Kaavoituskatsaus on esillä myös kunnan www-sivuilla:

Samankaltaiset tiedostot
Kaavoituskatsaus 2016

KAAVOITUSOHJELMAN 2018

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

Kaavoitusohjelma 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2015

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

KAAVOITUSKATSAUS 2018

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty ,

S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback

Kaavoituskatsaus. Kaavoituksen vaiheet

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

KAAVOITUSKATSAUS 2017

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

KAAVOITUSKATSAUS 2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

Janakkalan kunta Turenki

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

KAAVOITUSOHJELMA 2019 ASEMAKAAVOITETTAVIEN KOHTEIDEN SIJAINTI

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

KAAVOITUSKATSAUS 2012

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

Leppävirran kunnan kaavoituskatsaus 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kaavaselostus LUONNOS KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

KAAVOITUSKATSAUS 2018

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KAAVOITUSKATSAUS 2017

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Transkriptio:

1

Sisällysluettelo Johdanto 3 Maakunnan liiton vireillä olevat kaava-asiat 4 Rakennusjärjestys ja maapoliittinen ohjelma 6 Asemakaavoituksen kulku ja osallistuminen 7 Vuoden 2016 aikana hyväksytyt asemakaavat 9 Kaavoituskohteita 2017 10 Kaavarungot 19 Yhteystiedot 23 2

Kunta valmistelee kerran vuodessa katsauksen kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa esitellään ne kaavahankkeet, jotka ovat kunnan tiedossa kaavoituskatsauksen valmistelun aikana. Kaavoituskatsaus 2017 esittelee kunnassa vireillä olevat sekä vuoden 2017 aikana vireille tulevat kaavahankkeet. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsaus on esillä myös kunnan www-sivuilla: www.hollola.fi 3

Maakunnan liiton vireillä olevat kaava-asiat Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 2.12.2016 Maakuntakaava on alueiden käyttösuunnitelma, joka sovittaa yhteen valtakunnantason ja maakunnan maankäyttötarpeet. Päijät-Hämeeseen laadittu uusi kokonaismaakuntakaava korvaa lainvoiman saatuaan vuonna 2008 vahvistetun kaavan. Maakuntahallitus voi aikaisintaan helmikuussa 2017 määrätä kaavan tulemaan voimaan niiltä osin, mistä siitä ei ole valitettu. Hämeenlinnan hallinto-oikeus voi muutoksenhakuviranomaisena kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Ympäristöministeriö ei enää vahvista maakuntakaavaa. Maakuntakaavassa keskityttiin sovittamaan yhteen ympäristöhäiriötä tuottavaa toimintaa, kuten moottoriurheilu- ja ampumarata-alueita, tuulivoima-alueita sekä teollisuus- ja varastoalueita mm. pohjavesi-, luonto-, kulttuuri-, maisemaja virkistyskäyttöarvojen kanssa. Liikennejärjestelmätyön rinnalla testattiin maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen sijoittamista liikennemallityön avulla. Kaupan aluevarauksille esitettiin enimmäismitoitukset ja merkinnät korjattiin vastaamaan nykyisiä säädöksiä. Hälvälään osoitettiin monivaiheisen vuoropuhelun päätteeksi puolustusvoimien harjoitusalue ja ampumaratamerkintä melualueineen. Kehittämisenkohdealuemerkintä viestii tarpeesta sovittaa ampumaurheilutoimintojen ja Hollolan taajamatoimintojen kehittäminen yhteen tarkemman suunnittelun, melun torjunnan ja pohjavesien suojelun keinoin. Luonto-, kulttuuriympäristö- ja maisema-arvoihin ja virkistysalueisiin tehtiin lähinnä viranomaisten edellyttämiä päivityksiä, kuten kaavatyön käynnistyspäätöksessä määriteltiin. Lisätietoja maakuntakaavoituksesta Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Päijät-Hämeen liitto p. 040 531 7628, riitta.vaananen@paijat-hame.fi http://www.paijat-hame.fi/ 4

Strateginen yleiskaava Strategisella yleiskaavalla ratkaistaan koko kunnan yleispiirteinen maankäyttö vuoteen 2040 5

Strateginen yleiskaava valmistuu keväällä 2017 Strateginen yleiskaava käsittää koko kunnan alueen. Strategisessa yleiskaavoituksessa keskitytään alueidenkäytön päälinjoihin. Strateginen yleiskaava esitetään yleispiirteisesti tai jopa symbolisin merkinnöin. Siinä korostuvat kunnan rakenteelliset kysymykset, kuten yhdyskunnan toimivuus, lisärakentamisen sijoittamisperiaatteet, keskus- ja palveluverkon suunnittelu, liikenteen järjestelyt sekä yhdyskunnan viherrakenteen kehittäminen. Strategisella yleiskaavalla ratkaistaan koko kunnan yleispiirteinen maankäyttö vuoteen 2040. Erityisesti strategisella yleiskaavalla ratkaistaan eri alueiden rakentamisen volyymit sekä kaavoittamis- ja rakentamisjärjestys. Strategisen yleiskaavan suunnittelussa kaikkien toimintojen sijoittelussa lähtökohtana on kuntatalouden kannalta mahdollisimman edullinen pitkäntähtäimen ratkaisu. Strategisen yleiskaavan laadinnan yhteydessä päätetään millä alueilla voimassa oleva lainvoimainen yleiskaava kumotaan ja missä se jätetään voimaan. Strateginen yleiskaava ei ohjaa suoraan rakentamista. Mikäli myöhemmin laaditaan suoraan rakentamista ohjaavia kaavoja, tulee ne laatia strategisen yleiskaavan linjausten mukaisesti. Strateginen yleiskaava on edennyt vuonna 2016 ehdotusvaiheeseen. Tarkoitus on että valtuusto hyväksyy yleiskaavan keväällä 2017. Strategista yleiskaavaa laatii Ramboll Finland Oy. Kaavatyön etenemistä voi seurata suoraan hankkeen omilta sivuilta: http://projektit.ramboll.fi/kaavoitus/hollola/yleiskaava/ 6

Rakennusjärjestys Maankäyttö- ja rakennuslain 14 :n mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Siinä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty. Uusi rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.1.2017. Maapoliittinen ohjelma Maapolitiikka käsittää maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Hyvin hoidettu maapolitiikka on yksi kunnan keskeisistä menestystekijöistä. Kunnan strategisena päämääränä on yhdyskunnan ja ympäristön hallittu kehittäminen. Tavoitteena on eheä yhdyskuntarakenne, elinympäristön viihtyisyys sekä hallittu ja ohjattu väestökasvu koko kunnan alueella. Yhdyskuntarakennetta eheytetään sijoittamalla uudet asuntoalueet lähelle palveluja ja rakennettua infraa. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää kestävää ja pitkäjänteistä maapolitiikkaa sekä määrätietoista ja johdonmukaista maanhankintaa keskeisiltä alueilta kaavoitusta varten. Kaikkien maankäytön ohjauksen toimenpiteiden tulee vaikuttaa samaan suuntaan, jotta maankäytölle asetetut toiminnalliset, laadulliset ja taloudelliset tavoitteet voivat toteutua. Kunnan maankäytön päätavoitteena on varmistaa kysyntää vastaava tonttitarjonta eheässä yhdyskuntarakenteessa, jossa kunnan ja yksityisten toimijoiden on mahdollista järjestää asukkaiden ja yritysten tarvitsemat toimivat, laadukkaat ja kustannustehokkaat lähipalvelut. Hollolan valtuusto hyväksyi maapoliittisen ohjelman 12.4.2010. Maapoliittinen ohjelma tarkistetaan strategisen yleiskaavatyön yhteydessä. 7

Asemakaavan käsittelyvaiheet ja osallistumisen mahdollisuudet 8

Hyväksytyt asemakaavat 2016 Salpakankaantie 4 Rakennuspaikat kahdelle kerrostalolle Keskuskatu 6 Rakennuspaikat kolmelle kerrostalolle Tervatien ja Tiilijärventien kulma Rakennuspaikat yhdelle kerrostalolle 9

Hyväksytyt asemakaavat 2017 Kaavoituskohteita 2017 Pyhäniemen kartanon alue Asemakaava mahdollistaa vapaaajanrakentamista sekä matkailua palvelevaa ja tukevaa toimintaa. Tarmontie 7 ja 9 Kaava lisätä tontin rakennusoikeutta siten, että nykyistä liiketoimintaa on mahdollista kehittää tulevaisuudessa mm. vähittäiskaupan suuryksiköksi. 10

Vireillä olevat asemakaavat Harjurinne Harjurinteen alue sijoittuu Soramäentien eteläpuolelle, jyrkkään luoteisrinteeseen. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa teollisuustontit asumiseen ja kaavoittaa alueelle kerrostalo- ja rivitaloasutusta. Tontille tavoitellaan 4-6 asuinkerrostalon sijoittamista tai vaihtoehtoisesti osaan aluetta rivitaloasuntoja. Asemakaavan tavoitteena on myös parantaa Soramäentien ja Tiilikankaantien liittymän turvallisuutta tutkimalla kiertoliittymän sijoittamista liittymään. Alueen asemakaavoitus käynnistyi vuoden 2016 aikana. Kuntotien mutkan pientaloalue Suunnittelualue sijoittuu Kartanon kunnanosaan Perhoslehdon uuden asuinalueen itäpuolelle. Tavoitteena on kaavoittaa alueelle noin 10-20 omakotitonttia. Alueen kaavoittamisella vastataan kunnan tavoitteeseen kasvattaa keskustan asukaslukua. Kaavoitustyö käynnistyi vuoden 2016 aikana. 11

Ojastenmäki III Kaavakohde sijaitsee Hämeenkosken kunnanosassa Ojastenmäen teollisuusalueella, valtatien 12 länsipuolella. Asemakaavan tavoitteena on osoittaa alueelle yritystoimintaa, jota sinne on jo muodostunut. Kaavatyö on käynnistynyt kunnan (silloisen Hämeenkosken) aloitteesta. Kaavoitus on tullut vireille 2010. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 2015. Paassilta II Kaavoitettava alue rajoittuu pohjoisosasta eteläisen kehätien Soramäen eritasoliittymän ramppiin. Alueen pinta-ala on noin 14,9 hehtaaria. Asemakaavan tavoitteena on kaavoittaa alue yritystoiminnan alueeksi. 12

Raikkosen asemakaava Kaavakohde sijaitsee Vesijärven rannalla Kukkilassa, Lahden kaupungin rajalla, noin 6 km pohjoiseen Lahden kaupungin keskustasta. Tavoitteena on saada kaavoitettua alueelle tontteja, jotka soveltuvat maastosta riippuen 1-3 kerroksisille asuinrakennuksille ja kehittää aluetta korkeatasoiseksi asuinalueeksi. Hankkeeseen on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta. Hanke edellyttää maankäyttösopimuksen laadintaa. Valkinharjuntie Kaava-alue sijoittuu Hämeenkosken kirkonkylän koillisosaan. Alueen pinta-ala on noin 1.6 hehtaaria. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi merkityt korttelit omakotitalotonteiksi. Asemakaavamuutos tehdään yksityisen maanomistajan aloitteesta. 13

Kukonkangas Kaava-alueen pinta-ala on noin 62 hehtaaria. Alueelle kaavoitetaan omakotitaloja ja muita pientaloja. Alueelle on mahdollista sijoittaan noin 130 pientalotonttia. Kaavoituksen tavoitteena on lisätä kunnan tonttitarjontaa kuntakeskuksen palvelujen lähialueella. 14

Vireillä vuoden 2017 aikana tulevat asemakaavat Koulurinteentien Vanhatalontien liittymän asemakaavamuutos Alueelle kaavoitetaan asumista. Alueen pinta-ala on noin 1 hehtaaria. Hankkeeseen on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta. Hanke edellyttää maankäyttösopimuksen laadintaa. Parinpellon laajennus Kaavoitettavan alueen kunnan omistuksessa olevan alueen pinta-ala on noin 10 hehtaaria. Kaavoituksen alussa tutkitaan lähialueen yksityisten omistamien alueiden mahdollisuudet liittää asemakaavoitettavaan alueeseen. Kaavan tavoitteet on omakotitonttitarjonnan lisääminen Kirkonseudun maaseutumaisesta ympäristöstä. Kyläalueiden kehittämisellä mahdollistetaan Hollolan kunnan monipuolinen tonttitarjonta. Kunnan omistamille maille on tavoitteena kaavoittaa noin 25 omakotitonttia. 15

Vt12 eteläisen kehätien Nostavan liittymän eteläpuoli Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa tieyhteyden rakentaminen Nostavan logistiikka-alueelle ja yritystoiminnan kaavoittaminen eritasoliittymän tuntumaan. Kukonkoivun liittymän asemakaava ja asemakaavamuutos Kukonkoivun eritasoliittymän tuntumassa oleva alue on tarkoitus asemakaavoittaa yritystoiminnan alueeksi. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 6,5 hehtaaria. 16

Mallasharjun asemakaavan muutos Kaavoitustyö tehdään kaavarungon pohjalta. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 3,4 hehtaaria. Suunnittelutyön aikana tutkitaan alueen käyttötarkoituksen muutosta esim. asumiskäyttöön ja/tai työpaikka-alueeksi. Kiventöyryntien asemakaava Kaavoitustyö tehdään kaavarungon pohjalta. Alue sijaitsee Kalliolan koulun eteläpuolella, Rätikön omakotitaloalueen vieressä. Kaavan tavoitteena on omakotitonttitarjonnan lisääminen koulun läheisyydessä. 17

Messilän kylpylän ja lomakylän asemakaava Messilä-Tiirismaan osayleiskaavan, joka on saanut lainvoiman, tavoitteena on mahdollistaa Messilän alueen kokonaisvaltainen kehittäminen ympärivuotiseksi vapaa-ajankeskukseksi alueen luonto- ja virkistysarvoja kunnioittaen ja niiden vahvuuksia hyödyntäen. Tällä asemakaavahankkeella mahdollistetaan em. osayleiskaavalle asetettujen tavoitteiden toteuttaminen. 18

Kaavarungot Kaavarunko on yleispiirteinen suunnitelma, joka laaditaan asemakaavoituksen pohjaksi. Sen tarkoituksena on tarkentaa alueen kehittämistavoitteita ennen asemakaavoituksen vireille tuloa. Kaavarungolla tarkastellaan asemakaavoitettavan alueen liittymistä yhdyskuntarakenteeseen ja lähiympäristöön laajemmin kuin varsinaisessa asemakaavassa. Kaavarunko ei ole maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavataso. Suunnitelma viedään tiedoksi kunnanhallitukselle, mutta sitä ei aseteta virallisesti nähtäville eikä siitä ole kommentointi- tai valitusmahdollisuutta. Seuraavilla sivuilla esitellään alueet, joille kunta tekee vuoden 2017 aikana kaavarunkotarkasteluja. 19

Mallasharjun kaavarunko Alue sijaitsee Salpakankaan teollisuusalueen tuntumassa, Terveystien pohjoispuolella. Alueella toimii kunnan varikko. Kaavarunkotyön tavoitteena on tutkia varikkoalueen jatkokehittämistä. Suunnittelutyön aikana tutkitaan alueen käyttötarkoituksen muutosta esim. asumiskäyttöön ja/tai työpaikka-alueeksi. Koulukeskuksen eteläpuolisen alueen kaavarunko Alueen maankäyttövaihtoehtoja tarkastellaan kaavarunkotyönä ennen varsinaista asemakaavoitusta. 20

Kiventöyryntie, kaavarunko Alue sijoittuu Kiventöyryntien ja Vesikansantien (vt24) väliin, josta Hollolan kunta on hankkinut maata asemakaavoittaakseen alueelle pientaloasumista. Alueelle laaditaan ennen asemakaavoitusta kaavarunko, jolla tarkastellaan mm. vaihtoehtoja katujärjestelyjen/-linjausten osalta. Kaavarunkona tarkasteltavan alueen laajuus tarkentuu työn käynnistyttyä. 21

Eteläisen kehätien ympäristö, kaavarunko Lahden eteläisen kehätien varren maankäyttövaihtoehtoja tarkastellaan kaavarunkotyönä ennen varsinaista asemakaavoitusta. 22

Yhteystiedot Kaavoitus Virastotie 3, 15870 Hollola Yhteyshenkilöt Maankäyttöpäällikkö Tuloisela Katariina 044 780 1359 Hankekaavoittaja Kurosawa Henna 044 780 1358 Kaavoittaja Vanhala Maria 044 780 1353 Suunnitteluavustaja Leppäsalo Minna 044 780 1490 etunimi.sukunimi@hollola.fi 23