Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen ja kilpailemiseen liittyviin ajatuksiin, tunteisiin ja jo olemassaoleviin rutiineihin Alustava taito analysoida erilaisten rutiinien merkitystä kilpailuvireen säätelyssä Kilpailemiseen liittyvien taitojen kehittäminen harjoituksissa Monipuolinen, tehokas kilpailuanalyysi kilpailutapahtumien jälkeen Valmiuksien harjoitteet: Harjoite 1: Kysymyksiä valmistautumisesta ja kilpailemisesta valmiuksien tasolla Harjoitteen tavoitteena on, että urheilijat ja myös valmentajat tulevat tietoisiksi ajatuksista ja kokemuksista, joita urheilijat tällä hetkellä omaavat koskien omaa kilpailuun valmistautumistaan ja kilpailemistaan. Urheilija vastaa kilpailemiseen liittyviin kysymyksiin pohtien asiaa omia, tyypillisiä toimintamalleja tarkastellen. Lopuksi asioista voidaan keskustella valmentajan kanssa. Harjoite 2: Kilpailuun valmistautumisen tarkkailu Tavoitteena on harjoitteen rutiiniportaikon avulla tarkkailla ja selvittää mahdollisimman tarkasti, minkälaisia rutiineja urheilija tällä hetkellä toteuttaa liittyen kilpailuun valmistautumiseen ja kilpailemiseen. Tämä on tärkeää, jotta urheilija pystyy jatkossa luomaan ja harjoittelemaan itselleen rutiinit, jotka palvelevat urheilusuoritusta ja huippusuorituskykyä mahdollisimman ihanteellisesti. Urheilija kirjaa rutiininsa portaikkoon ja tarkkailee sitten kilpailuissa, toteutuvatko rutiinit ja onko niitä vielä lisää. Harjoite 3: Kilpailun olotilapäiväkirja Harjoitteen avulla urheilija voi aloittaa harjoitusprosessin, jonka tavoitteena on oppia tietoisesti vaikuttamaan omiin kilpailuun liittyviin olotiloihin, ja lisätä siten suoritusvarmuutta ja onnistumisten määrää. Tässä harjoitteessa urheilija jakaa kilpailun lajin kannalta olennaisiin vaiheisiin, ja tarkkailee olotilojaan ja onnistumistaan määrittelemissään vaiheissa. Harjoite 4: Kilpailunomaisen harjoittelun analyysi Tavoitteena on tarkistaa ja arvioida, kuinka paljon ja minkälaista kilpailunomaista harjoittelua urheilija suorittaa. Urheilija ja valmentaja arvioivat harjoitteen avulla yksityiskohtaisesti, millä tavoin suoritukset ja harjoittelu eroavat kilpailu- ja harjoittelutilanteissa, ja minkälaisia keinoja heillä on käytössä kilpailunomaisten tilanteiden harjoittamiseen fyysisesti ja psyykkisesti.
Harjoite 5: Kilpailunomainen harjoittelu Harjoitteessa urheilija ja valmentaja seuraavat kirjallisesti kilpailunomaisen harjoittelun määrää ja laatua sovitun aikaa ennen lähestyvää kilpailutapahtumaa. Tämän jälkeen saman harjoitteen avulla voidaan haluttaessa/tarvittaessa suunnitella kilpailua edeltävä harjoittelu vieläkin paremmin kilpailuun valmistavaksi. Harjoite 6: Kilpailun analyysi Harjoitteen avulla urheilija analysoi tarkasti juuri tapahtuneen kilpailun saadakseen siitä mahdollisimman paljon hyvää tietoa koskien harjoittelua ja kilpailemista jatkossa. Harjoite kehittää systemaattisesti toteutettuna tehokkaasti myös urheilijan epäonnistumisen ja virheen sietämisen ja hyödyntämisen taitoja. Valmistautumisen ja kilpailemisen perustaitojen tavoitteita Yksilöllisesti toimivat kilpailuihin valmistautumisen rutiinit, joita urheilija osaa harjoitella ja toteuttaa suorituskykyä parantavasti Kilpailunkulun suunnittelu ja harjoittelu niin, että myös poikkeustilanteissa toimintakyky säilyy Menetelmiä, joiden avulla voi tietoisesti vaikuttamaan omaan vireystilaan Perustaitojen harjoitteet: Harjoite 1: Kysymyksiä valmistautumisesta ja kilpailemisesta perustaitojen tasolla Tavoitteena on vielä tarkentaa kysymyksiin vastaamalla urheilijan ajatuksia ja tapoja liittyen valmistautumiseen ja kilpailemiseen. Tavoitteena on tämän jälkeen olla valmis keskustelemaan ja päättämään siitä, minkälaisissa asioissa urheilija haluaa kilpailijana edelleen kehittyä. Harjoite 2: Valmistautumisrutiinien suunnittelu ja harjoittelu Kun urheilija on aiempien harjoitteiden avulla tullut tarkasti tietoiseksi rutiineistaan, jotka liittyvät hänen valmistautumiseen ja kilpailemiseen, on tämän harjoitteen tavoitteena, että urheilija suunnittelee tai muokkaa vielä kerran itselleen suoritusvarmuutta parantavat rutiinit. Urheilija käy nyt läpi myös rutiinien psyykkisen merkityksen itselleen, ja harjoittelee rutiinien toteuttamista useissa kilpailutilanteissa. Harjoittelu jatkuu, kunnes rutiinien toteuttaminen tapahtuu melko lailla itsestään, ja suorituskykyyn ollaan tyytyväisiä rutiineja ajatellen.
Harjoite 3: Kilpailunkulun suunnitelma Kun urheilija on suunnitellut ja kuvitellut hyvin sujuvan kilpailun jo etukäteen mielessään läpi, on todennäköisempää, että asiat sujuvat suunnitellusti myös todellisuudessa. Harjoitteen avulla urheilija pohtii vaihe vaiheelta kilpailunsa läpi, ja kirjaa myös, millä tavoin hän tarvittaessa harjoittelee sopivien fyysisten ja psyykkisten olotilojen saavuttamista. Harjoite 4: Kilpailemisen harjoittelu mielikuvina Harjoitteen avulla urheilija voi entisestään lisätä todennäköisyyttä, että kilpailu sujuu toivotulla tavalla. Harjoitteessa urheilija suorittaa mielikuvaharjoituksena osia kilpailusta tai mahdollisuuksien mukaan koko kilpailusuorituksen. Mitä enemmän laadukkaita toistoja tehdään, sitä suurempi on harjoitteen teho. Harjoite 5: Kilpailu on hieno hetki ja mahdollisuus nauttia urheilusta Tavoitteena on tarkistaa ennen kilpailua, että urheilijoiden tunnelma kisaa ajatellen on kohdillaan, eikä mieleen ole noussut ajatuksia tai paineita, joista urheilijat eivät osaa tai uskalla kertoa. Harjoitteessa valmennusryhmä keskustelee tulevasta kilpailusta ja siihen liittyvistä ajatuksista. Tarvittaessa valmentaja keskustelee urheilijan kanssa kahdenkesken. Harjoite 6: Vireystilan säätelyn harjoituksia käytäntöön Harjoitteen tavoitteena on, että urheilijat tulevat hyvin tietoisiksi omasta taitavuudestaan piristyä tai rauhoittua tietoisesti. Harjoitteessa esitetään kolme harjoitusvinkkiä, joiden avulla urheilijat tulevat ensin vireystilastaan ja siihen vaikuttavista asioista tietoisiksi, ja jotka johdattavat sitten urheilijat harjoittelemaan vireystilaansa vaikuttamista systemaattisesti.
Valmistautumisen ja kilpailemisen huipputaitojen tavoitteita Oman, ihanteelliseen suorituskykyyn liittyvän vireystilan tunteminen sekä mahdollisen yli- tai alivirittyneisyyden huomaaminen Kilpailutilanteen aiheuttamiin paineisiin sekä fyysiseen ja psyykkiseen latautumiseen vaikuttaminen itselleen sopivilla menetelmillä Kilpailukauden analysoiminen tavalla, joka tukee mahdollisten virheiden ja epäonnistumisten hyödyntämistä oppimiskokemuksina sekä suorituskyvyn ja varmuuden kehittämistä kohti huipputasoa Huipputaitojen harjoitteet: Harjoite 1: Kilpailemisen taidon kokonaisuus Harjoitteen avulla urheilijat ja valmentajat voivat tarkastella, minkälaisista osataidoista taitava kilpaileminen muodostuu. Näin voidaan myös päättää, minkä osataidon tai osataitojen harjoitteluun tullaan erityisesti vielä panostamaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Harjoite auttaa ymmärtämään, että jokainen urheilija voi kehittyä taitavaksi kilpailijaksi, jos taitoa jaksaa kärsivällisesti harjoitella. Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoitteen tavoitteena on urheilijan kehittynyt kyky tunnistaa oman virittyneisyyden ja sen aiheuttamien olotilojen vaikutus. Urheilija pohtii ja selkeyttää omaa yksilöllisesti sopivaa olotilaansa kilpailun eri vaiheissa harjoitteen väittämien avulla, ja opiskelee lopuksi lyhyen tieto-osion aiheesta. Harjoite 3: Paineiden hallinnan harjoituksia, kun latautumista on laskettava Urheilija saa harjoitteen avulla kokeiltavakseen erilaisia ajatus- tai kehon tasolla vaikuttavia, latautumista laskevia harjoituksia. Harjoituksia toistetaan suuria määriä, kunnes urheilija löytää pysyviä ja hyvin toimivia keinoja vaikuttaa itseensä ja suoritusvarmuuteensa tietoisesti aina tarvittaessa. Harjoite 4: Paineiden hallinnan harjoituksia kun latautumista on nostettava Urheilija saa harjoitteen avulla kokeiltavakseen erilaisia ajatus- tai kehon tasolla vaikuttavia, latautumista nostavia harjoituksia. Harjoituksia toistetaan suuria määriä, kunnes urheilija löytää pysyviä ja hyvin toimivia keinoja vaikuttaa itseensä ja suoritusvarmuuteensa tietoisesti aina tarvittaessa.
Harjoite 5: Rohkeuden ja luovuuden kehittäminen Harjoitteen tavoitteena on, että urheilijat saavat mahdollisuuden tietoisesti käsitellä ajatuksiaan siitä, kuinka tärkeitä asioita rohkeus ja riskinottokyky tavoitteiden saavuttamiseksi ovat. Rohkeutta, luovuutta ja riskin ottamisen kykyä lähdetään harjoittelemaan myös käytännössä edeten vähitellen yhä vaativampiin tehtäviin. Harjoite 6: Kilpailukauden analyysi Harjoitteessa urheilija ja valmentaja varmistavat saavansa kuluneelta kilpailukaudelta maksimaalisen hyödyn ja tiedon tulevaisuutta varten. Urheilija vastaa monipuolisiin kysymyksiin koskien kulunutta kilpailukautta ja oppii näin myös tehokkaan tavan vaikuttaa tavoitteidensa saavuttamisen todennäköisyyteen.