Oulujoki Rotaryklubi r.y.



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT

TOIMIVATKO KALATIET?

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki

Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Sateenvarjo III

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Koulutus kalojen lääkinnästä Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS

Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: klo Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Nousukalamäärät Kymijoen Koivukosken säännöstelypadon kalatiessä syksyllä 2011 VAKI -kalalaskurin perusteella

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sähkökoekalastukset vuonna 2017

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Hakemus 1 (7) HAKEMUS MONTAN JA PYHÄKOSKEN VESIVOIMALAITOSTEN EKOENERGIA- KELPOISUUDEN TOTEAMISEKSI

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä

Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa Simpukka- ja lohikalakantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi

Spurtti-projekti. Rekrytointien kielikoulutusmallien vertailua

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA KATRIINA PARTANEN

AMO toimenpiteiden priorisointi

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Askel Ounasjoelle projektit I IV

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki

SM Kuvagalleria /12

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

VAELLUSKALAT PALAAVAT IIJOKEEN VAELLUSKALOJEN PYYNTIMENETELMÄT JA -PAIKAT SEKÄ NIIDEN TESTAUS IIJOEN ALAOSASSA

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen

POHJOLAN VAELLUSKALA- JA KALATIESYMPOSIO

Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö. Lapin kalastusaluepäivät

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari Osmo Soininvaara

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Sähkökoekalastukset vuonna 2016

Sähkökoekalastukset vuonna Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

Suojellaan yhdessä meriämme!

Vaelluspoikasten alasvaellusongelmat: Potentiaalisia ratkaisuvaihtoehtoja

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ

Beat 1 Rostad ja Sanden

Pohjanlahden lohikantojen tila

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous

Maahanmuuttaja harvaan asutun maaseudun kehittymisen näkökulmasta

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

9M UPM Kymmene Oyj

Kodin tuntu tulee läheltä

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA /10

3/2014. Tietoa lukijoista

MAALIVAHTISEMINAARI

YRITTÄJYYSINFO torstai Auvo Turpeinen

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Iijoen OTVA Haapakosken smolttitutkimus 2017

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

Transkriptio:

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. Oulujoki Rotaryklubi r.y. Aino Klintrup 6 lk Sara Leinonen 5-6 lk Neljän kysymyksen koe tähdentää sitä, että me haluamme olla rehellisiä. Ajatellessamme asioita, puhuessamme niistä tai tehdessämme niitä, me kysymme itseltämme: 1) Onko tämä TOTTA? 2) Onko tämä OIKEUDEN- MUKAISTA kaikkia asianomaisia kohtaan? 3) Luoko tämä HYVÄÄ TAHTOA ja parantaako tämä YSTÄVYYS- SUHTEITA? 4) Onko tämä kaikkien osapuolten EDUN MUKAISTA? Oulujoen Rotaryklubin ilmoitusliite Kustantaja: Oulujoen Rotaryklubi Vastaava toimittaja: Paavo Wasala

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. Timo Yrjänä Rakennetaanko Oulujoella lisää kalateitä? Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Leila Helaakoski kannustaa suosimaan ruokaa, joka on tuotettu ja jalostettu lähellä. Maaseutu ja kaupunki, vastakohdat vai yhteistyökumppanit? Suhtautuminen maaseutuun ja varsinkin maatalouteen on vuosien saatossa vaihdellut. Joka muistaa 1960- ja 70-luvun, muistaa varmasti myös silloin kaupungeissa aika yleisen lähes vihapuheen ylituotantoa, tukiaisia, vientitukia ja montaa muuta asiaa kohtaan. Noihin aikoihin peltojen paketoinnin ja koneellistumisen seurauksena maaseudulta vapautui myös runsaasti työvoimaa, joka ei kaikki löytänyt tulevaisuuttaan Suomesta vaan joutui lähtemään nousukautta elävään ja työvoimapulaa kärsivään Ruotsiin. Yleinen naureskelun aihe oli, että maalle viljelemään jäi sisarussarjasta se, jolla oli vähiten lukupäätä. Harvemmin, jos koskaan, on muistettu ottaa esille, miten muualle muuttajat, lukupäisemmät, hyötyivät kotitilalle jääneiden ahkerasta työnteosta. Olisi mielenkiintoista löytää tutkimus, jossa olisi selvitetty kuinka monta kerrostaloasuntoa, omakotitaloa, kesämökkiä ja uutta autoa on rahoitettu ns sisarosuuksilla? Oulussa, maaseudun keskellä ja sieltä suuren osan asukkaistaan saaneella lienee melkoinen pääomavirta tällä tavalla pyörimässä. Ja virtaa tulee edelleen, koska monet metsäalat on pilkottu pienemmiksi, kun kotitilalle jääneellä ei ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia lunastaa koko tilaa itselleen. Ajat ja arvostukset ovat kaikkien osapuolien onneksi muuttuneet ja on havahduttu huomaamaan, että myös kaupunkien läheinen maaseutu on mahdollisuuksien maaseutua. Monen tilan pellot kasvavat nyt omakotitaloja, teollisuushalleja, huoltoasemia koska maan myynti tällaiseen käyttöön on ollut tuottoisampaa kuin suuruuden mittakaavaa tavoitteleva viljely asvalttiteiden välimaastossa. Suhtautumisemme ruokaan on muuttunut vuosien varrella. Ruoan suhteen ei enää riitä, että se on mahdollisimman halpaa mahantäytettä ja polttoainetta työnteolle. Syömisellä tuodaan esiin myös omaa arvomaailmaa, veganismi, vegetarismi, lähiruoka, luomu, reilu kauppa kertovat kaikki käyttäjistään ja heidän arvomaailmastaan. Tämän arvomaailman muutoksen myötä kaupunkien läheiselle maaseudulle soisi entistä enemmän maankäytöllisiäkin mahdollisuuksia pienimuotoiseen viljelyyn ja - jalostukseen. Keski- Euroopassa juuri kaupunkien lähellä maaseutu on hyvin eläväistä ja moni kaupunkilaisperhe viettää viikonloppunsa kiertelemällä lähiseudun tiloilla hankkimassa ruokatarvikkeensa, katselemalla kotieläinten touhuja ja samalla jättämässä rahaa aluetalouteen. Jonkinlaisesta asennemuutoksesta kertoo myös, että monet suurkaupungissa uraa tehneet alkavat palata koti- tai ostetuille tiloilleen harjoittamaan monimuotoista viljelystä ja elintarvikejalostusta, jolle nettikaupan myötä on periaatteessa maailmanlaajuiset markkinat. Kaupungeista etäämmällä olevalla maaseudulla on oma tulevaisuutensa, jota voisi kuvata biotalouden uudella tulemisella. Bioenergia sekä pelloilta että metsistä on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa ja hyötyy uusista teknologisista keksinnöistä. Suurimuotoisen kotieläintuotannon yksiköt yleistyvät ja niillekin on sijansa, koska jo taloudellisista syistä kaikkien raha ei riitä kalliimpaan, pienimuotoisesti tuotettuun lähi- tai luomuruokaan. Ilmaston muutoksen vaikutukset ovat alkaneet näkyä maailmassa ja niiden myötä ennuste omalle alueellemme on suotuisa, ainakaan kuivuus ei ole uhkanamme. Kalottialueen elinkeinoelämän vilkastuessa suurhankkeiden alkaessa vähitellen toteutua, meidän kaikkien, kuluttajien ja tuottajien olisi pidettävä huoli, että meitä pohjoisemmilla alueilla syötäisiin ruokaa, joka on tuotettu ja jalostettu lähellä, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa, koska vastaavilla alueilla Ruotsissa, Norjassa tai Venäjällä ei vastaavanlaista tuotantoa enää ole. Mitä enemmän ihmisiä maapallolla on, sitä enemmän yksittäisten ihmisten valinnoilla on vaikutusta kokonaisuuteen. Tällä perusteella kannustankin kaikkia näin joulun lähestyessä toimimaan siten, että jokainen ostoksemme ja valintamme vie eteenpäin tasapainoista alueellista kehitystä ja luo edellytyksiä tulevalle kasvulle ja sopuisalle kaupungin ja maaseudun rinnakkaiselolle. Leila Helaakoski ylijohtaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen alimmassa voimalaitoksessa Merikoskessa on toiminut kalatie vuodesta 2003 saakka. Kalatien rakennutti Oulun kaupunki Euroopan aluekehitysrahaston tuella. Kalatien alapää kulkee vanhassa uittorännissä, keskiosa louhittuna kauneusaltaan pohjaan ja yläosa kaivettuna Hupisaarten puiston reunaan. Vettä Merikosken kalatiehen johdetaan kesäaikana noin 1,2 m3/s ja sen rakentaminen maksoi aikanaan noin 1,2 miljoonaa euroa. Merikosken kalatie on toiminut kohtalaisen hyvin, siitä on noussut vuosittain noin 150-500 lohikalaa. Tänä vuonna kalatiestä nousi 432 lohta ja 69 taimenta. Vertailuna voi todta, että Pohjanlahden toisella puolella sijaitsevan Uumajajoella Stornorrforsin kalatiestä nousi tänä vuonna ilmeisesti 15 000 20 000 lohikalaa. Tällaisen kalamäärän saavuttaminen Oulujoella ei kuitenkaan ole mahdollista, olosuhteet Uumaja -joella ovat joen koosta ja jäljellä olevien koskialueiden määrästä alkaen aivan niin toisenlaiset. Siitä huolimatta Oulujoellakin on yhtä ja toista tehtävissä. Oulujoen keskeisin ongelma on se, että käytännössä koko Oulujärven alapuolinen Oulujoki on rakennettu sarjaksi patoaltaita, jotta joen koko putouskorkeus on saatu tuottamaan vesivoimaa. Pääuomassa on jäljellä vain joitakin virta-alueita, varsinaisia koskia on jäljellä vain sivujoissa. Vaikka nämä alueet saataisiin kalateiden ja muiden toimenpiteiden avulla tehokkaaseen käyttöön, tarvittaisiin luonnon lisääntymisen rinnalla jatkuvia istutuksia, jotta lohikaloja riittäisi myös kalastajille. Huomion arvoista on myös se, että kalateitä käyttävät lohikalojen lisäksi muutkin kalalajit ja pohjaeläimet ja tätä kautta vesistön ekologinen tila voi parantua. Vesivoimantuottajilla on tälläkin hetkellä mittavat velvoitteet istuttaa kalaa Oulujoelle ja sen edustalle. Velvoitteen suuruutta ollaan parhaillaan arvioimassa uudelleen. Kemijoella on mietitty tällaisen kalanistutusvelvoitteen muuttamista rahaksi ja tämän rahan käyttämistä osana kalateiden rahoitusta. Oulujoella istutuksia tarvittaisiin kalateiden jälkeenkin, näin ollen rakentamisrahoitus tulee löytyä ainakin pääosin muualta kuin istutusvelvoitteiden muuttamisesta maksuvelvoitteeksi Lisääntymisalueiden vähäisyys on pudottanut Oulujoen kakkosluokkaan padottujen jokien rankingissa. Oulujoen kalateillä nähdään valtakunnallisessa katsannossa olevan pääasiassa muuta kuin suoraa kalataloudellista merkitystä. Tällaisia muita arvoja ovat mm. imagoarvo, vanhojen vääryyksien korjaaminen ja matkailu. Edellä mainittua valtakunnallista priorisointia on tehty valtioneuvoston vahvistamaan kalatiestrategiaan liittyen ja se vaikuttaa valtion ja EU:n rahoituksen saantiin.. Toisaalta Oulujoella on olemassa valmiit ajanmukaiset - vuosina 2009-2011 - laaditut suunnitelmat kalatierakenteista kaikkiin pääuoman voimalaitoksiin ja voimassa olevat vesilain mukaiset luvat kolmen kalatien rakentamiseen. Vaelluskalojen kotiutusta Oulujoen sivujokiin on tehty jo vuosia kuntien, voimayhtiön ja valtion yhteistyönä ja emokalojen ylisiirto on mahdollista aloittaa ensi kesänä. Lisäksi kalateiden rakentamisella on Oulujokivarressa laaja kannatus. Kaiken edellä kuvatun valossa on vaikea vastata otsikon kysymykseen. Uskon kuitenkin, että kalatiet Oulujokeen rakennetaan aikaa se tosin vie. Tilintarkastus ja konsultointi Päivi Laine www.htm-tarkastaja.fi

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. Oulujoen kalahissien lyhyt historia Teksti ja kuvat Riitta Kamula M erikosken vesivoimalaitoksen ra kenta minen alkoi pitkällisen suunnittelutyön jälkeen juuri toisen maailmansodan kynnyksellä. Voimalaitoksen suunnittelussa ja rakentamisessa otettiin huomioon ja käyttöön sen ajan paras tietämys myös kalojen kulusta. Merikosken padon yhteyteen suunniteltiin kalahissi, samoin kahteen sen kanssa yhtä aikaa rakenteilla olleeseen patoon, Pyhäkoskeen ja Jylhämän. Alimmainen pato, Merikoski ja sen rakentamisaikataulu kuitenkin olivat ratkaisevassa asemassa kalojen nousun onnistumisen kannalta. Merikosken rakentamista hidasti huomattavasti sota ja mukanaan tuoma huutava puute työvoimasta ja rakennusmateriaaleista. Kalan kulku Merikoskessa vaikeutui jo vuodesta 1939 alkaen, kun ensimmäiset työpadot rakennettiin joen poikki. Työpatoihin rakennettiin erilaisia kalateitä kalastusv iranomaisten ohjeiden mukaan. Kalat eivät kuitenkin pyrkineet kalaportaita pitkin ylös, vaikka niitä oli rakentamisen aikana padon alla erikoisen runsaasti. Lopulta lohet kalastettiin ja osa niistä päästettiin padon yläpuolelle. Vaikka jonkun verran lohia pääsikin padon yli, käytännössä joen poikastuotanto alkoi vähentyä huomattavasti. Jokisuulle palaavien kalojen määrät pienenivät arviolta jo vuodesta 1946 alkaen, kun ensimmäiset rakennustöiden aloittamisen jälkeen syntyneet lohet olivat palaamassa takaisin syntysijoilleen. Merikosken vesivoimalaitos ja kalahissi otettiin käyttöön vuonna 1948. Voimalaitoksen käyttöpäiväkirjojen mukaan kalahississä nousi vuosina 1951-54 yhteensä runsas tuhat kalaa. Niistä suurin osa oli mateita. Lohia oli yli 300, vaellussiikaa yli 100 ja taimenta yli 60. Vuoden 1951 jälkeen kalamäärät romahtivat ja vuonna 1954 enää muutama kala käytti hissiä. Lohi- ja taimenmäärien hiipuminen johtui lajien luontaisen poikastuotannon loppumisesta ja johti Oulujoen alkuperäisen lohi- ja tai- menkannan häviämiseen. Sitä edisti myös voimakas kalastus padon alapuolella. Kalahissit otettiin käy ttöön Suomessa jo 1900-luvun alkupuolella. Merikoskessa oli käytössä kalastusneuvos Brofeldtin patentin mukainen, laajasti Suomessa käytetty malli. Monet varhaisista kalahisseistä toimivat huonosti, mikä on usein herättänyt hilpeitä kommentteja siitä että ne eivät toimineet, sillä kalat eivät oppineet painamaan nappia. Syynä mainintaan saattaa olla Brofeldtin itsensä esittämä visio kalahissien varustamisesta napilla eli kalan havaitsevalla herkällä vipulaitteella. Brofeldtin kalahissin toimintaperiaatteena oli koota kalat mertamaiseen hissikoriin, joka nostettiin yläveden tasalle. Moniin kalahisseihin johti lyhy t kalaporras, jotta kalat saataisiin sisälle hissiin. Hissikori sijoitettiin useimmiten kalaportaan ylimpään altaaseen. Aika ajoin se nostettiin yläveden tasolle, missä korin pohja tai joku sivu avautui ja kala luisui joko suoraan yläve- Jylhämään rakennettiin varaus kalahissille, kuvassa näkyy kalahissille johtava kanava portaiden alla vasemmalla. Jylhämään ei koskaan laitettu varsinaisia kalahissirakenteita. Pyhäkosken kalahissin betoniset rakenteet ovat yhä paikoillaan. Suuaukko sijaitsee kalojen nousun kannalta hyvässä paikassa, voimakkaan virtauksen ja seisovan veden rajapinnassa keskellä jokea. teen tai sinne johtavaan vesikouruun. Tämän jälkeen hissikori painui alkuasentoon sulkeutuen samalla. Noston aikana vesi valui pois hissikorista, jotta se ei olisi ollut liian painava. Brofeldtin mukaan kalat eivät tästä sanottavammin kärsineet, sillä nosto kesti vain muutamia kymmeniä sekunteja. Hissikori oli yleensä niin harva, että pienet ahvenet, särjet salakat ja muut pikkukalat eivät pysyneet siinä, eikä niitä ollut tarkoituskaan siirtää esteen yläpuolelle. Merikosken kalahissin edessä olevan aputurpiinikanavan suulla oli muistitiedon mukaan oli säädettävät luukut, joiden avulla voitiin hakea parhaat olosuhteet kalojen nousulle kanavaan. Suuaukon houkuttavuuden parantamisessa voitiin hyödyntää jatkuvassa käytössä olevan aputurpiinin 5 m3/s virtaamaa. Ylhäällä kalat on laskettu hissikorista kalahissin uloskäyntinä toimivaan pitkään lähes vaakasuoraan tunneliin, joka avautui yläkanavaan, tosin aivan liian lähelle kolmoskoneiston välppiä. Koska Merikosken kalahissillä lohi ei osoittautunut nousevan, Oulun kaupunki oli esittänyt kalanviljelytoiminnan aloittamista Ruotsin mallin mukaan. Kalahissi poistettiin käytöstä ja lohikantaa alettiin pitää yllä pelkästään viljelytoiminnalla. LÄHTEET: Autio, E. A., 1951. Merikosken voimalaitos. 225 s. Brofeldt, P., 1948. Kalateistä ja kalojen nousumahdollisuuksista voimalaitospatojen ohi. Suomen Kalastuslehti 1948(55): 28-34 Kesti Y., 1949. Missä syy lohikannan häviämiseen? Suomen Kalastuslehti 1949(56): 8-10 Käyttöpäiväkirjat. Oulun Energia/Oulun kaupungin sähkölaitos, Merikosken voima-asema Merikosken kalahissin metalliset rakenteet näkyvät voimalaitoksen oikealla sivustalla. Nykyään ne on jo poistettu.

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. Oulujoen koulun oppilaiden pi Ellen Koskelo 1-2 lk Juho + M. 4a Ainomaija Luukkonen 6a Annika Karjalainen 4a Elina Luukkanen 5a Mikael Seppä 3-4 lk Toivotamme kaikille haus

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. iirroksia Oulujoesta Inka Karjalainen 2 lk Alexandra Leinonen 5a Emma Paavonperä 4a Viestinnän ja tiedottamisen palvelu ja työkalut. Eero Klintrup 4a skaa joulua! www.epressi.com riina.vasala@epressi.com 040 5282 670

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. Kirje Kanadasta Ottawa Senators -fanit ennen ottelua Tuon otsikon vois kyllä hyvinkin muuttaa nimeksi otteluita Ottawasta, siksi useasti on tullut jääkiekkootteluissa tällä vierailullani käytyä. Ennen tätä Ottawa ja Kanadan matkaa kävin kerran jääkiekko-ottelussa Umeåssa eli Uumajassa Ruotsissa joskus vuonna 1981 tai niillä main ja silloinkin puolipakotettuna koska ei ollut varaa kieltäytyä. Liikekumppanin silloisen ABV rakennusyhtiön porukka antoi ymmärtää että nyt otteluun tai kauppoja ei synny. Minkäs siinä silloin mahdoit. Lopputulosta en muista mutta katsoin kuitenkin parhaimmaksi kannustaa Uumajalaisia että senkin puolesta kauppoja syntyisi ja syntyihän niitä. Nyt ei ole ollut puolipakotusta vaan liput NHL otteluihin. Tyttären perheellä on kausiliput otteluihin ja kiireellisinä eivät tahdo joutaa. Siis kiirettä on myös täällä Atlantin takana vaikka Kanadalla talous on kunnossa toisin kuin Euroopassa ja vois olettaa heidän voivan ottaa vähän leppoisammin. Tai ehkä juuri sen vuoksi, rautaa on taottava kun se on kuumaa eikä sitten kun se on vain enää vähän lämmintä. Täällä Kanadassahan tuo tuntuu aina kuumaa rauta olevan varsinkin nyt kun ovat öljynkin puolesta omavaraisia. Niin muuten Kanada ja EU solmivat vastikään vapaakauppa sopimuksen joten kaupan tulliesteet eivät rajoita kumpaistakaan enää. Niin vielä siitä jääkiekosta, ollaan tosi innostuneita, tämäniltainen ottelu Ottawa Senators vastaan Boston, sitä odotellaan mielenkiinnolla. On vaan niin nopeita nämä matsit täällä ettei puhettakaan että katse ehtisi kiekon mukana liukua. Monesti kun oma tuijotus vielä harhaillen Kanadan kansallislaulu ennen ottelua seuraa kähinää Ottawan maalilla kiekko on jo toisessa päässä kenttää vastustajan maalissa. Näin on myös useasti käynyt vaikka toki toisinkin päin. Ottawa on tuloslistan puolessavälissä. Pienempikin tuo kaukalo kertomusten mukaan on kuin Euroopassa ja uskomattoman nopeita nämä maailman mailamiehet. Ajoissa vaan pitää aina otteluun lähteä ettei joudu ruuhkaan kun halli ja katsomo vetää 20 000 katsojaa, lähes jokainen tietysti omalla autollaan. Halli on aina tupaten täynnä ja meteli siellä sen mukainen. Onneksi voi vaikka ajaa mutkan kautta kun bensa ei täällä maksa kuin 0,85 euroa litralta. Muutenkin täällä hinnat ovat edullisempia kuin koto Suomessa, varsinkin ravintolaruoan hinnat joten katsomon ravintoloissa voi hyvällä omallatunnolla nauttia lounasta tai päivällistä ottelun lomassa. No nyt teistä varmaan tuntuu siltä, ettei täällä ole muuta tehtykään kuin seurattu NHL matseja tämän puolentoistakuukauden täälläolon aikana mutta on toki. Tauluja on maalattu ja pyöräiltykin on. Pyörällä ajaja täällä on tosi kummajainen. Kahden käden sormissa on luettavissa ne pyöräilijät joita on vastaani miljoonakaupungissa tullut. Ensinnäkään täällä ei ole pyöräteitä ja jokaisella perheellä näkyy olevan vähintään kaksi autoa ja tuo bensan alhainen hinta jota kaikki tosin valittelevat järkyttävän korkeaksi. Toiseksi se että juuri kenelläkään ei ole pyörää joka heidän mielestään se varmaan vain häiritsee autoilua. Meidän lähikaupassa Soubiksessa joka on noin Raksilan City marketin kokoinen ja jossa puolivapaaehtoisesti lähes joka päivä pyöräilen milloin mitäkin ihmejauhoa tai mausteyrttiä erikseen ostamassa, en ole tavannut vielä ketään pyöräilevää kaupassakävijää, eli olen siellä tosi kummajainen jota kaikki tuijottaa, vähintäänkin tuntuu siltä. No olen minä ajanut muuallakin ja jo yli 500 km täälläoloaikana. Rotari ja End polio now mainoksena olen toiminut noilla pyöräilyretkilläni Ottawan lähialueella. Mainostaminen ja business ovat muuten täällä tosi tärkeitä toki lukuun ottamatta jääkiekkoa. Lähtiessäni lainasin klubin heijastavat End polio now liivit pyöräretkille huomio asukseni kun joutuu aina autoliikenteen seassa henkensä kaupalla sukkuloimaan. Niinpä rotarit ja meidän poliokampanja on tullut todennäköisesti aika tutuksi alueen asukkaille ja muillekin autoilijoille. Jo aivan alkuaikoina eräs vanhempi täkäläinen Norjan-Kanadalainen rotaripariskunta tuli puhuttelemaan Starbrucks kahvilan patiolla että mistäs klubista te olette kun ei ole ennen tavattu eikä tuollaisia liiviäkään aiemmin nähty. Hienosti täällä muuten autoilijat kuitenkin väistävät outoa kaksipyöräisellä liikkujaa. Niin Ottawahan on yli miljoonan asukkaan kaupunki ja Kanadan hallinnollinen pääkaupunki ja autotiheys varmaankin vähintään puolta suurempi Helsinkiin verrattuna. Liikenne ruuhka aikoina on järkyttävän hidas joten täälläkin aletaan tänä vuonna rakentamaan metroa, tosin erillisistä pyöräteistä ei ole päätöstä tekeilläkään ellei sellaisiksi lueta puolen metrin pyörille varattua kaistaa joidenkin harvojen vasta rakennettujen ajoteiden reunoilla. Pyöräilijän tulevaisuus ei Ottawassa näinollen ole ruusuinen mutta kuten edellä olen antanut ymmärtää, ei täällä juuri ole pyöräilijöitäkään. Muuten ensi keskiviikkona on matsi Ottawa Senators vastaan Minnesota Wild. Minnesotassa pelaa jotenkin tutunoloinen Suomalainen nimeltään Mikael Granlund ja häntä täytyy mennä katsomaan. Kanadalaisille muuten mikään muu ei tunnu olevan niin tärkeää kuin jääkiekko joten olen vieraskoreana Suomalaisena tässäkin kertomuksessa seuraillut otteluteemaa. Meidänkin klubikokousten alkukeskusteluissa olen joskus vähän samaa Kanadalaista Kärpät voittaa aina vaikka tulisivatkin joskus harvoin toiseksi, tunnelmaa aistivani. Täällä Ottawassa on muuten vain kahdeksan rotariklubia joista suurimmassa on seitsemisenkymmentä jäsentä. Tässä lähiklubissa, jossa itse olen useimmin vieraillut, on 23 jäsentä. Isänmaallisia ja periteitä kunnioittavia Kanadalaiset ovat. Jokaisen klubikokouksen ja jääkiekkoottelun alussa noustaan seisomaan ja lauletaan Kanadan kansallislaulu. Siihen on hienoa ja tunteita ylentävää yhtyä näin Suomalaisenakin. Ottawassa 15.11.2013 veli Erkki Halvari

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. + = Mitä silmät ei nää... Tämänkin lehden kulku taittajalta painokoneelle hoidetaan oululaisella Flowman pilvipalvelulla. Samoin kuin kolmasosa muistakin Suomen lehdistä. Yhteistyössä: Oulujoen Rotaryklubi kiittää ilmoittajiaan Rokua Geopark Paikallista ja kansainvälistä yhteistyötäalueen hyväksi Oulujokilaakson, Rokuan ja Oulujärven muodostama Rokua Geopark kuuluu maailmanlaajuiseen ainutlaatuisten geologisten kohteiden geopark ve rko s to on. R ok u a Geoparkin taustalla ovat Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Rokuan Terveys- ja Kuntouttamissäätiö sekä Metsähallitus. Geoparkin tavoitteena on nostaa alueen tunnettavuutta matkailukohteena ja sitä kautta saada uusia kävijöitä alueelle ja asiakkaita paikallisiin yrityksiin. Lisäksi tavoitteena on lisätä asukkaiden ympäristö- ja kotiseututuntemusta kertomalla alu- een geologian, luonnon ja kulttuurin arvoista. Geopark tekee jatkuvaa yhteistyötä alueen yritysten ja koulujen kanssa. Geopark logoa käyttää tällä hetkellä 13 paikallista yritystä tuotteidensa markkinoinnissa. Yritykset tarjoavat mm. opastettuja retkiä, majoitusta, ruokaa ja paikallisia käsitöitä. Koulujen kanssa tehtävää yhteistyötä kehitetään Rokua Geopark -y mpä r i s tök a s v at u s hankkeessa, joka auttaa kouluja hyödyntämään paremmin alueen ainutlaatuisia luontoarvoja. Yhteistyö ja verkostoituminen ovat Geopark toiminnan perusta. Maail- manlaajuisen verkoston kaut ta kansainvälinen yhteistyö toimii luontevasti ja se auttaa löytämään hy viä kumppaneita eri puolilta maailmaa. Rokua ja Schwäbische alb (Saksa) Geoparkit solmivat alkuvuodesta 2013 yhteistyösopimuksen jonka ensimmäisenä toimenpiteenä Muhoksen ja Aalenin lukiot käynnistivät yhteisen Comenius hankkeen. Rokua Geopark järjestää syyskuussa 2015 Euroopan Geopark verkoston kokouksen ja seminaarin, verkostoituminen on myös tämän tapahtuman järjestämisen avainsana. Konferenssiin odotetaan noin 400-600 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa ja maailmaa. Yksin Geopark ei voi järjestää näin laajaa tapahtumaa vaan siinä tarvitaan tueksi laajaa yhteistyöverkostoa. Konferenssi kokouksineen kestää kuusi päivää joiden aikana osallistujat osallistuvat kokouksiin ja luennoille sekä tutustuvat Geopark alueen kohteisiin ja palveluihin.

OULUJOKI ROTARYKLUBI R.Y. www.oulunseudunsahko.fi KYSY APTEEKISTA PEGORION vapauttaa vatsasi ummetuksesta tehokkaasti ja vaivattomasti Ummetus on yleistä kaikenikäisillä, ja sen syntyyn vaikuttavat usein arkiset asiat kuten ruokailutottumukset, stressi ja ympäristön muutokset. Annospusseihin pakattu lääke kulkee kätevästi mukana ja on helppo annostella. Pegorion, jauhe oraaliliuosta varten on ummetuksen hoitoon tarkoitettu lääke. Vaikuttava aine: makrogoli. Annostus: Aikuiset ja yli 8-vuotiaat lapset: 1 annospussi (12 g) 1 2 kertaa päivässä. 4 7-vuotiaat lapset: 1 annospussi (6 g) 1 2 kertaa päivässä. 2 3-vuotiaat lapset: 1 annospussi (6 g) kerran päivässä. Pakkauskoot 20 x 6g, 20 x 12 g ja 50 x 12 g. Jos olet raskaana tai imetät, neuvottele käytöstä lääkärin kanssa. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Apteekista. Oulun Seudun Uusyrityskeskus Orion on suomalainen avainlippuyritys Lisätiedot: puh. 010 426 2928 (ark. 8 16). Aloittavien yrittäjien neuvontapalvelu www.oulunseudunyrityspalvelu.fi Oulu