HE 21/2008 vp. palveluksessa olevien työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua yhteishankintakoulutukseen
|
|
- Sanna-Kaisa Juusonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 3 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoimapalvelusta annettua lakia niin, että yrittäjien tai sellaiseksi aikovien olisi mahdollista osallistua yhteishankintana toteutettavaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen. Myös henkilöstövuokrausyrityksen palveluksessa olevien työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua yhteishankintakoulutukseen parannettaisiin. Henkilöstövuokrausyrityksen palveluksessa oleville työntekijöille tai tällaisen yrityksen palvelukseen tuleville voitaisiin hankkia työvoimapoliittista aikuiskoulutusta siten, että koulutuksen rahoittamiseen osallistuisi työnantajan asemesta käyttäjäyritys. Yrittäjiksi aikovien osalta koulutuskustannuksista osan maksaisi toimeksiantaja tai yritysoikeudet luovuttava yritys. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä PERUSTELUT 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset Yhteishankintaa pidetään työelämälähtöisyytensä ja keskimäärin varsin hyvien työllistymistulostensa johdosta hyvänä työvoimakoulutuksen toimintamallina. Tästä syystä sen käyttöä pyritään edistämään ja laajentamaan. Toimintatavan nähdään soveltuvan hyvin erilaisiin työmarkkinatilanteisiin; toisaalta uuden työvoiman rekrytointiin, toisaalta taas olemassa olevan työvoiman ammattitaidon kehittämiseen ja työpaikkojen säilyttämiseen tai jopa elinkeinotoiminnan murrostilanteisiin ja muutosturvan toimintamallin yhteyteen. Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) 6 luvun 1 :n 2 momentin mukaan työvoimaviranomainen hankkii koulutuksen valtion varoin. Luvun 3 :n mukaan jos tarkoituksena on hankkia koulutusta määrätyn yrityksen tai muun yhteisön tarpeisiin sen palveluksessa oleville tai palvelukseen tuleville työntekijöille, koulutushankinta voidaan suorittaa myös siten, että asianomainen työnantaja osallistuu koulutuksen rahoittamiseen yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa. Säännös rajaa yhteishankinnan käytön vain niihin tilanteisiin, joissa koulutukseen osallistuvan ja työnantajan välillä on työsopimussuhde tai sellainen on tarkoitus solmia. Kaikissa tilanteissa työnantajat eivät ole valmiita palkkaamaan henkilöitä työsopimussuhteeseen, vaan haluavat käyttää vuokratyövoimaa. Soveltuvaa vuokratyövoimaa ei kuitenkaan ole kaikilla aloilla ja alueilla riittävästi saatavilla. Vuokratyöntekijät ovat monessa suhteessa vakinaisia työntekijöitä epäedullisemmassa asemassa. Heidän mahdollisuutensa osallistua työpaikalla järjestettävään koulutukseen ovat huonommat kuin vakinaisten työntekijöiden. Mainitun säännöksen sanamuodosta johtuen vuokratyöntekijät eivät tähän asti ole voineet osallistua käyttäjäyrityksen osittain rahoittamaan työvoimapoliittiseen koulutukseen yhdessä sen muiden työntekijöiden kanssa. Siksi säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että koulutuksen rahoittamiseen voisi osallistua työnantajan asemesta myös
2 2 käyttäjäyritys, jonka työssä vuokratyöntekijä on tai jonka työhön hän on tulossa. Etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joissa yrittäjä itsekin usein osallistuu tuotannolliseen työhön, voi myös yrittäjällä olla tarvetta ja halua osallistua samaan koulutusohjelmaan työntekijöidensä kanssa. Koska lainsäädäntö nimenomaan kohdentaa koulutuksen hankintamahdollisuuden vain työntekijäasemassa oleville henkilöille, koulutukseen eivät voi osallistua hankinnan osapuolina olevat yrittäjät. Halutessaan he voivat kuitenkin hankkia itselleen koulutuspaikan samassa ohjelmassa erillissopimuksella koulutuksen tuottajan kanssa. Tämä koetaan luonnollisesti hankalaksi ja turhaa lisäbyrokratiaa aiheuttavaksi. Siksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 3 :ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että myös yrittäjät voisivat osallistua koulutukseen yhdessä työntekijöiden kanssa ilman erillissopimuksia. Eräät yritystahot ovat olleet halukkaita osallistumaan työvoimakoulutuksen hankintakustannuksiin tilanteissa, joissa koulutuksen tavoitteena ei olisi työsopimussuhteen solmiminen vaan alihankinta-, muun toimeksiantosuhteen tai esim. franchisingsopimuksen solmiminen. Myös tällöin yhteistyön esteenä on ollut jo edellä todettu lainsäädännön vaatimus palkkatyösuhteesta koulutuksen jälkeen. Yhteishankintakoulutuksena ei siis ole voitu kouluttaa itsenäisiksi yrittäjiksi ryhtyviä henkilöitä. Tämä rajoitus ehdotetaan nyt poistettavaksi lain 6 luvun 3 :n 2 momenttiin otettavalla säännöksellä. Jatkossa myös yrittäjäksi aikovalle voitaisiin hankkia työvoimakoulutusta yhteishankintana edellyttäen, että kyse on palkansaajaan rinnastettavasta tai franchising yrittäjästä. Koulutuksen rahoittamiseen voisi osallistua toimeksiantaja tai yritysoikeudet luovuttava yritys yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa. Yrittäjäksi aikovan osalta yhteishankintakoulutuksen rajoituksena siis olisi, että suunniteltu yritystoiminta on pienimuotoista tai että kyse on franchising yrittäjyydestä. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan valtion varoin osallistua koulutuksen hankintaan, jos tarkoituksena on verkostomarkkinoinnin aloittaminen. Palkansaajaan rinnastettavasta yrittäjästä säädetään työttömyysturvalain 2 luvun 5 :n 5 momentissa. Palkansaajaan rinnastettavana yrittäjänä pidetään yrittäjää, joka itse osallistuu työsuoritukseen ja on pysyvässä toimeksiantosuhteessa pääsääntöisesti yhteen toimeksiantajaan, jonka johdon ja valvonnan alainen hän on. Lisäksi edellytetään, ettei hänellä ole palveluksessaan enempää kuin yksi ulkopuolinen työntekijä kerrallaan. Franchising käsitteestä ei ole lainsäädännössä määritelmää. Vakiintuneessa kielenkäytössä käsitteellä tarkoitetaan kahden itsenäisen yrityksen, franchisingantajan ja ottajan välistä, sopimukseen perustuvaa pitkäaikaista yhteistyötä, jossa franchisingantaja antaa franchisingottajalle oikeuden käyttää tietyllä alueella kehittämäänsä tavaramerkkiä, liikemerkkiä, valmistus-, markkinointi- ja palvelumenetelmää sovittua maksua vastaan. Usein sopimukseen sisältyy franchisingantajan järjestämää koulutusta, markkinointia ja muuta tukea toiminnalle. Franchisingtoiminnalle on tunnusomaista, että liiketoimintamalli on tarkkaan määritelty eikä franchisingottajalla ole mahdollisuuksia siitä poiketa. Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 5 :ssä säädetään hankintasopimuksen tekemisestä. Pykälän 1 ja 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi ehdotetuista muutoksista johtuvat tekniset muutokset. Koulutuksen rahoittamiseen osallistuva yritys tai muu yhteisö voi valtuuttaa asiamiehen toimimaan puolestaan ja neuvottelemaan yhteishankintasopimuksesta koulutuksen tuottajan ja työvoimaviranomaisen kanssa sekä allekirjoittamaan sopimuksen puolestaan. 2 Esityksen vaikutukset Muutoksella ei ole vaikutusta valtiontalouteen, koska koulutushankinnat toteutetaan valtion talousarviossa olevan määrärahan puitteissa kohdentamalla koulutushankintoja uudelleen. Ehdotettu muutos parantaa vuokratyöntekijöiden asemaa ja mahdollisuuksia osallistua yhteishankintana toteutettavaan työvoimapoliittiseen koulutukseen. Muutoksen arvioidaan lisäävän yhdessä yritysten kanssa toteutettavaa työvoimapoliittista aikuiskoulutusta, koska etenkin pienten ja keskisuurten työn-
3 3 antajien mahdollisuudet osallistua koulutushankintaan paranevat aiempaa joustavampien menettelyjen ansiosta. Yhteishankintana toteutettavien koulutusten arvioidaan lisääntyvän merkittävästi ja opiskelijamäärän arvioidaan nousevan yli tuhannella henkilöllä. Lisäksi lainmuutokset edistävät uusien pienten yritysten syntyä. 3 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Esityksestä on kuultu keskeisiä työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöjä sekä keskeisiä ministeriöitä. Lakiehdotus on tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston tarkastustoimistossa. 4 Voimaantulo Laki ehdotetaan tulemaan voimaan keväällä Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
4 4 Lakiehdotus Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 3 ja 5 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisesta työvoimapalvelusta 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun lain (1295/2002) 6 luvun 3 ja 5 :n 1 ja 2 momentti seuraavasti: 6 luku Ammatillisen kehittymisen palvelut 3 Koulutuksen yhteishankinta Jos tarkoituksena on hankkia koulutusta määrätyn yrityksen tai muun yhteisön tarpeisiin sen palveluksessa oleville tai sen palvelukseen tuleville työntekijöille taikka vuokratyöntekijöille, koulutushankinta voidaan 1 :n 2 momentista poiketen suorittaa myös siten, että työnantaja tai käyttäjäyritys osallistuu koulutuksen rahoittamiseen yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa (koulutuksen yhteishankinta). Yhteishankintana toteutettavaan koulutukseen voi osallistua myös työttömyysturvalain 1 luvun 6 :ssä tarkoitettu yrittäjä. Yhteishankintana toteutettavaa koulutusta voidaan hankkia myös yrittäjäksi aikovalle, jonka tarkoituksena on toimia työttömyysturvalain 2 luvun 5 :n 5 momentissa tarkoitettuna palkansaajaan rinnastettavana yrittäjänä tai harjoittaa yritystoimintaa hankkimalla yrittäjyysoikeudet toiselta yritykseltä. Tällöin koulutuksen rahoittamiseen voi osallistua yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa toimeksiantaja tai yrittäjyysoikeudet luovuttava yritys. 5 Koulutuksen hankintasopimus Koulutuksen hankkimisesta sovitaan työvoimaviranomaisen ja koulutuspalvelujen tuottajan välisellä kirjallisella sopimuksella. Jos koulutus hankitaan yhteishankintana, sopijapuolena on myös koulutuksen rahoittamiseen osallistuva yritys tai muu yhteisö. Hankintasopimuksessa sovitaan koulutuksen tavoitteista, sisällöstä, kestosta ja ajoituksesta, koulutukseen osallistuvista opiskelijoista, koulutuksen hinnasta sekä muista tarpeellisista koulutuksen toteuttamiseen ja järjestämiseen liittyvistä seikoista. Sopimukseen on kirjattava opiskelijan oikeusaseman perusteet. Yhteishankintana toteutettavan koulutuksen osalta on lisäksi määriteltävä koulutuksen rahoittamiseen osallistuvan yrityksen tai muun yhteisön rahoitusosuus.
5 5 Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä 20. lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 7 päivänä maaliskuuta 2008 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Työministeri Tarja Cronberg
6 6 Liite Rinnakkaisteksti Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 3 ja 5 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisesta työvoimapalvelusta 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun lain (1295/2002) 6 luvun 3 ja 5 :n 1 ja 2 momentti seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 6 luku Ammatillisen kehittymisen palvelut 3 Koulutuksen yhteishankinta Jos tarkoituksena on hankkia koulutusta määrätyn yrityksen tai muun yhteisön tarpeisiin sen palveluksessa oleville tai sen palvelukseen tuleville työntekijöille, koulutushankinta voidaan 1 :n 2 momentista poiketen suorittaa myös siten, että asianomainen työnantaja osallistuu koulutuksen rahoittamiseen yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa (koulutuksen yhteishankinta). 6 luku Ammatillisen kehittymisen palvelut 3 Koulutuksen yhteishankinta Jos tarkoituksena on hankkia koulutusta määrätyn yrityksen tai muun yhteisön tarpeisiin sen palveluksessa oleville tai sen palvelukseen tuleville työntekijöille taikka vuokratyöntekijöille, koulutushankinta voidaan 1 :n 2 momentista poiketen suorittaa myös siten, että työnantaja tai käyttäjäyritys osallistuu koulutuksen rahoittamiseen yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa (koulutuksen yhteishankinta). Yhteishankintana toteutettavaan koulutukseen voi osallistua myös työttömyysturvalain 1 luvun 6 :ssä tarkoitettu yrittäjä. Yhteishankintana toteutettavaa koulutusta voidaan hankkia myös yrittäjäksi aikovalle, jonka tarkoituksena on toimia työttömyysturvalain 2 luvun 5 :n 5 momentissa tarkoitettuna palkansaajaan rinnastettavana yrittäjänä tai harjoittaa yritystoimintaa hankkimalla yrittäjyysoikeudet toiselta yritykseltä. Tällöin koulutuksen rahoittamiseen voi osallistua yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa toimeksiantaja tai yrittäjyysoikeudet luovuttava yritys.
7 Voimassa oleva laki Ehdotus 7 5 Koulutuksen hankintasopimus Koulutuksen hankkimisesta sovitaan työvoimaviranomaisen ja koulutuspalvelujen tuottajan välisellä kirjallisella sopimuksella. Jos koulutus hankitaan yhteishankintana, sopijapuolena on myös asianomainen työnantaja. Hankintasopimuksessa sovitaan koulutuksen tavoitteista, sisällöstä, kestosta ja ajoituksesta, koulutukseen osallistuvista opiskelijoista, koulutuksen hinnasta sekä muista tarpeellisista koulutuksen toteuttamiseen ja järjestämiseen liittyvistä seikoista. Sopimukseen on kirjattava opiskelijan oikeusaseman perusteet. Koulutuksen yhteishankintaa käytettäessä sopimuksessa on lisäksi määriteltävä työnantajan rahoitusosuus. 5 Koulutuksen hankintasopimus Koulutuksen hankkimisesta sovitaan työvoimaviranomaisen ja koulutuspalvelujen tuottajan välisellä kirjallisella sopimuksella. Jos koulutus hankitaan yhteishankintana, sopijapuolena on myös koulutuksen rahoittamiseen osallistuva yritys tai muu yhteisö. Hankintasopimuksessa sovitaan koulutuksen tavoitteista, sisällöstä, kestosta ja ajoituksesta, koulutukseen osallistuvista opiskelijoista, koulutuksen hinnasta sekä muista tarpeellisista koulutuksen toteuttamiseen ja järjestämiseen liittyvistä seikoista. Sopimukseen on kirjattava opiskelijan oikeusaseman perusteet. Yhteishankintana toteutettavan koulutuksen osalta on lisäksi määriteltävä koulutuksen rahoittamiseen osallistuvan yrityksen tai muun yhteisön rahoitusosuus. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 2 luvun 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että yrityksessä työllistynyt
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 :n ja työttömyysturvalain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -
EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen
HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain
HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 12 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työttömyysturvalautakunnan
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi
Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain
HE 67/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain säännöstä menettelystä,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 44/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 3 luvun 7 :n ja 4 luvun :n sekä työttömyysturvalain 8 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston
HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen
HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.
HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia
HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 78/2007 vp. lakiin pysyvä säännös starttirahan myöntämisestä henkilöasiakkaalle. Lisäksi starttirahan enimmäiskesto pidennettäisiin 10 kuukaudesta
HE 78/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 5 ja 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoimapalvelusta annettua
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi
Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia
HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin
HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen