Kaavoituskatsaus 2016
|
|
- Kirsi-Kaisa Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaavoituskatsaus 2016 Hollolan kunta Kaavoitus Tela
2 Sisällysluettelo Johdanto 3 Maakunnan liiton vireillä olevat kaava-asiat 4 Strateginen yleiskaava 5 Rakennusjärjestys ja maapoliittinen ohjelma 6 Kaavoituksen kulku ja osallistuminen 7 Vuoden 2015 aikana hyväksytyt kaavat 10 Kunnan vireillä olevat tai lähiaikoina vireille tulevat asemakaavahankkeet 11 Yksityisen vireillä olevat tai lähiaikoina vireille tulevat asemakaavahankkeet 13 Kaavarungot 16 2
3 Johdanto Kunta valmistelee kerran vuodessa katsauksen kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa esitellään ne kaavahankkeet, jotka ovat kunnan tiedossa kaavoituskatsauksen valmistelun aikana. Kaavoituskatsaus 2016 esittelee kunnassa vireillä olevat sekä vuoden aikana vireille tulevat kaavahankkeet. Nämä kaavahankkeet kuvataan tarkemmin kaavoitusohjelmassa. Kaavoituskatsaus on tarkoitettu ensisijaisesti tiedotteeksi kuntalaisille antaen samalla tietoa siitä, miten ja mistä kaavoitukseen liittyvistä asioista saa lisätietoja ja miten voi osallistua. Yleiskaavoituksessa keskitytään vuonna 2016 koko kunnan kattavaan strategisen yleiskaavatyöhön. Tavoitteena on saada yleiskaava ehdotusvaiheeseen vuoden aikana. Asemakaavoituksessa on viime vuosina panostettu erityisesti houkutteleviin yritysalueisiin. Lahden eteläisen kehätien liittymäalueen ympäristöön on kaavoitettu Hopeakallion sekä Paassillan yritysalueet. Asemakaavoituksessa on myös painottunut uusien elinkaarikoulujen eli yläkoulun ja Kalliolan koulun koulutonttien kaavoittaminen. Molemmat koulut valmistuvat syksyllä Tulevien vuosien tavoitteena on panostaa eri asumismuotojen riittävään tonttitarjontaan ja viihtyisiin asuinalueisiin. Kaavoituskatsaus on esillä myös kunnan www-sivuilla: 3
4 Maakunnan liiton vireillä olevat kaava-asiat Päijät-Hämeen voimassa oleva maakuntakaava on vuodelta Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto käynnisti kesäkuussa 2010 maakuntahallituksen esityksen mukaisesti uuden maakuntakaavatyön. Maakuntakaavaa laaditaan kokonaismaakuntakaavana, joka vahvistuessaan korvaa vahvistetun Päijät-Hämeen maakuntakaavan. Maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan tarkemmat tavoitteet. Maakuntakaavatyön kanssa samaan aikaan on ollut käynnissä liikennejärjestelmätyö, joka hyväksyttiin joulukuussa Sen yhteydessä tehty sijainnin suunnittelu ja liikenteellisten vaikutusten arviointi ovat olleet pohjana kaavaehdotuksen aluevarauksille. Kaavakartta, merkinnät ja määräykset sekä selostus on pääosin laadittu vuoden 2014 aikana. Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä kevät-kesällä Saadun palautteen perusteella laaditut vastineet ja toimenpiteet niiden johdosta hyväksyttiin maakuntahallituksessa Samalla maakuntahallitus päätti, että kaava on tarpeen laittaa uudelleen korjattuna nähtäville, koska korjauksia oli useita ja erityisesti eräiden tie- ja sähköverkon uusien ratkaisujen vuoksi sitä pidettiin tärkeänä. Maankäyttö- ja rakennuslain muutos astui voimaan ja asetusmuutos Päijät-Hämeen korjatusta maakuntakaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta (MRA /119) ja järjestettävä viranomaisneuvottelu (MRA11, /119) ennen kaavaehdotuksen laittamista julkisesti nähtäville. Ympäristöministeriö ei enää vahvista maakuntakaavoja (asetuksen 14 on kumottu). Korjattu maakuntakaavaehdotus on tavoitteena saada maakuntavaltuuston joulukuun 2016 kokoukseen hyväksyttäväksi. Lisätietoja: ja Riitta Väänänen aluesuunnittelupäällikkö Päijät-Hämeen liitto , riitta.vaananen(at)paijat-hame.fi 4
5 Strateginen yleiskaava Strateginen yleiskaava käsittää koko kunnan alueen. Strategisessa yleiskaavoituksessa keskitytään alueidenkäytön päälinjoihin. Strateginen yleiskaava esitetään yleispiirteisesti tai jopa symbolisin merkinnöin. Siinä korostuvat kunnan rakenteelliset kysymykset, kuten yhdyskunnan toimivuus, lisärakentamisen sijoittamisperiaatteet, keskus- ja palveluverkon suunnittelu, liikenteen järjestelyt sekä yhdyskunnan viherrakenteen kehittäminen. Strategisella yleiskaavalla ratkaistaan koko kunnan yleispiirteinen maankäyttö vuoteen Erityisesti strategisella yleiskaavalla ratkaistaan eri alueiden rakentamisen volyymit sekä kaavoittamis- ja rakentamisjärjestys. Strategisen yleiskaavan suunnittelussa kaikkien toimintojen sijoittelussa lähtökohtana on kuntatalouden kannalta mahdollisimman edullinen pitkäntähtäimen ratkaisu. Strategisen yleiskaavan laadinnan yhteydessä päätetään millä kaikilla alueilla voimassa oleva lainvoimainen yleiskaava kumotaan ja missä se jätetään voimaan. Strateginen yleiskaava ei ohjaa suoraan rakentamista. Mikäli myöhemmin laaditaan suoraan rakentamista ohjaavia kaavoja, tulee ne laatia strategisen yleiskaavan linjausten mukaisesti. Tavoitteena on edetä vuonna 2016 ehdotusvaiheeseen ja hyväksyä kaava keväällä Strategista yleiskaavaa laatii Ramboll Finland Oy. Kaavatyön etenemistä voi seurata suoraan hankkeen omilta sivuilta: 5
6 Rakennusjärjestys ja maapoliittinen Rakennusjärjestys ohjelma Maankäyttö- ja rakennuslain 14 :n mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Siinä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty. Rakennusjärjestystä uusitaan vuoden 2016 aikana. Maapoliittinen ohjelma Maapolitiikka käsittää maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Hyvin hoidettu maapolitiikka on yksi kunnan keskeisistä menestystekijöistä. Kunnan strategisena päämääränä on yhdyskunnan ja ympäristön hallittu kehittäminen. Tavoitteena on eheä yhdyskuntarakenne, elinympäristön viihtyisyys sekä hallittu ja ohjattu väestökasvu koko kunnan alueella. Yhdyskuntarakennetta eheytetään sijoittamalla uudet asuntoalueet lähelle palveluja ja rakennettua infraa. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää kestävää ja pitkäjänteistä maapolitiikkaa sekä määrätietoista ja johdonmukaista maanhankintaa keskeisiltä alueilta kaavoitusta varten. Kaikkien maankäytön ohjauksen toimenpiteiden tulee vaikuttaa samaan suuntaan, jotta maankäytölle asetetut toiminnalliset, laadulliset ja taloudelliset tavoitteet voivat toteutua. Kunnan maankäytön päätavoitteena on varmistaa kysyntää vastaava tonttitarjonta eheässä yhdyskuntarakenteessa, jossa kunnan ja yksityisten toimijoiden on mahdollista järjestää asukkaiden ja yritysten tarvitsemat toimivat, laadukkaat ja kustannustehokkaat lähipalvelut. Hollolan valtuusto hyväksyi maapoliittisen ohjelman Maapoliittinen ohjelma tarkistetaan strategisen yleiskaavatyön yhteydessä. 6
7 Kaavoituksen kulku ja osallistuminen Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kaavan valmisteluvaiheen vuorovaikutuksen järjestämistä. Kunnan tulee tiedottaa kaavoituksen alkamisesta niille, joita se koskee. Heille tulee myös järjestää mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun. Jokaisesta kaavasta on tehtävä riittävän aikaisessa vaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa arvioidaan kaavan vaikutuksia sekä selvitetään osalliset ja tavat vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi. Osallisia ovat asukkaat, maanomistajat ja kaikki ne, joiden oloihin maankäyttöratkaisulla voi olla vaikutusta. Vuorovaikutus ja vaikutusten arviointi suunnitellaan jokaista kaavaa varten erikseen, siksi myös osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja laajuus vaihtelevat. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja ympäristöönsä myös tekemällä aloitteita ja osallistumalla kaavoitusta koskevaan keskusteluun ja yksittäisistä kaavoista järjestettäviin esittely- ja neuvottelutilaisuuksiin. Virallisesti kaavoihin voi vaikuttaa esittämällä mielipiteitä valmisteluvaiheessa kaavaluonnoksesta ja muistutuksia kaavaehdotuksesta niiden ollessa nähtävillä. MRA 30 :n mukaisesti osallisille varataan tilaisuus mielipiteensä esittämiseen kaavaa valmisteltaessa asettamalla kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto nähtäville. Kaavaehdotuksen ollessa julkisesti nähtävillä (MRA 19 ja 27 ) maanomistajat ja kuntalaiset voivat tehdä kaavasta kirjallisen muistutuksen. Kaavan nähtävillä olosta kuulutetaan kunnan ilmoitustaululla sekä Hollolan Sanomissa. Nähtävillä oleva aineisto löytyy Hollolan kunnan nettisivuilta sekä kunnanviraston ala-aulan ilmoitustaululta. 7
8 Kaavan käsittelyvaiheet ja osallistumisen mahdollisuudet 8
9 Kaavoitukseen liittyvää sanastoa Maankäyttösopimus Maankäyttösopimuksilla tarkoitetaan sopimuksia, joilla kunta ja maanomistaja keskenään sopivat maanomistajan omistaman alueen asemakaavoituksen käynnistämisestä sekä kaavan toteuttamiseen liittyvistä osapuolten välisistä oikeuksista ja velvoitteista. Maankäyttösopimus solmitaan silloin, kun asemakaava laaditaan yksityisen maanomistajan maalle ja asemakaavan laatimisesta tai sen muuttamisesta seuraa maanomistajalle merkittävää hyötyä. Maankäyttösopimukset perustuvat Maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 12a-luku ). Sopimus tehdään sen jälkeen, kun kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Sopimuksessa sovitaan kaavan toteuttamisen aikataulusta, yhteistyöstä ja maanomistajan osallistumisesta kaava-aluetta palvelevan yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. Hankekaava Hankekaava laaditaan yksityisen aloitteesta. Usein kaavan taustalla on konkreettinen hanke ja aikataulu. Tavoitteena on laatia asemakaava, joka vastaa maanomistajan hanketta. Hankekaavoista laaditaan maankäyttösopimus. 9
10 Vuoden 2015 aikana hyväksytyt kaavat Seuraavat kaavat on hyväksytty vuoden 2015 aikana Hollolassa ja Hämeenkoskella: Yläkoulu ja Heinsuon urheilukeskus, asemakaavan muutos (01-244) Hopeakallion kevyen liikenteen väylä, asemakaavan muutos (02-245) Herralan junapysäkin seutu, asemakaava ja asemakaavan muutos (15-240) Manskiven ranta-asemakaava (19-223) Heikkilänmäentie 3 ja 3A, asemakaavan muutos (23-246) Heikkilän asemakaava Nostavan osayleiskaavan muutos Patiokallion alueella (Y 14) Hämeenkosken keskustan ja ympäristön osayleiskaava 10
11 Kunnan vireillä olevat tai lähiaikoina vireille tulevat asemakaavahankkeet 1 Harjurinne Harjurinteen alue sijoittuu Soramäentien eteläpuolelle, jyrkkään luoteisrinteeseen. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa teollisuustontit asumiseen ja kaavoittaa alueelle kerrostalo- ja rivitaloasutusta. Tontille tavoitellaan 4-6 asuinkerrostalon sijoittamista tai vaihtoehtoisesti osaan aluetta rivitaloasuntoja. Asemakaavan tavoitteena on myös parantaa Soramäentien ja Tiilikankaantien liittymän turvallisuutta tutkimalla kiertoliittymän sijoittamista liittymään. Alueen asemakaavoitus käynnistyy vuoden 2016 aikana. 2 Kuntotien mutkan pientaloalue Suunnittelualue sijoittuu Kartanon kunnanosaan Perhoslehdon uuden asuinalueen itäpuolelle. Tavoitteena on kaavoittaa alueelle noin omakotitonttia. Alueen kaavoittamisella vastataan kunnan tavoitteeseen kasvattaa keskustan asukaslukua. Kaavoitustyö käynnistetään vuoden 2016 aikana. 11
12 3 Parinpellon asemakaava-alueen laajennus Alue sijoittuu Kirkonseudulle ja rajautuu Parinpellon asemakaavoitettuun asuinalueeseen. Tavoitteena on omakotitonttitarjonnan lisääminen Kirkonseudun maaseutumaisesta ympäristöstä. Kunnan omistamille maille on tavoitteena kaavoittaa omakotitonttia. Kaavoitustyö käynnistetään vuoden 2016 aikana. 4 Ojastenmäki III Kaavakohde sijaitsee Hämeenkosken kunnanosassa Ojastenmäen teollisuusalueella, valtatien 12 länsipuolella. Asemakaavan tavoitteena on osoittaa alueelle yritystoimintaa, jota sinne on jo muodostunut. Kaavatyö on käynnistynyt kunnan (silloisen Hämeenkosken) aloitteesta. Kaavoitus on tullut vireille Kaavaehdotus on ollut nähtävillä
13 Yksityisen vireillä olevat tai lähiaikoina vireille tulevat asemakaavahankkeet 5 Tarmontie 7 ja 9, asemakaavan muutos Kaavoitettava alue sijoittuu Tarmontien ja Hämeenlinnantien väliin. Paikalla sijaitsee Naisten Pukutehtaan myymälätilat sekä K-Supermarket. Kaavan tavoitteena on lisätä tontin rakennusoikeutta siten, että nykyistä liiketoimintaa on mahdollista kehittää tulevaisuudessa mm. vähittäiskaupan suuryksiköksi. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä ja asemakaavatyötä on tavoitteena jatkaa vuoden 2016 aikana. 13
14 6 Salpakankaantie Kaavoitettava alue sijoittuu valtatien 12 eteläpuoleiselle alueelle, Salpakankaantien varteen. Kaava-alueella sijaitsi koulu- ja päiväkotikäytössä ollut rakennus, joka purettiin kesällä Kaavan tavoitteena on mahdollistaa alueen asumis- ja palveluasumiskäyttö. Asemakaavan laadinta on edennyt kaavaehdotusvaiheeseen. Tavoitteena on saada asemakaava hyväksytyksi kesällä Kaava on hankekaava, johon on ryhdytty yksityisen tahon aloitteesta. 14
15 7 Raikkosen asemakaava Kaavakohde sijaitsee Vesijärven rannalla Kukkilassa, Lahden kaupungin rajalla, noin 6 km pohjoiseen Lahden kaupungin keskustasta. Tavoitteena on saada kaavoitettua alueelle tontteja, jotka soveltuvat maastosta riippuen 1-3 kerroksisille asuinrakennuksille ja kehittää aluetta korkeatasoiseksi asuinalueeksi. Tavoite on edetä kaavoituksessa vuonna Hankkeeseen on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta. Hanke edellyttää maankäyttösopimuksen laadintaa. 8 Pyhäniemen kartanon asemakaava Kaavakohde sijaitsee Pyhäniemen kunnanosassa, noin kaksi kilometriä Hollolan kirkolta itään. Asemakaava mahdollistaa vapaa-ajanrakentamista sekä matkailua palvelevaa ja tukevaa toimintaa. Tavoite on saada kaava hyväksyttyä vuonna Hankkeeseen on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta. Hanke edellyttää maankäyttösopimuksen laadintaa. 15
16 Kaavarungot Kaavarunko on yleispiirteinen suunnitelma, joka laaditaan asemakaavoituksen pohjaksi. Sen tarkoituksena on tarkentaa alueen kehittämistavoitteita ennen asemakaavoituksen vireille tuloa. Kaavarungolla tarkastellaan asemakaavoitettavan alueen liittymistä yhdyskuntarakenteeseen ja lähiympäristöön laajemmin kuin varsinaisessa asemakaavassa. Kaavarunko ei ole maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavataso. Suunnitelma viedään tiedoksi kunnanhallitukselle, mutta sitä ei aseteta virallisesti nähtäville eikä siitä ole kommentointi- tai valitusmahdollisuutta. Seuraavilla sivuilla esitellään alueet, joille kunta tekee vuoden 2016 aikana kaavarunkotarkasteluja. 16
17 9 Varikon kaavarunko Alue sijaitsee Salpakankaan teollisuusalueen tuntumassa, Terveystien pohjoispuolella. Alueella toimii kunnan varikko. Kaavarunkotyön tavoitteena on tutkia varikkoalueen jatkokehittämistä. Suunnittelutyön aikana tutkitaan alueen käyttötarkoituksen muutosta esim. asumiskäyttöön ja/tai työpaikka-alueeksi. Tavoitteena on saada kaavarunkotyö valmiiksi vuoden 2016 aikana. 10 Koulukeskuksen eteläpuolisen alueen kaavarunko Alueen maankäyttövaihtoehtoja tarkastellaan kaavarunkotyönä ennen varsinaista asemakaavoitusta. Kaavarunkotyö on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2016 aikana. 17
18 11 Kiventöyryntie, kaavarunko Alue sijoittuu Kiventöyryntien ja Vesikansantien (vt24) väliin, josta Hollolan kunta on hankkinut maata asemakaavoittaakseen alueelle pientaloasumista. Alueelle laaditaan ennen asemakaavoitusta kaavarunko, jolla tarkastellaan mm. vaihtoehtoja katujärjestelyjen/-linjausten osalta. Kaavarunkotyö on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2016 aikana. Kaavarunkona tarkasteltavan alueen laajuus tarkentuu työn käynnistyttyä. 18
19 12 Eteläisen kehätien ympäristö, kaavarunko Lahden eteläisen kehätien varren maankäyttövaihtoehtoja tarkastellaan kaavarunkotyönä ennen varsinaista asemakaavoitusta. Kaavarunkotyö on tavoitteena aloittaa vuoden 2016 aikana. 19
20 Yhteystiedot Kaavoitus-yksikkö Virastotie 3, Hollola Yhteyshenkilöt Maankäyttöpäällikkö Tuloisela Katariina Hankekaavoittaja Kurosawa Henna Kaavoittaja Vanhala Maria Suunnitteluavustaja Leppäsalo Minna
Kaavoituskatsaus on esillä myös kunnan www-sivuilla:
1 Sisällysluettelo Johdanto 3 Maakunnan liiton vireillä olevat kaava-asiat 4 Rakennusjärjestys ja maapoliittinen ohjelma 6 Asemakaavoituksen kulku ja osallistuminen 7 Vuoden 2016 aikana hyväksytyt asemakaavat
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on
HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
KAAVOITUSOHJELMAN 2018
KAAVOITUSOHJELMAN 2018 KOHTEET KARTALLA 1. Harjurinne 2. Ojastenmäki III 3. Kukonkangas 4. Vt12 eteläisen kehätien Nostavan eritasoliittymä eteläpuoli 5. Hopeakallion yritysalueen asemakaavan muutos 6.
NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ranua SIMOJÄRVEN KALASATAMAN ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.05.2019 Seitap Oy Ranuan kunta 2019 Seitap Oy Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
VARTIONIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TILA KOIVUKANGAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki VARTIONIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TILA KOIVUKANGAS 698-409-36-43 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.06.2019 Seitap Oy
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
KAAVOITUSKATSAUS 2015
HOLLOLAN KUNTA MAANKÄYTTÖPALVELUT Tekninen lautakunta 17.3.2015 Valtuusto YLEISTÄ Maankäy ö- ja rakennuslain 7 mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laa a katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVOITUSKATSAUS 2012
KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback
S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 26.5.2017 Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty ,
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty 19.7.2018, 8.2.2019 Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.10.2015 ALAJÄRVEN KAUPUNKI Kullanmutkan asemakaavan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria 8.9.2017 Yla PIR 891/1103/2016 PIR 996/1103/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-
Kaavoitusohjelma 2016
Hollolan Kunta Kaavoitusohjelma 2016 Kaavoitus Kunnanhallitus 2.5.2016 ESIPUHE Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan on vähintään kerran vuodessa laadittava kaavoituskatsaus vireillä olevista ja lähiaikoina
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu
Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava
Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:
22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.
KAAVOITUSKATSAUS 2015
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos
KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-
Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava
Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Liitekartta: kaava-alueen alustava rajaus... 8
Muuramen kunta Hautalahden asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.5.2015/17.1.2017 Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Suunnitelman nimi ja suunnittelualue... 2 2. Suunnittelutehtävän määrittely
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.
KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TARMONTIE 7, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hollola, Tiirismaan (11) kunnanosa, korttelin 113 tontteja 4 ja 5 koskeva asemakaavan muutos. Suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee