Päätös Dnro EPOELY/46/07.04/2013 Vaasa 1.10.2013 O2 Finland Oy William Ruuthin katu 2 48600 KOTKA Viite PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISESTA O2 FINLAND OY:n KAKKORIN TUULIVOIMAHANKKEESEEN KA- RIJOEN KUNNASSA Hankkeesta vastaava O2 Finland Oy Hankekuvaus Yhtiö O2 Finland Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Kakkoriin, Karijoen kuntaan Etelä- Pohjanmaan maakunnassa. Hanke käsittää 9 tuulivoimalaa nimellisteholtaan 3 MW. Ympäristövaikutuksia on selvitetty olettaen että suunniteltu napakorkeus on 141 m ja roottorin halkaisija 117 m. Voimaloiden yhteisteho on 27 MW. Hanke sijaitsee Karijoen keskustan pohjoispuolella Teuvan kunnan rajan läheisyydessä, Iso- Kakkorin ja Kärmesharjun muodostaman harjannealueen luoteisrinteellä. Tuulivoimahankealueen pinta- ala on noin 6 km2. Alue muodostuu yksityisten hallussa olevista talousmetsistä. Metsäalueista merkittävä osa on vastikään hakattua. Hankealueella ei ole asutusta, kahden kilometrin säteellä on ympäristöselvityksen mukaan noin 10 asuinrakennusta ja yksi loma- asunto, lähimmät yksittäiset asunnot yli 1 km etäisyydellä lähimmistä tuulivoimaloista. Ympäristöselvityksessä todetaan, että Kettuloukon loma- asunto on väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan ränsistymisen vuoksi hylätty ja loma- asunnoksi merkityn rakennuksen kaakkoispuolella olevan asuinrakennukseksi merkityn rakennuksen käyttötarkoitus on määritelty loma- asunnoksi. Hankealueen länsipuolella noin 7 km etäisyydellä kulkee pohjois- eteläsuunnassa Fingrid Oyj:n 220 kv Kristiina- Ventusneva suurjännitelinja. Hankealueen itäpuolelta kulkee tie Nro 17079 ja itse alueella on valmiita tielinjoja, jotka ovat hyödynnettävissä voimaloiden huoltoteinä. Kaavoitustilanne Etelä- Pohjanmaan maakuntakaava on vahvistettu 23.5.2005. Siinä ei ole käsitelty tuulivoimaa. Tuulivoimavaihekaava on valmisteilla. Luonnoksessa mahdolliset lähimmät tuulivoima-alueet ovat noin 6,5 km ja 17 km etäisyydellä. Alle 10 tuulivoimalan hankkeita ei ole tarkoitus merkitä vaihemaakuntakaavaan, vaan ne on hoidettava pääasiassa kunnallisen kaavoituksen kautta. Suunnitellulla tuulivoima- alueella ei ole voimassa detaljikaavaa tai yleiskaavaa. Se on haja- asutusaluetta. Neuvoteltavana olevan tuulivoimaosayleiskaavan lisäksi ei kunnalla ole alueelle muita kaavoitussuunnitelmia. ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS, Ympäristö ja luonnonvarat Vaihde 0295 027 500 www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa Alvar Aallon katu 8 PL 156, 60101 Seinäjoki Korsholmanpuistikko 44 PL 262, 65101 Vaasa NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I SÖDRA ÖSTERBOTTEN, Miljö och naturresurser Växel 0295 027 500 www.ely-centralen.fi/sodraosterbotten Alvar Aallon katu 8 PB 156, 60101 Seinäjoki Korsholmsesplanaden 44 PB 262, 65101 Vasa Torikatu 40 PL 77, 67101 Kokkola Torggatan 40 PB 77, 67101 Karleby
Tuulipuistoalueen läpi kulkee maakuntakaavassa Parra- Peurajärven ulkoilureitti. Virkistyskäytön osalta todetaan selvityksessä, että Kakkorin alueella sijaitseva ulkoilureitti on käytössä varsinkin talvisin ja on osa Karijoen- Teuvan latuverkostoa. Ympäristövaikutukset Tavallisimmat todennäköiset tuulivoimapuistojen, ja niiden sähkönsiirron kantaverkkoon, ympäristövaikutukset ovat mm. vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön, vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen sekä ihmisten elinolosuhteisiin, kuten meluvaikutukset ja vaikutukset elinkeinoihin kuten maanviljelyyn ja metsänkasvatukseen, tai vaikutukset virkistykseen. Tuulivoimahankkeen ympäristöselvitykseen sisältyy näkyvyysanalyysi ja maisemavaikutuksia on käsitelty. Analyysissä on käytetty 170 m korkeuspisteen näkyvyyttä tuuliturbiinien paikalta. Tuulivoimaloiden ympäristö on valtaosaltaan metsäistä aluetta, jolta ei puiden vuoksi ole näkyvyyttä voimaloille. Karijokilaakson peltoaukeilta sekä muilta peltoaukeilta voimalat tulevat näkymään. Alle 5 km etäisyydellä asutusta on melko vähän. Karijoen keskustan asutus on yli 5 km etäisyydellä ja tällä etäisyydellä voimaloiden maisemallinen dominanssi alkaa vähetä. Karijoen kulttuurimaiseman suunnasta katsottaessa tasoittaa Iso- Kakkorin mäki mittasuhteita ja peittää osittain näkyvyyttä voimaloille. Maakuntakaavassa esitetyt yksittäiset suojelukohteet ovat sen verran etäällä hankealueesta, ettei hanke vaikuta niiden suojeluarvoihin. Museoviraston paikkatietoaineistossa on yhden voimalan lähistöllä kiinteä muinaisjäännös joka suunnittelussa luonnollisesti tulee ottaa huomioon ja myös varmistaa erityisesti rakennusaikana ettei sitä tahattomastikaan vahingoiteta. Muutoinkin olemassa olevat arkeologiset arvot on aina varmistettava ennen hankkeen toteuttamista. Meluselvityksen mukaan mallinnettu melutaso jää kaikkien asuinrakennusten osalta alle maksimimelun suositusarvojen. Kettuloukon loma- asunnon kohdalla melutaso jää alle valtioneuvoston päätöksessä määritellyn suositusarvon, mutta ylittää ympäristöministeriön suositusarvon yöajan maksimimelutasosta. Välkevarjostusmallinnus on myös tehty. Suositusraja- arvona tässä mallinnuksessa on käytetty Saksassa käytettävä 30h/a. Välkevarjostusajat jäävät muiden asuinrakennusten kohdalla alle suositusrajan, vain Kettuloukon alueella suositus ylittyy hieman keskikesällä aamuöisin. Hankealueen kaakkoispuolella sijaitsee Kärmesharjun (1021805) ja eteläpuolella Iso- Kakkorin (1021806) pohjavesialueet. Molemmat pohjavesialueet ovat luokiteltu vedenhankinnan kannalta tärkeäksi pohjavesialueeksi (I-luokka). Kärmesharjun alueella arvioidaan muodostuvan pohjavettä 100 m 3 /d. Pohjavesialueella sijaitsee Kärmesharjun Vesiosuuskunnan vedenottamo Kärmesharju 1-2, josta otettiin pohjavettä vuonna 2012 noin 15 m 3 /d. Kärmesharjun pohjavesialueella on yksi lähde. Iso- Kakkorin alueella arvioidaan muodostuvan pohjavettä 200 m 3 /d. Pohjavesialueella sijaitsevat Karijoen Ylikylän Vesijohto-osuuskunnan omistamat kaksi vedenottamoa Kakkurinlähde 1 ja 2, joista otettiin pohjavettä vuonna 2012 noin 13 m 3 /d. Tuulivoimaloita ei ole esitetty pohjavesialueille. Kärmesharjun pohjavesialue on moreenipeitteinen huuhtoutunut rinne, jonka päällä on rantamuodostumia ja Iso- Kakkorin muodostuma on kallio-moreenimäen länsirinteelle kerrostunut rantakerrostuma. Lähimpänä Kärmesharjun pohjavesialuetta on tuulivoimala T1 noin 60 m:n etäisyydellä. Iso- Kakkorin pohjavesialuetta lähimpänä on tuulivoimala T9 noin 390 m:n etäisyydellä.
Harkintapyynnön mukaan pohjavesialueiden turvaaminen otetaan huomioon hankkeen suunnittelussa. Olemassa oleville teille on ilmeisesti tulossa peruskunnostusta, jolloin teitä levennettäessä/kantavuutta lisättäessä mahdollisilla pohjavesialueilla tulee huomioida materiaalien ympäristökelpoisuustestaus ja se, että uusia ojia ei saa kaivaa tai olemassa olevia syventää mikäli pohjamaata ei tutkimuksilla osoiteta tiiviiksi. Kohdealue sijaitsee kokonaan metsäisellä alueella ja sen metsät ovat tehokkaassa metsätalouskäytössä, vanhaa metsää ei tavattu. Hakkuuaukiot, eri ikäiset taimikko- ja kasvatusmetsävaiheet ovat hallitseva näky alueella. Vanhaa metsää ei ole eikä lahopuustoisia metsiköitä. Alueella ei ole luonnonsuojelulain 29 mukaisia suojeltuja luontotyyppejä. Luontoselvityksessä ei tavattu myöskään uhanalaisia luontotyyppejä; alueella ei ole lehtoja eikä vesistöjä ja turvemaat on pääsääntöisesti ojitettu. Alueella on joskus ilmeisesti ollut lähteitä, mutta ne on sittemmin ympäröity betonirenkain ja kansin, koska alue on nykyään pohjaveden ottoaluetta. Selvää metsälain kohdetta ei löytynyt. Hertta- tietokannassa ei ole aiemmin ilmoitettuja uhanalaisia tai erityisesti suojeltavia kasveja, eikä maastossa tavattu mitään erityistä lajistoa. Uhanalaista haavanhyytelöjäkälää ei pystytty ELY:ltä saadun materiaalin perusteella todentamaan. Jos sitä tavataan alueelta myöhemmin, tulee haavat säästää kasvupaikoilla ja niiden läheisyydessä. Alueella ei tosin enää juuri ole lajille sopivia elinympäristöjä. Suomen eteläosissa silmällä pidettäviä isovarpurämelaikkuja on joitakin alueella. Varsinaisia paahdeympäristöjä ei alueella ole. Kakkorissa ei havaittu kevään eikä kesän käynneillä liito-oravia, vaikka alueella oli jokunen sopiva metsäkuvio isoine kolohaapoineen. Luontoselvityksessä todetaan, ettei Kakkorin Kärmesharju ei ole merkittävä ruokailu-, lisääntymistai levähdysalue lepakoille. Alueen metsätyypit eivät suurimmaksi osaksi ole suotuisia lepakoille, eikä hankealueella ole rakennuksia, jotka tarjoaisivat lepakoille päiväpiiloja tai hyviä saalistusmahdollisuuksia. Alueen itäisessä päässä ruokailleet Suomessa yleiset pohjanlepakot saattavat käyttää lähistön rakennusten välikattoja päiväpiiloinaan. Lepakot eivät selvityksen mukaan ole esteenä tuulivoimapuiston rakentamiselle. Miltään suunnitellulta voimalapaikalta ei löytynyt mainittavia luontoarvoja. Isojen lintujen tärkeimmät muuttovirrat eivät kulje hankealueen yli. Maaston muodot ohjaavat muuttavat linnut selänteen eri puolille, jolloin ne eivät suuressa määrin ylitä tuulivoimalle suunniteltua ydinaluetta. Pesimälinnusto edustaa hyvin tyypillistä lajistoa seudun talousmetsille. Kakkorissa linnustolle arvokkaimpia alueita lienevät pohjoispuolen kolohaavikko sekä luoteisosan rehevä kuusikko. Tuulivoiman rakentamisen suhteen herkimpiä pesimälinnuista ovat yleensä laajoja yhtenäisiä metsäalueita vaativat lajit. Uhanalaisista pesimälajeista tavattiin mm. vain yksi vaarantunut laji, sinisuohaukka, Kuudesta silmälläpidettävästä on aiempia tietoja, joitakin näistä ei havaittu. Alueellisesti uhanalaisia lajeja tavattiin kaksi, Euroopan unionin Lintudirektiivin 1. liitteen lajeja 12 kpl. Metsolla on soidin lännessä Katinhäntänevan laidoilla ja teeriä oli keväällä muutama soitimella Kärmesnevan ympäristön puissa. Lähimmät suuret soidinareenat ovat Kakkorinnevan pelloilla ja Suksenjärvellä, tuulivoimahankealueen ulkopuolella. Kakkorin tuulivoimahanke ei selvityksessä olevan arvion mukaan sijaitse sellaisten vesistöjen tai oletettujen ruokailualueiden välimaastossa, joista aiheutuisi merkittävää ruokailulentoa tuulivoimaalueen poikki.
Lähin Natura 2000- alue on noin 3 km:n etäisyydellä oleva Lutakkoneva (FI0800014) ja FINIBAalue Suupohjan metsät on 2,5 km etäisyydellä. Iso- Kakkorin lakialue on määritelty arvokkaaksi kallioalueeksi (KAO100133). Alueen pinta- ala on 70 ha. Sitä ei ole määritelty maakuntakaavassa. Virkistysvaikutusten osalta on tarpeen ottaa huomioon maakuntakaavan ulkoilureitti ja yhteensovittaa suunnitelmat. Tuulivoima- alue ei sijaitse lentokenttien tai asemien lentokorkeusrajoitusten alueella ja etäisyys säätutka- asemista on yli 20 km. Selvitykset ovat muuten asiallisesti laadittuja, mutta hankekuvauksen pitäisi olla täsmällinen ja sisältää tiedot myös sähkön siirrosta, joka on aina osa hankekokonaisuutta. Ympäristöselvitykseen tai erillisiin inventointeihin ei sisälly esimerkiksi mahdollinen 7 km sähkönsiirtoyhteys Fingrid Oyj:n 220 kv suurjännitelinjaan. Sähkönsiirron osalta siis selvitykset on vielä tehtävä luvan hakemista varten Energiamarkkinavirastolta. Asian käsittely O2 Finland Oy on 26.6.2013 pyytänyt ELY-keskuksen kantaa erillisen ympäristöarvioinnin tarpeesta. Kyselyyn oli liitetty ympäristöselvitys. ELY- keskus on pyytänyt lisätietoja, ja mm. uusia luontoja linnustoselvityksiä on saatu täydennyksinä. Kunnan viranomaisten kanssa on keskusteltu selvityksen johdosta. Karijoen kunnanjohtajan mukaan kaavoituksesta ei vielä ole tehty virallista päätöstä mutta asiasta neuvotellaan hankkeesta vastaavan kanssa. Karijoen kunnan ympäristöviranomaisena toimiva Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä/ ympäristöpalvelut on antanut lausunnon asiasta 29.7.2013. Lausunnossa ympäristöpalvelut mm. ehdottaa, että molemmat Karijoelle suunnitellut O2 yhtiön hankkeet yhdistettäisiin yhdeksi hankkeeksi (Kakkori ja Perkiö) mutta katsoo mm., että jos vain Perkiön hanketta viedään eteenpäin, se ei tarvitse ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Perkiön hankkeesta on ELY-keskus tehnyt syyskuussa päätöksen, ettei YVA- menettelyä sovelleta. Etelä- Pohjanmaan liitto on esittänyt että liiton alueen tuulivoimavaihekaava on tekeillä ja että lähistöllä on muitakin tuulivoimahankkeita joiden yhteisvaikutuksia tulisi keskenään harkita. ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ei sovelleta Karijoen kunnassa olevaan Kakkorin tuulivoimapuistohankkeeseen. Päätös koskee 9 tuulivoimalaa, yhteenlaskettu enimmäisteho 27 MW ja korkeus 141+ 117 m. Päätös koskee tuulivoimala- aluetta. Kun sähkönsiirrolle haetaan Energiamarkkinaviraston lupaa, ELY- keskus antaa luvan edellyttämästä ympäristöselvityksestä vielä lausunnon ja voi vielä ottaa kantaa hankekokonaisuuteen. Tässä vaiheessa on alustavana arviona, että sähkönsiirto ei merkittävästi lisää hankkeen ympäristövaikutuksia, jos se toteutetaan niin, ettei se tuo merkittäviä uusia ympäristövaikutuksia tai ellei jonkin vaikutuksen merkittävyys oleellisesti lisäänny. Sähkönsiirto olisi tarpeen ottaa kiireellisesti tarkempaan tarkasteluun, viimeistään kaavoituksen yhteydessä. Sähkönsiirtoalue olisi perusteltua olla mukana itse kaavassa, koska kyseessä on hankekokonaisuus, mutta kaava- alueen rajaus jää kunnan harkittavaksi.
Perustelu Alkaen 1.6.2011 edellyttää tuulivoimapuiston rakentaminen, että YVA- lain ja -asetuksen mukaista ympäristönvaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan aina kun hanke käsittää vähintään 10 tuulivoimalaa tai kun niiden yhteenlaskettu teho on yli 30 MW. Tässä tapauksessa tuulivoimapuisto käsittää 9 voimalaa joiden yhteenlaskettu teho on alle 30 MW. Yksittäistapauksissa sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä kuitenkin myös hankkeisiin, jotka todennäköisesti sekä luonteeltaan että laajuudeltaan, myös ottaen huomioon eri hankkeiden yhteisvaikutukset, aiheuttavat merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia jotka vastaavat YVA- lain 4 :ssä tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksia. Yksittäistapauksissa päättää ELY-keskus ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta YVA- lain 6 nojalla. Vaikutusten merkittävyyttä tarkasteltaessa yksittäistapauksissa otetaan huomioon myös hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne. Hankkeen tarkastelussa otetaan huomioon myös mm. sen koko. Selvitysten perusteella ei suunnitellun tuulivoimapuiston odoteta aiheuttavan sellaisia merkittäviä vaikutuksia, jotka laajuudeltaan vastaavat YVA- lain 4 1 momentissa tarkoitettuja ja edellyttävät ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain soveltamista. Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa eivät myöskään ole merkittäviä. Muusta kuin 4 :ssä tarkoitetusta hankkeesta vastaavan, on sen lisäksi, mitä erikseen säädetään, oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää (YVA- lain 25 ). Sovelletut oikeusohjeet Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994, 167/1999, 458/2006), 4, 6 ja 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6 ja 7. Muutoksenhaku Hankkeesta vastaava saa hakea muutosta tähän päätökseen valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto- oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä (Liite 1). Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa- asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan (YVA- lain 19 :n 3 momentti). Päivi Kentala Ympäristöpäällikkö Riitta Kankaanpää-Waltermann Kehityspäällikkö
PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN JAKELU TIEDOKSI Hankkeesta vastaava O2 Finland Oy Karijoen kunnahallitus, Karijoen kunnan ympäristöviranomainen /Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä /ympäristöpalvelut Teuvan kunta Etelä- Pohjanmaan liitto Fingrid Oyj Energiamarkkinavirasto PÄÄTÖS NÄHTÄVILLÄ Päätös ovat nähtävillä Karijoen kunnan virallisella ilmoitustaululla 14 päivän ajan ja sähköisesti www.ymparisto.fi > Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi > Ympäristövaikutusten arviointi > Alueellista ympäristötietoa > Etelä-Pohjanmaa. LIITTEET MAKSU Liite 1 Valitusosoitus Päätöksestä ei peritä maksua