ja väitöskirjan muoto

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314)

Päätösesitys: Johtoryhmä toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet Tytti Tenhula

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE PALKKAPAIKKA JA/TAI OPINTO-OIKEUSHAKUUN

Hakuilmoitus löytyy osoitteesta

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoriopintojen rahoitus

TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU -UTUGS. Elise Pinta, FT Koordinaattori, UTUGS

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, Jarl Wahlström,

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS

Asiantuntijana työmarkkinoille

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314)

Terveystieteiden yksikkö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 4/2016. Aika: klo 10:00 12:00

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN

TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

Hakemukset ja lomakkeet tehdään täyttämällä hakemus (lomake) ja tarvittavat liitteet sähköisen Saimi järjestelmän kautta.

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Tohtoriopintojen rahoitus

Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 3/2017

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa

OHJEET VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTAJILLE JA VASTAVÄITTÄJILLE

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Kokouksen 12 / 2009 asialista

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 3/2013. Aika: klo

Hyväksytty kauppatieteellisen tiedekuntaneuvoston kokouksessa Kauppatieteellisen alan jatkotutkintoja koskevat tutkintomääräykset

Transkriptio:

Tohtorikoulutuksen hyvät käytänteet Anna-Maija Poikkeus, varadekaani Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Näkökulmia tohtorikoulutuksen laatuun, Opintoasiain päivät, Oulu, 30.9.2015

18.9.2015 pidettiin avajaiset Jyväskylän yliopiston uudessa Ruusupuisto-rakennuksessa, johon muuttivat kasvatustieteiden tiedekunta, koulutuksen tutkimuslaitos ja avoin yliopisto

KTK tohtorikoulu Kasvatustieteiden tiedekunnasta valmistuu noin 14 tohtoria vuodessa. Hakuaika kasvatustieteiden tiedekunnan tohtorikouluun on kaksi kertaa vuodessa. Kevään haku päättyy 30.4. ja syksyn haku 31.10.

KTK tohtorikoulu Kasvatustieteiden tiedekunnan (KTK) tohtorikoulu (Doctoral school) on osa Jyväskylän yliopiston tutkijakoulua (University of Jyväskylä Graduate School for Doctoral Studies; JYUGS). Tiedekunnassa ei ole erillisiä tohtoriohjelmia (doctoral programmes), mutta opiskelija voi kuulua tiedekunnan tohtorikoulun lisäksi monitieteisiin, valtakunnallisesti ja/tai kansainvälisesti verkottuneisiin tohtoriohjelmiin ja tutkijayhteisöihin. Tutkinnot myöntävän kasvatustieteiden tiedekunnan rinnalla tohtorikoulutukseen osallistuvat Koulutuksen tutkimuslaitos sekä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Poikkeus, 30.9.2015 opintoasiain päivät, Oulu

Yliopiston tutkijakoulun johtoryhmä Vuosittainen raportti rehtorille ja tiedeneuvostolle Tekee rehtorille esityksen rahoituksesta tiedekuntien tohtorikouluille sopimuskauden jaksoissa Arvioi ja ohjaa tiedekuntien tohtorikoulujen toimintaa: ohjeet ja suositukset toimenpideohjelmassa 2015-2016 tutkijakoulutuksen arviointi (7 tohtorikoulua ja niiden 19 tohtoriohjelmassa toteutettu koulutus) Pj: Prof Kaisa Miettinen, vararehtori (teollisen optimoinnin prof., IT) Sihteeri: Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen 1. Laura Stark, Humanistinen tdk 2. Pekka Neittaanmäki, Informaatioteknologian tdk 3. Anna-Maija Poikkeus, Kasvatustieteiden tdk 4. Keijo Häkkinen, Liikunta- ja terveystieteiden tdk 5. Jussi Kukkonen, Matemaattis-luonnontieteellinen tdk 6. Aila Virtanen (1.8.2016 alkaen Ari Hyytinen), Kauppakorkeakoulu 7. Jaakko Seikkula, Yhteiskuntatieteellinen tdk Kaisa Miettinen Tuula Oksanen

KTK väitöstutkinnot kasvatustieteen tohtorin tutkinto filosofian tohtorin tutkinto. Väitöskirjan muoto Itsenäinen tieteellinen tutkimus kasvatustieteen alalta. Kokonaislaajuus 240 op, josta väitöskirjan osuus 180 op ja muiden opintojen osuus 60 op 1) Monografia: yhtenäinen ja itsenäinen kirjallinen tieteellinen työ, joka ei sisällä erillisiä artikkeleita eikä artikkelikäsikirjoituksia. 2) Artikkeli-/kokoomaväitöskirja: koostuen vähintään 3 artikkelista sekä yhteenvedosta ja pohdinnasta. Artikkeleista tulee vähintään kaksi olla julkaistu (paper, online, preprint) tai julkaistavaksi hyväksytty (accepted) kansainvälisissä tieteellistä vertaisarviointia käyttävissä (referoiduissa) julkaisuissa ja yksi voi olla joko suomenkielinen vähintään julkaisutason 2 lehdessä oleva julkaistu artikkeli tai kansainväliseen lehteen arvioitavaksi lähetetty (submitted) käsikirjoitus.

KTK Tohtorikoulun käytännöt 1. Tiedekuntaneuvosto (tai delegointipäätöksen mukaisesti dekaani *) hyväksyy tohtorikoulutuksen tutkintovaatimukset, määrää esitarkastajat ja vastaväittäjän, myöntää väittelyluvan, arvostelee ja hyväksyy väitöskirjan hyväksyy uudet opiskelijat*, vahvistaa ohjaajat ja seurantaryhmän sekä tiedekunnalle myönnetyt tohtorikoulutuspaikat* 2. Tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen kehittämisryhmä (Kehry) toimii valmistelijana. Tiedekuntaneuvosto vahvistaa jäsenet toimikaudelleen. Jäsenet edustavat tiedekunnan kahta laitosta, kasvatustieteiden laitosta (2 jäsentä) ja opettajankoulutuslaitosta (1 jäsen) sekä Koulutuksen tutkimuslaitosta (KTL; 2 jäsentä). Pj varadekaani ja sihteerinä tutkimuskoordinaattori. Tällä hetkellä 6 jäsentä ja sihteeri Tapaamiset 1 krt / kk ja lisäksi sähköpostitse 3. Tohtorikoulutuksesta vastaava tutkimuskoordinaattori mm. monitorointitiedon kerääminen, raportointi ja tiedottaminen tohtorikoulutettavien rekrytointi- ja valintaprosessin ja tohtorikoulupaikkojen haku- ja valintaprosessin koordinointi, laadun arviointi, tutkimusrahoituksesta ja julkaisutoiminnasta tiedottaminen ja tohtoriopiskelijoiden neuvonta Satu Perälä- Littunen

Yliopiston TUTKIJA- KOULU Johtosääntö Tutkintosääntö Tutkijakoulun ohjausasiakirja KTK TOHTORI- KOULU Suunnittelun prosessit Tutkimusstrategia: Tutkimuksen painopisteiden määrittäminen Kehry 1 valmistelijana, TDK-neuvosto päättää Valintakriteerit OPISKELUSUUNNITELMA Tiedekuntatasoiset tohtorikoulutuksen opintovaatimukset Kriteerit kelpoisuudelle Ohjaajat Esitarkastajat Vastaväittäjä Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS) Opintojen etenemisen ja ohjauksen prosessit Rekrytointi Valinta TOHTORIOPISKELIJA Ilmoittautuminen Kurssisuoritukset Väitöskirja Esitarkastus Väitöstilaisuus Tutkinto Työllistyminen Ohjausryhmä Seurantaryhmä Kehry valmistelijana Dekaani päättää Koordinaattori ohjeistaa Kehry valmistelijana, TDK neuvosto päättää Opintoasiainpäällikkö Kehry 1 = Tutkimuksen ja tutkijankoulutuksen kehittämisryhmä Arvioinnin prosessit Tavoitteiden ja aikataulun asettaminen, liikkuvuus Opinnot ja kompetenssit (AHOT) Esitarkastajat Vastaväittäjä Arviointiryhmä Arvolause

KTK tohtorikoulun hyviksi koetut käytänteet 1. Tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen kehittämisryhmän (Kehry) toiminta - keskeinen laadunvarmistuksen kannalta, tekee prosesseista selkeämpiä 2. Tutkimuskoordinaattori - tieto, osaaminen, vastuun ottaminen kokonaisuudesta 3. Tohtorikoulutettavien valintaprosessin läpinäkyvyys selkeä ohjeistus tutkimussuunnitelmalle, kriteerit 4. Pyrkimys luoda yhteisiä käytänteitä - tukee sekä ohjaajien että opiskelijoiden työtä, ohjaajien tapaamiset merkityksellisiä 5. Väitöskirjan muotoon liittyvä standardi - selkeyttää väitöskirjojen tekoa, tukee ohjaajien työtä

KTK väitökset vuosina 1998 2014 16 15 14 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 6 6 12 1 2 1 11 12 10 10 9 2 1 12 11 12 1 7 1 12 3 10 4 5 7 7 3 12 Art.väitökset Monografiat 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998

*Hakuvaiheessa tulee osoittaa, miten väitöskirja liittyy näihin KTK tutkimuksen painopistealueet ja tutkimuskärjet*

Hakuvaiheen tutkimussuunnitelma* koostuu kansilehdestä, enintään 5 sivun tekstistä (riviväli 1.5, fontti 11) ja lähdeluettelosta. (hyödynnettävissä rahoitushauissa) (1) Tutkimuksen tausta (tutkimusaiheen kuvaus, perustelu, merkittävyys) (2) Teoreettiset lähtökohdat (käsitteet, tietoteoreettiset sitoumukset, aiempi tutkimus), (3) Tutkimustehtävä (tavoite, tutkimusongelmat, mahdolliset hypoteesit); (4) Menetelmät (konteksti ja design, aineisto ja sen keruumenetelmät, analyysimenetelmät; edelliset artikkeliväitöskirjassa osatutkimuksittain eriteltynä esimerkiksi taulukon muodossa); (5) Eettiset kysymykset (esim. valinta, informointi ja anonymiteetin suojaaminen, tutkimusluvat, aineiston käsittely ja säilyttäminen); (6) Tutkimuksen toteutus sisältäen seuraavat esimerkiksi taulukkona: aikatauluja, rahoitussuunnitelma, opiskelun muoto (päätoimisuus vs. osa-aikaisuus vuositasolla), liikkuvuussuunnitelma ja julkaisusuunnitelma (artikkeliväitöskirjassa eriteltynä osatutkimuksittain) (7) Tutkimuksen vaikuttavuus (sovellettavuus ja hyödyntämismahdollisuudet). (8) Lähdeluettelo laaditaan joko APA:n tai Kasvatus -lehden ohjeiden mukaisesti. Kansilehdestä käyvät ilmi: väitöskirjan nimi, tekijän nimi, väitöskirjan muoto (monografia, artikkeliväitöskirja) väitöskirjan kieli, sijoittuminen tiedekunnan vahvuusalueille, ohjaajat (vastuullinen ohjaaja ensimmäisenä), ohjausryhmän ulkopuolinen seurantaryhmän jäsen ja väitöksen arvioitu valmistumisvuosi. * Samat ohjeet koskien jatko-opinto-oikeuden hakua sekä tohtorikoulutettavan työsuhteen hakua

Seurantaryhmän 2.-3. tapaaminen Eteneminen: Onko suunnitelmia ollut tarvetta muuttaa tai tarkentaa opintojen aikana? Mitkä asiat ovat edistäneet tai haitanneet suunnitelmien seuraamista tai aikataulussa pysymistä? Asiantuntijuuteen liittyvät tavoitteet: Oletko saanut riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa jatko-opintojesi sisältöön? Ovatko omat tutkijan taitosi kehittyneet opintojesi ja väitöskirjatyösi etenemisen myötä tarkoituksenmukaisella tavalla ajatellen urasuunnitelmaasi ja työllistymistavoitteitasi? Odotukset ja ohjaustoiveet: Oletko saanut riittävästi tukea ja ohjausta esimerkiksi tutkimusmenetelmien, tieteellisen kirjoittamisen, viestinnän ja vuorovaikutuksen, tutkimusetiikan, tutkimushankkeen ja tutkimusaineistojen hallinnan tai pedagogisten taitojesi vahvistamiseen? Haluatko kertoa esimerkkejä asioista, jotka ovat edistäneet tai haitanneet ohjaussuhteen toimivuutta? Tiedätkö mistä saat tarvittaessa tietoa ja neuvontaa esimerkiksi opiskeluun, akateemiseen toimintaan tai yliopistossa työskentelyyn liittyvissä kysymyksissä? Koetko saavasi riittävästi vertaistukea muilta tohtoriopiskelijoilta? Kansainvälistyminen ja yhteistyö: Oletko saanut mahdollisuuden osallistua tutkijayhteistöjen ja yliopistoyhteisön toimintaan? Vastuut: Onko muiden kuin jatko-opintoihin ja väitöskirjaan liittyvien tehtäviesi kuten opetuksen määrä sopiva ajatellen jatko-opinnoille ja väitöstutkimukselle yhdessä ohjaajiesi kanssa asettamaanne aikataulua? Rahoitus: Millainen on tohtoriopintojesi rahoitustilanne?

Tohtorikoulutettavien määrän raportoinnin haasteet Jatko-opinto-oikeuden saaneita enemmän kuin lukuvuosittain ilmoittautuvia ja ilmoittautuvia huomattavasti enemmän kuin työsuhteisia 2013 tiedekunnassa oli 176 ilmoittautunutta tohtoriopiskelijaa Päätoimisesti opiskeli 71 ja sivutoimisesti 105. Naisia oli 136 ja miehiä 40. 162 oli Suomen kansalaisia ja 14 kansainvälisiä opiskelijoita. 2014 syyskuussa oli 170 ilmoittautunutta tohtoriopiskelijaa 2014 tohtorikoulutettavia oli työsuhteessa 25 (joillakin osa vuotta) 2015 jatkavia työsuhteessa 19 2015 syyskuussa lukuvuodelle 2015-2016 oli läsnä olevaksi ilmoittautuneita 147 (poissa olevaksi ilmoittautuneita 13, eli yht. 160)

Kiitos!

Tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen kehittämisryhmän (Kehry) ja tutkimuskoordinaattorin tehtäviä Tohtorikoulutus 1. Tohtorikoulutuksen opetussuunnitelman suunnittelu: opintovaatimusten tarkennukset, tiedottaminen 2. Tohtorikoulutettavien rekrytointi ja valinta sekä tohtorikoulupaikkojen haku- ja valintaprosessi: tiedottaminen (hakuilmoitus ja kriteerit), tarvittaessa kriteerien tarkennukset, tukimussuunnitelmien ja muiden hakudokumenttien läpikäyminen, esityksen laatiminen valinnasta dekaanille 4. Tohtorikoulutuksen monitorointi ja tiedottaminen: seurannan indikaattorien määrittely, arviointitiedon kerääminen, analysointi ja toimenpiteet, ilmoittautumisten ja seurantaryhmän toiminnan monitorointi, verkkosivujen ylläpitäminen 5. Väittelyprosessiin liittyvät valmistelutehtävät: väitöskirjojen käsikirjoitusten käsittely kriteerien mukaisen rakenteen varmistamiseksi, esitarkastajia sekä esitarkastuslausuntoja koskevien esitysten käsittely 6. Väitöskirjan arviointiprosessi: tarvittaessa kriteerien tarkennukset, tiedottaminen Tutkimuksen edistäminen 1. Tutkimusstrategian laadinta: valmistelutyö ja esityksen tekeminen 2. Tutkimuksen laadun arviointi: tutkimuksen laadun ja määrän indikaattorien kerääminen, auditointimateriaalien valmistelu 3. Tutkimusrahoitukseen liittyvä monitorointi ja tiedottaminen, tutkimushauista tiedottaminen ja yhteistyön tukeminen 4. Julkaisutoimintaan liittyvä monitorointi ja edistäminen: kertymän seuraaminen (vuosiraportit Tutkaan), julkaisufoorumin kehittämiseen osallistuminen

KTKJ110 Tieteenteorian ja metodologian opinnot 10-20 op / 60 op Tieteellisen tutkimuksen etiikan (kaikille pakollinen sisältö), tieteenfilosofian, tieteenteorian ja tutkimusmenetelmien opintojaksoja. KTKJ120 Tieteellinen viestintä 10-20 op / 60 op Tieteellinen kirjoittaminen ja siihen liittyvät kurssit tai tieteelliset esitykset 1 op-1.5 op 1. kirjoittaja väitöskirjan ulkopuolelle jäävässä proceedings artikkelissa 0.5 op - Mukana kirjoittajana proceedings-artikkelissa kongressissa esitetystä paperista 1 op - Poster, muu kuin suomenkielinen; 0.5 op - Poster, suomenkielinen KTKJ130 Pääaineen sisältöopinnot 10-20 op / 60 op Tutkimusaiheen keskeinen kirjallisuus tai opinnot,, tutkimukseen perustuvat esitelmät tieteellisissä tapahtumissa ja artikkelit tieteellisissä julkaisuissa. KTKJ140 Tieteellisen asiantuntijuuden opinnot 10-20 op / 60 op Sisältö: Aktiivinen osallistuminen tutkijaseminaareihin; omaan tutkimukseen perustuva suunnittelu-, opetus ja kehittämistyö laitoksilla ja projekteissa tai yhteiskunnallisesti merkittävä kehittämistyö ja/tai soveltuvat yliopistotasoiset pedagogiset opinnot KTKJ160 Väitöskirja 180 op

JYU Education Research Spring Colloquium: Opportunities, challenges and future 23-24 April 2015 staff, international and Finnish doctoral students and Masters students share research findings and ideas, network and find out about the projects underway. students can use as part of their studies e.g., by presenting their thesis or research Day 1, Thursday 23.4. Opening by Dean, Introduction to JYU Educational Research, Vice Dean, and Vice Director of the FIER Plenary talks (by professors and senior researchers) 1. Interactive Learning and New Learning Environments 2. Self-beliefs in Early Math and Reading Acquisition 3. Learning, Motivation and Classroom Interactions 4. Teachers Professional Development 5. International Comparative Learning Assessments Parallel sessions / workshops (by senior researchers, doctoral and Master s students) 1. Learning, Motivation and Classroom Interactions 2. Special Topics of Learning and Participation 3. Workshop: Learning across Curriculum Day 2, Friday 24.4. Parallel sessions / workshops (by senior researchers, doctoral and Master s students) 1. Family and Childhood Studies 2. Teachers Professional Development 3. Human-centred ICT in Learning and Working Environments 4. Workshop: Professional Identities and Agency Roundtable Discussion: Possible Futures of Education: Opportunities and Challenges

Hakuja tohtorikoulutettavan työsuhteisiin 2012 Tammikuu: esitettiin lyhyitä aikoja monelle 2012 Kesäkuu: hakemuksia 21, esitettiin noin 1 v työsopimuksia neljälle hakijalle 2013 Tammikuu: hakemuksia 18, esitettiin 1v+3v sopimusta kahdelle hakijalle 2014 ei hakua 2015 Toukokuu 36 hakijaa, myönnettiin syksylle 6 x 5 kk ja keväälle 5 x 6 kk

A. Yliopiston tutkijakoulun ohjeet B. Yliopiston tutkijakoulun suositukset Tohtoriopiskelijoiden ohjaus Allekirjoitettu ohjausasiakirja on vaatimus yliopiston tohtorikoulutusrahoituksella rahoitettavien tohtorikoulutettavien ja stipendien saamiselle - kokous 2/2013 vähintään kaksi ohjaajaa, joista yksi on nimetty vastuulliseksi ohjaajaksi.

Tutkijakoulutuksen arviointi Tutkijakoulun johtoryhmä tekee tiedeneuvostolle ehdotuksen arvioinnin toteuttamistavasta sekä toteuttaa arvioinnin 2015-2016 kohteena tohtorikouluissa (7 kpl) ja niiden tohtoriohjelmissa (19 kpl) toteutettu tohtorikoulutus (1.8.2011 jälkeen ) Tavoitteet: toimintaperiaatteiden sekä suositusten toteutuminen. vahvuudet ja kehittämistarpeet hyvien käytänteiden jakaminen Arviointikriteerit: 1. Opiskelijoiden ottaminen 2. Opiskelijoiden ohjaus 3. Tutkintovaatimukset ja opetus 4. Tutkinnon rahoitus 5. Osa-aikaiset tohtoriopiskelijat 6. Tohtorikoulutuksen laadunhallinta 1. Tohtorikoulujen itsearviointi (15.1.2016 taustamateriaali) 2. Tohtorikoulukohtaiset arviointikeskustelut 18.-29.4.2016 3. Tohtorikoulujen välinen tulevaisuuskeskustelu 16.-20.5.2016.