Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille"

Transkriptio

1 Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Nina Pimiä Projektipäällikkö Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jätevesineuvonnan toteutus Tavoitteena on jakaa puolueetonta, oikeaa ja ajantasaista tietoa kiinteistöjen omistajille Neuvonta kohdennetaan viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla oleville kiinteistöille - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueilla kehotetaan liittymään verkostoon - Verkostojen lähialueilla tilannetta selvitetään tarkemmin ja ohjataan tarvittaessa kysymään lisätietoja vesihuoltolaitokselta Yhteistyötä tehdään kuntien ja ELY-keskusten viranomaisten, vesihuoltolaitosten, kyläyhdistysten yms. kanssa 1

2 Keskitetty vs. kiinteistökohtainen järjestelmä Järjestelmien vastakkainasettelu on turhaa - Valitettavan yleistä on asioiden yksipuolinen käsittely ja pelkästään lakiin vetoaminen - Molemmille on omat hyvät käyttökohteensa ja alueensa Suurimmat konfliktit muodostuvat uusien verkostojen suunnittelu-ja rakennusalueilla tai toiminta-alueita määriteltäessä - Syynä useimmiten tiedottamisen puutteet ja huhut Puolueettomalla jätevesineuvonnalla moni ongelma ratkeaa ennen kuin siitä aiheutuu suurta haittaa Miten vesihuoltolaitos hyötyy neuvonnasta? Liittymisvelvolliset asiakkaat saavat tiedon myös puolueettomalta lähteeltä - Kunhan neuvojat ovat saaneet käyttöönsä ajan tasalla olevat toiminta-aluetiedot Neuvojat oikaisevat vääriä käsityksiä liittymisvapautuksista - Ihmiset sotkevat jätevesiasetuksen ja vesihuoltolain keskenään Neuvonnan myötä laitokset voivat saada uusia asiakkaita 2

3 Miten saada lisää hyötyä? Vesihuollon toiminta-alueet ja laajennussuunnitelmat helposti saataville ja ajan tasalle Tiedotus yhdessä jätevesineuvonnan kanssa verkoston piiriin kaavailtaville/ harkittaville alueille - Alueille oikeaa tietoa myös jätevesiasetuksen velvoitteista > asenteiden muokkausta ajoissa Tiedotus niille alueille, joille verkostoa ei ole tarkoitustakaan laajentaa - Kyselyjä näiltäkin alueilta tulee laitoksille - Kun verkostoa ei tule, täytyy omat järjestelmät kunnostaa Miten saada lisää hyötyä? (2) Hankalissa tilanteissa on joskus etuna se, että neuvoja ei ole laitoksen edustaja eikä viranomainen - Viesti asiakkaalle voi olla sama, mutta se on helpompi hyväksyä puolueettoman toimijan kertomana Neuvoja voi puntaroida asiakkaan kanssa avoimesti eri vaihtoehtojen etuja ja haittoja sekä niihin liittyviä käytännön prosesseja - Usein tehokkaampi keino kuin lain vaatimusten painottaminen 3

4 Esimerkki: liittyäkö verkostoon vai ei? Kylälle oltiin rakentamassa viemäriverkostoa osk:ntoimesta. Toiminta-alue on tarkoitus laatia ja vahvistaa verkoston rakentamisen jälkeen. Kiinteistön jätevesijärjestelmä ei täytä jätevesiasetuksen vaatimuksia. Laitoksen viemärilinja rakennetaan kiinteistön välittömään läheisyyteen Kiinteistön omistaja on epävarma siitä, mitä nyt kannattaisi tehdä ja suhtautuu hieman epäillen koko verkostoasiaan Mitä tehdä? Esimerkki: liittyäkö verkostoon vai ei? Neuvonnan rooli Jätevesineuvoja toteaa tilanteessa vallitsevat tosiasiat: - Liittymisvelvollisuutta ei vielä ole, todennäköisesti se tulee toimintaalueen vahvistamisen myötä, jätevesijärjestelmä tulisi joka tapauksessa kunnostaa Jätevesineuvoja selvittää vaihtoehtoiset tavat toimia: - liittyminen heti ( ) tai vasta toiminta-alueen vahvistamisen jälkeen ( ) - oman jätevesijärjestelmän kunnostaminen vaatimukset täyttäväksi, entä liittymisvelvollisuuden tulo tämän jälkeen? - Eri vaihtoehtoihin liittyvät toimenpiteet: suunnittelut, luvat, maksut vapautushakemukset, järjestelmien ylläpito ja huolto jne. jne. 4

5 Esimerkki: liittyäkö verkostoon vai ei? Ratkaisu Osuuskunta selvitti liittymishalukkuutta ja tilannetta kokonaisuutena laitoksen puolelta Asiakas keskusteli jätevesineuvojan, osuuskunnan edustajien ja kunnan viranomaisten kanssa - Asiakas varmisti aina käymiensä keskustelujen jälkeen neuvojalta kerrotut asiat Lopulta asiakas päätti liittyä verkostoon rakentamisvaiheessa - Ratkaisu on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna asiakkaalle helpoin ja edullisin sekä laitoksenkin kannalta paras vaihtoehto Lopuksi Neuvonnalla ja yhteistyöllä päästään kaikkia hyödyttäviin tuloksiin Missä on tahtoa ja ideoita, on myös hyviä ratkaisuja! Jätevesineuvontaa tehdään ympäristöministeriön avustuksella eri puolilla maata Lisätietoja: Nina Pimiä , etunimi.sukunimi@jamk.fi Kiitos! 5

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma - lakipäivä SYKE 7.5.2018 Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus

Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus Selvitys Keski-Suomen alueella Nina Pimiä Projektipäällikkö 21.5.2015 Mitä tutkittiin? Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarvetta

Lisätiedot

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta. Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta. Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily 20.-21.11.2018 Jätevesineuvonta Keski-Suomessa - hanke Ympäristöministeriön

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus

Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus Selvitys Keski Suomen alueella Nina Pimiä Projekti insinööri 29.1.2016 Mitä tutkittiin? Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarvetta

Lisätiedot

Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue

Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto 8.3.2014 Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue 11.3.2014 Pekka Salminen 1 VAADITTAVAT LUVAT Uudisrakentamisen

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Kuntamarkkinat, 12.9.2013, Helsinki Henna Luukkonen, projekti-insinööri Kuntien tehtävät vesihuollon järjestämisessä Vesihuollon yleinen kehittäminen» Vesihuollon

Lisätiedot

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät 3.-4.4.2019 Kuopio Ari Kangas Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN Nähtävillä 28.8.-25.9.2017 Lausunnonantaja Pohjois- Karjalan ELY-keskus 29.8.2017 Muutosesitys Karttoja pitäisi

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot. PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN 2005 PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN ANNI VOUTILAINEN RAMBOLL FINLAND OY, VESIHUOLTO VESIHUOLTOPÄIVÄT 2015, TURKU VESIOSUUSKUNTIEN HAASTEET Suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittu selkeitä

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita

Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita Katja Mäkinen Satafood Kehittämisyhdistys ry Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)

Lisätiedot

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Erkki Santala, Suomen ympäristökeskus Lammin ympäristönsuojelupäivät, Jätevesineuvonnan rooli - yleistä Tarjota puolueetonta,

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 1 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesien- ja ympäristönsuojelu, ympäristöterveys Vesi- ja elintarvikelaboratorio Tutkimus, neuvonta, julkaisutoiminta Jäsenet vesien

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI Hallitus 3.10.2016, 90 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Hallitus 3.10.2016, 92 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta Tiedosta toimeen Esimerkkinä jätevesineuvonta Minttu Peuraniemi Tvärminne 13.10.2016 Vesivessa ja sakokaivo Vesilaki 1960-luvulla: Jos vesikäymälä, tarvitaan sakokaivo Kuntien määräykset ja käytännöt vaativat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

Vesi-isännöinti ratkaisuna pienehköjen laitosten resurssipulaan. Suomen Vesi-isännöinti. Puhdasvesi-risteily

Vesi-isännöinti ratkaisuna pienehköjen laitosten resurssipulaan. Suomen Vesi-isännöinti. Puhdasvesi-risteily Vesi-isännöinti ratkaisuna pienehköjen laitosten resurssipulaan Suomen Vesi-isännöinti Puhdasvesi-risteily 2016 22.-23.9.2016 Sisällysluettelo 1. Vesihuoltolaitosten käsitteistä 2. Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Vesihuoltoavustukset Vesiosuuskuntaseminaari, Vihti 27.9.2008 Ilkka Juva 1 Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Tehtäviä mm. Vesihuollon yleinen kehittäminen toimialueella Vesihuoltolain valvontaviranomainen

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Ympäristölautakunta 16.6.2016, 20 Ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma: Liittämisvelvollisuus vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Yhdyskunnat ja haja-asutus Yhdyskunnat ja haja-asutus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Viemäröintiohjelma Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan yhdyskuntajätevesien puhdistusta tehostetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 Ympäristölautakunta 170 03.12.2014 Ympäristölautakunta 23 04.03.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 318/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 170 Asia

Lisätiedot

Vesihuoltolain tulevat muutokset..

Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Ajankohtaista hajaasutuksen vesihuollosta Vesihuoltoinsinööri Ari Heiskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 20.03.2013 Vesihuoltolain tulevat muutokset.. Toiminta-alueilla esitettävä taajamat (tilastollinen

Lisätiedot

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia

Talousjätevesiasetuksen keskeisiä ongelmia Tampere 2.12.2008 Jätevesiopas kunnille ja muuta ajankohtaista YM:n työryhmästä Kati Javanainen VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energiaasioiden palvelukeskus Syntynyt V-S Agendatoimiston

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 80 01.07.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 431/11.01.05/2014 YMPLTK 80 Asia Kiinteistön omistaja hakee 13.11.2014 saapuneella hakemuksella

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin Kyläillat 2.5.2016 ja 3.5.2016 Suomen Vesi-isännöinti Vesi-isännöitsijä Laura Laine ja vedenkäsittelyn asiantuntija ins. Viivi Virta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Vesihuoltopäivä 18.11.2015 Jyrki Laitinen Suomen ympäristökeskus SYKE Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on toteuttaa tietojärjestelmä, josta viranomaiset saavat

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti

Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Vesihuollon tietojärjestelmä Veeti Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016, Mikkeli Jyrki Laitinen Suomen ympäristökeskus SYKE Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on toteuttaa tietojärjestelmä, josta

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

SOPIMUSMALLIN SELITYKSET. Sopimusmallin käyttö

SOPIMUSMALLIN SELITYKSET. Sopimusmallin käyttö VVY/AT Liite 2 MUISTIO 25.7.2006 SOPIMUSMALLIN SELITYKSET Sopimusmallin käyttö Vesihuoltolaitos voi käyttää apuna 25.7.2006 päivättyä sopimusmallia sopiessaan liittyjien kanssa kiinteistöjen yhteisen (tontti)

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja

Lisätiedot

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Luennon sisältö Vesihuollon organisoituminen kunnissa Mitä vesiosuuskunnat ovat ja miten

Lisätiedot

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon kehittäminen kunnan tehtävänä Vesihuollon

Lisätiedot

ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDELLE

ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDELLE 1(5) ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan vastine valituksiin Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan päätöksestä 29.8.2017 110 VASTINEEN ANTAJA Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA ESITYSLISTA 15.1.2015 Nummimäen vesiosuuskunnan ylimääräinen osuuskuntakokous 26.1.2015 klo 18.00 Metsäkylän koulu Osuuskuntakokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) Avataan

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA

H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA Hallitus 3.10.2016, 91 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä ja kunnanjohtaja Liite Antero Alenius.

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015. Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015. Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015 Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä YMPTEKLT 90 118/11 01 05/2015 Ympäristötarkastaja Jaakko Kemppainen on 28.5.2015 päivätyllä hakemuksella hakenut

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen

Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen Vesa Arvonen Esityksen sisältö Vesihuollon häiriötilanne Häiriötilannesuunnitelma Mikä? Miksi? Miten? Häiriötilannesuunnitelman malli Vesihuollon häiriötilanne

Lisätiedot

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 196 02.12.2014 Maankäyttölautakunta 11 21.01.2015 Tekninen lautakunta 20 24.02.2015 Tekninen lautakunta 47 21.04.2015 Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän

Lisätiedot