HYVÄ VAPAA-AIKA PARASTA OPPIA

ANNA ANTTILA HYVÄ VAPAA-AIKA PARASTA OPPIA Raportti vapaa-ajan tuen vaikutuksista nuorten sosiaalisiin suhteisiin, koulu menestykseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin

ANNA ANTTILA HYVÄ VAPAA-AIKA PARASTA OPPIA Raportti vapaa-ajan tuen vaikutuksista nuorten sosiaalisiin suhteisiin, koulu menestykseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin

SISÄLLYS JULKAISIJA Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ISBN 978-951-9245-37-9 TAITTO Maarit Hohteri INFOGRAFIIKKA Hanna Jurvelin KANSIKUVA Maarit Hohteri HELSINKI 2017 SISÄLLYS...5 JOHDANTO...7 TUTKIMUKSEN KOHDE...12 TUTKIMUSAINEISTOT JA MENETELMÄT...16 TUTKIMUKSENTEON VAIHEITA LUKUVUOSITTAIN...20 Tutkimuksenteon esteitä ja eettistä pohdintaa...22 TULOKSET...26 Ensimmäisen vuoden tuloksia...26 Kohteena helsinkiläisten yläkoulujen normaaliluokkien tavalliset oppilaat...27 Erilaisia perheitä...28 Rahan ja ajan puute esteenä harrastuksille...29 Koulutilan ja sen sijainnin merkitys...30 Internet vapaa-ajan tilana...32 Netti poistaa välimatkat...33 Seiskaluokkalaisen täydellinen päivä...34 Olen paratiisissa Hyvä vapaa-aika lapsuuden ja aikuisuuden välissä...39 Minne peruskoulun jälkeen?...40 Toisen toimintavuoden kohteina kahdeksasluokkalaiset...40 Tutkijapajassa pohdittiin nuorisotalojen merkityksellisyyttä...42 Vertailua edellisiin lukukausiin...45 Viimeinen kevät...47 Vapaa-ajan ohjauksen vaikutus koulunkäyntiin ja kouluviihtyvyyteen...50 Suosituimmat harrastukset ja omat jutut...53 Raha ei yksin ratkaise, lähipiirin harrastuskulttuuri merkityksellistä...56 Pahinta on yksinäisyys...56 Yksi tavallinen keskiverto-hemmo hankkeen alussa ja lopussa muuttuiko kehittämisen kohde kolmessa vuodessa?...60 Nuorten elämänrytmit eli hyvästi vapaa-aika...62 Teen rahaa mun harrastuksellani Hyvä vapaa-aika -hankkeen nuoret vuonna 2025...64 Konttori, kumppani ja kerrostalokaksio järkevöittävät nuoruuden unelmat...65 Syitä nuorten harrastusten puuttumiselle...66 LOPUKSI: HANKKEEN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIA...68 LÄHTEET...72 LIITE: HARRASTUSLAJIT KYSELYSSÄ...74 5

JOHDANTO Tämä on raportti Helsingin kaupungin nuorisotoimen Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushankkeen tuloksista. Hankkeessa kokeiltiin toimintamallia, jossa nuorilla on tukenaan nuorisotyöntekijä koko heidän yläkoulunsa ajan. Tuki tarkoitti sekä taloudellista tukea harrastusmenoihin että koululuokalle nimetyn oman tutun nuoriso-ohjaajan tarjoamaa monipuolista vapaa-ajanohjausta. Kehitys- ja tutkimustyö keskittyivät siihen, miten ja millaiset vapaa-aikaan liittyvät interventiot vaikuttavat nuoren sosiaalisiin suhteisiin, koulumenestykseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin. Hyvä vapaa-aika -hanke on yksi nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä Helsingin kaupunginvaltuuston rahoittamista kärkihankkeista 1. Siihen osallistui 12 yläkoululuokkaa, eli noin 170 iältään 13 16-vuotiasta nuorta vuosina 2013 2017. Hanke toteutettiin Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksessa, yhteistyössä opetusviraston ja tietokeskuksen kanssa. Hankkeen ohjausryhmään kuului yhteistyövirastojen ja Nuorisotutkimusseuran henkilökuntaa. Hankkeen varsinaiset työntekijät, eli projektipäällikkö, tutkija sekä kolme nuoriso-ohjaajaa, työskentelivät nuorisoasiainkeskuksessa. HANKKEESSA MUKANA OLLEET NUMEROINA 5 yläkoulua eri puolilta Helsinkiä. Poikia 62%. Noin 30 eri kieltä. 6 kohdeluokkaa ja 6 vertailuluokkaa. Jokaisella kohdeluokalla oma nuoriso-ohjaaja. Jokaisella nuoriso-ohjaajalla 2 kohdeluokkaa. Noin 170 nuorta. Samat oppilaat mukana 2013 2016 eli yläkoulun alusta peruskoulun jälkeiseen syksyyn. Kohdeluokilla 52% puhuu kotona muuta kieltä kuin suomea. Samat nuoret olivat hankkeessa seitsemännen luokkansa alusta peruskoulun päättymisen jälkeisen syksyn loppuun asti. Toiminnassa oli tarkoitus kuunnella nuorten toiveita ja tukea heitä löytämään mieluisia ja uusia kiinnostuksen kohteita. Tavoitteena oli, että jokaisella nuorella olisi jokin mielekäs harrastus tai niin sanottu oma juttu vapaa-ajallaan. Nuorisotyöntekijät ohjasivat nuoret muun muassa liikunnan, seikkailutoiminnan, pelaamisen, kulttuurin, retkien ja muun yhdessä olon pariin. Toiminnat toteutettiin sekä yksilöllisesti että ryhmissä. Nuorisotyöhön kehitetyistä toiminnoista koostettiin hankkeessa toimintamalliopas (Ahtee 2017). Hankkeessa tehtiin nuorisotyön toimintatutkimusta, minkä onnistumista ja tuloksellisuutta arvioidaan yleisesti sen mukaan, synnyttääkö tutkimus uutta toimintaa (ks. esim. Kiilakos- 1 http://www.helsinki200.fi/node/1176/ 7

ki 2014). Hankkeen tutkimustavoitteena oli saada tietoa siitä, miten hankkeen toimintojen ansiosta nuorten onnellisuus ja koettu terveys nousevat; koulussa viihtyminen ja oppiaineissa menestyminen paranevat; ystävyyssuhteet syvenevät ja lisääntyvät; suhteet perheeseen paranevat, ja jokaiselle nuorelle löytyy elämäniloa tuottava oma juttu. Tämän kaiken katsottiin vaikuttavan nuoren toisen asteen valintoihin eli lukio- tai ammatilliseen koulutukseen pyrkimiseen. Taka-ajatuksena oli tieto siitä, että peruskoulun jälkeisissä opinnoissa suoritettava toisen asteen tutkinto on avain pois syrjäytymisestä. Hankkeen päättyessä jokaisen nuoren oppivelvollisuuden jälkeinen asema oli selvillä. Tarkoitus oli, että hankkeen päättyessä jokaisella hankkeen toimintojen kohteena olevalla nuorella on paitsi vähintään yksi harrastus tai muu elämään iloa tuottava vapaa-ajan sisältö myös mieluinen opiskelupaikka. Tavoite on samassa linjassa koko Helsingin kaupungin strategian 2 kanssa. Myös siinä mitataan paranevaa hyvinvointia peruskoulun jälkeisissä opinnoissa ja liikuntaharrastuksissa olevien nuorten määrän kasvulla. 3 Hyvä vapaa-aika -hankkeen interventioiden painopiste oli perusnuorisotyössä ja ennaltaehkäisyssä, ei korjaavissa toimenpiteissä. Tässä tutkimuksessa toiminnan kohde edustaakin kaikkia tavallisia nuoria. Siksi hankkeessa kehitetyt toimintamallit soveltuvat laajemminkin nuorisotyön käyttöön. Hankkeessa toteutettiin myös valtioneuvoston vuosille 2012 2015 asettamia lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman strategisia tavoitteita sekä tarjottiin näkökulmia ja hyviä käytäntöjä nuorisotakuu ja harrastustakuu -kärkihankkeiden ympärillä käytyihin keskusteluihin (ks. opetus- ja kulttuuriministeriö 2012; 2017). Tutkimuksessa lähtökohtana oli ajatus siitä, että hyvinvointi tuottaa hyvää elämää. Nuorten hyvinvointi koostuu muustakin kuin aikuisten määrittelemien pahoinvoinnin indikaattorien vastakohdista. Tutkimuksen tarkoitus oli tuottaa tietoa siitä, miten nuoret ymmärtävät harrastusten ja vapaa-ajan merkitykset sekä siitä, miten nuoret puhuvat hyvästä elämästä ja valinnoistaan. Hankkeen aikajänne oli poikkeuksellisen pitkä. Lyhemmät jaksot tutkimuksen kentillä eivät mahdollista yhtä pitkien ja yllättävien polkujen seuraamista ja samojen, tutuiksi tulevien nuorten elämänvaiheisiin tutustumista. Pitkittäistutkimuksen aikana nuorten tulevaisuuden suunnitelmat ja muutokset niissä ehtivät toteutua. Näin pitkä aikajänne mahdollistaa myös sen, että vikasuuntaan menevät kehittämisideat ehditään hankkeessa havaita ja jopa korjata. Pitkäjänteinen suhde nuoren ja ohjaajan välillä luo ja syventää parhaimmillaan molemminpuolista luottamusta. Hankkeen päättyessä nuoret olivat olleet nuorisotyöntekijöiden ohjauksessa lähes neljäsosan 16-vuotiaan elämästään. Näin pitkä aika tuo tutkimukseen myös enemmän muita muuttujia kuin kehittämishankkeen ideat ja toimet koko elämän. Tutkimustulosten erittely ei ole aivan yksiselitteistä ja suoraviivaista alku- ja lopputilanteen tai kohde- ja muiden luokkien oppilaiden vertailua. Nuorisotyön menetelmät ja teoriat eivät olleet minulle tutkijana ennalta tuttuja, vaan tulin hankkeeseen nimenomaan lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen kentältä, en esimerkiksi nuorisotyön koulutuksesta. Tutkimusalana nuorisotutkimus kohdistuu laajempaan kenttään kuin vain nuorisotyön tai suoraan sen kohteina olevien nuorten tutkimukseen. Tässäkään tutkimuksessa eivät nuorisotyöntekijä tai hänen työskentelytapansa olleet tutkimuskohteina, vaan nuorten vapaa-aika ja sen vaikutukset jatko-opintoihin hakeutumiseen. Käsitykseni nuorista ja nuoruudesta perustuu kulttuurien tutkimuksen alalla omaksumiini paradigmoihin, joiden mukaan nuoruus vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Se ei ole kaikille, kaikkialla ja kaikkina aikoina samanlaisia askelmia ja samaan, ikään kuin varsinaiseen oikeaan ja keski-ikäiseen, elämään harppova kehityssuunta. Ihmiskuvani ja käsitykseni nuoresta on jo jotain sinällään arvokasta ja olevaa eikä jotain, joka on vasta kehittymässä. Vaikka nuorisotyöntekijä tai hänen työskentelytapansa eivät olleet hankkeessa tutkimuskohteina, vahvistui hankkeen ansiosta oma kokemustietoni nuorisotyöntekijän roolista nimenomaan nuorta ja nuoruutta arvostavana, niin sanotun myönteisen tunnistamisen menetelmän ammattilaisena (Häkli et al. 2015). Nuorisotyöhön tutustuttuani pidän sen ihmiskuvasta, joka näyttäytyy toisenlaisena kuin suuressa osassa sosiaali- ja terveysalan tutkimusten kohteita. Joidenkin sosiaali- ja terveysalan selvitysten (esim. Kouluterveyskysely) perusteella syntyy mielikuva ihmisjoukosta, joka kasvaa ja kehittyy tapaturmien, päihteiden ja muiden vaarojen ympäröimänä ja jolla on jo lähtökohtaisesti itselläänkin ongelmia, sairauksia tai suuri uhka syrjäytyä, jotka selvitys paljastaa. Nuorisotyössäkin on tähtäimessä ongelmien ennaltaehkäisy ja nuoren kasvun tukeminen, mutta jokainen nuori ei ole yhtä ilmeisesti vailla parantamista tai kasvattamista pois itsestään ja nykytilanteestaan. (Ks. esim. Sercombe 2010). Nuorten elämään vaikutettiin tarjoamalla mahdollisuudet heille uuteen ja mieluisaan vapaa-ajan tekemiseen. Koska hanketta toteutettiin yhteistyössä koulun kanssa, hankkeen kohteena oli koko ikäluokka, eli myös ne nuoret, jotka eivät itse oma-aloitteisesti tule aikuisohjattujen palvelujen piiriin. Tutkimuksessa kartoitettiin nuorten omia käsityksiä hyvää elämää tuottavasta vapaa-ajasta sekä nuorten vapaa-ajan viettoon liittyviä valintoja ja interventioita, joilla ehkäistään korjaavien toimien tarve. Nuorten omien vastausten lisäksi toiminnan vaikuttavuutta arvioitiin erilaisten määrällisten aineistojen avulla, kuten vertaamalla oppilaiden kouluarvosanoja ja poissaolotuntien määriä sekä sijoittumista peruskoulun jälkeisiin opintoihin (vertailut sekä kohde- ja vertailuluokkien kesken että hankkeen alussa ja lopussa). Tutkimuksessa käytettiin aineistoja, jotka karttuivat monin eri tavoin ja monista eri lähteistä. Näin nuorten itsensä määrittämästä hyvästä vapaa-ajasta saatiin mahdollisimman monivivahteinen kuva. Nuoriin usein liittyvien uhkakuvien ja niiden syiden sijaan tässä selvityksessä pyrittiin jäljittämään nuorisokulttuurien tavallisuutta ja moniulotteisuutta, kun tutkimuksen aineistojen kautta kuunneltiin nuorten omia kokemuksia omasta arjestaan ja omasta vapaa-ajastaan. Olemassa olevien tilastojen ja oppilailla teetettyjen kyselyiden ohella tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista, etnografista tutkimusotetta, joka pyrkii näkemään ja nostamaan esiin myös tutkittavien elämän tavanomaisuuksia. Katseen suunta oli toinen kuin nuoria ylhäältä alaspäin katsovassa näkökulmassa, joka usein keskittyy vain yhteen, kasvattajia ja muita aikuisia huolestuttavaan asiaan. Nuoria itseään kuulemalla voidaan saavuttaa jotain heille omaa ja heidän kulttuureissaan arvokasta, toisin kuin esimerkiksi pelkästään tilastoihin perustuvilla normaalijakaumilla ja tyy- 2 https://www.hel.fi/static/kanslia/julkaisut/strategiaohjelma_2013-2016_kh_250313.pdf 3 https://www.hel.fi/static/kanslia/julkaisut/strategiaohjelma_2013-2016_kh_250313.pdf 9

pittelyillä. Tilastoista muodostettu normaali nuori on keinotekoinen konstruktio, joka tekemällä tehtynä keskiarvona ei edusta minkään todellisen nuorisojoukon ainoatakaan yksittäistä jäsentä. Yhteisen toiminnan aikana nuorten ajateltiin tutustuvan oman luokkansa oppilaisiin paremmin myös vapaa-ajallaan. Tutkimushypoteesina oli se, että päivittäinen koulunkäynti helpottuu, kun luokka koostuu tutuista oppilaista, jopa ystävistä. Kun kiusaaminen ja poissaolot vähenevät, hyviä kouluarvosanojakin on helpompi saavuttaa. Näin vapaa-ajan harrastukset hyödyttävät myös koulunkäyntiä ja vahvistavat toiselle asteelle eli peruskoulun jälkeisiin opintoihin siirtymistä. Harrastukset myös avartavat maailmankuvaa ja kasvattavat nuorten sosiaalisia suhteita. Nuori voi niin ikään saada mielekkäästä toiminnasta joko aikuisten ohjaamasta tai omaehtoisesta, luovasta vapaa-ajanvietosta ponnahduslaudan tulevaan ammattiinsa. Hyvä vapaa-aika -hankkeessa kehittämis- ja tutkimustyö nivoutuivat toisiinsa, kun hankkeen varsinaiset työntekijät toimivat kiinteässä yhteistyössä koko hankkeen ajan. Nuoret itse vaikuttivat kehittämistyön kulkuun ja tutkimustulosten hyödyntämiseen olemalla jatkuvassa vuorovaikutuksessa hankkeen työntekijöiden kanssa. Myös oppilaiden luokanopettajia ja koulujen rehtoreita kuultiin hankkeen kuluessa säännöllisesti. Tutkimus- ja kehittämistyötä tehtiin siis jatkuvassa dialogissa hankkeen kaikkien osapuolien kesken. Hyödyntäessään erilaisista taustaorientaatioista lähteviä näkökulmia, tulkintoja ja ideoita eli niin sanottua kanssatutkijuuden ideaa hankkeen tutkimus- ja kehittämistyö oli monihallinnollista ja monialaista. Peruskoululaista jo ennestään ympäröivä monihallinnollisuus laajeni hankkeessa myös vapaa-aikaan, kun koululuokkaan kohdistettiin ammattimaista nuorisotyötä. Rehtorin, opettajien, kouluterveydenhoitajan, koululääkärin, opinto-ohjaajan ja mahdollisen koulukuraattorin, psykologin tai sosiaalityöntekijän lisäksi nuori sai vielä yhden ammattikasvattajan lisää. Hankkeen alkuoletuksen mukaan nuorisotyön ammattilainen on heistä se, joka ohjaa nuoret hyvän vapaa-ajan toiminnan ansiosta johonkin koko yhteiskuntaa hyödyttävään, eli tässä tapauksessa peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Hyvä vapaa-aika on parasta oppia. Nuoriin kohdistetussa toiminnassa ja sen vaikutusten arvioinnissa ei alun perin asetettu kyseenalaiseksi sitä, että vapaa-aika ja harrastukset voidaan ylipäätään jakaa kahtia joko laadukkaisiin ja mielekkäisiin, eli kehittäviin harrastuksiin tai laaduttomiin ja järjettömiin, lähestulkoon tuhoaviin harrastuksiin. Myöskään sitä ei alkuasetelmassa kyseenalaistettu, että vapaa-ajanvietolla hyvällä tai huonolla vaikutetaan johonkin muuhun kuin itse vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin. Myös tutkimusosan alkuoletus oli, että laadukas vapaa-aika tuottaa arkeen ja velvollisuuksista huolehtimiseen laatua, jolla voidaan ehkäistä laajoja epäkohtia niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti. Tutkimuksen edetessä näitä vapaa-ajan vastakkaisuuksia, hierarkioita ja kausaalisuhteita myös kyseenalaistettiin. Nuorten ääntä kuunneltiin ja heidän tässä ja nyt -elämänsä omat jutut ja vapaa vapaa-aika hyväksyttiin myös sinällään arvokkaina. Hyvä vapaa-aika on paitsi parasta oppia myös parasta aikaa. ETUJA JA HYÖTYJÄ HANKKEESTA Näin nuorisotoimi hyötyy 1. Nuorisotyö koulussa tavoittaa koko ikäluokan, ei vain sen alle 10 prosenttia nuorista, jotka käyvät nuorisotaloissa. 2. Nuoret itse kertoivat tapaavansa nuoriso-ohjaajia mieluiten nimenomaan koulussa. Näin koulu hyötyy 1. Nuorisotyöntekijä koulussa on koulutettu aikuinen, joka tuntee nuoret ja nuorten yhteisöt ja toimii vanhempien ja opettajien ohella nuoren kasvun ja kehityksen tukena. 2. Ohjaaja on paikalla myös muuttuvissa tilanteissa. Ammattilaisena hän osaa tunnistaa nopeasti tilanteet, joissa riskialttius ja ennaltaehkäisyn tarve kasvaa. 3. Opetusryhmän yhteishenki ja oppilaiden hallinta paranevat, kun oppilailla yhteistä tekemistä myös vapaa-ajalla. Näin nuoret ja perhe hyötyvät 1. Vanhemmat luottavat koulun kautta järjestettyyn nuorten vapaa-ajan toimintaan. 2. Ohjaajaa helppo lähestyä, hän ei ole koppiaikuinen, jolle perheen pitää varata aika. 3. Koska nuoriso-ohjaaja työskentelee koko luokan kanssa, yksittäisiä nuoria ei leimata erityiskohteiksi. 4. Harrastukset laajentavat elinpiiriä ja sosiaalisia suhteita koulun sisällä ja sen ulkopuolelle. 5. Koulun tiloissa järjestetty harrastuskerhotoiminta kiinnostaa nuoria vain, jos ohjaus on pätevää. Koulusta ulos liikkuva ja oikeisiin harrastuspaikkoihin ohjaava, nuoren kanssa kulkeva nuorisotyöntekijä on nuorelle houkuttelevampi vaihtoehto kuin koulun oma iltapäiväkerho. 6. Ohjaajan ansiosta kouluympäristössä korostuu vapaa-ajan tärkeys nuoren elämässä tässä ja nyt, päämäärätietoisen opiskelun lisäksi. Ohjaajien tuella nuoret saavat luvan nauttia myös itselle mielekkäästä tekemisestä ja rentoutumisesta. 7. Mahdollisuus lyhyisiin harrastuskokeiluihin ja lupa lopettaa kesken, jos toiminta tai ryhmä ei olekaan kiinnostava. 8. Koulussa toimiva nuoriso-ohjaaja vahvistaa harrastamisen kulttuureita ja tukee nuorten vapaa-aikaa, varsinkin siellä ja niiden kanssa, jotka tukea enemmän tarvitsevat. 10 11

TUTKIMUKSEN KOHDE Hyvä vapaa-aika -hankkeen kohteena oli yläkouluikäisten nuorten vapaa-aika. Hankkeen tehtävänä ja tavoitteena oli selvittää, miten harrastusmahdollisuuksien lisääminen ja hyvä, laadukas vapaa-aika vaikuttavat nuorten koulunkäyntiin ja peruskoulun jälkeisiin koulutusvalintoihin. Mutta mikä on hyvää ja laadukasta vapaa-aikaa? Voiko nuoren mielestä koulutilassa viettää vapaa-aikaa? Pitääkö vapaa-ajan aina olla yhteisöllistä ollakseen laadukasta ja ovatko esimerkiksi digitaaliset pelit laadukasta vai laadutonta vapaa-aikaa nuorille? Ja mikä on harrastus? Pitääkö harrastukseen poistua kotoa ja onko sillä oltava ohjaaja? Vapaa-ajan ja harrastusten käsitteellinen pohtiminen oli tutkimuksenteon taustalla koko hankkeen ajan. Pohdin myös sitä, miten aikuisohjattu toiminta sopii nuorisokulttuureihin 4, eli miten aikuisten organisoimaa toimintaa arvotetaan omatoimiseen vapaa-ajanviettoon verrattuna. Miten nuorisokulttuureissa nähdään informaalit tilat ja ajat, kuten ikäkauden oman perinteen siirtyminen, omaehtoinen tekeminen ja uuden kehittely, täysin vapaa uutta luova aika, verrattuna säännöllisiin ja kurinalaisiin, jopa kilpailullisiin harrastuksiin? Useinhan harrastamiseksi mielletään vain toiminnat, joita johtaa joku ulkopuolinen valmentaja tai ohjaaja ja jotka etenevät aloittelijatasolta kohden virtuoosimaista mestaruutta. Tällöin unohtuvat monet iloa tuottavat asiat, joita nuoret keskenään tai itsekseen säännöllisesti tekevät, siis harrastavat. Tein harrastamisesta kuvion, jossa määrittelen harrastaminen säännölliseksi ja mielihyvää tuovaksi omaksi jutuksi. Sitä voi tehdä yhdessä muiden kanssa tai yksin ja se voi olla hyvinkin tavoitteellista tai silkkaa höntsäilyä. Tässä määritelmässä ei ole keskeistä, onko harrastaminen organisoitua vai omaehtoista toimintaa. Heti aluksi halusimme selvittää, mitä nuoret jo harrastivat ja mitä uusia harrastuksia he haluaisivat ohjaajien tuella kokeilla ja aloittaa. Aluksi ajatuksenani oli lajitella harrastukset ryhmiin kuten liikunnalliset harrastukset tai taideharrastukset tai esimerkiksi poliittinen harrastustoiminta tai järjestötoiminta, tai päätyä jaotteluun, jossa harrastetaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa, tai joko omatoimisesti tai jonkun toisen ohjauksessa. Nuorten suosimissa harrastuksissa kuitenkin yhdistyvät usein erilaiset ulottuvuudet, ja esimerkiksi skeittaamiseen ja keppihevosharrastukseen kuuluu olennaisena toiminnan kuvaaminen, videoiden editointi ja lataaminen nettiin muiden katosottavaksi. Jos nuori kertoo harrastavansa keppareita eli keppihevosia, hän saattaa toiminnan tasolla toteuttaa harrastustaan ainoastaan katsomalla muiden videoita. Silti keppihevosharrastus voi olla hänen tärkein oma juttunsa. YouTube-videoiden katselu voi jo sinällään olla harrastus, mutta esimerkiksi tankotanssia harrastava saattaa viettää kanavalla tuntikausia edistyneiden harrastajien tai ammattilaisten tanssivideoista liikesarjoja opetellessaan. Hän tuskin kuitenkaan sanoisi harrastavansa videoidenkatselua. Eräs hankkeen nuori kertoi harrastavansa huvipuistoja. Hän sen sijaan toteut- ti harrastustaan nimenomaan katsomalla nettivideoita ulkomaisista huvipuistoista. Samoin nuoren jalkapallo- tai jääkiekkoharrastus voi toiminnan tasolla olla pelien katselua ruudulta tai läheisen pelikentän laidalta, ei itse pelaamista. Ja ison graffititeoksen tekeminen on paitsi taideharrastusta, myös vaativaa ja aikaa vievää liikuntaa ja mahdollisesti myös yhteisöllistä ja kantaaottavaa poliittista harrastamista. Siksi luovuin jaotteluista ja esitin harrastuslajit kyselylomakkeessa aakkosjärjestyksessä. Sen sijaan esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2017 koululaiskyselyssä oli harrastukset luokiteltu joko taide- ja kulttuuri- tai liikuntaharrastuksiin. Parkour oli kyselyssä sijoitettu kumpaankin ryhmään, joten ei ole hämmästyttävää, että se nousi kaikkein suosituimmaksi lajiksi. Myös talviurheilulajit olivat ministeriön kyselyn tuloksissa suosiossa korkealla, minkä voi olettaa liittyvän kyselyn teettämisen ajankohtaan helmi-maaliskuussa. (http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/viidennes-koululaisista-ilman-mieluisaa-harrastusta-ylakoululaisista-jopa-kolmannes.) Hankkeemme kyselyt tehtiin sekä kevät- että syyskaudella nimenomaan siksi, että nuoruuteen liittyvässä tässä ja nyt -näkökulmassa saattaa Helsingin toukokuussa unohtua se, että voisi olla kiinnostunut lumilautailusta (ks. myös Keskinen & Nyholm 2011. Harrastuslajeja listattiin kyselyyn yli 130, ja viimeisenä oli Jotain muuta, mitä? -vaihtoehto. Keppihevoset tai PokemonGo-peli eivät ehtineet kevään 2016 viimeiseen kyselyyn mukaan. Harrastuslista oli myös kaupunkikulttuureihin keskittynyt eikä siinä ollut esimerkiksi muualla Suomessa hyvinkin arvostettua metsästystä. Jäin miettimään myös sitä, miten keskiluokkaista tai jopa elitististä harrastaminen tai siihen ohjaaminen ylipäätään on. Kelpaavatko aikuisillakaan kaikki, esimerkiksi vanhat työväenluokkaiset, harrastamiset laadukkaaksi vapaa-ajaksi; ovatko vaikkapa lähiöbaarin tietovisat tai raveissa käyminen yhtä hyviä harrastuksia kuin akateeminen itseopiskelu tai oopperassa käyminen? Oli harrastus muiden mielestä miten arvostettua tai väheksyttyä toimintaa, tärkeintä on se, että se on itse harrastajalle säännöllistä ja mielihyvää tuova oma juttu. Sitä voi tehdä yhdessä muiden kanssa tai yksin. Se voi olla hyvinkin tavoitteellista tai silkkaa höntsäilyä. Määrittelin harrastuksen käsitteen kuvion mukaisesti. Yksittäisen harrastelajin, kuten vaikkapa laulamisen, voi kuviossa sijoittaa eri akseleille tai niiden väliin sen mukaan, harrastaako sitä esimerkiksi yksin tai yhdessä jonkun toisen tai toisten kanssa ja kuinka tavoitteellisesti tai huvikseen sitä harrastaa. Usein varsinaisena harrastuksena nähdään toiminta, jota harjoitetaan ulkopuolisen ohjauksessa, kuten musiikki- tai liikuntavalmennukset. Tässä määritelmässä ei ole keskeistä, ohjaako harrastusta sisäinen onnistumisen ilo vai ulkoinen ihailu ja pärjääminen eikä se, onko harrastaminen organisoitua vai omaehtoista toimintaa. Pääasia on, että se on toistuvaa ja tuottaa harrastajalleen mieluumminkin mielihyvää kuin esimerkiksi taloudellista hyötyä. 4 Nuorisokulttuureista puhuttaessa viitataan nuorten keskenään omissa ryhmissään luomiin käytäntöihin ja merkityksiin. 13

HARRASTUS on säännöllinen, mielihyvää tuottava oma juttu Sisäinen ilo HUVI OMAEHTOISUUS Harrastuksen määritelmä Kivaa yhdessä Omaksi iloksi YHTEISÖ YKSILÖ Huippuryhmäksi Huippuyksilöksi Ulkoinen ihailu KILPAILULLISUUS TAVOITTEELLISUUS Tutkimukseen osallistui yhteensä 12 koululuokkaa eli noin 170 nuorta viidessä yläkoulussa, jotka opetusvirasto seuloi hankkeeseen eri puolilta Helsinkiä. Rehtorit valitsivat kouluistaan nuoriso-ohjaajan toiminnalle yhden tai kaksi kohdeluokkaa ja näille vertailuluokat, jotka osallistuivat vain tutkimukseen. Sekä vertailu- että kohdeluokkien oppilaita tutkittiin yläkoulun päättymisen jälkeiseen syksyyn saakka. Nuoret aloittivat seitsemännen luokan syksyllä 2013 ja suurin osa heistä sai peruskouluopintonsa päätökseen keväällä 2016. Hankkeeseen osallistuminen oli nuorille vapaaehtoista, mutta perustui vanhemmilta saatuun kirjalliseen lupaan. Kahden tietoperustaisen organisaation eli Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja nuorisoasiankeskuksen yhteishankkeessa tutkimuskysymykset on kytketty osaksi organisaatioiden hyvinvointi-indikaattorityötä ja hyvinvointikertomuksen tietosisältöjä (esim. Rinne et al. 2017). Hyvinvointikertomuksessa 5 hyvinvoinnin mittareita kehitetään nuorisolähtöisesti: lisääntyvä hyvinvointi tuottaa nuorten omastakin mielestä parempaa elämänlaatua ja tekee hyvän olon tunteet olennaiseksi osaksi omaa elämää ja tulevaisuuden suunnitelmia. Olennaisia indikaattoreita ovat sellaiset, jotka osoittavat nuorten ihmissuhteiden laadun ja yhteenkuuluvuuden tunteen sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksien parantuneen. Toimenpiteiden ansiosta nuorten usko oman elämänsä hallintaan niin tässä ja nyt kuin tulevaisuudessakin vahvistuu. (Vrt. Nussbaum 2011; Stiglitz & al. 2010.) Hankkeen päämääränä oli niin sanotun oman jutun löytämisen lisäksi myös se, että kaikki nuoret tietävät tulevansa kuulluiksi ja saavansa ilmaista itseään. Yhdenvertaisessa yhteisössä nuorten omaehtoinen luova toiminta saa arvostusta ja nuorista itsestään lähtevää kulttuuri-ilmaisua kunnioitetaan laajasti, myös muissa ikäryhmissä. Näkyvät, kuuluvat ja loistavasti hyvinvoivat nuoret arvostavat myös itse muita sukupolvia, eli yhdenvertaisuuden periaatteiden mukaisesti kunnioitus on molemminpuolista ja jatkuu ikäkaudesta toiseen. Myös tieto ja tiedonkeruu ovat osa kulttuuria, jossa molemminpuolista ja vastavuoroista tiedonsiirtoa arvostetaan. Vaikka tutkimuksessa haluttiin painottaa nuorten omaa ääntä olemassa olevien ja hankkeen aikana kerättyjen tilasto- ja rekisteriaineistojen lisäksi, käytettiin aineistoissa myös niin sanottuja aikuislähtöisiä hyvinvointi-indikaattoreita. Näihin kuuluu esimerkiksi se, vähenevätkö oppilaiden poissaolot ja nousevatko arvosanat. Keskeinen aikuislähtöinen mittari oli myös se, mitä nuoret ovat suunnitelleet tekevänsä peruskoulun jälkeen, miten nuoret ovat toiselle asteelle hakeutuneet ja päässeet opiskelemaan, eli selkiytyvätkö heidän ajatuksensa hankkeen ansiosta. Alkuperäisen hankesuunnitelman tutkimuskysymyksiksi kaavailtiin vuonna 2012 seuraavat kysymykset, joista tutkimushankkeen ydinkysymykseksi tarkentui erityisesti kolmas: 1. Miten perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa nuorten harrastusmahdollisuuksiin? 2. Miten hyvin nuoret tietävät harrastusmahdollisuuksista? 3. Miten vapaa-ajan ja harrastamisen tuki vaikuttaa nuoren elämäntapoihin, koulunkäyntiin ja jatko-opiskelusuunnitelmiin? 4. Miten nuoren vapaa-ajan tukeminen vaikuttaa perheisiin / nuoren ja hänen vanhempiensa välisiin suhteisiin? 5. Miten moniammatillisuus / moniammatillinen tuki parantaa palveluohjausta ja -tietoisuutta? 5 http://www.nuortenhyvinvointikertomus.fi/mista-kyse/hyvinvointikertomus-lyhyesti 14 15

TUTKIMUSAINEISTOT JA MENETELMÄT Varsinainen tutkimusaineistojen keruu alkoi syyskuussa 2013, kun nuoret olivat käyneet yläastetta kuukauden. Tutkimusosion alkutavoitteena oli kartoittaa yläkouluikäisten omia toiveita ja kokemuksia hyvästä vapaa-ajasta sekä kysyä, minkälaisia (järjestettyjä) harrastuksia he haluaisivat aloittaa tai kokeilla. Seitsemännen luokan alusta alkaen kaikki oppilaat, myös vertailuluokissa, vastasivat vuosittain internet-kyselyyn (ks. http://vapari.munstadi.fi/info/tutkimus/). Kaikille yhteisiä nettikyselyitä teetettiin kuusi kertaa, yksi kysely lukukaudessa. Yhtä kertaa lukuun ottamatta kyselyihin vastattiin koulutunnilla. Kyselyyn vastattiin omalla nimellä, mutta kahdeksannella luokalla tarkempana teemana oli kiusaaminen/syrjintä, minkä vuoksi kysely tehtiin keväällä 2015 nimettömänä. Kyselyissä kartoitettiin nuorten omia käsityksiä ja kokemuksia vapaa-ajastaan, hyvinvoinnistaan, ihmissuhteistaan, ja siinä oli muun muassa aakkostettu lista harrastuksista (LIITE), joita heillä jo oli tai joita he mahdollisesti haluaisivat joskus kokeilla. Kysely tehtiin sekä syys- että kevätlukukausien aikana, koska tarkoituksena oli saada tietoa nuorten suosimista kesä- ja talviharrastuksista. Tämän varsinaisen ja laajan lukukausittaisen nettikyselyn lisäksi nuorille teetettiin pienempiä netti- ja mobiilikyselyitä. Esimerkiksi kevään 2015 tutkimuksen painopisteiksi valittiin kiusaamisen ja syrjinnän lisäksi paikat, eli missä nuoret vapaa-aikaansa mieluiten viettävät. Fokuksena oli se, missä nuorisotyö voisi tavoittaa tavalliset nuoret, jotka eivät säännöllisesti vietä vapaa-aikaansa nuorisotaloilla. Paikka-kyselyitä tehtiin kolme. Nuoret tuottivat omaan vapaa-aikaansa liittyvää tutkimusaineistoa myös temaattisen kirjoituttamisen avulla eli ainekirjoituksina oppitunneilla. Aineet kirjoitettiin äidinkielen tai suomi toisena kielenä (S2) -oppitunneilla otsikolla Erään tytön/pojan täydellinen päivä. Ainekirjoituksia saatiin yhteensä 105, ja niiden puhtaaksikirjoitettu sivumäärä on 30 liuskaa 12 fontilla ja 1-rivivälillä (noin 10 500 sanaa). Hankkeen alkaessa pidettiin tärkeänä kerätä autobiografista tutkimusaineistoa, jota nuoret itse tallentaisivat valokuvina ja kirjoittaminaan blogi-teksteinä, esimerkiksi ohjaajilta lainaamilleen hankkeen ipadeille. Näin heidän toivottiin kuvaavan vapaa-aikaansa ja alueita, joilla liikkuvat. Tätä aineistoa karttui melko vähän, vain muutama blogiteksti hankkeen nettisivulle: http://vapari.munstadi.fi/omia/. Toisena autobiografisena aineistona olivat ohjaajien päiväkirjat, mutta ohjaajien kokemuksista kohdeluokkien nuorten kanssa toimimisesta sain tietoa ennen kaikkea viikoittaisissa tiimipalavereissamme. Ohjaajien ja projektipäällikön perhe-, opintoja muiden vapaiden sekä henkilövaihdosten ja sijaisuuksien vuoksi niiden kokoonpano vaihteli. 6 Osallistuin itse kolmea kertaa lukuun ottamatta joka ikiseen vuosina 2013 2016 pidettyyn viikkopalaveriin. Näitä parin tunnin kokouksia oli hankkeessa yhteensä 113 kertaa. Tietopohjaani koko hankkeen kaaresta ja toiminnasta voinee siis pitää varsin jykevänä. Nuoret toimivat hankkeen kanssatutkijoina toiminnallisissa tutkijapajoissa, joita hanke järjesti yhdessä koulujen kanssa kerran lukuvuodessa. Teimme retkiä, joissa kohde- ja vertailuluokkien oppilaat yhdessä arvioivat ja tuottivat lisää tietoa omasta vapaa-ajastaan erilaisin toiminnallisin menetelmin. Ensimmäiset tutkijapajat olivat toukokuussa 2014 Fallkullan kotieläintilalla, ja kahdeksannella luokalla retkeiltiin yhdessä Korkeasaaressa ja Pihlajasaaressa sekä kokoonnuttiin yhden koulun auditorioon. Viimeisen kouluvuoden tutkijapajat järjestimme Luonnontieteellisen museon Eläinmuseossa ja Kasvitieteellisessä puutarhassa sekä kävimme yhdessä nuorten ja opettajien kanssa läheisessä ravintolassa syömässä. Ensimmäisenä keväänä tutkijapajojen teemana oli Mitä olen oivaltanut?, toisena vuonna retkeiltiin teemalla Täydellinen päivä ja pohdittiin syitä nuorisotaloilla käymiselle ja kolmantena keväänä teemana oli Nuori tulevaisuuden Helsingissä. Tutkijapajoissa nuorten kanssa keskusteltiin tutkimuksesta ja sen tuloksista muun muassa kyselyvastausten perusteella muodostetun Hyvä vapaa-aika -Hemmon kautta. Tutkijapajojen materiaaleina syntyi paljon valokuvia, piirroksia ja muun muassa karttoja nuorille mieluisista paikoista. Merkityksellisiä paikkoja kartoitettiin myös nuorten ryhmähaastatteluiden yhteydessä. Yläkoululaisten odotuksia, toiveita ja kokemuksia omasta vapaa-ajastaan ja hyvinvoinnistaan selvitettiin henkilökohtaisin haastatteluin. Lisäksi aineistoina ovat olleet opettajien ja rehtoreiden haastattelut, joissa he ovat vuosien varrella kertoneet kokemuksiaan ja arvioitaan hankkeesta. Opettajia ja rehtoreita on kuultu ja jututettu yhteisissä kokouksissa. Tein kaikille opettajille myös yksilöhaastatteluja, jotka ovat puhtaaksi kirjoitettuna 11 sivua eli 3000 sanaa. Nuoria on jututettu myös leiri-, retki- ja harrastuskokeilutapaamisissa ja myös näitä nuorten harrastustoimintojen havainnointeja käytettiin tutkimusaineistoina. Määrällisenä aineisona tutkimuksessa olivat kohde- ja vertailuluokkien oppilaiden poissaoloja numeroarvioinnit, jotka saatiin koulusihteereiden välityksellä (joinakin vuosina ne jäivät saamatta osasta kouluja). Keväällä 2016 sain opinto-ohjaajilta listaukset siitä, mihin nuoret sijoittuivat yhteisvalinnassa. Syksyllä 2016 oli selvillä lopullinen tilanne siitä, minne nuorten jatkopolku peruskoulusta oli johtanut. Lisäksi tutkimusaineistoina käytettiin jo olemassa olevia rekisterejä ja tietoja ikäkaudesta ja sukupolvesta sekä kohdekoulujen postinumeroalueiden asukkaista keskimäärin (mm. tietokeskuksen aineistot, kuten alueprofiilit koulutus- ja tulotasosta sekä alueita koskevat ennusteet sekä Kouluterveyskyselyn aineistot). Tutkimusaineiston kartuttamiseen osallistuivat nuorten lisäksi kaikki hankkeen työntekijät. Päävastuu tutkimuksesta ja tulosten esittämisestä on kuitenkin hankkeen varsinaisella tutkijalla. Tutkimusaineistot tullaan anonymisoimaan ja tallentamaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon (FSD) tulevien tutkijoiden käyttöön. Tämä voi hälventää sitä moniaineistomenetelmään liittyvää epäkohtaa, että erilaiset tutkimusaineistot saavat analyysivaiheessa, tulkin- 6 Yhteensä hankkeen kuluessa siinä työskenteli kuusi eri nuoriso-ohjaajaa, kolme eri projektipäällikköä ja yksi tutkija. 16 17

noissa ja tuloksista raportoidessa erilaisen painoarvon. Näin massiivisen aineiston käsittely vain yhden varsinaisen tutkijan rajatussa tutkimusajassa pakotti tekemään valintoja ja keskittymään tutkimuksen eri viestintävaiheissa eri aineistoihin. Esimerkiksi rahoittajalle tehdyissä vuosittaisissa väliraporteissa painotin määrällisiin aineistoihin keskittyviä kyselyvastauksia. Toistuvilla kysymyksillä ja helposti verrattavilla prosenttivaihteluilla on yksinkertaista näyttää tapahtuneet muutokset tai muuttumattomuudet. Kuten edellä ilmeni, hankkeen tutkimusaihetta nuorten vapaa-aikaan liittyviä kokemuksia, toiveita ja vaikutuksia lähestytään moniaineistollisesti tai monimenetelmällisesti eli niin sanotun triangulaatiometodin avulla (ks. esim. Denzin 1970/1978; Cohen & Manion 1994; Fontana & Frey 1994; Greene 1994; Janesick 1994). Menetelmä oli varsin tarkoituksenmukainen: joistain asioista ja aihepiireistä on helpompi saada tietoa yhdellä menetelmällä tai yhden aineiston kautta, joistain toisista asioista taas toisenlaisilla metodeilla. Tutkimusvaiheen alkukartoituksessa painotettiin nuorten hyvään vapaa-aikaan liittyviin toiveisiin ja aiempiin kokemuksiin soveltuvia haastattelu- ja kyselymenetelmiä. Hankkeen edetessä lisättiin kysely- ja haastattelumenetelmien tueksi muita nuorten käsitysten ja kokemusten tutkimiseen soveltuvia menetelmiä, kuten vapaa-ajan ja harrastuskokeilujen havainnointia. Hankkeen edetessä painotettiin oppilaisiin kohdennettujen vapaa-ajan toimintojen vaikutusten arviointiin soveltuvia menetelmiä, kuten erilaisten mittareiden käyttöä, eli hyvinvointia mittaavien indikaattoreiden vertailua. Varsinkin alku- ja loppuvaiheessa erilaisten jo olemassa olevien tilastojen ja rekistereiden käyttö ja kohdeluokkien nuorten tilanteiden vertailu painottui sen selvittämiseen, minkälaiset interventiot mahdollisesti vaikuttivat nuorten vapaa-aikaan ja elämänlaatuun. Sen sijaan saman koulun kohde- ja vertailuluokkien alkuasetelmat olivat niin erilaiset, että niiden vertailu keskenään ei ollutkaan tutkimuksen kannalta relevanttia. Triangulaatiometodi tuki tutkimuksenteon eettisiä vaatimuksia, koska eri kysymyksiin oli mahdollista valita erilaisia aineistonkeruumenetelmiä. Oppilaiden omaan aikaan ja esimerkiksi oman perheen harrastusmahdollisuuksiin antamaa tukea koskevien kysymysten ja aineiston hankintatilanteiden tulee olla hienotunteisia. Nuorelle voi olla kiusallista kirjoittaa saati kertoa ääneen koko luokan edessä, jos hän haluaa harrastaa jotain kulttuurisesti väärää, kuten poikana rytmistä voimistelua. Kun ohjaajan kanssa on saavutettu luottamussuhde, todellisen oman harrastustoiveen voi kertoa, samoin omassa rauhassa tehdyssä täysin nimettömässä kyselyssä. Internet-kyselylomake lienee nuorten omista lähtökohdista tarkasteltuna kaikkein turvallisin areena henkilökohtaisille ja jopa arkaluontoisille, esimerkiksi perheen ja nuoren omien vapaa-ajan toiveiden ristiriitaisuuksia koskeville, pohdinnoille. Koululuokassa yhtä aikaa kirjoitetut vastaukset (kuten ainekirjoitukset) ja ryhmähaastattelut kertovat ennen kaikkea jotain yleistä nuoria ympäröivästä empiriasta, nuorten yhdessä hyväksymistä ja nuorisokulttuureissa jo perinteisiksi muodostuneista vapaa-ajanviettotavoista. Yksilöhaastattelussa tutkijan ja erityisesti oman nuoriso-ohjaajan kanssa nuoren saattaa olla mahdollista saavuttaa luottamuksellinen suhde haastattelijaan, ja haastattelija voi johdattaa häntä pohtimaan harrastusten ja vapaa-ajan merkityksiä syvemmin. Kohdeluokan oma nuoriso-ohjaaja voi tulla oppilaille tutuksi ja luotettavaksi kodin ulkopuoliseksi aikuissuhteeksi. Jaksomuotoisessa perusopetuksessa, jossa nuoren opetusryhmät ja opettajat vaihtuvat muutaman viikon välein, ohjaaja saattaa olla ainoa kodin ulkopuolinen aikuinen, jota nuori tapaa säännöllisesti koko vuoden. Tutkimuksen edetessä eri tutkimusmenetelmistä painottuivat kulloisessakin vaiheessa tai kulloisenkin kysymyksen kohdalla tarkoituksenmukaisimmat. Hyvä vapaa-aika -hankkeessa triangulaatio toteutui paitsi erilaisten aineistojen myös eri aineistonkerääjien eli haastattelijoiden ja havainnoijien ansiosta, koska hankkeen nuoriso-ohjaajat, projektipäällikkö ja tutkija olivat tiiviissä yhteistyössä. Nuorilla itselläänkin oli koko tutkimuksen ajan aktiivinen ja toiminnan kehittämiseen osallistuva rooli. Hankkeen tutustumisvaiheesta lähtien nuorisotyöntekijöiden kertomukset kohtaamisistaan nuorten kanssa olivat tutkimusaineistojen ydintä. 18 19

TUTKIMUKSENTEON VAIHEITA LUKUVUOSITTAIN Vaikka hankkeeseen osallistuminen oli oppilaille vapaaehtoista ja tapahtui pääosin vapaa-ajalla, vaadittiin jokaisen oppilaan huoltajalta kirjallinen suostumus osallistumisesta hankkeen toimintoihin ja tutkimukseen. Tämä rajoitti tutkimuksen kohdejoukkoa: varsinkin vertailulokkalaisilta palautui lupalappuja huomattavan vähän. Nuorten ei myöskään odotettu sitoutuvan hankkeeseen koko sen keston ajaksi, vaan he saivat osallistua toimintoihin omien (aika) resurssiensa mukaan eri lukukausien aikana vaihtelevasti. Ensimmäisenä keväänä eli seitsemännellä luokalla kaikki kohdeluokkalaiset olivat palauttaneet lupalaput eli hankkeen kohdeluokkalaiset olivat mukana toiminnassa ja tutkimuksessa sataprosenttisesti. Vertailuluokkien oppilaita oli vaikeampi saada mukaan. Ilmeisesti esimerkiksi vapautus opetuksesta kerran lukukaudessa yhden oppitunnin ajaksi siksi, että saa vastata nettikyselyyn, ei ole riittävä motivointi. Toisaalta vanhemmilta ei ehkä saatu kirjallista tutkimuslupaa, vaikka nuori itse olisikin ollut halukas vastaamaan kyselyihin. Vertailuluokkalaisille toki markkinoitiin tutkimusta ja korostettiin, että jokaisen vastaus on ainutlaatuisen arvokas, ja että se vaikuttaa paitsi nuorten omaan elämään myös muiden nuorten harrastusmahdollisuuksiin omalla asuinalueella. Kohde- ja vertailuluokkien valitseminen samasta koulusta loi vastakkainasettelua ja aiheutti ääneen lausuttua mielipahaa. Eräässä koulussa vertailuluokan oppilaat sanoivat kyselyn jälkeen, että koulussa tehty luokkavalinta on rasistinen. He myös kysyivät, vaihdetaanko seuraavana vuonna luokkajako niin, että välillä on rinnakkaisluokan vuoro päästä mukaan ilmaiseksi elokuviin ja hampurilaiselle. Oppilaathan eivät ole ja opiskele toisistaan eristyksissä, vaan niin oppitunteja kuin ystävyyssuhteitakin on yli koululuokkarajojen. Hankkeen vertailuasetelmasta kumpuava mielipaha ja kateus eivät välttämättä motivoi vertailuluokkien nuoria osallistumaan vain hankkeen tutkimusosioon. Toisaalta ideaalitapauksessa kateudesta voisi jopa syntyä jotain omaehtoista tekemistä ja omia ideoita, ja toisaalta hankkeen ansiosta kouluihin ja nuorisotaloille luodaan maksuttomia toimintoja, joihin myös vertailuluokkalaiset saavat osallistua. Sekä huoltajien allekirjoittamia suostumuslappuja että nuoria, jotka ovat osallistuneet toimintaan, on ollut enemmän kuin tutkimuskyselyihin osallistuneita nuoria. Syksyllä 2013 kyselyyn vastasi 154 nuorta, joista 65 oli tutkimuksen vertailuluokalla ja 89 osallistui myös ohjaajien järjestämään toimintaan. Keväällä 2014 tutkimuksen kyselyyn osallistuneiden määrä kasvoi yhteensä yhdeksällä oppilaalla (N=163), jolloin hankkeen vertailuluokilla oli tutkimuksessa mukana yhteensä 69 oppilasta ja kohdeluokilla heistä opiskeli yhteensä 94. Lukuvuoden loputtua lähes kaikki hankkeen oppilaat siirrettiin kahdeksannelle luokalle, mutta kuudesta kohdeluokastamme kaksi hajotettiin, eli lukuvuonna 2014 2015 on kolmas- osa toiminnan kohteena olleista luokista joko kokonaan lakkautettu tai merkittävä osa niiden oppilaista siirretty toisiin kouluihin. Tutkimushankkeen kannalta jotkin muutokset olivat myös onnekkaita: eräs kohdeluokan oppilas aloitti seiskaluokan jälkeen kahdeksannen luokan hankkeen erään toisen koulun kohdeluokalla. Luokanvaihdot, kuten luokalle jäämiset, huomioitiin hankkeessa siten, että samassa koulussa jatkavat entiset kohdeluokan oppilaat osallistuivat edelleen hankkeen toimintaan ja tutkimukseen, vaikka eivät enää olleet varsinaisella kohdeluokalla. Mikäli vertailuluokkien oppilaat vaihtoivat luokkaa koulun sisällä, he eivät enää jatkaneet tutkimuksessa. Samoin kokonaan koulua vaihtavat kohdeluokan oppilaat jäivät myös hankkeen ulkopuolelle. Vuosien varrella sekä vertailu- että kohdeluokalle uusina tulevat oppilaat otettiin hankkeeseen, jos heidän huoltajansa antoivat kirjallisen suostumuksensa. Ensimmäisessä kyselyssä oli 45 erilaajuista valinta- ja avokysymystä ja se toistettiin koko yläkoulun ajan kerran syys- ja kevätlukukaudessa. Lomakkeelle on listattujen (LIITE) erilaisten vapaa-ajan toimintojen perusteella myös ohjaajat saivat heti tietoa oppilaille mieluisista nykyisistä ja kiinnostavista uusista harrastuksista ja esimerkiksi siitä, minä päivänä nuoret voisivat aloittaa uuden harrastuksen hankkeen kautta. Keväällä saatiin toisen kyselyn vastausten lisäksi myös osasta kouluja tiedot oppilaiden syksyn 2013 poissaoloista ja numeroarvioinneista. Nuorten haastattelut aloitettiin kevätlukukaudella 2014. Haastatteluiden perusteella tarkastelin, miten pakottomasti tai tavoitteellisesti nuoret suhtautuvat harrastuksiin ja koulunkäyntiin sekä kuinka he viihtyvät ja menestyvät koulussa. Oppilaiden lisäksi haastattelin myös opettajia heidän kokemuksistaan hankkeesta ja sen kuormittavuudesta tai hyödyistä omalle työlleen sekä heidän toiveistaan hankkeelle ja nuorisotyölle koulussa. Kaikkien koulujen luokanohjaajia haastateltiin keväällä 2014, ja yhteensä heistä tavoitettiin 12/17 (yhden koulun kohdeluokalla oli lukuvuonna 2013 2014 kuusi luokanohjaajaa, joista puolet haastateltiin tuolloin). Niin sanotulla temaattisen kirjoituttamisen menetelmällä syntyi tutkimusaineisto, jossa nuoret kirjoittivat yhden ainekirjoitustunnin aikana aineen otsikolla Erään tytön/pojan täydellinen päivä. Lukuvuoden 2013 2014 aikana ainekirjoitusaineisto saatiin kolmasosalta oppilaista eli neljältä luokalta kahdesta koulusta. Havainnointeja nuorten vapaa-ajanvietosta tehtiin neljällä käynnillä nuorten lajikokeilu- tai harrastuskerroille. Nämä olivat nuorisotalossa järjestetty graffiti-työpaja, johon osallistui koko luokka kouluajalla; hankkeen kaikille kohdenuorille yhtä aikaa järjestetty viikonlop- 20 21

puleiri Meriharjun luontotalossa, johon kuitenkin osallistui vain yhdeksän nuorta, nuorten järjestämä disko alakoululaisille sekä ohjaajien seitsemälle tytölle järjestämä mökkiloma Inkooseen. Kevätlukukauden 2014 päätteeksi järjestettiin kaikille kohde- ja vertailuluokille mahdollisuus viettää tutkijapajapäivä Fallkullan kotieläintilalla, jossa hanketiimi vietti yhteensä viisi koulupäivää. Yksi koulu ei tarttunut tilaisuuteen, mutta muut koulut viettivät toiminnallisen päivän, johon kuului maatilan toimintaan tutustumista, tutkimustulosten esittelyä ja niistä keskustelua, ensimmäisen yläkouluvuoden aikana syntyneiden oivallusten ja uusien ajatusten sekä uusille yläkoululaisille annettavien hyvien neuvojen jakamista, karttapajoja itselle mieluisista paikoista lähellä ja kaukana sekä vapaata leikkiä, eläinten rapsuttelua ja eväiden syömistä. Lukuvuosi 2014 2015 oli Hyvä vapaa-aika -hankkeen nuorten kahdeksas kouluvuosi ja varsinaisen harrastetoiminnan vuosi. Monipuolisten ja runsaiden aineistojen kartuttamista jatkettiin eri keinoin koko lukuvuoden ajan. Sekä vuoden 2015 keväällä (nuoret 8.-luokalla, N=163) että syksyllä (nuoret 9.-luokalla, N=74) teetettiin jälleen nettikyselyt, joiden sisältöihin tehtiin pieniä muutoksia edellisvuosiin verrattuna. Syksyn 2015 kysely tehtiin poikkeuksellisesti nuorten vapaa-ajalla, mikä verotti vastauksia aiempiin, koulutunneilla teetettyihin, kyselyihin verrattuna. Toisaalta vastausprosenttina noin 45 on suhteellisen korkea luku, kun ottaa huomioon sen, että nuoret vastasivat kyselyyn omalla ajallaan. Vuonna 2015 vertailuluokkalaiset saivat koko lomakkeeseen vastattuaan vaivanpalkaksi elokuvalipun. Keväällä liput jaettiin koululuokassa ja syksyllä lippu lähetettiin kotiin, mikäli vastaaja jätti yhteystietonsa kyselylomakkeeseen vastattuaan. Uusia kysymyksiä yhdeksännellä luokalla eli syksyllä 2015 oli Webropol-lomakkeella kaksi: koulutyöhön kotona käytetty aika ja kysymys: Jos aiot nähdä kavereita vapaa-ajalla, sovitteko yleensä tapaamisen ajan ja paikan etukäteen? Jos sovitte, niin miten, esim. viestillä, puhelinsoitolla, koulussa, edellisellä kerralla sovitaan seuraava tapaaminen vai miten? Viimeisessä kyselyssä, yhdeksännen luokan keväällä 2016, oli vertailun vuoksi ensimmäisen kyselyn kysymykset lukuun ottamatta kysymystä viikonpäivästä, joka olisi paras uuden harrastuksen aloittamiseksi. Sen sijaan kyselyssä oli vuosien varrella kertyneitä, hyviksi havaittuja uusia kysymyksiä. Yhteensä kyselyssä oli 59 kysymystä, joihin nuoret vastasivat noin puolessa tunnissa. Täysin uusia kysymyksiä oli muutama. Ensimmäisessä kysyttiin, kenen kanssa nuoret tekevät läksyt. Kotoa koulunkäyntiin saatava tuki saattaa vaihdella huomattavastikin. Muilla uusilla kysymyksellä kartoitettiin hankkeen tavoitteisiin pääsemistä. Kyselyyn vastasi 151 oppilasta, joista kohdeluokkalaisia oli 69 ja vertailuluokkalaisia 82. TUTKIMUKSENTEON ESTEITÄ JA EETTISTÄ POHDINTAA Hankkeeseen ja siinä tuettuihin eri harrastuksiin osallistumisen kerrottiin olevan nuorille vapaaehtoista. Hankkeen vapaaehtoisuudesta ja vapaa-ajalla tapahtuvasta toiminnasta huolimatta vaati hankkeessa yhteistyökumppanina ollut opetusvirasto jokaisen oppilaan huoltajalta kirjallisen suostumuksen osallistumisesta hankkeen tutkimukseen. Koulut eivät kuitenkaan luovuttaneet oppilaiden tai heidän vanhempiensa yhteystietoja, mikä hankaloitti hankkeen alkua. Emme myöskään saaneet käyttöoikeutta opetustoimen sähköiseen viestintäkanavaan Wilmaan, jolla koulut ja perheet pitävät yhteyttä. Sen sijaan saimme osallistua koko hankkeen voimin kaikkien 12 luokan vanhempainiltaan ja tiedotimme niissä toiminnasta ja tutkimuksesta. Ohjaajat saivat vähitellen ja yksitellen kohdeluokkien nuorten puhelinnumerot oppilailta itseltään. Oppilaille jaettiin kouluissa niin sanottuna reppupostina lupalaput, joissa oli tilaa huoltajien yhteystiedoille. Varsinkin vertailulokkalaisilta palautui lupalappuja huomattavan vähän. Ilmeisesti vapautus yhden oppitunnin vietosta kahdesti vuodessa tutkimuskyselyyn vastaamista varten ei riittänyt motivoimaan vertailuluokkalaisia. Nuorten ei myöskään odotettu sitoutuvan hankkeeseen koko sen keston eli oman yläkoulunsa ja sen jälkeisen syksyn ajaksi, vaan he ovat voineet osallistua toimintoihin omien (aika) resurssiensa mukaan vaihtelevasti. Hankkeen loppuun mennessä, ja nuorten peruskoulun päätyttyä keväällä 2016, kaikki kohdeluokkien oppilaat olivat osallistuneet hankkeen toimintoihin vähintään kerran. Vertailuluokkalaisten osallistuminen lisääntyi, kun heidän huonompaa asemaansa lievitettiin antamalla heille elokuvalippu kyselyyn osallistumisen jälkeen. Lapsia ja nuoria tutkittaessa tulee erityisesti muistaa kaiken tutkimuksen tärkein eettinen sääntö eli se, ettei tutkimuskohdetta, eli tässä tapauksessa koulujen oppilaita, mitenkään vahingoiteta. Oppilaiden omaan aikaan ja oman perheen harrastusmahdollisuuksiin antamaa tukea koskevien kysymysten ja aineiston hankintatilanteiden tulee olla hienotunteisia. Ensimmäinen eettinen ongelma hankkeessa onkin sen alkuasetelma, jossa tutkimukseen valittiin sekä kohde- että vertailuluokka saman koulun rinnakkaisluokista. Ikäluokan oppilaista osa katselee vierestä kun toinen puoli saa tehdä kolme vuotta kaikenlaista haluamaansa kivaa maksutta. Alkuasetelma olisi ollut yhdenvertaisempi, jos pelkästään tutkimukseen osallistuvat vertailuluokat olisi valittu toisista kouluista kuin hankkeen toimintaan osallistuvat koululuokat. Nuorista itsestään asetelma on erittäin epäreilu, ja kuten jo ensimmäisillä kouluvierailuilla ilmeni, niin myös heidän opettajistaan ja vanhemmistaan. Nuoret kommentoivatkin asetelman epäreiluutta kyselyvastauksissa esimerkiksi: tää hanke on perseestä ku b luokkalaiset saa jotai vitun leffalippui ja a luokkalaisille maksetaa kaikkii harrastuksii en tiiä mitä tein päässä liikkuu ku kuvittelette et tää on jotenki reiluu. Toisaalta se, että tutkimuksen vertailuluokat olivat kouluissa niin sanottuja painotusluokkia, tuottaa niillä opiskeleville nuorille jo perusopetuksessa enemmän hyvinvointia ja harrastuneisuutta kuin hankkeen kohdeluokilla opiskeleville tavallisille luokille (From et al. 2014). Itse asiassa rehtoreiden tekemä valinta tarjota hankkeen tukea nimenomaan ei-painotusluokille kavensi koulun kahtiajakoa ja peruskoulun eriarvoistavaa luokkajakoa. Kun oppilailta oli saatu luvat osallistua tutkimukseen ja toimintaan, selvisi seuraava tutkimusta vaikeuttava tekijä. Ensimmäisten tutkimusaineistojen eli nettikyselyn vastausten perusteella ilmeni, että tutkimusasetelmassa ei toteudu keskenään mahdollisimman samankaltaisten koululuokkien vertailu. Esimerkiksi saman koulun kohde- ja vertailuluokissa oppilaiden kotikieli- ja sukupuolijakaumat ovat keskenään hyvin erilaisia. Saman koulun vertailu- ja koh- 22 23

deluokka muistuttavat toisiaan vähemmän kuin eri koulujen vertailuluokat muistuttavat toisiaan. Niin ikään eri koulujen kohdeluokat muistuttavat enemmän toisiaan kuin oman koulunsa vertailuluokkaa. Kohdeluokkien oppilaista muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä oli puolet (49,44 %), kun kaikista Helsingin yläkouluikäisistä noin 15 prosenttia on muun kielisiä (Tietokeskus Aikasarjat). Hankkeessa puhutaan suomen lisäksi 27 muuta kieltä, joista yksikään ei ole ruotsi tai saame. Ilmeisen maahanmuuttotaustaisuuden lisäksi eri koulujen kohdeluokat ovat sukupuolijakaumaltaan poikavaltaisia (61 % poikia). Kaikki kohdeluokat ovat koulujensa tavallisia luokkia ja vertailuluokat opetuksen painotusluokkia, joilla on harrastuneisuutta ja luokan yhteisiä vapaa-ajan projekteja jo muutenkin. Sinänsä mielenkiintoista hankkeen alkuasetelmassa oli, että kaikissa viidessä koulussa rehtorit valitsivat tutkimukseen niin samanlaiset luokkaparit ja toiminnan kohteiksi poikavaltaiset, maahanmuuttotaustaiset luokat. Toisaalta voi ihmetellä sitä, miten yhdenvertaisuus peruskoulutuksessa toteutuu, jos samassa koulussa on niin erilaisia opetusryhmiä. Tukevatko peruskoulujen erilaiset opetusryhmät joidenkin oppilaiden harrastuneisuutta joidenkin toisten kustannuksella? Vertailu olisi ollut helpompaa ja reilumpaa, jos se olisi tehty eri kouluista valittujen samankaltaisten luokkien kesken. Nyt vertailuasetelmasta ei ole luotettavaa hyötyä tutkimukselle, mutta sen sijaan hanke on kenties aiheuttanut yläkouluajan kestäneen mielipahan lisäksi tai nimenomaan sen vuoksi vertailuluokkalaisille trauman. Toinen eettinen ongelma liittyy siihen, että vaikka hankkeeseen osallistuminen on ollut kaikille vapaaehtoista, emme kenties ole hyväksyneet sitä, että joku nuori ei halua olla tekemisissä omalla vapaa-ajallaan muiden luokkakavereittensa tai perheen ulkopuolisten aikuisten kanssa (ks. Anttila 2015). Vaikka ohjaajia turhautti se, että nuoria joutui turhaan odottelemaan ennalta sovittuihin tapaamisiin, oli se kuitenkin ehkä nuoren ainoa keino toteuttaa vapaaehtoisuutta käytännössä. Yleisen ja vahvan yhteiskuntaan kiinnittymisen ja sosialisaation vahvistamisen sekä syrjäytymisen ehkäisypuheen vuoksi on hankkeessa yhteiset ja aikuisen ohjaamat toiminnot kenties arvotettu jotenkin paremmiksi kuin nuoren omat vapaa-ajan valinnat. Hankesuunnitelman mukaiset, mitattavat tavoitteet ja halu kehittää sekä omaa ammattitaitoa että alan toimintaa aiheuttavat varmasti työntekijöille paineita siihen, ettei nuorten anneta vain olla. Mutta haluaisimmeko itsekään viettää työpäivän jälkeen aikaa nimenomaan työkavereittemme kanssa? Onko nuorisotyöllisin menetelmin nuorelle löydetty harrastus sittenkään hänen oma juttunsa? Yhteiskunnan syrjäytymispuhetta ei hankkeen toiminnoissa liikaa kyseenalaistettu tai laadukkaan vapaa-ajan käsitettä tarkemmin määritelty, kun nuoren suorat ja epäsuorat kieltäytymiset on vaivihkaa torjuttu tarjoamalla toistuvasti ja yhä uudelleen mahdollisuutta osallistua toimintoihin, jotka aikuisten näkökulmasta ovat nuorelle hyväksi. Kolmas eettinen ongelma liittyy siihen, että kun nuoria kehotetaan löytämään ja pitämään oma juttu hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja syrjäytymisen estäjänä, sysätään vastuu koko kansakunnan kohottamisesta ja maan nostamisesta nuorten hartioille. Entä jos nuori ei aina ja kaikkialla kykene itse ylläpitämään omaa juttuaan ja pysymään keskellä hyvinvoinnin raiteita? Onko hänellä enää lupaa saada apua, jonka tulisi kuulua kaikille yhteisön jäsenille vai leimautuuko eioman-jutun nuori jotenkin omasta syystään huonoksi ja jopa rasitteeksi yhteiskunnalle? Patistammeko nuoria harrastamaan ja ylläpitämään omaa juttuaan yhteisön hyvinvoinnin varmistamiseksi, estämään syrjäytyneiden nuorten aiheuttamat menoerät? Onko nuori arvokas vain suorittaessaan opintoja ja harrastuksia Suomen kilpailukyvyn varmistamiseksi? Neljäs ongelma liittyy tutkimusetiikkaan tietoperustaisessa organisaatiossa. Tutkimuksen tärkeimpiä eettisiä vaatimuksia on tuottaa tietoa asioista, joita ei vielä tunneta. Kun samassa organisaatiossa moni eri taho kerää tietoa nuorista, kenen tieto voittaa esimerkiksi kilpailun tutkimuksen ja nuorille kehitettyjen toimintojen rahoituksista ja resursseista? Jo tutkimusaineiston kerääminen vaikuttaa nuoriin, koska kysymysten muotoilulla ja sanamuodoilla on vaikutusta asenteisiin. Kuka kaikesta kerätystä tiedosta hyötyy: nuori, tiedontuottaja vai päättäjä? Onko kaikki tieto avoimesti kaikkien organisaatiossa työskentelevien käytössä? Hyvä vapaa-aika -hankkeessa on ollut kätevästi useamman vuoden ajan valmiina valikoima tutkimusnuoria, eräänlainen vastaajaverkosto, jolla on helppo tarpeen mukaan teettää nopeita kyselyitä ajankohtaisista asioista. Kun kyseenalaistan tutkijana itse joidenkin tiedonkeruiden kysymyksenasettelun ja tulkinnat tai konkreettisten kysymysten muotoilun, voin ikään kuin oikaista asian kysymällä sitä oikein. Esimerkiksi kun monissa valtakunnallisissakin kyselyissä mitataan koulumatkan pituutta kilometreissä, ei mielestäni saada mitään mielenkiintoista tietoa. Varsinkaan jos tavoitellaan tietoa nuoren hyvinvoinnista. Paljon kiinnostavampaa on tietää, miten kauan hän käyttää matkaan aikaa ja mitä silloin tekee. Onko se päivän sosiaalinen kohokohta? Ehkä ainoa aika, jolloin nuori on itselleen merkityksellisten ihmisten kanssa rauhassa ja vapaasti: mitä pidempi, sen parempi ja vapaampi aika. Samoin ystävien lukumäärällä ei välttämättä saada yhtä hyvää kuvaa nuoren yksinäisyydestä kuin esimerkiksi kysymysväitteellä: Tunnen itseni yksinäiseksi ja esimerkiksi vastausvaihtoehdoilla: Aina-Useimmiten-Joskus-Harvemmin-En koskaan. TULOKSIA 6% nuorista 42% nuorista Olen saanut parempia arvosanoja. Hyvä vapaa-aika -hanke on tehnyt minulle koulussa käymisen entistä mukavammaksi. 100 % hankkeeseen osallistuneista nuorista oli peruskoulun jälkeisenä syksynä joko opiskelemassa, edelleen peruskoulussa tai esimerkiksi oppisopimuskoulutuksessa. 24 25