Ajankohtaista maitomarkkinoilla Navettaseminaari 8.-9.2.2017 Ari Mäkelä
Maidontuotanto ei riitä kysynnän tyydyttämiseen kehittyvillä alueilla, varsinkin Aasiassa ja Afrikassa Väkiluku kasvaa Kulutus/hlö kasvaa Ylituotanto Tuotanto ja kulutus tasapainossa Kulutus tuotantoa suurempi Lähde: CNIEL
Positiivisista ennusteista huolimatta toimintaympäristö on haastanut kovasti maitoketjua meillä ja muualla Mihin markkinat ovat menossa?
Suomen pt-markkinan kehitys on ollut alavireistä Q2/2016 Pt-markkinan kehitys maakohtaisesti
Suomen elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat olleet pitkään laskussa, maitotuotteissa kilpailu ja tuonti ovat alentaneet hintoja. PTT:n ennuste on että hinnat lähtevät nyt hitaasti nousuun 5 %-change compared so same month last year Source: Trading Economics, taloussanomat.fi
Menestyksen edellytys on kuluttajan kokemus tuotteista ja yrityksen toiminnasta Kasvua uusista kategorioista
Maitotuotteiden maailmanmarkkinoihin vaikuttaa Säätila Kulutuksen kehitys kehittyvissä maissa (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) Maailman talouden kehitys ja valuuttakurssien muutokset Poliittiset päätökset (Venäjän vientikielto, Brexit, Trump yms.) Väestön kasvu
EU:n maitomäärä on kasvanut viidessä vuodessa 15 mrd kg eli noin kuusi kertaa Suomen koko maitomäärän verran 8 bln kg 154 152 150 148 146 144 142 140 138 136 134 132 130 EU milk production 136 +2,1% 139 +0,6% 140 +1,1% +5,1% 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Rolling 12 months ending 11/2016 17.1.2017/ AH Lähteet: Eurostat, ksml.fi 141 148 +2,2% 152 +0,8% 153
Suomen maidontuotanto 2012-2016 sekä ennuste 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017e Maidontuotanto meijereihin, milj. l 2 188 2 220 2 289 2 325 2 320 2 300 muutos ed. vuoteen % -0,1 +1,5 +3,1 +1,6-0,2-0,8 Maitotilojen lukumäärä keskim., kpl 9 590 9 050 8 570 8 120 7 570 7 000 muutos ed. vuoteen % -6,3-5,6-5,3-5,3-6,8-7,5 Lypsylehmien lukumäärä yht., kpl 283 000 283 200 284 900 285 000 281 600 277 700 muutos ed. vuoteen % -0,4 +0,1 +0,6 +0,0-1,2-1,4 Lypsylehmiä keskimäärin kpl/tila 29,5 31,3 33,2 35,1 37,2 39,7 muutos ed. vuoteen % +6,5 +6,1 +6,1 +5,7 +6,0 +6,7 Lypsylehmien keskituotos litraa/v. *) muutos ed. vuoteen % *) meijeriin 7 730 7 836 8 029 8 152 +0,3 +1,4 +2,5 +1,5 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy - Maitomarkkinakatsaus 1/2017 8 235 +1,0 8 300 +0,8
bln kg 16 EU:n maidontuotanto pysynyt kesäkuusta lähtien edellisen vuoden kuukausitason alapuolella. USA:n maidontuotanto jatkaa kasvuaan ja Uudessa-Seelannissa on näkyvissä käännettä hidastumiseen. Compared to the same period of the previous year 14 12 10 8 6 4 2 EU 2016 EU 2015 EU 2014 USA 2016 USA 2015 USA 2014 NZ 2016 EU Change 1-11/2016: + 1,1 bln kg + 0,8 % USA Change 1-11/2016: + 1,6 bln kg + 1,8 % New Zealand Change 1-11/2016-0,3 bln kg - 1,5 % 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 10 17.1.2017/ AH Lähteet: CLAL, Eurostat
Hollannissa Euroopan suurin maidontuotannon kasvuvauhti. Ison-Britannian maidontuotanto selkeässä laskusuunnassa Netherlands Ireland Poland Germany Italy Denmark Latvia Austria Finland Estonia Lithuania Sweden Belgium France United Kingdom -485-585 -2-4 -21-61 -73 101 28 7 2-4,2 % 307 239 + 2,4 % 223-800 -600-400 -200 0 200 400 600 800 1 000 1 200 994 + 8,2 % Jan-Nov Change compared to previous year Mill. kg 11 17.1.2017/ AH Lähde: Eurostat
GlobalDairyTrade The global dairy auction, USD Teollisuustuotteiden hinnat ovat nousseet lupaavasti kysynnän elpyessä GDT Price index over 10 years 12 18.1.2017/TKu GlobalDairyTrade is an auction platform for internationally traded commodity dairy products. The auctions occur twice a month, and any organisation can buy or sell dairy products at these auctions provided they are qualified with us as a bidder or seller. Source: GDT www.globaldairytrade.info/
Voin ja rasvattoman maitojauheen hinta nousee edelleen, mutta maltillisemmin. Voin hinta nousi 45 % vuoden 2016 aikana ja SMP 23 % Rasvattoman maitojauheen hinta EU15/25 Voin hinta EU15/25 2,10 /kg 4,30 /kg 13 10.1.2017/KHH Lähde: EU-komissio
milj. kg EU:n jauhevarastot ja niiden purku vaikuttavat jauhemarkkinoiden kehitykseen 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Quantity bought in intervention stock 2015 40,3 milj. kg 1-11/2016 334,6 milj. kg Private stock SMP Public stock SMP 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 73 352 9.1.2017/KHH 2014 2015 2016 Public stock = intervention stock, Private stock = private stock supported by EU 14 Source: EU, CLAL
EU:n tuottajahinnat kääntyneet nousuun, teollisuustuotteiden kautta laskettu maidon hinta jo yli 35 snt/kg December 2016 Jauheen ja voin kautta laskettu hinta Tuottajahinta 15 9.1.2017/TKu Lähde: EU-komissio
2000m01 2000m07 2001m01 2001m07 2002m01 2002m07 2003m01 2003m07 2004m01 2004m07 2005m01 2005m07 2006m01 2006m07 2007m01 2007m07 2008m01 2008m07 2009m01 2009m07 2010m01 2010m07 2011m01 2011m07 2012m01 2012m07 2013m1 2013m7 2014m01 2014m07 2015m01 2015m07 2016m01 2016m07 Suomen maidon tuottajahinnan ero joulukuussa 5,8 snt/kg EU:n keskiarvoon snt/kg 60 50 40 30 20 10 Suomi 37,9 32,0 0 16 9.1.2017/TKu Lähde: EU
Globaalin markkinanäkymän yhteenveto Vuoden 2017 maidontuotannon osalta selvät kasvuennusteet vain USA:ssa. Noussut tuottajahinta voi lisätä litroja Euroopassakin. Sääolosuhteet myös iso vaikuttava tekijä. Kiinan, USA:n ja Brasilian kasvanut kysyntä on kohtuullisen vakaalla pohjalla. Öljyn hinnan nousu voi lisätä muutamien maiden ostovoimaa. Euron kurssi suhteessa dollariin tukee Euroopan vientiä. Interventiovarastojen purku jarruttaa jauhemarkkinoita Poliittiset riskit luovat uhkia maitomarkkinoille 17
10920 Maidontuotanto - maidontuottajien suunnitelmat ja maidontuotantoennuste Maitotilat tiloja,kpl Keskilehmäluku lypsylehmiä, kpl/tila Lypsylehmien lukumäärä 1000 kpl Maidontuotanto meijeriin milj. litraa 7600 6200 38 43 55 70 287 284 270 258 259 2325 2290 2270 2310 2222 2255 2200 2230 Jos keskituotos nousee vain 5 % (tuottajien tavoite 9 %), tuotanto 2020: -5 % nykytasosta 4700 3700 26 4500 57 257 2280 *) vuoden 2015 tuottajien suunnitelmat vuodelle 2020 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy- Maidontuotannon TNS 2016/6 kehitysnäkymät Job: 221100415 6
Navettainvestointisuunnitelmat seur. 5 vuodelle - koko maa 2010 2012 2014 2015 2016 Kysely Kysely Kysely Kysely Kysely INVESTOINTISUUNNITELMAT %-tiloista 22 19 23 23 26 Investoivia tiloja yht., kpl 2 440 1 900 1 990 1 865 1 965 -Uudet ja laajennukset, kpl 1 830 1 375 1 360 1 340 1 150 -Peruskorjaukset, kpl 655 590 635 745 815 INVESTOINNIN SUURUUS /tila /tila /tila /tila /tila -Uudet ja laajennukset 433 400 531 100 695 600 655 600 496 200 LYPSYLEHMÄPAIKKOJEN LISÄYS: uudet kpl kpl kpl kpl kpl ja laajennukset, kpl 41 80 46 87 50 95 58 104 58 100 2016 suunnitelmat yht./koko maa: 570 milj. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy- Maidontuotannon TNS 2016/6 kehitysnäkymät Job: 221100415 19
TUOTANTORAKENNE-ENNUSTE VUOTEEN 2022 tiloja, kpl 7 600 3 700 37 70 4 5 21 19 12 12 11 51 23 20 19 lypsylehmiä, kpl/tila lypsylehmiä, kpl/tila: 100- kpl 70-99 kpl 20 23 14 50-69 kpl 56 17 30-49 kpl 28 28 11 8 alle 30 kpl 2016 2022 tavoite 2016 2022 tavoite % tiloista % tuotannosta Suomen Gallup Elintarviketieto Oy- Maidontuotannon TNS 2016/6 kehitysnäkymät Job: 221100415 77
Suomalaisen maitoalan menestyksen avaimet Osaavat maitotilayrittäjät Maidon laatu ja vastuulliset tuotantotavat Vahva meijeri: brändipääoma ja maailmanluokan tuotekehitys Tavoitteena jatkuva liikevaihdon ja maitotuoton kasvu
Valion strateginen ydin = Poikkeuksellinen kyky tuotteistaa ratkaisuja kuluttajatarpeisiin eri toimintojen tiiviillä yhteistyöllä T&Kosaaminen Kuluttajaymmärrys Tuotanto 22 14.10.2016
14.10.2016 23 Tavoite omistajien näkökulmasta: EU:n paras tilityshinta Tavoitteena valiolaisille omistajayrittäjille EU:n paras tilityshinta valiolaisille omistajayrittäjille
THE TASTE OF FINNISH NATURE KIITOS!