1. Aluksi Mitä jää käteen tekijälle työn? Laskelmia lisäarvosta ja työntekijän siivusta Saska Heino Mikä on ollut työntekijöiden tai työläisten keskimääräinen osuus työnsä tuloksista Suomessa? Miten tämä osuus voidaan laskea ja mitä sen perusteella sanoa? Miten sitä voidaan tulkita? Nämä ovat kysymyksiä, joihin tämä paperi pyrkii vastaamaan marxilaisen lisäarvo-opin pohjalta. Ennen kuin syvennytään tarkemmin lisäarvoon, saks. Mehrwert, lainataan erästä tunnettua kohtaa Gothan ohjelman arvostelusta, joka kuvailee, miten työläisten työntulokset jakautuvat ennen varsinaista nettopalkanmaksua. Jos otamme ensin»työntuloksen» työn tuotteen mielessä, niin kollektiivinen työntulos on yhteiskunnallinen kokonaistuote. Siitä meidän tulee vähentää: Ensiksikin se, mikä on välttämätöntä kulutettujen tuotantovälineiden korvaamiseen. Toiseksi tuotannon laajentamiseen menevä lisäosa. Kolmanneksi vara- eli vakuusrahasto onnettomuustapausten, luonnonmullistuksista aiheutuvien häiriöiden yms. varalta. Nämä»kaventamattoman työntuloksen» vähennykset ovat taloudellisesti välttämättömiä, ja niiden suuruus määräytyy olemassaolevien varojen ja voimien mukaisesti, osaksi todennäköisyyslaskelmien perusteella, mutta ne eivät ole millään tavoin arvioitavissa oikeudenmukaisuuden perusteella. Jäljelle jää kokonaistuotteen toinen osa: se, mikä on tarkoitettu kulutukseen. Mutta ennen kuin päästään yksilökohtaiseen jakoon, vähennetään tästä osasta edelleen: Ensiksikin tuotantoon kuulumattomat yleiset hallintokustannukset. Tämä osa tulee alun alkaen hyvin huomattavasti supistumaan nykyisestään ja pienenee sitä mukaa kuin uusi yhteiskunta kehittyy. Toiseksi osa, joka on tarkoitettu yhteisesti tyydytettäviin tarpeisiin, kuten koululaitokseen, terveydenhuoltoon jne. Tämä osa tulee alun alkaen hyvin huomattavasti suurenemaan nykyisestään ja kasvaa sitä mukaa kuin uusi yhteiskunta kehittyy. Kolmanneksi varannot työkyvyttömiä ym. varten, sanalla sanoen se, mikä nykyisin kuuluu ns. julkiseen köyhäinhuoltoon. Vasta nyt pääsemme siihen»jakoon», johon ohjelmassa Lasallen vaikutuksesta niin rajoittuneesti vain kiinnitetäänkin huomiota, nimittäin kulutushyödykkeiden siihen osaan, joka jaetaan tuottajakunnan eri yksilöiden kesken. Tuo»kaventamaton työntulos» on huomaamatta muuttunut jo»osaseksi», vaikkakin se, minkä tuottaja menettää yksityishenkilönä, koituu hänen, yhteiskunnan jäsenen, hyödyksi joko välittömästi tai välillisesti. 1 Tästä lainauksesta huomataan, että niin jo kapitalistisessa yhteiskunnassa kuin Marxin hahmottelemalla kommunistisen yhteiskunnan esiasteella työntekijöiden tai työläisten»kaventamaton työntulos» on kaventunut hänen mukaansa»osaseksi» ja ainakin nimikemääräisesti erittäin suuri osa siitä jakautuu erinäisten yhteiskunnallisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Kapitalistisessa yhteiskunnassa ja -tuotannossa työntuloksesta osansa vie myös kapitalistien ottama lisäarvo tai -tuote. Tässä paperissa pyritään selvittämään, miten suuren osan suomalaisten työläisten työntuloksesta niin lisäarvo kuin muutkin ennakonpidätykset ovat vieneet ja arvioidaan näiden vähennysten yhteiskunnallista merkittävyyttä. 1 Marx 1979 [1875], 535 536. On tärkeää ymmärtää, etteivät Marxin luettelemat vähennykset sellaisenaan koidu työläisten haitaksi, vaikka hänen esittämänsä välitön tai välillinen hyöty voivatkin tuntua epäselviltä. Vaatimus»kaventamattomasta työntuloksesta» oli lasallelaisten kirjaama muotoilu poliittisen ohjelman luonnokseksi ns. Erfurtin yhdistymiskokousta varten, jossa Allgemeiner Deutscher Arbeiter-Verein (ADAV) ja Sozialdemokratische Arbeiterpartei Deutschlands (SDAP) liittyivät yhteen puolueeksi, joka muutti nimensä SPD:ksi, Sozialdemokratische Partei Deutschlandiksi. 1
2. Lisäarvosta Minkä tahansa kapitalistisesti valmistetun tavaran, joka olkoon tässä esimerkin vuoksi lyijykynä, arvo w (saks. Wert) jakautuu kolmeen osatekijään, siihen arvo-osaan, joka menee kuluneen kiinteän pääoman uusintamiseen, c, siihen osaan, joka menee työläisten palkkoihin, v, ja lopulta osaan, jonka kapitalisti ottaa työläiseltä ilman vastinetta, lisäarvoon m. Näin ollen lyijykynän arvo sen valmistamiseen tarvittu kilpailun ja työn tuottavuuden ristipaineessa syntynyt yhteiskunnallisesti välttämätön työaika voidaan laskea kaavan (1) mukaisesti siten, että w = c + v + m. (1) Tässä kaavassa w:n arvosta osatekijät v + m ovat niin sanottua uutta, tuotannossa itsessään työläisten työvoiman avulla syntynyttä arvoa, joka tunnetaan myös»elävän työn» nimellä. Ensimmäinen osatekijä, c, edustaa»kuollutta» työtä, joka on aiemmin aineellistunut tuotantovälineiksi, raaka-aineiksi, patenteiksi, resepteiksi, kaavoiksi ja tuotantolaitoksiksi. Kun halutaan tietää, kuinka suuri osa lyijykynän arvosta w menee työläiselle ja kapitalistille, käytetään lisäarvon suhdeluvun kaavaa, joka kirjoitetaan seuraavasti: m '= m v. (2) Jos m' saa arvon 1, 1:1 tai 100 %, menee w:n arvosta yhtäläinen osuus työläisille ja kapitalistille, jos se saa alle yhden suuruisia arvoja, menee suurempi osa työläisille ja yhden ylittävällä arvoilla suurempi osuus päätyy kapitalistille. Tämä vaihe edustaa kuitenkin vasta ensimmäistä jakoa matkalla kohti työläisten lopullista osuutta»työntuloksestaan» v + m. Kuten yleisesti tiedetään, eivät varsinaiset palkat ja palkkiot muodosta kuin osan varsinaisista työvoimakustannuksista, jotka kapitalistien ja muiden työnantajien tulee kattaa työläistensä työvoimalla. Kapitalistien on lisättävä menoihinsa Suomessa palkkojen ja palkkioiden päälle niin sanottuja sivukuluja, kuten työeläke- (TyEL), sairasvakuutus-, työttömyysvakuutus- ja sosiaaliturvamaksuja. Koska näiden maksujen kattamiseen tarvittavia tuloja ei voida synnyttää tyhjästä, on kapitalistien ja muiden työnantajien katettava nekin palkkaamiensa työläisten työvoimalla. Täten kaava (2) muuntuu kaavaksi (3) m ' '= (m+n) λ, (3) jossa n tarkoittaa sivukuluja, saks. Nebenkosten, ja lambda λ viittaa palkkoihin ja palkkoihin, saks. Lohn. Tämäkään kaava ei kuitenkaan osoita vielä täsmällisesti, miten työläisen työvoimallaan synnyttämä työntulos jakautuu ennen hänelle käteen jäävää osuutta. Tämän osoittaa kaava (4) m ' ' '= (m+n) (λ τ ), (4) jossa tau τ tarkoittaa palkoista ja palkkioista ennakonpidätettävää tuloveroa. Tämänkin jälkeen työläisten käteen jäävästä tulosta vähennetään vielä tapauskohtaisesti erilaisia lainakorkoja ja muita lyhennyksiä. Lisäksi heidän, kuten muidenkin kuluttajien ostovoimaa kaventaa osaltaan hyödykeeli arvonlisäverotus. Nämä liittyvät kuitenkin, ainakin osittain, työläisen vapaaehtoiseen kulutukseen, eikä niitä voida pitää samalla tavalla ennakonpidättämisenä tai pakkoluovuttamisena niin myönteisenä kuin kielteisenäkään! kuten kaavoissa (2), (3) ja (4). Näin ollen tässä paperissa keskitytäänkin ennemmin työläisten työvoimallaan synnyttämän arvon v + m jakautumiseen heidän 2
ja heidän»elättiensä» kesken. 3. Lisäarvo- ja muita laskelmia Kuvaaja 1. näyttää, miten työläisten»työntulos» (v + m) on jakautunut heidän, kapitalistien ja julkisen vallan kesken Suomessa ennen varsinaista nettopalkanmaksua vuosina 1948 2013. Kaikki lukemat ovat aritmeettisia keskiarvoja, eivätkä näin ollen tavoita hajontaa erisuuruisten, -tyyppisten ja eri maantieteellisillä alueilla 2 saatujen tulojen ja niiden lyhentämisen välillä. 140,0% 120,0% 100,0% 80,0% 60,0% 40,0% 20,0% 0,0% Kuvaaja 1. Lisäarvon suhdeluvut Suomessa 1948 2013 Lähde: Tilastokeskus; Turkkila 2011 Kuvaajasta 3 nähdään, että verrattaessa lisäarvoa m työläisistä kapitalisteille ja muille työnantajille koituneisiin työvoimakustannuksiin v, (kaava (2)) on saatu noin 20 40 prosentin haarukalle kohonneita lukemia ja m':n keskiarvo on ollut aritmeettisesti laskettuna 31,8 prosenttia. Täten keskimääräisesti vain hieman alle 1 / 3 työläisten työvoimallaan synnyttämästä arvosta w on koitunut kapitalistien hyödyksi lisäarvona m. Tilanne on kuitenkin eri, kun verrataan työläisten palkkoja lisäarvoon ja työn sivukuluihin kaavan (3) mukaisesti. Tällöin keskimäärin jo noin 64,9 prosenttia (so. m'' = 64,9 %) työläisten synnyttämästä arvosta on mennyt niin työnantajille kuin julkiselle vallallekin. Kaikkein korkeimmat lukemat, 90,0 prosenttia, saadaan kuitenkin kaavan m''' (4) pohjalta laskettuna. Tällöin jo miltei puolet työläisten»työntuloksesta» on keskimäärin mennyt kapitalisteille ja julkiselle vallalle. Erityisen jyrkkä muutoskausi vuosien 1951 2013 jaksolla 4 olivat vuodet 1991 9, jolloin m''' kasvoi noin 61,2 prosentista aina 133,1 prosenttiin asti. Alhaisimmillaan onkin työläisille jäänyt käteen vain noin 24,8 prosenttia heidän»työntuloksestaan» aritmeettisella keskiarvolla laskettuna. Tietenkin on selvää, että suuri osa näistä pidätyksistä on palautunut takaisin palveluina ja tulonsiirtoina, mutta kuvaajan 1. pohjalta lienee siltikin pääteltävissä, kuten Gothan ohjelman arvostelusta otetussa lainauksessakin, että työläisten»työntulos» on Suomessa kaventunut vuosina 1948 2013 varsin pieneksi»osaseksi» synnytetystä arvosta v + m. Annetusta ei kuitenkaan tule vetää sitä väärää johtopäätöstä, että suomalaisten työläisten tulot olisivat supistuneet, päinvastoin. Kuten kansantuote ovat suomalaisten työläisten ansiotulotkin moninkertaistuneet vuosina 1951 2013. Kuvaaja 2. osoittaa ansiotulojen indeksoidun kehityksen niin nimellisin kuin inflaatiokorjatuin tai deflatoiduinkin hinnoin suhteessa elinkustannusindeksiin, 2 Tällä viitataan kunnallisverotukseen. 3 Vuosien 1971 2 kohdalla on aikasarjoissa m'' ja m''' asteriskin (*) ilmaisema katkos Tilastokeskuksen puutteellisten tietojen vuoksi. 4 Tilastokeskuksen julkaiseman kuluttajahintaindeksin perusvuosi on 1951. 3 m' m'' m'''
joka on sekin esitetty nimellisenä ja deflatoituna. Nähdään, että suomalaistyöläisten ansiot ovat kasvaneet selvästi elinkustannuksia nopeammin, mikä kertoo kasvaneesta elintasosta ja laajentuneista kulutusmahdollisuuksista sekä epäsuorasti luettuna siitä, miten tarpeemme rakentuvat pitkälti yhteiskunnallisesti, eivät lajiolemassaoloomme perustuen, näin sivumennen todeten. 1951 = 100 18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 Kuvaaja 2. Kustannus- ja palkkaindeksit Suomessa 1951 2013 Lähde: Tilastokeskus palkat (n) kustannukset (d) kustannukset (n) palkat (d) Kuten kuvaajan 1. kohdalla, myös tässä kohden havaitaan Tilastokeskuksen palkka- ja palkkiotilastoissa olevien puutteiden vuosien 1971 2 osalta katkaisevan aikasarjan sen ensimmäisen puolikaan kohdalla. Tämä ei kuitenkaan estä näkemästä sitä, että suomalaisten ansiotulot ovat kasvaneet varsin tasaisesti vuosia 1991 3 lukuun ottamatta. Näin ollen, vaikka kuvaajan 1. perusteella voisikin päätellä, että maassa tienestiä tehneiden työläisten tulot olisivat supistuneet merkittävästi kuvaajan 2. näyttämää käyrää enemmän juuri mainittuina 1990-luvun laman vuosina, ja vaikka suomalaistyöläisten keskimääräinen kansantulo-osuus onkin supistunut 1990- ja 2000- luvuilla suhteessa pääomatulonsaajiin, ei maassa voida väittää tapahtuneen minkäänlaista palkkojen ja palkkioiden kasvun trendinomaista taittumista, vaikka kasvunopeus onkin itsessään hidastunut, kuten havaitaan alla olevasta kuvaajasta 3. Kuvaaja 3. Nimellisansoiden kehityksen taittuma 1951 2013 1951 = 100 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 Lähde: Tilastokeskus 4
Nähdään, että suomalaisten palkkojen ja palkkioiden eksponentiaalinen kasvutrendi oli vuosina 1951 90 selvästi nopeampi kuin kasvun toteuma vuodesta 1991 eteenpäin, saati sen trendi, jota osoittaa tämän kuvaajan loivempi, pitempi trendikäyrä. Kun puhutaan palkkojen ja lisäarvon suhteellisista osuuksista tuotannossa synnytetystä kokonaistuotteesta kuvaajan 1. tapaan, saadaan tulokseksi kuvaajan 4. kaltainen näkymä tämän maan taloushistoriaan. Kuvaaja 4. Palkkojen ja lisäarvon osuus kokonaistuotteesta 100,0% 90,0% 80,0% 70,0% 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% 1948 2013 Lähde: Tilastokeskus Annetun kuvaajan palkkatulojen kokonaistuoteosuutta osoittava käyrä λ' näyttää käytännössä saman kehityksen kuin kuvaajat 2., 3. ja 4. Tämäkään ei kuitenkaan tarkoita, että suomalaistyöläisten keskimääräinen ansiotaso olisi laskenut, vaikka sen kasvu onkin hidastunut ja osuus kutistunut. 4.»Kaventamattomasta työntuloksesta osaseksi»: hyödyt ja haitat Nyt kun on nähty, miten eri lisäarvon suhdeluvusta tehdyt laskelmat m', m'' ja m''' ovat näyttäneet niin»yksityisen» kuin niin sanotun»yhteiskunnallisen» lisäarvonkin suhteen kasvun palkkoihin ja palkkioihin nähden Suomessa vuosina 1948 2013. Samaan aikaan on nähty, että vaikka suomalaistyöläisten ansiotason nousu onkin hidastunut vuodesta 1991 lähtien verrattuna vuosiin 1948 90, ja vaikka palkkojen palkkioiden osuus kokonaistuotteesta onkin kaventunut aina viime vuosiin asti, eivät heidän ansionsa ole kuitenkaan absoluuttisesti mitattuna kaventuneet vuosia 1991 3 lukuun ottamatta. Niinpä meidän tuleekin kysyä, kun asiaa hahmotetaan koko yhteiskunnan tasolla, missä määrin tapahtunut kehitys on ollut myönteistä ja kielteistä. Marx viittaa tämän paperin alussa esitetyssä lainauksessaan niin nykyiseen, so. kapitalistiseen kuin tulevaan eli sosialistiseen tai kommunistiseen yhteiskuntaan. Hänen johtopäätöksensä on, että vaikka niin sanotun yhteiskunnallisen lisätuotteen kompositio muuttuisikin, sen suhde»kaventamattomasta työntuloksesta» aina»osaseksi» kaventuneeseen työläisen tuloon ei välttämättä vaihtaisi olemustaan. Sosialistinen tai kommunistinen yhteiskunta ei hänen mukaansa voisi antaa työläisten työllään luomaa tuotetta heille lyhennyksittä, vaan edellyttäisi edelleen sen pilkkomista eri tahoille meneviin osiin. Tietenkin on selvää, että kapitalistisessa yhteiskunnassa merkittävä osa tästä tuotteesta menee kapitalisteille lisäarvona eli arvona, joka ei ole välttämätöntä työläisten työpanoksen tai -voiman uusintamiselle. Tästäkin osasta kuitenkin hyvin suuri osa menee välttämättömyyksiin, kuten tuotantovälineiden uusintamiseen, tuotannon laajentamiseen sekä muihin pakkohankintoihin ja -menoihin. Osa näistäkin on sikäli yhteiskunnallisia, että ne ovat julkisen vallan määräämiä, vaikka tulee myös muistaa, että kilpailu λ' m' 5
an sich on sellaisenaan samoin yhteiskunnallinen ilmiö omine lainalaisuuksineen ja pakkoineen. 5 Mikäli»työntuloksen» lyhentämistä katsotaan kuitenkin sellaisenaan ja irrotetaan se sidoksestaan kapitalistiseen tuotantotapaan, voidaan siinä nähdä myös yhteiskunnallisesti myönteisiä asiainhaaroja ja ymmärtää, että se kertoo merkittävästi kasvaneesta työn tuottavuudesta ja lisätuotteen synnyttämisestä, joka luo sellaisenaan aineelliset edellytykset myös sosialistiselle tai kommunistiselle yhteiskunnalle. Työn tuotantovoimien valtaisasta kehityksestä kielii osaltaan myös se, että vaikka se»yhteiskunnallisen kokonaistuotteen» osa, joka on erityisesti viimeisen neljännesvuosisadan aikana mennyt työläisille itselleen, on kaventunut, ei tapahtunut ole merkinnyt työläisten keskimääräisen ostovoiman kaventumista. Pikemminkin elämme nyt todellisuudessa, jossa suomalaisen työläisen uusintaminen tapahtuu niin suuren yhteiskunnallisesti määräytyneen tarvejoukon tyydytyksen kautta, että se sellaisenaan muodostaa uhkan kapitalistisen tuotantoprosessin jatkuvuudelle suhteessa maapallon ilmastoon ja luonnonvaroihin. Näin ollen voidaankin lopuksi tiivistäen todeta, että»lyhentämättömän työntuloksen» kaventuminen»osaseksi» on ollut yhteiskunnallisesti niin haitallinen kuin edullinenkin kehityskulku ja mahdollistanut paitsi valtavien rikkauksien kasautumisen muutamille harvoille, myös kohtuulliset elinolot työtä tekemättömälle väestönosalle, joka on aiemmin elänyt nykyistä merkittävämmässä aineellisessa puutteessa. Tämä ei mitätöi sellaisenaan kapitalismin synnyttämiä»suhteellisen liikaväestön» ja työttömyyden ongelmia, mutta osoittaa kuitenkin, että työn tuottavuuden kasvu on jo sellaisenaan mahdollistanut työläisten työvoimallaan synnyttämän kokonaistuotteen mittavan uusjaon ilman, että heidän oman uusintamisen edellytyksensä olisivat ratkaisevalla tavalla vaarantuneet. 5 Kuten kuvaajan 2. käyrä m'' osoittaa, ja mikä on erittäin tärkeää muistaa on, etteivät kapitalistit ja muut työnantajat»revi» työn sivukuluja»selkänahastaan», vaan työntekijän tai työläisen työpanoksesta saatavan arvon on riitettävä myös niiden kattamiseen. 6
Lähteet Marx Karl, Turkkila Juhani, Gothan ohjelman arvostelua. Teoksessa Karl Marx Friedrich Engels. Valitut teokset, 6 osaa. Osa 5. Kustannusliike Edistys, Moskova 1979 [1875], 526 625. Tuloverotuksen reaalinen muuttuminen Suomessa. Kuusikymmentä vuotta verojen vuoristorataa. ETLA, Sarja A 46. Taloustieto, Helsinki 2011. Tilastokeskus, Suomen tilastollinen vuosikirja 1958 1959, 1961 1970, 1972 1974, 1976 1978 Kansantalouden tilinpito, historiasarjat 1860 2013 Verot ja veroluonteiset maksut Maksetut palkat ja palkkiot Tilastollinen Suomen kansantalouden tilinpito vuosina 1948 1964, taulut. Tilastollisia päätoimisto, tiedonantoja N:o 43. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1968. 7