Yhteistoiminta-alueen sosiaalija terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Samankaltaiset tiedostot
Kiikan / Keikyän alueelta tarjouskilpailun perusteella luovutettava tontti palveluseteliyrittäjäksi haluavalle yritykselle

Kuntalaisaloite Kiikan vanhainkodin jatkamiseen ja tilojen saneeraukseen asianmukaiseksi

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valtuustoaloitteet vanhojen postitoimipaikkojen nimien palauttamisesta

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)


Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä

Aloite esityslistan liitteenä.

Hallintosäännön uudistaminen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Oheismateriaalina lausuntopyyntökyselyyn ehdotetut vastaukset.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Transkriptio:

Yhteistoiminta-alueen sosiaalija 76 02.06.2016 terveyslautakunta Kaupunginhallitus 143 13.06.2016 Kaupunginvaltuusto 26 20.06.2016 Kiikan / Keikyän alueen ikäihmisten asumispalvelut 352/05.17.00/2016 YASOSLTK 02.06.2016 76 Keväällä 2015 Sastamalan kaupunki ja Aluehallintovirasto neu vot te livat ikäihmisten asumispalveluista koskien Kiikan vanhainkotia. Aluehal lin to vi ras to on valvonut vuodesta 2011 lähtien Kiikan van hain kodin tilannetta sekä työsuojelumääräysten että asu mis pal ve lu toi minnal le asetettujen laatukriteerien näkökulmasta. Kiikan van hain ko din tilat eivät vastaa tämän päivän vaatimuksia; asukashuoneista osa on liian pieniä eikä henkilökohtaista hygieniatilaa ole kaikilla asuk kail la. Tilat ovat myös toiminnallisesti huonot. Neuvottelun tuloksena ns. vanhuspalvelulakiin vedoten Alue hal lin tovi ras to velvoitti Sastamalan purkamaan ikäihmisten pitkäaikaisen laitos hoi don eikä Kiikan vanhainkotiin ole saanut kevään 2015 jälkeen si joit taa uusia asiakkaita pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Kaupunginvaltuusto päätti 15.6.2015, että Kiikan ja Keikyän alueen asu mis pal ve lu tar ve tarkastellaan osana koko Sastamalan asu mispal ve lu tar jon taa ja ennen päätöstä tehdään vaikutusten arviointi seuraa vis ta vaihtoehdoista: 1) Nykyisten tilojen muuttaminen tehostetuksi pal ve lu asu mi sek si sovel tu vas sa laajuudessa 2) Uusien tilojen rakentaminen joko kaupungin omana in ves toin ti na tai niiden vuokraaminen rakennuttajalta, sijoituspaikkana Kii kan alue tai Pehula 3) Tarvittavien palvelujen hankkiminen palvelusetelillä Valtakunnallista 1.1.2019 voimaan tulevaa soteuudistusta ohjaavan jär jes tä mis la ki luon nok sen oli määrä tulla lausunnolle huhtikuussa 2016. Näin ei kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa tapahtunut. Esitet ty jen suunnitelmien tämän hetkisen tiedon mukaisesti sote jär jestä mis vas tuu olisi jatkossa 18 maakunnalla. Soteuudistuksessa avoimia kysymyksiä on runsaasti, tässä asu mis pal ve lu ky sy myk ses sä kes kei sem pä nä epäselvyys kuntien nykyisten sotekiinteistöjen koh talos ta. Valtuuston selvitettäviksi päättämistä kohdista ensimmäinen 1) ja toinen 2) edellyttäisivät kaupungilta merkittäviä investointeja, jot ka ajoittuisivat pääosiltaan tulevan soteuudistuksen voimaan tulon jälkei seen aikaan. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, onko vastuu kau pungin nykyisistä sotekiinteistöistä jatkossa kaupungilla vai maa kun nal la

ja olisiko maakunnalla velvoitetta vuokrata nykyisiä kiinteistöjä tai lunastaa niitä, tai mikä olisi mahdollisen vuokra-ajan pituus. Epä selvää on myös mahdollisten keskeneräisten rakennushankkeiden kohta lo, tällä hetkellä ei ole tahoa jonka kanssa sopia kes ken eräis ten hankkeiden loppuunsaattamisesta. Valtuuston selvitettäväksi päättämistä kohdista 3) palveluseteli tarkoit tai si kaupungissa jo vakiintuneen ja kaupungille riskittömän ja näis sä ratkaisuvaihtoehdoissa kus tan nus te hok kaim man toi min ta mallin laajentamista. Oheismateriaaleina vaikutusten arviointi selvitetyistä vaihtoehdoista, ver tai lu palvelusetelitoiminnasta ja omasta toiminnasta sekä ym pä rivuo ro kau ti sen asumispalvelun laskennallinentarve laatusuosituksen mu kaan vuo teen 2035 ja nykyinen paikkamäärä. Sastamalan kaupungin vanhusneuvostoa on kuultu asiasta 27.5.2016 ja henkilöstön kanssa on käyty yhteistoimintaneuvotteluita val mis te lun eri vaiheissa. Valmisteluvastuu: sosiaali-ja terveysjohtaja, tekninen johtaja, vt. asumis pal ve lu joh ta ja Ehdotus sotej: Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja ter veys lau ta kun ta päät tää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kau pun gin val tuustol le, että tai vuokraa sitä korvaavia uudistiloja se kä ostopalveluina pal ve lu se te li jär jes tel män kaut ta 3. Kiikan / Keikyän alueelta luovutetaan tarjouskilpailun pe rus teel la tont ti palveluseteliyrittäjäksi haluavalle yritykselle. Yritys si tou tuu raken ta maan/ra ken nut ta maan kustannuksellaan tontille vä hin tään 30 hoivaan soveltuvan rakennuksen. Yrityksen tulee si tou tua täyttä mään palveluseteliyrittäjälle asetetut ehdot ja pal ve lusete lin sääntö kir jas sa olevat kattohinnat, hoitopäivän hinnan tulee ol la pal velusete lin arvo tai alle sen ja vuokran määrä korkeintaan Ke lan hy väksy Päätös: Keskustelun kuluessa jäsen Reino Sivonen teki ehdotuksen, et tä Kiikan vanhainkoti saneerataan / rakennetaan tehostetun pal ve lu asu mi sen tiloiksi sen suunnitelman mukaan mikä käsiteltiin kau pun gin val tuus tos sa 16.11.2015. Sillä muutoksella, että

saneeraus / ra ken ta mi nen kokonaisuudessaan toteutetaan vuosien 2017-2018 ai ka na sekä palvelu tuotetaan kaupungin omalla henkilköstöllä. Jäsen Kirsi Vinkki-Lehtinen kannatti tehtyä ehdotusta. Suoritettiin äänestys kädennostolla, jolloin sosiaali-ja terveysjohtajan tekemä ehdotus sai 6 ääntä (Haapahuhta Pentti, Karunen Timo, Pihlajamaa Marju, Pusa Jukka, Rasimus Päivi ja Seppä Tarmo) ja Reino Sivosen ehdotus sai 3 ääntä (Kuukka Salme, Sivonen Reino ja Vinkki-Lehtinen Kirsi). Hyväksyttiin sosiaali-ja terveysjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Reino Sivonen jätti päätökseen eriävän melipiteen. Lisätietoja: sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki puh: 050-537 5672 KHALL 13.06.2016 143 Oheismateriaaleina ovat vaikutusten arviointi selvitetyistä vaih to ehdois ta, vertailu palvelusetelitoiminnasta ja omasta toiminnasta sekä ym pä ri vuo ro kau ti sen asumispalvelun laskennallinen tarve laa tu suosi tuk sen mukaan vuoteen 2035 ja nykyinen paikkamäärä. Valmisteluvastuu: sosiaali- ja terveysjohtaja, tekninen johtaja, vt. asu mis pal ve lu joh ta ja, kaupunginjohtaja Ehdotus kj: Kaupunginhallitus päättää esittää kau pun gin val tuus tolle, että tai vuokraa sitä korvaavia uudistiloja; se kä ostopalveluina palvelusetelijärjestelmän kautta; ja 3. Kiikan / Keikyän alueelta luovutetaan tarjouskilpailun perusteella tont ti palveluseteliyrittäjäksi haluavalle yritykselle. Yritys sitoutuu raken ta maan/ra ken nut ta maan kustannuksellaan tontille vähintään 30 hoivaan soveltuvan rakennuksen. Yrityksen tulee sitoutua täyttä mään palveluseteliyrittäjälle asetetut ehdot ja palvelusetelin sääntö kir jas sa olevat kattohinnat, hoitopäivän hinnan tulee olla pal velusete lin arvo tai alle sen ja vuokran määrä korkeintaan Kelan hy väksy Päätös: Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Reino Sivo nen ehdotti kaupunginhallituksen jäsenen Jenni Jokinen kan nat tama na, että Kiikan vanhainkoti saneerataan / laajennetaan te hos te-

tun palveluasumisen tiloiksi, sen suunnitelman mukaan mikä kä si teltiin kaupungin valtuustossa 16.11.2015. Sillä muutoksella, että sanee raus / laajentaminen kokonaisuudessaan toteutetaan vuosien 2017-2018 aikana. Sekä palvelu tuotetaan kaupungin omalla hen kilös töl lä. Kun kaikki pyydetyt puheenvuorot oli käytetty, puheenjohtaja päätti kes kus te lun. Kun oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poik keava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja teki äänestysehdotuksen, jonka kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi. Suoritetussa ni men huuto ää nes tyk ses sä kaupunginjohtajan ehdotus sai kymmenen (10) ään tä (Jarkko, Kaaja, Liukko-Sipi, Mäkelä, Niemi, Pelttari, Selin, Suo nie mi, Villo ja Andersson) ja Reino Sivosen ehdotus kolme (3) ään tä (Jokinen, Saarela ja Sivonen). Puheenjohtaja totesi kau pungin joh ta jan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen esitykseksi asias sa. Reino Sivonen jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Lisätietoja: sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki puh: 050 537 5672 KVALT 20.06.2016 26 Oheismateriaaleina ovat vaikutusten arviointi selvitetyistä vaih to ehdois ta, vertailu palvelusetelitoiminnasta ja omasta toiminnasta sekä ym pä ri vuo ro kau ti sen asumispalvelun laskennallinen tarve laa tu suosi tuk sen mukaan vuoteen 2035 ja nykyinen paikkamäärä. Ehdotus kh: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että tai vuokraa sitä korvaavia uudistiloja; se kä ostopalveluina palvelusetelijärjestelmän kautta; ja 3. Kiikan / Keikyän alueelta luovutetaan tarjouskilpailun perusteella tont ti palveluseteliyrittäjäksi haluavalle yritykselle. Yritys sitoutuu raken ta maan/ra ken nut ta maan kustannuksellaan tontille vähintään 30 hoivaan soveltuvan rakennuksen. Yrityksen tulee sitoutua täyttä mään palveluseteliyrittäjälle asetetut ehdot ja palvelusetelin sääntö kir jas sa olevat kattohinnat, hoitopäivän hinnan tulee olla pal velusete lin arvo tai alle sen ja vuokran määrä korkeintaan Kelan hy väksy

Päätös: Keskustelun kuluessa valtuutettu Reino Sivonen esitti so siali de mok raat ti sen valtuustoryhmän puolesta, että "Kiikan van hain ko ti saneerataan/laajennetaan tehostetun palveluasumisen tiloiksi, sen suunnitelman mukaan mikä käsiteltiin kaupunginvaltuustossa 16.11.2015. Sillä muutoksella, että saneeraus/laajentaminen ko konai suu des saan toteutetaan vuosien 2017-2018 aikana". Sekä palvelu tuo te taan kaupungin omalla henkilöstöllä. Valtuutetut Pauli Pietilä, Il ma ri Nurminen, Kari Oksanen, Leena Saarela, Heljä Leppäniemi, Heik ki Horila ja Tarja Pietilä kannattivat Reino Sivosen esitystä. Kun kaikki puheenvuorot oli käytetty, puheenjohtaja päätti kes kus telun. Kun oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kanna tet tu ehdotus, puheenjohtaja teki äänestysehdotuksen, jonka kaupun gin val tuus to yksimielisesti hyväksyi. Suoritetussa ni men huu to äänes tyk ses sä kaupunginhallituksen ehdotus sai kolmekymmentäviisi (35) ääntä ja valtuutettu Reino Sivosen ehdotus kak si kym men tä nel jä (24) ääntä. Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston päät tä neen hy väk syä kaupunginhallituksen ehdotuksen kau pun gin val tuus ton pää tök sek si asiassa. Valtuutetut Reino Sivonen ja Pauli Pietilä jättivät eriävän mielipiteen.