Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu."

Transkriptio

1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7873/17 DCL 1 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN 1 Asiakirja: RECH 98 MED 23 AGRI 179 MIGR 43 RELEX /17 Päivämäärä: 30. maaliskuuta 2017 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia: Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisistä sopimuksista, joissa vahvistetaan ehdot ja edellytykset niiden osallistumiselle useiden jäsenvaltioiden yhdessä käynnistämään Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Tämän asiakirjan teksti on sama kuin edellisen toisinnon teksti. 1 Euroopan komissio poistanut asiakirjan turvallisuusluokan /17 DCL 1 akv DGF 2C FI

2 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7873/17 SAATE Lähettäjä: RECH 98 MED 23 AGRI 179 MIGR 43 RELEX 286 Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 30. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri COM(2017) 141 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisistä sopimuksista, joissa vahvistetaan ehdot ja edellytykset niiden osallistumiselle useiden jäsenvaltioiden yhdessä käynnistämään Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 141 final. Liite: COM(2017) 141 final 7873/17 pt DG G 3 C FI

3 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2017) 141 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisistä sopimuksista, joissa vahvistetaan ehdot ja edellytykset niiden osallistumiselle useiden jäsenvaltioiden yhdessä käynnistämään Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) FI FI

4 PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Komissio hyväksyi 18. lokakuuta 2016 ehdotuksen 2 Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) ( perussäädös ) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUTsopimuksen) 185 artiklan perusteella. PRIMA on yhteinen ohjelma-aloite, jonka tavoitteena on kehittää ja ottaa käyttöön innovatiivisia ja integroituja ratkaisuja Välimeren alueen vesihuolto- ja elintarvikejärjestelmien tehokkuuden, turvallisuuden, turvaamisen ja kestävyyden parantamiseksi. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi 15 maata on päättänyt toteuttaa PRIMAaloitteen yhdessä sitoutumalla osallistumaan sen rahoitukseen. Nämä maat ovat unionin jäsenvaltiot Kypros, Tšekki, Ranska, Kreikka, Italia, Luxemburg, Malta, Portugali ja Espanja, Horisontti puiteohjelmaan assosioituneet kolmannet maat Israel ja Tunisia sekä Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomat kolmannet maat Egypti, Jordania, Libanon ja Marokko. SEUT-sopimuksen 185 artiklan mukaisesti toteutettavat aloitteet edellyttävät osallistujavaltioiden tiivistä sitoutumista tieteelliseen, hallinnolliseen ja rahoitusta koskevaan integraatioon. Perussäädöksen, jossa säädetään unionin osallistumisesta aloitteeseen SEUTsopimuksen 185 artiklan perusteella, mukaan kaikilla osallistujavaltioilla on samat oikeudet (esim. päätösvaltainen osallistuminen hallintorakenteisiin) ja velvollisuudet (esim. rahoitusosuus ja ohjelman toteuttaminen perussäädöksen säännösten mukaisesti). Vaikka SEUT-sopimuksen 185 artiklassa viitataan nimenomaisesti unionin osallistumiseen useiden jäsenvaltioiden käynnistämiin ohjelmiin, siinä ei suljeta pois kolmansien maiden osallistumista ohjelmaan. PRIMA-aloitteen tavoitteena on toteuttaa useiden jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden yhdessä käynnistämä ohjelma. Näistä kolmansista maista ne, jotka ovat assosioituneet Horisontti puiteohjelmaan, voivat jo osallistua SEUT-sopimuksen 185 artiklaan perustuviin aloitteisiin. Tästä määrätään niiden assosioitumisesta Horisontti puiteohjelmaan tehdyissä kansainvälisissä sopimuksissa. Tällaisia maita ovat Israel ja Tunisia. Niiden kolmansien maiden, jotka eivät ole assosioituneet Horisontti puiteohjelmaan, on vielä tehtävä unionin kanssa kansainväliset sopimukset, jotka mahdollistavat niiden osallistumisen. Jotta siis voitaisiin varmistaa, että kaikki osallistujamaat voivat osallistua PRIMA-aloitteeseen yhdenmukaisin edellytyksin, on neuvoteltava ja tehtävä kansainväliset sopimukset niiden Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden kanssa, jotka haluavat osallistua aloitteeseen, jotta perussäädöksellä perustettu oikeudellinen järjestelmä voidaan ulottaa myös niihin. 2 COM(2016) 662 final, FI 2 FI

5 Tällaiset kahdenväliset sopimukset olisi neuvoteltava niiden Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden kanssa, jotka ovat jo sitoutuneet osallistumaan PRIMA-aloitteen rahoitukseen. Nämä maat on mainittu perussäädöstä koskevan komission ehdotuksen 1 artiklan 2 kohdassa, ja ne ovat Egypti, Libanon ja Marokko. Näiden kolmen maan lisäksi Jordania sitoutui 7. marraskuuta 2016 PRIMA-perussäädöstä koskevan komission ehdotuksen rahoitukseen. Rahoitussitoumuksen määrä on 3 miljoonaa euroa 10 vuoden aikana. Kolmansien maiden rahoitusosuus PRIMA-aloitteeseen muodostaa 21 prosenttia kansallisten rahoitusosuuksien kokonaismäärästä 3. Näiden maiden ja unionin välisen tiede- ja teknologiayhteistyön yleisen kehyksen muodostavat Egyptin 4, Jordanian 5, Libanonin 6 ja Marokon 7 kanssa tehdyt assosiaatiosopimukset. Egypti 8, Jordania 9 ja Marokko 10 ovat lisäksi tehneet tiede- ja teknologiasopimukset unionin kanssa. Mitä tulee näiden maiden osallistumiseen unionin tutkimuksen puiteohjelmiin 11, Egyptin, Libanonin, Jordanian ja Marokon oikeushenkilöt voivat saada rahoitusta Horisontti puiteohjelmasta, ja ne ovat myös osallistuneet tutkimusyhteistyöhön seitsemännessä puiteohjelmassa 12. Egypti ja Marokko ovat lisäksi osallistuneet yhteisiin ohjelmatoimiin unionin kanssa elintarvikkeisiin liittyvässä tutkimuksessa (ARIMNet ja ARIMNet2), ja kaikki neljä maata osallistuvat parhaillaan yhteisiin ohjelmatoimiin unionin kanssa elintarvikkeiden, veden ja energian välisten yhteyksien alalla (ERANETMED). Menestyksellisiä tutkimukseen liittyviä kumppanuushankkeita unionin kanssa toteutetaan myös muissa EU:n rahoittamissa ohjelmissa, kuten Egyptin tutkimuksen, kehittämisen ja innovoinnin ohjelmassa vuodesta 2011 alkaen (ohjelmaa rahoitetaan Euroopan naapuruuden ja kumppanuuden välineestä). Nämä maat tekevät tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä myös jäsenvaltioiden kanssa 13. Jotta voidaan varmistaa näiden Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden viipymätön ja siten tuloksekas osallistuminen PRIMA-aloitteeseen, näistä kansainvälisistä sopimuksista käytävät neuvottelut olisi aloitettava hyvissä ajoin etukäteen PRIMA-aloitteen vaikutustenarvioinnissa esitetään yksityiskohtaiset tiedot kunkin maan rahoitusosuudesta, SWD(2016)332 final, , s EUVL L 304, , s. 39. EYVL L 129, , s. 18. EUVL L 143, , s. 2. EYVL L 70, , s. 2. EUVL L 182, , s. 12. EUVL L 159, , s EUVL L 37, , s. 9. Tietoja näiden maiden osallistumisesta puiteohjelmiin, mukaan lukien osallistumiskustannukset, annetaan PRIMA-aloitteen vaikutustenarvioinnissa, SWD(2016)332 final, , s Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1982/2006/EY Euroopan yhteisön seitsemännestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta ( ). Egypti on tehnyt kahdenväliset tiede- ja teknologiasopimukset lähes kaikkien jäsenvaltioiden kanssa. Libanon on tehnyt tällaiset sopimukset Ranskan ja Italian kanssa sekä sopinut Ranskan kanssa yhteisestä tutkimusapurahaohjelmasta. Marokko tekee tiivistä yhteistyötä Ranskan kanssa, ja suurin osa kansainvälisistä yhteisjulkaisuista tapahtuu ranskalaisissa instituutiossa, joista merkittävin on Centre Nationale de la Recherche Scientifique. Jordanialla on yhteistyöohjelma Saksan kanssa. FI 3 FI

6 Näissä sopimuksissa määrätään kyseisten kolmansien maiden velvollisuuksista unionia kohtaan, ja suositeltavaa olisi, että tämä tehtäisiin viittaamalla suoraan perussäädöksen ehtoihin ja edellytyksiin. Näin ollen mitään sopimuksia ei allekirjoiteta tai tehdä ennen perussäädöksen hyväksymistä. Siksi tämä suositus neuvoston päätökseksi riippuu olennaisesti PRIMA-aloitteen vaikutustenarviointiprosessin tuloksista. Arvioinnin tuloksena komission ehdotus toteutetaan SEUT-sopimuksen 185 artiklan nojalla. Tästä johtuen tämän suosituksen neuvoston päätökseksi tarkoituksena on antaa lupa aloittaa neuvottelut Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden kanssa kansainvälisten sopimusten tekemiseksi. Tällaiset sopimukset ovat oikeudellinen edellytys näiden maiden osallistumiselle PRIMAaloitteeseen SEUT-sopimuksen 185 artiklan perusteella. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Kuten PRIMA-aloitteen vaikutustenarvioinnissa esitetään, aloite on yhdenmukainen tutkimusja innovaatiopolitiikan säännösten ja erityisesti Horisontti puiteohjelman kanssa, joka edistää tutkimus-, teknologia- ja innovaatioyhteistyötä kolmansien maiden kanssa. Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa PRIMA-aloitteen vaikutustenarvioinnissa todetaan myös, että aloite on yhdenmukainen myös muiden unionin politiikan alojen kanssa ja niiden kannalta merkityksellinen. Tällaisia aloja ovat muun muassa muuttoliikepolitiikka, kehitysyhteistyöpolitiikka ja kestävän kehityksen politiikka. 2. OIKEUSPERUSTA Suositus neuvoston päätökseksi perustuu SEUT-sopimuksen 218 artiklan 3 ja 4 kohtaan. Edellä esitetyn perusteella komissio suosittelee, että neuvosto antaa komissiolle luvan neuvotella SEUT-sopimuksen 218 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden kanssa Euroopan unionin ja näiden kolmansien maiden väliset sopimukset, joissa vahvistetaan ehdot ja edellytykset niiden osallistumiselle useiden jäsenvaltioiden yhdessä käynnistämään PRIMAaloitteeseen. FI 4 FI

7 Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisistä sopimuksista, joissa vahvistetaan ehdot ja edellytykset niiden osallistumiselle useiden jäsenvaltioiden yhdessä käynnistämään Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 218 artiklan 3 ja 4 kohdan, ottaa huomioon komission suosituksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1291/ perustettiin tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 ( ), jäljempänä Horisontti puiteohjelma. Horisontti puiteohjelmalla pyritään saavuttamaan suurempi vaikutus tutkimukseen ja innovointiin lujittamalla julkisen sektorin sisäisiä kumppanuuksia, mukaan lukien unionin osallistuminen useiden jäsenvaltioiden yhdessä käynnistämiin ohjelmiin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT-sopimus, 185 artiklan mukaisesti. (2) Komissio hyväksyi 18 päivänä lokakuuta 2016 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) SEUT-sopimuksen 185 artiklan perusteella, jäljempänä perussäädös. (3) PRIMA-aloitteen tarkoituksena on toteuttaa yhteinen ohjelma, jolla kehitetään ja otetaan käyttöön yhteisiä innovatiivisia, integroituja ratkaisuja Välimeren alueen elintarviketuotannon ja vesihuollon tehokkuuden, turvallisuuden, turvaamisen ja kestävyyden parantamiseksi. (4) Viisitoista maata on päättänyt yhdessä käynnistää PRIMA-aloitteen sitoutumalla osallistumaan sen rahoitukseen: unionin jäsenvaltiot Kypros, Tšekki, Ranska, Kreikka, Italia, Luxemburg, Malta, Portugali ja Espanja, Horisontti puiteohjelmaan assosioituneet kolmannet maat Israel ja Tunisia sekä Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomat kolmannet maat Egypti, Jordania, Libanon ja Marokko. 14 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1291/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmasta Horisontti 2020 ( ) ja päätöksen N:o 1982/2006/EY kumoamisesta (EUVL L 347, , s. 104). FI 5 FI

8 (5) Perussäädöksen mukaan kaikilla osallistujavaltioilla olisi oltava samat oikeudet ja velvollisuudet. Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomat kolmannet maat voivat kuitenkin osallistua PRIMA-aloitteeseen ainoastaan sillä edellytyksellä, että ne tekevät unionin kanssa kansainväliset sopimukset, joissa vahvistetaan niiden osallistumista PRIMA-aloitteeseen koskevat ehdot ja edellytykset. (6) Olisi aloitettava neuvottelut sellaisten kansainvälisten sopimusten tekemiseksi Egyptin, Jordanian, Libanonin ja Marokon kanssa, joissa vahvistetaan niiden osallistumista PRIMA-aloitteeseen koskevat ehdot ja edellytykset. (7) Neuvottelut, joiden tarkoituksena on mahdollistaa näiden Horisontti puiteohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden osallistuminen PRIMA-aloitteeseen, voidaan aloittaa sillä edellytyksellä, että perussäädös hyväksytään, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Annetaan komissiolle lupa neuvotella unionin puolesta Euroopan unionin ja kolmansien maiden Egyptin arabitasavalta, Jordanian hašemiittinen kuningaskunta, Libanonin tasavalta ja Marokon kuningaskunta väliset kansainväliset sopimukset, joissa vahvistetaan ehdot ja edellytykset niiden osallistumiselle Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA), sillä edellytyksellä, että perussäädös hyväksytään. 2 artikla Neuvotteluohjeet ovat tämän päätöksen liitteenä. 3 artikla Neuvottelut käydään kuullen [neuvosto lisää erityiskomitean nimen]. Tämä päätös on osoitettu komissiolle. 4 artikla FI 6 FI

9 Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 7 FI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. syyskuuta 2017 (OR. en) 7094/12 DCL 1 RECH 71 ATO 27 CH 10 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN 1 Asiakirja: 7094/12 Päivämäärä: 29. helmikuuta 2012 Muuttunut jakelu:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. lokakuuta 2017 (OR. en) 8525/12 DCL 1 RECH 109 ATO 51 CH 14 OC 179 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 8525/17 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0103 (NLE) 11984/16 AVIATION 174 USA 51 RELEX 722 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. syyskuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2017 (OR. en) 9934/02 DCL 1 RECH 104 AMLAT 46 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 9934/02 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä: 14. kesäkuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11300/17 PECHE 293 DELACT 130 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 13. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) 15909/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 5543/17 LIMITE EHDOTUS Lähettäjä: CORLX 34 CFSP/PESC 52 RELEX 45 COAFR 25 COARM 12 FIN 36 Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2018 (OR. en) 6512/04 DCL 1 JUSTCIV 28 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6512/04 Päivämäärä: 20. helmikuuta 2004 Muuttunut jakelu: Julkinen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) 6615/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: ECON 145 UEM 51 STATIS 33 DELACT 37 Euroopan komission

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0259 (NLE) 13354/17 N 36 EEE 39 AGRI 560 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0148 (COD) 9565/16 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) 11749/16 EF 257 ECOFIN 764 DELACT 173 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0197(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0197(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2017/0197(NLE) 12.10.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Algerian demokraattisen kansantasavallan osallistumista

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) 12628/00 DCL 1 LIMITE PUBLIC RECH 106 ATO 64 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 12628/00 RESTREINT Päivämäärä: 30.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 ADD 1 COEST 212 ELARG 62 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) 6015/18 AGRILEG 23 PHYTOSAN 4 SEMENCES 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. helmikuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. en) 8014/15 FIN 282 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 15. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7114/17 ADD 1 TRANS 105 SAE Lähettäjä: Saapunut: 7. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. lokakuuta 2017 (OR. en) 15377/12 DCL 1 PI 129 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 29. lokakuuta 2012 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia: ST 15377/12

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 8034/05 DCL 1 MAR 60 SOC 161 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 8034/05 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä: 15. huhtikuuta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 N 675 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 19. syyskuuta 2012 Kom:n asiak. nro: COM(2012) 538 final Asia: Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 5533 final LIITTEET 1 ja 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 5533 final LIITTEET 1 ja 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2015 (OR. en) 11444/15 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. elokuuta 2015 Vastaanottaja: AGRI 434 AGRIFIN 71 AGRIORG 55 DELACT 102 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. lokakuuta 2016 (OR. en) 13276/16 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 13. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 395 CSDP/PSDC 578 CFSP/PESC 818

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0297 (COD) 11702/16 STATIS 57 TRANS 322 CODEC 1162 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. elokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 249 final LIITTEET 1 ja 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 249 final LIITTEET 1 ja 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0117 (NLE) 8534/18 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2018 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11227/17 DENLEG 52 AGRI 396 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 11. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10694/17 FIN 416 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11388/19 EF 235 ECOFIN 720 DELACT 148 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. heinäkuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0228 (NLE) 12576/15 PECHE 329 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. toukokuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. toukokuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0172 (COD) 9465/18 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. toukokuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. maaliskuuta 2017 (OR. en) 5054/01 DCL 1 PI 2 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 5054/01 RESTREINT UE Päivämäärä: 4. tammikuuta 2001 Muuttunut jakelu:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) 12176/14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: MI 565 ENT 167 COMPET 459 DELACT 135 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 10543/15 COR 1 (fi,lt) SAATE Lähettäjä: Saapunut: 13. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: MI 442 ENT 132 COMPET 332 DELACT 83

Lisätiedot