TäsmäKoulutus TäsmäKoulutus on vaihtoehto nykyisen henkilöstön koulutukseen silloin, kun yrityksessä tapahtuu muutoksia, jotka edellyttävät yrittäjän tai työntekijöiden osaamisen perusteellisempaa päivittämistä. Kyseessä voivat olla joko teknologiset tai toiminnalliset muutokset. TäsmäKoulutuksella pyritään myös estämään lomautuksia tai irtisanomisia. Koulutusta voidaan toteuttaa myös määräaikaisten lomautusten aikana tai niiden asemesta. TäsmäKoulutukseen voivat osallistua myös yrittäjä itse sekä vuokratyöntekijöinä työskentelevät. TäsmäKoulutus on yrityksen ja henkilöstön tarpeisiin räätälöityä ammatillista perus- tai lisäkoulutusta, joka tähtää ammattitaidon kehittämiseen tulevia työtehtäviä varten. TäsmäKoulutuksen vähimmäiskesto on 10 koulutuspäivää opiskelijaa kohden. Koulutus voi koostua useasta jaksosta. Koulutukseen voi sisältyä tietopuolista opetusta niin lähi- kuin verkko-oppimisenakin. Koulutusjaksoon voi oppimistarpeiden mukaan sisältyä myös ohjattua työssäoppimista käytännön tehtävissä työpaikalla. TäsmäKoulutuksen rahoittavat työnantaja sekä työ- ja elinkeinohallinto yhdessä. Työnantajan maksuosuus yleiskoulutuksessa on 20 40 % kokonaishinnasta. Työnantajan maksuosuus riippuu yrityksen koosta ja liikevaihdon/taseen suuruudesta. TäsmäKoulutuksessa työnantaja(t) ja työ- ja elinkeinohallinnon hankintayksikkö maksavat koulutuspalvelun myyjän tarjouksen ja hankintasopimuksen mukaisen kokonaishinnan seuraavan yrityskoon ja koulutuksen luonteen perusteella porrastetun mallin mukaisesti: Mikro työnantaja 1 9 työntekijää vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma enintään 2 M Pieni- tai keskisuuri työnantaja 10 249 työntekijää vuosiliikevaihto enintään 50 M tai taseen loppusumma enintään 43 M Suuri työnantaja vähintään 250 työntekijää vuosiliikevaihto yli 50 M tai taseen loppusumma yli 43 M Yleiskoulutus *) Työnantajan maksuosuus % 20 % 30 % 40 % Yrityksen tulee ottaa yhteyttä Päijät-Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoon ja tehdä työnantajan esityksen yhteishankintakoulutuksesta lomakkeella TEM6.07. Se löytyy osoitteesta www.mol.fi>työnantajan palvelut>koulutus>lomake. Esitys kannattaa tehdä koko koulutusajaksi 18.1.2010 31.5.2011 (Kapasiteettihankintasopimus Lahden ammattikorkeakoulu/päijät Hämeen TE-toimisto P-H 19/2010, koulutusaika 18.1.2010 31.5.2011). Lomake liitteineen tulee lähettää Päijät-Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoon Hankintapalveluihin, PL 84, 15141 LAHTI. Yhteyshenkilö Päijät- Hämeen TE-toimistossa on työvoimaneuvoja Marja Kantele, puh. 010 60 45062. Päijät-Hämeen TE-toimisto tulee tekemään jokaisen yrityksen kanssa tarkentavan hankintasopimuksen, jossa sovitaan opiskelijatyöpäivien käytöstä ja maksuehdoista.
Valmistuskustannustietoisuus Päijät-Hämeen alueen yritykset, suunnittelijat, työnjohto, alihankinnan tarkastustöissä olevat Opintojakson tarkoituksena on perehdyttää opiskelija ymmärtämään erilaisten valmistusmenetelmien ja kappaleiden piirteiden aiheuttamat kustannustekijät. Opintojaksolla keskitytään erityisesti koneistamalla sekä erilaisin sarjatyömenetelmin valmistettaviin kappaleisiin. Kappaleen muototekijöistä voidaan päätellä erilaisilla menetelmillä tuotteen valmistettavuus ja hinta. Määritellään optimi eräkoko. Opiskelija osaa opintojakson jälkeen määrittää erilaisten muototekijöiden vaikutukset tuotteen hintaan eri työstömenetelmiä käytettäessä. Lisäksi opiskelija osaa soveltaa hyväksi havaittuja valmistusmenetelmiä erilaisten osien valmistamiseksi sujuva kokoonpano ja eräkoot huomioon ottaen. valmistusmenetelmät ja niiden erityispiirteet valmistuskustannusten laskenta kokoonpanon optimointi muototekijöiden vaikutus (Lucas-menetelmä) poka-yoke käsite optimieräkoon määrittäminen Koulutus toteutetaan 2 x 7 tunnin mittaisilla jaksoilla. Koulutukset /valmennukset voidaan myös toteuttaa räätälöidysti yrityksessä. Opintojaksoon kuuluu myös etäopetusta ja työssäoppimista. Reijo Heikkinen, DI, lehtori, tekniikan ala ti 7.9. ja to 9.9. Lahden ammattikorkeakoulu, tekniikan ala Ståhlberginkatu 10, Lahti Opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua Suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta, joten osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Tästä vaihdella. Yrityksen maksettavaksi jäävä osuus varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä, mutta sijoittuu välillä 9,52 47,60 / opiskelija / päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa, enimmäismäärä on 25. Reijo Heikkinen puh. 050 538 2305 reijo.heikkinen@lamk.fi Sähköpostitse reijo.heikkinen@lamk.fi su 5.9. mennessä
SolidWorks 2010 3D -jatkokurssi Päijät-Hämeen alueen koneiden ja mekatroniikkalaitteiden suunnitteluun erikoistuneiden yritysten toimi-, suunnittelu- ja valmistushenkilöstö. Opintojaksolla opitaan koneiden ja mekatroniikkalaitteiden osien ja runkorakenteiden 3D suunnitteluun liittyvät perusasiat. Opintojaksolla on mahdollista käyttää harjoituksina yritysten tuotteiden osia ja osien työpiirustuksia. Opintojakson suoritettuaan osallistuja osaa suunnitella koneiden ja mekatroniikkalaitteiden osia ja runkorakenteita ja 3D mallintaa sekä piirtää koneenpiirustuksia tietokoneavusteisesti SolidWorks 2010 ohjelmalla. Tiistai 14.9. profiilirakenteet, hitsatut rakenteet työpiirustukset, mitoittaminen, katkaisulista, osaluettelo hitsausmerkit, toleranssi- ja pintamerkit, geometriset toleranssit Tiistai 21.9. ohutlevy- ja kotelorakenteet aukilevityskuvat, mitoittaminen, origo- ja ketjumitoittaminen valmiin 3D tuoteluettelokappaleen käsittely Koulutus toteutetaan tiistaina 14. ja 21. syyskuuta klo 9 16 välisenä aikana 7 h:n mittaisilla opetusjaksoilla yhteensä 14 oppituntia. Opintojaksoon liittyy myös henkilökohtaisen harjoitustyön teko ja palauttaminen. Juhani Turunen, DI konetekniikka, lehtori, tekniikan ala ti 14.9 ja ti 21.9. klo 9.00 16.00 Ståhlberginkatu 10, aulassa on opastus Opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta. Osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä sijoittuen välille 9,52 47,60 /opiskelija /päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 8 osallistujaa, enimmäismäärä on 20. Lahden ammattikorkeakoulu Juhani Turunen puh. 03 828 3032 juhani.turunen@lamk.fi Sähköpostitse juhani.turunen@lamk.fi pe 10.9. mennessä
Suunnitteluprojektin hallinta ja esisuunnittelut tuotekehitysprojekteissa 0730SH203 Päijät-Hämeen alueen yrityksien suunnitteluhenkilöstö Opintojaksolla käydään läpi suunnitteluprojektin hallintaan ja työmenetelmiin liittyviä asioita. Opintojakson suoritettuaan osallistuja osaa soveltaa tuotekehitysprojekteihin järjestelmällisen suunnitteluprojektin hallintaa ja siihen liittyviä käytännön työvaiheita projektin hoito kokonaisuudessaan tilaaja toimittaja vastuut ja niiden kirjaaminen sopimusmalli toiminta matalasuhdanteessa (lomautukset ym.) miten ongelmatilanteissa menetellään vuorovaikutustaidot, epäselvien asioiden varmistaminen projektin aikana olevat tarkastuspisteet käsin piirtäminen ja hahmottelu ideointi- ja konseptointimenetelmät muotoilu (Lahden alueen str:n painopistealue), tähän joutunemme hankkimaan vierailijan asiakaslähtöinen suunnittelu nykyaikaiset apuvälineet tuotekehityksessä ja esisuunnittelussa prototyyppitekniikat pikavalmistus protomuotit suurnopeustyöstö laser- ja vesileikkaus, levymuovaustekniikka yms. parhaat käytännöt protojen hyödyntämisessä Koulutus toteutetaan 3 x 7 h:n mittaisilla jaksoilla, joista yksi jakso on etätyöskentelyä, koulutus voidaan myös toteuttaa räätälöidysti yrityksessä. t Olli Kaikkonen, DI, lehtori, tekniikan ala ti 5.10. ja ti 7.10. Ståhlberginkatu 10, Lahti Tämä opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua Suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta, joten osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Tästä vaihdella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä, sijoittuen kuitenkin välille 9,52 47,60 / opiskelija /päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa, enimmäismäärä on 25. Olli Kaikkonen puh. 050 020 0005 olli.kaikkonen@lamk.fi Sähköpostitse olli.kaikkonen@lamk.fi ti 28.9. mennessä
Käytännön laskentatehtävät koneensuunnittelussa 0730KL203 Päijät-Hämeen alueen yrityksien suunnitteluhenkilöstö Opintojaksolla käydään läpi koneensuunnittelussa tehtävää tehon ja kestävyyden laskentaa. Opintojakson suoritettuaan osallistuja osaa soveltaa koneensuunnittelun tehon ja kestävyyden laskentatapoja kuljettimien, nostimien tehot, nopeudet, tahtiajat vaihdemoottorien valinnat laakereiden laskenta lujuuslaskenta ja sen soveltaminen käytännön konesuunnitteluun perusteet ja CAD ohjelmien lujuusanalyysisovellukset kokonaisuuden hahmottaminen, syy - seuraussuhteet Koulutus toteutetaan 3 x 7 h:n mittaisilla jaksoilla, joista yksi jakso on etätyöskentelyä, koulutus voidaan myös toteuttaa räätälöidysti yrityksessä. Olli Kaikkonen, DI, lehtori, tekniikan ala ti 19.10. ja ti 21.10. Ståhlberginkatu 10, Lahti Tämä opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua Suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta, joten osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Tästä vaihdella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä, sijoittuen kuitenkin välille 9,52 47,60 / opiskelija /päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa, enimmäismäärä on 25. Olli Kaikkonen puh. 050 020 0005 olli.kaikkonen@lamk.fi Sähköpostitse olli.kaikkonen@lamk.fi ti 12.10. mennessä
CosmosWorks 3D -peruskurssi Päijät-Hämeen alueen koneiden ja mekatroniikkalaitteiden suunnitteluun erikoistuneiden yritysten toimi -, suunnittelu - ja valmistushenkilöstö Opintojaksolla opitaan ratkaisemaan 3D mallinnettujen kappaleiden lujuusteknisiä ominaisuuksia tietokoneavusteisesti Cosmos- Works 3D FEM - ohjelmalla. Opintojakson suoritettuaan osallistujalla on perustiedot tietokoneavusteisesta CosmosWorks 3D FEM- laskennasta. Tiistai 19.10. piste-, viiva-, pintakuormitus materiaalien lujuustekniset ominaisuudet kappaleeseen syntyvät veto-, puristus- ja leikkausjännitys vertailujännitys von Mises muodonmuutokset, taipuma varmuuskertoimen määritys Tiistai 26.10. taivutuskuormitus, vääntömomentti kappaleeseen syntyvät jännitykset, vertailujännitys von Mises tukivoimien määritys, muodonmuutokset varmuuskertoimen määritys Koulutus toteutetaan tiistaina 19. ja 26. lokakuuta klo 9.00 16.00 välisenä aikana 7 h:n mittaisilla opetusjaksoilla yhteensä 14 oppituntia. Opintojaksoon liittyy myös henkilökohtaisen harjoitustyön teko ja palauttaminen. Juhani Turunen, DI konetekniikka, lehtori, tekniikan ala ti 19.10. ja ti 26.10. klo 9.00 16.00 Ståhlberginkatu 10, aulassa on opastus. Opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta. Osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä sijoittuen välille 9,52 47,60 /opiskelija /päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 8 osallistujaa, enimmäismäärä on 20. Juhani Turunen puh. 03 828 3032 juhani.turunen@lamk.fi Sähköpostitse juhani.turunen@lamk.fi ti 12.10. mennessä
3D suunnittelun best practises 0730BP203 Päijät-Hämeen alueen yritysten suunnitteluhenkilöstö Opintojaksolla käydään läpi koneensuunnittelussa tehtävän 3-D-mallinnuksen suositeltavia työtapoja. Opintojakson suoritettuaan osallistuja osaa soveltaa koneensuunnittelussa käytettävän 3D-mallinnuksen suositeltavia työtapoja. hyvä mallinnustapa kokoonpanojen hallinta, mallinnushierarkia varioitavat tuotemallit vakiokomponenttien käyttäminen piirustusten ym. dokumenttien tekeminen, hallinta ja revisiointi vaativien geometrioiden mallintaminen Koulutus toteutetaan 3 x 7 h:n mittaisilla jaksoilla, joista yksi jakso on etätyöskentelyä, koulutus voidaan myös toteuttaa räätälöidysti yrityksessä. Henri Tyyskä, ins (AMK), suunnittelija Mecatroplan Oy ti 2.11. ja ti 4.11. Ståhlberginkatu 10, Lahti Tämä opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua Suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta, joten osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Tästä vaihdella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä, sijoittuen kuitenkin välille 9,52 47,60 / opiskelija /päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa, enimmäismäärä on 25. Olli Kaikkonen puh. 050 020 0005 olli.kaikkonen@lamk.fi Sähköpostitse olli.kaikkonen@lamk.fi ti 26.10. mennessä
SolidWorks 2010 3D -peruskurssi Päijät-Hämeen alueen koneiden ja mekatroniikkalaitteiden suunnitteluun erikoistuneiden yritysten toimi -, suunnittelu - ja valmistushenkilöstö Opintojaksolla opitaan koneiden ja mekatroniikkalaitteiden 3D suunnitteluun liittyvät perusasiat. Opintojaksolla on mahdollista käyttää harjoituksina yritysten tuotteiden osia ja osien työpiirustuksia. Opintojakson suoritettuaan osallistuja osaa suunnitella, 3D-mallintaa sekä piirtää koneenpiirustuksia tietokoneavusteisesti SolidWorks 2010 ohjelmalla. Tiistai 9.11. SolidWorks 2010 3D mallintamisen perusteet työpiirustukset, mitoittaminen toleranssi- ja pintamerkit, geometriset toleranssit Koulutus toteutetaan tiistaina 9. ja 16. marraskuuta klo 9 16 välisenä aikana 7 h:n mittaisilla opetusjaksoilla yhteensä 14 oppituntia. Opintojaksoon liittyy myös henkilökohtaisen harjoitustyön teko ja palauttaminen. Juhani Turunen, DI konetekniikka, lehtori, tekniikan ala ti 9.11. ja ti 16.11. klo 9.00 16.00 Lahden ammattikorkeakoulu, tekniikan ala Ståhlberginkatu 10, aulassa on opastus. Opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta. Osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä sijoittuen välille 9,52 47,60 /opiskelija/päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 8 osallistujaa, enimmäismäärä on 20. Tiistai 16.11. ohutlevy- ja kotelorakenteet valmiin 3D tuoteluettelokappaleen käsittely Juhani Turunen puh. 03 828 3032 juhani.turunen@lamk.fi Sähköpostitse juhani.turunen@lamk.fi ti 2.11. mennessä
Vertex G4 3D -peruskurssi Päijät-Hämeen alueen koneiden ja mekatroniikkalaitteiden suunnitteluun erikoistuneiden yritysten toimi-, suunnittelu- ja valmistushenkilöstö Opintojaksolla käydään läpi koneiden ja mekatroniikkalaitteiden 3D-suunnitteluun liittyvät perusasiat. Opintojaksolla on mahdollista käyttää harjoituksina yritysten tuotteiden osia ja osien työpiirustuksia. Opintojakson suoritettuaan osallistuja osaa suunnitella, 3D-mallintaa sekä piirtää koneenpiirustuksia tietokoneavusteisesti Vertex G4 ohjelmalla. Tiistai 23.11. Vertex G4 3D mallintamisen perusteet työpiirustukset, mitoittaminen toleranssi- ja pintamerkit, geometriset toleranssit Tiistai 30.11. ohutlevy- ja kotelorakenteet valmiin 3D tuoteluettelokappaleen käsittely Koulutus toteutetaan kahtena päivänä 7 h:n mittaisilla opetusjaksoilla yhteensä 14 oppituntia tiistaina 23. ja 30. marraskuuta. Koulutus voidaan toteuttaa myös räätälöidysti yrityksen tarpeiden mukaan esim. neljänä päivänä 3½ h yhteensä 14 oppituntia. Opintojaksoon liittyy myös henkilökohtaisen harjoitustyön teko ja palauttaminen. Juhani Turunen, DI konetekniikka, lehtori, tekniikan ala ti 23.11. ja ti 30.11. klo 9.00 16.00 Lahden ammattikorkeakoulu, tekniikan ala Ståhlberginkatu 10, aulassa on opastus. Tämä opintojakso on osa työvoimapoliittisesti tuettua Suunnitteluhenkilöstön täsmäkoulutusta, joten osallistumismaksu määräytyy yrityksen koon ja opintojakson osallistujamäärän perusteella. Tästä vaihdella. Yrityksen maksettavaksi jäävä hinta varmistuu ilmoittautumisajan päätyttyä, sijoittuen kuitenkin välille 9,52 47,60 / opiskelija /päivä. Opintojakson toteutuminen edellyttää vähintään 8 osallistujaa, enimmäismäärä on 20. Juhani Turunen puh. 03 828 3032 juhani.turunen@lamk.fi Sähköpostitse juhani.turunen@lamk.fi ti 16.11. mennessä