TO Torstai 1. joulukuuta 2011



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Jätevesien puhdistustilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat Tornion- Muonionjoella, Suomi. Arto Seppälä, Tornionjoen vesiparlamentti

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön

Prosentti- ja korkolaskut 1

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:

3/2014. Tietoa lukijoista

Tämä. Tili-ja kulutusluotot. -aineisto on tarkoitettu täydentämään. Liiketalouden matematiikka 2. kirjan sisältöä.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Tornionjoen vesiparlamentti

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Majakka-ilta

Onko muutos mahdollinen?

ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA

JOHTOSÄÄNTÖ Meri-Lapin kehittämiskeskus ry

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Vesikolmio Oy. Yleisesittely Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Pääekonomistin katsaus

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta?

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä Jussi Airas

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Rentoudu matkoillasi Priority Pass -loungeissa

MEDIATIEDOTE. Julkaisuvapaa klo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS

Tasavallan presidentin vaali

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

LeaseGreen ostaa TalPron

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Forssan kaupungin vuoden 2018 talousarvio

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Tekninen ja ympäristötoimiala

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

Transkriptio:

Uutiset 2 13 Ulkomaat 14 15 Ruoka 16 17 Urheilu 18 21 Mielipide 2 5 Uutiset 6 7 Kulttuuri 8 9 Yhdessä 10 13 Sää 16 Ministeri: Jalkapantaa voitaisiin käyttää avovankiloissa. A15 + Treffi TO Torstai 1. joulukuuta 2011 www.pohjolansanomat.fi Vuodesta 1915 Numero 326 Viikko 48 2 Liikuntatoimi -268000 Kulttuuritoimi -84000 Omaishoidon tuki +90000 Nuorisotoimi +/- 0 Vakkalantiellä Simoniemessä on asennus kesken. Viemäröinti etenee Torniossa urakkaa riittää vielä vuosiksi, ja Simossakin työ on kesken. Keminmaassa viemärilinjoja ei enää aiota jatkaa kauemmas kylille. Uutiset A9 Niukkuutta luvassa Näkymä: Maan ja kuntien talous on usvan peitossa. Tämä näkyy myös Kemin ensi vuoden budjetissa, joka on tehty hyvin maltillisesti. Ossi Repo varoittaa jo keväästä. Valtio tekee leikkauksia. Osa maksatetaan kunnilla. Uutiset A2-3 Tornio: Lautakunnan puheenjohtaja puolustaa perusturvajohtajaa. A10 Valoa: Pimeyden aika päättyy viimein Övertorneån kaduilla. A3 Lihapyörykät Mamma Scan, 1 kg. Enint. 2/talous. 3 32 Katso ilmoituksemme sivulta A5. HAAPARANTA Hinnat voimassa 4.12. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Varaudumme painovirheisiin. Joka päivä 9-22 s.a +46 922-688 80 www.maxihaparanda.se Palloseura Kemi havittelee Juhani Himangan komennossa paluuta Ykköseen. Himanka jatkaa Juhani Himanka jatkaa odotetusti Palloseura Kemin valmentajana. Urheilu A18 19

A2 Uutiset Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 A Työtätekevän keskiluokan mitta voi täyttyä meilläkin, jos yritysjohdon palkkioita ei suitsita. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder Akavan liittokokouspuheessaan. HYLKÄYS! Helsingin hovioikeus hylkäsi Hymy-lehden entistä päätoimittajaa Esko Tulustoa vastaan nostetun syytteen ja korvausvaateet älykköseura Mensan jäsenluettelon julkaisemisesta. Yksityiselämän suojaa ei hovin mukaan loukattu. STT ARMEIJAN varikkojen säästölista valmistuu pian. Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) päättää armeijan varikkojen saneerauksesta jo ennen joulua, kirjoittaa Keskisuomalainen. Varikkojen ja varastojen lakkauttamisilla ja yhdistämisillä Puolustusvoimat hakee miljoonien säästöjä. Suunnitelma koskee 250 ihmistä. Uudistus toteutuisi 2013 alussa. STT Kemi mukautuu ajan Talousarvio: Liikuntatoimen leikkauksista riidellään vielä valtuustossakin Martti Vuolukka Kemi mukauttaa ensi vuoden budjettinsa talouden yleisiin uhkakuviin. Lisävelkaa ei oteta ja ensi vuoden menot puristetaan jopa himpun verran tämän vuoden menoja pienemmiksi. Kaupunginhallituksen tiistaina hyväksymä talousarvioesitys ei sisällä mitään uusia palveluja tai avauksia. Ainoa merkittävämpi määrärahalisäys on omaishoidon tuen nosto 90 000 eurolla. Kaupunginhallituksessa budjettikäsittelyn kipupisteeksi nousi tilaajatiimin liikuntatoimeen esittämä 268 000 euron leikkaus. Vasemmistoliitto ei esitystä hyväksynyt ja hallitus siunasi leikkauksen äänestyksen jälkeen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Päkkilä (sd) ennakoi, että asiasta joudutaan äänestämään myös budjetin valtuustokäsittelyssä joulun alla. SEN sijaan nuorisotoimeen esitetyt noin 50 000 euron leikkaukset eivät toteudu. Hallitus päätyi siihen, että leikkauksia ei tehdä. Kaupunginjohtaja Ossi Repo teki uuden esityksen. Tarvittavat rahat nuorisotoimelle raavitaan kulttuurin määrärahoista. Muun muassa museotoimen intendentin virantäyttö lykätään vuoden 2013 alkuun. Tällä katetaan lisärahasta lähes puolet. Liikuntatoimen runsaan 250 000 euron leikkauksesta on alustavasti jyvitetty 156 000 euroa ulkoliikuntapaikkojen hoitoon ja kunnossapitoon. Liikuntapaikkojen varustukseen varattavista rahoista otetaan 30 000 euroa. Ossi Repo sanoo, että liikuntatoimi joutui kaupungin vaikeassa tilanteessa silmätikuksi sen takia, että sen rahoitus on Kemissä ollut selkeästi vastaavankokoisia kaupunkeja korkeampi. SIVISTYSTOIMEN tilaajajohtaja Martti Höynälänmaa uskoo, että ulkoliikuntapaikkojen leikkauksista selvitään jollain tavoin. Entisestä laadusta ei tosin kyetä pitämään kiinni, mutta toisaalta luontokaan ei näytä pitävän kiirettä esimerkiksi talviliikunnan suhteen. Liikuntapaikkojen hoidon kahdeksan työntekijää ovat yhdyskuntatekniikan kirjoilla. Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Grönvall sanoo, että laskennallisesti leikkaus vie rahat lähes puolen vuoden töiltä. Muita töitä yritetään löytää, mutta edessä voi olla kahdeksikon lomauttaminenkin. Höynälänmaa pitää Junkohallin ja Perämeren jäähallin nuorten harjoitusvuorojen tuen leikkausta hankalana. Vaihtoehtoja on vaikea löytää. Molemmista leikataan noin puolet, Jungon tuesta noin 30 000 Tuulikki Kanon-Ahola ja Jouko Ahola ovat totutelleet uuteen arkeensa runsaan vuoden. Sen aikana kisääteisistä oikeuksista pitää hakea pitkälle itse. Aivohalvauksen kokenut Ahola pystyy kävelemään muutaman A Liikuntatoimen rahoista joudutaan varmaan äänestämään myös talousarviovaltuustossa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Päkkilä (sd) A Liikuntatoimen rahoitus on Kemissä ollut vastaavankokoisia kaupunkeja korkeampi. Kaupunginjohtaja Ossi Repo euroa, jäähallirahoista noin 48 000. Käytännössä vuoroja tuetaan ensi kevääseen. KEMIN talousarviossa verotulojen ei oleteta kasvavan ensi vuonna ja valtionosuuksiinkin odotetaan vain noin miljoonan euron nousua. Ensi vuoden toimintamenot ovat noin 144 miljoonaa. Vuosikatetta kertyy noin viisi miljoonaa ja tilikauden tulos on positiivinen noin puoli miljoonaa euroa. Investoinnit jäävät vajaaseen neljään miljoonaan. Pääterveysaseman ja palolaitoksen suunnitteluun on määräraha. Pääterveysaseman rakentaminen aloitetaan, mikäli rahoitusjärjestely saadaan kuntoon. Sataman juuri toteutetusta yhtiöittämisestä kaupunki saa kirjanpidollista myyntivoittoa 14-17 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että jo tämän vuoden tilinpäätös kääntyy useita miljoonia ylijäämäiseksi. Ajat vain ovat ankarat. Ossi Repo epäilee, että kun hallitus ensi keväänä tekee uusia päätöksiä leikkauksista, katseet ja koura käännetään taas kerran kohti kuntia. Sitten Kemissäkin tilanne katsotaan uusiksi. Parempaan päin Leima haalistuu Kemi on karistanut kriisikunnan tunnukset turkistaan. Kuudesta leimasta on jäljellä enää kolme: lainamäärä, veroprosentti ja suhteellinen velkaantuneisuus. Näistäkin Kemin veroprosentti, 20,75, alkaa olla jo arkea kuntakentällä. Myös tämän hetken lainamäärä, 3 800 euroa/asukas, on tarkoitus pudottaa kolmeen tonniin vuoteen 2015 mennessä.

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Uutiset A3 Mopoilu vie nuoria Itsenäisyyteen Mopoilu tarjoaa nuorille mahdollisuuksia itsenäistymiseen ja elämänpiirin laajentumiseen, kertoo tuore tutkimus. Mopoilu on nuorten elämässä enemmänkin kuin pelkkää liikkumista. STT 7700 VENÄJÄNKIELISTÄ pariskuntaa asuu nyt Suomessa, kertoo Tilastokeskus. Määrä oli vielä parikymmentä vuotta sitten 300. Määrä Suomessa kasvoi viime vuonna 800:lla. STT Valkoinen hymy joulun juhliin? Beyond tehovalkaisu 250 (Tarjous voimassa vuoden loppuun. Norm. hinta 350 ) www.keminhammaspalvelu.fi Kemin Hammaspalvelu Kirkkopuistokatu 1 B, 94100 Kemi. Puh. 016-256 365. uhkakuviin Övertorneån katuvalot syttyvät Jonossa noin 25 kemiläistä Kemin ensi vuoden budjetin ainoa merkittävämpi määrärahalisäys on 90 000 euron korotus omaishoidon tukeen. Tämän vuoden 602 000 euron määräraha kipuaa lähes 700 000 euroon. Kemin vammais- ja vanhustyön johdon vs. johtaja Rauha Hannu pitää korotusta mainiona asiana. Omaishoidon tila saadaan lähes kuntoon. 30 000 euroa lisää ja jono saataisiin purettua kokonaan. Omaishoidossa on tällä hetkellä NINA SUSI omaishoitoon liittyvät ongelmat ovat tulleet tutuiksi. Esimerkiksi tieto laaskeleen tukea apuna käyttäen. 145 kemiläistä. Kriteerit täyttäviä etuuden hakijoita on jonossa 25. Kaikkiaan asiakkaita on tämän vuoden aikana ollut 176. Jonolta ei ole vältytty, kun omaishoidon kysyntää on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen paljon, tuntuvasti enemmän kuin viime vuonna. Viime vuodelta säästyneet runsaat 40 000 euroa ovat nekin olleet tänä vuonna hyvään tarpeeseen. Omaishoidon tukeen tulee ensi vuoden alussa kolmen prosentin korotus. Huomiota omaishoitajien terveyteen Juhani Hiltunen Kemiläinen Tuulikki Kanon- Ahola, 65, toivoo, että omaishoitajien ja hoidettavien terveyttä pidettäisiin yhtäläisessä arvossa. Kun kotiterveyshoitaja käy ottamassa hoidettavalta verikokeet, miksi samalla ei voitaisi ottaa niitä myös omaishoitajalta, jos siihen on tarvetta. Miehensä Jouko Aholan, 69, omaishoitajana runsaan vuoden toiminut Kanon-Ahola kertoo, että hänellä menee paljon aikaa ja rahaa omien verikokeidensa ja hoitojensa järjestämiseen, vaikka ne hoituisivat miehen verikokeiden ottamisen yhteydessä. Ja juokseminen sairaalan, kodin ja sairaalan välillä on raskasta, kun toimii 24 tuntia vuorokaudessa omaishoitajana, nainen korostaa. Jouko Ahola sai vasemman puolen aivohalvauksen viime vuoden syyskuussa ja istuu tällä hetkellä pyörätuolissa. Hänelle on sanottu, ettei hän enää kävele, mutta mies aikoo vielä panna tossua toisen eteen. Se tosin vaatii aktiivista kuntoutusta, mikä on kiven takana, mies murehtii. Miehen kuntoutushakemukset hylänneen Kelan toiminta ei saa pariskunnalta arvostusta. Jos kuntoutukseen olisi päässyt, niin kuntokin olisi varmasti parempi, Jouko Ahola painottaa. Sairastuminen on muuttanut perheen arjen täysin. Myös entiselle aktiiviselle kuntoilijalle ja painostaan huolta pitäneelle miehelle vakava sairaus on ollut kovaa paikka. Eikä omien sairauksiensa kanssa painivalle vaimolle sen helpompi. Jos asiat eivät järjesty, pian on kaksi laitoshoitoa tarvitsevaa potilasta lisää, Kanon-Ahola painottaa omaishoidontuen, fysioterapian, kuntoutusten ja omaishoitajan tarpeiden huomioimisen merkitystä. Kanon-Ahola toivoo myös, että omaishoitajat pitäisivät asiasta enemmän ääntä. Omaishoidon rahallista tukea hän ei vaadi lisää, vaikka pitääkin kuukaudessa nettona saamaansa 220 euron tukea vaatimattomana. Ja se tulee vielä pienentämään eläkettäni, kun täytän 68 vuotta. Juhani Hiltunen Kemin vt. terveydenhuollon johtaja, hallintotieteiden maisteri Tiina Okkonen, 45, siirtyy Kemin Terveystalon yksikönjohtajaksi. Okkonen aloittaa uudessa tehtävässään vuoden 2012 alusta lukien. Kemin Terveystalon nykyinen johtaja Arto Rimali aikoo keskittyä jatkossa lääkärin tehtäviin. Kaksi vuotta nykyistä tehtäväänsä hoitanut Okkonen olisi viihtynyt Kemin terveydenhuollon johdossa pidempäänkin, mutta syyskuussa kaupunginhallitus jätti viran täyttämisen pöydälle. Esillä oli myös mahdollisuus, että virka olisi jätetty kokonaan täyttämättä. Sen vuoksi katselin uusia tehtäviä ja Terveystalon paikka tuli eteen, jota hain ja tulin valituksi, Okkonen kertaa. Sittemmin kaupunki avasi haun terveydenhuollon johtajaksi. Hakuaika päättyi 18. marraskuuta. Olen kuitenkin erittäin onnellinen uudesta työpaikastani. Olen päässyt seuraamaan terveydenhuoltoa monesta eri vinkkelistä ja Sari Pelttari-Heikka Ruotsin Övertorneån pimeänä olleet katuvalot syttyvät viimeistään torstaina. Kunnanneuvos Roland Kemppainen oli keskiviikkona syystäkin tyytyväinen mies, kun ensimmäiset katuvalot Matarengin keskustassa syttyivät. Kunnanneuvos on kuukausien ajan painostanut kaikin mahdollisin keinoin pakkohallintoa ja konkurssipesänhoitajaa, jotta nämä palauttavat katuvalot kuntaan. Kuntalaiset ovat tässä viranomaisten ja Ekfors Kraftin välisessä kiistassa sijaiskärsijöitä. Hovioikeuden päätös oli ilmeisesti ratkaiseva tekijä, joka mahdollisti viranomaisten toiminnan. Kunnalla on maksamatta katuvalolaskut puolentoista vuoden ajalta. Olemme varanneet 3,9 miljoonaa laskuihin, mutta pakkohallinnan toiveesta rahoja ei ole vielä maksettu. Odotamme saavamme oikean laskun, jolloin asia saadaan päätökseen, Kemppainen kertoo. Valojen syttymistä edelsi Matarengin keskustassa keskiviikkona poliisin ja viranomaisten ratsia Ekfors Kraftin tiloihin. Pakkohallinto ja konkurssipesänhoitaja saivat käsiinsä sähköjen palauttamiseksi tarvittavat tiedot. Sähkön jakeluverkon otti vastuulleen Vattenfall. Kemin vt. terveysjohtaja vaihtaa Terveystaloon Uusia liikkeitä Rajallakauppakeskukseen Tiina Okkonen jokaisesta aiemmasta kokemuksesta on varmasti hyötyä uudessa työssäni. Okkonen näkee, että jatkossakin terveydenhuollossa tarvitaan niin julkista kuin yksityistäkin sektoria toinen toistaan tukien. Okkonen uskoo yksityisen sektorin merkityksen edelleen kasvavan julkisen talouden kriisin myötä. Pohjakoulutukseltaan vuonna 1966 syntynyt Okkonen on sairaanhoitaja. Aiemmin hän on toiminut Keminmaan nuorisokodin johtajana sekä talous- ja hallintojohtajana. Lisäksi Okkonen oli mukana Meri-Lapin sosiaali- ja terveyspiiri-hankkeessa projektisihteerinä. Tornio Tornion Rajalla-kauppakeskukseen on tullut uusia palveluja. Marraskuun alussa aloitti toimintansa Espirit Outlet pop-pu -myymälä, kuntosali David Club vietti avajaisia viime viikolla ja Itellan SmartPOST-palvelu aloitti parkkihallin ala-aulassa viime viikolla. Tällä viikolla avaa parturi-kampaamo ja kampaamokauppa Sara. Joulukuun alkupuolella avaa intialainen ravintola, jonka nimi julkistetaan piakkoin. Uusi asusteiden pop up -myymälä avaa ykköskerroksessa joulukuussa. Kauppakeskuksessa toimivan Specsaversin yrittäjänä on aloittanut Marko Jasperi.

A4 Torstai 1.12.2011 Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Näitkö uutisen? Lähetä kuva meille. A Päivän sana: Kristus sanoo: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ilm. 3: 20 Päivän mietelause: Minä olen hälinä ja iloinen vilske sinulle, häliseväinen ystäväni. Lassi Nummi Nimipäivät: Oskari, (ortod.) Uuno, (saam.) Oskár, (ruots.) Oskar. Aurinko: nousee laskee Sodankylä 10.30 13.35 Rovaniemi 10.12 14.00 Kemi 10.03 14.18 Kajaani 9.27 14.29 Helsinki 8.55 15.22 Nuorgamissa aurinko nousee seuraavan kerran 18.1. Satuitko paikalle kun tapahtui? Voit lähettää uutiskuvasi/videosi Pohjolan Sanomiin sähköpostilla ps.toimitus@pohjolansanomat.fi Pohjolan Sanomat kysyi: Ovatko pikkujoulut tarpeellisia? Kyllä 29 % 67 Ei 603 ääntä 4 En osaa sanoa Kysymme nyt: Oletko tyytyväinen kotikuntasi sosiaali- ja terveyspalveluihin? Vastaa: www.pohjolansanomat.fi 3X tänään tapahtuu 1 AIDS. Tänään vietetään maailman AIDS-päivää. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 5,2 miljoonaa ihmistä maailmassa käyttää AIDS-lääkitystä. AIDS-epidemiaa torjuttaessa olennaisia tekijöitä ovat ihmisten halu käydä testauttamassa itsensä HI-viruksen varalta sekä yhteiskunnan tuki lääkkeiden rahoittamisessa 2Matkailu. Moni suomalainen reissasi syksyllä Viroon tai Ruotsiin. Suomalaiset tekivät niihin yhteensä 176 000 yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa ja risteilyä, joka on 56 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Suomalaiset matkustivat innokkaasti myös Välimerelle, jonne matkojen määrä lisääntyi 78 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Onko suunta muuttunut? Tuoreimmat tilastot julkistetaan tänään. 3Lypsykarjaseminaari. Lypsykarjaväen vuoden kärkitapahtumiin kuuluva Lypsykarjaseminaari pidetään tänä vuonna Oulussa. Kaksipäiväiseen tapahtumaan osallistuu iso joukko alan kotimaisia asiantuntijoita. Mukana on ammattilaisia myös Tanskasta. Järjestelyistä vastaa Faba, suomalaisten kotieläinyrittäjien omistama nautakarjanjalostukseen erikoistunut firma. Meneekö kaikki apu perille? Veteraanikeräys: Arvottomat rahat voi tehdä arvokkaiksi Tapani Ranta Markkojen vaihtoaika euroiksi päättyy ensi vuoden helmikuussa. Rahojen vaihto ei ole kuitenkaan helppoa, koska useimmat pankkien konttorit eivät ota rahaa vastaan. Vanhoilla markoilla voi kuitenkin auttaa veteraaneja. Hyvän mielen markkakeräys järjestetään joulukuun alusta helmikuun loppuun. Keräyksellä kerätään varoja sotiemme veteraanien hyväksi yhteistyössä OP-Pohja-ryhmän kanssa. Meneekö kaikki apu perille saakka, toiminnanjohtaja Martti Koskela Lapin sotaveteraanipiiristä? Kaikki apu menee lyhentämättömänä veteraanien hyväksi. Pankki ei ota mitään palkkiota eikä Suomen Pankkikaan peri palkkiota. Rahat tulevat Lapin veteraanien tilille, josta ne jaetaan järjestön jäsenmäärän suhteessa. Mitkä rahat kelpaavat keräykseen? Sotiemme Veteraanit -keräykseen voi tuoda arvollisia markkakolikoita ja -seteleitä. Arvollisia ovat vuoden 1945 alkaen painetut markkasetelit, viimeisin kolikkosarja, joka on lyöty vuodesta 1990 alkaen, sekä vuoden 1985 jälkeen lyödyt juhlarahat. Missä ovat keräyslippaat? Markkakeräys järjestetään lähes kaikissa Osuuspankin konttoreissa. Konttorissa lahjoitetut markat käytetään kyseisen kunnan ja lähikuntien veteraanien, puolisoiden, leskien ja sotaleskien hyväksi. Toimitus Uutispäälliköt Tapio Rantamartti 040 529 0131, 010 665 6451 Taru Salo, Pekka Mauno, Suvi Tanner 010 665 7822 Uutistoimitus Kemi 010 665 6276 Tornio 010 665 6393 Ylitornio 010 665 6440 Toimitussihteerit 010 665 6262 Urheilu 010 665 6301 Onko ihmisillä vielä markkoja piirongin pohjalla? Liikkeellä on vielä 226 miljoonaa markkaa. Osa on tietenkin tuhoutunut. Voiko auttaa, jos ei ole enää markkoja? Tähän keräykseen käyvät vain markat. Mutta järjestöillä on omat keräystilit pankeissa, joihin voi tallettaa avustussumman. Ota yhteyttä (vaihde 010 665 011) Kuvaosasto 010 665 6310 Sähköposti ps.toimitus@pohjolansanomat.fi Faksi 010 665 6300 Jakelupäivystys 0800 955 166, Alma Manu varhaisjakelu 0200 585 85, Posti: Kolari, Sieppijärvi, Pello, Turtola, Juoksenki, Ylitornio, Kauliranta, Rovaniemi ma-pe klo 6.00-10.00 la-su klo 7.00-11.00 Asiakaspalvelu 010 665 6555 Sairaalakatu 2, 94100 Kemi Tuoreimmat uutiset verkossa www.pohjolansanomat.fi Facebook www.facebook.com/pohjolansanomat Markkojen vaihtoaika euroiksi päättyy ensi vuoden helmikuussa. TOP 5 Verkon luetuimmat uutiset Henkilöstösuhteet kuralla 1 Tornion hyvinvointipalveluissa W.A.S.P. ja Michael Monroe 2 Twin City Festivaaleille Kolme yötä taivasalla - 3 lenkkarit jäätyivät jalkoihin PS Kemi luottaa 4 kokemukseen Kemin Koivuharjulle tulossa 5 uusi ravintola NINA SUSI

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 9-22 JOKA PÄIVÄ Lihapyörykät Mamma Scan, 1 3 32 kg. Enint. 2/talous. 3 kpl Julmust Joulujuoma, Apotekarnes, 1,4 L A5 3 44 pantteineen Riisipuuro Felix, 500 g 2 kpl1 67 joka päivä 9-22 Hinnat voimassa 4.12. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Varaudumme painovirheisiin. HAPARANDA Kanta-asiakas päivät! -20% myös Avoinna su klo 12-16 Intersport t Mäkimaa, Tornio Hallituskatu 8, Tornio P. 0207 433 460 Ma-pe 9.30-18, la 9.30-15, su 12-16 0207-alkuisiin numeroihin puhelut maksavat lankal. 8,28 snt/puh. + 7,00 snt/min. ja matkapuh. 8,28 snt/puh. + 17,00 snt/min. (sis. alv. 23%) KAIKKI TUOTTEET tarjoushinnoista! (ei koske ampumatarvikkeita) Alennuksia ei voi yhdistää muihin alennuksiin. To ma 1. 5.12. Intersport Kemi Asemakatu 1, Kemi P. 010 734 0100. Ma-pe 9.30-18, la 9.30-15, su 12-16 01073-alk. numeroihin puhelut maksavat lankal. 8,21 snt/puh. + 5,90 snt/min. ja matkapuhe. 8,21 snt/puh. + 16,90 snt/min. (sis. alv. 23%) www.intersport.fi Juhlaa ilmassa Viettelevä CALVIN KLEIN EUPHORIA edt 50 ml 30 (59,90) Miehille raikas CK FREE edt 30 ml 28 (35,60) CK FREE deostick 15 (19,50) BIOTHERM PUHDISTUSMAITO JA KASVOVESI 20 /tuote (26,00) Sensai-asiantuntija Irina Mällinen liikkeessämme to 1.12. ja pe 2.12. klo 10.00-17.30 Saat henkilökohtaiset ohjeet meikkiin ja ihonhoitoon Sensai-päivien tarjoukset: Sensai Cellular Performance hoitoemulsiot: 3 koostumusta 75,- (99,50) Sensai mascara 38 perinteinen koostumus 18,- (24,10) Kahden tuotteen ostosta yllätyslahja. Tarjoukset voim. TO-LA. Tervetuloa! Muista lahjakortilla! CK ONE ON THE GO unisextuoksu erikoiskoko 20 ml 10 (17,80) Osallistu SENSAI- arvontaan! Olemme avoinna myös sunnuntaina klo 12-16

A6 Uutiset Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Avainluvut 1Tärkeimpien keskuspankkien yhteisoperaatio euroalueen pankkien dollarirahoituksen turvaamiseksi riemastutti osakemarkkinoita keskiviikkona. 2Show n täydensi Kiinan keskuspankki, joka löysensi yllättäen rahapolitiikkaansa maan talouden piristämiseksi maailmantalouden hidastuessa. 3Frankfurtin pörssi ampaisi 5 prosenttia ylöspäin. Pariisissa nousua kertyi 4 ja Lontoossa 3 prosenttia. New Yorkin markkinat olivat alkuillasta 3,5 prosentin vauhdissa. Kuntien antamat sosiaaliset lainat voisivat syrjäyttää vipit 5575,2 +3,5 % 7000 6500 6000 5500 5000 kesä heinä elo syys loka Nousijat Pöyry +11,81 Uponor +9,78 Cramo +8,47 M-real B +8,46 Rautaruukki +8,28 Laskijat Comptel -11,94 Talentum -3,45 Aktia A -2,92 Revenio Group -2,08 Affecto -1,26 Korot Euribor 3 kk Euribor 12 kk kesä heinä elo Valuutat 9,146 elo 7,753 elo 1,3418 elo 41,5475 elo syys syys syys syys syys loka loka loka loka Raaka-aineet Energia -0,004% 1,473% -0,007% 2,035% loka 2,4 2,2 2,0 1,8 1,6 1,4 marras marras marras marras marras 9,4 9,3 9,2 9,1 9,0 8,9 8,8 7,90 7,80 7,70 7,60 7,50 1,45 1,40 1,35 1,30 44 43 40 Muutos,% Kulta, USD/troy-unssi 1714,29 +0,2 Palladium, USD/troy-unssi 583,49 +1,9 Nikkeli, USD/tonni 16975-1,7 Hopea, USD/troy-unssi 31,89-0,6 Teräs, CRUspi Europe 172,30 +0,0 Raakaöljy Pohjanmeren Brent, spot, USD/tynnyri, osto/myynti 111,24/111,26 Sähkö Nord Pool, spot sentti/kwh 3,56 0,02 42 41 39 Lähde: Kauppalehti/kauppalehti.fi Pikavipit: Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei usko täyskiellon kaikkivoipaisuuteen Toni Viljanmaa Pikavippien kieltäminen yhdistää puolueiden rivit vasemmalta oikealle. Pikavippiyritysten vastustajiksi ovat profiloituneet hieman yllättäen kokoomuspoliitikot Lenita Toivakka ja Sampsa Kataja, joka kieltäisi pikavipit kokonaan. Velkaantuminen on paheneva ongelma, johon ei oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan auta pelkästään pikavippifirmojen kurittaminen. Perusongelma ei häivy sillä, että pikavipit kiellettäisiin. Pitäisi miettiä, miten lainan tarpeeseen pystytään vastaamaan ja miten ihmiset saisivat yhä luottoa jostakin. Henriksson on hallituksen tuntemattomimpia ministereitä. Pietarsaarelainen pankkijuristi näyttää keskittyvän korostuneesti asioihin. Siksi valokuvattavaksi asettuminenkin käy hieman vastentahtoisesti. STT Euromaat ovat sopineet väliaikaisen vakausrahastonsa vahvistamisesta. Euromaiden valtiovarainministerit pääsivät ratkaisuun myöhään tiistai-iltana päättyneessä kokouksessaan Brysselissä. Vakausrahaston johtajan Klaus Reglingin mukaan rahaston lopullista suuruutta ei voida ilmaista yhdellä luvulla, koska rahaston vahvistaminen on jatkuva prosessi. HENRIKSSONIN ASETTAMA työryhmä miettii kiristyksiä pikavippejä koskevaan lainsäädäntöön. Asiantuntijat käyvät läpi myös pohjoismaisia pikavippisäädöksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön kannattaisi Henrikssonin mielestä selvittää kuntien sosiaalisen luototuksen laajentamista samalla, kun oikeusministeriö käy läpi pikavippejä. Henriksson on jo väljästi puhunut asiasta sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) kanssa. A Olisi tärkeää, saada sellainen lainsäädäntö, että laina ei ole kotikunnasta riippuvainen. Luvut Lainaa tarpeeseen Kunnat voivat myöntää sosiaalisen luoton pienituloiselle, joka ei muuten saa kohtuukorkoista luottoa. Hallitusohjelmassa on jo kirjaus sosiaalisen luototuksen kehittämisestä. Sosiaalisia luottoja myönnettiin 780 henkilölle 2010. Heistä 42 prosenttia oli opiskelijoita. Keskimääräinen luottojen suuruus oli noin 4 000 euroa. SOSIAALISTEN LAINOJEN lisääminen voisi Henrikssonin mielestä vähentää sekä pikavippien tarvetta että riippuvuutta sosiaalituista. Se voisi kunnille tarkoittaa sitä, että ihmiset tarvitsisivat vähemmässä määrin toimeentulotukea. Lain mukaan oikeutta toimeentulotukeen ei voi rajoittaa sillä perusteella, että asiakkaalla on mahdollisuus saada sosiaalista lainaa. Kokoomusedustajien ja RKP:läisen ministerin ajatuksissa on selvä sävyero. Rannikko- Pohjanmaalta tuleva Henriksson muistuttaa elinkeinon harjoittamisen perustuslaillisesta vapaudesta, joka pikavippifirmojen toiminnan rajaamisessa täytyy ottaa huomioon. Perusteellinen selvitys on tarpeen, jotta tuleva hallituksen esitys ei sotisi perustuslakia vastaan. HENRIKSSONIN OMASSA kotikaupungissa Pietarsaaressa sosiaalista luototusta harkittiin, mutta siihen ei lopulta ryhdytty. Ministeri korostaa sitä, että sosiaalisesta luototuksesta tulisi tehdä valtakunnallinen järjestelmä. Olisi tärkeää että saataisiin sellainen lainsäädäntö joka puolelle Suomea, niin että laina ei ole kotikunnasta riippuvainen, Henriksson sanoo. Suomen 336 kunnasta 23 antoi pikaluottoa vuonna 2010. Maksuaika vaihteli kolmen kuukauden ja seitsemän vuoden välillä. Sosiaalisen lainan korko on kunnissa pääsääntöisesti 12 kuukauden euribor-viitekorko eli noin 2 prosenttia. LOKAKUUN eurohuippukokouksen jälkeen arvioitiin, että vakausrahaston kapasiteettikoko kasvaisi jopa nelin- tai viisinkertaiseksi nykyisestä 440 miljardista eurosta. Euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan vakausrahaston kapasiteetti jää alle tuhannen miljardin euron, mutta luku on silti merkittävä. Vakausrahastoon ei panna lisää rahaa eli uusia takausvastuita, vaan kasvattaminen tapahtuu käyttämällä niin sanottua vakuutusmallia, jossa vakausrahasto antaa osittaisia, noin 20 30 prosentin suuruisia vakuutuksia kriisimaiden lainapapereille. Lisäksi käytetään yhteissijoitusrahastomallia, jossa myös ulkopuoliset sijoittajat Kiinan ja Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Fouganthinen Kolmoismurhaaja Nikita Fouganthinen toiminta laittaa kysymään, miksi toistuvasti vankilasta karannut mies istui tuomiotaan avovankilassa. Elinkautisen jo istunut Fouganthine karkasi reilu viikko sitten Keravan avovankilasta. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo kysyneensä samoja kysymyksiä Rikosseuraamusvirastosta. Fouganthinen ta- Vakausrahaston vahvistamisesta sopu Eurokriisi: Kansainväliselle valuuttarahastolle aiempaa suurempi rooli Talouskomissaari Olli Rehn patistaa Italiaa lisäsäästöihin, jotta maa pääsisi budjettitasapainoon. Japanin kaltaiset talousmahdit mukaan lukien voivat osallistua euroalueen vakauttamiseen. JUNCKERIN MUKAAN euromaat sopivat myös, että ne selvittävät pikaisesti mahdollisuudet Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n resurssien lisäämiseksi, jotta IMF voisi paremmin osallistua euroalueen velkakriisin hoitoon. Suomen hallitus on viime päivinä ajanut näkyvästi IMF:n roolin vahvistamista kriisin hoidossa. IMF:n roolin kasvattamisen myötä euroalueen ulkopuoliset maat saataisiin vahvemmin mukaan kriisin hoitoon. EU-maiden ministerit jatkavat kokoustamista Brysselissä keskiviikkona.

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Uutiset A7 HANNA KOIKKALAINEN Joulun tarjous Nyt liikkeemme on täynnä jouluvinkkejä - Tervetuloa! sek Pussilakanasetti romanttinen ranskalainen tyyli (ovh. 299 sek) Voimassa 1.-7.12. HAAPARANTA Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Varaudumme painovirheisiin, tavaroiden loppumiseen ja myymäläkohtaisiin eroihin. Myymäläluettelo ja verkkokauppa osoitteessa hemtex.se on jo puhunut kuntien sosiaalisen luototuksen laajentamisesta ministerikollegoilleen. tapaus voi viedä jalkapantoihin pauksessa tehtiin hänen mielestään arviointivirhe, josta on opittava. Tässä tapauksessa avolaitoksessa pysymisen todennäköisyys on arvioitu liian positiivisesti, tarpeettoman optimistisesti. Helppo tietysti sanoa jälkikäteen, mutta tämän henkilön niin sanotusta track recordista voi näin päätellä, Henriksson sanoo. Vankeuslain mukaan avolaitoksen edellytyksiä ovat päihteettömyys ja vangin soveltuvuus avolaitokseen. Lisäksi on voitava pitää todennäköisenä, että vanki ei poistu luvatta avolaitoksesta. Founganthine kärsi viimeisintä 4 kuukauden 20 päivän tuomiota muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Rikosseuraamisvirasto miettii, mitä Fouganthinesta voidaan oppia. Yksi korjaus voisi Henrikssonin mukaan olla sähköisen valvonnan lisääminen. Jalkapanta voidaan laajentaa myös avolaitoksiin. Vankisijoitteluun liittyvät riskit pitää myös arvioida tarkemmin. Avolaitosjärjestelmään oikeusministeri yhä luottaa. Tarkoitus on se, että kun vanki on suorittamassa tuomion loppuosaa, hän pystyy sopeutumaan vapautumiseen. Suurimmassa osassa tapauksista kaikki menee hyvin. MUISTA LAHJA- KORTILLA! Upeita farkkuja alk. 59 90 (ovh 84,90) Kuvan tuote 129 Tornio Tehtaanmyymälää Kauppakeskus Rajalla - På Gränsen Puh. +358 45 7731 3940 www.np-collection.com www.npwebshop.com Juhlatunikoita alk. 59 90 (ovh 89,90) Erä hameita -30% ma pe 10 20 la 10 18 su 12 18 Paulig JUHLA MOKKA 500 g (5,90 /kg) raj. 2/talous Etusi K-Plussa-kortilla -29% Ilman korttia 4,19 pkt Snellman VOILEIPÄKINKKU myös savustettu, 300 g (6,63 /kg) Etusi K-Plussa-kortilla -41% Ykkösestä ja Ylitorniolta! 2 95 pkt 1 99 pkt Atria takuumurea NAUDAN SISÄ- JA PAAHTO- PAISTI palana Suomi Pirkka tuore LOHIFILEE Norja raj. 2 pkt/talous Etusi K-Plussa-kortilla -33% 5 Ilman korttia 2,59-3,39 pkt Ilman korttia 8,95 kg LISÄÄ HERKULLISIA TARJOUKSIA TÄMÄN PÄIVÄN TARJOUSLEHDESSÄMME! Hinnat voimassa LA 3.12. asti ellei toisin mainita. YKKÖNEN Tornio ma-la 7-21 ja su 9-21 Palvelutiski ma-pe 10-18, la 10-15 10 90 kg 95 kg YLITORNIO Alkkulanraitti ma-la 8-21 ja su 11-21

A8 Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Verokarhu antaa ja ottaa... Suomalainen Tekniset taistelee suomalaisen puolesta KOKO KANSAN VEROALE 32 illä s i n k e T t o k i i v a l h u Jussin J Suomen paras Jussi Kodinkoneneuvos uun vielä vuoden lopp sorvin ääressä. /&' WHOHYLVLR 32 n Joulu hintaa 269,- Tule tekemään isillä! hy vät kaupat Tekn Tehokas apu en ulusiivoukse jo! Tekniset etu 17.DQQHWWDYD WLHWRNRQH C670D-10W *E NLLQWROHY\ $0' ( $7, +' 0 Ql\W QRKMDLQ 7DNXX NN 79,119,3 O\QLPXUL VS59E20 0DNVLPLWHKR : /DDGXNDV VXRGDWXV (OHNWURQLQHQ LPXWHKRQ VllW 3 O\SXVVLQ YDLKWRWDUSHHQ RVRLWLQ 7HOHVNRRSSLSXWNL +' UHDG\ WHOHYLVLR [ +'0, 7HNVWL WY DODVLYXVHODXNVHOOD 86% OLLWlQWl PXOWLPHGLDWLHGRVWRMD YDUWHQ ( *** Jos koneesi hajoaa 2 vuoden aikana saat sen korjattuna ja 'LJLNDPHUD VG110 RAHASI TAKAISIN!.RVNHH WlWl 7RVKLED PDOOLD n Pukinkonttii.DQQHWWDYD WLHWRNRQH C660-21Z I3-370M &RUH L SURVHVVRUL *E NHVNXVPXLVWL *E NLLQWROHY\ :(% NDPHUD NN UDKDW WDNDLVLQ WDNXX 59 349,- 499,DNA Mokkulalla surffaat huippunopeudella Suomen nopeimmassa verkossa* VWDQ MD '1$ 7XSODNDL Q WLODDMDOOH OD NX RN P 0) -TABLET YOUTUBE (** 7 ZANRI E! L L Ä PÄ KAUPAN (QVLPPlLVHW NN Nopea nettiyhteys puhelimeesi (* + 9 = 95 /kk/24 kk sopimus norm. 16,90/kk ( * Uuteen DNA Joustava liittymään. Esim. M ensimmäiset 4 kk '1$ /LLNNXYD /DDMDNDLVWD / NLPSSDPRNNXOD 3DUDV PDKGROOLQHQ QRSHXV * YHUNRVWD 0ELW V DVWL QRUP YDLKWHOXYlOL 0 NN Q VRSLPXNVHOOD VLV '1$ /LLNNXYD /DDMDNDLVWD / NN NN NN '1$ 0RNNXOD 0) NN NN (QLPPlLVQRSHXV RQ VDDYXWHWWDYLVVD UDMRLWHWXVWL * YHUNRVVD 1RSHXV YRL YDLKGHOOD ULLSSXHQ PP VDPDQDLNDLVWHQ Nl\WWlMLHQ PllUlVWl \KWH\GHQ ODDGXVWD MD WLHWRNRQHHVWD * YHUNRQ XONRSXROHOOD ('*( MD *356 QRSHXGHW.l\WW XONRPDLOOD MD QRUPDDOLLQ WHOHOLLNHQWHHVHHQ HULOOLVHQ KLQQDVWRQ PXNDLVHVWL '1$ 7l\VQRSHXV (VLP XXGHQ '1$ -RXVWDYD 0 OLLWW\PlQ RWWDYDOOH '1$ /LLNNXYD /DDMDNDLVWD / DVLDNNDDOOH '1$ 7l\VQRSHXV OLVlSDOYHOXQ DYDXV QRUP MD NN PDNVX NN QRUP NN (WX HL NRVNH OLLWW\PlW\\SLQYDLKWDMLD HLNl VLLUU\ HGXQ YRLPDVVDRORDLNDQD OLLWW\PlW\\SLQ YDLKGRQ \KWH\GHVVl '1$ -RXVWDYD 0 DYDXV VLV PLQ SXKHOXLWD MD WDL NSO WHNVWDUHLWD \OLPHQHYlW QRUP KLQWDLVHW NRWLPDDQ SXKHOXW MD WHNVWLYLHVWLW PLQ NSO SXKHOXLVVD PLQXXWWLYHORLWXV NN Q MlONHHQ '1$ 7l\VQRSHXV WRLVWDLVHNVL YRLPDVVD KLQQDVWRQ PXNDLVLQ KLQQRLQ (GXW YRLPDVVD DVWL /LVlWLHGRW ZZZ GQD IL 149,- Testivoittaja kan A-energialuo liesi! 149,- Täyttömäärä $NNXLPXUL Ergorabido 2-IN-1 ZB2903 (ULWWlLQ PRQLSXROLQHQ LPXUL,PXURL ODWWLDW S \GlW QlSSlLPLVW W MQH 8XGHW WHKRNNDDW PRRWWRULW MD DNXW WDNDDYDW SLWNlW WRLPLQWD DMDW,UURLWHWWDYD NlVLRVD 9lUL RQ YLKUHl 7 kg jen Jouluherkku en valmistukse 269 649 399,- /DWWLDOLHVL ZCE560NW (QHUJLDOXRNND RQ $ XXQLVVD RQ \Ol MD DODOlPS VHNl JULOOL 1HOMl OHY\l /HYH\V FP,-.HUDDPLQHQ ODWWLDOLHVL C540K 9DOPLVWHWWX 6XRPHVVD 0RQLSXROLQHQ XXQL DLWR NLHUWRLOPD WDVDOlPS NLHUWRLOPDJULOOL SL]]DWRLPLQWR VXODWXV SLNDOlPPLW\V KDXGXWXV $TXD &OHDQ SXKGLVWXVWRLPLQWR LUURLWWDD NHY\HQ OLDQ YHGHQ DYXOOD LOPDQ SXKGLVWXVDLQHLWD 8XQLQ OlPS WLOD ² & /HYH\V FP 12 15 Tarjoukset voimassa 7.12. saakka tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää. 1/asiakas. 5230 µ NRVNHWXVQl\WW,OPDLQHQ 2YL.DUWDW QDYLJRLQWL RKMHOPLVWR MD $ *36 VLUX PS VRLWLQ )0 UDGLR.DPHUD RQ PHJDSLNVHOLQHQ MRVVD RQ P\ V YLGHRNXYDXV 3lLYLWl )DFHERRN VWDWXNVHVL PRELLOLVWL MD OXH SlLYlQ SXKHHQDLKHHW MD XXWLVHW * \KWH\GHQ DYXOOD 99,Pirteyttä pimeyteen 499,- 349,- 99,- 90 Ilmainen ukana navigointi m DNA Kimppamokkula avaa netin samanaikaisesti jopa kahdeksalle Suomen nopeimmalla 3G-nettiyhteydellä. Lisäksi täysnopea nettiyhteys myös puhelimeesi. DNA Kimppamokkula ja Suomen nopein 3G-nettiyhteys 7lPl NDPHUD RQ Wl\QQl lo\nnllwl WRLPLQWRMD (ULOOLVHQ 0RYLH 5HF SDLQLNNHHQ DQVLRVWD Nl\WWlMLHQ HL HQll WDUYLWVH Nl\Gl YDOLNRVVD DORLWWDDNVHHQ YLGHRNXYDQ WDOOHQQXNVHQ [ ]RRP PSL[ LVR µ Ql\WW Teollisuuskatu 16 95420 Tornio 0207 619 200 Osta nyt, maksa tasaerissä!,- 3HVXNRQH EWP127300W edestä täytettävä 6XSHUSLND SDLQLNH HULWWlLQ QRSHDD SHVXD YDUWHQ -DWNXYDVWL SlLYLWW\Yl DLNDODVNXUL PDKGROOLVWDD Wl\GHOOLVHQ KDOOLQQDQ $MDVWHWWX RKMHOPDQ Nl\QQLVW\PLQHQ 0DNVLPL OLQNRXVQRSHXV RQ USP 7l\WW PllUl RQ NJ 9 18 9 15 10 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä! Avatessasi uuden vuosimaksuttoman TUOHI MasterCard -tililuoton saat ensiostolle 10 kk maksuaikaa tasaerissä. Maksat tasaerä ajalta tilinhoitomaksun 5 euroa/kk. TUOHI MasterCard -tililuoton muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Todellinen vuosikorko laskettuna 1500 euron käytössä olevalle TUOHI MasterCard -tililuotolle on 21,9 %. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (04/2011) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Luoton korko on 3 kk:n euriborkorko + 12 %. Tilinhoitomaksu on 5 euroa. Luottoraja on 1000 10000 euroa. TUOHI MasterCard on voimassa toistaiseksi. Luotonantaja on Nordea Rahoitus Suomi Oy..LUNDVYDORODPSSX.LUNDVYDORODPSSX MRND DQWDD YDORD V\NV\Q MD WDOYHQ SLPHLVLLQ DLNRLKLQ /DPSSXMHQ Nl\WW DLND K +HOSSRDVHQWDD 7RLPLL P\ V OLVlYDODLVWXN VHQD KXRQHHVVD 0XNDQD RQ S \WlWXNL UHNLVWHU LWlYl SY Q VLVlOOl RVWRVWD RVRLWWHHVVD ZZZ WRVKLED IL PRQH\EDFN 2PQLWHOH 2\ * YHUNNRMHQ WLHGRQVLLUWRQRSHXNVLHQ YHUWDLOX ORNDNXX 1RXGHWWDYLVVD P\\PlOlVWl DYRLPLD OLLWW\PLl YDVWDDQ TORNIO ark. 89,- www.tekniset.fi

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Uutiset A9 KATJA LEHTO Viemärilinjaa rakennetaan parhaillaan muun muassa Vakkalantiellä Simoniemessä. Kaakamo saa vielä odottaa Viemäröintihankkeet: Torniossa isoimmat urakat, muualla Meri- Lapissa lähes valmista Teija Laurinolli Pohjoisen alueen eli Karungin suunnan viemäröinti sitoo resursseja ja rahoitusta vuoden 2013 loppuun asti, kertoo Tornion Vesi Oy:n toimitusjohtaja Markus Kannala. Kaakamon suunnalla työt voivat alkaa aikaisintaan vuonna 2014. Kaakamon jätevesiä on aiemmin suunniteltu siirrettäväksi Keminmaahan, ja tätä varmaan esitetään ennen pitkää. Kannalan mukaan Tornion ja Keminmaan keskeisten kaupunkialueiden vesihuollon yleissuunnitelma on parhaillaan tekeillä. Käytännössä se koskee Tornion Torpin ja Keminmaan Jokisuun välistä aluetta, johon Kaakamokin sijoittuu. Suunnitelma valmistuu vuoden loppuun mennessä. Sitä on mukana laatimassa Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ely. Suunnitelmassa esitetään linjauksia siitä, mitkä alueet olisi järkevintä viemäröidä keskitetysti ja mitkä vastedeskin hoitaa kiinteistökohtaisesti, Kannala täsmentää. Olemme riippuvaisia valtion rahoituksesta. Karungin suunnan viemäröinnin kuluista valtion tuki kattaa 40 50 prosenttia. KEMINMAASSA viemäröintiä ei ole toistaiseksi aikomus jatkaa. Itäpuolella viemäri yltää Tuiskuvaaran laelle, länsipuolella Liedakkalan ja Törmän kylien rajalle. Jatkaminen ei ole järkevää. Syynä ei ole raha, vaan yksinkertaisesti liian vähäinen vedenkäyttö. Muualla on edullisinta hoitaa jäteveden käsittely kiinteistökohtaisesti, sanoo Keminmaan Vesi Oy:n toimitusjohtaja Esa Rauhala. Rauhala muistuttaa, että maaperä on aika hyvä käsittelemään jätevesiä, jos kiinteistön järjestelmät on oikein rakennettu. Kemijokeen saatetaan antaa suitsait lupa kasvattaa vaikka 50 000 kiloa kirjolohta, mikä saastuttaa melkein yhtä paljon kuin Rovaniemen kaupunki. Ammattiihmisenä joskus miettii, onkohan kaikki kapulat ihan kohdallaan, kun mummoja kiusataan muutaman vuodessa kuluvan kuutionrievun takia. Niillä ei maailma pelastu tai saastu. SIMOSSA haja-asutusalueiden viemäröinti on muutaman vuoden kuluttua valmis. Kaikki alueet, joille vesilaitoksen viemäri voidaan ulottaa, alkavat olla tehtyjä. Ranuanjokivarressa on vielä kuusi kilometriä odottamassa. Osuus valmistuu noin vuonna 2015. Tänäkin vuonna sitä on rakennettu, hanke etenee pätkissä, kertoo Simon Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Kauko Määttä. Simoniemi on ollut ylivoimaisesti suurin hanke viime vuosina. Kolmen neljän vuoden aikana on saatu 160 liittyjää viemäriverkostoon. Erityistä iloa viemäröinti on tuonut Lallinperän asukkaille. Kemin ja Simon rajalla viisi kiinteistöä on juuri päässyt mukaan sekä vesijohtoon että viemäriin Kemiin rakennetun siirtoviemärin siivellä. Siellä on yksikin isäntä hakenut 40 vuotta veden vesipostista. Maanantaina tehtiin viimeinen kytkentä, hyvin oli isäntä tyytyväinen, Määttä sanoo. TERVOLASSA ei ole viemäröity asemakaavan ulkopuolisia alueita eikä aikeitakaan ole. Tervola Keminmaa-siirtoviemäriselvitys on tietääkseni jäissä. Nyt on taas tekeillä jokin selvitys. Olemme ilmoittaneet osallistuvamme siihen, sanoo Tervolan Vesi Oy:n toimitusjohtaja Markku Isometsä. Jos täysimääräisesti pitäisi käyttäjiltä periä kustannukset, ne nousisivat aika suhteettomiksi. Nykypäivän kiinteistökohtaiset pienpuhdistamot alkavat olla sitä luokkaa, ettei puhdistustulos juuri kummene, vaikka jätevesi vietäisiin mihin. Meri-Lapin puhdistamot yhteen? Olisiko järkevää laatia alueellinen jäteveden johtamisen ja käsittelyn yleissuunnitelma? Tätä on pohdittu Kemi-Tornion kehittämiskeskuksessa työryhmässä, johon kuuluvat Meri-Lapin kuntien tekniset johtajat. Kehittämiskeskus lähetti kesällä kunnille ja vesilaitoksille kyselyn, jossa tiedusteltiin halukkuutta osallistua suunnitelman laatimiseen. Siinä tutkittaisiin puhdistamojen yhdistämisiä, kertoo asiantuntijan roolissa työryhmässä istunut Kemin Vesi Oy:n ja vedenhankintayhtiö Meri-Lapin Vesi Oy:n toimitusjohtaja Juha Hiltula. Puhdistamojen yhdistäminen edellyttäisi siirtoviemäreitä. Niiden varrella haja-asutusalueilla asuvat saattaisivat tulla uusina viemäröinnin piiriin. Tervolasta jos linja johdettaisiin Keminmaan suuntaan, jokivarressa olisi mahdollisuus liittyä siihen. Työryhmä kokoontuu käsittelemään kyselyn vastauksia tänään. Hiltulan mukaan selvityksen rahoittaisivat kehittämiskeskus, Lapin ely-keskus sekä alueen kunnat ja vesilaitokset. Kuntien jätevedenpuhdistamot tulevat ennen pitkää elinkaarensa päähän. Lisäksi odotettavissa on, että puhdistusmääräykset tiukkenevat varsinkin typen osalta. Jossain vaiheessa olisi järkevää rakentaa iso keskusjätevedenpuhdistamo, joka palvelisi koko seutukuntaa, sanoo työryhmää johtava Kemin tekninen johtaja Tapani Onkalo. Hanke olisi ajankohtainen vuosina 2020 25. Projekti olisi iso ja kallis, mutta koska yksi iso laitos on aina halvempi ja tehokkaampi, käyttökustannussäästöjen vuoksi keskuspuhdistamo maksaisi vähitellen itsensä. Tästä on kyse Haja-asutusalueiden jätevesi Kiinteistöllä on oltava käsittelyjärjestelmä, jolla saavutetaan riittävän tehokas puhdistus. Herkästi pilaantuvilla alueilla, kuten rannoilla, kunta voi edellyttää tiukempaa tasoa. Kiinteistöllä on oltava kirjallinen selvitys jätevesijärjestelmästä sekä järjestelmän käyttö- ja huolto-ohje. Nämä on oltava, vaikkei järjestelmää tarvitsisi korjata tai uusia. Lainmuutos ja uusi asetus astuivat voimaan maaliskuussa 2011. Uudisrakentamista ne koskevat heti. Ennen vuotta 2004 rakennetuissa kiinteistöissä vaatimukset tulee täyttää 15.3.2016 mennessä. Vaatimuksista vapautettiin kiinteistössä vakituisesti asuvat omistajat, jotka ovat täyttäneet 68 vuotta ennen 9.3.2011. Lisäksi sosiaalisin perustein kunnalta voi hakea viiden vuoden vapautusta vaatimusten täyttämisestä. Vaatimuksia ei tarvitse täyttää, jos jätevedet johdetaan nyt tai vastedes vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon. Kotikunnasta kannattaa selvittää, kuinka on toimittava, jos asia on epäselvä.

A10 Uutiset Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Uutisointi on ajojahtia Riittää: Perusturvajohtaja Kaisu Norrkniivilä pitää uutisointia herjaavana. Lautakunnan puheenjohtaja toivoo, että Norrkniivilä jaksaisi jatkaa hyvää työtään. Matti Nikkilä Verkossa sanottua Kyllä on perusturvajohtaja Kaisu Norrkniivilän palkka aivan älytön. Olen kyllä vähän kade. Eipä vaikuta Tornion päättäjät kovin välkyiltä nostaessaan johtajan palkan tässä taloustilanteessa. Ps-toimituksen huomautus, ettei kunnan virkamiehiä saa kiinni on totta! Virkamiehet & naiset ratsastavat terveydenhuollon ammattilaisten vaitiolovelvollisuuden siivellä... jos ilmoitat, että henkilöstöä on riittämättömästi ja hoidettavat kärsivät tilanteesta, niin et tule saamaan töitä! Tornion perusturvajohtaja Kaisu Norrkniivilä ei halua kommentoida häntä koskevaa uutisointia. Olen sitä mieltä, että tämä homma on lähtenyt hanskasta. Tässä on niin paljon virheellistä tietoa ja herjaa, että en enää pui asiaa omasta puolestani lehtien palstoilla, vaan asiat selvitetään nyt muuta kautta. Norrkniivilä saa puolustajan Tornion sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Tuija Palosaaresta. Palosaari pitää uutisointia ajojahtina Norrkniivilää kohtaan. Palosaari itsekin vaikuttaa puhelimessa kiihtyneeltä asiasta. Moni kahdella pallilla istuva käyttää tilannetta hyväkseen. Kaisun osaaminen on asiakaslähtöisessä palveluiden kehittämisessä ja siinä hän on osoittanut kykynsä. Uutisoinnilla lisätään hänen mielestään turhaan perusturvajohtajan taakkaa. Vaikka asiat henkilöityvät Norrkniivilään, Palosaari muistuttaa, että päätöksiä tekevät kunnan luottamushenkilöt. Toivottavasti Kaisu jaksaa jatkaa edelleen hyvää työtään. Me noudatamme lautakunnassa hankintalakia. Palosaari ihmettelee myös Ville Mattasen kirjoitusta Pohjolan Sanomissa. Yksi häiritsevä asia on se, että siinä listattiin Torniossa alasajettuja palveluita. Minkä me voimme sille, että Suojapirtti ja Hopearanta hinnoittelivat itsensä selkeästi pihalle. Näiden viime vuosien päätösten valossa mikään ei enää yllätä. Norrkniivilän ohella myös koko sos.tervlautakunnalle tulisi antaa kenkää! Henkilöstösuhteet kuralla, joka on tietysti huonon johtamisen tulos. Johtajalle tästä palkinnoksi harvinaisen suuri palkankorotus. Sallivatko ihmiset tällaista? Minnehän nämä kyseisen johtajan palkan verot menevät? Osallistu keskusteluun www.pohjolansanomat.fi Tornion perusturvajohtaja Kaisu Norrkniivilä ei kommentoi häntä koskevaa uutisointia. PERUSTURVAJOHTAJAN palkankorotus on Palosaaren mukaan uutisoitu harhaanjohtavasti. Norrkniivilä on kyllä tehnyt esityksen palkan tarkistamisesta esimiehelleen perusteluiden kanssa. Hän on kuitenkin tehnyt sen saamansa toimeksiannon mukaan. Palkkakaan ei ole Palosaaren mukaan liian suuri. Vertailuaineisto ei ole hänen mielestään edustava. Vaikka virkamiesten palkat ovat julkisia, aina näin ei Palosaaren mukaan ole. Virkamiesten henkilökohtaiset palkanlisät eivät ole julkisia. Minäkin tiedän, että esimerkiksi Kirkkonummella vastaavia tehtäviä tekevä saa vastaavaa palkkaa ja lähikunnista löytyy vastaavaa tasoa. Tämän lisäksi Palosaari muistuttaa, että Norrkniivilän tehtävänkuva on erittäin laaja. Hänen mukaansa huomioon pitää ottaa myös millainen henkilöstörakenne kunnassa on ja perusturvajohtajan vastattava budjetti. Torniossa se on noin 60 prosenttia koko kunnan taloudesta. Kaikki eivät ymmärrä, mitä tehtäviin kuuluu. Kommentti Pelko vetää hiljaiseksi Kritisoin jo aikaisemmin Tornion ylimmän johdon vastahakoisuutta kommentoida Pohjolan Sanomien uutista. Tekisi mieli tehdä niin myös työntekijöitä kohtaan. Mutta en tee niin, sillä heillä on siihen syy. Työntekijät on peloteltu olemaan hiljaa asioista. Samalla he harmittelevat sitä, että henkilöstön huono ilmapiiri on päässyt julkisuuteen. Pöytäkirjan ohi kerrottavaa riittää. PALOSAAREN mukaan mitään ongelmia ei ole tullut esiin. Mitä minä olen käynyt katsomassa, ihmisillä on hyvä henki keskenään ja tekemisen meininki. Vuonna 2010 perusturvassa kyseltiin henkilökunnan tunnelmia, mutta Palosaaren mukaan kysees- Jopa luottamusmiehet menevät hiljaisiksi, kun heiltä kysyy ilmapiiristä. Vaikka heidän tehtävänsä on puhua työntekijöiden puolesta, asioiden käsittely julkisesti on kaikille vierasta. Pelko julkisuutta kohtaan on niin iso, että kukaan ei uskalla kertoa mitään nimellään. Ei edes myönteistä. Jos sanomalehdessä kirjoitetaan nimettömän sanomana jotain negatiivista, työntekijät pelkäävät, että heitä pidetään lähteenä koska heidän nimensä löytyy sanomalehdestä. Matti Nikkilä matti.nikkila@pohjolansanomat.fi TUULI TRUHPONEN/ARKISTO sä on epävirallinen sähköpostilla tehty kartoitus. Kun kyselyä käsiteltiin, paikalla olivat muun muassa Palosaari lautakunnan puheenjohtajana, perusturvajohtaja Norrkniivilä sekä työntekijöiden luottamushenkilöitä. Silloin epävirallisen ja vaihtelevan palautteen luotettavuus kyseenalaistettiin. Kunnon ilmapiirikyselyssä kysytään myös parannusehdotuksia ja kehittämismahdollisuuksia. Mielestäni kyselyn sisältö ei ollut mitenkään niin negatiivista. Palosaari sanoo, että lautakunta kuitenkin pyytää selvityksen papereita käsiteltäväkseen. Hän muistuttaa, että henkilöstöstä löytyy aina tyytymättömiä. Palveluiden sujuvuuden turvaamiseksi myös toiminnoissa täytyy tehdä muutoksia. Emme me lautakunnassa voi mennä selvittelemään kahden työntekijän keskinäisiä välejä, vaan suuressa roolissa ovat työntekijöiden lähiesimiehet. Linjaorganisaatiossa jokaisella tasolla esimiehellä on merkitystä, kuinka arki saadaan sujumaan. Urheilukentän korjaus Ylitornion talousarviossa Maltillista: Menot kasvavat mutta velkaa vähän Helena Lessing Urheilukentän perusparannus äänestytti Ylitornion kunnanhallitusta, mutta se piti paikkansa ensi vuoden talousarviossa. Kahdelle vuodelle sijoitettu perusparannus maksaa 1,2 miljoonaa euroa, mihin valtio osallistuu 350 000 eurolla. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouko Uusimaa (kesk) ja varapuheenjohtaja Eugen Parviainen (vas) vastustivat määrärahan myöntämistä, mutta muu hallitus ajoi sen läpi äänin 5-2. Yksimielisesti talousarvioon lisättiin 40 000 euroa kannustinrahaa muualla opiskeleville. Sama summa poistettiin, yhtä yksimielisesti, Pekanpään koulun kattoremontista. INVESTOINNIT kasvavat ensi vuonna puolella miljoonalla 2,5 miljoonaan euroon. Suurin remontti, neljä miljoonaa, on edessä yläasteella, ja sitä toivotaan valtion aikaistavan alkamaan jo ensi vuonna. Samoin toivein varaudutaan rakentamaan Aavasaksa-Taroniemen kevyen liikenteen väylää. Kunnan osuus kuluista on puolet eli 700 000 euroa. Palveluissa ei ole tekeillä muutoksia ensi vuonna. Peruspalvelut turvataan, kunnanjohtaja Tuomo Karjalainen lupaa. Taloussuunnittelun akuutein ongelma on kuitenkin palvelumenojen jatkuva nopea kasvu. Ylitornio Vakaalla linjalla Talousarvio plussalla 300 000 euroa Menot kasvavat 4,28 prosenttia Verotulojen odotetaan hienoisesti laskevan (10,5 miljoonaa euroa) ja valtionosuuksien kasvavan (16 milj. e) Velkaa Lapin vähiten: alle 300 euroa/as

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Uutiset A11 K-MARKET KAUPPIAASI SUOSITTELEE LOPPUVIIKOKSI Kts. lisää: www.k-market.com VOIMASSA 1. 5.12.2011 VOIMASSA 1. 3.12.2011 Tarjous ei ole voimassa Neste Oil K-marketeissa. VOIMASSA 24.12.2011 ASTI ERÄ! Juhla Mokka KAHVI 500 g, raj. 2 pkt/talous 2 95 pkt (5,90/kg) Ilman K-Plussa-korttia 4,19 pkt (8,38/kg) TUORE Fazer PRESENT -29 % LOHIFILEE pakattu, Norja -33 % RASIA -20 % raj. 2 pkt/talous 5 95 8 90 kg Ilman K-Plussa-korttia 8,95 kg 300 g 3-pack! 3-pack (9,89/kg) Ilman K-Plussa-korttia 11,25 3-pack, 3,75 /kpl (12,50/kg) KAUPPIAS HOITAA HOMMAN TYYNY 9,99 5,99 11 99 SÄÄSTÄ 8,- KAIKKI PEITOT JA TYYNYT -40% GOLD SÄÄSTÄ 18,- SÄÄSTÄ 24,- KORKEA- LAATUINEN DOWNFEEL KUITUTÄYTTEINEN TYYNY Luksustyynyn täytteenä 850 g ainutlaatuista, untuvan kaltaista kuitua. Pesu 60 C. 50x60 cm 44,99 TYYNY + PEITTO 65 40 GOLD SUPREME PEITTO/TYYNY-SETTI Peiton täytteenä pehmeitä, eristäviä, spiraalin muotoisia ontelokuituja. Tyynyn täytteenä silikonoitua pallokuitua. Peitto 150x210 cm. Tyyny 50x60 cm 109,- KORKEA- LAATUINEN 26 99 35 99 SÄÄSTÄ 43 60 10 vuoden takuu BASIC PARAS HINTA Paino: 800 g Pesu: 40 C NIELSEN KUITUTÄYTTEINEN PEITTO Pehmeä päällinen 100% polyesterimikrokuitua. Kevyt ontelokuitutäyte. 150x200 cm 19,99 PLUS MUKAVUUS JA LAATU TERRA NOVA LATEKSITYYNY Laadukas tyyny hengittävää Talalay-lateksia, joka johtaa tehokkaasti lämpöä. 40x62 cm 59,99 Remontista johtuen olemme suljettuna 1.12. - 6.12 välisen ajan. Avaamme ovet jälleen 7.12. klo 7.00 tilat uudistettuna! Paino: Peitto 2x650 g/tyyny 500 g Pesu: 60 C By Appointment to The Royal Danish Court JYSK Tarjoukset voimassa 1.-5.12.2011. Katso myymälät ja aukioloajat JYSK.fi

A12 Uutiset Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Tornionlaakson Sähkö korottaa siirtohintoja Pello Tornionlaakson Sähkö Oy korottaa ensi vuoden alusta sähkön verottomia siirtohintoja. Siirtohintojen korotus on ensimmäinen vuonna 1997 tapahtuneen sähkön myynti- ja siirtohinnan eriyttämisen jälkeen. Korotus perustuu kustannustason nousun lisäksi suuriin sähköverkkoinvestointeihin. Yhtiö on investoinut viimeisten vuosien aikana runsaat 20 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen muun muassa rakentamalla ja perusparantamalla 110 kv-siirtoverkon rengasyhteyden Keminmaalta Ylitornion, Pellon ja Kolarin kautta Kittilän Kaukoseen. Metallialan palkinto Tornioon Jussi Saarela Metallinjalostajat ry palkitsi kahdeksan osaajaa Helsingissä maanantaina. Yksi heistä on Torniossa Outokumpu Stainlessilla työskentelevä senkka-aseman päivämies Väinö Vaara. Hän ja seitsemän muuta palkittua saivat palkinnoksi 10 000 euroa ja kuvanveistäjä Toivo Jaatisen muotoileman pronssisen reliefin. Perusteluiden mukaan palkittuja yhdistää vankka asiantuntemus, vastuuntunto ja työhön sitoutuminen sekä ensiluokkainen innovatiivisuus tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja toimintatapojen kehittämisessä. Tornion vanhin päiväkoti elää epävarmuudessa 50 vuotta: Pelastusarmeijan päiväkodissa on hoidettu useampi sukupolvi Sari Pelttari-Heikka Tule ostopisteeseemme ja myy kultaa suoraan ilman välikäsiä - saat parhaan hinnan! Tarjous: saat 10 lisää rahaa myyntihinnan lisäksi!* ja hopeaa! KultaRahaksi Oy Hallituskatu 3, Tornio Ma Pe 10 18 ja La 10 14 Ostamme kaikenlaiset kultaesineet, myös rikkinäiset, parittomat ja kuluneet! Kullan hinta on lähes nelinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten nyt on oikea aika myydä tarpeettomat kultaesineet! Rahat tilille tai suoraan käteen! Ilmainnen arviointi ja kahvitarjoilu! Jos se on kultaa, me maksamme siitä! *Kaupunkisanomien lukijana saat 10 kaupan päälle myydessäsi kultaa vähintään 100 :n arvosta. Yksi hyvitys/kotitalous. Ada Syrjälä, Lotta Hooli, Henri Mäkimaa, Niilo Smeds, Nuutti Hakola ja Lotta Halmkrona pihatouhuissa Pelastusarmeijan päiväkodin pihalla. Tästä on kyse Pelastusarmeijan päiväkoti Perustettiin Tornioon syksyllä 1961, vihittiin käyttöön 1962. Yksityinen päiväkoti, jolla on ostopalvelusopimus 41 kokopäiväisestä hoitopaikasta Tornion kaupungin kanssa. Päiväkodissa on töissä 10 työntekijää, jotka ovat jäämässä vaille työtä, jos ostopalvelusopimus lakkaa. Tornion koulutuslautakunta vastaa varhaiskasvatuksesta. Lautakunta käsitteli varhaiskasvatuksen suunnitelmia keskiviikkona. 50-vuotisjuhlaa vietetään perjantaina 16. joulukuuta perinteisellä joulupatakeräyksellä klo 8-16.30, jonka lisäksi talossa ovat avoimet ovet vieraille. Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta ja ostopalvelusopimuksen rahasta maanantaina 19. joulukuuta. Varhaiskasvatuksesta Torniossa vastaava koulutuslautakunta ei ole tehnyt päätöksiä Pelastusarmeijan päiväkodin ostopalvelusopimuksen muuttamisesta. Koulutuslautakunnan puheenjohtaja Outi Keinänen kertoo lautakunnan saaneen keskiviikon kokouksessaan taustatietoa varhaiskasvatuksen viime vuosien kuluista ja sekä varhaiskasvatuskokonaisuudesta. Lautakunta haluaa vielä lisätietoja päätöstensä pohjaksi. Pelastusarmeijan päiväkodin ostosopimuksen irtisanominen on lautakunnan SARI PELTTARI-HEIKKA Muutamat lastenseimen pienokaiset esittivät laululeikkejä. lasten takana seisovat brigatööri Verna Warro ja majuri Sanelma Someroja. Kuva on Helmiä syvyydestä -lehdestä vuodelta 1962. Kodinomaisen pelastusarmeijan päiväkodin piha Putaalla on ollut täynnä lasten leikkien ääniä puoli vuosisataa. Kaupungissa ensimmäisenä lapsia kokopäiväiseen hoitoon ottaneen päiväkodin arjessa ovat olleet mukana tuhannet torniolaiset. Päiväkodissa ovat tulleet tutuksi mummot, papat, äidit, isät ja lapset. Sama isoäiti voi olla tuomassa hoitoon jo lapsenlapsiaan. Tuttuja ovat vuosikymmenien ajalta myös useat henkilökunnasta, sillä esimerkiksi hoitaja Aila Ponkala on tullut taloon 70-luvun alussa ja nykyinen johtaja Seija Majuri 33 vuotta sitten. Pelastusarmeijan päiväkodissa on vuosien kuluessa luovuttu alkuvuosien tiukasta virallisuudesta. Hoitohenkilökunta ei enää pukeudu valkoisiin esiliinoihin, eikä johtaja ole vuoden 1995 jälkeen ollut pelastusarmeijan alainen. Pelastusarmeijan päiväkoti on vuosikymmenet tehnyt yhteistyötä Tornion kaupungin kanssa. Yhteistyösopimukset ovat taanneet torniolaisille lapsiperheille kaivatut hoitopaikat ja talon henkilökunnalle työpaikat. Viimeisten vuosien aikana pitkään yhteistyöhön on tullut säröjä. Ostopalvelusopimus on voimassa Pelastusarmeijan säätiön ja Tornion kaupungin kesken, mutta sen jatkosta on väännetty kättä jo useamman talousarvion valmistelussa. Juhlavuosi ei ole poikkeus, vaan kaupunginhallitus on esittänyt ostopalvelusopimuksen määrärahan poistamista ensi elokuusta alkaen. Ostopalvelusopimuksen irtisanominen tarkoittaisi talossa olevien hoitolasten sijoittamista kaupungin omiin yksikköihin ja päiväkodin henkilökunnan jäämistä vaille töitä. Meillä on syksyllä jatkamassa 36 lasta, kun esikouluun siirtyvät lasketaan pois luvuista. Kaupungin kanssa nykyisessä ostopalvelusopimuksessa on 41 kokopäivähoitopaikkaa, joissa on tällä hetkellä 48 lasta hoitosopimuksilla, johtaja Seija Majuri laskee. Juhlavuoteen valmistautuneessa päiväkodissa on ymmärrettävästi syksyn aikana kertynyt pilviä juhlatunnelman päälle. Epävarmuus heijastuu kaikkien työntekijöiden ja perheiden arkeen, vaikka työtä yritetään tehdä normaaliin tahtiin. Pelastusarmeijan päiväkotia puhutellaan Pelastukseksi, joka se monesti päivähoitopaikkaa kaivanneille perheille on ollutkin. Olemme kaupungin toiveiden mukaan joustaneet aukioloajoissa ja perheiden kohtaamisessa esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa. Meille on perustettu enemmän pienten paikkoja kuin kaupunki on niitä tarvinnut. Käytännössä joustoa on ollut joka toiveen mukaan ja lisäksi pelastusarmeija on palauttanut kaupungille rahaa, jos kuluissa on pystytty säästämään. Pelastusarmeija ei voi tuottaa voittoa, johtaja Majuri muistuttaa. Lautakunta ei ole irtisanonut sopimusta päätösvallassa, eikä päätöksiä puoleen tai toiseen ole tehty. Varhaiskasvatuksen linjaratkaisuja oli tarkoitus käsitellä kuluvan vuoden aikana puolueryhmien välisissä neuvotteluissa, joita ei kuitenkaan ole käyty. Valmisteluun liittyy palvelustrategian laatiminen, joka ei ole vielä valmis. Varhaiskasvatuksella on muun sivistystoimen tavoin raamibudjetti, jonka lopullisesta jakamisesta tehdään päätökset hallintokunnan sisällä. Joulukuun talousarviovaltuustossa määritellään kaupungin toiminnalle raamit.

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Uutiset A13 Kilpailu kaivosalan parhaista osaajista käy jo kuumana Työllisyys: Kokeneet houkutellaan töihin kovilla ansioilla Helena Lessing Kilpailu kaivosalan työntekijöistä on alkanut Lapissa. Alan ammattilaisilla on varaa valita työpaikkansa ja jotkut työnantajat houkuttelevat tekijöitä paksulla palkkapussilla. Kaivosalan osaajista on Suomessa pula ja osa ammattiryhmistä voi jo sanella palkkansa. Työnantajana olisin huolissani kaivosalan palkkakilpailusta, sanoo Harry Sundström teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksesta Tekesistä. Jos kaikki suunnitteilla olevat Suomen ja Pohjois-Ruotsin kaivokset toteutuvat, kilpailu osaavasta työvoimasta vain vahvistuu. Työmarkkinat muotoutuvat ammattitaitoisen työvoiman kannalta edullisemmiksi, Timo Eklund Metalliliitosta iloitsee. POHJOISESSA suurin pula on geologeista ja kaivosinsinööreistä. Kilpailu heistä on maailmanlaajuinen, sillä kaivosteollisuuteen on herätty vasta viime vuosina. Kehittyvissä maissa kysyntä on alkanut kasvaa, Maija Uusisuo Lapin liitosta sanoo. Suomenkin koulutusmäärät olivat vuosikausia pieniä, mutta Oulussa, Turussa ja Aalto-yliopistossa tarjotaan jo alalle muuntokoulutuksia. Sundström kiittelee myös Rovaniemen ja Kemin-Tornion ammattikorkeakouluja. Insinöörien ja teknikoiden tasolla palkkakilpailua on jo nyt, Olavi Paatsola Kaivannaisteollisuusyhdistyksestä kertoo. Koska kaivosinsinöörejä ei ole, he voivat sanella palkkansa, Agnico-Eaglen henkilöstöpäällikkö Kimmo Hannukainen Kittilästä myöntää. Yliopistojen hakijamäärät ovat jo lisääntyneet. Korkeakoulutetut ammattilaiset liikkuvat herkästi ja heidän houkuttelunsa eri paikkakunnille on alkanut. Kevitsan kaivokselle Sodankylään on parhaillaan haku päällä. Projektipäällikkö Pauliina Peltonen Opteamista vahvistaa geologien olevan suurin ongelma, mutta muuten väkeä on löytynyt. Hänen mielestään rahalla ei kuitenkaan vielä kilpailla. Maansiirtokoneenkuljettajia on aika hyvin, johtaja Keijo Uusitalo First Quantumista on huomannut. Heitä on toki koulutettava yhtiön tarpeisiin, kuten muutakin työvoimaa. Haastavin on kunnossapito. Mekaaniseen kunnossapitoon tarvitaan instrumentti- ja sähköasentajia. Vastaavia tehtäviä on raskaassa teollisuudessa. Mutta kaivosalalle ammattitaitoista väkeä ei enää oikein riitä. Kevitsan kaivos on tarkoitus avata alkuvuodesta 2012, jolloin töitä tekee 200 ihmistä yhtiölle ja 50 ulkopuolisille. Kittilän kultakaivos on jo toiminnassa. Siellä työskentelee yli 300 työntekijää. Heitä on muunto- ja täsmäkoulutettu yhtiön, oppilaitosten ja työvoimaviranomaisten yhteistyönä. Hakijoita koulutukseen on riittänyt. Mutta harvalla on oikeaa, teollisuudessa hankittua kokemusta, Kimmo Hannukainen sanoo. Luvut Kaivokset kilpasilla Kaivosala työllistää nyt Suomessa noin 3500 ihmistä Lähivuosina tarvitaan saman verran, noin 3000, lisää Kevitsaan haussa nyt noin 250 työntekijää ensi kevääksi, Kittilässä jo 370, Outokummulle Elijärvelle 30 lisätyöpaikkaa Hannukaiseen 300-400 työntekijää, mikäli kaivos avataan. Pajalaan otetaan 450 työntekijää+urakoitsijat vuonna 2014 Kiirunassa ja muualla Pohjois- Ruotsissa tarve 2000-3000 lisätyöntekijälle lähivuosina, laajennusten ja eläköitymisen vuoksi. ARMI AUVINEN Entinen IT-insinööri Jani Ollikainen vaihtoi kaksi vuotta sitten tietokoneet kaivosten louhintaan. Täydellistä alan vaihtoa hän ei ole katunut ekä paluuta synnyinseudulleen. IT-insinööri Jani Ollikainen vaihtoi haalariin Armi Auvinen Kyllähän ne kaverit hieman ihmetteli alan vaihtoa, Kittilässä kultakaivoksen tuotannonsuunnittelijana työskentelevä Jani Ollikainen sanoo. Hän vetää ylleen kirkkaan oranssia työtakkia. Entisessä työssään kännykkäjätti Nokian elektroniikkasuunnitteluinsinöörinä haalareita ei juuri tarvinnut. Uusista työvermeistään hän on kuitenkin ylpeä. Ollikainen muutti Oulusta synnyinkuntaansa Kittilään kotiseudun kaipuusta. Lapset viihtyvät lähellä isovanhempia, eikä palkkakaan huonontunut. IT-alan palkat eivät ole kovin hyviä. Eivät ne ainakaan pärjää kaivosalalle. Nykyinen työ on sosiaalisempaa kuin entinen ja maan alla aika kuluu hyvin. Toista kertaa hän ei aio vaihtaa alaa, ei ainakaan yhtä radikaalisti. Ollikainen aloitti kaivoksella työnjohtajana kaksi vuotta sitten. Kun työnantaja tarjosi mahdollisuutta kouluttautua kaivosinsinööriksi, ei mies pistänyt vastaan. Satsaus kannatti. Enää edes vanhat tietotekniikka-alan kaverit eivät ihmettele Ollikaisen alanvaihdosta. Nyt jo soittelevat varovaisesti perään, että löytyisikö töitä muillekin, kaivosinsinööri nauraa.

A14 Ulkomaat Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 RUOTSI Arlanda 5 km Vallentuna Ääniä hankitaan yhä E4 Bromma TUKHOLMA Keskusta Puukottajaksi epäilty pidätetty Istanbulin poliisi ampui kahta haavoittaneen STT Tukholma Ruotsissa poliisi uskoo löytäneensä keskiviikkona 17-vuotiasta lukiolaista puukottaneen miehen. Nuorukaista puukotettiin Tukholman pohjoispuolella Vallentunan lukion sisäänkäynnin ulkopuolella juuri ennen koulupäivän alkua. Lukiolainen haavoittui vakavasti, ja hänet kuljetettiin sairaalaan leikattavaksi. Silminnäkijän mukaan mustiin pukeutunut naamioitunut mies puukotti nuorukaista selkään useita kertoja ja poistui nopeasti paikalta. STT, TT Diplomaattinen kriisi pahenee Lontoo/Teheran Britannia sulki Iranin suurlähetystön Lontoossa ja karkotti sen työntekijät keskiviikkona. Iranilaiset diplomaatit määrättiin poistumaan maasta kahden vuorokauden kuluessa. Britannia myös evakuoi oman suurlähetystönsä Teheranissa. Lisäksi Norja päätti panna edustustonsa kiinni ainakin yhdeksi päiväksi ja Italia ilmoitti harkitsevansa lähetystön sulkemista. Saksa kutsui puolestaan suurlähettiläänsä Berliiniin. Suomen lähetystö oli edelleen auki, eikä päätöksiä sulkemisesta ollut tehty. STT, Reuters, AFP Istanbul Istanbulissa Topkapin palatsialueella riehunut aseistautunut mies ehti haavoittaa keskiviikkona kahta ihmistä ennen kuin Turkin poliisi ampui tämän. Mies meni sisään palatsialueelle ja ryhtyi ammuskelemaan umpimähkäisesti mukanaan olleella haulikolla. Pian ammuskelun alettua poliisi ryntäsi paikalle. Tunnin kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen poliisin onnistui ampua mies, kertoi poliisi. Toinen ammuskelun uhreista haavoittui vaikeasti. STT, AFP, Reuters Kiina lainaa kaksi pandaa Ranskalle Tours Kiina aikoo lainata kaksi jättiläispandaa ranskalaiselle eläintarhalle. Keski-Ranskassa sijaitsevan Beauvalin eläintarhan mukaan pandat lahjoitetaan Ranskalle kymmeneksi vuodeksi ensi vuoden alusta alkaen. STT, AFP Venäjä: Hallinnollisia resursseja käytetään täysin sumeilematta valtapuolueen hyväksi STT, Maarit Roiha Moskova Duuman vaaleihin osallistuu seitsemän puoluetta Parlamentin alahuone valitaan 4.12. ja presidentti maaliskuussa 2012 Puolue Johtaja Jäsenmäärä 1/2011 lähtien Aluetoimistot STT, AFP, Reuters Busan Yhtenäinen Venäjä V. Putin 2 073 772 83 Monilla Venäjän alueilla on määritelty tarkkaan, millaiset lukemat valtapuolue Yhtenäisen Venäjän on saatava sunnuntain vaaleissa. Paikallis- ja aluejohtajat taistelevat hiki hatussa puolueen laskevia kannatuslukuja vastaan ja ihmisiä patistetaan äänestämään sekä keppiä että porkkanaa käyttäen. Putinin puolueella on käytössään hallinnolliset resurssit sekä paikallisesti että keskushallinnossa. Osa virkamiehistä ei välttämättä edes tajua tekevänsä väärin, koska kyse on vakiintuneista käytännöistä, Golos-kansalaisjärjestön johtava asiantuntija Arkadi Ljubarev harmittelee. Golos ylläpitää sivustoa, jonne voi ilmoittaa vaaleihin liittyvistä väärinkäytöksistä. Ilmoituksia on tullut tähän mennessä jo yli neljä tuhatta ja vauhti kiihtyy äänestyspäivän lähestyessä. Ilmoitukset koskevat esimerkiksi suuryritysten ja valtion työpaikkojen johtoa ja korkeakoulujen rehtoreita, jotka vaativat työntekijöitään ja opiskelijoita äänestämään jotain tiettyä puoluetta, useimmiten Yhtenäistä Venäjää, Ljubarev tiivistää. Vaalivilppi on nykyisin entistä helpompi paljastaa esimerkiksi kännykkäkameran avulla. Osa rikkeistä päätyy nettiin, ja ihmiset voivat vetää itse omat johtopäätöksensä. A Ihanteellista olisi, jos jokaisessa äänestyspisteessä olisi tarkkailija jokaisesta vaaleihin osallistuvasta puolueesta. Arkadi Ljubarev Liberaalidemokraatit Oikeudenmukainen Venäjä N. Levitshev 414 558 83 V. Zhirinovski 193 865 83 Tällä hetkellä edustettuina duumassa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton aloitti keskiviikkona historiallisen vierailunsa Burmaan. Hän on korkea-arvoisin Yhdysvaltain hallinnon edustaja, joka vierailee maassa yli puoleen vuosisataan. Vierailua voidaan pitää kädenojennuksena maan uudelle johdolle, jonka uudistusmielinen politiikka on tuonut presidentti Barack Obaman sanoin toivon pilkahduksia yhteen maailman eristyneimmistä maista. Vähäiset uudistukset eivät kuitenkaan vielä riitä, jotta Yhdysvallat kumoaisi vuosikymmeniä kestäneet Burman vastaiset pakotteensa. Clintonin odotetaankin painostavan Burman johtoa uusiin poliittisiin uudistuksiin ja vapauttamaan kaikki poliittiset vangit. Vierailu ei herättänyt Naypyitawissa suuria tunteita, eikä moni edes tiennyt tapahtumasta. Kolmipäiväisen vierailunsa aikana Clinton tapaa myös oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin. ÄÄNIÄ MYÖS ostetaan, ja Ljubarevin mukaan etenkin köyhä kansanosa on muita taipuvaisempi myymään äänensä. Äänen arvo on suurin piirtein votkapullon hinnan verran, Ljubarev vertaa. Äänestäjä voi hankkia erityisen äänestyslipukkeen, joka oikeuttaa äänestämään muualla kuin omassa äänestyspaikassa. Tämä mahdollistaa monenlaisia väärinkäytöksiä, jopa useampaan kertaan ja eri paikoissa äänestämisen. Tänä vuonna muualla äänestäville tarkoitettuja lipukkeita on painettu aiempaa enemmän, ja suurta lipukemäärää on vaikea kontrolloida. Ljubarevin mukaan on myös mahdollista, että lipukkeita valmistetaan enemmän kuin kerrotaan. Myös äänestämättä jättämisessä on riskinsä. Joku äänestyspaikalla työskentelevä voi äänestää tällaisen henkilön puolesta, Ljubarev varoittaa. Vaalivirkailijat ovat Ljubarevin mukaan usein tietoisia väärinkäytöksistä. VENÄJÄLLÄ ON yhteensä noin 96 000 äänestyspaikkaa eikä jokaiseen niistä riitä vaalitarkkailijoita. Ihanteellista olisi, jos jokaisessa äänestyspisteessä olisi tarkkailija jokaisesta vaaleihin osallistuvasta puolueesta, Ljubarev miettii. Vaalitarkkailijat puuttuvat laajan maan syrjäisemmiltä seuduilta usein kokonaan. Toisaalta on äänestyspaikkoja, joissa on pelkästään Yhtenäisen Venäjän tarkkailijoita. Duuman vaaleja valvoo muutama sata ulkomaista tarkkailijaa. Suurin osa heistä on Ety-järjestön lähettämiä. En luota IVY-maista saapuvien tarkkailijaryhmien puolueettomuuteen, Ljubarev toteaa. Kommunistinen puolue G. Zjuganov 154 244 81 Venäjän patriootit G. Semigin 86 394 79 Yhtenäisen Venäjän vaalijulisteet ovat Oikea asia A. Dunajev 64 022 77 Jabloko S. Mitrokhin 54 911 Vierailua ei huomannut kaduilla Burma: Clintonin mielestä vähäiset uudistukset eivät riitä 75 STT/Reuters SAUL LOEB/LEHTIKUVA Hilary Clintonin varsinainen ohjelma Burmassa alkaa tänään, kun hän tapaa maan presidentin.

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Ulkomaat A15 röyhkeämmin KIRILL KUDRYAVTSEV/LEHTIKUVA Maailmalta NOAH SEELAM/LEHTIKUVA Jokainen läppärin näppäin avaa yhden koraanin kappaleen. Koraania lausuttuna läppäristä Hyderabad Intian hartaat muslimit ovat saaneet oman tietokoneensa. Koraaniläppäri ei sisällä muita ohjelmia, mutta siinä on digitoituna koko islamin pyhä kirja. Laite myös lausuu Koraanin kappaleet. Koraaniläppäriä käyttävät niin vanhat kuin nuoretkin. Koneen hinta on noin 3 000 rupiaa (43 euroa). STT, AFP vallanneet paraatipaikat. Moskovassa ne komeilevat bussipysäkeillä. Hyvin moni on päättänyt, ettei äänestä Minulla ei ole minkäänlaista innostusta äänestää sunnuntaina, 20-vuotias taloustieteiden opiskelija Kirill kuuluttaa. Kirillin mielestä on ihan sama, keitä duumassa istuu, koska politiikka ei kuitenkaan muutu. Eläkkeellä oleva Tatjana kertoo äänestäneensä aina nuorempana. Hänenkään mielestä äänestämisellä ei ole nykytilanteessa merkitystä. Saa nähdä, äänestän jos äänestän. Ohi sujahtava Vladimir aikoo antaa äänensä kommunisteille. Se on ainut realistinen vaihtoehto! KATUGALLUP KUVAA hyvin Moskovassa vallitsevia tunnelmia. Puolet äänestäjistä uskoo, että sunnuntain vaalien tulos ei riipu äänestäjien käyttäytymisestä vaan presidentin hallinnosta. Tyytymättömien joukko kasvaa, eikä monikaan löydä itselleen mieluista ehdokasta tarjolla olevista vaihtoehdoista, Levadakeskuksen sosiologi Denis Volkov vahvistaa. Kaksi kolmasosaa venäläisistä haluaisi duuman kokoonpanon muuttuvan merkittävästi nykyisestä. Listavaalitapa ja korkea äänikynnys kuitenkin vaikeuttavat etenkin pikkupuolueiden läpipääsyä ja duumaan valittavat edustajat tiedetään käytännössä jo pitkälti etukäteen. Oppositiopuolueiden kannatus on suurempi kuin neljä vuotta sitten ja on todennäköistä, että Yhtenäinen Venäjä menettää kahden kolmasosan perustuslaillisen enemmistönsä. VOLKOVIN MUKAAN tämä johtuu ennen kaikkea edellisiä vaaleja huonommasta taloustilanteesta. Ihmiset eivät äänestä puoluetta ideologisista syistä, vaan siksi, että Putinin puolueella on kaikki resurssit käytössään. Britannian suurlakko lässähti STT, AFP, Reuters Lontoo, Birmingham Pelot koko Britannian lamauttavasta suurlakosta osoittautuivat keskiviikkona aiheettomiksi. 30:n julkisen sektorin ammattiliiton yhteisen suurlakon oli pelätty sulkevan koulut ja pysäyttävän julkisen liikenteen. Lopulta liikenne Lontoon suurimmilla lentokentillä kulki häiriöttä ja lähes puolet kouluistakin oli auki. Pääministeri David Cameron kutsuikin lakkoa suutariksi. Yli kahden miljoonan julkisen sektorin työntekijän odotettiin lakkoilevan vastalauseena hallituksen eläkeuudistukselle ja säästötoimille. Suunnitelmien mukaan julkisen alan työntekijöiden eläke- Lakko oli Britannian mittavin kolmeen vuosikymmeneen. ikä nostetaan 66 vuoteen. Kuitenkin esimerkiksi passintarkastajista valtaosa saapui töihin aamulla, minkä lisäksi hallitus oli lennättänyt lähetystöistään apuvoimia Heathrown lentokentälle. Varotoimista huolimatta esimerkiksi Pohjois-Irlannissa sekä junat että bussit seisoivat. TYÖNTEKIJÄPUOLEN mukaan vastaavia lakkoja voidaan nähdä loppuvuodesta lisääkin. Saa nähdä. Haluamme saada neuvottelut päätökseen vuoden loppuun mennessä. Toivomme pääsevämme sopimukseen, mutta jos se ei onnistu, vastaavat lakot ovat mahdollisia, Britannian julkisen sektorin ammattiliittojen kattojärjestön TUC:n puheenjohtaja Brendan Barber kommentoi ennen Birminghamissa järjestettyä mielenosoitusta. Silti harva uskoo, että lakkoilu yltäisi samoihin mittoihin kuin talvella 1978 79, jolloin silloinen hallitus pyrki hillitsemään palkankorotuksia taistellessaan inflaatiota vastaan. Iskusta kuolemantuomiot Minsk Valko-Venäjä langetti keskiviikkona kuolemantuomion kahdelle 25-vuotiaalle miehelle metroiskusta. Viime huhtikuun pommiiskussa Minskissä kuoli 15 ihmistä. Tuomio edellyttää vielä presidentti Aleksandr Lukashenkon allekirjoituksen. Kuolemaantuomitut surmataan Valko-Venäjällä yleensä ampumalla. Syyttäjän mukaan miehet ovat olleet myös useiden muiden pommi-iskujen takana. Toinen miehistä myönsi syyllisyytensä. Toinen perui tunnustuksensa oikeudenkäynnin aikana ja syytti poliisia pahoinpitelyllä uhkailusta. Viranomaisten mukaan iskun tarkoituksena oli horjuttaa Lukashenkon hallintoa. Pommi-isku kovensi entisestään poliisin otteita oppositiota vastaan. Valko-Venäjä on Euroopan ainoa maa, jossa langetetaan kuolemanrangaistuksia. Edellisen kerran kuolemantuomio pantiin toimeen tiettävästi heinäkuussa. STT, AFP, Reuters Eiffel maailman suurin puu Pariisi Eiffelin torniin suunnitellaan kasvikuorrutusta, joka muuttaisi tornin maailman suurimmaksi puuksi, kertoo Le Figaro -lehti. Sen mukaan projektia on suunnitellut jo kahden vuoden ajan vihreään arkkitehtuuriin erikoistunut yritys. Kaikkiaan 600 000 kasvin istuttaminen torniin maksaisi yli 70 miljoonaa euroa. Arkkitehdit ja insinöörit ovat jo rakentaneet tornista usean metrin korkuisen koekappaleen arvioidakseen, miten oikea torni kestäisi lähes 400 tonnin lisäpainon, joka kasveista aiheutuisi. Kasvit on tarkoitus ripustaa torniin hamppuköyden varassa roikkuvissa multapusseissa. Jos suunnitelma toteutuu, kasvit istutetaan runsaan vuoden päästä ja ne saavat kasvaa tornissa kesään 2016 asti. STT, AFP Hongkongin palo tuhopoltto? Hongkong Hongkongissa raivonnut tulipalo tappoi ainakin yhdeksän ihmistä varhain keskiviikkona. Palo sai alkunsa katukaupustelijan kojusta suositulla kauppapaikalla ja levisi vieressä olleeseen asuinkerrostaloon. Katu oli liekkimeren ja paksun savun vallassa. Asukkaat pakenivat kodeistaan yöpuvuissa, ja koteihinsa jääneet yrittivät ikkunoista kiinnittää alhaalla kadulla sammutustöissä olleiden palomiesten huomion. Ainakin viisi loukkaantunutta oli kriittisessä tilassa. Palo saatettiin sytyttää tahallaan. STT, AFP Kymmeniä loukkaantuneita vietiin sairaalahoitoon. Ex-presidentti Haagiin Haag Norsunluurannikon entinen presidentti Laurent Gbagbo joutuu oikeuteen syytettynä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Gbagbo lennätettiin Haagissa sijaitsevan Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n suojiin keskiviikkona. Hän on ensimmäinen entinen valtionpäämies, joka joutuu vastaamaan syytteisiin ICC:n edessä. STT, AFP

A16 Ruoka Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 KARI MANKONEN Michelinravintolasta maatilatorille Markus Maulavirta: Lähiruokaan hurahtanut huippukokki tarjoaisi itsenäisyyspäivän vierailleen luomulammasta ja rättänää Työskentely ravintoloissa taitaa kohdallani olla jo taakse jäänyttä elämää, nykyään maatilatorin pyörittämiseen keskittyvä Markus Maulavirta arvelee. Kysy mitä vain Näyttävää, mutta helppoa herkkua noutopöytään Kaipaisin jotain raikasta ja juhlavaa tarjottavaa loppuvuoden juhlien noutopöytään. Mielessäni olisi jonkinlainen kalapohjainen, suolainen herkku. Löytäisitkö jonkin helpohkon reseptin, jonka voisin toteuttaa jouluna tai vasta uutenavuotena? Marja-Riitta Raumalta Lohijäädyke voisi olla sopiva herkku juhlapöytääsi. Sen valmistaminen käy nopeasti, mutta jäädyttämiseen täytyy varata aikaa. Tee se siis viimeistään juhlia edeltävänä päivänä. Lohijäädyke 8 12 annosta 150 g kylmäsavustettua kirjolohta tai lohta pala purjoa 2 dl kuohukermaa 200 g smetanaa 100 g herkkukurkkua 4 rkl silputtua tilliä ripaus valkopippuria Lohijäädykkeen valmistaminen käy nopeasti, mutta jäädyttämiseen täytyy varata aikaa. Leikkaa kirjolohi pieniksi paloiksi, silppua purjo, kuutioi herkkukurkku pieneksi ja vatkaa kerma tukevaksi vaahdoksi. Yhdistä kermavaahtoon kaikki muut ainekset kevyesti nostellen. Säästä hieman herkkukurkkua koristeeksi. Pakasta seos rengasvuoassa tai annoksina kertakäyttömukeissa. Kumoa jäädyke kastamalla vuoan pohja nopeasti kuumaan veteen. Anna lämmetä hieman huoneenlämmössä 15 30 minuuttia. O Kysy mitä vain, me etsimme vastauksen. Lähetä kysymyksesi sähköpostiosoitteeseen hyva.arki@aamulehti.fi Piparinpaistaja arvostaa Aikaa: Useimmat piparkakkutaikinat ovat parhaimmillaan leipomiseen seuraavana päivänä Marja-Kristiina Vainela Peruspiparitaikinoissakin on vivahde-eroja. Vain kokeilemalla löytyy se kaikkein mieluisin resepti. Kermapiparit 200 g sulatettua voita 2 1/2 dl sokeria 1 dl kermaa 1 1/2 dl siirappia 1 tl maustepippuria 1 tl neilikkaa 1 tl kanelia 1/2 tl inkivääriä vajaat 7 dl vehnäjauhoja 2 tl soodaa Sekoita keskenään sokeri, kerma, siirappi ja mausteet. Vatkaa seos kuohkeaksi ja sekoita se sulatetun voin joukkoon. Sekoita joukkoon myös jauhot ja sooda. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yli yön. Kauli ohueksi levyksi ja painele siitä muotilla pipareita. Paista piparkakut 250-asteisen uunin keskiosassa. Tästä taikinasta tulee ihanan rapeita, suorastaan karamellisen oloisia pipareita. Piparitalon taikina 250 g margariinia tai voita 2 dl vaaleaa siirappia 4 dl sokeria 2 rkl kanelia ripaus jauhettua kardemummaa 1 tl jauhettua inkivääriä 1 rkl jauhettua mausteneilikkaa 2 dl vettä 1 rkl ruokosokeria 13 dl vehnäjauhoja Sulata kattilasta rasva ja siirappi. Mittaa sokeri ja kaikki mausteet isoon kulhoon. Kaada päälle rasva-siirappiseos ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon vesi. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Sekoita hyvin keskenään jauhot sekä sooda ja hämmennä ne mukaan rasvaseokseen. Taikinasta tulee aika löysää. Seos tosin turpoaa vähitellen. Työstä taikinaa puuhaarukalla tai sekoita yleiskoneessa. Pane taikina lepäämään viileään 1 2 vuorokaudeksi ennen leipomista. Pane kulhon päälle liina tai sujauta taikina tilavaan muovipussiin. Näin jauhot ehtivät turvota, jolloin taikinaa on helpompi kaulia. Siihen tulee myös kiiltoa ja tasainen väri. Jos taikina vaikuttaa kovin löysältä, lisää siihen jauhoja vasta leipomisvaiheessa. Leikatut piparkakut 300 g margariinia tai voita 2 dl sokeria 1 1/4 siirappia 2 munaa 3 rkl kanelia 3 rkl inkivääriä 1 rkl neilikkaa 1 dl kuorittuja manteleita 2 tl soodaa 12 dl vehnäjauhoja Sulata voi tai margariini. Sekoita siihen sokeri ja siirappi ja anna seoksen jäähtyä. Vatkaa munat ja lisää ne edelliseen seokseen, samoin mausteet ja karkeiksi hakatut mantelit. Lopuksi joukkoon lisätään vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda.

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Ruoka A17 Marja-Kristiina Vainela Markus Maulavirta on ärsyyntynyt. Hän oli ollut aterialla, jolla oli ollut tarjolla luomu- ja lähiruokaa. Ruokajuomana oli ollut appelsiinimehua. Miksi ihmeessä? Suomalaiset marjamehut ovat mainioita! Miksi tarjota jotain laimennettua tuontitavaraa? Ympäri Suomea kierrellessään Markus Maulavirta etsii uusia tuotteita myytäväksi Helsingissä toimivalle Eat & Joy -maatilatorille. Uusi löytö torille on mainio satakuntalainen limppu, mutta yllätys yllätys senkin alkuperäisessä reseptissä on käytetty nesteenä appelsiinimehua. Sain sen vaihdettua sentään karpalomehuun, Maulavirta hykertelee. Nyt limppu täyttää paremmin lähiruuan kriteerit. Yksi Suomen tunnetuimmista keittiömestareista ei ole alkujaan maalaispoika, vaan hän innostui tuoreesta luomu- ja lähiruoasta vähitellen. Työskentelin 1980-luvulla huippuravintolassa, joissa käytettiin raaka-aineina esimerkiksi etukäteen pilkottuja ja pakastettuja porkkanoita. Se oli sen ajan tyyli, mutta rupesin ihmettelemään, mitä järkeä tässä on: tuossa vieressä torillahan on aivan tuoreita porkkanoita! Hän tietää, että luomuinnostuksen alkuaikoina hänelle naureskeltiin takana päin. Nykyään onneksi moni muukin on kiinnostunut asiasta. Esimerkiksi Hans Välimäki, vannoutunut ranskalaisen ruuan ystävä, arvostaa jo lähiruokaa. Edelleen ilmiö on marginaalinen, mutta kohti parempaa mennään. MITÄ VANHEMMAKSI tulen, sitä enemmän arvostan perusmakuja ja tuttua, mutta hyvistä raakaaineista tehtyä kotimaista ruokaa. Ehdoton lempiruokani on siskonmakkarakeitto. Sen kun tekee oikein luista keitettyyn liemeen ja tuoreista juureksista, niin ai että! Markus Maulavirta makustelee. Hän kertoo, kuinka hän kerran vei ryhmän italialaisia talvella mökille. Siellä hän usutti italiaanot avantouinnille, tarjosi lämmikkeeksi tilkan votkaa ja vei heidät sitten höyryävän siskonmakkarakeittopadan äärelle. Italialaiset ihmettelivät, että mitä tämä taivaalliselta maistuva ruoka oikein on! Kuka Markus Einari Maulavirta Suomen kuuluisimpia keittömestareita. Syntynyt 29.5.1956 Järvenpäässä, omaa sukua Virtanen. Naimisissa, 1984 ja 1987 syntyneet lapset. Harrastukset maastopyöräily, talviuinti ja shakki. Julkaissut keittokirjoja ja esiintynyt television kokkiohjelmissa. Työskennellyt useassa huippuravintolassa, joista kolme on saanut Michelin-tähden. TÄTÄ NYKYÄ Markus Maulavirta suuntaa energiansa Eat & Joy -maatilatorin pyörittämiseen. Työskentelyn ravintoloissa hän jätti jo viisi vuotta sitten. Ravintolahommat taitavat olla kohdallani taakse jäänyttä elämää. Eat & Joy -torilla saa muun muassa hanasta omaan astiaan laitilalaista raakamaitoa, jonka ominaisuuksia Maulavirta ylistää. Raakamaito säilyy huomattavasti pitempään kuin teollisen prosessin läpikäynyt pastöroitu maito. Ja vanhetessaankin raakamaito lähinnä vain happamoituu, mutta on edelleen pitkään käyttökelpoista. Pastöroitu maito menee vanhetessaan kertakaikkiaan kelvottomaksi. LÄHESTYVÄNÄ itsenäisyyspäivänä Markus Maulavirta voisi tarjota päivällisvierailleen vaikka lampaanpaistia. Hänen ystävänsä pitää pihassa pientä lammaskatrasta, josta saa hyvän luomupaistin tarpeen tullen. Jälkiruuaksi tarjoaisin mustikkarättänää ruismurokuorella. Sen seurana maistuisi kermavaahto tai jäätelö, Maulavirta haaveilee. Mustikkarättänä kuudelle 1 dl sokeria 4 dl karkeita luomuruisjauhoja 1 tl leivinjauhetta 200 g luomuvoita täyte: 1 l mustikoita 1 dl sokeria 3 rkl luomuperunajauhoja lisäksi luomujäätelöä ja -kermaa Jos käytät pakastettuja mustikoita, sulata ne ensin ja valuta siivilässä ylimääräinen neste pois. Sekoita sokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää pehmeä voi ja sekoita taikina tasaiseksi. Voitele iso, korkeareunainen paistosvuoka. Jos haluat, voit valmistaa myös annoskukkoja pienissä, uuninkestävissä vuoissa. Painele taikinasta kolme neljäsosaa ison vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada mustikat vuokaan ja ripottele pinnalle sokeri ja perunajauhot. Kaaviloi loppu taikina levyksi, ja nosta levy kanneksi mustikoiden päälle. Painele sen jälkeen reunat tiiviisti kiinni reunataikinaan. Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa noin tunti, kunnes taikina on kypsää. Tarjoa lämpimänä jälkiruokana luomujäätelön tai kermavaahdon kanssa. makua ja leivottavuutta ANTTI SUOMINEN Vanha keittokirja Pikkukokki ahkeroi jo sata vuotta sitten Marja-Kristiina Vainela Porilainen Ritva Honkasalo omistaa pienen, äidiltä perityn kirja-aarteen: lapsille tarkoitetun keittokirjan vuodelta 1909. Edit Reinilän kirjoittama Leikkituvan keittokirja on harvinainen laatuaan, sillä lapsille tehdään keittokirjoja melko harvoin nykyäänkään, saati noina vuosikymmeninä. Kirja on ulkonäöltään koruton, mutta selkeä. Harmillista kyllä, siinä ei ole kirjoittajan ajatuksista kertovaa esipuhetta, mutta lyhyitä ruokaohjeita siinä on runsaasti. Erilaisesta ajasta kertoo se, että resepteinä on sellaisia ohjeita kuin maksapaisti ja hiilillä paistettu kala. Kovin harvan nykylapsen on vaikea uskoa innostuvan kyseisten ruokaohjeiden kokeilemisesta miten lienee ollut reilut sata vuotta sitten? MARJA KUKKONEN Kansalliskirjastosta kertoo, että Edit Reinilä oli aikoinaan tuottelias ruokakirjailija. Hän teki oppikirjoja, eräruokakirjan ja jopa kasvisruokakirjan. Tämä lapsille tarkoitettu kirja oli myös varmasti harvinainen! Kirjan julkaisseesta Otavasta vahvistetaan myös opuksen ainutlaatuisuus. Siitä ei otettu kuin yksi painos, joten painoksen kirjat ovat arvokkaita, tietää Tiina Pirttimäki. Monet pikku resepteistä ovat kokeilemisen arvoisia edelleen, kuten seuraava, säilykkeeksi Pullon henki 1909 painettu Leikkituvan keittokirja on harvinaislaatuinen, sillä yli sata vuotta sitten ei juuri julkaistu lapsille suunnattuja keittokirjoja. mainittu puolukkaomenoiden ohje: Puolukkaomenat 1 l puolukoita 5 dl vettä 2 1/2 dl sokeria 1 l pieniä omenia Huuhdo puolukat ja keitä ne vedessä, kunnes menevät rikki. Kaada sitten siivilävaatteelle valumaan. Sekoita sokeri valuneeseen mehuun. Kuori omenat, pane ne puolukkaliemeen ja keitä ne hiljaisella tulella pehmeiksi ja kirkkaiksi. Kuori vaahto tarkkaan pois. Matkaa jouluun kuin ruotsalainen Piparkakkutaikina kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä se on leivontaan parhaimmillaan yleensä vasta seuraavana päivänä. Tee taikinasta 4 5 senttimetrin paksuisia tankoja ja anna niiden seistä kylmässä paikassa seuraavaan päivään. Leikkaa tangoista ohuita viipaleita, pane ne leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista niitä 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Valkoiset piparkakut 250 g voita 250 g sokeria 3 kananmunaa 500 g vehnäjauhoja 1/2 tl ruokasoodaa Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan levätä jääkaapissa seuraavaan päivään. Kauli taikina ohueksi ja tee siitä muotilla pipareita. Paista pipareita 250-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Dufvenkrooks Choklad Ruotsi 7,78 e/0,5l Miksi: Tämän vuoden uutuusglögeistä suosikkini on Dufvenkrooksin Choklad. Vahva mausteisuus on tämän glögin valtti. Vaikka nimi lupaa suklaata, maussa se tuntuu hyvin mietona joskin miellyttävänä. Tausta: Ruotsalaiset osaavat glögin teon, omat suosikkini ovat järjestään ruotsalaisten maustamia sekoituksia. Glögi on kuulunut ruotsalaiseen joulutraditioon 1890-luvulta asti. Kuumennettua ja maustettua viiniä on kuitenkin juotu maassa tiettävästi jo 1500-luvulla. Tyyli: Syvä tummanpunainen väri. Voimakas, mausteinen, rusinainen ja viikunainen tuoksu. Lämmittävä maku on suuntäyttävä, runsas ja pitkä. Raaka-aineet: Tempranillo-viini, joka on maustettu mausteneilikalla, kardemummalla, inkiväärillä, pomeranssilla ja tummalla suklaalla. Käyttösuositus: Jouluinen aperitiivi, jota voi halutessaan jatkaa punaviinillä, jos se 15-tilavuusprosenttisena tuntuu liian vahvalta. Sopii myös suklaisten jälkiruokien rinnalle. Essi Avellan

A18 Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Urheilu Urheilutoimittajat: Juha Lampela, Jari Stolt, Jouni Valikainen Puhelin: 010 665 6301 Sähköpostit: ps.urheilu@pohjolansanomat.fi etunimi.sukunimi@pohjolansanomat.fi A Robertilla ei ole jalkoja. Hänellä on ehkä teräsnyrkit, mutta hänen pitäisi myös osua niillä johonkin. Nopeus tappaa Robertin. Britti Dereck Chisoralla on näkemys siitä, kuinka Robert Helenius kukistuu lauantai-illan raskaansarjan EM-ottelussa. Nitro Kemp kesti Vermossa yhden spurtin Vermossa keskiviikkona järjestetty V5-kierros eteni muuten helpohkoissa merkeissä, mutta Tanja Malisen valmentaman Nitro Kempin voitto löi monet ällikällä. Harvakseltaan kilpailleella 12-vuotiaalla Nitro Kempillä oli viimeisimmän tauon jälkeen kaksi voittoa kevyemmistä lähdöistä ja tuoreimpana yhdeksäs sija, jonka perusteella sen mahdollisuudet oli lytätty. Tuossa kilpailussa alkumatka ei mennyt toivotulla tavalla. - Nitro Kemp joutui ottamaan viimeksi kaksi kovaa spurttia. Ikää on jo sen verran, että se tarvitsee tarkan juoksun, ohjastaja Juhani Tapani korosti. Kun suursuosikki Doug Careliano laukkasi kiihdytystilanteessa, ulkopuolelta lähtenyt Nitro Kemp pääsi ongelmitta johtopaikalle, jonka Tapani luovutti pian pois. Kiritila löytyi lopussa sitten tosi sujuvasti. RUOTSIN UUSI ravipeli V86 käynnistyi suomalaisjuhlilla keskiviikkona Solvallassa. Tommi Kylliäisen ajama ja valmentama Felix Pro kiri ykköseksi ja tienasi asiaan sopivasti 86 000 kruunua. Keijo A Svartin valmentama Beatasine juoksi johtopaikalla. Se tarjosi hyvän vastuksen ja sijoittui kakkoseksi. STT 3X tänään tapahtuu 1 Ampumahiihto. Kaisa Mäkäräinen avaa kautensa maailmancupissa Ruotsin Östersundissa. 15 kilometrin kilpailusta lähetys TV2:lla kello 19. 2 Jääkiekko. Oulun Kärppien rannikkokiertue jatkuu Turun Palloseuran vieraana. Illan toinen SMliigaottelu on Tappara-SaiPa. Lähetys Turun ottelusta alkaa URHOtv:llä kello 18.15. 3 Jalkapallo. Eurooppaliigan illan 12 ottelusta suomalaisittain mielenkiintoisin on Teemu Pukin saksalaisjoukkueen Schalke 04:n ja romanialaisen Steaua Bukarestin kohtaaminen. Canal+Urheilun lähetys alkaa kello 19.45. Tuttu viisikko on jällee Jalkapallo: Palloseura Kemi havittelee pikaista paluuta Ykköseen Juha Lampela Eihän muuta tavoitetta voi olla kuin nousu, kun katsoo ketä tässä istuu, tuumailee Palloseura Kemin valmentajana jatkava Juhani Himanka ja viittoilee vierellään istuvien pelaajien suuntaan. Jalkapallon Ykkösestä viime kauden päätteeksi pudonnut PS Kemi aikoo tehdä vain yhden kauden mittaisen visiitin Kakkoseen. Nousutavoitteen pönkittämiseksi rivit vahvistuvat paluun punapaitaan tekevillä Juha-Pekka Juvosella, 25, Erkka Pätsillä, 27, Arto Hakalalla, 32, ja Ville Himangalla, 25. Kun Tommy Torvikoski, 29, teki jatkosopimuksen, niin koossa on tuttu viisikko. Edellisen kerran pelasimme kaikki samaan aikaan PS Kemissä Ykköstä kaudella 2008, miehet ynnäilevät. KAKSI VIIME kautta Ykköstä Oulun Palloseurassa pelannut Juvonen toteaa, että paluu kotikaupungin joukkueeseen on helppoa kun ympärillä on tuttuja pelaajia. Omaan paluupäätökseen vaikuttivat myös työ-ja opiskeluasiat, Juvonen kertoo. Topparina pelaavalle Juvoselle on luvassa iso rooli PS Kemissä. OPS:n riveissä Juvonen taisteli syksyllä viime kierroksille asti liiganoususta. Henkilökohtaisestikin olen tyytyväinen kauteen, se oli tasaisen hyvä. Pätsin välivuosi vierähti Kolmosessa FC-88:ssa. Hakala on pelannut FC-88:n lisäksi Haaparannalla. Loukkaantumisten kanssa tuskaillut Ville Himanka pelasi kaksi viime kautta Tornion Pallo-47:ssä. STT Östersund PS KEMILLÄ on koossa tusinan verran pelaajasopimuksia. Viime kauden joukkueen runko on pysymässä kasassa ja kaikkiaan rinkiin tulee parikymmentä pelaajaa. Ulkomaalaispelaajista riveissä jatkavat näillä näkymin nigerialaiset Faith Friday Obilor ja Emenike Mbachu, jotka palaavat Perämeren pohjukkaan maaliskuun puolivälissä. Kesken viime kauden joukkueen valmentajaksi tulleen Juhani Himangan ei tarvinnut pitkään miettiä omaa jatkopäätöstään. Olen aina ollut äärettömän huono häviäjä. Putoaminen jätti hampaankoloon sen verran, ettei hommaa voinut heittää keskenkään. Seurajohdon kanssa on selvä tavoite eli paluu Ykköseen. Himanka muistuttaa kuitenkin, ettei nousu toteudu uhoamalla. Työ sen eteen alkaa itsenäisyyspäivän jälkeen käynnistyvän harjoituskauden myötä. Helppoja pelejä ei ole eikä kovalla nimilistalla vielä pärjätä. Pelaajat tekevät työn kentällä ja minä annan oman panokseni valmentajana. Sarja Kakkonen Kakkosta pelataan neljässä kymmenen joukkueen lohkossa kolminkertaisena sarjana. Lohkojen voittajat pelaavat pareittain kaksiosaiset nousukarsintafinaalit, joiden yhteistuloksilla kaksi joukkuetta nousee Ykköseen kaudelle 2013. Paluun Palloseura Kemin paitaan tekivät Ville Himanka (oik.), Erkka Pätsi, Ju Ranskalaisjuhlaa kauden avauksessa Ampumahiihdon maailmancupkausi alkoi keskiviikkona Östersundissa miesten normaalikilpailulla, joka päättyi Ranskan Martin Fourcaden voitonjuhliin. Fourcade oli 20 kilometrin kilpailussa täysin omaa luokkaansa, sillä hän päihitti kakkoseksi hiihtäneen tshekki Michal Slesingrin 1.54,3 minuutilla. Saksan Simon Schempp hävisi Slesingrille vain 0,2 sekuntia ja oli kolmas. Kaikki kärkikolmikossa ampuivat yhden sakkominuutin. Heikosti ampuneille norjalaisille kauden avauskilpailu oli pettymys. Viime kaudella maailmancupin kokonaiskilpailun voittanut Tarje Bö ja cupissa toiseksi sijoittunut Emil Hegle Svendsen ampuivat kumpikin neljä sakkoa ja päätyivät sijoille 25 ja 21. Lajin legenda Ole Einar Björndalen jäi maailmancupin pisteiden ulkopuolelle 43:nneksi ammuttuaan kuusi sakkominuuttia. Suomalaisten maailmancupavaus ei antanut aihetta riemunkiljahduksiin. Neljä sakkoa ampunut Timo Antila oli 59:s hävittyään voittajalle yli kuusi minuuttia. Jarkko Kauppinen oli 81:s (4 sakkoa) ja Ahti Toivanen 95:s (5). Ensimmäistä kierrosta lukuun ottamatta ihan hyvä kisa, pari minuuttia jos olisi ajasta saanut pois, olisi voinut olla tyytyväinen, summasi Antila. Naiset aloittavat kauden torstaina 15 kilometrin normaalikilpailulla.

Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 SAKSALAINEN Berti Vogts jatkaa Azerbaidzhanin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuoden 2014 MM-lopputurnauksen yli. Azerbaidzhanin jalkapalloliitto Affa päätti 64-vuotiaan Vogtsin jatkosta yksimielisesti, vaikka maajoukkue jäi päättyneissä EM-karsinnoissa viimeistä edelliseksi lohkossaan. PYYHKIJÄN- SULAT TARJOUS- HINTAAN! myös uudet autot PINE BLUE -22ºC lasinpesuneste 5 litraa 6 50 Urheilu A19 AUTOILIJAN TAVARATALO KESKELLÄ KEMIÄ Kauppakatu pakatu 11 Kemi. Puh. 016-256 855 n koossa KATJA LEHTO Team Lakkapää cupin finaaliin Lentopallo: Uusi kanadalaishakkuri ehti jo pelihommiin Kari Pyykkö Rovaniemeläinen Team Lakkapää eteni lentopallon miesten Suomen cupin finaaliin keskiviikkoiltana Pielavedellä. Lakkapää voitti kotiottelunsa viikko sitten ja nyt Sampo kaatui toistamiseen. Lopputulos oli vieraille 1-3 (26-24, 25-27, 22-25, 23-25). Lakkapäällä oli eväät hoitaa peli suoraan kolmessa erässä, mutta joukkue hukkasi avauserän lopulla kolmen pisteen johtonsa (21-24). Jatkossa rovaniemeläiset jyräsivät kolmeen erävoittoon. Lakkapää puolustaa Suomen cupin voittoa 8. tammikuuta Vantaalla. Vastaan tulee voittaja otteluparista Tampereen Isku-Volley - Oulun Etta. Joukkueet pelaavat välieränsä 9.12. ja 17.12. Tavoitteena oli päästä finaaliin ja siellä ollaan nyt. Etenemme kuitenkin peli kerrallaan, joten finaalia on turha vielä miettiä. Onneksi pelaamme vuodenvaihteen jälkeen loppiaisena liigaottelun, joten se käy hyvästä valmistautumisesta finaaliin, pohti Lakkapään valmentaja Normunds Veinbergs. Lakkapään hahmo Pielavedellä oli upeasti pelannut kanadalaissentteri Brett Dailey, joka kirjautti tehot 18/+16. YLLÄTYSMIES kentällä oli uusi kanadalaishakkuri Spencer Leiske, joka tuli käytännössä suoraan kuusikkoon kotimaastaan. Siihen nähden 19 pistettä (+6) oli kelpo aloitus uudelle pallontappajalle. Hän ehti käydä käytännössä keskiviikon aamutreeneissä, joten passari Kalle Määtän kanssa on vielä yhteispelissä hiomista. Sen voi sanoa, että potentiaalia kaverissa on, vakuutti Veinbergs. Jouni Palokangas teki 13/+6, Patric Durbin 12/+3 ja Jussi Sirviö 10/+3 pistettä. Sammon kovakätisin oli hondurasilaishakkuri Luis Salgado 19/+7. Ilkka Sammelvuo hyytyi loppua kohden (17/+11). Kevään lisenssifarssi ei toistu jalkapallossa ha-pekka Juvonen ja Arto Hakala. Tommy Torvikoski teki jatkosopimuksen. Syöksyharjoitus tyssäsi kärkilaskijoiden protestiin STT, Reuters Beaver Creek Urheilijoiden protesti johti syöksyharjoitusten peruuntumiseen alppihiihdon miesten maailmancupissa. Beaver Creekin Birds of Prey -syöksyrinteellä oli urheilijoiden mielestä vaarallisia kohtia, jotka vaativat korjaamista. Tiistaille suunnitellut ensimmäiset harjoitukset peruttiin ja rinnehenkilöstö ryhtyi töihin. Protestirintamaa johti amerikkalainen Bode Miller. Bode pyysi mielipidettämme ja tuimme häntä. Oli mielestäni hyvä, että saimme tukea muiltakin kärkilaskijoilta, Itävallan maajoukkuevalmentaja Mathias Berthold sanoi. Beaver Creekin toiset syöksyharjoitukset olivat ohjelmassa keskiviikkoiltana Suomen aikaa. Suomesta mukana on Andreas Romar lähtönumerolla 50. STT Sunderlandin luotsille potkut STT, AFP Lontoo Jalkapallon liigalisenssit ratkeavat ensi kautta varten viimeistään tammikuun lopussa. Palloliitto aikoo välttää järjestelmän muutoksella viimekeväisen lisenssifarssin, jossa AC Oulun ja Tampere Unitedin lisenssejä käsiteltiin kauden kynnykselle. Palloliiton lisenssivalituslautakunta poistuu käytöstä. Mahdolliset lisenssipäätöksiin liittyvät valitukset käsittelee Urheilun oikeusturvalautakunta, ja ne on tarkoitus saada käsiteltyä tammikuun loppuun mennessä. Ensi kauden lisensseistä päättää joulukuun aikana Palloliiton liigaja Uefa-lisenssikomitea. Komiteaa auttaa Palloliiton asiantuntijaorganisaatio, joka tutkii seurojen lisenssihakemukset. Hakemuksissa arvioidaan seurojen taloutta, olosuhteita, urheilullista toimintaa sekä henkilöstöä ja hallintoa. Jalkapallon Englannin Valioliigassa heikosti pelannut Sunderland hakee kurssin muutosta uudella valmentajalla. Steve Bruce sai lähtöpassit keskiviikkona seuran puheenjohtaja Ellis Shortin mukaan siksi, että tulokset eivät vain olleet tarpeeksi hyviä. Sunderlandia kesästä 2009 valmentaneen Brucen kohtalon sinetöi lauantainen tappio Wiganille. Sunderland on koonnut 13 liigaottelusta vain 11 pistettä ja on sarjassa 16:ntena, kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella.

A20 Urheilu Pohjolan Sanomat Torstai 1. joulukuuta 2011 Tervolan tekniikkataituri Jalkapallo: Henri Alamikkotervo, TePS, on Suomen taitomestari Markku Saukko Poiminta Kemin Innon Natalia Kuikka oli jälleen joukkueensa kantavia voimia. Natalia Kuikka palkittiin parhaana tyttöpelaajana Viime kaudella 16-ja 17-vuotiaiden tyttöjen jalkapallomaajoukkueessa pelannut kemiläinen Natalia Kuikka palkittiin Palloliiton Pohjois-Suomen piirin parhaan tyttöpelaajana viikonvaihteen piirikokouksessa. Kuikka kuului sekä B-tyttöjen SM-sarjaan nousseen Kemin Innon että naisten Ykköseen nousseen Visanpallon runkopelaajiin. Ensi kaudella joukkueet pelaavat Merilappi Unitedin nimellä. B-tytöt nousuun luotsannut Jukka Poutiainen palkittiin vuoden juniorivalmentajana. Kolmas lappilaispalkittu oli Tervolan Palloseuran Henri Alamikkotervo, joka voitti 10-vuotiaiden SM-taitokilpailun. Olosuhdepuolella erityismaininta tuli Ivalon urheilukeskuksen jalkapallonurmelle. Piirin puheenjohtajana jatkaa Tapani Kurkela. Nelijäseniseen hallitukseen valittiin torniolaiset Jorma Nyholm ja Klaus Kulju. Valtakunnallisten jalkapallon poikien taitomestaruuskisojen voittajien seurat ovat tuttuja, usein HJK, FC Honka tai joku muu etelän iso seura. Tämän vuoden kisat pidettiin pari viikkoa sitten Seinäjoella. Mestareiden seurat olivat TP Seinäjoki, Vaasan IFK, Lehmon Pallo (Kontiolahti, 20 kilometriä Joensuusta) Turun Palloseura ja Tervolan Palloseura. Hetkinen, pieni ja piskuinen Tervola, jonka Palloseuralla ei ole edes edustusjoukkuetta. Poikien 10-vuotiaiden taitokisan Suomen mestaruuden voittanut Henri Alamikkotervo uhmaa kaikkia todennäköisyyksiä. Henri Alamikkotervo sai vuoden poikapelaajan pokaalin Pohjois-Suomen piirin piirijohtajalta Esa Saajannolta. Lappilaiset taitomestarit 1964: Jouko Kiistala, Rovaniemen Palloseura. 1987: D-pojat Antti Laukkanen, Karihaaran Visa. 1991: E-pojat Matti Kilpelä, RoPS. 1993: D-tytöt Tanja Poutiainen, RoPS. 1994: D-pojat Toni Jatkola, RoPS. 2011: E-pojat Henri Alamikkotervo, Tervolan Palloseura. KEINONURMIALUSTAISET jalkapallohallit ovat äärimmäisen tärkeitä harjoittelupaikkoja, ja usein suoranainen elinehto juniorijalkapalloilijan kehitykselle. Henri on kuitenkin ponnistanut Suomen parhaaksi kaukaa halleista ja tekonurmista. Talvikauden harjoittelupaikkana on ollut koulun liikuntasali ja aurattu, luminen ja jäinen kenttä. Taitomestaruuskisoissa pujotellaan, lauotaan, keskitetään, kuljetetaan ja potkaistaan pituutta. Nopeus on valttia ja virheistä sakotetaan. Alamikkotervo oli sarjassaan aivan ylivoimainen, sillä kaulaa kakkoseen tuli liki kymmenen pistettä. Henri on jo kahtena aiempana vuotena voittanut Pohjois-Suomen piirin mestaruuden. SM-kisoissa hän oli ensi kerran mukana, sillä 10-vuotiaat on sarjoista nuorin. Jalkapallossa parasta ovat onnistumiset, maalit ja hyvät syötöt, Henri listaa. Huikean taidon kehittyminen ei ole sattumaa. Sulan maan aikana pihapeleissä ja pallon kanssa kikkaillessa aikaa hurahtaa pari tuntia päivässä joukkueen harjoitusten lisäksi. Poika touhuaa maatilan töissä vanhempiensa apuna, joten fysiikkatreeni tulee luonnostaan. Haaveilen ammattilaisurasta, mutta sinne on pitkä matka. Unelma on sama, kuin monella muullakin, eli pelata joskus Barcelonassa, Henri kertoo. HENRIN ISÄ Ari Alamikkotervo tukee lastensa jalkapalloharrastusta, mutta menestyksen hän ottaa vastaan vaatimattomasti ja jalat maassa. Tärkeintä on, että lapset harrastavat hymyssä suin. Alamikkotervo näkee Henrin saavutukset ennen kaikkea Tervolan Palloseuran ansiona. Tärkeintä olisi, että ihmiset huomaavat kuinka laadukasta juniorityötä voidaan tehdä pienelläkin paikkakunnalla, vaatimattomissa olosuhteissa ja täysin talkoovoimin, Ari-isä kehuu. TePSin valmentajat Raimo Tumelius ja Matti Mäki-Iso ovat tehneet hienoa työtä. Pitkään jalkapallon parissa toiminut Tumelius on tyytyväinen jalkapallon suosioon Tervolassa. Toiminnassamme on mukana noin 80 junnua. Määrä on hyvä reilun 3000 asukkaan kunnassa. Harrastajat loppuvat väistämättä vanhemmissa ikäluokissa, ja pyrimme ohjaamaan lahjakkaat naapurikaupunkien seuroihin. Venäjän opiskelusta on nyt hyötyä Pihlströmille LEHTIKUVA Jääkiekko: Kielitaito helpottaa sopeutumista KHL-liigaan STT Helsinki/Ufa Jääkiekkoilija Antti Pihlströmillä on kaikki valmiudet menestyä korkeatasoisessa Venäjän KHLliigassa. Sen lisäksi että Pihlström on sähäkkä pelimies ja maailmanmestari, hän osaa venäjää. Osaan lukea ja kirjoittaa venäjäksi. Puhettakin tulee jonkun verran, Pihlström kertoo. Pihlström, 27, kävi aikoinaan ala- ja yläasteen suomalais-venäläisessä koulussa Helsingissä. Nyt venäjän opinnoista on hyötyä, kun hän kiekkoilee ainoana suomalaispelaajana KHL:n puolustavan mestarijoukkueen Salavat Julajev Ufan riveissä. Sisareni kävivät myös suomalais-venäläisen koulun. En olisi aluksi halunnut mennä, mutta vanhemmat sinne laittoivat. En edes tiedä, mikä heillä oli taka-ajatuksena. Ehkä he ajattelivat, että alan tekemään idänkauppaa. Pitääkin kysyä heiltä, Pihlström tuumaa. ERÄÄNLAISESSA idänkaupassa Pihlström onkin ollut osallisena. Hänet kaupattiin kesken kauden JYPistä Ufaan. Alkukauden kehnosti pelannut Ufa sai uuden pelaajan, JYP siirtokorvauksen ja Pihlström uuden haasteen uralleen. Pihlströmin siirtoa itänaapurin rahakaukaloihin hierottiin kuukausikaupalla. Hänen piti solmia sopimus Venäjälle jo kesällä, mutta palikat loksahtivat paikoilleen vasta loppusyksystä. Neuvottelut Ufan kanssa kestivät pitkään, mutta nyt kaikki kontrahdin osapuolet tuntuvat tyytyväisiltä. En voi väittää, että pitkiksi venyneet neuvottelut eivät olisi vaikuttaneet peliesityksiini SMliigassa. Epätietoisuus oli vähän huono homma. Nyt kaikki vaikuttaa hyvältä, kunhan vain saamme joukkueemme pelin kulkemaan toivotulla tavalla. Meidän pitää pelata paremmin yhteen joukkueena. Aiemmin siitä on vähän lipsuttu. Palavereita on pidetty nyt vaaditaan työntekoa, Pihlström paaluttaa. Leijonien MM-kultajoukkueeseen kuulunut Antti Pihlström kiekkoilee ainoana suomalaispelaajana KHL:n puolustavan mestarijoukkueen Salavat Julajev Ufan riveissä. PIHLSTRÖMIN edellinen ulkomaankeikka jätti toivomisen varaa. Ruotsalaisseura Färjestadin pelityyli ei sopinut suoraviivaisuudesta tunnetulle hyökkääjälle. Joku voisi povata Pihlströmille vaikeuksia myös KHL-liigassa. Olen nyt kokeneempi pelaaja kuin Ruotsin-aikoina, joten uskon sopeutuvani täkäläiseen peliin. Lisäksi vierelläni on nyt niin taitavia jätkiä, että voin keskittyä vain omaan hommaani. Syöttö tulee varmasti lapaani, kun sen aika on, nopeakinttuinen Pihlström selvittää.