RANTATUNNELI Joulukuu 2016 raportti
Rantatunnelin rakentaminen Rantatunnelin rakentaminen aloitettiin lokakuussa 2013 Liikennetunnelit ja tekniikka-asennukset valmiit. Tietyöt ja viimeistely jatkuvat. Järjestelmät testattu. Havaitut puutteet korjattu. Projektin valmiusaste on noin 96 %. Allianssin vahvuus oli joulukuun lopussa 50. Perehdytettyjen määrä 2238. Henkilövahvuudesta 49 on suomalaisia ja 1 muita eurooppalaisia. Avaintulostavoitteiden toteutuma Työt edistyneet hankesuunnitelmaa nopeammin. Työtapaturmia yhteensä 26 kpl, tapaturmataajuus 12,5 Valtatiellä ollut käytössä koko ajan 2+2 kaistaa ja liikennemäärät ovat olleet normaalit Hankkeen saamasta julkisuudesta sävyltään positiivista tai neutraalia 93 % (aikaisemmat tulokset 95 %, 93 %, 86 % ja 82 %) Tunneli avattiin liikenteelle 15.11.2016 (puoli vuottaa etuajassa) Rantatunnelille myönnettiin rakennusalan arvostettu RIL palkinto Ennuste Rantatunnelin viimeistelytyöt ja Naistenlahden eritasoliittymä kokonaisuutena täysin valmis syksyllä 2017. Pohjoisen puolen rampit pyritään saamaan aikaisemmin liikenteelle heinä-elokuussa 2017. (Aikataulua kiritään lisäämällä työryhmiä) 2
Rantatunnelin kustannukset Valtion ja Tampereen välinen sopimus sekä tiesuunnitelman kustannusarvio perustuvat 185,0 milj. euron kustannusarvioon Rantatunnelin ja laajuusmuutosten tarkennettu kustannusarvio on 198-199 milj. euroa Allianssin tavoitekustannus on 180,3 milj. euroa, josta Tampereen osa on 67 % eli 120,8 milj. euroa (0 % alv). Tavoitekustannus sisältää allianssin kehitys- ja toteutusvaiheen kustannukset. Tavoitekustannus jakaantuu Väylät, johtosiirrot, työnaikaiset liikennejärjestelyt 36,3 M Sillat, kaukalo- ym. rakenteet, tukimuurit ja meluesteet 23,7 M Tunnelin louhinta, tiivistys, lujitus ja verhousrakenteet 79,2 M Tekniset järjestelmät (sähkö, valaistus, LVI, telematiikka, sammutus) 27,9 M Suunnittelu, maa- ja kallioperätutkimukset, ympäristöseurannat 13,2 M Talousarviossa 2016 hankkeelle budjetoitu 13,9 milj. euroa (Tampereen osa). Investointimeno Tampereen rakenteille ja laitteille -6,3 milj. euroa ja valtiolle luovutettava osuus -9,7 milj. euroa. Rahoitusosuus 33% 6,3 milj. eurosta on 2,1 milj. euroa. Laajuusmuutosten ja toteutuman tiedon tarkentumisen takia kokonaislaskutuksen ennuste on 35,0 milj. euroa. Tampereen osuus 67 % on 23,5 milj. euroa. Ennuste Tampereen omaisuudeksi jäävien kiinteiden rakenteiden arvolle on 8,0 milj. euroa. Rahoitusosuus siitä 33% on 2,64 milj. euroa. Nettoinvestoinnit (1 000 euroa) Tot 2016 1-12 TA 2016 VS 2016 Vuoden 2016 (1-12) kokonaiskustannukset (sis. LIVI) noin 34,7 milj. euroa. TP 2016 Enn Ero VS / TP Enn Rantaväylän tunneli -23 277-13 900-22 500-23 277-777 Hankkeen kokonaislaskutus (sis. LIVI) kehitysvaiheen alusta noin 185,1 milj. euroa (alv 0 %). 3
Kustannusten jakaminen Lähtökohtaisesti hankkeen kustantavat tilaajat: Tampereen kaupunki 67 % ja Liikennevirasto (LIVI) 33 % = 100 % Hankkeen alkuperäinen kustannusarvio on 185 milj. euroa. Tilaajien ja palveluntuottajien yhdessä laatima hankkeen tavoitekustannus on 180,3 milj. euroa. Tavoitekustannukseen sisältyy hankesuunnitelmassa kuvattu työn sisältö ja riskien jako. Tavoitekustannuksen ja toteutuneiden kustannusten ero on yksi onnistumisen mittari. Tavoitekustannusta voidaan tarkistaa työn laatutason tai laajuuden muuttuessa yhdessä sopimalla. Muutoksista käytetään termiä laajuusmuutos. Tavoitekustannusta nostavia tekijöitä ovat esimerkiksi: Alan kustannustason nousu Pilaantuneiden maiden puhdistamisen määrä ja työmaan ulkopuolelle kuljetettavien maa-ainesten kuljetusmatkat ylittävät sovitun. Nämä asiat määrää tilaaja tai lupaviranomainen Tavoitekustannus sisältää allianssin kehitysvaiheen ja toteutusvaiheen korvattavat kustannukset sekä palveluntuottajien tarjouksessaan ilmoittaman palkkion. Tavoitekustannuksen ylittymisestä vastaavat tilaaja 50 % ja palvelutuottaja 50 % palkkion suuruuteen saakka. Sen jälkeen tilaaja 100 %. Tavoitekustannuksen alittuminen jaetaan tilaajan ja tuottajan kesken. Tarkka suhde riippuu avaintuloksissa onnistumisesta. 4
Kustannusten ennuste Tavoitekustannukseen kuuluvat kustannusmuutokset Rakennustöiden kustannuksissa voidaan ennustaa kustannusalitusta, mutta ennuste on työn keskeneräisyyden takia epävarma. Rakennuskustannuksien ennustetaan alittavan tavoitekustannuksessa budjetoidun 5,5 M sisältäen allianssin kustannukseksi jäävän 1 M :n ylityksen. Suunnittelun kustannusten arvioidaan ylittävän tavoitekustannuksessa sille budjetoidun osuuden noin 3,8 M. Kokonaisuutena hankesuunnitelman sisällön mukaisen tavoitekustannuksen 180,3 M projekti ennustaa toteutuvan allittuvan hieman. Laajuusmuutokset käsitellään erikseen. Tavoitehinnan laajuusmuutokset, ennuste Tampereen kustannusten osalta, eli 67 % kustannuksesta Santalahden alikulun tukimuuri katuraitiotien linjauksen parantamiseksi +0,1 M Rauhaniementien sillan leventäminen YLA päätöksellä 21 21.1.2014, +0,15 M Pilaantuneiden maiden tavoitehintaan ja allianssin vastuuseen kuuluvan kustannusosan ylittävältä osalta tavoitehintaa tarkistetaan ylöspäin. Pilaantuneiden maiden määrä Santalahdessa on ylittynyt merkittävästi tiesuunnitelman laatimisen ja allianssin kehitysvaiheen tutkimusten perusteella arvioidun määrän. PIMA-kustannusten laajuusmuutoksen ylitysarvio on +4,1 M. Riskien jaon mukaisesti ylityksen kustannuksesta vastaavat pääosin tilaajat. Kaivumaiden, joita ei voida hyödyntää, kuljetuskustannukset > 2 km etäisyyden osalta ylittävät suunnitelman. Alunperin kaivumaita oli suunniteltu käytettävän enemmän vesistötäytössä. Tampereen osuus on arviolta +2,2 M Laatuvaatimusten parantaminen turvallisuus- ja ohjausjärjestelmien osalta +0,1 M Ilmanvaihdon parantaminen hyväksyttyyn tiesuunnitelman ratkaisuun verrattuna +0,3 M. Varaudutaan liikennemäärän kasvuun ennustetta enemmän Tavoitekustannus on sidottu tilastokeskuksen indeksiin tehtävästä riippuen 50-80 %. Tässä markkinatilanteessa voidaan ennustaa indeksivaikutuksen olevan hieman tavoitekustannusta alentava. Tavoitekustannuksen alennus voi olla yli 0,5 M 5
Kustannusten ennuste Tavoitekustannuksen laajuusmuutokset jatkoa, ennuste Tampereen kustannusten osalta Ratapihankadun pohjoispään katutyöt tekee allianssi laajuusmuutoksena. Työkustannus Tampereen osalta 2,2 M. Tavoitekustannukseen sisältyi vain välttämätön tilapäisratkaisu, koska Ratapihankadun asemakaava oli vuonna 2013 hyvin keskeneräinen. Asemakaava on nyt lainvoimainen. YLA on hyväksynyt Tammelan alueen katusuunnitelmat (Ratapihankatu) 1.12.2015 kustannusarvioineen (6,3 M ). Ratapihankadun rakentaminen sisältyy Tampereen kaupungin valtuuston hyväksymään talousarvioon 2016. Santalahden ylikulkukäytävä. Ei kuulu rantatunnelihankkeeseen, mutta VT 12 Paasikiventien joukkoliikennekaistojen rakennushankkeen tiesuunnitelmaan kuuluvan yhteyden toteuttaminen on tarpeellista nyt, koska joukkoliikennekaistojen toteuttaminen on epävarmaa. YLA hyväksynyt sillan rakentamisen 99 5.4.2016. Laajuusmuutos Tampereen osalta on arviolta 0,6 M. Pirkanmaan ELY-keskus on esittänyt, että valtatien lopullinen kulutuskerros toteutettaisiin hankkeen yhteydessä. Arvio 1,3 M Laajuusmuutokset vaikuttavat myös palveluntuottajan palkkioon, joka tarjouksessa on sidottu tilaajan ilmoittamaan 150 M suoraan korvattavien kustannusten määrään. Palkkion korjaus laajuusmuutosten perusteella on noin 2,5 M (Tampere 1,7 M ) Tavoitehintaa lisäävät ratkaisut ovat erittäin hyvin perusteltuja ja kustannuksiltaan edullista toteuttaa nyt tunnelihankkeen yhteydessä. Tunnelihankkeesta erotettuna niiden teettämisen kustannukset olisivat huomattavasti suuremmat ja erityisesti liikennehaitat pääosin vakavia. Em. laajuusmuutosten kustannukset (sis. palkkio) Tampereen kaupungin osalta ovat arviolta yhteensä +13 M. Allianssin tavoitteissa onnistuminen Mahdollisen onnistumisen rahallista arvoa (bonus) voidaan jo ennustaa. Arvio 2 M realistinen (Tampereen osuus 1,4 M ). Rantatunnelin ja laajuusmuutosten yhteissumma on arviolta noin 199 M (Tampereen kaupungin osuus n.133 M ). Summa sisältää arvion bonuksista 2 M, mutta ei riskivarausta hankkeen loppuvaiheen ennakoimattomille kustannuksille. 200 M Kustannusarvion ylittäminen edellyttää eduskunnan ja Tampereen kaupunginvaltuuston päätöstä. Eduskunta hyväksyi tilausvaltuutuksen korottamisen valtion osalta 66 M :oon (+5 M ) 22.6.2016, Tampereen kaupungin lisärahoitus hankkeelle +10 M (ja vuoden 2016 talousarvion muutos +8,6 M ) hyväksyttiin valtuustossa 13.6.2016. 6
Kustannusten toteuma ja ennuste Nettoinvestoinnit TOT ENN ENN ENN 1) Kustannus- (milj. euroa) 2012 2013 2014 2015 2016 2012-2016 2017 2018 2012-2018 arvio 2) Tampere -0,8-6,1-37,6-54,4-23,3-122,2-9,6-1,0-132,8-134 Valtio * -0,4-3,0-18,5-26,8-11,5-60,2-4,7-0,5-65,4-66 Yhteensä -1,2-9,1-56,2-81,2-34,8-182,4-14,3-1,5-198,2-200 1) Rantatunnelin ja laajuusmuutosten kustannusennuste. 2) Rantatunnelin päivitetty sopimusvaltuus, joka Tampereen kaupungin ja valtion vuonna 2016 hyväksymä. Sopimusvaltuutta nostettiin kesällä 2016 185 milj. eurosta 200 milj. euroon (TRE +10 M, Valtio +5 M ) *) Valtion kustannusosuus vuositasolla laskennallinen. Valtion tilitykset kaupungille toteutuvat erikseen sovitun aikataulun mukaan. Rantatunnelin allianssin mahdolliset avaintulosalueiden bonukset on lisätty vuodelle 2017, vaikka työ toteutuikin liikenteelle oton kannalta lähes valmiiksi vuonna 2016 7
Tunneliin liittyvät hankkeet Samaan aikaan Rantatunnelin rakentamisen kanssa toteutetaan hankkeita, joita tunneli mahdollistaa mutta ne liittyvät kaupungin muuhun kehittämiseen Ranta-Tampellan täyttö, kustannusarvio 1,5 M, toteutuma 1,3 M. Täyttöä tehty noin 250 000 m 3 ktr (työ valmis) Naistenlahden eteläisen aallonmurtajan jatkaminen, työ valmis, 0,06 M Santalahden venesataman 3. aallonmurtaja 2015 2016, 0,1 M, työ valmis Naistenlahden venelaiturijärjestelyt, kustannus 0,05 M, tehty Naistenlahti Santalahti maakaasuputken siirto, kustannus 5 M, työ valmis. Santalahden asemakaavan toteuttamisen edellyttämät: maakaasuputken siirto, kustannusarvio 1 M, ei aloitettu; 110 kv sähkölinjan siirto, kustannusarvio 1 M, työt aloitettu Melutaidegalleria ja tieympäristön estetiikka 0,5 milj. euroa (yhdessä Ely ja kaupunki) Santalahden ylikulkukäytävän rakentaminen on tunneliallianssin laajuusmuutos, mutta hissit ovat kaupungin hanke 0,5 M. Ranta-Tampellan kunnallistekniikan ja yhteyksien rakentaminen aloitettu 8
Kustannukset / vaiheet 9
Ranta-Tampellan sopimuskokonaisuus (KH 22.8.2011) Arvio 05/2016 Milj.euroa arvio 05/2016 Vaihtokirjan väliraha 4,8 4,8 Maankäyttösopimuskorvaus 21,8 23,0 (indekstark.) Tonttien myynti (750 /kem 2 ) 50,5 56,0 (825 /kem 2 ) YHTEENSÄ n. 77 n. 84 (+ 7 milj. euroa) Ranta-Tampella sisäisen infran kustannuksia (peruskaupunki), alustava (ei vielä arviota 05/2016, pimalla mahdollisesti korottava vaikutus) Kadut ja sillat 18 milj.euroa Kanava 7 milj.euroa Puistot 2 milj.euroa Yhteensä 27 milj.euroa Huom! mikäli Tunnelia/Ranta-Tampellaa ei toteuteta korvaavalle alueelle ei vastaavia sopimuskorvauksia / tuloja 10