JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 268,19 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,73 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +168,19 %, eli vuositasolla tuotto on ollut +12,97 %. Elokuussa tuloksensa raportoivat ensimmäiseltä vuosipuoliskolta myös filippiiniläiset, malesialaiset ja kiinalaiset yhtiömme, kun indonesialaiset ja vietnamilaiset yhtiöt raportoivat jo heinäkuussa. Salkkupainotetusti yhtiöiden tulokset nousivat hieman yli 50 % vuodentakaisesta, mutta loppuvuoden aikana uskomme tämän hieman tasoittuvan 30-35 % kasvun tasolle, koska vertailukohta eli vuoden 2016 alkupuoli oli suhteellisen heikko monen yhtiön osalta. Etenkin filippiiniläiset yhtiöt olivat meille positiivisia yllättäjiä alkuvuoden aikana. Filippiinien hyvä meno tuli esille myös elokuun alun yritysvierailuilla, mistä enemmän raportin loppuosassa. Elokuussa Indonesian paino väheni salkussa muutamilla prosenttiyksiköillä, kun Kiinan ja Filippiinien painoja kasvatettiin. Lisäksi vähensimme Vietnamista autokauppias Savicon painoa, koska hallitus ei ole ainakaan vielä tuonut helpotuksia alalle, ennen vuodenvaihteen 2017-18 autojen tuontitullien poistumista ASEAN-maista nollaan nykyisestä 30 %:sta. Näin ollen uskomme, että automyynti lähtee kunnolla liikkeelle vasta vuodenvaihteen jälkeen. Vietnamin painoa siis leikattiin heinäkuun 26 %-tasosta elokuun lopun 21 %-tasolle. Lopuksi, heinäkuun raportissa käsittelemästämme TPS Food yhtiön riisigate keissistä ei ole tihkunut uutta konkreettista informaatiota. Yhtiön osakekurssi on ollut vielä paineessa, mutta näyttää siltä, että monet ns. arvosijoittajat ovat alkaneet kiinnostua yhtiöstä sen nousevan osakelikviditeetin perusteella. Kiinteistöt & Rahoitus 19 % Globaalit johtajat 4 % Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kuluttajat 34 % JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Infra 30 % Green & Clean 13 % Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan Pakistan 3 % Myanmar 2 % Kiina 24 % Vietnam 21 % Malesia 4 % Indonesia 22 % Filippiinit 24 % JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO (31.8.2017) 268,19 Rahaston koko Rahasto-osuuksien lkm 50,78 milj. EUR 189 337,4143 kpl Rahaston toiminta alkanut 31.7.2009 Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,73 % Tuotto toiminnan alusta +168,19 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +12,97 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 0,80 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,00 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,10 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä 31.8.2017) 97,2 % Volatiliteetti** 11,1 % Salkun kiertonopeus*** 168,1% Nimi: JOM Silkkitie -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: Ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: 7.7.2017 Toiminta alkanut: 31.7.2009 RAHASTON PERUSTIEDOT ISIN-koodi: FI4000003470 Bloomberg-tikkeri: JOMSILK FH Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Aasian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: 5 000 Merkintätili: IBAN: FI81 3301 0001 1297 17 BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,2 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 1 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) saadatakaisinvähemmän kuinhänonsiihenalunperinsijoittanut.*tilikaudenaikana1.1.2017 alkaen,%rahastonkeskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Silkkitie -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaani, elirahastonolennaisenarvonlaskennanvirheenrajaon 0,5 %.*** Viimeiselle12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO RAHASTON KORRELAATIO VUODEN AJALTA ERÄIDEN OSAKEINDEKSIEN KANSSA (EUR) Jakarta Composite Index JCI Philippine composite Index PCOMP HK Kiinaindeksi HSCEI MSCI Asia ex-japan Topix, Japani MSCI World S&P 500 Bloomberg Europe 500 Index Indonesia Filippiinit Kiina Aasia Japani Maailma US Eurooppa 0,54 0,45 0,53 0,57 0,37 0,33 0,25 0,30 RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) 320 300 280 260 240 220 200 180 160 140 120 100 80 RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI 31.7.2009 13.3.2011 24.10.2012 6.6.2014 18.1.2016 31.8.2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Koko vuosi MSCI AC Asia ex-japan (Total return, EUR) JOM Silkkitie 2009 - - - - - - - -2,74 +7,49 +1,52 +0,40 +7,07 +14,08 2010 +3,55-0,05 +9,66 +4,00-8,12 +0,74 +7,55 +2,46 +13,95 +2,45 +2,73 +6,39 +53,60 2011-8,11-1,34 +2,81 +3,17-2,47-0,62 +7,75-10,15-14,07 +5,83-4,11 +4,73-17,59 2012 +8,75 +4,07 +2,35 +1,85-4,68-2,26 +2,58-5,49 +0,90 +4,59 +5,35 +2,51 +21,44 2013 +6,18 +6,82 +3,25-0,51 +10,17-11,08-1,57-6,91 +2,00 +3,54-1,15 +2.88 +12,31 2014 +2,31 +7,46 +0,14 +2,94 +2,21-1,48 +7,98 +3,98-1,25-0,58-0,33-4,53 +19,72 2015 +6,02 +3,20 +5,89 +2,38 +3,81-8,69-3,22-16,41-2,44 +15,52-1,36-0,51 +0,61 2016-9,61 +0,65 +5,97 +1,25 +1,71 +8,58 +7,75 +1,84-1,66 +0,30-3,26 +1,38 +14,44 + 60 % + 40 % + 40,60 % + 14,08 % + 20 % + 9,25 % + 0 % -20 % RAHASTON TUOTTOHISTORIA PUOLIVUOSITTAIN (%) - 6,80 % - 11,58 % + 14,13 % + 14,13 % + 10,48 % + 12,45 % + 7,80 % + 9,92 % + 6,16 % + 4,90 % + 3,90 % - 1,59 % - 10,52 % - 4,93 % 2017-0,55 +4,73 +1,51-0,13-0,67-0,93-4,23-0,73-1,22 saadatakaisinvähemmänkuinhänonsiihenalunperinsijoittanut. MSCIACAsiaex-JapanTotalReturn on (EUR) onhintaindeksi, jossaon huomioitu myös osingot. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.
JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO JOM Komodo -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 157,49 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -1,73 %. Rahaston aloituksesta 15.5.2012 tuottoa on kertynyt +57,49 %, eli vuositasolla tuotto on ollut +8,95 %. Indonesian kiinteistösektori on ollut suhteellisen hiljaisessa vedossa aina vuoden 2015 alusta lähtien, koska sykli oli huipuissaan 2013-14 aikoihin, jolloin koronnostosykli oli lähtenyt käyntiin korkean inflaation ja heikentyvän valuutan takia. Lisäksi asuntolainamarkkinalle jo vuoden 2012 aikoihin tehtyjä tiukennuksia ei olla vielä kunnolla helpotettu. High-end markkinalle ei olla esimerkiksi tuotu juurikaan ostajia kiinnostavia projekteja. Elokuussa selvisi, että kysyntää hyville projekteille on, kun salkkuyhtiömme Intilandin Promenade 57:n ennakkomarkkinointi ylitti kaikki odotukset ja lähes kaikki asunnot menivät kaupaksi avajaispäivänä. Tämän johdosta yhtiö on jo elokuussa ylittänyt ennakkomarkkinointitavoitteensa 15 %-yksiköllä kuluvalle vuodelle. Asuntomarkkinaan liittyen, Indonesian keskuspankki leikkasi myös korkotasoa 0,25 % elokuussa 4,5 %-tasolle, ja nähdäksemme lähiaikoina korkotasoa tullaan leikkaamaan vielä lisää. JOM KOMODO -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO (31.8.2017) 157,49 Rahaston koko 15,80 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm 100 344,3277 kpl Rahaston toiminta alkanut 15.5.2012 Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -1,73 % Tuotto toiminnan alusta +57,49 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +8,95 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 1,00 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,00 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,14 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä 31.8.2017) 92,7 % Volatiliteetti** 14,4 % Salkun kiertonopeus*** 104,0 % Rahaston korrelaatio JCI-indeksiin (12kk) 0,57 Komodon salkkuun ei tehty mainittavempia muutoksia elokuun aikana. RAHASTON PERUSTIEDOT Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kuluttajat, sykl. 24 % Kuluttajat, ei-sykl. 13 % Raaka-aineet 7 % Teollisuus 17 % Kiinteistöt & Rahoitus 39 % Nimi: JOM Komodo -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: Ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: 7.7.2017 Toiminta alkanut: 15.5.2012 ISIN-koodi: FI4000043401 Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Indonesian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: 5 000 Merkintätili: IBAN: FI75 3301 0001 1363 24 BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,5 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 2 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) saadatakaisinvähemmän kuinhänonsiihenalunperinsijoittanut.*tilikaudenaikana1.1.2017 alkaen,%rahastonkeskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Komodo -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaani, elirahastonolennaisenarvonlaskennanvirheenrajaon 0,5 %.*** Viimeiselle12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.
JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI 180 160 140 120 100 80 60 40 15.5.2012 2.4.2013 18.2.2014 7.1.2015 25.11.2015 13.10.2016 31.8.2017 9 8 7 6 5 4 3 2 Inflaatio ja korkotaso Indonesiassa 2010 - nyt JAKARTA COMPOSITE Index (EUR) S&P Indonesia SmallCap Price (EUR) JOM Komodo Inflaatio Korkotaso RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi Indonesian keskuspankki käynnisti uuden korkojenlaskusyklin elokuussa 2017. Nyt korkotaso on siis 4,5 %. 2012 - - - - -6,29 +0,42 +3,62-8,02 +3,01 +0,71 +7,63-4,57-4,34 2013 +6,05 +17,64 +13,43 +1,54 +11,52-11,79-8,95-20,95-0,95 +7,28-13,95-3,40-10,13 2014 +9,68 +15,86 +10,77-1,42 +3,20-6,05 +10,24 +8,15-2,09 +2,30 +5,50 +2,61 +73,92 2015 +2,45 +0,04 +2,24-8,35 +1,42-6,30 +0,26-16,99-8,01 +21,09-1,75-0,47-17,26 2016-1,69 +3,01 +5,87 +0,63-0,86 +8,49 +9,63 +4,12-3,45 +7,33-6,93 +2,44 +30,86 2017-0,30 +5,05-0,38 +1,37 +0,73-2,46-4,74-1,73-2,72 saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekärahastonsäännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.
JOM Rahastot ELOKUUN YHTIÖTAPAAMISET FILIPPIINEILLÄ JA MANNER-KIINASSA Filippiinien Manilassa tapaamiset keskittyivät mm. kuluttajayhtiöihin, infraan, rakennusalaan- ja materiaaleihin ja yhteen teknologiayhtiöön. Lisäksi vierailtiin maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Cebussa ja käytiin tekemässä saittivierailuja. Vaikka maa on ollut länsimedioissa enemmän negatiivisessa valossa presidentti Duterten takia viimeisen vuoden aikana, ei paikan päällä kuulunut eikä näkynyt merkkejä stressistä tai negatiivisuudesta. Taloudellinen kehitys on ollut odotusten mukaista, eikä suurempia ylilyöntejä ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Kuitenkin ilmassa on positiivinen fiilis, kun verouudistuspaketti on mahdollisesti menossa läpi parlamentissa vuodenvaihteessa; paketilla tullaan rahoittamaan mm. infrastruktuuriprojekteja, ja paketti tulee vapauttamaan etenkin alemman keskiluokan varoja kulutukseen. Tarjouskilpailujen alla onkin nyt useampia infraprojekteja, joita saataneen useampia liikkeelle seuraavien kvartaalien aikana. Ihmisten hyvä englanninkielentaito on myös yksi valtti verrattuna muihin kilpailijamaihin. Kuitenkin kaikin puolin turismi-infraa ja palveluita pitää kasvattaa huomattavasti, jotta kohde voi alkaa todella kilpailla esimerkiksi Thaimaan tai Malesian kanssa. Tällä hetkellä suurin osa turisteista tulee Pohjois-Aasiasta, mutta myös suoria lentoyhteyksiä Cebuun ollaan avaamassa jenkeistä ja Euroopasta (mm. Finnair ja Turkish Airlines tulivat keskusteluissa esille). Filippiiniläisten salkkuyhtiöiden ensimmäisen vuosipuoliskon tulokset olivat hyviä, kun vuoden takaisesta nousua kertyi keskimääräisesti hieman yli 50 %, mutta jakauma oli myös hyvin laaja: huonoin -22 % ja paras +230 %. Liikevaihdon kasvu on ollut läpi linjan voimakasta, minkä näemme hyvin positiivisena seikkana. Ainoa negatiivinen seikka Filippiinien suhteen on vaihtotase, joka on kääntynyt marginaalisesti miinusmerkkiseksi viimeisten kvartaalien aikana. Tämä toisaalta kertoo siitä, että kotimainen kysyntä on vahvaa, kun iso osa maan ulkopuolelta hankituista tavaroista menee maan tuottavuuden parantamiseen eli infraan. Miinusmerkkisen vaihtotaseen takia filippiinien peso on laskenut taalaa ja euroa vasten -3,4 % ja -13,3 % vuoden 2017 alusta. Maan BKT kasvu oli 2017 toisella kvartaalilla +6,5 % vuodentakaiseen verrattuna ja kiihtyi hieman ensimmäisestä kvartaalista. Vierailu Cebussa oli hyvin mielenkiintoinen. Kaupunki näyttää kehittyvän lujaa vauhtia, ja erityisesti huomattavaa oli turismisektorin kasvu. Hotelleja oli rakenteilla paljolti ja lentokentän kakkosterminaalin valmistuminen ensi vuonna tulee kiihdyttämään Visayasin alueen kasvua. Saariston, kirkkaiden vesien ja muiden luontokohteiden puolesta Visayasin alue menee mielestämme helposti Thaimaan ja Balin vastaavien kohteiden edelle. Mactan-Cebu 2-terminaali tulee mitä luultavimmin valmistumaan etuajassa keväällä 2018. Terminaali on maailman ensimmäinen osaksi puurunkoinen lentokenttäterminaali. Lentokentän kapasiteetti tulee olemaan 12.5 miljoonaa ihmistä vuodessa, kun uusi T-2 on valmis. Kolmas terminaali on jo suunnittelupöydällä. Megawide -yhtiön lentokentän nykyinen operointisopimus on 25-vuotinen.
JOM Rahastot Kiinassa matka suuntautui Shenzheniin ja Huizhoun kaupunkiin, jossa olimme saittivisiitillä Dynagreen -yhtiön jätteenpolttolaitoksella (WTE=waste-to-energy). WTE -ala on vahvassa kasvussa, kun halllituksen tavoitteena polttaa yli 50 % yhdyskuntajätteestä vuoteen 2020 mennessä nykyisestä 30 %-tasosta. Katsastamamme laitoksen jätteenkäsittelykapasiteetti on 1200 tonnia per päivä ja sähköntuotantokapasiteetti 24MW. Laitoksen käyttöaste oli nyt jo 100 %, vaikka se oli aloittanut operoinnin vasta vuonna 2016. Yhtiön tarkoituksena onkin rakentaa alueelle toinen isompi laitos, kunhan lupa siihen saadaan paikallishallinnolta. Dynagreen käyttää laitoksissaan liikkuvaa arinatekniikkaa ja noudattaa eurostandardeja (yli 850c). Jätteenpolttolaitos ei ulkoapäin näyttänyt pahalta. Alueen kokonaiskuvassa vasemmassa alakulmassa näkyy jo laitoksen suunniteltu laajennusosio.