28.11.2012 SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA Nuorten tutkintoon johtava koulutus Työelämäharjoitteluopas Sosionomi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulun tarjoaman sosionomi (AMK) koulutuksen tarkoituksena on kouluttaa sosiaalialan ammattilaisia sekä yhdessä muiden pääkaupunkiseudun toimijoiden kanssa kehittää sosiaalialan palveluita, osaamista ja työmenetelmiä vastaamaan alueen asukkaiden tuen tarpeisiin. Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu sosiaalipedagogiseen viitekehykseen. Sosiaalialan työn ydin on yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen hyvän elämän tukeminen ja kehittäminen. Menetelmällisenä lähtökohtana ovat arjessa tapahtuva yksilöiden ja yhteisöjen identiteetin vahvistaminen sekä yhteiskunnalliseen osallisuuteen aktivoivan toimintakulttuurin rakentaminen. Sosionomin (AMK) on hallittava alansa eettiset normit, asiakastyö ja sosiaalialan palvelujärjestelmät. Hänen on pystyttävä ratkaisemaan ongelmatilanteita, kehittämään ja johtamaan reflektoivasti sekä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Koulutusohjelman läpäiseviä oppimisprosesseja ovat sosiaalipedagogiseen ajatteluun kasvaminen, eettinen ammattikäytäntö, harjoittelu, työelämäyhteistyö ja sosiaalialan tutkiva kehittäminen. Sosiaalialan koulutusohjelmasta valmistuvat sosionomit (AMK) sijoittuvat laaja-alaisesti sosiaalialan eri asiakasryhmien kanssa tehtävään työhön kuntien, yksityisen yritysten sekä järjestöjen avo- ja laitospalveluihin. Laajenevia työalueita ovat monikulttuurinen työ sekä erilaiset projektityöt. Sosionomit (AMK) toimivat myös esimiestehtävissä sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä työn suunnittelijana ja kehittäjänä.
Sivu 2 28.11.2012 HARJOITTELUN OHJAUS Harjoittelun ohjaaja: Opiskelijalle tulee olla harjoittelussa harjoittelupaikan nimeämä ohjaaja, joka kantaa päävastuun opiskelijan harjoittelun ohjauksesta harjoittelupaikassa. Ohjaaja perehdyttää opiskelijan tulevaan harjoitteluympäristöön kuten organisaatioon, työyhteisöön sekä opastaa tarvittavat työpaikalla käytettävät työvälineet. Ohjaaja käy läpi työvaatetuksen, selvittää työturvallisuuteen liittyvät asiat sekä tekee opiskelijan kanssa tarvittavat sitoumukset salassapidosta ja vaitiolosta. Ohjaaja tukee opiskelijan oppimisprosessia sekä suorittaa jatkuvaa arviointia ja antaa palautetta ja kirjallisen arvioinnin harjoittelusta. Opiskelijalle on hyvä nimetä työpaikalla myös varaohjaaja varsinaisen ohjaajan mahdollisten sairauslomien tai vuosilomien ajalle. Ennen harjoittelun alkua harjoittelun ohjaaja tiedottaa ajoissa opiskelijan tulosta työyhteisössään. Ohjaaja sopii oman työyhteisönsä kanssa työntekijöiden roolista opiskelijan ohjauksessa. Harjoittelun ohjaaja pyrkii suunnittelemaan toimintaansa opiskelijan tulon huomioon ottaen mahdollisimman oppimista tukevaksi mm. varaamalla aikaa opiskelijan ohjaukseen. Ohjaaja pyrkii haastattelemaan opiskelijan ennen harjoittelun alkua. Haastattelussa käydään läpi sekä opiskelijan että työpaikan tavoitteet ja odotukset sekä harjoitteluun kuuluvat työtehtävät. Ohjaajan ja opiskelijan suhde on vastavuoroinen oppimissuhde. Ohjaaja rohkaisee ja kannustaa opiskelijaa harjoittelun edetessä. Ohjaaja antaa aikaa ja säännöllistä ohjausta sekä palautetta opiskelijalle. 2
Sivu 3 28.11.2012 Opiskelija: Saatuaan tietää harjoittelupaikkansa opiskelija on yhteydessä paikkaan ja sopii haastattelun/tutustumiskäynnin, jossa sovitaan harjoittelun alkamiseen liittyvistä asioista. Opiskelija tutustuu työpaikan toimintaperiaatteisiin ja noudattaa niitä sekä yhteisesti sovittuja asioita sekä sosiaalialan ammatillisuuden periaatteita. Opiskelija perehtyy harjoittelujaksolle annettuihin tehtäviin ja ryhtyy pitämään oppimispäiväkirjaa. Opiskelija asettaa harjoittelulle omat tavoitteensa, jotka rakentuvat opintojakson tavoitteista. Hän osallistuu harjoittelun alku- ja loppupalaveriin sekä harjoittelun aikana järjestettäviin pienryhmiin. Opiskelija tekee harjoitteluun kuuluvat oppimistehtävät opiskelusuunnitelmansa mukaisesti. Hän hakee itseohjautuvasti ohjausta, ottaa vastaan ohjausta ja palautetta harjoittelustaan. Opiskelija käyttäytyy kohteliaasti asiakkaita työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita kohtaan. Opiskelija pukeutuu asiallisesti. Hän huolehtii omalta osaltaan asiakasturvallisuudesta eikä vaaranna asiakkaiden, henkilökunnan eikä omaa turvallisuuttaan. Opiskelija toimii sosiaalialan eettisten periaatteiden mukaan ottaen huomioon erityisesti vaitiolo- ja salassapitovelvollisuuden Opiskelija sopii työvuoronsa yhdessä ohjaajansa kanssa, ilmoittaa poissaoloistaan harjoittelupaikkaan ja ohjaavalle opettajalle. Poissaolojen korvaamisesta opiskelija neuvottelee ohjaavan opettajansa kanssa ja poissaolojen korvaamiset opiskelija suorittaa tapauskohtaisesti erikseen sovittavalla tavalla. Mikäli harjoittelun aikana opiskelijalla on muu opintojakso meneillään, näihin opintoihin käytetty aika ei sisälly harjoitteluun laskettuun aikaan. Ohjaava opettaja: Ohjaava opettaja tiedottaa opiskelijoille harjoittelusta ja sijoittaa opiskelijat harjoittelupaikkoihin (työelämäharjoittelut 1 ja 2). Viimeisessä harjoittelussa (työelämäharjoittelu 3) opiskelija hankki itse harjoittelupaikkansa, jonka pienryhmäohjaaja hyväksyy. Ohjaava opettaja perehdyttää opiskelijat harjoittelun (opintojakson) tavoitteisiin, oppimistehtäviin, työaikasuunnitelman käyttöön, arviointiin ja kertoo opiskelijan vastuut. Hän osallistuu ohjaus- /palautekeskusteluun opiskelijan ja harjoittelun ohjaajan kanssa. Ohjaava opettaja on opiskelijan ja harjoittelun ohjaajan käytettävissä harjoittelun aikana. Ohjaava opettaja on vastuussa kirjallisten tehtävien ja harjoittelun numeerisesta arvioinnista. Työelämäharjoittelun toteutussuunnitelma Opiskelija ja harjoittelun ohjaaja tekevät kirjallisen työelämäharjoittelun toteutussuunnitelman (liitteenä) tulevasta harjoittelujaksosta. Suunnitelmaan kirjataan opiskelijan tavoitteet, keskeiset työtehtävät, ohjaussuunnitelma ja muut tarpeelliset harjoitteluun liittyvät asiat. 3
Sivu 4 28.11.2012 Harjoittelun arviointi Harjoittelujen arvioinnin kohteena on teorian ja käytännön vuoropuhelu: opiskelijan kyky hyödyntää teoreettista tietoa työskentelyssään sekä opiskelijan ammatillisuus ja eettisyys. Tavoitteiden mukaisen käytännön toiminnan ohella arvioinnin kohteena on opiskelijan kirjallinen tuotos. Kirjallisissa tehtävissä opiskelija osoittaa työn teoreettista hallintaa suhteessa opetussuunnitelmassa harjoittelulle asetettuihin tavoitteisiin. Arviointi on jatkuvaa ja tapahtuu - ohjaus-/arviointikeskustelujen avulla harjoittelupaikalla, - opiskelijan itsearviointina, jossa korostetaan erityisesti ammatillista reflektiota - pienryhmätapaamisissa - ohjaavan opettajan, opiskelijan ja harjoittelun ohjaajan yhteisessä ohjauskeskustelussa Harjoittelun ohjaaja arvioi harjoittelun asteikolla hyväksytty - hylätty. Harjoittelun kokonaisarvioinnista vastaa ohjaava opettaja ja se tapahtuu - työelämäharjoittelu 1:ssä ja 2:ssa, asteikolla 0-5 sekä - työelämäharjoittelu 3:ssa asteikolla hyväksytty - hylätty. Tällöin opiskelijan kokonaissuorituksen täytyy olla vähintään hyvä3 tasoa. Harjoittelun käytännön ohjeita Työaika Opiskelijan työaika määräytyy opetussuunnitelman mukaan (1,5 op = 40 h, kalenteriviikon osuus on noin 40 tuntia). Tähän sisältyy työskentely harjoittelupaikassa ja harjoitteluun liittyvien tehtävien tekoa. Harjoittelupaikassa opiskelija noudattaa joustavasti työyksikön ja lähiohjaajan noudattamia työaikoja. Palkka Työelämäharjoittelut 1 ja 2 ovat palkattomia, eikä opiskelija voi toimia sijaisena harjoittelun aikana. Matkat ja ruokailu Harjoittelusta aiheutuvat työmatka- ja ateriointikulut opiskelija kustantaa itse. Ohjaus Harjoittelun ohjauksesta vastaa nimetty ohjaaja harjoittelupaikassa ja ohjaava opettaja oppilaitoksesta. Oppilaitos maksaa toimintayksikölle/ylläpitäjälle ohjauspalkkiota voimassa olevan sopimuksen mukaisesti. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus Opiskelija on salassapito- ja vaitiolovelvollinen kaikista harjoittelunsa aikana tietoonsa tulleista asioista. Vakuutus Oppilaitos on vakuuttanut opiskelijan tapaturman varalta. 4
Sivu 5 28.11.2012 TYÖELÄMÄHARJOITTELUN TOTEUTUSSUUNNITELMA Opiskelija Harjoittelupaikka Ohjaava opettaja Ohjaaja ======================================================== 1. Opiskelijan henkilökohtaiset oppimistavoitteet jaksolle (tarvittaessa erilliselle liitteelle): 2. Opiskelijan keskeiset työtehtävät jakson aikana: 3. Ohjauksen toteutussuunnitelma (ohjauskeskustelujen ajankohdat yms): 4. Opiskelijan päivittäinen/viikoittainen työaika harjoittelupaikassa: 5. Muuta erityistä harjoittelupaikkaan liittyvää: Osapuolet seuraavat suunnitelman toteutumista jakson kuluessa. Tarvittaessa siihen voidaan tehdä tarkennuksia tai korjauksia. Toteutumista arvioidaan opettajan ohjauskäynnin yhteydessä sekä opiskelijan ja ohjaajan loppukeskustelussa. Opiskelija palauttaa suunnitelman ohjaavalle opettajalle harjoittelun päätyttyä. Päiväys Opiskelija Ohjaaja Opettaja hyväksynyt: Päiväys Opettaja 5
Sivu 6 28.11.2012 Työelämäharjoittelu 1 Laajuus ja ajankohta: 9 op, 5 viikkoa, 2. lukukausi o sisältää ensiapu I kurssin (16h) harjoittelupaikat: o koulutusohjelma hankkii harjoittelupaikat o opiskelijalla on mahdollisuus esittää oma ammatillinen kiinnostuksen kohde, joka otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon harjoittelupaikkoja jaettaessa o esim. päiväkodit, leikkipuistot, vanhusten palvelukeskukset/-talot, kehitysvammaisten pienryhmäkodit, kotipalvelun perhetyö/varhainen tuki harjoittelun ohjaus: o harjoittelupaikassa nimetty harjoittelun ohjaaja o harjoittelua ohjaava opettaja o harjoittelupienryhmän tapaaminen o ohjaavan opettajan harjoittelun ohjauskäynti harjoittelupaikassa tehtävät: o kirjallinen harjoitteluraportti arviointi ja palaute o arvioidaan asteikolla 0-5 o ohjaajan kirjallinen palaute ja arviointi (hyväksytty/hylätty) o ohjaavan opettajan arvioi (prosessi, harjoitteluraportti) o palautekeskustelu ohjaavan opettajan kanssa Työelämäharjoittelu 2 laajuus ja ajankohta: 12 op, 8 viikkoa, 4. lukukausi harjoittelupaikat o koulutusohjelma hankkii harjoittelupaikat o opiskelijalla on mahdollisuus esittää oma ammatillinen kiinnostuksen kohde, joka otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon harjoittelupaikkoja jaettaessa o esim. vanhusten palvelukeskukset/-talot, päiväkotien erityisryhmät, vammaisten työ- ja päivätoiminta, lastensuojelun perhetyö, lastenkodit, sosiaaliasemat, mielenterveys- ja päihdetyön yksiköt o voidaan suorittaa myös kansainvälisessä vaihdossa harjoittelun ohjaus: o harjoittelupaikassa nimetty harjoittelun ohjaaja o harjoittelua ohjaava opettaja o harjoittelupienryhmän tapaamiset o ohjaavan opettajan harjoittelun ohjauskäynti harjoittelupaikassa tehtävät: o kirjalliset tehtävät arviointi ja palaute o arvioidaan asteikolla 0-5 o ohjaajan kirjallinen palaute ja arviointi (hyväksytty/hylätty) o ohjaavan opettajan arvioi (prosessi, kirjalliset tehtävät) o palautekeskustelu ohjaavan opettajan kanssa Työelämäharjoittelu 3 laajuus ja ajankohta: 24 op, 16 viikkoa, 6./7. lukukausi harjoittelupaikat o opiskelija hankkii itse harjoittelupaikan ja hyväksyttää sen pienryhmäohjaajallaan o voidaan suorittaa palkallisena o voidaan suorittaa kansainvälisessä vaihdossa harjoittelun ohjaus: o harjoittelupaikassa nimetty harjoittelun ohjaaja o harjoittelua ohjaavana opettajana toimii oma pienryhmäopettaja o ohjaavan opettajan harjoittelun ohjauskäynti harjoittelupaikassa tehtävät: o kirjallinen harjoitteluraportti arviointi ja palaute o arvioidaan hyväksytty/hylätty (hyväksytty suoritus vähintään hyvä3) o lähiohjaajan kirjallinen palaute ja arviointi hyväksytty/hylätty o ohjaavan opettajan arvioi (prosessi, harjoitteluraportti) o palautekeskustelu ohjaavan opettajan kanssa 6