Asiakaskysely / Jätekukon toimialue

Samankaltaiset tiedostot
Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko omakukko. Hinnat sis. alv.

ASIAKASTUTKIMUS 2018 Loimi-Hämeen Jätehuolto

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhteenveto. asiakastyytyväisyyskyselystä Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden jätteenkuljetusasiakkaat, marras joulukuu 2010

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VUOTEEN 2015

Jätehuollon palvelutaso

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VUOTEEN 2015

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO

Jätetaksa alkaen

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ ALKAEN

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Jätetaksa alkaen

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

PelloMMMRanuaMMMRovaniemi

Jätetaksa alkaen

HYVÄ JÄTEKATOS. katon lape kulkusuunnasta. riittävän leveä oviaukko. ei ovea. luiska, ei kynnystä

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Palvelu Taso Mittarit Huomiot Jätteenkuljetus, kunnan vastuulle kuuluva kuiva- ja biojäte

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015

Palvelunlaatukysely: Tamcat-tietokanta ja kirjojen löytäminen hyllystä

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

MUUTTAJATUTKIMUS KUUSAMO Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy. Mikko Leinonen Heidi Salomäki

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia Heikki Miettinen

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella

Asiakastyytyväisyystutkimus Turun Seudun Jätehuolto Oy. Pientalojen ja vapaa-ajanasuntojen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv )

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Tietoa kuntien jätehuollosta Kiinteistökohtaisen keräyksen jätemaksutiedot ja jätelajien vastaanottohinnat

OMAKOTITALOJEN JÄTEHUOLTOPALVELUT TAAJAMA-ALUEILLA Jäteastioiden tyhjennysmaksut maaliskuussa 2010

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Miten Jyväskylän muovipakkausten

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

Ympäristöasiat taloyhtiössä

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv

Jätekukko Oy. Virve Hartikainen. kuntien omistama. lakisääteisesti kuuluvat jätehuoltopalvelut mahdollisimman

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin

Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017

TerPS2-kysely kunnanvaltuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille maaliskuussa Kyselyn tuloksia TERVIS-hankealueelta koonnut Timo Renfors

Kouvola. YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksen tulokset 18 kunnassa. OHEISMATERIAALI Kyjäte asia 9

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista-

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Tyytyväisyyskysely

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2017 Kyselytutkimuksen tulokset 18 kunnassa Kouvola Heikki Miettinen & Jarno Parviainen

Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Kansalaisten käsitykset, odotukset ja mielipiteet metsäenergiasta Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät

KUMPPANUUSBAROMETRI

Kuntaliiton asiakaskysely 2012

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Palvelulaatukysely: Henkilökunta

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Transkriptio:

Asiakaskysely / Jätekukon toimialue Asiakaskysely toteutettiin keväällä 2010 ja sen tavoitteena oli selvittää Jätekukon toimialueeseen kuuluvien kiinteistöjen jätehuollon palveluiden toimivuutta ja kehittämistarpeita. Kysely jaettiin paperilomakkeina ja se oli mahdollista täyttää myös osakaskuntien ja Jätekukon www-sivuilla. Kyselyjä lähetettiin yhteensä 3800 kappaletta (2850 vakituiset asukkaat ja 950 vapaa-ajan asukkaat) ja vastauksia saatiin 2524 (1967 vakituiset ja 557 vapaa-ajan) kappaletta. Postikyselyn vastausprosentti oli 53. Vastaajien taustatiedot Vastaajien sukupuolijakauma oli suhteellisen tasainen molemmissa ryhmissä; vakituisista asukkaista naisia oli 46,5 % ja miehiä 53,5 %, kun vapaa-ajan asukkaista naisia oli 43,9 % ja miehiä 56,1 %. Ikäryhmien perusteella tarkasteltaessa suurin osa vakituisista asukkaista kuului ikäryhmään 31-60-vuotiaat (55,5 %), 40,2 % ikäryhmään yli 60-vuotiaat ja loput 4,3 % olivat alle 30-vuotiaita. Vapaa-ajan asukkaista suurin osa oli yli 60-vuotiaita (61,1 %), 38,4 % oli 31 60-vuotiaita ja loput, 0,5 % alle 30-vuotiaita. (Kuvio 1) Kuvio 1. Vastaajien ikäjakauma 70 60 50 40 30 20 10 0 61,1 55,5 38,4 40,2 4,3 0,5 Alle 30 vuotta 31-60 vuotta Yli 60 vuotta Vakituiset Vapaa-ajan Kuviosta 2 nähdään vakituisesti Jätekukon toimialueella asuvien asuinkunta tai vapaa-ajan asunnon sijaintikunta. Selkeästi eniten vakituisesti alueella asuvia vastaajia oli Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Vastaavasti vastaajien vapaa-ajan kiinteistöt sijaitsivat eniten Kuopiossa ja Konnevedellä. Vakituisista asukkaista 51,8 % asui taajama-alueella, kun 48,2 % haja-asutusalueella.

Kuvio 2. Vakituisten asukkaiden asuinkunta ja vapaa-ajan asunnon sijaintikunta Kuopio Siilinjärvi Vesanto Lieksa Konnevesi Maaninka Juuka Nurmes Pieksämäki Tervo Suonenjoki Rautavaara Nilsiä Karttula Kaavi Valtimo Tuusniemi Rautalampi Juankoski 96 98 88 88 86 84 75 68 70 72 68 69 72 62 67 61 69 211 185 28 25 32 26 28 22 23 28 26 22 26 25 22 23 18 23 14 25 46 Vakituiset, yht. 1967 Vapaa-ajan, yht.557 0 50 100 150 200 250 300 Taustatekijöinä kysyttiin lisäksi vastaajien talouden koko, mikä vakituisesti asuvilla vastaajilla oli lähes 48 %:lla kahden henkilön talous, 30,3 %:lla kolmen tai useamman henkilön talous ja 22 %:lla yhden henkilön talous. Vapaa-ajan asukkailla talouden koko oli n. 60 %:lla kahden henkilön talous, n. 23 % :lla kolmen tai useamman henkilön talous ja 17,5 %:lla yhden henkilön talous. Asumismuotonaan vakituiset asukkaat ilmoittivat omakotitalon / paritalon (77,5 %) ja 22,5 % rivitalon/kerrostalon. Jätekukon arviointi Vastaajia pyydettiin arvioimaan Jätekukkoa annettujen ominaisuuksien perusteella arviointiskaalalla 1-5, missä arvo 1 = kuvaa erittäin hyvin ja arvo 5 = ei kuvaa ollenkaan. Vakituisten asukkaiden mielestä kolme parhaiten Jätekukkoa kuvaavaa ominaisuutta olivat tunnettu, luotettava ja nykyaikainen. Vapaa-ajan asukkaiden mielestä Jätekukkoa parhaiten kuvaavat ominaisuudet tunnettu, luotettava ja palveleva. Vähiten Jätekukkoa arvioitiin molemmissa vastaajaryhmissä kuvaavan edullisuus sekä joustavuus. Vakituisten asukkaiden mielipiteissä reilusti yli puolet oli sitä, että annetuista ominaisuuksista nykyaikainen, ympäristöystävällinen palveleva, tehokas, joustava, vastuullinen, arvostettu, luotettava ja tunnettu kuvaavat Jätekukkoa joko erittäin tai melko hyvin. Joustavuuden osalta hajonta vastauksissa on hiukan suurempaa kuin muiden ominaisuuksien osalta. Lähes 40 % arvioi, että ominaisuus edullinen kuvaa Jätekukkoa erittäin tai melko hyvin. Vapaa-ajan asukkaiden arvioinnit olivat samansuuntaiset (Kuviot 3 ja 4).

Kuvio 3. Vakituisten asukkaiden arvioinnit Jätekukosta Tunnettu 46,7 36,6 12,0 3,3 1,3 Luotettava 33,8 45,2 14,9 4,6 1,6 Nykyaikainen 29,7 42,6 20,0 5,0 2,7 Vastuullinen Ympäristöystävällinen 27,7 25,7 44,5 41,6 20,7 23,7 4,8 6,4 2,3 2,6 kuvaa erittäin hyvin kuvaa melko hyvin Palveleva 27,4 39,7 23,5 6,6 2,8 ei hyvin eikä huonosti Tehokas Arvostettu 24,3 20,3 42,7 43,8 25,5 27,4 4,9 5,8 2,6 2,7 kuvaa huonosti ei kuvaa lainkaan Joustava 18,0 34,8 31,0 11,8 4,5 Edullinen 12,2 27,2 36,6 16,8 7,2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuvio 4. Vapaa-ajan asukkaiden arvioinnit Jätekukosta Tunnettu 39,4 32,0 18,5 6,2 3,9 Luotettava 27,8 39,0 20,6 8,6 4,1 Vastuullinen 22,7 39,1 24,7 9,4 4,0 Palveleva Nykyaikainen 25,1 24,6 35,2 35,6 23,5 26,3 10,8 7,3 5,5 6,2 kuvaa erittäin hyvin kuvaa melko hyvin Ympäristöystävällinen 22,5 37,2 26,3 8,1 5,9 ei hyvin eikä huonosti Tehokas Arvostettu 20,9 15,8 37,9 35,5 26,3 33,9 9,8 9,7 5,1 5,0 kuvaa huonosti ei kuvaa lainkaan Joustava 16,1 34,9 27,4 13,2 8,4 Edullinen 9,6 24,6 34,6 20,2 11,0 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Jätteiden lajittelu Vastaajilta kysyttiin mitä jätteitä he lajittelevat ja yleisesti molemmissa ryhmissä säännöllisen lajittelun määrät ovat suhteellisen suuria. Ainoastaan tekstiilin lajittelun säännöllisyys oli selkeästi heikointa, vaikka sitäkin lajitteli molemmissa ryhmissä reilut 40 % vastaajista. Vakituisten asukkaiden osalta eniten säännöllisesti lajiteltiin keräyspaperia (91,8 %) ja -lasia (81,8 %). Vastaajista 19,4 % ei lajittele biojätettä lainkaan. Vapaa-ajan asukkaiden säännöllinen lajittelu on yli 70 % kaikissa muissa kysytyissä alueissa paitsi tekstiilien lajittelussa. (Kuviot 5 ja 6) Kuvio 5. Vakituisten asukkaiden jätteiden lajittelu Keräyspaperi Keräyslasi 81,8 91,8 4,6 1,4 2,3 11,6 1,4 5,1 lajittelen säännöllisesti Keräyskartonki 71,0 15,2 5,2 8,6 lajittelen joskus Pienmetalli Biojäte 69,0 65,0 16,8 12,8 2,8 2,3 11,9 19,4 jätteitä ei ole syntynyt Tekstiilit 42,3 27,9 15,6 14,3 en lajittele 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuvio 6. Vapaa-ajan asukkaiden jätteiden lajittelu Keräyspaperi Keräyslasi 84,6 80,8 4,2 10,5 8,7 2,5 4,8 3,8 lajittelen säännöllisesti Biojäte 71,3 11,1 7,1 10,5 lajittelen joskus Keräyskarto nki Pienmetalli Tekstiilit 44,6 71,3 70,7 21,4 13,8 15,8 22,4 8,9 6,0 5,2 8,3 11,6 jätteitä ei ole syntynyt en lajittele 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Yleiset väittämät Vastaajilta kysyttiin jätehuoltoon liittyviä yleisiä väittämiä liittyen vastaajien näkemyksiin, tietämykseen ja asenteeseen jätehuoltoa kohtaan. Vakituiset asukkaat olivat lähes yksimielisiä siitä, että Jätteiden laitosmaista hyödyntämistä energiana tulisi lisätä. Vahvasti samaa oltiin myös väittämien Jätteiden lajittelu on helppoa, Jätteiden lajittelulla on vaikutusta ilmastonmuutoksen ehkäisyssä, Olen tutustunut vakituisen asuinkuntani/vapaa-ajan kiinteistöni sijaintikunnan jätehuoltomääräyksiin, On hyvä, että kotitalouksien ekopiste- ja ongelmajätepalvelu rahoitetaan kaikilta tasapuolisesti perittävällä perusmaksulla sekä Kierrätän tavaroita (kierrätyskeskukset, kirpputorit, tuttavat). Enemmän hajontaa oli väittämien Jätehuolto on kohtuuhintaista, Tiedän mitä palveluita jätemaksuilla tuotetaan sekä Olen valmis maksamaan siitä, että jätteitä saadaan ohjattua nykyistä enemmän hyötykäyttöön. Näiden väittämien osalta noin yksi neljäsosa oli eri väittämän kanssa (Kuvio 7). Kuvio 7. Vakituisten asukkaiden yleiset väittämät Jätteiden laitomaista hyödyntämistä energiana tulisi lisätä 90,0 7,52,5 Jätteiden lajittelu on helppoa 83,4 10,4 6,2 Jätteiden lajittelulla on vaikutusta ilmastonmuutoksen ehkäisyssä 79,2 12,4 8,4 Olen tutustunut asuinkuntani jätehuoltomääräyksiin 78,7 12,2 9,1 On hyvä, että kotitalouksien ekopiste- ja ongelmajätepalvelu rahoitetaan kaikilta tasapuolisesti perittävällä perusmaksulla Kierrätän tavaroita (kierrätyskeskukset, kirpputorit, tuttavat) Tiedän mitä palveluita jätemaksuilla tuotetaan 76,7 73,7 53,2 22,7 12,0 11,3 13,5 12,8 24,1 samaa en samaa enkä eri eri Olen valmis maksamaan siitä, että jätteitä saadaan ohjattua nykyistä enemmän hyötykäyttöön 47,7 26,5 25,8 Jätehuolto on kohtuuhintaista 45,2 26,2 28,7 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Vapaa-ajan asukkaiden näkemykset myös näissä asioissa mukailivat suhteellisen tarkasti vakituisten asukkaiden näkemyksiä (Kuvio 8). Kuvio 8. Vapaa-ajan asukkaiden yleiset väittämät Jätteiden laitomaista hyödyntämistä energiana tulisi lisätä 89,4 8,1 2,5 Jätteiden lajittelu on helppoa 84,7 11,0 4,3 Olen tutustunut vapaa-ajan asuntoni sijaintikunnan jätehuoltomääräyksiin 78,6 11,0 10,4 Jätteiden lajittelulla on vaikutusta ilmastonmuutoksen ehkäisyssä 73,9 16,2 10,0 On hyvä, että kotitalouksien ekopiste- ja ongelmajätepalvelu rahoitetaan kaikilta tasapuolisesti perittävällä perusmaksulla Kierrätän tavaroita (kierrätyskeskukset, kirpputorit, tuttavat) 70,5 67,8 11,0 17,6 18,6 14,7 samaa en samaa enkä eri eri Tiedän mitä palveluita jätemaksuilla tuotetaan 52,7 24,4 23,0 Olen valmis maksamaan siitä, että jätteitä saadaan ohjattua nykyistä enemmän hyötykäyttöön 50,3 23,5 26,2 Jätehuolto on kohtuuhintaista 40,2 26,2 33,7 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Ekopisteiden arviointi Ekopisteiden arvioinnissa vakituisista asukkaista reilusti yli puolet on hyvin tyytyväisiä ekopistepalveluun, ekopisteiden ulkonäköön, sijaintiin, lajitteluvalikoimiin sekä lajitteluohjeisiin. Noin 20 % vastaajista olisi valmis siihen, että perusmaksua korotettaisiin ekopisteiden kehittämistä varten, mutta noin 57 % oli eri asiasta (Kuvio 9). Kuvio 9. Vakituisten asukkaiden ekopisteiden arviointi Ekopisteissä on selkeät lajitteluohjeet 80,5 11,5 8,0 Ekopisteet sijaitsevat hyvillä paikoilla 77,9 12 10,2 Olen tyytyväinen ekopistepalveluihin Ekopisteet näyttävät hyvältä Ekopisteiden Lajitteluvalikoimat ovat riittävät Perusmaksua voitaisiin korottaa ekopisteiden kehittämisesksi 19,4 77,4 64,8 64,5 23,9 18,6 15,4 56,8 12,4 10,2 16,5 20,1 Ei samaa eikä eri Eri Vapaa-ajan asukkaiden näkemykset ekopisteistä ovat myös positiiviset, eivät kuitenkaan aivan niin positiiviset kuin vakituisilla asukkailla. Perusmaksun korottamista vastusti noin 61 %, kun vihreää valoa näyttivät hieman vajaa 20 % vastaajista (Kuvio 10). Kuvio 10. Vapaa-ajan asukkaiden ekopisteiden arviointi Ekopisteet sijaitsevat hyvillä paikoilla Perusmaksua voitaisiin korottaa ekopisteiden kehittämiseksi 74,5 63,8 14,6 20,7 10,9 15,6 Ekopisteet näyttävät hyvältä Olen tyytyväinen ekopistepalveluihin 61,5 61,2 23,3 19,1 15,1 19,6 Ei samaa eikä eri Ekopisteiden Lajitteluvalikoimat ovat riittävät 52,9 27,0 21,1 Eri Ekopisteissä on selkeät lajitteluohjeet 18,7 20,6 30,7

Jäteaseman arviointi Vakituisista asukkaista suurin osa oli tyytyväinen jäteasemapalveluun, jäteaseman siisteyteen, lajitteluvalikoimaan, sijaintiin sekä varsinaiseen palveluun jäteasemalla. Vastaavasti aukioloaikaan sekä hinnoitteluun liittyen mielipiteet jakaantuivat siten että noin puolet oli tyytyväisiä. 34 % oli eri siitä, että aukioloaika olisi riittävä sekä lähes neljäsosa sitä, että hinnoittelu ei ole kohtuullista. Vapaa-ajan asukkaiden mielipiteet noudattelivat tässäkin samaa linjaa kuin vakituiset asukkaat kuitenkin hienoisella heikommalla tyytyväisyydellä (Kuviot 11 ja 12). Kuvio 11. Vakituisten asukkaiden jäteaseman arviointi Olen tyytvöinen jäteasemanpalveluun Jäteraseman lajitteluvalikoima on riittävä 79,6 79,5 12,8 13,8 7,6 6,8 Jäteasemalla on hyvä palvelu Jäteaseman sijainti on hyvä Jäteasema on siisti 79,3 76,8 76,0 13,9 6,9 12,3 16,2 11,0 7,7 Ei samaa eikä eri Jäteaseman hinnoittelu on kohtuullinen 50,3 25,3 24,4 Eri Jäteaseman aukioloaika on riittävä 49,1 16,8 34,2 Perusmaksua voitaisiin korottaa jäteaseman aukioloaikojen lisäämiseksi 21,8 22,6 55,6 Kuvio 12. Vapaa-ajan asukkaiden jäteaseman arviointi Jäteraseman lajitteluvalikoima on riittävä Jäteasemalla on hyvä palvelu 69,6 67,3 16,9 18,1 13,2 14,6 Olen tyytvöinen jäteasemanpalveluun Jäteasema on siisti Jäteaseman sijainti on hyvä 67,3 65,6 65,5 18,5 21,9 17,4 14,2 12,61 17,14 Ei samaa eikä eri Jäteaseman aukioloaika on riittävä 47,2 19,9 33,0 Eri Jäteaseman hinnoittelu on kohtuullinen 46,2 25,5 28,3 Perusmaksua voitaisiin korottaa jäteaseman aukioloaikojen lisäämiseksi 19,7 21,1 59,1

Ongelmajätekeräyksen arviointi Ongelmajätekeräyksen osalta suurin osa vakituisista asukkaista oli tyytyväisiä ongelmajätepalveluihin, pisteen saavutettavuuteen sekä sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottoon. Suurin osa myös tiesi, missä ongelmajätteiden vastaanottopiste sijaitsee. Aukioloaikaan liittyen vastausten hajonta on suurempi; edelleen noin puolet on tyytyväisiä myös aukioloaikaan, mutta 28 % on tyytymättömiä. Pääosin vastaajat ovat vieneet lääkejätettä apteekkeihin (79,3 %) sekä paristoja paristopisteisiin (84 %) (Kuvio 13). Vapaa-ajan asukkaiden mielipiteet noudattelivat vakituisen kiinteistön omistajien mielipiteitä. (Kuvio 14) Kuvio 13. Vakituisten asukkaiden ongelmajätekeräyksen arviointi Tiedän, missä ongelmajätteiden vastaanottopiste sijaitsee Olenvienyt paristoja kauppojen paristopisteisiin 88,3 84,0 5,3 6,4 5,110,9 Olen vienyt lääkejätettä apteekkeihin 79,3 5,0 15,6 Plen tyytyväinen ongelmajätepalveluihin Ongelmajätepiste on helposti saavutettavissa 71,6 70,4 14,5 13,2 13,9 16,4 Ei samaa eikä eri Sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanotto on järjestetty hyvin 69,2 15,8 15,0 Eri Ongelmajätepisteen aukioloaika on riittävä 53,2 18,5 28,4 Perusmaksua voitaisiin korottaa ongelmajätteiden vastaanottoverkoston kehittämiseksi 21,4 23,6 54,9 Kuvio 14. Vapaa-ajan asukkaiden ongelmajätekeräyksen arviointi Tiedän, missä ongelmajätteiden vastaanottopiste sijaitsee Olenvienyt paristoja kauppojen paristopisteisiin 82,1 80,6 6,8 11,1 4,2 15,2 Olen vienyt lääkejätettä apteekkeihin 74,0 4,8 21,2 Ongelmajätepiste on helposti saavutettavissa Plen tyytyväinen ongelmajätepalveluihin 65,4 63,9 13,4 16,2 21,6 19,9 Ei samaa eikä eri Sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanotto on järjestetty hyvin 62,5 19,2 18,4 Eri Ongelmajätepisteen aukioloaika on riittävä 52,4 19 28,6 Perusmaksua voitaisiin korottaa ongelmajätteiden vastaanottoverkoston kehittämiseksi 21,2 21,5 57,3

Tyytyväisyys muihin palveluihin Vakituiset asukkaat ovat suurimmalta osin tyytyväisiä paperinkeräyksen järjestämiseen. Yli puolet vastaajista oli sitä, että he saavat itse järjestettyä kuljetuksen isokokoisille jätteille ja noin 19 % oli sitä, etteivät he saa järjestettyä kuljetusta itse. Noin 40 % oli sitä, että kierrätyskelpoisten tavaroiden vastaanotto on järjestetty hyvin, mutta toisaalta lähes 20 % oli eri. Sako- ja umpikaivolietteiden sekä puutarhajätteiden vastaanoton toimivuutta ja järjestämistä pystyi arvioimaan vain osa vastaajista, mutta vastaukset näissä ovat positiiviset. Vapaa-ajan asukkaiden tulokset mukailivat vakituisten asukkaiden tuloksia sillä erotuksella, että kokonaisuutena vapaa-ajan kiinteistön omistajat eivät osanneet arvioida väittämiä. (Kuviot 15 ja 16) Kuvio 15. Vakituisten asukkaiden arviot muista palveluista Paperinkeräys on järjestetty hyvin 86,6 5,5 4,9 2,9 Saan itse järjestettyä kuljetuksen isokokoisille jätteille niiden asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin 62,8 8,9 18,6 9,8 En samaa enkä eri Kierrätyskelpoisten tavaroiden vastaanotto on järjestetty hyvin 40,4 17,1 19,9 22,6 Eri Sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyspalvelu toimii hyvin 38,8 11,1 5,3 44,8 Puutarhajätteiden vastaanotto on järjestetty hyvin 32,9 11,0 13,3 42,8 En osaa sanoa

Kuvio 16. Vapaa-ajan asukkaiden arviot muista palveluista Saan itse järjestettyä kuljetuksen isokokoisille jätteille niiden asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin 63,4 7,8 12,7 16,2 Paperinkeräys on järjestetty hyvin 61,3 8,1 6,4 24,1 En samaa enkä eri Kierrätyskelpoisten tavaroiden vastaanotto on järjestetty hyvin 25,4 12,4 15,3 47,0 Eri Sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyspalvelu toimii hyvin 22,4 8,5 6,0 63,0 En osaa sanoa Puutarhajätteiden vastaanotto on järjestetty hyvin 15,0 8,5 9,2 67,3

Jätekuljetuksen arviointi Jätekuljetuksen arvioinnin osalta lähes kaikki vakituiset asukkaat olivat yksimielisesti samaa siitä, että jätekuljettaja hoitaa työnsä hyvin ja että jäteastia on helposti saavutettavissa. Vastaajat olivat myös erittäin tyytyväisiä palveluun sekä siihen, että jäteastian tyhjennys tapahtuu ajallaan sekä siihen että jäteastian ympäristö pysyy siistinä. Vajaat 20 % vastaajista oli sitä, että jäteastian tyhjennysväli on liian pitkä ja 25 % sitä, että tyhjennysväli on liian lyhyt. Yli puolet vastaajista oli myös sitä, että jäteastian tyhjennyshinta on kohtuullinen, tosin hieman yli 20 % oli eri. (Kuvio 17) Vapaa-ajan asukkaiden arvioinnit olivat edelleen linjassa vakituisten asukkaiden kanssa. Jäteastian ympäristön siistinä pysymisestä oli tässä ryhmässä eri noin 19 %, kun vastaava osuus oli noin 6 % vakituisten asukkaiden mielipiteissä. (Kuvio 18) Kuvio 17. Vakituisten asukkaiden jätekuljetuksen arviointi Jäteastia on helposti saavutettavissa Jätekuljettaja hoitaa työnsä hyvin 95,4 93,5 3,3 4,0 1,4 2,5 Olen tyytyväinen palveluun 89,8 5,7 4,5 Jäteastian ympäristö pysyy siistinä Jäteastian tyhjennys tapahtuu ajallaan 87,9 87,4 6,2 7,6 5,9 5,1 En samaa enkä eri Jäteastian tyhjennyshinta on kohtuullinen Jäteastian tyhjennysväli on liian lyhyt 25,1 56,9 18,7 22,0 56,2 21,2 Eri Jäteastian tyhjennysväli on liian pitkä 19,3 20,3 60,4 Kuvio 18. Vapaa-ajan asukkaiden jätekuljetuksen arviointi Jäteastia on helposti saavutettavissa Jätekuljettaja hoitaa työnsä hyvin 79,3 75,7 10,6 19,5 10,1 4,8 Olen tyytyväinen palveluun 74,5 13,1 12,4 Jäteastian tyhjennys tapahtuu ajallaan Jäteastian ympäristö pysyy siistinä 72,3 69,6 16,1 11,6 11,9 18,6 En samaa enkä eri Jäteastian tyhjennyshinta on kohtuullinen Jäteastian tyhjennysväli on liian pitkä 30,5 50,8 20,9 25,7 48,6 23,5 Eri Jäteastian tyhjennysväli on liian lyhyt 26,1 22,4 51,5

Tyytyväisyys kunnan viranomaiseen Vastaajia pyydettiin arvioimaan tyytyväisyyttään kunnan viranomaisen toimintaan. Arviot ovat jokaiselta kysytyltä osiolta positiiviset (vähintään 70 %); vastaajat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja ystävällisyyteen, oikean henkilön tavoittamiseen, asian käsittelyn nopeuteen sekä ammattitaitoon. Vapaaajan asukkaat arvioivat saamaansa palvelua hiukan kriittisemmin kuin vakituiset asukkaat. (Kuviot 18 ja 19) Kuvio 18. Vakituisten asukkaiden tyytyväisyys kunnan viranomaiseen Asiani käsiteltiin ystävällisesti Olen tyytyväinen saamaani palveluun 76,4 73,6 12,8 12,4 10,8 14,0 Tavoitin helposti oikean henkilön 69,6 14,3 16,1 En samaa enkä eri Asiani käsiteltiin nopeasti 69,2 15,0 15,8 Eri Asiani käsiteltiin ammattitaitoisesti 69,0 16,3 14,7 Kuvio 19. Vapaa-ajan asukkaiden tyytyväisyys kunnan viranomaiseen Asiani käsiteltiin ystävällisesti 70,6 13,3 16,1 Tavoitin helposti oikean henkilön 60,7 18,6 20,7 Olen tyytyväinen saamaani palveluun 60,4 15,1 24,5 En samaa enkä eri Asiani käsiteltiin ammattitaitoisesti 58,2 21,3 20,6 Eri Asiani käsiteltiin nopeasti 57,6 23,6 18,8

Jätekukon asiakaspalvelu Vastaajia pyydettiin lisäksi arvioimaan tyytyväisyyttään Jätekukon asiakaspalveluun. Arviot ovat jokaiselta kysytyltä osiolta positiiviset (vastaajista 80 %:sta ylöspäin); vastaajat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja ystävällisyyteen, oikean henkilön tavoittamiseen, asian käsittelyn nopeuteen sekä ammattitaitoon. Vapaa-ajan asukkaat arvioivat saamaansa palvelua hiukan kriittisemmin kuin vakituiset asukkaat. (Kuviot 20 ja 21) Kuvio 20. Vakituisten asukkaiden tyytyväisyys Jätekukon asiakaspalveluun Asiani käsiteltiin ystävällisesti 84,9 6,7 8,4 Olen tyytyväinen saamaani palveluun 82,5 7,6 9,9 Asiani käsiteltiin nopeasti 81,1 8,5 10,4 En samaa enkä eri Asiani käsiteltiin ammattitaitoisesti 80,9 8,1 11,0 Eri Tavoitin helposti oikean henkilön 79,3 8,3 12,4 Kuvio 21. Vapaa-ajan asukkaiden tyytyväisyys Jätekukon asiakaspalveluun Asiani käsiteltiin ystävällisesti 80,3 9,4 10,3 Tavoitin helposti oikean henkilön 78,3 8,8 12,8 Olen tyytyväinen saamaani palveluun 77,5 7,4 15,2 En samaa enkä eri Asiani käsiteltiin ammattitaitoisesti 76,3 11,6 12,1 Eri Asiani käsiteltiin nopeasti 75,9 10,9 13,2

Jätekukon nettisivut Tyytyväisyys Jätekukon nettisivuihin on vastaajien joukossa erittäin korkea; molemmat vastaajaryhmät arvioivat sivujen monipuolisuuden sekä helppokäyttöisyyden erittäin korkealle tasolle. (Kuviot 22 ja 23) Kuvio 22. Vakituisten asukkaiden mielipide Jätekukon www-sivuista Sivut ovat helppokäyttöiset 85,0 11,3 3,8 En samaa enkä eri Sivut ovat monipuoliset 81,5 14,4 4,1 Eri Kuvio 23. Vapaa-ajan asukkaiden mielipide Jätekukon www-sivuista Sivut ovat helppokäyttöiset 77,8 17,2 5,1 En samaa enkä eri Sivut ovat monipuoliset 74,5 22,3 3,2 Eri

Yhteenveto Asiakaskyselyn tulokset kokonaisuudessaan olivat erittäin positiivisia. Huomion arvoista on, että vakituiset asukkaat ovat kautta linjan hiukan tyytyväisempiä palveluihin kuin vapaa-ajan asukkaat. Mielikuva Jätekukosta on molemmilla ryhmillä muodostunut positiiviseksi. Jätekukko on onnistunut luomaan mielikuvan tunnetusta, luotettavasta, arvostetusta, vastuullisesta, tehokkaasta, palvelevasta, ympäristöystävällisestä sekä nykyaikaisesta organisaatiosta. Mielikuva Jätekukosta joustavana ja edullisena ei ole yhtä vahva kuin aikaisemmin mainitut. Mielikuvaan joustavuudesta vaikuttanee se, että jätehuollon järjestäminen monine yksityiskohtineen on lainsäädännöllä ja määräyksissä säädeltyä. Suurin osa vastaajista olikin tutustunut jätehuoltomääräyksiin. Säännellyistä tyhjennysväleistä huolimatta yli puolet vastaajista ei pitänyt tyhjennysvälejä liian pitkinä eikä liian lyhyinä. Heikko mielikuva edullisuudesta kävi ilmi myös jätemaksuihin liittyvissä kysymyksissä, joiden vastauksissa oli varsin suuri hajonta. 53 % vastaajista oli sitä, että he tietävät, mitä palveluita jätemaksuilla tuotetaan, 47 % ei tiennyt tai ei osannut vastata. Jätehuoltoa kokonaisuudessaan piti kohtuuhintaisena noin 40 % vastaajista, eri asiasta oli noin 30 %. Vastauksessa on selkeä ristiriita sen kanssa, että jäteastian tyhjennyshintaa piti kohtuullisena kuitenkin yli puolet vastaajista ja jäteasemien hinnoitteluakin lähes puolet vastaajista. Lisäksi yli 70 % vastaajista piti hyvänä sitä, että kotitalouksien ekopiste- ja ongelmajätepalvelu rahoitetaan kaikilta perittävällä perusmaksulla. Jätteiden lajittelun osalta vastaajien voidaan sanoa olevan aktiivisia lajittelijoita. Lähes kaikki vastaajat lajittelevat keräyspaperia (92 % säännöllisesti). Vähiten lajitellaan tekstiilejä ja biojätettä, jonka 19 % vastaajista ilmoitti jättävänsä lajittelematta. Selvästi suurin osa (yli 80 %) kokee, että jätteiden lajittelu on helppoa ja että sillä on vaikutusta ilmastonmuutoksen ehkäisyssä (noin 70 %). Iso osa (noin 65 %) vastaajista myös konkreettisesti toteuttaa tavaroiden kierrättämistä omassa toiminnassaan. Asennoituminen jätteiden kierrättämiseen ja hyödyntämiseen oli tutkimuksen mukaan erittäin positiivinen, mutta vain puolet vastaajista olisi valmiita maksamaan siitä, että jätteitä saataisiin ohjattua enemmän hyötykäyttöön. Kuitenkin lähes kaikki olivat sitä, että jätteiden laitosmaista hyödyntämistä energiana tulisi lisätä. Jätekuljetusten arviointi oli kokonaisuudessaan erittäin positiivista, joskin hajonta vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden välillä oli huomionarvoinen. Erityisen tyytyväisiä oltiin siihen, että jäteastia on helposti saavutettavissa ja että jätekuljettajat hoitavat työnsä hyvin. Myös ekopiste-, jäteasema- ja ongelmajäteasemapalveluihin vastaajat olivat tyytyväisiä. Positiivisesti yllättävää oli se, että eniten samaa molemmissa ryhmissä oltiin väittämästä, jonka mukaan vastaajat tietävät missä ongelmajätteiden vastaanottopiste sijaitsee. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella kehittämiselle ei ole välitöntä tarvetta, eikä siitä oltu halukkaita maksamaan. Mikäli haluaa etsiä kehittämiskohteita, sellaisiksi voisi mainita jäteaseman aukioloajat ja hinnoittelun sekä ongelmajäteaseman aukioloajan.

Muiden palvelujen osalta vastaajien oli selkeästi vaikeampaa antaa arvioitaan. Heikkoja arvioita löytyi tyytyväisyydessä puutarhajätteiden ja kierrätyskelpoisten tavaroiden vastaanoton järjestelyille. Vakituisista asukkaista 87 % oli sitä, että paperinkeräys on järjestetty hyvin. Vapaa-ajan asukkaista vastaava luku oli 61 %, mutta 24 % ei osannut vastata kysymykseen. Tyytyväisyys asiakaspalveluun sekä kunnan viranomaisen että Jätekukon puolesta oli korkea. Verrattaessa mielipiteitä tyytyväisyys kunnan viranomaisen palveluun jäi jonkun verran Jätekukon asiakaspalvelua heikommaksi. Myös näissä vastauksissa vapaa-ajan asukkaiden tyytyväisyys jäi säännöllisesti vakituisia kiinteistöjä alemmalle tasolle. Jätekukon nettisivut olivat lähes kaikkien vastaajien (noin 80 %) mielestä helppolukuiset sekä monipuoliset.