8.1.2013 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012



Samankaltaiset tiedostot
RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

PSORIASISYHDISTYKSEN TOIMINNAN SUUNNITTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALU

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta.

Perusopetuskysely Koko perusopetus

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2018 Kyselytutkimuksen tulokset Kuopio Heikki Miettinen & Jarno Parviainen

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö. Tommi Yläkangas Soveltava Liikunta SoveLi ry

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, Yhteistyökumppan

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

Kunnallishallinnon tietotekniikka

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

Kuinka monta vuotta vastaajat ovat jo olleet mukana harrastuksessa?

Yhdistyslaturin kysely 2019

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE

Perusopetuskysely Koko perusopetus

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kuopio Heikki Miettinen

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista

Suomen CP-liitto ry.

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.

Selvitys koulutuskorvauksen käytöstä. Tuomo Lalli, Paula Kuntsi-Ruuska ja Juho Oksanen

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan!

Erityisen hyvää liikuntaa

Advisory Corporate Finance. Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla. Tutkimus Syyskuu 2009

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistys ry AMT

Kysely APERAK -kuittaussanomien käytöstä

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2015

HVS Kysely 0-20v Tulokset

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Ajankohtaista näyttötutkintotoiminnasta Kiinteistönvälitysalan ajankohtaispäivä tutkintojen järjestäjille. Minna Bálint Opetushallitus

TJS Opintokeskus tukee järjestöjen. Edellytykset TJS-tuen saamiselle

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto

Osaamiskartoituksen tulokset ja raportointi

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

AKTIIVISESTI KOTONA 2

Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän

LUOVAT RAKENTEET. Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Sydänyhdistysten aikamatka. Ulla Harala

18.4. Tampere, Kuopio, Helsinki ja Ylikiiminki

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Vastaus Laakin ponteen. Edustajiston kokous

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Sinettiseura uudistus etenee

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Kvantitatiiviset menetelmät

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA)

Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

Maailma kylässä -festivaali Näytteilleasettajatutkimus Koonnut Leo Sivonen, festivaaliassistentti

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

Transkriptio:

RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012 Tämä on raportti Suomen Parkinson-liiton Liikunnan vapaaehtoistoimijoiden (yhdistysten liikuntavastaavat/kerhon liikuttajat) arvio liikuntatoiminnasta omalla alueellaan. Soveli on muokannut yhdessä Kuntaliiton kanssa liikunnan vapaaehtoistoimijoille työvälineen ITE-itsearviointi- ja laadunhallintamenetelmästä, jolla voidaan arvioida ja kehittää yhdistysten liikuntatoimintaa. Arviointi otettiin käyttöön 2011. ITE-arviointia voidaan käyttää myös laajemman yksikön toiminnan arviointiin, kuten koko liiton kentällä tapahtuvan liikuntatoiminnan arviointiin. ITE-ARVIOINNIN KÄYTTÖÖN OTTO JA ARVIOINTI 2011 Ensimmäinen ITE-arviointi tehtiin kokeilumielessä vuonna 2011, jota edelsi liikuntavastaavien päivillä (Ilkko) annettu koulutus ITE-arvioinnista. Liiton liikuntatyöntekijä oli kevään 2011 aikana kouluttautunut Sovelin jäsenjärjestöilleen järjestämässä koulutustilaisuudessa. Liitolla, kuten yhdistyksillä ei ollut aikaisemmin ollut minkäänlaista liikuntatoiminnan arviointimenetelmää, joka olisi yhtäläinen kaikille. Vuoden 2012 aikana mukaan tulleille, uusille Yhdistysten liikuntavastaaville liiton liikuntatyöntekijä on ohjannut lomakkeen käytön. ITE-ARVIOINTI 2012 Liikunnan vapaaehtois-ite arviointi tehtiin vuonna 2012 vasta toista kertaa Suomen Parkinson-liitto ry:n yhdistysten liikunnan vapaaehtoistoimijoille. Kyselylomakkeet lähetettiin joulukuun 2012 alussa liikuntavastaaville ja niille liikunnan vapaaehtoistoimijoille, jotka ovat antaneet yhteystietonsa liiton yhdistystoimijoiden rekisteriin. Arviointilomakkeet lähetettiin vapaaehtoistoimijoille sähköisesti ja neljälle postitse, yhteensä 34:lle. Jokainen vastasi kyselyyn henkilökohtaisen tuntuman ja yhdistyksen liikuntatoiminnasta kertyneen kokemuksen mukaan. Vastauksia kertyi postitse 10 kappaletta ja loput 7 tehtiin puhelinhaastatteluina (4.1, 7.1) liiton liikuntatyöntekijän toimesta vuoden 2013 alussa. Kyselyyn vastasi 50% liikunnan vapaaehtoistoimijoista. Vuoden 2012 arviointi onnistui huomattavasti paremmin kuin vuonna 2011, koska menetelmä oli jo tuttu. Lisäksi vuoden 2012 liikuntavastaavien koulutuksessa kerrattiin vielä arvioinnin käyttöä.

ARVIOINTIASTEIKKO (LUOKAT) Kysymyksiin vastattiin asteikolla 0,1,2,3,4 ja E. 0=ei ole toteutunut lainkaan, asia ei ole ollut esillä. Hanskat naulassa. 1=asia on ollut esillä ja pohdittavana. Hanskat taskussa. 2=paraikaa kehitteillä, kokeiluja menossa tai toteutunut satunnaisesti. Hanskat valittu. 3=käytössä, mutta toteutuu vain osittain. Homma pääosin hanskassa. 4=käytössä, toteutuu kaikilla arviointikohteen osa-alueilla. Homma hanskassa. E=en osaa arvioida. Hanskat hukassa. 40 35 30 25 20 ITE - ARVIOINNIN VASTAUSTEN LUOKKAOSUUS %, KOKO SPL/Liikuntakysely 2012 AINEISTO 18,1 34,8 25,9 15 10 6,4 8,7 6,1 5 0 Luokka 0 osuus Luokka 1 osuus Luokka 2 osuus Luokka 3 osuus Luokka 4 osuus Luokka E osuus Vastauksia annettiin eniten luokissa 3 (34,8 %) ja 4 (25,9 %). Vähiten luokissa 1 (8,7 %), 0 (6,4 %) ja E (6,1 %). Vuoteen 2011 verrattuna selvin nousu oli 4 luokan osuudessa (2011/16 % ja 2012/25,9 %) ja lasku 2 luokan osuudessa (2011/23,6 % ja 2012/18,1 %)).

ITE-ARVIOINNIN VASTAUSTEN KESKIARVOT 2011-2012 ITE - ARVIOINTIVERTAILUT ERI VUOSINA SPL/Liikuntakysely 2011-2012 2011 2012 2013 2014 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 Vastausten kesiarvot antavat kuvan vahvuuksista ja parantamista vaativista alueista. 2012 Korkeimmat keskiarvot olivat kysymyksissä 1 (toiminta-ajatus) ja 12 (kalibrointi). Matalimmat keskiarvot olivat kysymyksissä 7 (vastuusuhteet) ja 17 (sisäiset asiakkaat). Vuoteen 2011 verrattuna kaikki keskiarvot olivat nousseet lukuun ottamatta kysymystä 7 (vastuusuhteet), joka oli laskenut kaksi yksikköä. kokonaiskeskiarvo oli vuonna 2011/2,3 ja vuonna 2012/2,7.

ITE-ARVIOINNIN VASTAUSTEN KESKIHAJONTA 1,6 ITE-ARVIOINNIN VASTAUSTEN KESKIHAJONTA SPL/Liikuntakysely 2012 1,4 1,2 1,0 Keskihajonta 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 Hajontaluku kuvaa sen, miten paljon arvioijien arvioinnit poikkeavat toisistaan. Mitä lähemmäs toisiaan arvot ovat ryhmittyneet, sitä pienempi on keskihajonta. Jos arvioinneissa ei ole vaihtelua eli havainnot ovat samoja, saa se arvon nolla. Vastausten hajonta eri kysymyksissä vaihteli 0,8 1,5 välillä. Suurin hajonta oli kysymysten 6 (palvelumääritykset), 9 (koulutussuunnitelma) ja 17 (sisäiset asiakkaat) välillä. Pienin hajota oli kysymysten 1 (toiminta-ajatus), 5 (prosessit) 12 (kalibrointi) ja 14 (ostopalvelut) välillä. Vuonna 2011 keskihajonta vaihteli 0,5-1,5 välillä.

TOIMINTA-ALUEIDEN KESKIARVOJEN JAKAUTUMINEN TOIMINTA-ALUEET Keskiarvo Arviointikysymys 1 Toiminnan perusteet 2,8 1, 2, 13 2 Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2,5 3, 4, 7, 19, 20 3 Henkilöstö ja johtaminen 2,8 8, 9, 10, 15, 22 4 Varustus ja laitteet 3,3 11, 12, 14 5 Toiminta ja palvelut 2,8 5, 6 6 Viestintä ja yhteistyö 2,5 17, 18 7 Toiminnan arviointi ja kehittäminen 2,6 16, 21, 23, 24, 25 ITE-arviointien tulokset voidaan ryhmitellä myös seitsemän päätoiminta-alueen mukaan (kts. yllä). Kaikkien toiminta-alueiden keskiarvot olivat nousseet edellisestä vuodesta mutta varsinkin viestinnän ja yhteistyön sekä toiminnan arvioinnin ja kehittämisen osiot olivat parantuneet selvästi. Syynä positiiviseen kehitykseen saattaa olla, että näitä asioita käsiteltiin edellisessä liikuntavastaavien koulutuksessa kesällä 2012. TULOKSIA Vastuusuhteita (kysymys 7) ja sisäisiä asiakkaita (kysymys 17) koskevissa toiminnoissa on vastausten mukaan tiedon ja ohjauksen tarvetta. Vastausten keskihajonta oli suurinta (vaihteluvälit >1,4) seuraavissa kysymyksissä: kysymys 6, jossa käsiteltiin palvelumäärityksiä. Näitä ovat esim. kirjalliset kuvaukset ryhmistä ja liikuntatapahtumista, joita tarvitaan esim. järjestettäessä ja ilmoitettaessa yhdistyksen/kerhon liikuntatoiminnasta jäsenistölle. Kysymys 9, jossa tarkasteltiin liikunnan vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuutta osallistua liikuntaan liittyviin koulutuksiin yhdistyksen tukemana. Kysymys 17, jossa tarkasteltiin yhteistyökumppanien tyytyväisyyttä yhteistyöhön ja sen tiedottamisesta kaikille asianomaisille En tiedä ( hanskat hukassa ) vastauksia oli eniten kysymyksissä 10, jossa käsiteltiin liikuntatoimijan perehdyttämistä yhdistystyöhön ja 15, jossa kyseltiin palautteen ja mielipiteen anto mahdollisuutta sekä vaikuttamista. 0 ( hanskat naulassa ) vastauksia oli eniten kysymyksessä 8, jossa käsiteltiin yhdistyksen liikuntatoiminnan merkityksen ja sisällön tarkistamista määräajoin. 1 ( hanskat taskussa ) vastauksia oli eniten kysymyksissä 5, jossa käsiteltiin liikuntatoiminnan organisointia yhdistyksessä ja 12, jossa käsiteltiin ohjaustyössä käytettävien laitteiden osaamisen käyttöä.

JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTYÖSKENTELY Liiton työntekijä on yleensä nostanut arvioinnista esille toiminnan osa-alueet, joissa tarvitaan kentän liikuntaväen keskuudessa koulutusta, ohjausta tai tukea. ITE-arvioinnissa määritellään, että toiminnot, joiden keskiarvot jäävät alle 2.0 vaativat pohtimista ja kehittämistä. Näiden kyselytulosten perusteella Liiton yhdistyksillä ja kerhoilla ei ole toiminta-aluetta, jonka keskiarvo olisi jäänyt alle 2.0, jolloin olisi vaadittu toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Vastausten keskihajonnasta voidaan kuitenkin päätellä, että melko suurella osalla liikuntaväestä on palvelumäärityksissä, vastuusuhteissa, koulutukseen pääsyssä ja yhteistyössä sisäisten asiakkaiden kanssa tiedon, ohjauksen ja kehittämisen tarvetta. Epätietoisuutta on yhdistyksen liikuntatoiminnan merkityksen ja sisällön tarkistamisessa määräajoin, liikuntatyöntekijän sisäänajossa vapaaehtoistehtäväänsä sekä mahdollisuus vaikuttaa liikuntatoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Liikunnan vapaaehtoistoimijoiden runsas vaihtuvuus ja uusien liikuntatoimijoiden mukaan tulo vuoden 2012 aikana vaikuttavat edellä mainittuihin tuloksiin selvästi. Liikuntavastaavien koulutus 2013 on luontevin tilaisuus käydä läpi kyselyn tulosten kehitettäviä kohtia ja kouluttaa jäsenistöä näissä asioissa. Samalla päivitetään kaikkien muidenkin toimijoiden osaamista. Jäsentiedotteiden ja liikunnan täsmätiedotteiden avulla pyritään myös vaikuttamaan yllä oleviin, kehitettäviin alueisiin. Liikuntavastaavien koulutuksessa 2012 yhtenä käsiteltävänä asiana olivat jo kysymykseen 6 liittyvät asiat, mutta vuoden 2012 aikana ja lähinnä edellä mainitun koulutuksen jälkeen liikuntakentällä on tapahtunut runsaasti vaihtoja liikunnan vapaaehtoistoimijoiden keskuudessa. Esim. yhdistysten liikuntavastaava on vaihtunut viidessä, varavastaava viidessä yhdistyksessä ja uusia kerhon liikuttajia on tullut kerhoihin mukaan seitsemän. Kaiken kaikkiaan toimintaan on tullut yhteensä 17 uutta liikunnan vapaaehtoistoimijaa vuoden 2012 aikana. Uusille toimijoille liikunnan vapaaehtoistyö on haastavaa ja riittävä tuki ja neuvonta ovat tarpeen. Toisaalta asioiden kertaus/päivitys on aina paikallaan myös jo nyt toiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille. ITE-arvioinnin tulokset tulevat näkyville Liiton kotisivuille liikuntatoiminnan alle kevään 2013 aikana. Liikunnan vapaaehtoistyöntekijöille ilmoitetaan vuoden 2013 koulutuksesta ajankohdan selvitessä ja samalla kysellään vielä lisätoiveita koulutuksessa käsiteltävistä asioista. Liite 1: Vapaaehtois-ITE, Liikunta, Arviointilomake Liite 2: Vapaaehtois-ITE, Liikunta, Ohje ITE-arvioijalle