Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen"

Transkriptio

1 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (1) 14 Asianro 6572/ /2016 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Kunnan toissijainen vastuu elinkeinotoiminnan jätehuollon järjestämisessä Yleistä TSV-taksasta ja sen valmistelusta Elinkeinoelämän jätehuolto on pääsääntöisesti jätelain 28 :n mukaisesti jätteen haltijan järjestämisvastuulla. Kunta kuitenkin vastaa tietyin ehdoin toissijaisesti elinkeinotoiminnan jätehuollosta. Jätelain 33 :n mukainen toissijainen vastuu tarkoittaa sitä, että kunnilla on velvollisuus tarjota yrityksille jätehuoltopalveluja tilanteessa, jossa ne eivät saa markkinoilta palveluja kohtuullisin ehdoin ja pyytävät siksi palvelua kunnalta. Velvoite koskee jätettä, joka soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään. Toissijaisen vastuun nojalla tarjottavia palveluja kutsutaan TSV-palveluiksi. Jätelautakunta on käsitellyt ja merkinnyt tiedoksi TSV-palvelujen järjestämisessä noudatettava periaatteet ja menettelyt. TSV-palvelun tarjoaminen perustuu aina jätteen haltijan esittämään pyyntöön. Ennen TSV-palvelun järjestämistä arvioidaan, onko markkinaehtoista jätehuoltopalvelua elinkeinotoiminnalle kohtuullisesti saatavilla eli palvelu tarjotaan vain tilanteessa, jossa jätehuollon markkinaehtoisessa toiminnassa on puutteita. Jatkuvasta kuljetus- tai vastaanottopalvelusta tehdään jätteen haltijan ja kunnallisen jäteyhtiön välillä jätelain mukainen sopimus. Satunnaisesti jätettä kunnan vastaanottopaikkaan tuova jätteen haltija voi esittää TSV-pyynnön vastaanottopaikalla, jossa palvelu tarjotaan. Kunnan toissijaisen vastuun perusteella tarjottavat jätehuoltopalvelut ovat lakisääteisiä palveluja, ja niitä varten on oltava taksa. Jätelain 78 :n mukaisesti kunnan lakisääteisestä jätehuollon järjestämisestä on perittävä kustannukset täysimääräisesti kattavaa jätemaksua. Ympäristöministeriön jätelakioppaan (Ympäristöhallinnon ohjeita ) mukaan TSV-maksujen on vastattava mahdollisimman tarkasti juuri TSV-palvelujen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Palveluja ei saa kompensoida asukkaiden jätemaksuilla tai markkinaehtoisen toiminnan tuloilla. TSV-palvelun jätemaksu voi kustannusperusteisesti ja ohjaavuuden aikaansaamiseksi poiketa näin ollen kotitalouksien vastaavista jätemaksuista. TSV-taksan mukaiset maksut ovatkin monin paikoin korkeampia kuin kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätehuollon maksut. Jätelautakunnan alaisuudessa toimiva viranhaltija määrää jätemaksut jätteen haltijoille jätetaksan mukaisesti. Jätemaksut suoritetaan jätehuoltopalvelut tuottavalle kunnalliselle jäteyhtiölle, joka toimii jätelautakunnan lukuun hoitaen laskutuksen ja maksukertymien seurannan.

2 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (2) Jäteastioiden tyhjennysmaksut Jätetaksa on valmisteltu alueellisissa jätehuollon viranomaispalveluissa jäteyhtiön toimittamien tietojen pohjalta. Käsittelyssä on nyt taksaluonnos. Kuntien yrityksille ja muille, joihin asia voi vaikuttaa, varataan vaikutusmahdollisuudet taksaluonnokseen. Lisäksi kunnille ja ympäristönsuojeluviranomaisille annetaan mahdollisuus lausunnon esittämiseen asiassa. Tämän jälkeen taksa tuodaan jätelautakunnan hyväksyttäväksi. Taksan on tarkoitus tulla voimaan TSV-taksassa on määritelty maksut jäteastioiden tyhjennyspalveluille jätelajeittain. Samoin maksu on määritelty jätteen keräykseen liittyville lisäpalveluille. Koko alueella noudatetaan yhtenäisiä maksuperusteita. Kuljetusten osalta maksut muodostuvat kilpailutuksen perusteella alueittain. Sekajäteastioiden ja kartonkiastioiden tyhjennysmaksut ovat 20 % kalliimpia kuin kotitalouksien sekä julkisen hallinnon ja palvelutoiminnan jätehuoltoa koskevat maksut. Kate on asiakkaille kohtuullinen ja samalla mahdollistaa yksityisten jätehuoltoyritysten toimijoiden toiminnan kilpailua edesauttaen. Jäteastioiden tyhjennysmaksuihin tulee muutoksia TSV-asiakkaille samoin perustein kuin kotitalouksille sekä julkisen hallinnon ja palvelutoiminnan asiakkaille. Ensinnäkin muutoksia tuo kuljetushinta-alueiden uudistaminen muuttuvien kuljetuskustannusten vuoksi siten, että jatkossa jätelautakunnan toimialueella on tyhjennyksille kaksi hinta-aluetta: 1) Kuopio, Siilinjärvi ja Pieksämäki sekä 2) muut kunnat (ml. Outokumpu, jossa ei ole aikaisemmin ollut voimassa erillistä TSV-taksaa). Toiseksi sekajätteen osalta tyhjennysmaksuun vaikuttaa se, että jatkossa kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvien jätteen haltijoiden hyötyjätteen keräyskustannuksia katetaan osaksi sekajätteen käsittelymaksulla. Sekajäteastioiden tyhjennysmaksut nousevat TSV-asiakkailla pääosassa kuntia noin 4-10 % jäteastian koosta riippuen. Outokummussa, jossa yritysten osalta on noudatettu kotitalouksien kanssa yhtenäisiä maksuja, tyhjennysmaksut nousevat enemmän. Siilinjärven ja Pieksämäen sekä Kuopioon liittyvän Juankosken hinnat sen sijaan pääosin laskevat. Sekajätteiden syväkeräyksen hinnat laskevat, koska hintarakenne yhtenäistyy muiden tyhjennysten kanssa. Aikaisemmin hinnoissa oli huomioitu kuljetusurakoitsijoille maksettavia kilometriperusteisesti määräytyviä korvauksia, jotka ovat poistuneet käytöstä. Pikakonttien tyhjennyshinnat nousevat, koska niiden tyhjentäminen on haastavaa. Kunnan ensisijaiselle jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluvilla kiinteistöillä lasin ja metallin sekä osa biojätteen erilliskeräyksen kustannuksista katetaan sekajätteen käsittelymaksulla. Sen sijaan yritysten hyötyjätteiden keräystä ei kompensoida muilla maksuilla, jotta kunkin yrityksen jätehuoltopalvelujen kustannukset saadaan aina katettua. Biojätteen, lasin ja metallin keräykselle asetetaan kunkin jätelajin aiheuttamia kustannuksia vastaavat maksut. TSV-taksassa biojätteen tyhjennysmaksu on tämän vuoksi kotitalouksien kompensoitua tyhjennyshintaa huomattavasti korkeampi. Lasia ja metallia ei kerätä yrityksiltä veloituksetta eli niillekin on määritelty tyhjennysmaksu. Näiden jätejakeiden tyhjennysmaksuissa ei ole vastaavaa katetta kuin sekajätteessä ja kartongissa, millä kannustetaan näiden hyötyjätteiden lajitteluun ja erilliskeräykseen. Ko. jätelajit on tärkeää saada pois energiahyödynnettävän sekajätteen joukosta.

3 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (3) Jätekeskuksen ja lajitteluasemien vastaanottomaksut Jätehuollon lisäpalvelujen maksut ovat TSV-asiakkailla samat kuin muilla lakisääteisillä asiakkailla, sillä yritysasiakkailla näitä palveluja on vähän ja eri hintojen ylläpitäminen järjestelmissä ja niiden laskuttaminen aiheuttaisi kohtuutonta lisätyötä. Lisäpalvelumaksuilla saadaan joka tapauksessa katettua riittävästi niitä kustannuksia, joita lisäpalveluista aiheutuu. Jätetaksan mukaiset TSV-maksut ovat samansuuruisia kuin yrityksille markkinaehtoisesti tarjottavien palvelujen maksut, joten yrityksiä ei taksan avulla pyritä siirtämään lakisääteisiksi asiakkaiksi. Jätteenkuljetuksen hinnoittelu yrityksille on tehty yhtenäisesti aina siitä lähtien, kun kotitalouksilla otettiin käyttöön perusmaksu ja niiden sekajätteen tyhjennyshintoja laskettiin. Näin ollen hintojen kehitys on ollut johdonmukaista ja ennakoitavaa. Jätteiden vastaanotolle jätekeskuksella on määritelty kustannusperusteisesti maksut, joihin on lisätty kohtuullinen kate. Hinnat pysyvät pääosin vuosien tasolla, mutta osin muutoksia tulee kustannusten nousun johdosta. Loppusijoitettavien jätteiden vastaanottomaksut nousevat, sillä taksassa huomioidaan nyt voimaan tullut jäteveron korotus (ennen 55 euroa/tonni + alv, nyt 70 euroa/tonni + alv). Lisäksi energiahyödynnettävän sekajätteen hintaa nostetaan hieman. Jätteiden vastaanottomaksuja lajitteluasemilla (eli jäteasemilla) muutetaan entisestä. Aikaisemmin TSV-asiakkaille ei ole ollut voimassa muista poikkeavia maksuja. Jotta TSV-jätehuoltopalvelujen aiheuttamat kustannukset saadaan tältäkin osin katettua, pienkuormien vastaanottomaksuja nostetaan huomattavasti entiseen nähden. Maksu veloitetaan energiahyötykäyttöön toimitettavasta ja loppusijoitettavasta jätteestä. Vaarallisia jätteitä ei oteta lajitteluasemilla vastaan yrityksiltä. Vaikutusten arviointi Taksamuutosten ympäristövaikutusten voidaan arvioida olevan neutraalit tai lievästi positiiviset. Sekajätteen tyhjennysmaksut nousevat paikoin, mutta hyötyjätteiden tyhjennysmaksut pysyvät pääosin ennallaan tai laskevat eli hyötyjätteiden erilliskeräys on entistä houkuttelevampaa. Jätemaksuilla pyritään ohjaamaan asiakkaita jätteen määrän vähentämiseen ja jätteiden hyötykäytön lisäämiseen. Jätehuoltopalveluja tarvitseville yrityksille jätelaki ja sen nojalla annettu taksa varmistavat palvelujen saannin aina, kun jäte soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään. Taksamuutosten vaikutukset TSV-palveluja tarvitsevien yritysten jätehuoltokustannuksiin ovat suurilta osin kohtalaisen pieniä. Huomattava kaikkia kuntia koskeva muutos on ainoastaan lajitteluasemien vastaanottomaksussa, joka nousee vastaamaan kustannuksia. Euromääräisesti vastaanottomaksu on edelleen kohtuullinen. Tästä huolimatta voidaan arvioida, että maksukorotuksilla on vähäinen negatiivinen vaikutus lajitteluasemien palveluja käyttäviin yrityksiin. Jätehuoltoalalla toimiviin yrityksiin taksamuutosten voidaan arvioida olevan lievästi positiiviset. Maksujen nousu voi vaikuttaa siihen, että yksityistä jätehuoltopalvelua tulee jollekin alueelle tarjolle kohtuullisin ehdoin taksan mukaisiin entistä korkeampiin hintoihin nähden. TSV-palvelua ei tarjota silloin, kun yksityistä palvelua on kohtuullisin ehdoin tarjolla, eli tällöin yritykset tilaavat tarvitsemansa palvelut yksityisiltä jätehuoltoalan yrittäjiltä.

4 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (4) Esitys Jätelautakunta asettaa TSV-taksaluonnoksen yleisesti nähtäville. Lautakunta varaa kuntalaisille ja niille, joiden oloihin päätöksenteolla on huomattava vaikutus, mahdollisuuden esittää mielipiteensä asiasta. Lisäksi jätelautakunta varaa alueen toimialueen kunnille ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tilaisuuden lausunnon antamiseen taksaluonnoksesta. Jätetaksaluonnos sekä kuulutus asian vireillä olosta ja vaikuttamismahdollisuuksista lähetetään nähtävillä pidettäväksi kaikkiin jätelautakunnan toimialueen kuntiin. Asiakirjat pidetään nähtävillä jätelautakunnan internet-sivuilla ja kuntien ilmoitustauluilla Asiasta ilmoitetaan lisäksi kuulutuksella, joka julkaistaan kuntien ilmoituslehdissä seuraavasti: Koillis-Savo, Outokummun seutu, Uutis-Jousi, Pitäjäläinen, Sisä-Savo, Lieksan lehti, Vaarojen Sanomat, Ylä-Karjala ja Laukaa-Konnevesi Pieksämäen lehti Kuopion kaupunkilehti. Nähtävillä olon ja kuulemisen jälkeen jätetaksa tuodaan jätelautakunnalle päätettäväksi. Liitteet /2016 Luonnos TSV-jätetaksaksi alkaen Valmistelija Saija Pöntinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkitään, että Jätekukon toimitusjohtaja Arto Ryhänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

5 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (5)

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 19 Asianro 7629/14.06.00/2013 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2014 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 16 Asianro 7006/02.05.00/2014 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Vs. palvelupäällikkö Leena Karppinen

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 18 Asianro 7665/14.06.00.02/2018 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi 1.1.2019 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Savo-Pielisen jätelautakunta 18 27.9.2018 25 Asianro 7665/14.06.00.02/2018 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2019 alkaen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 10 Asianro 8780/14.06.00.02/2017 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksan muutokset 1.1.2018 alkaen Vs. palvelupäällikkö Hanna Kisonen

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen

Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 23 Asianro 6571/02.05.00.00/2016 Jätetaksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä jätetaksasta

Lisätiedot

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Kokouskutsu 3/2015 1 (1) 6 Asianro 6855/02.05.00.00/2015 Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2016 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 17 Asianro 7664/14.06.00.02/2018 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2019 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (32) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 2, Suokatu 42 A, 1 krs.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (32) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 2, Suokatu 42 A, 1 krs. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (32) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-16:40 Paikka Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 2, Suokatu 42 A, 1 krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2019 1 (1) 12 Asianro 7921/02.05.00.00/2019 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2020 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Kunnan

Lisätiedot

Luonnos jätetaksaksi alkaen

Luonnos jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 13 Asianro 6571/02.05.00.00/2016 Luonnos jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 26 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Jätetaksa 1.1.2016 alkaen

Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 18 Asianro 6567/02.05.00.00/2015 Jätetaksa 1.1.2016 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut Yleistä jätetaksasta

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (15) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (15) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00 16:40 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/ (38) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/ (38) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2018 1 (38) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:50 Paikka Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen

Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Savo-Pielisen jätelautakunta 17 27.9.2018 24 Asianro 7664/14.06.00.02/2018 Jätetaksa 1.1.2019 alkaen Päätöshistoria Savo-Pielisen jätelautakunta 27.9.2018

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (28) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (28) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (28) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-16:20 Paikka Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (23) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/ (23) Julkinen. Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2019 1 (23) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:05-16:25 Paikka Valtuustotalo, Lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso

Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 24 Asianro 6856/14.06.00.00/2015 Tuottajien ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutaso Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus

Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelautakuntasopimuksen päivittäminen KUNTIEN NEUVOTTELU SAIJA PÖNTINEN 10.5.2016 Jätelautakuntasopimuksen tarkoitus Jätelaki edellyttää, että alueilla, joilla kunnat hoitavat jätehuollon palvelutehtävät

Lisätiedot

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Savo-Pielisen jätelautakunta Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Alueen kuntien kaavoituksessa huomioon otettavaksi Huhtikuu 2015 Jätehuollon toimijoiden mukana olo kaavoitusprosessissa Savo-Pielisen

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 216 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn jätteen määrä ja hyödyntäminen Vuonna 216 sekajätettä kerättiin koko toimialueella 44 37 tonnia.

Lisätiedot

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 5 Asianro 7559/14.06.00.00/2016 Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen hyväksyminen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

Tuottajien järjestämän ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutasoluonnos

Tuottajien järjestämän ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutasoluonnos Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 17 Asianro 6856/14.06.00.00/2015 Tuottajien järjestämän ekopisteverkoston täydentäminen ja täydentävän verkoston palvelutasoluonnos Vastuut ekopisteiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9198/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9198/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 3 Asianro 9198/14.06.00.00/2018 Lausunto jätehuoltomääräysten päivityksistä /Savo-Pielisen jätelautakunta Asian valmistelu Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Alueellinen

Lisätiedot

Jätetaksoista annetut mielipiteet ja vastineet mielipiteisiin

Jätetaksoista annetut mielipiteet ja vastineet mielipiteisiin Jätetaksoista annetut mielipiteet ja vastineet mielipiteisiin Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys / Kiinteistöliitto Itä-Suomi, 31.10.2018 Luonnosvaiheessa olevan jätetaksan kehitys on mielestämme oikeansuuntainen.

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ 18.12.2018 45 Liite 2 Syd TSV-JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 18.12.2018 45

Lisätiedot

Lausunto jätelain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (kunnan toissijainen jätehuoltovastuu)

Lausunto jätelain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (kunnan toissijainen jätehuoltovastuu) Savo-Pielisen jätelautakunta Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO Lausunto jätelain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (kunnan toissijainen jätehuoltovastuu)

Lisätiedot

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko. Jätekukko Oy, Arto Ryhänen

Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko. Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Jätekukko Oy 16 kuntaa ja 220 000 as. pinta-ala 21 955 km 2, 10 asukasta/km 2 henkilöstöä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko. PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2017 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen 24.5.216 Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 215 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen

Lisätiedot

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (4) 1.10.2018 Alueellinen jätehuoltolautakunta PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (7) 22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa 01.01.2018 alkaen TRE:7343/02.04.03/2017 Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (45) Julkinen. Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (45) Julkinen. Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (45) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:45-16:35 Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3 krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Kunnallisten jätehuoltomääräysten uudistaminen Outokummussa ja tarkistaminen muissa kunnissa

Kunnallisten jätehuoltomääräysten uudistaminen Outokummussa ja tarkistaminen muissa kunnissa Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 6556/14.06.00.00/2016 Kunnallisten jätehuoltomääräysten uudistaminen Outokummussa ja tarkistaminen muissa kunnissa Palvelupäällikkö Saija

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (24) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3.

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/ (24) Julkinen. Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2015 1 (24) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-16:05 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42, 3. krs Lisätietoja Saapuvilla

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN

Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN 18.2.2016 Jätehuollon tehtävät ja roolit kunnassa Jätehuollon järjestämisen viranomaistehtävät Jätehuollon palvelutehtävät Omistajaohjaus (kunnat)

Lisätiedot

Kunnalliset jätehuoltomääräykset alkaen

Kunnalliset jätehuoltomääräykset alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 22 Asianro 6556/14.06.00.00/2016 Kunnalliset jätehuoltomääräykset 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2513/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2513/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 88 25.4.2018 142 Asianro 2513/14.06.00.00/2018 Kuopion kaupungin lausunto jätehuollon palvelutasoluonnoksesta / Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Ehdotus jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022

Ehdotus jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (7) 21 Asianro 2163/14.06.00.00/2015 Ehdotus jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022 Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017

Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017 SEURANTARAPORTTI 2017 1 / 5 Jätelautakunnan toiminta vuonna 2017 Jätelautakunnan kokoonpano ja päätöksenteko Jätelautakunnan kokoonpano muuttui vuonna 2017, kun jäsenistö määräytyi ensimmäistä kertaa päivitetyn

Lisätiedot

11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila

11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (7) 11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi 01.01.2017 alkaen TRE:6886/02.04.03/2016 Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila Anu.Toppila@tampere.fi

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

Luonnos jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022

Luonnos jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022 Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 2163/14.06.00.00/2015 Luonnos jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2022 Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen 1 JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 25.10.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 1. YLEISTÄ Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n osakaskunnat, Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti,

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta TSV-jätetaksa 1.1.2017 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 23.11.2016 24 1 Yleistä TSV-taksasta 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta

TSV-jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta TSV-jätetaksa 1.1.2019 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 22.11.2018 25 1 Yleistä kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksasta 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta

Jätetaksa alkaen. Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Jätetaksa 1.1.2019 alkaen Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta 22.11.2018 24 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä Jätetaksa 2014 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä 1 Johdanto Kunnan on järjestettävä jätelain mukaisesti sille kuuluva jätehuolto. Kunnan vastuu jätehuollon järjestämisessä perustuu

Lisätiedot

TSV-jätetaksa alkaen. Luonnos Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella

TSV-jätetaksa alkaen. Luonnos Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella TSV-jätetaksa 1.1.2020 alkaen Luonnos 23.9.2019 Keskeiset muutetut kohdat voimassa olevaan taksan nähden merkitty punaisella 1 Yleistä kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksasta 1 Jätetaksa

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 12 Asianro 6086/02.02.00/2015 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2016 valmistelutilanne Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

Jätetaksa. Luonnos Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo

Jätetaksa. Luonnos Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo Jätetaksa Luonnos 19.9.2016 Hyv. Savo-Pielisen jätelautakunta xx.xx.2016 x Voimaantulo 1.1.2017 1 Yleistä jätetaksasta ja -maksuista 1 Jätetaksa jätemaksujen perusteena Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO JÄTEHUOLLON PALVELU SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA HYV. 7.6.2018 10 JUUKA KAAVI KONNEVESI KUOPIO LIEKSA NURMES OUTOKUMPU PIEKSÄMÄKI RAUTALAMPI RAUTAVAARA SIILINJÄRVI SUONENJOKI TERVO TUUSNIEMI VALTIMO VESANTO

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (27) 16.12.2014 Julkinen

Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (27) 16.12.2014 Julkinen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (27) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Hotelli Savonia, Sammakkolammentie 2, Kuopio Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hannu

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

Jätteiden ja sivuvirtojen sähköinen markkinapaikka -hanke

Jätteiden ja sivuvirtojen sähköinen markkinapaikka -hanke Jätteiden ja sivuvirtojen sähköinen markkinapaikka -hanke Valtakunnallinen jätteiden ja sivuvirtojen markkinapaikka Ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu sähköinen ilmoitustaulu, jossa voi ilmoittaa ja etsiä

Lisätiedot

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka LUONNOS JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka SISÄLTÖ YLEISTÄ JÄTETAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue... 3 2 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus ja maksumuistutukset... 3 3

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja kunnat alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko PALVELUHINNASTO Kotitaloudet ja kunnat 1.1.2019 alkaen Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.fi/ omakukko MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta asuntokohtaisesta

Lisätiedot

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA Tällä sopimuksella sovitaan siitä, että Jätekukko Oy:n (jäljempänä jäteyhtiö) osakaskuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

Luonnos uudeksi jätehuollon palvelutasoksi

Luonnos uudeksi jätehuollon palvelutasoksi Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2018 1 (1) 3 Asianro 2513/14.06.00.00/2018 Luonnos uudeksi jätehuollon palvelutasoksi Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kokouspäivä

PÖYTÄKIRJA Kokouspäivä Aika ja paikka: 27.11.2012 klo 17.00 19.00 Munkkaanmäki 51, Lohja PÖYTÄKIRJA Päätöksentekijät Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Kunta Ronny Avellan pj Jarmo Kuosa vpj. Seppo Immonen Jarna Kaskenpalo Matti

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta Rakennus- ja ympäristölautakunta 68 15.12.2016 LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE RYSY 68 Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta Päijät-Hämeen jätelautakunta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Jätehuollon palvelutaso

Jätehuollon palvelutaso Jätehuollon palvelutaso Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Outokumpu, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo ja Vesanto. Luonnos 20.3.2018

Lisätiedot

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset Alueen kunnat perustivat 2013 Asukaspohja n. 56 000 1 viranhaltija, 8 henkilön lautakunta Talousarvio n. 100 000 Isäntäkuntana Iisalmi Hoitaa jätehuollon viranomaistehtävät

Lisätiedot

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Jätelain ja asetusten toimeenpano kunnissa YHDEKSÄN POIMINTAA JÄTELAISTA HYVÄN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEKSI Uusi jätelaki astuu voimaan 1.5.2012. Kuntien

Lisätiedot

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1 Sydän-Suomen jätelautakunta 8.11.2018 41 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Alueellinen jätehuoltolautakunta pyytää alueensa kunnilta lausuntoja jätetaksaesityksestä alkaen.

Alueellinen jätehuoltolautakunta pyytää alueensa kunnilta lausuntoja jätetaksaesityksestä alkaen. Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (3) Tekninen lautakunta 22.11.2017 87 Lausunto jätetaksaesityksestä 1.1.2018 alkaen HMKDno-2017-630 Valmistelija / lisätiedot: Pirkko-Liisa Vänttinen pirkko-liisa.vanttinen@hameenkyro.fi

Lisätiedot

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat 1.1.2014 alkaen

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat 1.1.2014 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 20 Asianro 7649/14.06.00/2013 Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat 1.1.2014 alkaen Yleistä viranhaltijapäätöksistä Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 213 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon liittyminen Jätehuollon asiakasrekisteriin kirjatut

Lisätiedot

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen

Jätetaksa. 1.1.2015 alkaen Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Juankoski, Juuka, Kaavi, Konnevesi, Kuopio, Lieksa, Nurmes, Pieksämäki, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Valtimo,Vesanto Ehdotus 5.12.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011 Kuntien rooli uudessa jätelaissa Leena Eränkö Syyskuu 2011 Uusi jätelaki tulee voimaan 2012 Tulee voimaan 1.5.2012 Siirtymäkausia joissain asioissa Mm. pakkausjätteen aluekeräys 2014 Kuljetusjärjestelmäpäätökset

Lisätiedot