ULKOASIAINMINISTERIÖ TAUSTAMUISTIO Itä-Euroopan ja Keski-Aasian yksikkö 29.4.2014 Viite : UTP 11/2014vp EUROOPAN NAAPURUUSPOLITIIKKA; Vuoden 2013 edistymiskertomukset, uusi rahoitusväline ENI ja EU:n itäinen kumppanuus Edistymiskertomusten mukaan Euroopan naapuruuspolitiikassa saavutettiin vuonna 2013 merkittävää edistystä itäisen kumppanuuden toimeenpanossa. Myös EU on kyennyt reagoimaan suhteellisen nopeasti ja joustavasti naapuruston osin dramaattisiinkin tilanteisiin. Marraskuussa 2013 järjestetty Vilnan huippukokous toi mukanaan konkreettisia tuloksia, mutta kumppanimaiden edistyminen poliittisten uudistusten toteuttamisessa jatkuu epätasaisena. EU:n toimien eriyttämistä jatketaan kunkin maan tarpeiden mukaisesti. Tilanne EU:n itäisessä naapurustossa on herkkä ja kriisialtis. Suomi on sitoutunut Ukrainan assosiaatiosopimuksen jäljellä olevien osien, ml. laajaa ja kattavaa vapaakauppa-aluetta koskevien osien allekirjoittamiseen. Moldovan ja Georgian kanssa neuvotellut assosiaatiosopimukset on määrä allekirjoittaa viimeistään kesäkuussa. Suomen näkemyksen mukaan itäisen kumppanuuden päätavoitteena tulee edelleen olla vakauden, vaurauden ja demokratian edistäminen EU:n itäisessä naapurustossa. Euroopan naapuruuspolitiikka vuoden 2013 edistymiskertomukset ja uusi rahoitusväline ENI Euroopan naapuruuspolitiikka (ENP, European Neighbourhood Policy) luotiin vuonna 2004 EUlaajentumisen jälkeen. ENP tukee poliittisia ja taloudellisia uudistuksia kuudessatoista EU:n naapurivaltiossa tavoitteenaan rauhan, vakauden ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen koko alueella. ENP:n ei ole tarkoitus johtaa EU:n laajentumiseen, eikä se tarjoa osallistuville maille jäsenyysperspektiiviä. Pyrkimyksenä on vahvistaa demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota, hyvää hallintoa ja sosiaalista kehitystä naapurivaltiossa sitoutumalla yhteisiin arvoihin. Naapuruuspolitiikan toimeenpanoa rahoitettiin vuosina 2007 2013 eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden instrumentti ENPI:stä. Vuodesta 2014 alkaen ENPI on korvattu uudella, politiikkaohjausta korostavalla Euroopan naapuruusväline ENI:llä, jolla pyritään eriyttämiseen, joustavuuteen, tiukempaan ehdollistamiseen, parhaiten suoriutuvien maiden kannustamiseen sekä tilivelvollisuuden parantamiseen. Naapuruuspolitiikan rahoitus on kysymys, joka jakaa jäsenmaita. Eteläiset jäsenmaat ovat tarkkana, että nykyjaosta (2/3 etelään, 1/3 itään) pidetään kiinni eikä rahoituksen painopistettä siirretä enemmän itäiseen naapurustoon. Suomi pitää tärkeänä, että naapuruuspolitiikan rahoituksen painopistettä pyritään tasapainottamaan etelän ja idän välillä kumppanimaiden vastaanottokyvyn mukaan. Naapuruuspolitiikan rahoitustaso on kasvussa: ENI-budjetti on n. 15 miljardia euroa vuosille 2014 2020, kun se vuosina 2007 2013 oli n. 11 miljardia euroa. ENI:stä rahoitetaan myös Suomelle tärkeitä rajat ylittävän yhteistyön ohjelmia (ENI CBC).
Arabikevään tapahtumat vauhdittivat ENP:n uudistamista keväällä 2011. Politiikan pääpainoksi muodostui syvän ja kestävän demokratian vahvistaminen. Vuosi 2013, ml. Ukrainan tapahtumat, osoittivat ENP:n merkityksen edelleen relevanttina poliittisena viitekehyksenä. Jatkossa on kuitenkin tarpeen miettiä naapuruuspolitiikan entistäkin parempaa kohdistamista kumppanimaiden tarpeiden mukaan. Euroopan naapuruuspolitiikkaa koskevien vuoden 2013 maa- ja aluekohtaisista edistymiskertomuksien mukaan monella yhteistyöalalla on saavutettu rohkaisevia tuloksia, vaikka vuosi 2013 olikin kumppanuudelle haastava. Kumppanimaiden edistyminen poliittisten uudistusten toteuttamisessa jatkui epätasaisena ja EU:n tarjoaman tuen täytäntöönpanossa on vielä paljon tehtävää. Muun muassa oikeuslaitosuudistukset, joiden tavoitteena on tuomioistuinlaitosten itsenäisyyden ja tehokkuuden parantaminen sekä korruptiontorjunnan tehostaminen, olivat edelleen vaikeita naapurimaille. Kumppanimaiden uudistukset etenivät eri tahtiin ja suuntiin. Tämän vuoksi EU:n toimia on eriytettävä myös jatkossa kunkin maan tarpeiden mukaisesti. Muun muassa korkean tason korruption torjunta sekä korruptiontorjuntaviranomaisten itsenäisyys tulisivat olla kumppanimaissa keskeisimpiä painopisteitä. Itäinen kumppanuus Euroopan naapuruuspolitiikan itäpuolen muodostaa EU:n itäinen kumppanuus (lyhenne IK, Eastern Partnership, EaP). Kuusi itäistä kumppania ovat Armenia, Azerbaidzhan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä. Itäinen kumppanuus perustettiin Puolan ja Ruotsin aloitteesta Prahan huippukokouksessa toukokuussa 2009 ja sen myötä EU on sitoutunut tiivistämään ja syventämään suhteitaan kumppanimaihin poliittisen assosiaation ja taloudellisen integraation kautta. EU:n itäinen kumppanuus toimii ns. kahdella raiteella: kahdenvälisellä ja monenvälisellä. Kahdenvälinen raide tarkoittaa sopimusneuvotteluja, jotka ovat kumppanuuden ydin. Assosiaatiosopimusneuvottelut (ml. vapaakauppa-alueet, Deep and Comprehensive Free Trade Area, DCFTA) ovat näistä tärkeimmät. Monenkeskinen raide tarkoittaa virkamiesten ja asiantuntijoiden tapaamisia neljässä temaattisessa platformissa puolivuosittain sekä niiden alaisissa paneeleissa ja koulutustilaisuuksissa. Kokoontumiset edistävät verkottumista, tiedonvaihtoa ja kumppanimaiden asiantuntijoiden kapasiteetin vahvistamista. Lisäksi raide sisältää ns. lippulaivahankkeita. Itäisen kumppanuuden prioriteetteihin kuuluu myös kansalaisyhteiskunnan ja muiden sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö. Edistymiskertomusten mukaan EU:n Itäisen kumppanuuden toimeenpanossa saatiin merkittäviä tuloksia vuonna 2013. EU:n instituutioiden edustajat sekä jäsenmaiden ja itäisen kumppanuuden maiden valtiojohtajat tapasivat Vilnan huippukokouksessa marraskuussa 2013. Huippukokouksessa otettiin merkittävä askel uusien assosiaatiosopimusten solmimisessa joidenkin kumppanimaiden kanssa. Samoin sovittiin kunnianhimoisesta agendasta tuleville vuosille keskittyen erityisesti sovittujen sitoumusten täytäntöönpanoon. Vilnan huippukokouksen jälkeen itäisen kumppanuuden maat ovat uusien haasteiden edessä. Edistymiskertomuksessa todetaan Venäjän osoittaneen äärimmäistä herkkyyttä naapurimaidensa EU-lähentymiseen. Huippukokouksessa painotettiin tarvetta itäisen kumppanuuden näkyvyyden lisäämiselle mm. kansalaisyhteiskunnan osallistumista lisäämällä. EU on vahvistanut vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä tukenut sen toimintaa eri rahoitusvälineiden kautta. Kansalaisyhteiskunnalla on tärkeä tehtävä demokratian ja hyvän hallinnon vahvistamisessa. Kertomuksissa tuodaan esille joissakin kumppanimaissa tapahtuva viranomaisten painostus kansalaisjärjestöjen toimintaa kohtaan: erityisen vaikea tilanne oli vuonna 2013 Azerbaidzhanissa, jossa kansalaisyhteiskunnan toimintavapauksia on entisestään rajoitettu.
Vilnan huippukokouksen jälkeinen itäisen kumppanuuden agenda painottaa viittä prioriteettialuetta: poliittista assosiaatiota ja taloudellista integraatiota, liikkuvuusagendaa (ml. viisumihelpotussopimukset), EU:n ja kumppanimaiden keskinäisiä kytköksiä (ml. energia ja liikenne), yhteiskuntien laaja-alaista osallistumista ja itäisen kumppanuuden näkyvyyttä (ml. kansalaisyhteiskuntayhteistyö, vaihto-ohjelmat) sekä sitoutumista yhteisiin arvoihin (prioriteetteina oikeuslaitoksen vahvistaminen, korruption vastainen taistelu sekä julkishallinnon reformit). Etenemistä arvioidaan huippukokoustasolla seuraavan kerran keväällä 2015 Riiassa järjestettävässä EU:n itäisen kumppanuuden huippukokouksessa. Maakohtainen tilanne EU:n itäisten naapurien kehitys kulkee yhä suuremmassa määrin eri suuntiin. Moldova, Georgia ja Armenia jatkoivat demokraattisia uudistuksia. Vuoden 2013 aikana Azerbaidžanissa, Armeniassa ja Georgiassa järjestettiin vaalit. Azerbaidžanin ja Armenian presidentinvaaleihin liittyi lukuisia puutteita, kun taas Georgian parlamenttivaalit täyttivät yleisesti ottaen kansainväliset normit. Moldova ajautui hallituskriisiin keväällä 2013, mutta sisäpoliittinen tilanne tasapainottui vuoden loppua kohti ja EUlähentymiseen tähtäävät uudistukset etenivät hyvin. Azerbaidžanin on ryhdyttävä merkittäviin lisätoimiin, jotta se täyttäisi demokratiaan, kuten kansalaisten toimintavapauksiin ja ihmisoikeuksien suojeluun liittyvät sitoumuksensa. Moldovan ja Georgian assosiaatiosopimusneuvottelut saatiin päätökseen kesällä 2013 ja ne parafoitiin itäisen kumppanuuden huippukokouksessa Vilnassa marraskuussa 2013. Ukrainan kanssa neuvotellun assosiaatiosopimuksen teksti valmistui jo joulukuussa 2011 ja sopimus parafoitiin keväällä ja kesällä 2012. Ukrainan heikentyneen demokratiakehityksen vuoksi EU päätti lykätä sopimuksen allekirjoittamista ja joulukuussa 2012 neuvosto asetti allekirjoittamiselle ehdot (Ukraina toimeenpanee joukon reformeja ja korjaa valikoivaan oikeudenkäyttöön sekä vaaleihin ja vaalijärjestelmän toimivuuteen liittyvät ongelmat), jotka Ukrainan tuli täyttää, jotta sopimus olisi voitu allekirjottaa Vilnan huippukokouksessa. Viikkoa ennen Vilnan huippukokousta Ukrainan hallitus ilmoitti (presidentin päätöksestä), että se lykkää sopimuksen allekirjoittamista EU:n kanssa. Hallituksen päätös laukaisi laajat hallinnon- ja presidentinvastaiset mielenosoitukset, jotka lopulta eskaloituivat verisiin yhteenottoihin helmikuun lopulla, presidentin pakoon Kiovasta, hallituksen hajoittamiseen ja uuden väliaikaishallituksen perustamiseen, Venäjä suorittamaan laittomaan Krimin anneksointiin sekä edelleen jatkuviin levottomuuksiin Itä-Ukrainassa. EU on tukenut voimakkaasti Ukrainaa maan vakauden ja yhtenäisyyden varmistamiseksi. EU ja Ukraina allekirjoittivat 21.3. assosiaatiosopimuksen poliittiset osat Eurooppa-neuvoston yhteydessä. Sopimuksen loppuosat allekirjoitetaan myöhemmin, toukokuussa pidettävien presidentinvaalien jälkeen. Moldovan ja Georgian assosiaatiosopimukset on määrä allekirjoittaa viimeistään kesäkuussa. Assosiaatiosopimusten valmistelua ja toimeenpanoa helpottavien maakohtaisten assosiaatioagendojen on tarkoitus tulla voimaan ennen itse sopimusten allekirjoittamista. Ukrainassa assosiaatiosopimuksen allekirjoittamisen peruuttamisen käynnistämä kriisi sekä Venäjä-suhteen ongelmat voivat heijastua myös Moldovan ja Georgian tilanteeseen assosiaatiosopimusten allekirjoituksen lähestyessä. EU käy viisumivapausdialogia Moldovan, Ukrainan ja Georgian kanssa ja liikkuvuuden edistämisessä ollaan pisimmällä Moldovan kanssa. Moldova on täyttänyt ensimmäisenä IK-maana marraskuussa 2013 kaikki kaksivaiheisen viisumivapaustoimintasuunnitelman (Visa Liberalisation Action Plan, VLAP) kriteerit. EU:n sisäinen prosessi viisumivapauden myöntämiseksi on edennyt nyt viimeistelyvaiheeseen ja viisumivapaus tuli voimaan 28.4.2014. Ukraina on edennyt pitkälle
kaksivaiheisen viisumivapaustoimintaohjelman (Visa Liberalisation Action Plan, VLAP) ensimmäisen vaiheen toimeenpanossa. Toiseen vaiheeseen voidaan siirtyä nopeasti, mikäli Ukraina saattaa loppuun jäljellä oleviin lainsäädäntötoimenpiteisiin liittyvät kysymykset, jotka koskevat mm. korruptiota, oikeusjärjestelmän reformeja ja syrjimättömyyttä. Georgia on myös edennyt hyvin keväällä 2013 käynnistetyssä viisumivapaustoimintaohjelmasuunnitelmassaan ja on asettanut tavoitteeksi viisumivapauden EU:n kanssa vuonna 2015. Ukraina, Moldova, Georgia ja Armenia ovat myöntäneet yksipuolisen viisumivapauden EU-kansalaisille. Armenian ilmoitettua syyskuussa 2013 luopuvansa assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen tavoittelusta EU:n kanssa ja liittyvänsä Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin muodostamaan tulliliittoon, EU:n ja Armenian kahdenvälisten suhteiden pohja on tarpeen määritellä uudelleen. Armenia on ilmoittanut haluavansa jatkaa EU-lähentymistä niiltä osin kuin se on yhä mahdollista. EU:n ja Armenian väliset viisumihelpotus- ja takaisinottosopimukset tulivat voimaan tammikuussa 2014. Azerbaidžan neuvottelee EU:n kanssa assosiaatiosopimuksesta, mutta neuvottelut eivät juurikaan ole edenneet. Azerbaidžan ei neuvottele vapaakauppasopimuksesta EU:n kanssa, koska se ei ole WTO:n jäsen, mikä on edellytys sopimukselle. Azerbaidžanin ja EU:n välinen energiayhteistyö toimii hyvin ja tätä pidetään hyvänä lähtökohtana muulle yhteistyölle, jonka tulee perustua yhteisiin arvoihin. Vilnan huippukokouksessa EU ja Azerbaidžan allekirjoittivat viisumihelpotussopimuksen, ja siihen liittyvä takaisinottosopimus allekirjoitettiin helmikuun lopussa. EU ei neuvottele assosiaatiosopimusta Valko-Venäjän kanssa. Viisumihelpotusneuvottelut Valko- Venäjän kanssa avattiin tammikuussa 2014 Brysselissä. EU:n tavoitteena on, että sopimus hyödyttäisi kansalaisten liikkuvuutta, eikä vuonna 2011 hyväksytty mandaatti salli erityisiä helpotuksia esim. diplomaatti- ja virkapassien haltijoille tai virallisten delegaatioiden jäsenille. Valko-Venäjä on ilmoittanut tavoitteekseen saada viisumihelpotus- ja takaisinottosopimus valmiiksi Riian itäisen kumppanuuden huippukokoukseen mennessä (toukokuu 2015). Moldovan ja Georgian julkilausuttuna tavoittena on, että EU antaisi maille jäsenyysperspektiivin Riian vuoden 2015 itäisen kumppanuuden huippukokouksessa. EU-jäsenyysperspektiivi motivoisi kansalaisia jatkamaan uudistuksia. Myös Ukraina puhuu EU-perspektiivin puolesta. Suomi on korostanut, että itäinen kumppanuus ei ole EU-jäsenyyteen johtava politiikka ja se on pidettävä erillään laajentumiskeskustelusta. Edellytykset suhteiden syventämiselle tulevaisuudessa riippuvat assosiaatiosopimusten toimeenpanon etenemisestä ja yhteisten arvojen noudattamisesta kumppanimaissa. Suomen näkemyksen mukaan itäisen kumppanuuden perustavoite kumppanimaiden uudistusten, lainsäädännön lähentymisen ja taloudellisen yhdentymisen vahvistamisesta on muuttumaton. Jatkossa työssä on otettava paremmin huomioon kumppanimaiden eritahtinen eteneminen sekä panostettava enemmän kumppanuudesta tiedottamiseen. Suomen näkemys on, että EU:n naapuruuspolitiikalla tavoiteltava naapuruston vakaus ja hyvinvointi on koko kansainvälisen yhteisön etu. Politiikkaa toteutetaan avoimesti ja läpinäkyvästi.
ULKOASIAINMINISTERIÖ TAUSTAMUISTIO Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikkö 25.4.2014 Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) vuosikertomus 2013; eteläinen naapurusto ml. Välimeren unioni Euroopan naapuruuspolitiikka (ENP) jakautuu etelään ja itään eli Välimeren unioniin ja itäiseen kumppanuuteen. Etelään kuuluvat Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Libya, Marokko, Tunisia ja Palestiinalaisalue, (Syyrian yhteistyö on jäädytetty maan tilanteen vuoksi). EU:n yhteistyö Välimeren maiden kumppanimaiden kanssa perustuu Euro-Välimeri-sopimuksiin eli niin kutsuttuihin assosiaatiosopimuksiin. EU:n tulee hyödyntää tilaisuus rakentaa uudenlaista kumppanuutta ja purkaa jännitteitä, joita EU:n ja sen eteläisten naapurimaiden välillä on ollut. Tämä edellyttää valmiutta pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja tukeen, sillä eteläisen naapuruston poliittiset ja taloudelliset haasteet ovat mittavia ja alueen epävakaa tilanne tulee jatkumaan pitkään. Kumppanimaat itse päättävät viime kädessä muutosten sisällön. EU:n tehtävänä on tukea uudistuksia. Uudistuksiin sitoutuneet maat tulee palkita (ns. more for more periaate) ja EU:n tulee reagoida myös demokratian ja ihmisoikeuksien loukkauksiin rajoittamalla tukea (less for less). Euroopan naapuruuspolitiikan linjaukset ovat oikeaan osuneita. Yhteistyön pohjan muodostavat yhteiset arvot ja niihin sitoutuminen: demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeudet sekä markkinatalous, kestävä kehitys ja hyvä hallinto. Naisten ja vähemmistöjen asema tulee turvata. Suomi kannattaa EU-yhteistyön kehittämistä eteläisen naapuruston kanssa kaikkia käytössä olevia välineitä hyödyntäen, ml. kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Suhteiden syventämisessä tulee hyödyntää ja kehittää olemassa olevia yhteistyörakenteita, kuten assosiaatiosopimuksia. On syytä muistaa, että eteläisten kumppanimaiden kehitys on monin tavoin nivoutunut yhteen laajemman alueellisen kehityksen kanssa (Lähi-itä ja Sahelin alue). Tämä on otettava huomioon EU:n linjausten laadinnassa ja toimeenpanossa. EU:n vuosikertomus naapuruuspolitiikan täytäntöönpanosta kertoo vuoden 2013 olleen useissa EU:n kumppanuusmaissa kriisien vuosi, joka heijasti poliittista epävakautta ja vaikeita sosioekonomisia oloja. EU ei kuitenkaan tinkinyt pyrkimyksistään vahvistaa demokratiaa ja turvallisuutta sekä edistää kestävää ja osallistavaa kehitystä näissä maissa. Monissa naapuruuspolitiikan maissa on tehty ratkaisevan tärkeitä poliittisia ja taloudellisia uudistuksia. Joissakin maissa kansalliset ja alueelliset turvallisuushaasteet ovat kuitenkin vaarantaneet aikaisempina vuosina jo saavutetut demokraattiset uudistukset ja talouden elpymisen. Maakohtaiset raportit osoittavat, että kumppanuusmaiden haasteet ovat entistä monimuotoisempia. Tämä tarkoittaa sitä, että naapuruuspolitiikka olisi räätälöitävä paremmin kunkin kumppanuusmaan nykyisiin odotuksiin ja tarpeisiin ja että sen olisi tarjottava pitkän aikavälin visio kyseisten maiden taloudellisesta yhdentymisestä ja poliittisesta assosiaatiosta EU:n kanssa.
Euroopan unionilla on kattava yhteistyöverkosto eteläisen naapuruston valtioiden kanssa. Yhteistyön syvyys ja laajuus kuitenkin vaihtelee maakohtaisesti. Pisimmällä yhteistyössä on Marokko, kun taas Libyan kanssa ei ole päästy edes perussopimukseen. EU:n pyrkimyksenä on ollut rakentaa mahdollisimman kattavaa yhteistyötä kaikkien kumppaneiden kanssa ja korostaa niiden omistajuutta omasta kehityksestään. Maiden kyky ja halukkuus sitoutua yhteistyöhön ovat vaihdelleet. Myös EU:n jäsenvaltioiden edut ja suhteet naapurimaihin ovat joissakin tapauksissa vaikuttaneet yhteistyöhön. Taloudellisen yhteistyön selkärangaksi ovat ENP:n ja käynnissä olevien kauppasopimusneuvottelujen ohella nousemassa neuvottelut syvistä ja laajoista vapaakauppasopimuksista (DCFTAs) Marokon, Tunisian, Egyptin ja Jordanian kanssa. Kumppanuuden kolmas ulottuvuus on ihmisten liikkuvuuden helpottaminen uusien liikkuvuuskumppanuuksien puitteissa. Niiden puitteissa keskustellaan mm. viisumihelpotuksista sekä toisaalta kumppanimaiden liikkuvuuteen liittyvien toimintojen, kuten rajavalvonnan, kehittämisestä. EU on kasvattanut rahoitusta yliopisto-opiskelijoiden vaihtoon ja korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön tarkoitetuille ohjelmille (Erasmus Mundus, Tempus). Euroopan naapuruuspolitiikka perustuu pitkän aikavälin yhteistyöhön. Reagointi Tunisiasta joulukuussa 2010 alkaneen nk. Arabikevään tapahtumiin vaati sen täydentämistä nopeammalla transitiotuella sekä EU:n muiden rahoitusvälineiden käyttöä. Transitiotuki käynnistyi heti keväällä 2011. EU kannustaa eteläisen naapuruston maita toteuttamaan demokraattisia uudistuksia kiinnittäen huomiota erityisesti oikeusvaltioperiaatteeseen, ihmisoikeuksiin ja naisten asemaan. ENP:n toimeenpanoa varten luodun rahoitusvälineen, Euroopan naapuruuden ja kumppanuuden välineen (ENPI) ohjelmointibudjetti tuettaville naapuruuspolitiikan maille oli 11 miljardia euroa vuosina 2007 2013. Naapuruuspolitiikan linjausta uudistettiin vuonna 2011 arabikevään myötä: sen mukaan tukea suunnataan erityisesti niille maille, jotka ovat valmiita demokraattisiin uudistuksiin. Näiden maiden talouskehitykseen kiinnitetään huomiota sosiaalisen ja alueellisen epätasa-arvon vähentämiseksi ja naapuruuspolitiikkaa vahvistetaan alueellisella yhteistyöllä. EU:n tuen ehdollisuuden vahvistaminen ja entistä selkeämpi maakohtainen tarveharkinta ovat tervetulleita. Tavoitteena on, että uudistuksia hyvin toteuttavia maita palkitaan EU:n tukea lisäämällä ( more for more ). Vastaavasti tukea voidaan vähentää niiltä mailta, jotka rikkovat kansalaistensa perusoikeuksia ( less for less ). Tukea kohdennetaan aikaisempaa enemmän maakohtaisen tarkastelun perusteella. Kansalaisjärjestöjen, puolueiden, ammattiyhdistysten ja vapaan median tukeminen on tärkeää uudessa tilanteessa, jossa rakennetaan demokraattisia instituutioita. More-for-more -linjauksesta hyötyviä maita ovat tällä hetkellä ennen kaikkea Marokko ja Tunisia, jotka ovat edistyneet parhaiten uudistusten toimeenpanossa. Egyptin poliittisen tilanteen vuoksi ohjelmointia ei ole voitu viimeistellä paikallisten viranomaisten kanssa. Syyrian ENI-yhteistyö on jäädytetty maan tilanteen vuoksi. Syyrialle on kuitenkin allokoitu rahoituskuori, jota käytetään toistaiseksi kriisin vaikutusten lievittämiseen sekä Syyriassa että naapurimaissa. Rahoituskuori mahdollistaa myös nopean jälleenrakennuksen käynnistämisen aikanaan. Israel on mukana suunnittelussa, mutta sen kohdalla yhteistyö rajoittuu Twinning-yhteistyöhön. Palestiinalaisalue säilyy eteläisen naapuruston suurimpana EU-avun vastaanottajana. EU myönsi eteläisen naapuruston kumppanimaille vv. 2011 2013 660 milj. euroa ylimääräistä tukea, mm. SPRING-paketissa (Support for Partnership, Reform and Inclusive Growth), josta rahoitusta on pääasiassa suunnattu taloudelliseen elvytykseen, demokraattiseen hallintoon ja oikeuslaitoksen uusiutumiseen. Vuonna 2013 Euroopan naapuruuspolitiikan maille annettiin tukea vuositasolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin koko seitsenvuotisella kaudella: 2,65 miljardia euroa. Eteläisistä naapuruuspolitiikan maista Tunisiassa demokratiakehitys on ollut myönteistä osallistavan vuoropuhelun ansiosta ja suurista turvallisuusuhista huolimatta. Uusi perustuslaki hyväksyttiin yhteisymmärryksessä tammikuussa 2014, mikä oli merkittävä askel kohti demokratiaa. Marokossa niiden sitoumusten täytäntöönpano, jotka on kirjattu vuoden 2011 perustuslakiuudistukseen, on edelleen ollut hidasta. Edistysaskeleita olivat kuitenkin maahanmuuttopolitiikan ja sotilasoikeuden alalla tehdyt uudistukset. Egyptissä huolta aiheuttavat edelleen poliittinen kahtiajako sekä
kokoontumis- ja lehdistönvapauden rajoittaminen. Libyassa on vakavia ja entistä kärjistyneempiä turvallisuusongelmia, jotka estävät kansallisen sovinnon ja poliittisen vakauttamisen. Libanon ja Jordania kamppailevat niiden vaikutusten kanssa, joita Syyrian sisällissodalla on niiden poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin järjestelmiin; vaikutukset heikentävät vakavasti Libanonin ja Jordanian kykyä toteuttaa poliittisia ja rakenteellisia uudistuksia. Israelilaiset ja palestiinalaiset käynnistivät rauhanneuvottelut uudelleen, mutta neuvotteluiden tiellä on edelleen vakavia esteitä. Lyhyen aikavälin tuki on kriisiapua, johon ei voi käyttää ENPI/ENIä vaan muita EU-instrumentteja, kuten vakausinstrumenttia sekä Eurooppalaista demokratiaa ja ihmisoikeuksia edistävää EIDHRinstrumenttia (sisältäen vaalitarkkailun). Pitkäjänteisen tuen osalta EU:n tulee panostaa erityisesti kansalaisyhteiskuntiin. Etelässä EU:lla on nyt mahdollisuuksien ikkuna edistää demokraattisia arvoja, vaikka nopeita tuloksia ei olekaan odotettavissa. Osana kumppanuuttaan Euroopan naapuruuspolitiikan maiden kansalaisyhteiskunnan kanssa EU lujitti yhteistyötään kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa sekä niille antamaansa tukea. Myös muut eurooppalaiset instituutiot ovat toimineet aktiivisesti: Euroopan investointipankki on laajentamassa toimintaansa eteläisessä naapurustossa ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD on ottanut yhteistyökumppaneikseen Marokon, Tunisian, Egyptin ja Jordanian. EU tukee tätä kehitystä ja pyrkii osaltaan varmistamaan myös tukijoiden keskinäisen koordinaation. Välimeren unioni (VU) liittyy myös Euroopan naapuruuspolitiikkaan sen eteläisenä dimensiona. Komission Eteläinen Välimeri-tiedonannossa kehotettiin pyrkimään tuoreella ajattelulla yhdistämään Barcelonan prosessin ja Välimeren unionin vahvuuksia. VU:n rooli on kuitenkin toimia ennen kaikkea katalysaattorina taloudellisten projektien kehittämisessä, myös työllisyyden edistämistä silmällä pitäen. VU tuo yhteen kaikki Välimeren alueen maat mutta sen toiminta ei ole edennyt toivotulla tavalla vuoden 2008 käynnistämisen jälkeen Lähi-idän tilanteen sekä Israelin ja arabiryhmän suhteiden huonontumisen johdosta. EU-Välimeri -kumppanuus on silti edelleenkin ainutlaatuisen luottamusta lisäävä keskustelufoorumi EU:n ja Välimeren rantavaltioiden välille, ovathan sekä Palestiinalaisalue että Israel siinä mukana. Etelän suurille EU-maille poliittinen, taloudellinen ja muu yhteiskunnallinen kosketuspinta Välimeren alueella on itsestään selvyys. Arabikevään toivottiin avaavan uusia haasteita ja toimintamahdollisuuksia myös Välimeren unionille. Mikäli EU:n ote hallitusten välisessä yhteistyössä heikkenisi, palataan helposti aikaan, jolloin suhteita hoidettiin etupäässä bilateraalisesti ja komissiostakin tulee kansallisten prioriteettien toimeenpanija. Siksi EU-koordinoinnin tukeminen on suuressa määrin juuri pienten pohjoisten jäsenmaiden edun mukaista. VU:n rinnalle on noussut mm. EU:n ja Arabiliiton yhteistyö sekä ns. 5+5 yhteistyö, jonka puitteissa Pohjois-Afrikan maat (Mauritania, Marokko, Algeria, Tunisia, Libya) ovat kokoontuneet eteläisten EUmaiden (Portugali, Espanja, Ranska, Italia, Malta) kanssa keskustelemaan suhteiden tiivistämisestä. VU:n sihteeristö pyrkii toimimaan tuloshakuisesti ja saamaan jäsenvaltiot, rahoituslaitokset, Euroopan investointipankin (EIB) ja yksityissektorin mukaan yhteistyöhön. Sihteeristön päätehtävänä on valmistella uusia, elinkelpoisia energia-, ympäristö- liikenne-, kuljetus- ja pelastuspalvelualaan liittyviä yhteistyöprojekteja. VU:n tärkeimmät tapahtumat vuosina 2013 14 ovat olleet sektoriministerikokoukset: naisten oikeuksia käsittelevä kokous syyskuu 2013 (Pariisi) onnistui hyvin ja hyväksyi asiapitoisen ja kattavan loppujulkilausuman, liikenneministerikokous marraskuu 2013 (Bryssel) tuotti erittäin kattavan liikennestrategian Välimeren alueelle, energiaministerikokous joulukuu 2013 (Amman) eiloppujulkilausumaa, teollisuusministerikokous helmikuu 2014 (Bryssel) ja ympäristö- ja ilmastomuutosministerikokous toukokuu 2014 (Ateena).