Sipoon Talman osayleiskaava-alueen linnusto- ja viitasammakkoselvitys vuonna 2011

Sipoon Talman osayleiskaava-alueen linnusto- ja viitasammakkoselvitys vuonna 2011 Espoo 2011

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 3 2.1. Linnustoselvitys 3 2.2. Viitasammakkoselvitys 3 3. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset 7 3.1. Linnusto 7 3.2. Viitasammakko 7 3.3. Muut lajit 8 4. Kirjallisuus 10 Liite 1. Menetelmäkuvaukset 11 Liite 2. Linnustoselvityksen tulokset 13 Liite 3. Viitasammakkoselvityksen tulokset 18 Liite 4. Huomionarvoisten lintulajien esittelyt 24 Liite 5. Viitasammakon biologiaa 31 Liite 6. Uhanalaisluokat, erityisesti suojeltavat lajit, EU:n direktiivit, Suomen kansainväliset vastuulajit ja rauhoitetut lajit 33 Kansikuva: Kurkipari Talmassa keväällä 2011. Seppo Niiranen Karttakuvat Faunatica Oy Pohjakartta Sipoon kunta Kirjoittajat: Marko Nieminen Seppo Niiranen (linnut) Jarmo Saarikivi (viitasammakko)

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 2 Tiivistelmä Tässä raportissa esitellään vuonna 2011 tehtyjen Sipoon Talman osayleiskaavan täydentävien luontoselvitysten tulokset. Selvityksen tilasi Sipoon kunta (yhteyshenkilö: Suvi Kaski) ja toteutti Faunatica Oy. Työhön sisältyi: 1. Linnustoselvityksen tarkennus 2. Viitasammakkoselvitys. Selvitysalueella pesi tai mahdollisesti pesi 19 uhanalaisluokiteltua, EU:n lintudirektiivin tai Suomen vastuulajia sekä yksi alueellisesti uhanalainen laji vuonna 2011. Viitasammakon lisääntymispaikoiksi havaittiin Kyllästämöntien pohjoisempi lampi, Talmantien uimalampi ja lampi Vanikon Heikkilässä vuonna 2011. Lisäksi ääntelyhavainto on Blekdalista vuodelta 2008. Martinkyläntien ja Talmankaaren risteyksen läheinen lampi saattaa olla viitasammakon kutupaikka. Viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat luonnonsuojelulain 49 :n perusteella suojeltuja, joten lajin esiintyminen tulee huomioida alueen kehittämisessä ja maankäyttösuunnitelmissa. Vuoden 2010 linnustoselvityksen johtopäätökset tärkeimmistä linnustoalueista ja niihin liittyvät suositukset saivat lisävahvistusta. Tärkeimpiä ovat Degerberg-Kalkberg-Tallbacka-Bäckgårdin yhtenäinen metsäalue (Björkdalin ja Byändan välillä oleva kostea notko ympäristöineen on lajistoltaan erityisen monipuolinen) ja Dammenin ympäristö. Golfkentän lammet, nurmikot ja metsiköt ovat tärkeitä ruokailu- ja pesimäpaikkoja, joita voitaisiin parantaa luonnontilaisuutta lisäämällä ja pöntöttämällä. Vanikon Heikkilässä on peltoalueen, pienten lampien ja metsäalueen muodostama monipuolinen kokonaisuus, joka voitaisiin sisällyttää pohjois-eteläsuuntaiseen ekologiseen yhteyteen. Suosittelemme: Martinkyläntien ja Talmankaaren risteyksen lähellä olevan lammen viitasammakkotilanteen varmistamista. EU:n luontodirektiivin liitteessä IV listatun saukon esiintymisselvitystä. EU:n luontodirektiivin liitteessä IV listatun kirjoverkkoperhosen esiintymisselvitystä sekä muiden huomionarvoisten perhoslajien esiintymisselvityksiä. EU:n luontodirektiivin liitteessä IV mainittujen sudenkorentojen, erityisesti lampikorentojen kartoittamista alueen pienvesillä. Kovakuoriais- ja kääväkäslajiston selvittämistä runsaasti lahopuuta sisältävillä alueilla, mikäli niille suunnitellaan rakentamista.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 3 1. Johdanto Tässä raportissa esitellään tulokset vuonna 2011 tehdyistä Sipoon Talman osayleiskaavan luontoselvityksistä, jotka täydentävät vuoden 2010 selvitystämme (Faunatica 2010). Selvitysalue on yhteensä noin 16 km 2 (kuva 1). Selvityksen tilasi Sipoon kunta (yhteyshenkilö: Suvi Kaski) ja toteutti Faunatica Oy. Työssä noudatettiin soveltuvin osin Södermanin (2003) ohjeistusta kaavoitusta varten tehtävistä luontoselvityksistä. Luontoselvitykseen sisältyivät seuraavat osatyöt (osatöiden sisällöt ja käytetyt menetelmät kuvaillaan yksityiskohtaisesti liitteessä 1): 1. Linnustoselvityksen tarkennus. 2. Viitasammakkoselvitys. Eri osatöiden tulosten lisäksi raportissa esitetään suositukset arvokkaiden alueiden huomioimiseksi kaavoituksessa sekä todetaan oleelliset jatkoselvitystarpeet. 2. Tulokset 2.1. Linnustoselvitys Maastohavainnoinnin mukaan selvitysalueella pesi tai mahdollisesti pesi ainakin 81 lintulajia vuonna 2011 (liite 2). Niistä 20 lajia on eri tavoin luokiteltuja (kuva 1): seitsemän tuoreessa uhanalaisluokituksessa mainittua lajia (yksi erittäin uhanalainen [EN], yksi vaarantunut [VU], viisi silmälläpidettävää [NT]), 11 EU:n lintudirektiivissä mainittua lajia, kahdeksan Suomen vastuulajia ja yksi alueellisesti uhanalainen (RT) laji (kuva 2). Alueelle uusia lajeja havaittiin 14 (niitä ei siis havaittu vuoden 2010 kartoituksissa; Faunatica 2010). Osaa vuonna 2010 havaitusta lajeista ei toisaalta havaittu vuonna 2011. Selvitysalueelta on nyt havaittu 89 todennäköisesti tai mahdollisesti pesivää lintulajia. 2.2. Viitasammakkoselvitys Äänihavainnot ovat varma tapa määrittää viitasammakko, joten lajin havainnot Kyllästämöntien pohjoisemmasta lammesta ja Talmantien uimalammesta ovat varmoja (kuva 3; tulokset esitellään yksityiskohtaisesti liitteessä 3). Viitasammakoista saatiin myös näköhavaintoja ja valokuvia näissä kohteissa. Ääntelyhavaintoja on myös Vanikon Heikkilästä vuodelta 2011 ja Blekdalista vuodelta 2008. Sen sijaan Martinkyläntien ja Talmankaaren risteyksestä n. 200 m koilliseen olevan lammen havaintoja ei pystytty tässä selvityksessä varmistamaan.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 4 Kuva 1. Luokiteltujen lintulajien havainnot vuonna 2011. Selvitysalueen rajaus punaisella viivalla.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 5 Kuva 2. Muiden huomionarvoisten lintulajien havainnot vuonna 2011. Uuttukyyhky on alueellisesti uhanalainen (RT).

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 6 Kuva 3. Talman osayleiskaava-alueen viitasammakkohavainnot keväällä 2011 ( = varma havainto, = epävarma havainto). = muu sammakkoeläimille tärkeä kohde; = viitasammakkohavainto vuodelta 2008.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 7 3. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset 3.1. Linnusto Vuoden 2010 linnustoselvityksen (Faunatica 2010) perusteella tehdyt johtopäätökset tärkeimmistä linnustoalueista ja niihin liittyvät suositukset saivat lisävahvistusta (ks. kuva 4). Näiden metsäisten alueiden tulee liittyä ympäröiviin metsiin vähintään metsäkäytävän välityksellä. Erityisesti pyy tarvitsee yhtenäisiä metsäyhteyksiä, sillä se ei juuri koskaan ylitä vähänkään leveämpiä avoimia alueita. Tärkeäksi todetulta yhtenäiseltä metsäalueelta Degerberg-Kalkberg-Tallbacka-Bäckgård saatiin jonkin verran lisähavaintoja vuoden 2011 kartoituksissa. Jokunen pyyreviiri löytyi lisää ja näkyi yksi poikuekin. Kanahaukalle ja muille petolinnuille voisi olla tällä metsäalueella riittävän laajaa ja yhtenäistä aluetta pesimäpaikaksi. Metsässä on paikoin jäljellä sopivan järeitä puita pesää varten. Björkdalin ja Byändan välillä oleva kostea notko ympäristöineen on osoittautunut lajistoltaan erityisen monipuoliseksi. Selvitysalueen pohjoisosaa (Dammenin ympäristö) rakennetaan kovaa vauhtia ja alueella risteilee paljon teitä. Silti siellä on vielä monipuolinen lintulajisto ja useita uhanalaislajeja. Tämä tulee ottaa huomioon alueen käyttöä suunniteltaessa. Kolopuita kannattaa säästää telkille ja uuttukyyhkyille sekä pöllöille, joita pesinee alueella hyvinä jyrsijävuosina. Näitä lajeja saa pesimään myös pönttöihin, joita voisi ripustaa varsinkin lammen ympäristöön. Golfkentän lammet vetävät hyvin telkkiä ja haapanoita. Myös nurmikolla tapaa ruokailemassa monia lintuja: kalalokkeja, naurulokkeja, kottaraisia, kirvisiä, västäräkkejä, rastaita jne. Viemällä muutaman telkän- ja kottaraispöntön kentällä oleviin metsäsaarekkeisiin saisi näiden lajien pesinnän turvattua, pikkulintupönttöjä näyttää alueella olevankin. Haapana pesii maahan, joten sille riittää sopiva aluskasvillisuustiheikkö puuston joukossa. Golfkentän metsiköihin jätetyt hoitamattomat kohdat houkuttelisivat muutakin lajistoa kentän reunoille. Vanikon eteläpuolella Heikkilässä on peltoalue, jossa on pieniä lampia. Ympäröivän metsäalueen kanssa muodostuu kokonaisuus, jolta löytyy muutama uhanalaislaji ja muutenkin linnusto on monipuolista. Myös tämän alueen huomioiminen olisi tärkeää ja alue voitaisiin sisällyttää pohjoiseteläsuuntaiseen ekologiseen yhteyteen (ks. Faunatica 2010). 3.2. Viitasammakko Viitasammakoita on selvitysalueella ainakin radan ja Martinkyläntien eteläpuoleisella alueella, joka on pohjoispuolta jossain määrin metsäisempää. Metsälaji rupikonna on myös runsas samoilla seuduilla, Martinkyläntien eteläpuolella. Selvitysalueen pohjoisosassa tavattiin lähinnä tavallista sammakkoa, joka viihtyy myös peltomaisemassa, pihalammikoissa ja mm. golfkentän lammissa. Vanikon eteläpuolella Heikkilässä on pieni lampi, jossa kutee runsas kanta viitasammakkoja, sammakkoja, rupikonnia ja vesiliskoja. Lisäksi Blekdalista on viitasammakkohavainto vuodelta 2008.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 8 Viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat luonnonsuojelulain 49 :n perusteella suojeltuja, joten lajin esiintyminen tulee huomioida alueen kehittämisessä ja maankäyttösuunnitelmissa. Myös suunnitellun toiminnan välilliset vaikutukset mm. veden laatuun tai lampien pinnan korkeuteen tulee huomioida alueen maankäyttöä suunniteltaessa. Laji käyttää toiminnallisena elinympäristönään myös lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ympäristöä, jonka vuoksi EU:n luontodirektiivin tulkintaohjeissa on määritelty sammakkoeläimille suojaetäisyydeksi 1 km lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ympäriltä, joka tulee jättää suunnittelutoimien ulkopuolelle (Euroopan komissio 2011). Martinkyläntien ja Talmankaaren risteyksestä n. 200 m koilliseen olevan lammen havaintoja ei pystytty tässä selvityksessä varmistamaan. Lammen sammakkojen tarkempi selvittäminen edellyttäisi venettä, sillä rannalta ei pääse tarpeeksi lähelle kutupaikkaa. Kyllästämöntien pohjoisemman lammen tarkempaan tutkimiseen voisi jatkossa kysyä lupaa maanomistajalta. Arviot alueen viitasammakkokannan koosta ovat epätarkkoja, sillä kannan koon tarkempi arviointi edellyttäisi laskentoja (äänet + mätimunaklimppien lukumäärä) ja seurantaa, joiden edellytyksenä on esteetön pääsy lisääntymisalueille ja häiriötön ympäristö. 3.3. Muut lajit Suosittelemme EU:n luontodirektiivin liitteessä IV listatun saukon esiintymisselvitystä (Talmassa olevalla lammella [YKJ 6700960:3399990] on 27.4.2011 havaittu saukko). Suosittelemme EU:n luontodirektiivin liitteessä IV listatun kirjoverkkoperhosen (Euphydryas maturna) esiintymisselvitystä, jotta lajin todellinen esiintymiskuva voitaisiin huomioida kaavoituksessa. Lisäksi alueella on sopivia elinympäristöjä eräille huomionarvoisille perhoslajeille, joiden esiintymisselvityksiä suosittelemme. Kohdelajeja olisivat ainakin vaarantunut (VU) kevätlinnunherneellä elävä kaunokirjokoi (Heinemannia laspeyrella) sekä silmälläpidettävät (NT) mäkilehtolusteella elävä lustehitukoi (Elachista subocellea) ja alueen pohjoisosasta havaittu imikällä elävä varjopatinayökkönen (Euchalcia modestoides). Suosittelemme myös EU:n luontodirektiivin liitteessä IV mainittujen sudenkorentojen, erityisesti lampikorentojen kartoittamista selvitysalueen pienvesillä. Muutamalla metsäkuviolla esiintyy runsaasti lahopuuta, joten niillä voi esiintyä merkittäviä lahopuulla eläviä lajeja. Suosittelemme kovakuoriais- ja kääväkäslajiston selvittämistä näissä kohteissa, mikäli niiden alueille suunnitellaan rakentamista.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 9 Kuva 4. Talman osayleiskaava-alueen tärkeimmät linnustoalueet (sinisellä korostetut alueet).

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 10 4. Kirjallisuus BirdLife Suomi 2011: Suomen alueellisesti uhanalaiset lintulajit. Internet-sivut, http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhex/uhex-alueelliset.shtml, viitattu 25.11.2011. Euroopan komissio 2011: Contribution to the interpretation of the strict protection of species (Habitats Directive article 12). Internet-sivut, http://circa.europa.eu/public/irc/env/species_protection/library?l=/final_report_working/final_article_wgpdf/ _EN_1.0_&a=d, viitattu 8.12.2011 [ks. esim. Triturus cristatus, s. 35 36] Faunatica Oy 2010: Sipoon Talman osayleiskaava-alueen luontoselvitykset vuonna 2010. Raportti Sipoon kunnalle. Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988. Linnustoseurannan havainnointiohjeet. 2., uusittu painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. Luonnonsuojeluasetus 1997/2005: 14.2.1997 annettu luonnonsuojeluasetus (160/1997) ja sen 17.11.2005 annettu muutos (913/2005) [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1997/19970160; http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050913]. Luonnonsuojelulaki 1996: 20.12.1996 annettu luonnonsuojelulaki (1096/1996) sekä luonnonsuojelulain perustelut (HE 79/1996) [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096; http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1996/19960079]. Luonnontieteellinen keskusmuseo 2011: Rengastustoimiston tietokanta. Rengastetut linnut Sipoon Talman alueella. Viitattu 10.11.2011. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109, Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Internet-sivut, http://atlas3.lintuatlas.fi, viitattu 15.9.2011. Ympäristöministeriö 2007: Lintudirektiivin I-liitteen lajit Suomessa. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=9046&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2008: Suomen kansainväliset vastuulajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=2406&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2010a: Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien lajien luettelo luonnonsuojeluasetuksessa. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1756&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2011a: Suomessa esiintyvät luontodirektiivin II, IV ja V -liitteen lajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=9045&lan=fi, viitattu 25.10.2011.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 11 Liite 1. Menetelmäkuvaukset. Linnustoselvitys Linnustoselvityksen päämääränä oli uhanalaisten, silmälläpidettävien, alueellisesti uhanalaisten, EU:n lintudirektiivin mukaisten (D1) ja Suomen vastuulajien (Ympäristöministeriö 2007, 2008, 2010a, 2011a, Rassi ym. 2010, BirdLife Suomi 2011) sekä muiden huomionarvoisten lintulajien esiintymisen selvittäminen. Linnusto laskettiin kartoitusmenetelmällä soveltaen maalintujen kartoituslaskentaohjeita (Koskimies & Väisänen 1988). Linnustoselvityksen maastotyöt teki Seppo Niiranen. Selvitysalue kierrettiin kokonaisuudessaan läpi aamujen ja aamupäivien 22., 23., 24., 27. & 28.4.2011 aikana. Vuonna 2010 sama alue kartoitettiin toukokuussa ja kesäkuussa, joten tämä oli sitä täydentävä alkukevääseen ajoittuva maastokäynti. Täydentävää linnustokartoitusta tehtiin 14.5., 26.6. ja 31.7. linnustollisesti tärkeällä Degerberg- Kalkberg-Tallbacka-Bäckgård -metsäalueella sekä selvitysalueen pohjoisosan metsien alueella. Näillä alueilla keskityttiin petolintujen, kehrääjän, kangaskiurun ja muiden huomionarvoisten lajien etsimiseen. Myös petolintuhavainnointia täydennettiin kahdella maastokäynnillä: 25.4. ja 16.7, jolloin keskityttiin aukeille paikoille. Täydennyshavainnointia tehtiin erikseen merkityille kahdelle metsäalueelle. Lisäksi yölaulajia kuunneltiin 7.7. Sää oli jokaisella käyntikerralla vähintään kohtalaisen hyvä: 22.4.2011 klo 06:0 12:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +4 C, tyyntä, pilvisyys 3/8, näkyvyys >10 km; +9 C, tyyntä, 8/8, >10 km. 23.4. klo 05:00 11:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): -1 C, tyyntä, sumua (klo 7 sumu alkoi haihtua), ½-1 km; +12 C, tyyntä, 0/8, >10 km. 24.4. klo 04:45 09:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +2 C, tyyntä, 0/8; +8 C, tuuli 1 2 bf SW, 0/8, >10 km. 25.4. klo 12:45 14:30. Säätila (selvityksen alussa): +18 C, 2 bf W, 0/8, >10 km. 27.4. klo 04:20 10:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +8 C, 2 3 bf N, 8/8, >10 km; +10 C, 2 bf N, 3/8, >10 km. 28.4. klo 04:15 10:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +4 C, tyyntä, 2/8, >10 km; +8 C, tyyntä, 4/8, >10 km. 14.5. klo 04:15 10:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +6 C, 2 3 bf E, 3/8, >10 km; +12 C, 2 3 bf E, 4/8, >10 km. 26.6. klo 07:00 10:30. Säätila (selvityksen alussa): +15 C, 1 2 bf NW, 1/8, >10 km. 7.7. klo 00:30 02:00. Säätila (selvityksen alussa): +16 C, tyyntä, 0/8, >10 km. 16.7. klo 11:00 12:30. Säätila (selvityksen alussa): +18 C, 3-4 bf SW, 6 8/8, >10 km, hetken heikkoa vesisadetta. 31.7. klo 06:05 10:00. Säätila (selvityksen alussa): +16 C, 2 bf NE, 5/8, > 10 km. Kaikki havainnot huomionarvoisista lintulajeista merkittiin maastossa kartoille. Lisäksi kirjattiin muistiin kaikki selvitysalueella todennäköisesti tai mahdollisesti pesivät lajit. Äänihoukutinta käytettiin lähinnä pyylle, jonkin verran pohjantikalle, varpuspöllölle, kanahaukalle ja varpushaukalle. Pyyn kohdalla houkutin toimii hyvin ja jokunen reviiri löytyi juuri tämän avulla. Linnustoselvityksen, reviirien tulkinnan ja raportoinnin teki Seppo Niiranen.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 12 Luonnontieteellisen keskusmuseon (2011) Rengastustoimiston tietokannasta tehtiin poiminta 10.11.2011. Arvokkaita lisähavaintoja saatiin kartoitusalueella asuvalta Martti Hildeniltä (osoite: Vanikontie 72, 04240 Talma). Viitasammakkoselvitys Työn tavoitteena oli paikallistaa viitasammakon lisääntymispaikat selvitysalueella. Viitasammakko on luontodirektiivin liitteen IV(a) laji (Ympäristöministeriö 2011a), joten sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä luonnonsuojelulain 49 :n perusteella (Luonnonsuojelulaki 1996, Luonnonsuojeluasetus 1997/2005). Viitasammakkoselvitys perustuu lajityypillisten soidinäänten (koiraiden pulputtava kurnutus) kuunteluun sopivissa sääoloissa kutuaikana (lajin biologiaa esitellään tarkemmin liitteessä 5). Jarmo Saarikivi teki maastotyöt huhtikuun viimeisellä viikolla 2011. Hänellä on lupa käsitellä sammakkoeläimiä ja matelijoita, jotka ovat kyytä lukuun ottamatta rauhoitettuja. Sopiviksi arvioituja pienvesiä etsittiin satelliitti- ja ilmakuvista. Alueen pienvesiltä etsittiin sammakonkutua, jonka laji määritettiin mätimunaklimpin ja mätimunien ulkonäön perusteella. Sammakoiden runsautta alueella arvioitiin laskemalla mätimunaklimpit (yleensä yhdestä naaraasta tulee yksi mätimunaklimppi). Maastosta etsittiin täysikasvuisia sammakoita ja teiden varsilta yliajettuja yksilöitä. Maastokäynnit tehtiin päiväsaikaan, aurinkoisella tai puolipilvisellä säällä. Alueen pienvesien rantoja haavittiin ja lammikoilla kuunneltiin sammakoiden ääntelyä. Kartoitusalueen kaikki potentiaalisiksi sammakkopaikoiksi arvioidut pienvedet kierrettiin pariin kertaan. Tavattuja yksilöitä ei häiritty (muutama valokuva viitasammakoista otettiin) ja mätimunat palautettiin lyhyen tarkastelun jälkeen takaisin löytöpaikoille. Selvityksestä ei aiheutunut mainittavaa haittaa alueen sammakoille.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 13 Liite 2. Linnustoselvityksen tulokset. Taulukko 2.1. Vuoden 2011 selvityksessä havaitut 81 lintulajia (todennäköinen tai mahdollinen pesintä). Luokitellut lajit on lihavoitu: EU D1 = EU:n lintudirektiivin laji, EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut (uhanalainen), NT = silmälläpidettävä, vastuulaji = Suomen vastuulaji; RT = alueellisesti uhanalainen laji. Haapana Anas penelope vastuulaji Pensassirkkalintu Locustella naevia Tavi Anas crecca vastuulaji Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Sinisorsa Anas platyrhynchos Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum Telkkä Bucephala clangula vastuulaji Luhtakerttunen Acrocephalus palustris Kanahaukka Accipiter gentilis Hernekerttu Sylvia curruca Pyy Bonasa bonasia EU D1 Pensaskerttu Sylvia communis Teeri Tetrao tetrix EU D1, NT, vastuulaji Lehtokerttu Sylvia borin Fasaani Phasianus colchicus Mustapääkerttu Sylvia atricapilla Ruisrääkkä Crex crex EU D1, vastuulaji Idänuunilintu Phylloscopus trochiloides Kurki Grus grus EU D1 Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix NT Pikkutylli Charadrius dubius Tiltaltti Phylloscopus collybita Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus Pajulintu Phylloscopus trochilus Taivaanvuohi Gallinago gallinago Hippiäinen Regulus regulus Metsäviklo Tringa ochropus Harmaasieppo Muscicapa striata Rantasipi Actitis hypoleucos NT, vastuulaji Kirjosieppo Ficedula hypoleuca Uuttukyyhky Columba oenas RT Pyrstötiainen Aegithalos caudatus Sepelkyyhky Columba palumbus Hömötiainen Parus montanus Käki Cuculus canorus Töyhtötiainen Parus cristatus Varpuspöllö Claucidium passerinum EU D1, vastuulaji Kuusitiainen Parus ater Käenpiika Jynx torquilla NT Sinitiainen Parus caeruleus Harmaapäätikka Picus canus EU D1 Talitiainen Parus major Palokärki Dryocopus martius EU D1 Puukiipijä Certhia familiaris Käpytikka Dendrocopos major Pikkulepinkäinen Lanius collurio EU D1 Pikkutikka Dendrocopos minor Närhi Garrulus glandarius Pohjantikka Picoides tridactylus EU D1, vastuulaji Harakka Pica pica Kangaskiuru Lullula arborea EU D1 Naakka Corvus monedula Kiuru Alauda arvensis Varis Corvus cornix Haarapääsky Hirundo rustica Korppi Corvus corax Metsäkirvinen Anthus trivialis Kottarainen Sturnus vulgaris Niittykirvinen Anthus pratensis NT Pikkuvarpunen Passer montanus Västäräkki Motacilla alba Peippo Fringilla coelebs Peukaloinen Troglodytes troglodytes Viherpeippo Chloris chloris Rautiainen Prunella modularis Tikli Carduelis carduelis Punarinta Erithacus rubecula Vihervarpunen Carduelis spinus Pensastasku Saxicola rubetra Hemppo Carduelis cannabina Kivitasku Oenanthe oenanthe VU Pikkukäpylintu Loxia curvirostra Mustarastas Turdus merula Punatulkku Pyrrhula pyrrhula Räkättirastas Turdus pilaris Keltasirkku Emberiza citrinella Laulurastas Turdus philomelos Peltosirkku Emberiza hortulana EU D1, EN Punakylkirastas Turdus iliacus Pajusirkku Emberiza schoeniclus Kulorastas Turdus viscivorus

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 14 Lajikohtainen tarkastelu: EU:n lintudirektiivin, uhanalaiset, silmälläpidettävät ja Suomen vastuulajit Havaintopaikkojen sijainnit esitetään kuvassa 1. Haapana (vastuulaji) Alkukeväällä havaittiin 4 reviiriä. 16.7. uiskenteli golfkentän lammikoissa kaksi poikuetta haapanoita, kummassakin oli kolme poikasta. Telkän tavoin haapana näyttää suosivan ruokailupaikkoina golfkentän lammikoita. Tavi (vastuulaji) Kartoituksessa havaittiin 3 reviiriä: Blekdalin pohjoispuolen lammella, golfkentällä ja Vanikon Heikkilän pienessä lammikossa. Vuonna 2010 tavi puuttui kartoitusalueelta. Telkkä (vastuulaji) Kartalle merkittiin 13 reviiriä. Alueella on erittäin hyvä telkkäkanta ja laji viihtyy hyvin luonnollisten vesistöjen lisäksi esim. golfkentän lammikoissa. Poikueita ei vuonna 2011 kartoitettu, koska käynnit telkkäreviireillä ajoittuivat lähinnä alkukevääseen. Pesäpönttöjä voisi ripustaa lisää alueelle. Jonkin verran vanhoja palokärjen pesiä löytyy pesäpaikoiksi, mutta ne eivät tunnu riittävän. Pyy (EU D1) Kartoituksessa löydettiin 7 reviiriä, mutta osa reviireistä varmaankin jäi löytymättä. Yksi poikuehavainto Degerbergin kallion tuntumasta saatiin tietoon: 21. kesäkuuta oli nähty naaras ja seitsemän pientä poikasta. Teeri (EU D1, NT, vastuulaji) Laji on helpointa havaita melko aikaisin keväällä, jolloin koiraat löytyvät soidinääntelyn perusteella ja myös naaraat ovat näkyvämpiä ennen pesinnän alkamista. Kartoitusalueen pohjoisosasta todettiin 4 reviiriä ja Vanikon kaakkoispuolelta 1 reviiri. Lisäksi saatiin tietoon havainto isosta teeriparvesta kevättalvelta 2010: noin 15 lintua oli Blekdalin lammen pohjoispuolella, metsäautotien varrella. Vuoden 2010 kartoituksessa teeri puuttui. Ruisrääkkä (EU D1, vastuulaji) Viime vuoden tapaan 1 reviiri havaittiin. Tällä kertaa Vanikon Heikkilän pellolla. Kurki (EU D1) Kaksi kurkea viihtyi Blekdalin lammen tuntumassa. Pesintää ei todettu, mutta alue sopisi kurjelle. Rantasipi (NT, vastuulaji) Vuonna 2011 vain 1 reviiri löydettiin kartoitusalueen pohjoisosasta, mutta todennäköisesti useampikin reviiri oli alueella. Vuonna 2010 havaitut 3 reviiriä on varmaankin oikeampi tulos; silloin käynnit ajoittuivat paremmin rantasipien havaitsemiseen. Varpuspöllö (EU D1, vastuulaji) Soidinääntelevä varpuspöllö havaittiin 25.4. laskettelurinteen lähellä metsässä. Muita havaintoja ei saatu, joten mahdollinen pesintä jäi selviämättä.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 15 Käenpiika (NT) Soidinääntelevä käenpiika oli Blekdalin lammella. Muita havaintoja ei tullut. Harmaapäätikka (EU D1) Kartoituksessa havaittiin 2 reviiriä: toinen aivan kartoitusalueen pohjoisosassa ja toinen lounaisnurkkauksessa. Jälkimmäisellä paikalla havaittiin soidinhuutava lintu kerran ja mahdollinen pesintä on voinut hyvinkin olla alueen ulkopuolella. Palokärki (EU D1) Useista havainnoista tulkittiin 3 reviiriä: kaksi alueen pohjoisosissa ja yksi Talman kylän tienoilla. Pohjantikka (EU D1, vastuulaji) Pohjantikasta saatiin havainto alueen pohjoisosasta: maaliskuussa oli koiras ollut metsäautotien varressa lajille sopivannäköisellä paikalla. Myöhemmillä käynneillä ei tullut lisähavaintoja, mutta pohjantikan kuorimia puita löytyy alueen metsistä. Myös vanhojen havaintojen mukaan Blekdalin lammen ympäristössä on vähintään yksi pohjantikkareviiri. Kangaskiuru (EU D1) Vanikon ja Hiekkamalmin välissä olevilla hiekkakuopilla ja hakkuualueilla oli 1 reviiri. Perinteisesti kangaskiuru pesii harvakseltaan mäntyä kasvavilla kallioilla, mutta se on alkanut sopeutua pesimään hakkuualueilla, maisemoiduilla hiekkakuopilla ja muilla avomaa-alueilla. Vuoden 2010 kartoituksessa kangaskiurua ei havaittu. Niittykirvinen (NT) Kartoitusalueella havaittiin 6 reviiriä, kaikki Talman kylän pohjoispuolella. Reviirien runsas määrä kuvastaa alueen peltojen sopivan hyvin niittykirviselle. Kivitasku (VU) Vuoden 2011 kartoituksissa löytyi yllätyksellisesti jopa 4 reviiriä, kaikki rakennetuilla alueilla. Kivitasku on viime vuosikymmeninä vähentynyt sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Vuonna 2010 ei havaittu yhtään kivitaskua. Sirittäjä (NT) Kartoituksessa havaittiin vain 3 reviiriä, mutta vuoden 2011 sirittäjämäärät olivat vähän kaikkialla vähäisiä. Lisäksi tänä vuonna koko alue kartoitettiin vain alkukeväällä, jolloin sirittäjät eivät olleet vielä palanneet muuttomatkaltaan. Vuoden 2010 reviirien määrä 14 kuvastanee paremmin kartoitusalueen todellista sirittäjien parimäärää. Pikkulepinkäinen (EU D1) Kartoituksessa havaittiin koiras 2 reviirillä. Varmaankin reviirejä oli enemmän, mutta kartoitusten ajankohta ei sopinut loppukeväällä saapuvalle pikkulepinkäiselle. Punavarpunen (NT) Punavarpusta ei havaittu vuonna 2011, mutta vuonna 2010 oli 4 reviiriä. Punavarpunen saapuu Suomeen myöhään keväällä, joten vuoden 2011 kartoitusten ajankohta ei sopinut lajin havainnoimiseen. Laji mainitaan tässä yhteydessä siksi, että se lisättiin uudessa uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäviin lajeihin.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 16 Peltosirkku (EU D1, EN) Samalla paikalla kuin vuonna 2010 oli laulava koiras. Lajikohtainen tarkastelu: alueellisesti uhanalainen lintulaji (LC, alue 2a) Havaintopaikkojen sijainnit esitetään kuvassa 2. Uuttukyyhky (RT) Kartoitusalueen pohjoisosassa oli vuonna 2011 2 reviiriä ja Talman itäosassa 1 reviiri. Molemmissa paikoissa oli lajille sopivia palokärjen vanhoja pesäkoloja ja pesinnät olivat todennäköisiä. Lisäksi huhtikuussa soidinäänteli uuttukyyhky Vanikon Heikkilässä, mutta alueelta ei saatu myöhempiä havaintoja, joten koiraan tulkittiin pysähtyneen läpikulkumatkalla. Lajikohtainen tarkastelu: muut huomionarvoiset lintulajit Havaintopaikkojen sijainnit esitetään kuvassa 2. Kanahaukka Vanha kanahaukkakoiras saalisteli 16.7. ratavarressa Talmassa. Pesäpaikkaa ei ole tiedossa, lähistöllä on esim. Degerbergissä lajille sopivaa elinympäristöä. Kanahaukka voi hakea ruokaa pesälleen parin kilometrin päästä, joissain tapauksissa saalistusta on todettu jopa viiden kilometrin etäisyydellä pesältä. Täten mahdollinen pesä voi sijaita kartoitusalueen ulkopuolella. Pikkutylli Yksi havainto pesimäaikaan Vanikon ja Hiekkamalmin välissä olevilta hiekkakuopilta, joka elinympäristöltään sopii hyvin pikkutyllille. Laji on hyötynyt ihmisen toiminnasta, sillä pikkutyllin tapaa varmimmin hiekkakuopilta ja erilaisilta avoimilta kentiltä. Hiekkakuoppien metsittämisen takia pikkutylli joutuu siirtymään muualle. Käki Havaintoja tuli 2 reviiriltä, mutta kartoitukset painottuivat huhtikuulle, jolloin käki ei ole vielä saapunut Afrikasta, ja toisaalta keskikesälle, jolloin kukunta on jo ohi. Vuoden 2010 kartoituksissa havaittiin 6-8 käkireviiriä, mikä on lähempänä oikeata reviirimäärää kartoitusalueella. Käki poistettiin uudessa uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävistä lajeista. Pikkutikka Kartoituksessa todettiin 2 reviiriä. Vuonna 2010 ei saatu havaintoja. Pikkutikka poistettiin uudessa uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävistä lajeista. Pensastasku Reviirejä löytyi 6, kun edellisenä vuonna havaittiin 20 reviiriä. Vuoden 2010 kartoitukset tehtiin kuitenkin pensastaskulle sopivampaan aikaan ja laji on helppo havaita avomaastossa. Pensastasku poistettiin uudessa uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävistä lajeista. Idänuunilintu Yksi havainto laulavasta koiraasta tehtiin suunnilleen samalla paikalla, missä vuonna 2010 lauloi

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 17 pikkusieppo. Alue sopii hyvin molemmille lajeille, sillä vanhaa kuusivaltaista puustoa ja pökkelöitäkin löytyy. Tiltaltti Vain 5 reviiriä löytyi vuoden 2011 kartoituksessa. Tosin nyt havaittiin 2 reviiriä kartoitusalueen pohjoisosassa, mistä havainnot vuonna 2010 puuttuivat. Tiltaltti poistettiin uudessa uhanalaisluokituksessa uhanalaisista lajeista.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 18 Liite 3. Viitasammakkoselvityksen tulokset. Runsaslumisen talven arveltiin viivästyttävän sammakonkutua keväällä 2011, mutta huhtikuun lopun keväinen sää vei lumet mennessään ja sammakoita oli hyvin äänessä aikataulun mukaisesti huhtikuun viimeisellä viikolla. Tavallisen sammakon kutu tapahtui alkuviikosta ja viitasammakon ja rupikonnan kutu viikon puolivälin paikkeilla. Viitasammakkoa tavattiin selvitysalueella kahdesta kutulammesta, joista lajista saatiin varmoja havaintoja (ääni + näköhavainnot). Lisäksi viitasammakko todennäköisesti lisääntyy myös kolmannessa lammikossa, mutta paikan vaikeakulkuisuuden ja häiritsevän taustamelun (liikenne / lentomelu) vuoksi varmaa määritystä ei voitu tehdä. Selvitysalueen viitasammakkojen havaintopaikat on esitetty kuvassa 3. Runsaimmin viitasammakoita tavattiin Kyllästämöntien ja Pihkatien risteyksestä itään olevalla lammella (kuva 3.1; 6699125:3399160 (YKJ)), jossa äänteli kymmeniä viitasammakoita iltapäivällä 27.4.2011. Samassa lammessa oli myös runsaasti sammakoita ja rupikonnia kutupuuhissa. Osa sinertävistä viitasammakkokoiraista oli selvästi nähtävissä aluetta rajaavan aidan ulkopuolelta kiikarilla katsottuna. Lampi on alueen sammakoille keskeinen lisääntymispaikka ja sammakoita oli lammessa runsaammin kuin pari sataa metriä etelään olevalla toisella lammikolla. Eteläisempi, Kyllästämöntien ja Havutien risteyksestä n. 50 metriä etelään, oleva lammikko (kuva 3.2; 6698905:3399265 (YKJ)) on myös sammakoiden ja erityisesti vesiliskojen suosiossa, sillä lammikossa ei ole kaloja. Mahdollisesti myös viitasammakot saattaisivat käyttää lammikkoa lisääntymiseen, mutta kartoituksessa siellä havaittiin vain tavallisia sammakoita ja vesiliskoja. Viitasammakoita tavattiin myös Talmantien pohjoispuolella olevasta uimalammesta (kuva 3.3; 6700010:3399350 (YKJ)). Lammessa oli useita viitasammakkokoiraita äänessä 26.4.2011. Paikalta tavattiin myös runsaasti sammakoita ja rupikonnia. Lampi on erityisesti rupikonnien suosiossa, sillä niitä lammessa elävät kalat, mahdollisesti ruutanat, eivät uhkaa yhtä paljon kuin sammakoita ja viitasammakoita. Yksi lammesta tavattu viitasammakkokoiras on kuvassa 3.4. Talmantien varressa oleva uimalampi on sammakoiden kannalta ongelmallinen, sillä ainakin keväällä 2011 lammessa oli vähän vettä, eikä se ilmeisesti ole sovelias talvehtimispaikka sammakoille. Lampi on tyypillinen lisääntymislampi, jonne sammakot vaeltavat talvehtimispaikoiltaan. Vaelluksen aikana etelästä saapuvien sammakoiden tulee ylittää Talmantie, jolloin liikenne muodostaa todellisen uhan sammakoille. Huhtikuun viimeisellä viikolla 2011 toistasataa sammakkoa ja rupikonnaa oli jäänyt autojen yliajamiksi parin sadan metrin matkalla Talmantiellä (kuvat 3.5 & 3.6). Todennäköisesti viitasammakko lisääntyy myös Martinkylätien ja Talmankaaren risteyksestä pari sataa metriä koilliseen olevassa lammessa (kuvat 3.7 & 3.8; 6700960:3399990 (YKJ)), mutta havainto ei ole täysin varma, sillä lammen seutu oli kartoitusaikaan meluisa (liikenne & lentomelu) eikä sammakoiden ääntelyä voinut kuulla tarkasti. Lammen rannat ovat myös ryteikköiset ja sammakoiden kutupaikka on etäällä lammen rannasta, joten lajinmääritys jää epävarmaksi. Tavallista sammakkoa ja rupikonnaa lammessa on runsaasti. Selvityksessä tarkastettiin myös parisenkymmentä muuta viitasammakolle mahdollisesti suotuisaa lisääntymislampea tai lammikkoa, mutta niistä ei tämän kartoituksen yhteydessä saatu havaintoja viitasammakosta, muista sammakkoeläimistä kylläkin. Viitasammakoiden havaintopaikoista vain

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 19 uimalammelta voitiin laskea mätimunaklimpit ja niitä oli parikymmentä. Se tarkoittaa, että ainakin tuon verran naaraita on lisääntynyt lammella. Samalla lammella tavallista sammakkoa oli huomattavasti enemmän, mätimunaklimppejä oli noin 60 kpl. Rupikonnia lammella oli vieläkin enemmän, mutta niiden määrän arviointi on hankalampaa, sillä rupikonnan kutu on nauhamaista eikä eri yksilöiden kutuja tai mätimunia voi ulkoisesti erottaa toisistaan. Kuva 3.1. Kyllästämöntien ja Pihkatien risteyksestä itään oleva aidattu lampi, joka on alueen sammakoiden keskeinen lisääntymispaikka. Siellä tavataan viitasammakkoja, sammakkoja ja rupikonnia, todennäköisesti myös vesiliskoja. Jarmo Saarikivi

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 20 Kuva 3.2. Kyllästämöntien ja Havutien risteyksestä n. 50 m etelään oleva metsälampi on mainio sammakkolampi, sillä siellä ei ole kaloja. Lammikosta ei keväällä 2011 tavattu viitasammakkoa, mutta vesiliskoja ja sammakoita oli runsaasti. Jarmo Saarikivi Kuva 3.3. Talmantien uimalampi, jossa lisääntyvät viitasammakoiden lisäksi sammakko ja rupikonna. Jarmo Saarikivi

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 21 Kuva 3.4. Viitasammakkokoiras Talmantien varressa olevalla uimalammella. Viitasammakkokoiraat ovat lisääntymisaikaan usein sinertäviä. Jarmo Saarikivi Kuva 3.5. Rupikonnakoiras ylittämässä Kuva 3.6. Yliajettuja rupikonnia Talmantiellä Talmantietä 26.4.2011 matkalla uimalammelle. 26.4.2011. Raatoja oli parin sadan metrin Jarmo Saarikivi matkalla toistasataa. Jarmo Saarikivi

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 22 Kuva 3.7. Sammakkolampi Martinkyläntien ja Talmankaaren risteyksestä pari sataa metriä koilliseen. Lammessa lisääntyvät ainakin sammakko ja rupikonna, todennäköisesti myös viitasammakko. Jarmo Saarikivi Kuva 3.8. Sama lampi kuin kuvassa 3.7. Sammakoiden lisääntymispaikka on vastarannalla, kuitenkin etäällä rantaviivasta. Jarmo Saarikivi

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 23 Muut viitasammakkohavainnot Havaitsija: Martti Hildén Havaintoaika: 22. 28.4.2011 Havaintopaikka: Lampi Vanikossa 6700350:3398480 (YKJ) Havainnot: viitasammakko, metsänreunan lammella 27.4. useita kymmeniä; 28.4. paikalla 13 kuturypästä, jolloin sammakot jo kadonneet paikalta sammakko, satoja yksilöitä rupikonna, satoja yksilöitä vesilisko, muutamia havaittiin ryömimässä rannalla Havaitsija: Anni Granroth Havaintoaika: Huhti-toukokuun vaihde 2008 Havainto: Viitasammakon ääntelyä Blekdalissa Rinnetien ojassa pisteessä 6703314:3400700 (YKJ)

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 24 Liite 4. Huomionarvoisten lintulajien esittelyt. Kirjoittajat: Seppo Niiranen & Marko Nieminen. 1. Luokitellut lajit Haapana (Suomen vastuulaji) Haapana pesii Euraasian havumetsävyöhykkeellä ja Suomessa sitä tavataan koko maassa. Kanta on vahvin Pohjois-Suomessa, heikoin Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan vähäjärvisillä alueilla. Haapana viihtyy järvillä, soilla sekä meren rannikolla ja saaristossa. Kaikkein karuimpia vesistöjä se karttaa. Nykyisen haapanakannan kooksi arvioidaan 50 000 paria. Laji on viime vuosikymmeninä asuttanut uusia alueita, kuten Ahvenanmaan. Kokonaisparimäärä kasvoi 1990-luvulle asti ollen parhaimmillaan 70 000, mutta viimeisten kymmenen aikana kanta on selkeästi pienentynyt. Harmaapäätikka (EU D1) Harmaapäätikka esiintyy Euraasian lauhkealla vyöhykkeellä Tyynenmeren rannikolle asti. Suomen kanta keskittyy lounaaseen, mutta laji pesii Keski-Suomessa Jyväskylän korkeudelle asti. Viime vuosina harhailijoista on tullut havaintoja Etelä-Lappia myöten. Harmaapäätikka suosii haapaa kasvavia lehti- ja sekametsiä, jalopuulehtoja sekä kartanopuistoja. Suomen harmaapäätikkakanta on kasvanut viime vuosikymmeninä. Syinä arvellaan olevan talvien leudontuminen ja talviruokinnan runsastuminen. Tikat käyttävät mielellään talvisin ruokintojen rasvatarjontaa. Nykyiseksi parimääräksi arvioidaan 3 000-4 000 paria. Kangaskiuru (EU D1) Kangaskiuru esiintyy pesivänä suurimmassa osassa Eurooppaa sekä Pohjois-Afrikassa ja Aasian länsiosissa. Suomen linnut talvehtivat Länsi- ja Lounais-Euroopassa. Laji viihtyy kuivissa ja puoliavoimissa paikoissa; kuten hiekkamailla, harvoissa kalliomänniköissä ja hakkuualueilla. Hiekkakuopat ja erilaiset kentät ovat olleet suosittuja pesimäpaikkoja, joten kangaskiuru on hyötynyt ihmisen toiminnasta. Ravintonaan kangaskiuru käyttää pääosin selkärangattomia, mutta sille kelpaavat myös monenlaiset siemenet varsinkin muuttoaikaan ja talvisin. Vanhoja tietoja Suomen kangaskiuruista ei paljoa ole, mutta kangaskiurun oletetaan runsastuneen 1900- luvun alkupuolella. Kuitenkin noin 50 vuotta sitten laji alkoi voimakkaasti taantua sekä Suomessa että muulla Euroopassa. Tähän oletetaan vaikuttaneen sekä elinympäristön muutokset että talvikuolleisuus kylminä talvina. Kangaskiurun pesimäkanta oli alimmillaan noin 20 vuotta sitten 600-1 000 paria. Sen jälkeen laji on runsastunut jopa voimakkaasti sekä levittäytynyt pohjoisemmaksi ja kangaskiuru poistettiinkin viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävistä lajeista. Nykyiseksi parimääräksi arvioidaan 4 000-7 000. Kivitasku (VU) Kivitasku esiintyy hyvin laajalla alueella: lähes koko Euraasiassa, Luoteis-Afrikassa ja Pohjois-Amerikan arktisilla alueilla. Suomessa sitä on koko maassa saaristosta pohjoisinta Lappia myöten. Kivitasku on erilaisten kuivien avomaiden lintu. Sitä tavataan meren luodoilla, joutomailla, teiden varsilla, rakennustyömailla, kivikkoisilla pelloilla jne. Suomen linnut talvehtivat Pohjois-Afrikassa, ilmeisesti lähinnä Saharan ympäristössä. Ravintonaan kivitasku käyttää hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Kivitaskun parimääräksi arvioidaan nykyään vain 50 000-100 000 paria, kun se parhaimmillaan oli muutama vuosikymmen sitten 300 000 paria. Laji hyötyi ihmisen toiminnasta, avomaat lisääntyivät. Mutta viimeisinä vuosikymmeninä laidunmaiden ja kivikkoisten hakamaiden väheneminen on vähentänyt kivitaskun ruokailuja pesimispaikkoja. Lisäksi arvellaan talvehtimisalueilla tapahtuneiden muutosten vaikuttaneen lajin vähenemiseen. Uusimmassa uhanalaisluokittelussa kivitasku siirrettiin silmälläpidettävistä vaarantuneeksi. Kurki (EU D1) Kurkea esiintyy Euroopassa ja Länsi-Aasian pohjoisosissa. Suomessa se on lähes koko maahan levinnyt,

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 25 vain aivan pohjoisimmasta Lapista se puuttuu. Laji perinteisesti pesii soilla ja rehevillä lintujärvillä Viime vuosina pesintöjä on todettu pienissä kosteikoissa ja jopa hakkuuaukeilla peltojen tuntumassa. Lajin pääasiallista ravintoa ovat erilaiset kasvien osat: juuret, versot, ruohot, karissut vilja, pelloille jääneet perunat. Eläinravinnosta erilaiset hyönteiset, nilviäiset, kastemadot, jyrsijät ja jopa avomaiden lintujen poikaset kelpaavat kurjelle. Suomen linnut talvehtivat Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Kurjen pesimäkanta on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä Suomessa. Nykyiseksi kannaksi arvioidaan 30 000-40 000 paria. Kurki on yllättävän hyvin sopinut muuttuvaan ympäristöön ja pesii jopa lähellä asutusta. Käenpiika (NT) Käenpiika esiintyy Euroopan länsiosista Japaniin asti. Meillä kanta painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen, missä se viihtyy lehti- ja sekametsissä. Käenpiika on viime vuosikymmeninä vähentynyt Suomessa ja Länsi- Euroopassa huomattavasti. Syyt eivät ole pelkästään täällä pesimäalueilla, vaan myös muuttomatkan varrella ja talvehtimisalueilla trooppisessa Afrikassa. Käenpiika pesii mielellään kottaraispönttöön tikankolojen puuttuessa tai viime aikoina erityisesti lajia varten suunniteltuun pönttöön. Parimääräksi Suomessa arvioidaan nykyisin 10 000-20 000. Koska jyrkimmän kannanlaskun arvellaan olevan ohi, käenpiika siirrettiin uusimmassa uhanalaisluokituksessa vaarantuneista lajeista silmälläpidettäviin. Niittykirvinen (NT) Niittykirvinen pesii Euraasiassa. Suomessa sen levinneisyys kattaa koko maan, mutta Järvi-Suomessa on jonkin verran aukkoisuutta. Niittykirvinen viihtyy erilaisilla avomailla. Pohjois-Suomessa parimäärät ovat tiheimmät suoympäristöissä ja tunturinummilla, Etelä-Suomessa vastaavasti merensaaristossa, rantaniityillä ja erilaisilla avo-ojitetuilla pelloilla. Lajin Suomen kanta talvehtii Etelä-Euroopassa. Ravintonaan niittykirvinen käyttää hyönteisiä, talviaikaan myös muut pikkueläimet ja siemenet kelpaavat. Niittykirvinen runsastui Suomessa 1940-luvulta lähtien; syinä arvellaan olevan avohakkuiden lisääntyminen ja ilmaston lämpenemisen vaikutus talvehtimiseen. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana lajin Suomen pesimäkanta on kuitenkin merkitsevästi taantunut ja niittykirvinen onkin lisätty tuoreessa uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäviin lajeihin. Tähän taas ainakin osasyynä voivat olla maatalouden muutokset. Pesimäkannaksi arvioidaan 400 000-700 000 paria. Palokärki (EU D1) Palokärkeä tavataan suurimmassa osassa Eurooppaa ja Aasiaa. Suomessa se pesii runsaimmin Etelä- ja Keski-Suomessa, Lapissa sitä tavataan harvinaisena koko havumetsävyöhykkeellä. Aiemmin palokärki viihtyi lähinnä vain erämaametsissä. Nykyään se pesii jopa kaupunkiympäristössä. Palokärki vaatii kuitenkin kohtalaisen ison männyn tai haavan pesäpuukseen, joten pelkästään nuorta puuta kasvavat metsät eivät sille riitä. Lisäksi ravinnoksi pitää olla tarjolla riittävästi hevos- ja kekomuurahaisia. Parimääräksi arvioidaan 30 000-50 000. Laji taantui selkeästi metsätalouden tehostumisen myötä, mutta viime aikoina palokärki on selvästi pystynyt sopeutumaan muutoksiin ja parimäärä on ollut kasvussa. Peltosirkku (EU D1, EN) Peltosirkku pesii lähes koko Euroopassa, idässä levinneisyys ulottuu Mongoliaan asti. Laji viihtyy peltoaukeiden reunamilla ja pienissä pensas- tai metsäsaarekkeissa. Jonkin verran sitä tavataan myös hakkuuaukioilla ja rantaniityillä. Peltosirkun levinneisyyshistoria on puutteellisesti tunnettu. Laji todennäköisesti runsastui 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta viimeiset vuosikymmenet sillä on mennyt huonommin ilmeisesti suurimmassa osassa Eurooppaa. Suomen pesimäkannaksi arvioitiin 1940 50-luvuilla 110 000 paria ja 1970 80-luvuilla 180 000 paria. 1990- luvulla peltosirkkukanta alkoi pienentyä hurjaa vauhtia. Nykyiseksi parimääräksi arvioidaan vain 20 000-25 000 paria ja laji on uusimmassa uhanalaisluokituksessa siirretty vaarantuneista erittäin uhanalaisiin. Syitä voimakkaaseen vähenemiseen on ilmeisesti useita: olosuhteiden muutokset muuttomatkan varrella Euroopassa ja talvehtimisalueilla Afrikassa, maatalousympäristössä tapahtuneet muutokset koneellistuminen. Ja jopa liiallinen metsästys on voinut vaikuttaa peltosirkkujen määrään.

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 26 Pikkulepinkäinen (EU D1, NT) Pikkulepinkäinen esiintyy suuressa osassa Eurooppaa ja Länsi-Aasiaa. Suomessa lajin levinneisyysalue ulottuu Etelä-Suomesta Oulun-Kainuun korkeudelle. Laji suosii pensoittuvia peltoja, rantaniittyjä ja hakkuualueita. Pesänsä pikkulepinkäinen rakentaa yleensä pieneen kuusentaimeen tai katajaan. Parimääräksi arvioidaan 50 000-80 000. Vuosittaiset vaihtelut ovat hyvin suuria, joten pitkäaikaismuutoksien selvittely on vaikeaa. Linjalaskentojen mukaan pikkulepinkäinen runsastui 1950-luvun noin 42 000 parista 1970-luvun 160 000 pariin, mutta 2000-luvulla lajin kanta on ollut hieman kasvamaan päin ja se poistettiin silmälläpidettävistä lajeista. Pohjantikka (EU D1, Suomen vastuulaji) Pohjantikkaa tavataan Euroopan pohjoisosista Aasiaan aina Tyynellemerelle asti. Lisäksi se pesii Pohjois- Amerikassa. Suomessa pohjantikkaa on lähes koko maassa, levinneisyys rajoittuu havumetsäalueille. Parhaiten lajin löytää iäkkäistä kuusikoista, missä on runsaasti lahopuuta. Ravintona se käyttää lähinnä hyönteisiä. Puiden kovakuoriaiset, kuten kaarnakuoriaiset ja mantokuoriaiset, ovat tärkeitä ravintokohteita. Jonkin verran pohjantikkaa havaitaan talviruokintapaikoilla syömässä rasvaa. Pohjantikka on lähinnä paikkalintu, mutta joinain syksyinä lajin nuoret yksilöt voivat vaeltaa satojakin kilometrejä reviiriä hakiessaan. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan 20 000-30 000 paria. Laji on vuosikymmenien saatossa taantunut jonkin verran, johtuen etupäässä metsänhoidollisista toimenpiteistä: metsät ovat nuorentuneet ja lahopuu vähentynyt. Suomen pesimäkanta katsotaan kuitenkin elinvoimaiseksi ja pohjantikka poistettiin viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävistä lajeista. Pesimäaikaan pariskunta on erittäin huomaamaton ja pesintä paljastuu usein vasta poikasten ollessa isoja ja äänekkäitä. Tämä hankaloittaa luotettavan kannanarvion tekemistä. Punavarpunen (NT) Punavarpunen on levittäytynyt Suomeen idästä. Sitä tavataan Keski-Euroopasta Tyynellemerelle saakka ulottuvalla alueella. Suomessa sen levinneisyysalue ulottuu etelärannikolta Etelä-Lappiin asti. Laji muuttaa aikaisin syksyllä talvehtimisalueilleen Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Punavarpusen pääasiallista ravintoa ovat kasvien osat, kuten pihlajan, herukoiden ja omenapuiden lehti- ja kukkasilmut. Myös hyönteisiä ja erilaisia siemeniä se käyttää ravintonaan, onpa se viime aikoina oppinut vierailemaan lintujen ruokintapaikoilla syömässä mm. auringonkukansiemeniä. Punavarpunen runsastui voimakkaasti 1900-luvulla, sitä ennen se oli harvinainen pesijä lähinnä Kaakkois- Suomessa. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana laji on kuitenkin taantunut voimakkaasti ja se lisättiin uhanalaisluokituksen silmälläpidettäviin lajeihin. Nykyinen pesimäkantamme on 100 000-150 000 paria, kun se parhaimmillaan oli noin 400 000 paria. Pyy (EU D1) Pyy asustaa Euraasian havumetsävyöhykkeellä ja Suomessakin lähes koko havumetsäalueellamme. Se on hyötynyt metsien kuusivaltaistumisesta, mutta toisaalta lepikoiden vähentyminen vaikeuttaa pyyn ravinnonsaantia talviaikaan. Silloin se käyttää lähes pelkästään koivujen ja leppien norkkoja. Pyy on linnustomme yksi selväpiirteisimmistä paikkalinnuista. Poikueiden hajaannuttua syksyllä voivat pyyt liikkua pidempiä matkoja, joskus niitä tavataan jopa meren lähisaaristossa. Pariskunnat liikkuvat kuitenkin koko vuoden yhdessä, hyvin suppealla alueella. Pyyn poikaset pystyvät lentämään lyhyitä matkoja muutaman päivän ikäisinä untuvikkoina paetessaan saalistajaa. Parimääräksi arvioidaan nykyään 500 000. Aiemmissa parimääräarvioissa on ollut selvästi pienempiä määriä: 200 000-300 000, mutta ne ovat olleet alakanttiin. Joka tapauksessa pyy on vähentynyt viimeisen puolen vuosisadan aikana, parin viimeisen vuosikymmenen aikana taantuminen on ilmeisesti pysähtynyt. Metsästyksestä pienikokoinen pyy ei kärsi yhtä pahasti kuin isommat kanalinnut. Kanahaukalle pyy on tärkeä saaliskohde ja kanahaukan väheneminen on saattanut vaikuttaa pyyn runsastumiseen joillakin alueilla. Rantasipi (NT, Suomen vastuulaji) Rantasipi esiintyy lähes koko Euroopassa levinneisyysalueen ulottuessa pitkälle Aasiaan. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa. Sille kelpaavat karutkin vesistöt, kunhan suojaisaa metsää on tarjolla. Runsaimmin

Talman osayleiskaava alueen linnusto ja viitasammakkoselvitys 2011 27 sitä on järvien rannoilla, mutta myös merenrannat ja jokivarret kelpaavat sille elinympäristöksi. Suomen rantasipit talvehtivat Länsi-Afrikassa. Parimäärä on arviolta 150 000 ja vähennystä on tapahtunut viime aikoina. Syitä vähenemiseen ei tiedetä ja laji lisättiin uusimmassa uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäviin lajeihin. Ruisrääkkä (EU D1, Suomen vastuulaji) Ruisrääkkä pesii Länsi-Euroopasta Keski-Aasian aroille. Suomessa se on vähälukuinen pesimälintu ja painopiste on Etelä- ja Keski-Suomen viljelymailla. Mieluiten laji asustaa pensaattomilla pakettipelloilla, kuivahkoilla rantaniityillä ja heinäpelloilla. Näissä on ruisrääkälle enemmän ravintohyönteisiä kuin viljapelloilla. Ruisrääkkäkanta on romahtanut viimeisen sadan vuoden aikana Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Syynä romahdukseen on maanviljelymenetelmien muuttuminen. Salaojitus sekä heinän- ja viljankorjuun koneellistuminen ja aikaistuminen on ollut ruisrääkälle tuhoisaa. Paljon hautovia lintuja ja poikueita on jäänyt niittokoneiden teriin. Nykyiseksi ruisrääkän pesimäkannaksi Suomessa arvioidaan 3 000 7 000 paria. Vuosittaiset vaihtelut ovat suuria, kevään ja alkukesän säiden mukaan. Pientä elpymistä kannassa on tapahtunut 1960-luvulta lähtien, mutta sata vuotta sitten meillä epäilemättä pesi kymmeniä tuhansia pareja ruisrääkkiä. Aivan viime aikojen kannan kasvun takia ruisrääkkä poistettiin silmälläpidettävistä lajeista. Sirittäjä (NT) Sirittäjää esiintyy suuressa osassa Eurooppaa ja idässä Keski-Aasiaan asti. Suomessa se on eteläinen laji esiintymisrajan kulkiessa Oulun tienoilla. Laji viihtyy lehti- ja sekametsissä, varsinkin lehtomaisissa koivikoissa ja rehevissä kuusikoissa, joissa on runsaasti lehtipuuta. Sirittäjä muuttaa hyvin aikaisin syksyllä ja talvehtii trooppisessa Afrikassa. Suomeen se palaa toukokuussa. Ravintona laji käyttää lähes yksinomaan hyönteisiä, joita se hakee puiden yläosista. Sirittäjä oli Suomessa vähälukuinen pesimälaji 1800-luvulle, jonka jälkeen se runsastui noin sadan vuoden ajan ja levittäytyi pohjoisemmaksi. Parin viimeisen vuosikymmen aikana sirittäjä on kuitenkin vähentynyt voimakkaasti ja se liitettiin viimeisimmässä uhanalaisluokittelussa silmälläpidettäviin lajeihin. Syy vähenemiseen on ilmeisesti muuttoreittien varrella ja talvehtimisalueilla, elinympäristössä Suomessa ei ole tapahtunut niin rajuja muutoksia, että ne selittäisivät vähenemisen. Nykyiseksi parimääräksi arvioidaan 100 000 200 000, kun se 1980-luvulla oli jopa 300 000 paria. Tavi (Suomen vastuulaji) Tavi on pohjoisen pallonpuoliskon metsävyöhykkeellä ja tundralla pesivä laji. Hiljattain eriytettiin Pohjois- Amerikan tavi omaksi lajikseen, amerikantaviksi. Suomessa tavia tavataan koko maassa erilaisilla järvillä, allikkoisilla soilla, merenlahdilla, sisäsaaristossa ja jokivarsilla. Pesimäkanta painottuu lievästi pohjoisempaan Suomeen. Taville kelpaavat pienemmätkin vesistöt, kuten soistuneet metsälammet ja metsien puronvarret. Karuissa vesistöissä se ei viihdy, sillä ruokailupaikaksi pitää löytyä sopivaa kasvustoa rantasoilta tai tulva-alueilta. Myöskään ulkosaaristossa tavia ei tavata pesivänä ja asutuskeskusten rauhattomuutta se karttaa. Tavi ei ole kovin paikkauskollinen kuten monet muut sorsalinnut ja vuosittaiset kannanvaihtelut ovat suuria. Pitkäaikaismuutoksien seuranta on täten vaikeaa. Laji on kuitenkin runsastunut viimeisten 70 vuoden aikana. Tähän on ilmeisesti eniten vaikuttanut vesistöjen rehevöityminen. Nykyiseksi pesimäkannaksi arvioidaan jonkin verran yli 200 000 paria. Tavi kilpailee sinisorsan ja telkän kanssa maamme runsaslukuisimman sorsalinnun tittelistä. Teeri (EU D1, NT) Teeri esiintyy Euraasian havumetsävyöhykkeellä ja Suomessa se pesii Lapin tunturialueita lukuun ottamatta. Se viihtyy sekä lehti- että havumetsissä suosien valoisia metsänreunoja, hakkuuaukioita ja soita, lisäksi niitä näkee saarissa ja pelloilla. Talvisin teeriä löytää helpoimmin koivikoista; teeren pääasiallinen ravinto talvella ovat koivun norkot. Keväällä soidinaikaan koiraat kerääntyvät avoimille paikoille: soille, järvien jäille, pelloille ja hakkuille. Pesät ovat kuitenkin suojaisissa paikoissa metsien ja taimikoiden tiheiköissä. Linjalaskentojen perusteella parimäärää on vaikea arvioida, sillä laskentojen aikaan se piileskelee ja lisäksi naaraita on enemmän kuin koiraita. Nykyisen parimäärän arvioidaan olevan noin 700 000. Kanta on