Uudet sähköiset kulkuneuvot työasiamatkoilla -Joensuun kaupunki ja Joensuun Tiedepuisto Oy Nostoja vuoden 2016 liikkumisen ohjauksen valtionavustuksista -webinaari 15.3.2016 Virpi Ansio / Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät
Koko hankkeen sisältö Nykytilakartoitus pilottityöpaikoilla Liikkumiskysely (mm. nykyiset liikkumistottumukset ja mahdollisuudet työpaikan ja kodin välisillä matkoilla ja työasiamatkoilla, piha-alueen turvallisuus sekä kiinnostus erilaisiin työnantajan tarjoamiin liikkumiseen liittyviin palveluihin ja etuuksiin). Nykyisten olosuhteiden ja matkustussääntöjen läpikäynti. Liikkumiskokeilujakso (syyskuu 2016) Työntekijät kokeilevat liikkumista työasiamatkoilla (ja työpaikan kodin välisillä matkoilla) uusilla sähköisillä kulkuvälineillä ja muilla kestävillä kulkutavoilla ja raportoivat kokemuksistaan. Liikkumissuunnitelmatyön käynnistäminen pilottityöpaikoilla Pohja-aineistona nykytilakartoitus ja liikkumiskokeilujakso tuloksineen. Määritellään kestävän liikkumisen periaatteet ja toimintatavat työasiamatkoille. Selvitykset Kestävän liikkumisen edistämiseksi Joensuussa laadittiin em. konkreettisten toimenpiteiden ja kokeilun rinnalla kaksi selvitystä: Selvitys polkupyörällä tehtyjen työasia- ja työmatkojen kilometrikorvauksesta Yhteiskäyttöauton edistämismahdollisuudet Joensuussa
Tavoitteet ja mahdollisuudet Tavoitteet: Lisätä viisaasti tehtyjen työasiointimatkojen määrää ympärivuotisesti. Kokeilla uudenlaisia liikkumisratkaisuja, kuten sähköpotkulautojen, sähköavusteisten polkupyörien ja henkilökuljettimen potentiaalia työasiamatkoilla. Toteuttaa kohdennettuja kestävän liikkumisen edistämisen toimenpiteitä pilottityöpaikoilla. Saattaa joensuulaisia työnantajia tietoisiksi viisaan liikkumisen edistämisen hyödyistä ja nostaa näin kiinnostusta työntekijöiden liikkumismahdollisuuksien kehittämiseen. Mahdollisuudet: Vaikuttaa työasiointimatkojen kautta myös työmatkojen kulkutapaan.
Pilottityöpaikat Joensuun kaupunkirakennepalvelut (55 työntekijää) Joensuun lupa- ja viranomaisyksikkö (30 työntekijää) Joensuun tekninen keskus (400 työntekijää) Joensuun vapaa-aikapalvelut (50 työntekijää) Joensuun Tiedepuisto Oy:n tiloissa työskentelee noin 1 000 asiantuntijaa sekä 1000 Itä-Suomen yliopiston ja AMK:n opiskelijaa.
Liikkumiskokeilujakso Arcus-velomobiili, Movementals sähköpotkulaudat, sähköavusteiset polkupyörät, Segwayn Ninebot Mini Pro -henkilökuljetin ja joukkoliikenteen matkakortit. Starttitilaisuus 30.8. ja tilaisuuteen kutsuttiin kaikkien pilottityöpaikkojen työntekijät sekä media. Kokeilujakso toteutettiin 30.8.-30.9.2016. Kokeilijat raportoivat kokemuksistaan sähköisen raportointilomakkeen kautta. Arcus velomobiili Sähköavusteinen polkupyörä Sähköpotkulauta Ninebot Mini Pro henkilökuljetin Joukkoliikenteen Waltti-kortti
Kokeilujakson tuloksia Kokeiluvälineitä käytettiin lounas-, palaveri- ja asiointimatkoilla ja kodin ja työpaikan välillä. Liikuntapaikkojen hoitajat kokeilivat sähköpotkulaudalla liikkumista osana työtehtävien hoitamista. Kokeiluvälineiden käyttäminen eri pituisilla matkoilla 0-3 km 3,1-5 km 8,1-10 km 5,1-8 km yli 10 km Joukkoliikenteen Waltti-kortti 29% 71% Ninebot Mini Pro 50% 50% Sähköavusteinen polkupyörä 57% 29% 14% Sähköpotkulauta 52% 20% 8% 8% 12% Velomobiili 40% 60% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %
Arvioita kulkuvälineistä Sähköpotkulauta + Nopeudessaan kilpailukykyinen polkupyörälle. + Helppokäyttöinen, hauska, turvallinen, ketterä, sujuva ja huomiota herättävää menoa. + Nopea ja vaivaton verrattuna autoon - ulkoilmaa hikoilematta ja ilman pysäköintiongelmia. - Tavaraa kuljetettaessa on oltava mukana reppu. - Suuntamerkin antaminen on vaikeaa. - Liian isokokoinen ja painava mukaan otettavaksi toimistolle, joukkoliikenteeseen jne. - Risteyksissä on hyvä laskeutua alas laudalta jalankulkijaksi, ettei aiheuta hämmennystä väistämissäännöissä. Velomobiili + Tavallista polkupyörää nopeaa menoa ja tarjoaa suojan myös sateella. + Meno hiljaista tai lähes äänetöntä, joten on varmistettava, että tulee kaupunkiliikenteessä huomatuksi. -/+ Sopii lyhyiden kaupunkimatkojen ajamisen sijaan paremmin pidemmille matkoille ja hiljaisemmille väylille. - Matkareitti kannattaa suunnitella ennakkoon, ettei joudu valo-ohjattuun risteykseen, sillä ohjaamosta ei yletä liikennevalojen painonappiin.
Arvioita kulkuvälineistä Ninebot Mini Pro - Soveltuu paremmin sisätilojen tasaisille alustoille kuin ulos (hiekka, kanttikivet, montut jne.) -/+Käyttö vaatii alussa harjoittelua ja uskallusta. Harjoittelun jälkeen kulkeminen myös epätasaisilla pinnoilla sujuu. Sähköavusteinen polkupyörä + Erittäin helppo käyttää. Käyttöönotto ja polkeminen on helppoa. + Voisi helpottaa pyöräilyä talviaikaan lumessa ja loskassa. + Hyvä kaupungilla sekä pidemmillä matkoilla liikkumiseen ilman hikoilua. + Liikkuminen helpompaa kuin tavallisella polkupyörällä. - Vauhti nousee aika helposti nopeaksi, jopa turhankin nopeaksi. - Ilman avustusta pyörä on liian raskas poljettavaksi. Waltti-kortti ja linja-automatkustaminen + Waltti-kortin käyttäminen on teknisesti helppoa ja matkustaminen kortilla halvempaa. + Vaivatonta menoa. + Kokeilun ansiosta selvisi, että bussilla pääsee töihin näppärästi. - Matkanteko autolla tai pyörällä olisi nopeampaa.
Mediaosumia Hanke ja siihen sisältynyt liikkumiskokeilu näkyivät paikallislehdissä, YLE:n paikallisuutisissa, radiossa ja internet-uutisissa.
Mediaosumia
Yhteenveto Keskeiset kokemukset ja pysyvät vaikutukset: Kokeilijoiden ohella saavutettiin tiedottein kaikki pilottiorganisaatioissa työskentelevät. Sähköpotkulauta tunnistettiin sopivaksi kulkuvälineeksi kaupunkitapahtumien yhteydessä (esim. nuorisotyö), jolloin on tarve liikkua pitkiäkin matkoja ihmisjoukossa ja ympäri kaupunkia. Saatiin hyvin medianäkyvyyttä (esiin kestävän liikkumisen teemaa). Konkreettisia tuloksia: Tiedepuisto hankki kokeilun päätyttyä sähköavusteisen yhteiskäyttöpyörän ja neljä sähköpotkulautaa. Kaupungin vapaa-aikakeskukseen hankittiin kaksi sähköpotkulautaa. Jatkotoimenpiteet: Tulosten esittely Joensuun seudun sekä muiden Itä-Suomen seutujen liikennejärjestelmätyöryhmissä innostaen myös muita kuntia työasiamatkojen viisastamiseen Sähköpotkulautojen potentiaali pysäköinninvalvojien työtehtävissä? Aiheesta keskusteltiin työn aikana. Saisiko kokeilusta viestimällä ja kokemuksia jakamalla myös muita joensuulaisia työpaikkoja innostumaan laitteista?