Arvomme. 3 / 2013 Ravintolakolmio-ryhmän sidosryhmälehti 25.102013 Ilmestyy 3 kertaa vuodessa.

Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Parantamista vai ylläpitämistä?

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Saa mitä haluat -valmennus

Tiistain Tiimitreenit tehtäviä syksyyn 2017

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Tervetuloa vieraaksemme.

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Kokemuksia Unesco-projektista

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Vastaväitteiden purku materiaali

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

Kassalaitteet ja tulonsalaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

RUHA WOLLEY ry seurana.

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Osaava myyjä saa paikan!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

PAMin vetovoimabarometri PAMin vetovoimabarometri 2012

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä Paula Viljanen

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Yritysesittely. Marraskuu 2012

ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Se on siinä. Brändiohjeisto SIVU 1

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Onnistu myynnissä. Sisällysluettelo. Alkusanat. 1. Myynnin sisältö

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Tämän leirivihon omistaa:

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy

Asiakaspalvelu remonttiin

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

Microsoft, Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari

Islannin Matkaraportti

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

KIRJOITTAJAT OVAT RK-RYHMÄN STRATEGISEN JOHTORYHMÄN JÄSENIÄ SEKÄ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA

Paremmin tekemisen kulttuuri

Simo_suun_terveydenhuolto

Päivin öin. Kehitä yrityksesi osaamista yhteishankintakoulutuksella

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA?

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Sukuseuran matka Pietariin

Markkinakommentti. Julkaisuvapaa ARVOASUNTOJEN KAUPPA KIIHTYY PERHEASUNTOJEN RINNALLA

Transkriptio:

3 / 2013 Ravintolakolmio-ryhmän sidosryhmälehti 25.102013 Ilmestyy 3 kertaa vuodessa. Tulossa 2015 Arvomme RK-ryhmän arvot on luotu vuonna 1998. Vuonna 2011 päivitimme RK- ryhmän arvot ja samalla vuoroesimiehemme omassa johtamisentaitopäivässään saivat tehtäväkseen luoda sanoista kuvat. Omat esimiehemme työstivät pienryhmissä ensimmäiset versiot ja nyt monien piirrosehdotusten jälkeen ylpeänä esittelemme valmiit kuvitukset kaikille asiakkaillemme. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Elina Ostela-Pyhälä kehitysjohtaja, senior partner, Ravintolakolmio-ryhmä Partnereiden kehittämispäivän antia Saimme toukokuussa nauttia ja nauraa toistemme seurassa; jo se on arvo päivälle! Tämän lisäksi pohdimme myös äärimmäisen tärkeitä johtamiseen, luottamukseen, tulevaisuuden katsomiseen, perusasioiden toimivuuteen, positiivisuuteen sekä kilpailijoista erottautumisen tekijöihin. Yhteenveto päivän opeista: vahvan kivijalan ja perusasioiden tärkeyden ymmärtäminen sen päälle on helpompi rakentaa vaikka mitä - Onko sinun yksikössäsi kunnossa? kilpailijaseuranta ja benchmarkkaus (yli rajojenkin) ovat erittäin tärkeä osa bisnestämme - Teemmekö sitä tarpeeksi ja oikealla asenteella? luottamus ja arvostus omaa tiimiä kohtaan pitää olla 100 %:a - Miten se näkyy käytännössä? positiivisuuden voima - Annatko tarpeeksi positiivista palautetta? out of the box -ajattelu luo mahdollisuuksia erottautua kilpailijoista - Kehitätkö ennakkoluulottomasti uutta, havainnoitko ja jaat ideoita työyhteisössäsi, olet aktiivinen ja kannustava, otatko aina asiakkaan tarpeet huomioon? tehdään yhdessä; yksin on vaikeampaa - Kuunteletko tarpeeksi tiimiäsi, johdatko alaisiasi määrätietoisesti? kun asiat eivät menekään niin kuin on suunniteltu - Onko sinulla varasuunnitelma, oletko valmis ottamaan riskiä, kannatko vastuusi, puututko epäkohtiin? Marko harjoittelee luottamuksen lisäämistä Jokainen johtoryhmä valitsi omat kehittämiskohteensa; oletko sinä työntekijänä huomannut, että seuraavia asioita on viety tehostetusti käytäntöön omassa yksikössäsi? Casa Maren lupaus: positiivisuuden lisääminen Weeruskan lupaus: tiimin rakentaminen Helmi Grillin lupaus: positiivisuuden lisääminen Tony s delin lupaus: out of the box -ajattelu Cantina Westin lupaus: out of the box -ajattelu Lasipalatsin lupaus: out of the box -ajattelu Graniittilinnan lupaus: perusasioiden toimivuus, uudet mahdollisuudet, keskinäinen luottamus Nimitysuutisia Lämpimät onnittelut ja tsemppiä kaikille! Heli Jääskeläinen ravintolapäällikkö Ravintola Lasipalatsi Heikki Ahola hovimestari Paasiravintola Sari-Mari Kyhyräinen pääkylmäkkö Paasiravintola Mikael Von Lüders vuoromestari Graniittilinna Jarno Gerlander keittiömestari Weeruska Sanna Nousiainen apulaisravintolapäällikkö Weeruska Janne Kantola vuoromestari Cantina West Elinkeinon alkuvuosi kaksijakoinen Olen kuullut hyvistä onnistumisista tänä vuonna, mutta valitettavan paljon myös on ollut epäonnistumisia. Varsinkin alkoholikaupan jatkuva väheneminen on johtanut monien, pääasiassa pienten ravintoloiden joko sulkemiseen tai konkurssiin. Nyt alkaa näyttää siltä, että kaikki ravintolat eivät enää tule jatkossa olemaan lainkaan mukana, vaan sulkeutuvat lopullisesti. Tämä on uutta Suomessa, mutta näin tulee käymään. Tämä antaa tilaa hyvin toimiville ja kehityksessä mukana oleville ravintoloille. Keskimäärin myynnit ovat laahanneet odotettua enemmän, mistä seurauksena on ollut tuloksien jopa merkittävä heikkeneminen. Kaunis kesä on kuitenkin pelastanut monen terassin, mutta ainakin Helsingissä on tarjonta myös kasvanut viime vuosina kovasti. Kun verrataan terassikauppaa toissavuoden kauniiseen kesään nähden, niin voidaan huomata asiakkaiden varovaisuutta rahan käytössä tänä vuonna. Jos joku saavuttaa toissa vuoden terassimyynnit tänä vuonna, voi olla todella tyytyväinen. Mielestäni viime vuosi ei ole oikea vertailukohde huonojen säiden myötä. Ravintolakolmio-ryhmän alkuvuosi Olimme varautuneet nihkeään alkuvuoteen 2013. Vertailukelpoinen liikevaihtomme ei saavuttanut budjettien tavoitteita, eli olemme olleet kuitenkin ylioptimistisia. Olemme elokuun loppuun mennessä jääneet vertailukelpoisessa liikevaihdossa viime vuodesta 0,2 %. Tuloksen tekemisen painolastina on ollut viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana myös elintarvikkeiden hintojen nousu reilusti yli inflaation. Tänäkin vuonna elintarvikkeet ovat nousseet jo noin 5,5 %. Tämä taas johtuu Aasian keskiluokkaistumisesta. Kun valtava Aasia tulee meidän pienen Euroopan ruokamarkkinoille, ja kaiken lisäksi isolla kukkarolla käteistä, olemme hätää kärsimässä. Nyt uskotaan, että tuotanto olisi päässyt kasvaneen kysynnän tasolle, mikä tasoittaisi elintarvikkeiden hintojen nousun normaalille tasolle. Näissä olosuhteissa ei ole mitään mahdollisuutta siirtää kasvavia ostohintoja myyntihintoihin. Kun meillä ruuan osuus liikevaihdosta on noin 70 %, niin jokainen keittiömestari voi tuntea nämä ongelmat nahoissaan, eli tehoja lisää koska hintaa ei voida nostaa. Tämä on tuonut paineita koko Suomen ravintolaelinkeinoon, koska ravintolamme elävät hyvin suurelta osin ruokatuotteella. Lisäksi meilläkin kaikesta ennakoinnista huolimatta on joidenkin talojen johdossa sattunut pieniä nukahduksia. Emme ole reagoineet riittävän nopeasti muutoksiin, vaikka tietoa on saatavissa periaatteessa vaikka päivittäin. Suurin nukahdus on ollut kasvavien työvoimakulujen osalla, mihin pitäisi reagoida päivittäin. Onneksi kaikilla on mahdollisuus korjata vielä virheensä ennen vuoden loppua, ja sitä minä kyllä edellytänkin. Kaikestaan RK-ryhmän kehittyminen tulee tänä vuonna olemaan hyvää. Meillä on mm Graniittiravintolat Oy:ssä paljon ei-vertailukelpoista loistavaa kauppaa, josta Joonas kertookin omassa tekstissään enemmän. Liikevaihtomme kasvaa ja tuloksemme paranevat viime vuodesta selvästi. Elämme pitkästä aikaa täyttä, lähes normaalia vuotta. Melkein voisin sanoa, että on tätä kyllä odotettukin. Joulukaupasta odotan onnistumisia Joulua myydään juuri tällä hetkellä todella vilkkaasti. Ennakkotunnelmat Joulusta ovat viime vuoden tasolla, eli hyvät. Hintatietoisuus on kasvanut viimeisen vuoden aikana. Joulukaupalla on suuri merkitys koko vuoden tulokseen, koska suomalainen Joulu on suhteellisen pitkä kaupallisesti ajatellen. Pieni tarina Kreikasta HEIMO KESKINEN hallituksen pj, perustaja Ravintolakolmio-ryhmä Suomen hallitus on tehnyt tai tekemässä omia moninaisia ja kovia ratkaisuja. Tämä on hyvä, koska nyt tehtynä ne ovat halvemmat ja helpommat, kuin jos ne jätettäisiin hamaan tulevaisuuteen. On myös hyvä, että saamme tehdä ne itse. Juuri tässä en voi olla mainitsemasta kreikkalaisesta kaupallisesta (ravintolat, kioskit, kaupat, bensa-asemat) kassakoneen käytöstä tänään. Oven ulkopuolella on iso kyltti, missä mainitaan, että ellei Teille anneta kuittia, ei tarvitse maksaa mitään. Ystäväni oli tankkaamassa Kreikassa autoaan, ja hänelle ilmoitettiin hinta ilman kuittia. Hän kiitti edullisesta bensasta ja toivotti kauppiaalle hyvää päivän jatkoa. Kauppias yritti sanoa jotain, ystäväni sanoi että soitetaan poliisi. Kauppias ei tietenkään voinut pyytää poliisia, koska bensa-asema olisi heti suljettu kolmeksi päiväksi kuititta myymisestä. Tämän jälkeen vuorostaan bensakauppias toivotti hyvää päivänjatkoa ystävälleni. Tosiasiat kannattaa tunnustaa itse, ennen kuin joku tulee ne kertomaan. Onneksi Suomi on herännyt meidän tosiasioihin ja ne eivät ole pieniä ja niitä on monta. Tehty palkkaratkaisu tulevaksi kolmeksi vuodeksi tietää meillä sen, että hintatietoisuus nousee merkittävästi. Nyt tulosta pitää osata tehdä muullakin tavalla kuin vain hintoja nostamalla. Tätä sanotaan ammattitaidoksi. Samalla tämä tuo meidän johtajille uuden haasteen. Me emme voi hyväksyä sisään tulevia hintojen korotuksia, koska meillä ei ole mahdollisuutta vyöryttää niitä edelleen asiakkaille. Nyt alkavat kovat hintaneuvottelut kaikkien nousevien hintojen kohdalla ja tietysti kilpailutus niin tuotteiden kuin palveluiden osalta. Tämä oli kovin tuttua 90- luvulla. Minä luulen, että tämä me osataan.

TIINA ROPPONEN toimitusjohtaja, partner, Ratello Oy Verohallinnon selvitys harmaan talouden ehkäisemiseksi Skål, 15-vuotias Lasipalatsi ja menestystä myös tuleville vuosille! Jee, saan kirjoittaa Kolmiouutisiin yksi monista mukavista asioista, joihin uuden toimenkuvani myötä pääsen osalliseksi. Aloitin Lasipalatsin toimitusjohtajana 1.6.2013 ja kuluvan syksyn aurinkoisina päivinä on kelvannut kirkastella omia ajatuksia uusien haasteiden edessä. Päivät ovat täyttyneet uusista mielenkiintoisista asioista ja nautin siitä, että pääsen vaikuttamaan toimintaamme erittäin monipuolisesti. Monta tuttua asiaa, tapahtumaa ja tekijää onneksi on jo tässä ympäristössä, sillä olen työskennellyt Lasipalatsissa jo kolme vuotta ravintolatoimenjohtajana. Lasipalatsin kaksi partner-kollegaani Niina ja Petri ovat myös antaneet alusta saakka täyden tukensa minulle ja ensimmäiset kuukaudet toimitusjohtajana ovat jo vakuuttaneet minut siitä, että avoimella ja innostuneella yhteistyöllä takaamme Ratellon Oy:n menestyksen myös tulevaisuudessa. Kesä kokonaisuudessaan oli Lasipalatsissa kaupallisesti hyvä ja lämpimät päivät saivat Laiturinkin täyteen pitkälle syyskuun puolivälin ohi. Kattoterassilla ensimmäinen kesä meni oikein mukavasti, asiakkaat kiittelivät ystävällistä ja asiantuntevaa henkilökuntaa sekä ihastuttavaa miljöötä. Keittiön taitava tiimi on hyvässä iskussa ja ravintolan puolellahan kiireisin aika vuodesta on alkamassa: loppusyksyn perinteisten Poroviikkojen kautta pääsemme hilpeään pikkujouluaikaan ja uuteen vuoteen lähdetään jo legendaaristen Bliniviikkojen merkeissä. Uusi ravintolapäällikkö Heli Jääskeläinen on aloittanut työnsä vauhdikkaasti ja hänen ohjauksessaan tyylikkäät tarjoilijamme tarjoavat jatkossakin asiakkaille elämyksellisiä hetkiä ja erinomaista palvelua. Café Lasipalatsissa maukkaan kotiruokalounaan suosio jatkuu ja pirteän palvelun saattelemana kiireiset kaupunkilaiset saavat herkutella myös leipuri-maikin ihanilla kakuilla ja leivonnaisilla muistathan, että kakkuja saa tilata myös mukaan, työpaikalle tai omiin juhliin. Tähän syksyyn ja joulunaikaan katsomme Lasipalatsissa positiivisin ja luottavaisin mielin. Erittäin iloinen olen Lasipalatsin Bio Rexin hyvästä varaustilanteesta. Reilu vuosi sitten alkanut suunnitelmallinen ja aktiivinen markkinointi- ja myyntityö on tuottanut tulosta. Lasipalatsin Bio Rexin ravintolapäälliköllä Tiina Partilla on asiakastyö ja tapahtumien toteutus hienosti hallinnassa ja toiminta on tuloksellista, tapahtumat onnistuneita ja asiakkaat erittäin tyytyväisiä. Lasipalatsissa (kuten koko RK-ryhmässä) olemme tämän hetken hieman epävakaassa suhdannetilanteessa tarkentaneet strategioita ja uskon, että pystymme säilyttämään oman hyvän asemamme markkinoilla. Kiitos kuuluu tietysti koko henkilökunnalle joustavuudesta, ahkeruudesta ja positiivisuudesta! Kaikki tiet vievät Lasipalatsiin tämä 1930-luvulla lanseerattu slogan toimii edelleen ja hyviä syitä saapua vieraaksemme tänne taidokkaasti entisöityyn funkkis-helmeen on monia: ravintola täyttää tänä syksynä 15 vuotta ja Poroviikkojen aikana (13.10. 30.11.) tarjolla on upea viiden ruokalajin Juhlamenu. Ravintola Lasipalatsin keittiö käyttää kotimaisia raaka-aineita näyttävästi ja ylpeydellä, kunnioittaen modernilla tavalla suomalaista ruokaperinnettä, on meistä kirjoitettu ja tällä ajatuksella jatkossakin pääsee Lasipalatsissa muistoissa säilyville makumatkoille. Tervetuloa herkuttelemaan ja viihtymään kanssani Lasipalatsiin! Kirjoitus perustuu Verohallinnon harmaan talouden Selvitysyksikön ilmiöselvityksiin 13/2013 Kassalaitteet ja tulonsalaukset sekä 36/2013: Ruotsin kassarekisterilain vaikutukset. (Selvitysten tilaus: htsy@vero.fi, aiheesta lisää johtaja Janne Marttiselta) Hallitusohjelmaan perustuvassa periaatepäätöksessä (19.1.2012) hallituksen toimintaohjelmaksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosille 2012 2015 todetaan kohdassa 8. muun muassa, että majoitus- ja ravitsemisalalla tehdään selvitys kassakoneiden manipuloinnin yleisyydestä sekä mahdollisuuksista torjua ohimyyntiä. On selvitetty tulonsalausten yleisyyttä ja sitä minkälaisia rakenteellisia muutoksia lainsäädäntöön ja kassarekisterilaitteisiin tekemällä saataisiin tulonsalauksia ehkäistyksi. Tyyppihyväksytty kassalaite tarkoittaa kassalaitetta, jossa on osa ohjelmistotoiminnoista suljettu käyttäjältä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi raportit ja tulostettavat kuitit ovat tietosisällöltään määrämuotoisia. Lisäksi kassalaitteisiin on ulkoisten tietolähteiden kytkeminen tehty mahdottomaksi ja kassalaitteen kaikki tapahtumat rekisteröityvät fiscalbox:iin. Fiscalbox on kassalaitteeseen liitettävä muistilaite, joka rekisteröi kaikki kassalaitteen tapahtumat Verohallintoa varten. Fiscalbox antaa jokaiselle tositteelle identiteetin ja varmistaa, että kaikki tapahtumat ovat jälkikäteen palautettavissa. OECD:n mukaan sähköisillä välineillä tehdyt tulonsalaukset aiheuttavat 18 miljardin euron verotulojen menetyksen OECD-maissa. Euroopassa ja pohjoismaissa on kehitetty valvontamenetelmiä sekä lainsäädäntöä kassalaitteilla tehtävien tulonsalausten ehkäisemiseksi ja valvonnan parantamiseksi. Mm. Ruotsissa on otettu käyttöön tyyppihyväksytyt kassarekisterilaitteet vuonna 2010. Suomessa tehtyjen verotarkastusten mukaan yleisin tulonsalaustapa on myyntitapahtuman kirjaamatta jättäminen. Lisäksi kirjanpitomateriaalin puutteellisuus vaikeuttaa tulonsalauksen selvittämistä. Suomessa nykyisin yleisesti käytössä olevia kassarekisterilaitteita on mahdollista manipuloida. Kassarekisterilaitteista voidaan poistaa jo kirjattua myyntituloa jälkikäteen korjausnäppäimellä, myynnin palautuksena tai haittaohjelmalla. Näistä myyntitulon poistoista ei välttämättä jää jälkiä myyntirekistereihin tai tositteisiin. Kuitintarjoamisvelvollisuutta koskeva lainsäädäntö tulee Suomessa voimaan 1.1.2014 ja tyyppihyväksyttyjä kassarekisterilaitteita harkitaan Tulonsalaukseen viittaavat häiriöt vaikuttavat olevan yleisempiä yrityksissä, joiden liikevaihto on alle 1 miljoonaa euroa. Matalakatteisilla yrityksillä, joiden liikevaihto jää alle 1 miljoonan euron, erot laskennallisen ja toteutuneen liikevaihdon välillä ovat huomattavat. Varovaisesti arvioiden käytettäessä 60 prosentin myyntikatetta anniskelutoiminnassa olevien yritysten laskennallisen ja toteutuneen myyntikateprosentin ero tarkoittaa noin 51 miljoonan euron liikevaihdon puuttumista. Ruotsin kassalaiteraportti 2013 Ruotsissa siirryttiin käyttämään tyyppihyväksyttyjä kassarekisterilaitteita 1.1.2010 alkaen. Ruotsin verohallinto on tehnyt uuden lain vaikutuksista tutkimuksen Krav på kassaregister, Effektutvärdering, Rapport 2013:2. Ruotsissa oli lokakuussa 2012 lähes 74 000 aktiivista yritystä, joilla oli uuden lain määräysten mukainen rekisteröity kassarekisterilaite tai -järjestelmä. Ruotsissa havaittiin välittömästi kassarekisterilain voimaantulon jälkeen 1.1.2010 käteisten toimialojen arvonlisäveroilmoituksissa keskimäärin noin 5 prosentin liikevaihdon lisäys. Vuonna 2012 Ruotsissa kassarekisterilain piiriin kuuluvilla käteisillä toimialoilla arvonlisäverollinen ilmoitettu liikevaihto nousi liki 750 miljardiin kruunuun. Tutkimuksen mukaan lain piiriin kuuluvien yritysten verovilpin arvioidaan vähentyneen yli prosentin vuonna 2012. Tämä tarkoittaa, että arvonlisäveroa kertyi kassarekisterilain vaikutuksesta vuonna 2012 noin 1,5 miljardia kruunua (172 miljoonaa euroa) vuodessa enemmän. Laskennassa käytettiin keskimääräisenä arvonlisäverokanta 20 prosenttia. Lisääntynyt liikevaihdon määrä on vaikuttanut myös vuoden 2012 kertyneen välittömän veron määrään, jonka arvioidaan Ruotsissa lisääntyneen 1,7 miljardia kruunua (195 miljoonaa euroa). Yhden prosentin verovilpin vähentyminen on lisännyt kokonaisuudessaan Ruotsin verotuloja yli 3 miljardia kruunua (noin 367 miljoonaa euroa). Harmaan talouden selvitysyksikön arvion mukaan Ruotsin kassarekisterilain kaltaisen uudistuksen vaikutus Suomessa voisi olla lähes puolet siitä mitä Ruotsissa, eli noin 150 miljoonaa euroa lisääntyneitä verotuloja vuosittain.

JOONAS KESKINEN toimitusjohtaja, senior partner Graniittiravintolat Oy Uusi rooli, uudet vastuut mukavalta tuntuu Marko Helenius keittiötoimenjohtaja, senior partner Graniittiravintolat Oy RK-ryhmän mestareiden yhteistyön voimaa Nyt on tasan vuosi siitä, kun Graniittiravintolat Oy:n suuri kiinteistöremontti hotelleineen valmistui ja saimme uusia tiloja käyttöömme. Perustoimintamme on nyt kunnossa ja tästä on hyvä lähteä kehittämään liiketoiminnan tulosta. Keväällä 2015 avautuva Meripaviljonki täydentää kokonaisuuttamme ja luo lisää uusia mahdollisuuksia asiakkaitamme varten. Minulta on monesti jo kysytty ryhmämme eri ravintoloissa ja yhteistyökumppanien toimesta, että miten minulla on alkanut tämä uusi pesti tai millä fiiliksillä olen. Yhdellä lauseella kuvatakseni: olen uudesta roolistani innostunut ja nöyrä, mutta määrätietoinen. Tällä tarkoitan, että tuorein silmin pyrin kehittämään ravintoloistamme näin on aina tehty -hommat paremmiksi. Kuitenkin siten, että ymmärrän nöyrästi tulevani suureen, lähes 5000 anniskelupaikan ravintolakokonaisuuteen, jonka johtajana pyrin huomioimaan tärkeät isot asiat puuttumatta hyvin toimiviin rutiineihin, jotka tuottavat tulosta. Johtamisessa pyrin määrätietoisuuteen. Kun suunta on päätetty, niin siinä pysytään ja johdetaan toimintaa tuloksellisesti ja sovittua tavoitetta kohden. Meillä on Graniittiravintoloissa pitkän linjan hyvät ja sitoutuneet partnerit Paula, Mika, Marko ja Juha, joiden ammattitaitoon on hyvä ja helppo luottaa. Tämä on hyvän toimintamme perusta. Olen luvannut Graniittiravintoloiden partnereille, että pyrin johtamisessani tukemaan heidän johtamistaan, jotta työntekijämme saavat hyvää ja määrätietoista johtamista. Näin tapahtuen päätökseni eivät näy suoraan työntekijöilleni, mutta kokonaisuudessa työntekijöiden hyvinvointi ja heille kohdistuva esimiesten johtaminen on minun ANDERS LÖFMAN toimitusjohtaja, partner Oy Confetti Restaurants Ab Buongiorno! Tony s delissä vuosi on mennyt iloisissa merkeissä ja loppuvuodesta odotamme erinomaista sekä myynnillisesti että tuloksellisesti. Asiakaspalaute on ollut erittäin rohkaisevaa, ja mieli on korkealla. Ravintolapäällikkömme Annika Niemonen on tehnyt ansiokasta työtä ja kiitoksena siitä hänestä on tehty yrityksemme Partner. Onneksi olkoon! Annika on aloittanut Tony s delissä jo edellisten omistajien aikaan tarjoilijana ja kasvanut yrityksemme mukana lujaksi ammattilaiseksi. Kokkikoulu Espa on uudistunut tervetuloa tutustumaan! Teimme kesällä Kokkikoulu Espassa mittavan remontin. Asensimme tilaan uuden ilmastoinnin, vaihdoimme keittiösaarekkeen, lisäsimme yhden WC:n ja äänieristimme kabinetit. Tämän seurauksena voimme tarjota asiakkaillemme tilaa entistä kokonaisvaltaisempaan käyttöön. Kokkikoulussa myydään nykyään kolmea kokonaisuutta: 1. Perinteiset kokkikoulut: olemme laajentaneet hintahaarukkaa lounaskokkikoulun 80 eurosta iltakokkikoulun 120 190 euroon per henkilö 2. Kokoukset: kabinetteja myydään myös ihan normaaliin kokouskäyttöön ilman kokkikoulua. Uutena tuotteena Chef s table -lounashaaste, jossa kokouslounas nautitaan saarekemuodossa keittiömestarin valmistamana vastuullani ja siinä pyrin toimimaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Graniittiravintolat Oy:n toimitusjohtajana olen myös sitoutunut kahdelle tärkeälle kumppanillemme; HTY:n Paasitornin kongressikeskukselle ja Scandic Paasille. Tulevaisuudessa panostamme täyden palvelun kokonaisuuden (Paasitornin kongressikeskus kaikki palvelut saman katon alla) toimivuuteen näkyen asiakkaillemme monipuolisena ja toimivana kongressikeskuksena. Kolmen kumppanin kannalta tärkeimpänä asiakasryhmänä ovat majoittuvat kokousasiakkaat, jotka ovat jo nyt 36 % Paasitornin kongressikeskuksen kokousvieraista. Ennen hotellin valmistumista osuus oli 10 %. Tämän osuuden kasvattamisen kehittämiseen tulemme yhdessä panostamaan myös tulevaisuudessa. Olemme sopineet Graniittiravintoloiden esimiesten kanssa elokuussa, että panostamme yhdessä entistä parempaan yhteistyöhön kaikkien kumppaneidemme kanssa, näkyen asiakkaalle monipuolisena kokonaisuutena, jossa asiakas on ykkönen. Paasitornin historiallisesta rakennuksesta ja nykytilanteesta on tehty yhteistyössä tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:n kanssa lyhytelokuva (9 min) ja toivoisinkin että tutustut videoon nettisivuillamme www.graniittiravintolat.fi. Graniittiravintoloissa tämä videomateriaali tulee toimimaan jatkossa myös yhtenä perehdytysmateriaalina talon historiaan ja toimintoihin liittyen. Tästä on hyvä lähteä kohti pikkujoulukauppaa, hyvällä tsempillä ja yhteishengellä! 3. Yksityisillalliset/aamiaistilaisuudet: kokkikoululla voi järjestää cocktailjuhlat, buffetillallisen, juhlaillallisen, tiedotustilaisuuden, melkeinpä mitä vaan Onnistumisen mahdollisuuksien luominen Onnistuminen on suhteellinen käsite. Tietääksesi, että onnistuitko jossain, niin pitää aina olla tavoite ja jokin vertailukelpoisuus. Miten muut pärjäsivät? Miten aiemmin vastaavissa tilanteissa on pärjätty? Meillä on RK-ryhmässä toimiva johtamisjärjestelmä. Filosofiamme mukaan tarjoiluprosessin tai ruokatuotteen valmistamisen yhteydessä tapahtunut virhe on seuraus jostain aiemmin tehdystä johtamiseen liittyvästä virheestä. Meidän lupauksemme jokaiselle työtekijällemme on, että Sinua johdetaan hyvin. Luomme johtamisellamme joka päivä edellytykset työn onnistumiselle. Meillä onnistuminen tarkoittaa asetettujen odotusten täyttymistä. Kokkikoulu Espassa meillä on asiakaslupaus, että jokainen vieras pääsee kokemaan onnistumisen elämyksen. Me siis lupaamme, että jokainen asiakas (taidoista tai taitojen puutteesta riippumatta) onnistuu tekemään erinomaisen, korkeatasoisen aterian. Jokainen onnistuu. Mielenkiintoinen markkinoinnin kenttä Confetin johtamisen ohella vastaan elokuun alusta myös RK- ryhmän keskitetystä markkinoinnista. Tehtävä on erittäin mielenkiintoinen ja samalla myös suuri luottamuksen osoitus. Ravintoloittemme erilaisuus ja markkinointikentän moninaisuus aiheuttavat melkoisen paketin hallittavaksi. Onneksi suuriin muutoksiin ei ole tarvetta, siksi vakaalla pohjalla toimintamme on. Ravintolakolmio- ryhmässä on jo vuosikaudet ollut käytäntö, jossa Ryhmän keittiömestarit tapaavat muutaman kerran vuodessa. Kokoontumisten tarkoituksena on ollut jakaa tietoa, ideoita, luoda yhteishenkeä sekä suunnitella yhdessä tulevaa. Merkittävä osa palavereista on kulunut myös uusien tuotteiden testailuun sekä melkeinpä tärkeimpänä asiana on joka syksyinen savotta, jossa määritellään ja päätetään yhteistyökumppanimme seuraavalle vuodelle. Tässä toimintatavassa selkeinä vahvuuksina ovat mielestäni olleet avoimuuden lisääntyminen, yhteishengen paraneminen, uuden ideoinnin tehostuminen, suunnittelussa virheiden määrän väheneminen, ihmisten vahvuuksien hyödyntämisen helpottuminen, vaikuttamismahdollisuuksien kasvaminen, avun pyytämisen kynnyksen madaltuminen ja tuo tämä myös oman pienen lisämausteensa keittiömestarin työhön. Uutena asiana mestaripalaverin agendalle otamme keittiökoulutusten rungon suunnittelun aina vuodeksi eteenpäin. Keittiökoulutuksille on kysyntää ja esimerkiksi E. Erikssonin kalankäsittely-koulutukseen tuli 14 osallistujaa hetkessä. Järjestämmekin toisen session aiheesta, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Muista seurata intraa! Koulutusten arvoa ei mielestäni voi myöskään mitata pelkästään ammattitaidon paranemisena, vaan yhtä tärkeinä tulevat työssä viihtyminen, kollegoiden kanssa ajatusten vaihto, pieni vaihtelu arkirutiiniin yms. Eli vaikka juuri kyseinen koulutus ei liittyisi omaan työhön sillä hetkellä, niin se voi antaa mahtavaa potkua hektiseen arkiaherrukseen ja kasvattaa työntekijämme omaa pääomaa ja osaamista. Toisena merkittävänä ja mahdollistavana asiana keittiökoulutusrintamalla on se, että meillä on kumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita tämäntyyppisestä yhteistyöstä ja haluavat kehittää toimintaa kanssamme. Haluan kiittää yhteistyökumppaneitamme innokkuudesta ja halusta olla mukana erilaisten koulutus- tilaisuuksien järjestämisissä, sillä ilman tätä tukea ei monikaan tilaisuus toteutuisi. Toivon, että käynnissä olevista kehityskeskusteluista tulee paljon hyviä ideoita ja toiveita keittiökoulutusrintamalle. Oivallista ansaittua hymyä Casa Maressa Oiva-tarkastukset alkaneet Vielä pieni muistutuksen sana eli Oiva-tarkastajat ovat liikkeellä ja todennäköisyys, että tarkastus tulee ravintolaanne kasvaa koko ajan. Muistakaa siis pitää kiinni siivouslistoista ja huolehtia, että keittiöt ovat ojennuksessa, niin pääsemme kunnialla kiinnittämään tuloksia ravintoloiden oville. Tulokset ovat siis laitettava vuoden vaihteessa kaikkien asiakkaiden näkyville. Kaksi tarkastusta on jo ravintoloissamme tehty ja tulokset ovat hienoja. Casa Mare sai mittauksessa oivallisen eli parhaan mahdollisen. Skål sille! Cantina West sai tulokseksi hyvän, mikä on hieno suoritus sekin.

JENNI KESKINEN toimitusjohtaja, senior partner Ravintolakolmio Oy Hapankaalin syönnin Suomen mestaruus on ratkennut Perinteiset 8. kerran järjestetyt RK-ryhmän Oktoberfestit starttasivat jälleen vauhdikkaasti Juttutuvassa torstaina 12.9.2013. Tuhtien ruokien ja herkullisten oluiden lisäksi tänä vuonna kisattiin Hapankaalin Suomen mestaruudesta kaikissa Oktoberfestiin osallistuvissa ravintoloissamme. Rasilaisen Hapankaali Oy:n kanssa yhteistyössä järjestetyssä kisassa piti syödä 900 grammaa hapankaalia, kellottaa ja videoida suoritus ja lähettää se kilpailun Facebook-sivustolle. Sosiaalisessa mediassa käytävässä kilpailussa oli voitossa kiinni varsinkin Bar Cafe Lunan ja Helmi Grillin asiakkaita ja kilpailu oli armotonta. Kilpailun voitti lopulta Ravintola Helmi Grillin asiakas Mika Eronen mielettömällä ajalla 4 minuuttia 50 sekuntia! Huikea suoritus, onnea vielä kovasti voittajalle! Kilpailun voittaja palkittiin hemmotteluillalla, johon kuuluu limusiinikuljetus kotoa, illallinen ravintola Graniittilinnassa, Sami Hedbergin keikka sekä yö Scandic Paasissa. Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken on arvottu lahjakortteja ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Hilpeitä ilmeitä ennen Midnight Runia Tukholman maraton, puolimaraton, Midnight Run mitä seuraavaksi? RK-runnersien juoksukausi on myös saatu ansiokkaasti päätökseen. Kauden aikana edustettiin yhteensä viidessä eri kilpailussa ja matkaa näissä kilpailuissa kertyi yhteensä 111,80 kilometriä. Kauden huipentuma oli tietysti Tukholman maraton; viimeksi kirjoittaessani olimme juuri valmistautumassa tähän koitokseen. Ilokseni voin kertoa, että 14 juoksijasta 12 juoksijaa starttasi ja 10 pääsi maaliin asti. Maaliin päässeillä oli tietenkin ihan mahtava fiilis ja kaksi keskeyttänyttäkin juoksijaa juoksi kuitenkin oman matkaennätyksensä. Meidän kovimman ajan juoksi Weeruskan maratonkonkari Kosti ajalla 4:06:48. Täytyykin vielä kerran sanoa, että itse en olisi kyllä voinut elämäni ensimmäistä maratonia paremmassa seurassa juosta. Kiitokset vielä koko porukalle, meillä oli huikea reissu. Ja siitäkin tietää, että reissu oli hyvä kun seuraavaa maratonmatkaa aloimme jo suunnitella lähdetkö sinäkin mukaan? Nyt syksyllä on juostu vielä 10 kilometrin Helsinki Midnight Run, jossa Ryhmän kovimman ajan juoksi Cantina Westin Pasi. Sää on suosinut meitä jokaisessa kisassa, kuten myös viimeisimmässä, Espoon rantamaratonilla, lauantaina 21.9. oli vielä todella mukava juosta puolimaraton kauniilla rantamaisemilla. Ne ketkä kaipaavat juoksuun vaihtelua, voivat talven käydä treenaamassa RK-salibandyä; joka sunnuntai kokoonnutaan Merihakaan, tervetuloa sinne. Terveiset Juttiksesta ja Prost! Haapaniemenkatu 7 9 B, 00530 Helsinki Puh. 020 742 4200, Fax. 020 742 4209 www.ravintolakolmio.fi