Mustionjoen, Fiskarsinjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailun pohjaeläintutkimukset vuosilta 2006 2009

Mustionjoen, Fiskarsinjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailun pohjaeläintutkimukset vuosilta 2006 2009 Anu Suonpää Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 237/2012

LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY JULKAISU 237/2012 Mustionjoen, Fiskarsinjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailun pohjaeläintutkimukset vuosilta 2006 2009 Anu Suonpää Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY, JULKAISU 237/2012 Valokuva(t): LUVY ry Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.luvy.fi/julkaisut T:mi Harriprint, Karkkila 2012 ISBN 978-952-250-096-0 (nid.) ISBN 978-952-250-097-7 (PDF) ISSN-L 0789-9084 ISSN 0789-9084 (painettu) ISSN 1798-2677 (verkkojulkaisu)

Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Taustatiedot... 6 2.1 Tarkkailualueen kuvaus... 6 2.1.1 Mustionjoki ja Fiskarsinjoki... 6 2.1.2 Pohjanpitäjänlahti ja Tammisaaren merialue... 7 2.2 Tarkkailuvuosien säätila... 8 2.3 Pistekuormitus... 10 2.3.1 Pistekuormitus 2007 2009... 10 3 Pohjaeläintutkimuksen toteutus... 11 3.1 Havaintopaikat ja näytteenotto... 11 3.1.1 Mustionjoki ja Fiskarsinjoki... 11 3.1.2 Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialue... 12 3.2 Määritys... 13 3.3 Taksonimäärät ja yksilötiheydet... 14 3.4 Virtavesien kosket, jokityypille ominaiset taksonit ja EPT-heimot... 14 3.5 Virtavesien suvantoalueet, RI... 15 3.6 Macoma baltica ja pohjan tila Tammisaaren merialueella... 16 3.7 BBI-indeksi ja vertailu ekologisen tilan luokitteluun merialueilla... 17 4 Tulokset... 17 4.1 Mustionjoki ja Fiskarsinjoki... 17 4.1.1 Mustionjoen pohjaeläimistö vuosina 2006 2009... 17 4.1.1.1 Suvantoalueet... 18 4.1.1.2 Koskialueet... 20 4.1.2 Jokipohjaeläimistö tulosten tarkastelua... 23 4.2 Pohjanpitäjänlahti ja Tammisaaren merialue vuosina 2006 2009... 23 4.2.1 Taksonimäärät ja yksilötiheydet... 23 4.2.2 Macoma baltica ja pohjan tila Tammisaaren merialueella... 27 4.2.3 BBI-indeksi ja vertailu ekologisen tilan luokitteluun merialueilla... 28 5 Yhteenveto... 29 6 Tarkkailun jatkaminen... 30 Kirjallisuuslähteet... 31

Liitteet Liite 1. Yhteistarkkailualueenkartta virtavesi... 35 Liite 2. Yhteistarkkailualueen kartta merialue... 36 Liite 3. Mustionjoen suvantopaikkojen yksilömäärät vuonna 2009... 37 Liite 4. Mustionjoen koskipaikkojen yksilömäärät vuonna 2009... 41 Liite 5. Mustionjoen Msu3 intensiivihavaintopaikan yksilömäärät vuosina 2001, 2006 2009... 43 Liite 6. Fiskarsinjoen F6 yksilömäärät vuonna 2009... 45 Liite 7. Mustionjoen suvantopaikkojen biomassatulokset vuosina 2007 2009... 48 Liite 8. Mustionjoen suvantopaikkojen ja Fiskarsinjoen havaintopaikan lajilista vuonna 2009... 49 Liite 9. Mustionjoen ja Fiskarsinjoen havaintopaikkojen taustatiedot.............. 53 Liite 10. Pohjanpitäjänlahden yksilömäärät vuonna vuosina 2006 2009... 54 Liite 11. Tammisaaren merialueen yksilömäärät vuosina 2006 2009... 60 Liite 12. Ovako Koverharin edustan yksilömäärät vuosina 2006 2009... 66 Liite 13. Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen sekä Ovako Koverharin edustan BBI-indeksin saamat arvot vuonna 2009... 70 Liite 14. Pohjanpitäjänlahden biomassatulokset vuosina 2006 2009... 72 Liite 15. Tammisaaren merialueen biomassatulokset vuosina 2006 2009... 75 Liite 16. Ovako Koverharin edustan biomassatulokset vuosina 2006 2009... 77 Liite 17. Pohjanpitäjänlahden, Tammisaaren merialueen sekä Ovako Koverharin edustan lajilista vuonna 2009... 79 Liite 18. Pohjanpitäjänlahden, Tammisaaren merialueen sekä Ovako Koverharin edustan pohjan laatu vuonna 2009... 80 Kuvailulehti.... 81

1 Johdanto Mustionjoen, Fiskarsinjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailussa noudatettiin 18.6.2004 hyväksytyn ohjelman14.3.2009 päivitettyä versiota. Vuonna 2009 pohjaeläinnäytteenotossa tuli mukaan uusi havaintopaikka Mörbyhavet 8 10 m. Mustionjoesta jäi pois alimmainen suvantopaikka (MSu5) jo vuoden 2005 tarkkailussa pohjan laadun sopimattomuuden vuoksi. Fiskarsinjoen koskialue on saanut uuden tunnuksen Fiskarsinjoki, Pohjankuru F6 (aikaisemmin Fiskarsinjoki, Brunkomkoski F6). Tarkkailuun kuuluu vuosittaisen veden laadun seurannan lisäksi biologiset kasvillisuus-, kalasto- ja pohjaeläintutkimukset. Tässä julkaisussa on käsitelty pohjaeläintutkimuksen tuloksia vuosilta 2006 2009. Vuodet 2006 2008 olivat ns. suppeita tarkkailuvuosia ja vuosi 2009 oli laaja tarkkailuvuosi, jolloin toteutettiin koko aluetta koskeva laaja pohjaeläintutkimus. Pohjaeläintutkimuksia on viimeksi raportoitu vuonna 2008 julkaisuissa, jotka koskivat tarkkailuvuosia 2002 2005 (Saarikari ja Mettinen 2008a, Saarikari ja Mettinen 2008b). Tarkkailuvelvolliset ja niitä koskevat ympäristölupapäätökset on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Tarkkailunvelvolliset ja niitä koskevat lupapäätökset Tarkkailuvelvollinen Pvm Lupapäätös Karjaa-Pohja jätevedenpuhdistamo 18.2.2005 LSY-2004-Y109 (otettiin käyttöön touko-kesäkk 2007) Karjaa-Pinjaisten jätevedenpuhdistamo 7.7.2004 LSY-2003-Y-00 (poistui käytöstä touko-kesäkk 2007) Mustion jätevedenpuhdistamo 14.12.2005 UUS-2004-Y-509 Gumnäsin jätevedenpuhdistamo 7.7.2004 LSY-2003-Y-52 (poistui käytöstä touko-kesäkk 2007) Skeppsholmenin jätevedenpuhdistamo 7.7.2004 LSY-2002-Y-357 Hangon Lappohjan jätevedenpuhdistamo 10.2.2000 No 6/2000/4 IDO Kylpyhuone Oy Ab 25.9.2007 UUS-2006-Y 607-111 Oy Tenala Marina Ab 4.10.1979 L-S VO 73/1979C (KHO 10.8.1981) Ovako Wire, Koverhar 23.11.2006 LSY-2002-Y-365 Tvärminnen eläint. asema 24.6.2003 YS-679 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 7

2 Taustatiedot 2.1 Tarkkailualueen kuvaus 2.1.1 Mustionjoki ja Fiskarsinjoki Mustionjoki on osa Karjaanjoen vesistöaluetta ja se laskee Lohjanjärvestä aina Pohjanpitäjänlahden perukkaan. Mustionjoen pituus on 23 kilometriä ja keskivirtaama on 19,4 m³/s (Ala- Heikkilä 1997). Mustionjoki ei ole enää luonnontilainen, sillä sen varrella on vesivoimaloita, teollisuutta, Karjaan keskusta ja peltoalueita. Peltoalueita on n. 30 % valuma-alueesta ja Mustionjoen vesi onkin hyvin ravinnepitoista. Peltoalueet ovat tulvaherkkiä, tulvien aikaan vesi levittäytyy rantapelloille ja joen kiintoaine- sekä ravinnekuormitus kasvavat. Mustionjoessa on alun perin ollut useita koskia, sillä korkeusero Lohjanjärven suulta Pohjanpitäjänlahteen on noin 31 (Lempinen 2001). Nykyään tärkeät koskialueet on padottu. Mustionjokeen on rakennettu Åminneforsin, Billnäsin, Åkerforsin eli Peltokosken voimalaitospadot ja Mustion ruukin pato. Mustionjoen virtaamaa säännöstellään sekä uomaa on muokattu perkaamalla. Luonnontilaisia virtapaikkoja on joessa vielä jonkin verran jäljellä, varsinkin sen pienissä sivu-uomissa. Mustionjoki on tyypitelty suureksi savimaan joeksi (Ssa-tyyppiä), ja sen ekologiseksi tilaksi on määritelty tyydyttävä (Joensuu ym. 2010). Mustionjoen tila on määritelty myös voimakkaasti muuttuneeksi joessa olevien voimalaitospatojen ja luontaisten koskipaikkojen häviämisen vuoksi. Uudenmaan alueella ei ole kuitenkaan enää täysin luonnontilaisia jokia, joten muuttuneisuudestaan huolimatta Mustionjoki on hyvin tärkeä virtaavan veden suojelukohde Fiskarsinjoki laskee Pohjanpitäjänlahden perukkaan. Joen alkulähde on Degersjön järvi, josta vedet virtaavat Borgbyträsketin kautta Pohjanpitäjänlahteen. Fiskarsinjoki on pienikokoinen ja sen valuma-alueen koko on noin 131 km². Valuma-alue on huomattavasti Mustionjokea metsäisempi ja vesikin on joessa Mustionjokea kirkkaampaa. Fiskarsinjoen valuma-alueella on useita järviä (järvisyys n. 18 %). Vesistöalueella on useita patoja, jotka estävät lohikalojen vaelluksen ylävirtaan. Fiskarsinjoen suusta n. 4 km sijaitsee Kopparhammarforsin pato ja siitä n. 100 m ylävirtaan Kvarnfalletin pato. Fiskarsinjoen patojen alapuolista jokialuetta on kunnostettu taimenen elinmahdollisuuksien parantamiseksi. Fiskarsinjoen keskivirtaama on 1,2 m³/s, joka on vain murto-osa Mustionjoen virtaamasta (19,4 m³/s). Fiskarsinjoen kautta tuleva kuormitus Pohjanpitäjänlahteen on huomattavasti pienempi kuin Mustionjoen kautta tuleva kuormitus. Fiskarsinjokeen ei myöskään tule pistekuormitusta ja peltoalueita on vähemmän. Fiskarsinjoki on tyypiltään keskisuuri kangasmaan joki (Kk) ja se on luokiteltu ekologiselta tilaltaan tyydyttäväksi (Joensuu ym. 2010). Mustion- ja Fiskarsinjoen tarkkailualue on esitetty karttaliitteessä 1. Alueen luontoarvo Mustionjoki sivuhaaroineen on Natura-aluetta (tunnus FI0100023), jonka yhteenlaskettu pituus on 32 km. Natura-alue on perustettu joessa esiintyvien luontodirektiivinlajien suojelemiseksi. Mustionjoessa esiintyy suojeltavista direktiivilajeista vuollejokisimpukka (Unio crassus) ja rupimainen punalevä (Hildenbrandia rivularis), joka tunnetaan Suomessa ainoastaan Mustionjoessa. Lisäksi joessa pesii toisinaan kuningaskalastaja ja koskipaikoilla esiintyy kos- 8 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

kikaroja (www.ymparisto.fi -> Suomen Natura 2000 -kohteet). Mustionjoessa esiintyy myös uhanalainen ja rauhoitettu jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) populaatio. Sekä vuollejokisimpukka että jokihelmisimpukka ovat riippuvaisia väli-isännästään, niiden elinkiertoon kuuluu toukkavaihe, joka loisii kalojen kiduksilla. Jokihelmisimpukka loisii lohi- ja taimenkalojen kiduksilla, ja mm. isäntäkalojen puutteen vuoksi jokihelmisimpukka on harvinaistunut. Vuollejokisimpukan isäntäkaloja voivat olla mm. mutu, sorva, seipi, kolmipiikki, kivisimppu ja ahven, osittain sen vuoksi sen esiintyminen ei ole yhtä rajoittunutta kun jokihelmisimpukan. Myös kolmatta suursimpukkalajia soukkojokisimpukkaa (Unio pictorum) on havaittu Mustionjoessa. Se on aikaisemmin luokiteltu silmällä pidettäviin lajeihin, mutta havaittu viime aikoina aikaisempaa yleisemmäksi (Rassi ym. 2010). Mustionjoen Natura-statukseen on vaikuttanut myös siellä esiintyvät kalat Vimpa (Vimba vimba) ja paikallinen taimenkanta (Salmo trutta m. fario) (Joensuu ym. 2010). Nykyisin Fiskarsinjoen alajuoksulla elää luonnonvarainen taimenkanta, joka on ilmeisesti sekoittunutta (Lempinen 2001). Lisäksi Borbyträsket Fiskarsinjoen keskivaiheilla kuuluu Naturaalueeseen. 2.1.2 Pohjanpitäjänlahti ja Tammisaaren merialue Pohjanpitäjänlahti on vuonomaisen kapea ja suhteellisen matala. Sen pinta-ala on 23 km², keskisyvyys 9,3 m ja suurin syvyys 42 m. Lahden pituus on 14,5 km ja suurin leveys 4,5 km. Pohjanpitäjänlahden syvänne erottuu selvästi Tammisaaren eteläpuoleisesta merialueesta, sillä Raaseporin kaupungin kohdalla on matala kynnys, jonka syvyys laivaväylän kohdalla on noin 6 m ja muualla selvästi pienempi. Kynnys rajoittaa veden virtausta Pohjanpitäjänlahden sisäosiin. Heikon veden vaihtumisen vuoksi Pohjanpitäjänlahden vesi on voimakkaasti suola- ja lämpökerrostunutta. Suolakerrostuneisuus lisääntyy talven aikana, jolloin Mustionjoen makea vesi erottuu pinnassa, heti jään alla suolaisesta alusvedestä. Vesimassoja erottaa harppauskerros n. 2 15 m syvyydessä, harppauskerroksen syvyys riippuu vuodenajasta. Suolainen ja vähähappinen alusvesi uudistuu ja samalla hapettuu usein vain loppusyksyisin ja talvisin meriveden sisään virtausten yhteydessä. Sisään virtaavan veden on oltava riittävän raskasta (suolaista ja kylmää) syrjäyttääkseen Pohjanpitäjänlahden vanhan syväveden. Pohjanpitäjänlahden heikko happitilanne heijastuu myös pohjaeläimiin. Pohjanpitäjänlahden sisäosissa 20 metrin syvyydellä lajisto on selvästi köyhtynyttä. Pohjanpitäjänlahdella on kokeiltu hapetusta vuosina 1995 1996 (Malve, O. ym. 2000). Hapetuskokeilussa alusveden happitilanteen huomattiin selvästi paranevan. Tuloksia on tarkoitus käyttää hyväksi Pohjanpitäjänlahden alueen vesiensuojelun suunnittelussa. Alusveden jokavuotinen happiongelma on selvä osoitus siitä, että nykyinen lahteen kohdistuva kuormitus ylittää lahden sietokyvyn. Valtaosa tästä kuormituksesta tulee Mustionjoen kautta. Tammisaaren lähivesiinkin kohdistuva kuormitus saattaa ulottua Pohjanpitäjänlahteen saakka veden pinnan nousuun liittyvien sisään virtausten aikana ja myös vastavirtauksena silloin, kun vesi virtaa pinnassa Pohjanpitäjänlahdesta ulos. Tammisaaren kaupungin lähivesialue (Stadsfjärden, Båssafjärden, Dragsviksfjärden) on hyvin matalaa ja sisältää paikoin runsaasti vesikasvillisuutta. Tammisaaren edustalta meri-alue avau- Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 9

tuu aina Tvärminneen asti. Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen tarkkailualue on esitetty karttaliitteessä 2. Alueen luontoarvo Pohjanpitäjänlahti on poikkeuksellinen makean ja murtoveden vaihettumisvyöhyke, joka kuuluu Unescon kansainväliseen biologiseen Project Aqua -ohjelmaan ja on osa Natura-aluetta. Tähän Natura-alueeseen kuuluu Pohjanpitäjänlahden alueen lisäksi osa Tammisaaren ja Hangon saaristosta. 2.2 Tarkkailuvuosien säätila Säätila vaihtelee vuosittain varsin paljon. Tarkkailujakson 2007 2009 säätila on kuitenkin ollut suhteellisen samankaltainen (kuva 1). Talvet ovat olleet tavanomaista leudompia, jonka vuoksi tarkkailualueella on ollut heikosti jäitä. Vuonna 2007 Pohjanpitäjänlahti jäätyi vasta tammikuun lopussa ja jääpeite pysyi ohuena koko talven. Vuonna 2008 ainoastaan sisälahdet olivat jäässä ja vuonna 2009 jääpeitettä oli ohut kerros Pohjanpitäjänlahden alueella. Jääpeitteen vähyys parantaa talvista happitilannetta, kun happea pääsee ilmasta liukenemaan veteen. Tarkastelujakson 2007 2009 kesät ovat olleet epävakaita ja ainoa yhtenäinen lämmin jakso on esiintynyt kesän lopulla heinäkuussa. Syksyllä on satanut vaihtelevasti ja sää on muuttunut taas epävakaaksi. Vuosina, jolloin sateita saadaan runsaasti, ravinnekuormitus pelloilta Mustionjokeen ja Pohjanpitäjänlahteen kasvaa minne Mustionjoen vedet laskevat. Runsaat sateet lisäävät myös jätevesien kuormitusta vesistöön. Jäteveden puhdistustehokkuus heikkenee kun puhdistamolle tulevien hulevesien määrä kasvaa. Tarkkailuvuosien kuukauden keskilämpötilat ja -sademäärät verrattuna pitkän ajan keskiarvoon on esitetty kuvassa 1 ja 2. Kuva 1. Kuukauden keskilämpötilat Tvärminnen (Hangon) säähavaintoasemalla vuosina 2007 2009 verrattuna pitkän ajan keskiarvoon. (Lähde: Ilmatieteen laitos 2007 2009.) 10 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

Kuva 2. Kuukauden sademäärät Tvärminnen (Hangon) säähavaintoasemalla vuosina 2007 2009 verrattuna pitkän ajan keskiarvoon. (Lähde: Ilmatieteen laitos 2007 2009.) Mustionjoen Peltokosken virtaamat vaihtelivat välillä 4 53,7 m³/s, ollen selvästi korkeimmillaan kevään valumien aikaan vuosina 2008 ja 2009 (kuva 3). Kuva 3. Mustionjoen (Peltokosken) virtaama vuosina 2006 2009. (Lähde: OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu 20.3.2012.) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 11

2.3 Pistekuormitus Mustionjoen varrella sijaitsevat Mustion, Karjaan, Pinjaisten ja Åminneforsin taajamat. Mustionjoen suurin yksittäinen pistekuormittaja oli alkukesään 2007 saakka Karjaan-Pinjaisten jätevedenpuhdistamo. Karjaan ja Pohjan yhteinen jätevedenpuhdistamo aloitti toimintansa alkukesällä 2007, jolloin myös jätevesien purkupaikka siirtyi Mustionjoelta Pohjanpitäjänlahden perukkaan (Holmberg ja Valtonen 2010). Tammisaaren lähivesillä pistekuormittajia ovat Tammisaaren kaupungin yhdyskuntajätevedenpuhdistamo Skeppsholmen ja ulompana merialueella Hangon kaupungin Lappohjan jätevedenpuhdistamo, Oy Tenala-Marina Ab:n veneilysatama, Ovako Koverhar rauta- ja terästehdas (nykyinen FNSteel) sekä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellinen asema. Lappohjan jätevedenpuhdistamon, Tvärminnen eläintieteellisen aseman sekä Koverharin terästehtaan veden on tarkoitus tulevaisuudessa johtaa käsiteltäväksi Suursuon puhdistamolle (Holmberg ja Valtonen 2010). 2.3.1 Pistekuormitus 2007 2009 Valtaosa pistekuormituksesta on peräisin yhdyskuntapuhdistamoista. Alueen tärkeimmät puhdistamot olivat vuonna 2007 Skeppsholmen ja vuoden 2007 jälkeen myös Karjaa-Pohjan puhdistamo, mitkä vastasivat pääosasta tarkkailualueen pistekuormituksesta. Jätevesien keskittäminen ja käsittelymenetelmien paraneminen sekä tehostuminen ovat vähentäneet vesistökuormitusta huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana. Mereen johdetun fosforin määrä on laskenut vuodesta 1990 11 kg/d vuoteen 2009 tasolle 1,2 kg/d. Mereen johdettu typpikuormitus on vastaavasti vähentynyt vuodesta 1990 290 kg/d vuoteen 2009 tasolle 84 kg/d (kuva 4 ja 5, Holmberg ja Valtonen 2010). Kuva 4. Puhdistamoista mereen johdettu fosforikuormitus vuosina 1990 2009 (kg P/d) (Holmberg ja Valtonen 2010) 12 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

Kuva 5. Puhdistamoista mereen johdettu typpikuormitus vuosina 1990 2009 (kg N/d) (Holmberg ja Valtonen 2010) 3 Pohjaeläintutkimuksen toteutus 3.1 Havaintopaikat ja näytteenotto Vuodet 2006 2008 olivat ns. suppeita tarkkailuvuosia ja vuosi 2009 oli laaja tarkkailuvuosi, jolloin toteutettiin koko aluetta koskeva laaja pohjaeläintutkimus. Näytteenotosta vastasivat kenttämestarit Arto Muttilainen, Seppo Sundström ja Jorma Valjus, jotka ovat sertifioituja ympäristönäytteenottajia (erikoistumispätevyyden ala vesi- ja vesistönäytteet) sekä vesistötutkijat Anu Suonpää ja Aki Mettinen. 3.1.1 Mustionjoki ja Fiskarsinjoki Virtavesien näytteet kerättiin syys-lokakuun aikana. Koskialueilla M38, M2 ja F6 näytteenottimena oli ns. potkuhaavi (kolmiomainen haavikehys, haavin etureunan aukon leveys 29 cm, korkeus 26 cm, havaksen silmäkoko 0,5 mm), jonka käytössä seurattiin pääosiltaan standardoituja menetelmiä (SFS 5077). Aikaisempia tutkimuskertoja vastaavasti jokaiselta koskialueelta valittiin viisi mahdollisimman edustavaa näytepaikkaa, yksi hitaan virtauksen pehmeähköltä sedimentaatiopohjalta kasvillisuusrannan läheltä, kaksi keskinopean virtauksen paikkaa sorapohjalta ja kaksi nopean virtauksen paikkaa kivikkopohjalta. Näytepaikkojen etupuolelta (ylävirran puolelta) potkittiin pohjaa samasta asemasta 30 sekunnin ajan, jolloin irtain materiaali kulkeutui haavin pussiin. Pehmeän kasvillisuuspaikan näyte koostui pohjasta irronneesta aineksesta potkimisen tuloksena (15 s. haavinta vedessä) ja sen lisäksi usein noin 0,5 metrin mittaisesta pintasedimentin haavinnasta. Näytteenoton yhteydessä tehtiin havaintoja pohjan laadusta sekä arvioitiin pintaveden virtausnopeus. Näyte säilöttiin 70 % etanoliin. Mustion- ja Fiskarsinjoen havaintopaikat on esitetty taulukossa 2. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 13

Suvantoasemilla Msu1 Msu4 näytteet otettiin Ekman-pohjaeläinkauhalla vastaavin menetelmin kun on kuvattu merialueiden näytteenottoa käsittelevässä kappaleessa 3.1.2. Taulukko 2. Mustionjoen ja Fiskarsinjoen havaintopaikat. Harmaalla taustavärillä suppean tarkkailuvuoden havaintopaikka. Mustionjoki Havaintoalue/-paikka Suvantopaikkoja (Ekman): MSu1 MSu2 MSu3 MSu4 Koskihavaintoalue (potkuhaavi): M38 Junkarsborg) M2 (Åminnefors) Fiskarsinjoki Havaintoalue Koskihavaintoalue (potkuhaavi) F 6 3.1.2 Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialue Merialueen pohjaeläinnäytteet kerättiin syys-lokakuun aikana. Kustakin havaintopaikasta nostettiin viisi rinnakkaista näytettä Ekman-näytteenottimella (pinta-ala 250 cm²). Näytteenotossa ja näytteiden käsittelyssä on seurattu ympäristökeskuksen laatimaa ohjetta sekä Ekman-noutimen näytteenottostandardia SFS 5076 (Suomen standardisoimisliitto 1989). Jokainen näyte käsiteltiin erikseen. Näytteet seulottiin 0,5 mm:n ämpäriseulalla ja säilöttiin kentällä 70 % etanoliin. Näytteenotossa kirjattiin lisäksi ympäristöön ja sedimentin laatuun (haju, ulkonäkö ja rakenne) liittyviä havaintoja. Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen havaintopaikat on esitetty taulukossa 3. Virtavesi- ja merialueiden näytteistä pohjaeläimet poimittiin valkoiselta alustalta valosuurennusvalaisinta apuna käyttäen. Poiminnassa on käytetty tehtävään koulutettua aputyövoimaa. 14 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

Taulukko 3. Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen havaintopaikat sekä syvyydet. Harmaalla taustavärillä suppeiden tarkkailuvuosien havaintopaikat ja syvyydet. MERIALUE Linja (näyteasema) Pohjanpitäjänlahti syvyys (m) P7 Skuruviken 8 P8 13 P9 Mörbyhavet 8 21 P10 Sällvik 10 20 30 40 P11 Ido Kylpyhuone 7 Tammisaaren merialue P12 Stadsfjärden 6,5 P12b Båssafjärden 2-3 P12c Dragsviksfjärden 2-3 P13 Gullö, Vitsandströmmen 15 P14 Skogbyfjärden 19 P18 Oy Tenala Marina Ab 6-7 9 P19 Lapppohja 10 16 P16 Storfjärden 35 Ovako Koverhar P17 15 A4 14 B8 15 D7 15 E10 22 3.2 Määritys Pohjaeläinten määritystaso vaihteli lajiryhmittäin. Lajit määritettiin joko laji- tai sukutasolle. Määrityksessä on käytetty preparointimikroskooppia (16 64 kertaa suurentava). Yksityiskohtiin perustuvaa lajimääritystä vaativissa tapauksissa määritys on tehty tutkimusmikroskoopilla (40 400 kertaa suurentava). Pohjaeläinten määrityksessä käytettiin soveltuvin osin Ympäristökeskuksen RiverLife-projektissa esitettyä määrityskirjallisuutta (www.ymparisto.fi/riverlife, päivitetty 12.8.2011). Pohjaeläinten määrityksestä ja tulosten raportoinnista vastasi merinäytteiden osalta vesistötutkija Anu Suonpää ja virtavesinäytteiden osalta pohjaeläintutkija Aki Mettinen. Kvantitatiivisella menetelmällä (Ekman noutimella) kerätyt pohjaeläimet punnittiin eläinryhmittäin analyysivaa alla (tarkkuus ±0,001 Wg). Punnitus tehtiin imupaperikuivatuksen jälkeen ilman, että eläimiä liotettiin vedessä. Nilviäiset punnittiin kuorineen. Virtavesinäytteissä isokokoisia Unio-simpukoita ei punnittu, koska näytteet olivat osittain tai kokonaan kuivaneet. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 15

Lajitiedot ja kenttähavainnot on kirjattu ympäristöhallinnon Hertta ympäristötiedon hallintajärjestelmän pohjaeläintietokantaan (POHJE). 3.3 Taksonimäärät ja yksilötiheydet Taksoni tarkoittaa määritettyä yksikköä; eliölajia tai lajiryhmää. Taksonien lukumäärää voidaan käyttää havaintopaikkojen vertailuun. Ympäristön tila on yleensä sitä parempi, mitä enemmän taksoneja näytteissä esiintyy. Lisäkuormituksen alkuvaiheessa taksonien määrä saattaa hetkellisesti kasvaa ravinteiden lisääntyessä, mutta kuormituksen edelleen kasvaessa lajisto yleensä köyhtyy ja ainoastaan rehevyyttä sietävät lajit menestyvät. Rehevyyden kasvaessa happitilanne heikkenee orgaanisen aineksen hajotuksen kuluttaessa pohjan läheisen veden ja sedimentin happivaroja. Hyvin rehevissä vesistöissä pohjaeläimistö koostuu enää hapettomuutta sietävistä lajeista. Lisäksi paikallaan pysyvien lajien puuttuminen voi viitata pohjan huonoon happitilanteeseen. Pitkään jatkunut hapettomuus, sekä rikin ja metaanin syntyminen, voivat johtaa makroskooppisten pohjaeläinten häviämiseen pohjalta. Virtavesioloissa veden vaihtuvuus ehkäisee usein tehokkaasti hapen voimakasta alenemista ja hapettomuutta esiintyy virtavesissä yleensä vain erittäin poikkeavissa oloissa esim. jätevesiylivuotojen yhteydessä. Jokien suvantojaksoilla, mikäli jääpeitteinen kausi kestää pitkään, happipitoisuus voi laskea alhaiseksi virtaavasta vedestä huolimatta. Taksonien lisäksi tarkastelussa on otettu huomioon yksilötiheydet, jotka kertovat lajien runsaussuhteista ja sitä kautta elinympäristön monimuotoisuudesta. Tiettyjen herkästi elinympäristön huononemiseen reagoivien lajien ja sukujen avulla voidaan saada kuvaa tapahtuneista muutoksista pohjan tilassa ja toisaalta rehevämpien pohjan lajien yleistyminen voi olla merkki kuormituksen lisääntymisestä. Lajit voivat olla hyvin erilaisia ympäristövaatimuksiltaan esimerkiksi ravinnonottotavoiltaan. Yhteistarkkailun pohjaeläintutkimuksessa on huomioitu makroskooppiset paljain silmin havaittavat taksonit. 3.4 Virtavesien kosket, jokityypille ominaiset taksonit ja EPT-heimot Biologisista muuttujista, joita käytetään ekologisen tilan arviointiin, valittiin laskennalliseen tarkasteluun jokityypille ominaiset taksonit (lajit) ja jokityypille ominaisten EPT-heimojen eli päivänkorentojen (Ephemeroptera), koskikorentojen (Plecoptera) ja vesiperhoslajien (Trichoptera) heimojen yhteislukumäärä. Mustionjoen vesistö on tyypitetty suureksi savisameaksi jokityypiksi (Ssa), joka on valitettavasti biologisten laskennallisten muuttujien kannalta hieman ongelmallinen tyyppi. Savisameille virtavesille ei ole toistaiseksi pystytty luomaan omaa taksoni- ja EPT-heimolistaa, mutta luokittelua varten neuvotaan käyttämään toistaiseksi vastaavankokotyypin turvemaan jokityypin (St) listoja. (Vuori ym. 2009). Fiskarsinjoki on tyypitelty keskisuurien kangasmaiden jokityyppiin (Kk). Indeksit kuvaavat näiden tärkeiden taksonomisten ryhmien esiintymistä ja puuttumista tutkittujen koskialueiden pohjahabitaateilla. Jokityypille ominaisten taksonien ja EPT-heimojen lukumäärän laskeminen on yksinkertainen ja nopea tapa arvioida havaintopaikan ekologista tilaa näyteaineiston perusteella. Tutkimuksen kohteena olevat koskialueet ovat esiintymisalueina tyypillisiä näille herkille eliöryhmille. Vesistö on yleensä vähäkuormitteisempi mitä enemmän näitä eliöryhmiä koskialueilla esiintyy. 16 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

Suurten savisameiden jokien tilaluokittelussa jokityypin EPT-heimojen lukumäärien luokkarajoiksi on määritelty E = erinomainen > 11,25 heimoa, E/H = hyvä 9 heimoa, H/T = tyydyttävä 4,5 heimoa, T/V = välttävä 1,5 heimoa ja Hu = huono < 1,5 heimoa (Vuori ym. 2009). Vastaavasti keskikokoisten kangasmaiden jokityypille EPT-heimojen luokkarajoiksi on määritetty E = erinomainen > 15,8 heimoa, E/H = hyvä 11,8 heimoa, H/T = tyydyttävä 7,9 heimoa, T/V = välttävä 3,9 heimoa ja Hu = huono < 3,9 heimoa (Vuori ym. 2009). Mustionjoki on määritelty voimakkaasti muutetuiksi, jolloin vertailuoloina on paras saavutettavissa oleva tila. Mustionjoki on tällä perusteella luokiteltu tyydyttäväksi. 3.5 Virtavesien suvantoalueet, RI Mustionjoen suvantoalueiden kvantitatiivisten Ekman-näytteiden eli MSu-näytteiden analysoinnissa käytettiin apuna Paasivirran RI-joki-indeksiä (River-index, Paasivirta 2001), joka perustuu jokien hitaasti virtaavilla pehmeillä pohjilla esiintyvien surviaissääskien toukkien (Chironomidae) ja harvasukamatojen (Oligochaeta) suhteellisiin runsauksiin (taulukko 4). Indeksi on kehitelty järville tarkoitetusta vastaavasta CI-surviaissääski-indeksistä (ks. seuraava kpl 5.3.5) ja harvasukamato-indekseistä. Indeksin perusteella arvioidaan pohjan rehevyyttä (ravinteisuutta). Taulukko 4. Bioindeksi RI (River-index) jokien hitaasti virtaaville osille. (Paasivirta 2001). Laskukaava: RI = Σ (ni x ki) / N missä ki = indikaattorilajin kerroin ni = indikaattorilajin tiheys N = kaikkien indikaattorilajien yksilötiheys yhteensä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 17

3.6 Macoma baltica ja pohjan tila Tammisaaren merialueella Pohjan tilaa ja siinä tapahtuneita muutoksia voidaan pohjaeläinyhteisötason tarkastelun lisäksi selvittää ns. indikaattorilajien kautta. Liejusimpukka on aikuisena hyvin paikallaan pysyvä, pitkäikäinen ja lukumääräisesti sekä biomassaltaan Itämeren pohjoisrannikon merkittävin pohjaeläin. Sen vuoksi sitä käytetään usein indikaattorina veden laadun tarkastelussa. Leppäkosken (1975) mukaan liejusimpukka on 2. asteen progressiivinen laji eli se sietää melko voimakasta kuormitusta, mutta taantuu lopulta pohjan olojen heikentyessä voimakkaasti. Liejusimpukka on herkkä erityisesti liettymiselle. Ovako Koverharin edustan pohjan tilaa ja siinä tapahtuneita muutoksia havainnoitiin liejusimpukan (Macoma baltica) populaation kokojakauman avulla. Liejusimpukkapopulaation yksilöiden kokoluokkarakenteen luokitteluun käytettiin edellisvuosien tapaa, soveltaen Häkkilän ym. (1978) esittämiä luokituksia. Eri kokoluokkiin kuuluvien yksilöiden lukumääriä ja lukumääräsuhteita verrattaessa, saadaan tietoa liejusimpukan menestymisestä ja mm. sen uusiutumiskyvystä. Pienten yksilöiden puuttuminen on usein merkki populaation heikentyneestä uusiutumiskyvystä eli häiriöistä simpukan elinympäristössä ja lisääntymisongelmista. Häkkilän ym. (1978) luokitus soveltaen (Saarikari ja Mettinen 2008) on esitetty taulukossa 5. Lisäksi simpukoiden kuoren kunto ja ruosteisuus kertovat simpukoiden kunnosta. Kuorten rautasaostumien määrä ei riipu simpukoiden iästä. Liejusimpukoiden lukumäärää, kokojakaumaa ja kuorten kuntoa arvioitiin Tammisaaren merialueen pohjaeläinlinjoilla vuosien 2002 2005 tapaan (Saarikari ja Mettinen 2008). Taulukko 5. Liejusimpukkapopulaation (Macoma baltica) elinkelpoisuusluokittelu perustuen kokoluokkien sisältämien yksilöiden lukumääriin. Luokittelu pohjautuu suurimmaksi osaksi Häkkilän ym. (1978) luokitukseen. 1) Uusiutuvassa liejusimpukkapopulaatiossa yksilöistä yli 75 % on < 7 mm. Populaatio on lisäksi tasapainoinen, jos näitä suurempia kokoluokkia (kolmen mm. välein 7 9, 10 12, 13 15 mm jne.), on keskenään suurin piirtein yhtä paljon. 2) Liejusimpukkapopulaatio voi olla ns. välimuotoinen, jos pienempien kokoluokkien (< 7 mm) yksilöitä on 25 75 % kaikista liejusimpukoista. Populaation painopiste on siirtymässä lähinnä näitä suurempiin, keskikokoisiin (7 9, 10 12 ja 13 15) kokoluokkiin. Se on kuitenkin vielä uusiutuva, mutta sen tasapaino on järkkymässä, koska populaation säilymiselle välttämättömät kokoluokat ovat vähenemässä tai pieniä. Tämä populaatiorakenne on usein kuitenkin lajia säilyttävä ja suuremmille syvyyksille ominainen, missä ankarammat olosuhteet vähentävät lisääntymismenestystä. 3) Liejusimpukkapopulaatio on vähenevä kun pienempien kokoluokkien (< 7 mm) osuudeksi jää alle 25 % kaikista yksilöistä ja painopiste on näitä suuremmissa kokoluokissa. Populaatio on tasapainottomassa tilassa, mikä voi johtaa nopeasti koko populaation häviämiseen, elleivät ympäristötekijät muutu populaation kannalta myönteiseen suuntaan. 4) Liejusimpukkapopulaatiosta suurikokoiset yksilöt (> 15 mm) puuttuvat. Se voi olla seurausta äkillisesti tuhoutuneesta populaatiosta, lyhytaikaisen myrkyllisen jäteveden vaikutuksesta tai lisääntymisen estymisestä useampien peräkkäisten sukupolvien aikana. Aivan matalilla vesialueilla liejusimpukoiden ikä on luonnostaan lyhyempi mm. saalistuksen paineesta johtuen ja siten keskimääräinen koko pienempi. Kasvu sinänsä on matalassa vedessä nopeampaa kuin syvänteissä. 18 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

3.7 BBI-indeksi ja vertailu ekologisen tilan luokitteluun merialueilla Tutkimusalueen näytekohtaisten tulosten perusteella laskettiin pohjaeläinten tilaa arvioiva Brackish water benthic indeksi (BBI) (Vuori ym. 2009). BBI-indeksi on tarkoitettu kuvaamaan erityisesti Itämeren pehmeiden pohjien tilaa lajiston suhteen. Se ottaa huomioon lajien vaatimukset elinympäristönsä suhteen, lajien kuormituksen sietokyvyn, lajilukumäärän, tiheyden, sekä havaintopaikan sijainnin ja syvyyden (Perus ym. 2007). Syvyys on otettu indeksissä huomioon jakamalla havaintopaikat kahteen luokkaan, 0 10 metriä ja yli 10 metriä luokitellaan erikseen. BBI-indeksi huomioi myös Itämeren luontaisesti vähälajisen eliökoostumuksen. Indeksin lähtöolettamuksena on, että lajiston monimuotoisuus vähenee ympäristön stressitekijöiden lisääntyessä. Yhden havaintopaikan rinnakkaisnäytteistä kunkin lajin yksilötiheys (yks/ m²) on laskettu rinnakkaisnäytteiden keskiarvona ja lajiluku rinnakkaisnäytteiden summana. Indeksi perustuu tiettyihin yleisiin lajeihin tai ympäristöstressiin herkästi reagoiviin lajeihin. Kukin näistä lajeista saa indeksissä tietyn herkkyysarvon. Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 7 :n mukaan pintavedet on jaoteltu Suomessa maantieteellisten ja luonnontieteellisten ominaispiirteiden mukaan tyyppeihin (YM3/401/2006). Tarkkailualue Pohjanpitäjänlahti ja Tammisaaren merialue kuuluvat lounaiseen sisäsaaristoon. Pohjaeläinten BBI-indeksissä jokaisella vesimuodostumalla on omat tyyppikohtaiset raja-arvot, joihin indeksin saamaa arvoa verrataan (Vuori ym. 2009). BBI-ELS-arvo kuvaa laskettujen BBI-indeksiarvojen poikkeavuutta luonnontilaisista arvoista. BBI-indeksi luokittelee pohjan tilan viiteen eri luokkaan, jotka ovat E = erinomainen, H = hyvä, T = tyydyttävä, V = välttävä ja H = huono. BBI-indeksin luokkien vertailuarvot on saatu referenssiaineistosta. BBI-indeksi laskettiin yhteistarkkailualueen laajan tutkimusvuoden 2009 pohjaeläinaineistolle. BBI-indeksin saamia arvoja verrattiin Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelmassa (UUS-ELY 1/2010) esitettyyn Pohjanpitäjänlahden ja Dragsvikin ekologiseen tilaluokitukseen. Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelmassa esitetty Pohjanpitäjänlahden ja Dragsvikin ekologinen tilaluokka on välttävä. Ekologinen luokitus perustuu vuosina 2000 2007 kerättyyn aineistoon. Ekologinen luokitus on Pohjanpitäjänlahdella tehty kasviplanktonin, pohjaeläinten ja veden fysikaalis-kemiallisten tekijöiden perusteella ja Dragsvikissä kasviplanktonin ja pohjaeläinten perusteella. Pohjaeläinten osalta molempien alueiden ekologinen tila on arvioitu tyydyttäväksi. 4 Tulokset 4.1 Mustionjoki ja Fiskarsinjoki 4.1.1 Mustionjoen pohjaeläimistö vuosina 2006 2009 Näytepaikkakohtaiset pohjaeläintaksonit, yksilömäärät, suvantopaikkojen biomassatulokset pohjan laatu, virtausnopeus ym. ympäristötekijät on esitetty liitteissä 3 9. Mustionjoen ja Fiskarsinjoen virtavesipaikoilla (seitsemän paikkaa) esiintyi vuosien 2006 2009 näytteissä yhteensä 125 taksonia, mikä oli vain hieman vähemmän kuin vuosina 2003 2005 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 19

(129 taksonia). Kolmella koskialueella tavattiin vuonna 2009 yhteensä 99 taksonia ja neljällä suvantoalueella 106 taksonia (mukana intensiivipaikan MSu3 vuodet 2006 2009). Mustionjoen koskialueilta ylemmältä Junkarsborgista M38 tavattiin vuonna 2009 taksoneita (53 kpl) suurimmin piirtein saman verran kuin edellisenä tutkimusvuonna 2005 (54 kpl) ja enemmän kuin vuonna 2001 (46 kpl). Alempana Åminneforsin padon alapuolisessa koskessa M2 kokonaistaksonimäärä oli vuonna 2009 suurempi (62 kpl) kuin ylempänä, mutta aikaisemmin taksoneita on ollut vähemmän (vuonna 2005 taksoneita oli 42 kpl ja vuonna 2001 taksoneita oli 39 kpl). Koska Åminneforsin koskialue on suurempi kuin Junkarsborg, voisi tällä perusteella taksonimäärän olettaa olevan suurempi Åminneforsin koskialueella verrattuna Junkarsborgin koskialueeseen. Mahdollisesti veden virtauksen äkkinäisemmät muutokset Åminneforsin padon alapuolella ovat yksi pohjaeläinten monimuotoisuutta alentava tekijä. Fiskarsinjoen kolmella havaintopaikalla tavattiin vuonna 2009 yhteensä 72 pohjaeläintaksonia mikä oli enemmän kuin kummallakaan Mustionjoen koskipaikalla ja toisaalta enemmän kuin aikaisempina tutkimusvuosina 2001 (57 taksonia) ja vuonna 2005 (44 taksonia). Siten Fiskarsinjoessa koskipaikkojen pohjaeläimistön monimuotoisuus oli vähintään yhtä suurta tai suurempaa kuin edellisinä tarkkailuvuosina ja suurempi kuin Mustionjoen tutkituilla koskilla. Mustionjoen kvantitatiivisista suvantoalueista eniten pohjaeläintaksoneita tavattiin vuonna 2009 Billnäsin padon alapuolisella suvantoalueella (40 taksonia). Lähes yhtä paljon taksoneita oli kuitenkin Karjaan keskustan Mustionjoen ylittävän kävelysillan tienoilla olevalla havaintoalueella (MSu3), jossa vuonna 2009 pohjaeläimiä tavattiin näytteistä yhteensä 37 taksonia. Tämä MSu3 havaintoalue on Mustionjoen pohjaeläintarkkailun intensiivialue, josta näytteitä otetaan joka vuosi. Vuosina 2006 2009 pohjaeläintaksoneiden määrä on vaihdellut 20 44 taksonia ja oli suurimmillaan vuonna 2006 (44 taksonia). Yleisimmin tavatut taksonit olivat kotilot Bithynia tentaculata, Pisidium-hernesimpukat, pikkusimpukka, harvasukamadot Spirosperma ferox ja Lumbriculus variegatus, sekä Potamothrix/ tubifex, polttiaisen toukat Ceratopogonidae, Procladius, Tanytarsus, Tanypodinae, Cryptochironomus, Demicryptochironomus vulneratus sekä Chironomidae (indet.) surviaissääsken toukat, ja sysijokisimpukka Unio tumidus, joita esiintyi vuonna 2009 yli puolella havaintopaikoista. Yleisimpiin taksoneihin sisältyy rehevän pohjan, keskirehevän karuhkon pohjan lajeja ja indifferenttejä eli lajeja, joilla ei ole selvää pohjan rehevyystason ilmentäjäominaisuutta. 4.1.1.1 Suvantoalueet Mustionjoen neljän suvantoalueen kvantitatiivisista Ekman-pohjaeläinnäyteistä laskettiin pohjan rehevyyttä ilmentävät RI-indeksin arvot. RI-indeksi huomioi harvasukamatojen ja surviaissääskien lajistoa. Tulosten mukaan kaikilla suvantopaikoilla pohjan rehevyys olisi hieman vähentynyt vuoden 2005 tasoon nähden. Rehevää pohja olisi edelleen Mustion ruukin jälkeen ennen Peltokosken voimalaa olevalla suvantoalueella Msu1. Päsarträsketissä Msu2 pohja lähenteli jo lievästi karua pohjaa, mutta on vielä karumpaa Billnäsin jälkeisellä suvanto-osuudella Msu4 (kuva 6). Rehevyyden vaihtelusta eri vuosina kertoo Karjaan kävelysillan kohdalla sijaitseva MSu3-suvantoalue, josta näytteitä otetaan vuosittain. Pohja laatu on RI-indeksin mukaan vaihdellut rehevästä lievästi karuun ollen tällä alueella karuinta vuonna 2006 (kuva 7). 20 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

RI-indeksi, Mustionjoen suvantoalueet 2005/2009 4,00 3,50 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 Msu1 MSu2 MSu3 Msu4 2005 1,87 2,02 2,27 2,68 2009 2,10 2,82 2,34 3,21 karu = 4 lievästi karu = 3 rehevä = 2 hyvin rehevä = 1 Kuva 6. Pohjan rehevyystaso Mustionjoessa RI-indeksin perusteella arvioituna vuosina 2005 ja 2009. RI-indeksi, Karjaan intensiivialue 2001-2009 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 karu = 4 lievästi karu = 3 rehevä = 2 hyvin rehevä = 1 0,5 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 MSu3 2,026 2,081 1,892 2,266 3,13 2,02 2,48 2,34 Kuva 7. Pohjan rehevyystaso Mustionjoen suvantoalueella MSu3:lla (Karjaan kävelysilta) RI-indeksin perusteella arvioituna vuosina 2001 2009 Vähäistä pistekuormitusta voisi aiheuttaa nykyisin enää Mustion pienpuhdistamo, sillä Karjaan ja Pohjan yhteinen jätevedenpuhdistamo aloitti toimintansa alkukesällä 2007, jolloin myös jätevesien purkupaikka siirtyi Mustionjoelta Karjaan keskustasta Pohjanpitäjänlahden perukkaan (Holmberg ja Valtonen 2010). On vaikea todentaa, että Mustion puhdistamolla olisi jotain vaikutusta pohjaeläimistön tilaan. Alhaisen jätevesimäärän vaikutus peittyy muuhun Mustionjoen kuormitukseen. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 21

4.1.1.2 Koskialueet Seuraavassa on esitetty arvio ekologisesta luokasta, joka kuitenkaan ei ole virallinen arvio Mustionjoen ekologisesta tilasta vaan yksittäinen laskennallinen tulos pohjaeläimistöön perustuen. Arvio on laskennallinen ja se perustuu koskialueilta tavattuihin jokityypillisiin päivänkorento-, koskikorento- ja vesiperhosheimojen lukumäärään (EPT-heimot) ja jokityypillisiin lajeihin. Tässä arviossa on käytetty turvemaiden erinomaista tilaa vertailulukuna laskennallisista syistä, vaikka voimakkaasti muunnelluissa jokimuodostumissa vertailutilalle ei olekaan lukuarvoa, vaan niissä tavoitellaan parasta saavutettavissa olevaa ekologista tilaa. Vuosina 2001 ja 2005 molemmilla Mustionjoen koskipaikoilla eli joen yläosassa Junkarsborgissa M38 että joen alaosassa Åminneforsissa M2 yhden muuttujan eli EPT-heimojen perusteella ekologiseksi tilaksi saatiin tyydyttävä, mutta vuonna 2009 hyvä (kuva 8). Kuva 8. Mustionjoen yläosan kosken (Junkarsborg M38) ja alaosan kosken Åminnefors M2) ekologinen tila yhden pohjaeläinmuuttujan eli EPT-indeksin perusteella laskettuna vuosina 2001, 2005 ja 2009. Kun huomioidaan jokityypille ominaiset lajit EPT-heimojen, koskien laskennallinen ekologinen tila on ollut kaikkina vuosina tyydyttävä, vaikkakin muuttumassa parempaan suuntaan (kuva 9). 22 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

Kuva 9. Mustionjoen yläosan kosken (Junkarsborg M38) ja alaosan kosken Åminnefros M2) ekologinen tila yhden pohjaeläinmuuttujan eli joen tyyppilajien perusteella laskettuna vuosina 2001, 2005 ja 2009. Fiskarsinjoki on Mustionjokea huomattavasti pienempi ja on tyypiltään keskisuuri kangasmaiden joki (Joensuu ym. 2010). Mustionjoen koskia vastaavasti ELS-luvut ja ekologinen luokka laskettiin myös Fiskarsinjoen alaosassa olevalta koskialueelta F6, jolloin ekologinen tila on ollut useimmiten hyvä, mutta vuonna 2009 EPT-heimojen perusteella jopa erinomainen (kuvat 10 ja 11). Kuva 10. Fiskarsinjoen F6 ekologinen tila yhden pohjaeläinmuuttujan eli EPT-heimojen perusteella laskettuna vuosina 2001, 2005 ja 2009. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 23

Kuva 11. Fiskarsinjoen F6 havaintoalueen ekologinen tila yhden pohjaeläinmuuttujan eli joen tyyppilajien perusteella laskettuna. Pohjaeläinten monimuotoisuus näyttäisi koskialueista olevan lajilukujen perusteella suurempaa Fiskarsinjoessa kuin Mustionjoessa. Ekologinen yhteistarkkailun havaintokoskialueiden luokitustulos vaihteli molemmissa koskissa tyydyttävästä hyvään tilaan pohjaeläinmuuttujan kahden laskentatavan (EPT-heimot ja jokityypin lajit) perusteella. Selviä eroja tai suuntausta koskien tilan kehityksessä ei voitu nähdä vuosien 2001, 2005 ja 2009 pohjaeläinaineiston perusteella. Mustionjoen Junkarsborgissa M38 esiintyi vielä vuonna 2001 melko harvinainen vesiperhosiin kuuluva nevaväkäseulakas (Hydropsyche newae), mutta sitä ei tavattu enää vuoden 2005 eikä vuoden 2009 näytteissä. Erikoinen, aikaisemmin silmälläpidettävä laji virtalude (Aphelocheirus aestivalis) on Junkarsborgissa vielä hyvin elinvoimainen ja tätä lajia esiintyy runsaana myös joen alaosassa Åminneforsissa M2. Merkille pantavaa on, että Mustionjoen nilviäislajisto on erittäin monipuolinen. Joessa tavataan mm. erittäin uhanalaista jokihelmisimpukkaa (Margaritifera margaritifera) ja uhanalaista vuollejokisimpukkaa (Unio crassus) (esim. Valovirta 1999). Vuoden 2009 yhteistarkkailun näytteenotossa havaittiin ensimmäistä kertaa vuollejokisimpukkaa (yksi yksilö Billnäsin padon alapuolella). Suursimpukoiden inventointiin yhteistarkkailun näytteenottomenetelmät eivät sovellu. Fiskarsinjoen lajistosta kannattaa nostaa esille vesiperhosiin kuuluva purolouhekas Rhyacophila fasciata, joka on suhteellisen harvaan esiintyvä laji ja toisaalta melko runsaana esiintynyt purosurviainen Paraleptholebia spp., jota pidetään suhteellisen herkkänä lajina likaantumiselle. Paraleptholebiaa tavattiin myös Mustionjoen Åminneforsista lähes yhtä runsaana kuin Fiskarsinjoestakin. Mustionjoessa jätevesien vaikutuksia ei pohjaeläimistön perusteella kyetty erottamaan suurehkosta hajakuormituksen määrästä, joka jokea kuormittaa. Karjaan-Pinjaisen puhdistamon vaikutuksia ei siten myöskään todettu. Joki oli vuonna 2009 pohjaeläimistön perusteella suhteellisen rehevä, mutta alaosaltaan hieman yläosaa karumpi. Fiskarsinjoen pohjaeläinlajisto oli 24 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

monipuolistunut vuodesta 2005, jolloin se oli ollut hieman yksipuolisempi kuin aikaisemmin (Saarikari ja Mettinen 2008a). Kokonaisuutena molempien jokien pohjaeläinlajisto oli monimuotoinen. Mustionjoessa vielä esiintyvän jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) ja vuollejokisimpukan (Unio crassus) vuoksi joki monine sivupuroineen kuuluu Natura-verkostoon ja on arvokas sekä pohjaeläimistöltään että muulta eliöstöltään. 4.1.2 Jokipohjaeläimistö tulosten tarkastelua Mustionjoen, kuten myös Fiskarsinjoen pohjaeläimistöä on seurattu samoilta paikoilta samanlaisilla menetelmillä ainakin 2000-luvulta lähtien ja myös määritystaso on ollut tällöin samaa tasoa. Nämä ovat tärkeitä edellytyksiä tulosten vertailtavuudella. Tuloksiin vaikuttaa näiden tekijöiden lisäksi luonnollisesti monet ympäristötekijät, joista kuormitukseen aiheuttaa suurta vaihtelua vuosien välillä johtuen säätekijöistä, etenkin virtaamavaihteluista ja huuhtoutumisessa maa-alueilta. Veden laatuun vaikuttaa Mustionjoen yläosissa erityisesti Lohjanjärven luusuan eli tulevan veden laatu. Veden laatu muuttuu alaspäin mentäessä Mustionjoen valuma-alueen ominaisuuksien ja joen oman kuormituksen mukaan. Tutkitut suvantoalueet ja koskialueet eivät ole suoraan vertailukelpoisia keskenään jo siitäkin syystä, että ne sijaitsevat mm. eri etäisyydellä voimalaitosaltaista ja padoista sekä pistekuormituslähteistä. Nykyään suoraa pistekuormitusta vuodesta 2007 lähtien kohdistuu ainoastaan vähäisenä Mustion taajaman puhdistamosta Mustionjoen yläosaan, kun Karjaan-Pinjaisten puhdistamo lopetti toimintansa Karjaalla vuonna 2007. 4.2 Pohjanpitäjänlahti ja Tammisaaren merialue vuosina 2006 2009 Suppeina tarkkailuvuosina seurataan Pohjanpitäjänlahdella Mörbyhavetin (P 9) ja Sällvikin syvänteen (P 10) tilaa sekä Raaseporin lähivesillä Stadsfjärdenin (P 12) tilaa. Ovako Koverharin edustan vuosittaisessa tarkkailussa on havaintopaikka P 17 puhdistamon purkuputken läheisyydessä. Muiden havaintopaikkojen osalta alla esitetyt tulokset perustuvat laajan tutkimusvuoden 2009 näytteenottoon. Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen pohjaeläinten yksilömäärät, biomassatulokset, ja lajilista sekä pohjan laatutiedot on esitetty liitteissä 10 18. 4.2.1 Taksonimäärät ja yksilötiheydet Pohjanpitäjänlahdella ja Tammisaaren merialueella tavattiin vuonna 2009 yhteensä 47 makroskooppista pohjaeläintaksonia. Taksoneita havaittiin Tammisaaren merialueella 33 kpl, Pohjanpitäjänlahdella 27 kpl ja Ovako Koverharin edustalla 14 kpl. Pohjanpitäjänlahdessa suolaisuus vähenee lahden perukkaa kohti, mikä näkyi mereisten lajien vähyytenä lahden sisäosissa. Toisaalta taas Pohjanpitäjänlahdella tavattiin enemmän makean veden lajeja kuin Tammisaaren merialueella, kuten makean veden harvasukamatoja Psammodryctides barbaratus ja Spirosperma sp. Nämä lajit esiintyvät usein kuormitetuilla alueilla. Erityisesti Pohjanpitäjänlahden perukan tilanne on pitkään ollut heikko ja sedimentti vähähappista tai hapetonta, minkä vuoksi lajisto on ollut köyhää. Edelliseen laajaan tutkimusvuoteen 2005 verrattuna pohjaeläimistön lajidiversiteetti on tarkkailualueella kasvanut. Vuonna 2009 tavattiin 47 pohjaeläintaksonia ja vuonna 2005 37 taksonia. Erityisesti harvasuka- ja monisukamatoja sekä äyriäislajeja tavattiin enemmän vuonna 2009 verrattuna vuoteen 2005. Alueellisesti tarkasteltuna Pohjanpitäjänlahdessa ja Ovako Koverharin edustan pohjaeläinlinjoilla lajidiversiteetti on kasvanut eniten vuoteen 2005 verrattuna. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 25

Yleisin pohjaeläinryhmä tarkkailualueella oli monisukamadot, joista amerikansukasjalkaiset (Marenzelleria spp.) esiintyivät 91 % kaikista havaintopaikoista. Amerikansukasjalkaisetsuku on havaittu tulokaslajina ensimmäisen kerran Tvärminnessä vuonna 1990. Itämeressä tavataan 3 lähilajia, jotka ovat vain geneettisesti erotettavissa toisistaan. Ne ovat saapuneet Itämereen painolastivesien mukana arktisilta vesiltä ja Pohjois-Amerikasta. Sittemmin amerikansukasjalkaiset ovat levinneet koko Itämereen ja esiintyvät pehmeillä pohjilla valtalajeina (Ljungberg ym. 2011). Ne on arvioitu Suomessa haitallisiksi tulokaslajeiksi (Marttila ym. 2011, työryhmämuistio MMM 2011). Amerikansukasjalkaiset kykenevät menestymään vähäsuolaisessa murtovedessä, ovat vahvempia kilpailijoita kuin kotoiset lajit ja siksi dominoivat usein esiintyessään pohjaeläinyhteisöjä. Niiden esiintymisen on tutkimuksissa havaittu vaikuttavan negatiivisesti valkokatkan (Monoporeia affinis) ja toisen kotoisen monisukasmadon merisukasjalkaisen (Hediste diversicolor) esiintymiseen (Kotta ym. 2006). Amerikansukasjalkainen kykenee kaivautumaan syvemmälle, (jopa 15 cm syvyyteen) kuin kotoiset itämeren pohjaeläinlajit ja uusimpien havaintojen mukaan amerikansukasjalkaisilla saattaa myös olla tärkeä rooli pohjasedimentin hapettajana ainakin pohjilla, joissa matojen tiheys on suuri yli 5 000 yksilöä/m² (Norkko ym. 2012). Kaivautuessaan ne möyhivät pohjaa jolloin hapekas vesi pääsee sekoittumaan syvemmälle sedimenttiin. Monin paikoin merialueella liejusimpukka (Macoma baltica) on pehmeiden pohjien tyyppilaji. Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueella se esiintyi 65 % havaintopaikoista. Pohjanpitäjänlahdessa liejusimpukan esiintymistä rajoittaa todennäköisesti alhainen suolapitoisuus ja pohjan liettyminen. Liejusimpukan suolapitoisuuden alimmaksi sietorajaksi on havaittu 2 3 PSU (Theede ja Lassig 2012). Pohjanpitäjänlahdella suolapitoisuudet laskevat lahden sisäosissa toistuvasti alle 3 PSU. Suolapitoisuus rajoittaa myös muita paikallaan pysyviä nilviäislajeja, jotka puututuvat kokonaan Pohjanpitäjänlahden sisäosan havaintopaikoilta (P 7 9). Pohjanpitäjänlahden sisäosan havaintopaikat P 7 P 9 Pohjanpitäjänlahden perukassa (P 7) sedimentti oli vähähappista öljyn hajuista liejua ja väriltään melkein mustaa. Veden vaihtuminen Pohjanpitäjänlahden sisäosissa on erittäin heikkoa, josta johtuen happitilanne huononee toistuvasti vuoden aikana. Lisäksi hyvin ravinnepitoinen Mustionjoki laskee Pohjanpitäjänlahden perukkaan. Lahden perukalla sijaitsevalla havaintopaikalla P 7 8 m syvyydessä lajistossa esiintyi ainoastaan kuormituksesta hyötyviä lajeja, runsaasti harvasukamatoja, muutama surviaissääsken toukka ja amerikansukasjalkainen. Pohjaeläimiä voidaan jakaa ravinnonottotavoiltaan funktionaalisiin ryhmiin (Cummins ja Klug 1979), joiden avulla voidaan tehdä päätelmiä pohjan laadusta. Havaintopaikalla (P 7) ravinnonottotavoiltaan orgaanisen karkean aineksen keräilijöihin kuuluivat harvasukamadot ja surviaissääsken toukat. Nämä eläinryhmät kertovat siten orgaanisen aineksen runsaudesta sedimentissä. Pohjanpitäjänlahden P 8 P 9 havaintopaikoilla sedimentti oli hajutonta saviliejua 8 13 metrin syvyydessä, mutta lajisto oli edelleen samantyyppinen kuin P 7 havaintopaikalla kertoen pohjan kuormittuneisuudesta ja orgaanisen aineen runsaudesta sedimentissä. Yli 20 metrin syvyydessä sedimentissä oli selvä vieras haju ja se oli väriltään tummaa liejua. Pohjaeläimiä oli erittäin vähän, ja ne olivat liikkumaan kykeneviä lajeja, jotka voivat olosuhteiden heiketessä vaihtaa paikkaa. Pohjanpitäjänlahdessa Mörbyhavet (P 9) on 21 m syvä, tällä 26 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012

havaintopaikalla pohjan tila on ollut toistuvasti heikko ja pohjaeläimiä on ollut hyvin vähän. Morbyhavetin pohjan tilaa seurata vuosittain. Vuosina 2006, 2008 ja 2009 pohjaeläimiä oli näytteissä yhteensä 1 11 yksilöä. Vuonna 2007 tällä paikalla ei tavattu yhtään pohjaeläintä. Pohjan läheinen happipitoisuus oli maaliskuussa 2009 2,8 mg/l ja heinäkuussa 2009 3,9 mg/l. Tutkimusvuosina 2006, 2008, 2009 happipitoisuus oli hieman parempi kuin vuonna 2009, vaihteluväli 4,1 9,9 mg/l (lähde V2L-havainnot vuosilta 2006 2009). Sällvikin syvänne P 10 Sällvikin syvänteessä happitilanne heikkenee syvyyden kasvaessa. Vuonna 2009 10 metrin syvyydessä tavattiin vähän pohjaeläimiä, muutamia harvasukamatoja, surviaissääsken toukkia ja yksittäisiä liejusimpukoita. Lisäksi hapekkaiden pohjien indikaattorilajia valkokatkaa (Monoporeia affinis) tavattiin harvakseltaan. Havaintopaikalla 20 metrin syvyydessä oli selkeästi valkokatkan esiintymisen maksimi, tätä syvemmillä havaintopaikoilla se esiintyi enää harvakseltaan. Havaintopaikoilla 10 20 metrin syvyydessä sedimentti oli hapekasta ja väriltään ruskeaa saviliejua. Havaintopaikalla 30 metrin syvyydessä sedimentti muuttui tummanharmaaksi liejuksi ja siinä oli tunnistamaton haju, mikä viittaa pohjan happiongelmiin. Pohjaeläimiä oli hyvin vähän. Syvimmällä 40 metrin havaintopaikalla sedimentti oli lähes mustaa liejua, siinä oli hapettomuudesta kertova lievä rikkivedyn haju. Pohjaeläimistö oli hyvin köyhää. Pohjalla esiintyi muutama amerikansukasjalkainen, joka sietää vähähappisuutta sekä muutama valkokatka. Sällvikin syvimmän (40 m) havaintopaikan tilannetta seurataan vuosittain. Vuosina 2006 2008 sedimentti on ollut tummaa rikkivedyn hajuista liejua, ja pohjaeläimistö on ollut köyhää. Näytteissä on esiintynyt muutama pehmeiden pohjien yleinen laji, liejusimpukka ja amerikansukasjalkainen. Vuonna 2009 Sällvikin syvimmän havaintopaikan pohjan läheinen happitilanne oli syys-lokakuussa hieman edellisvuotta parempi (Holmberg ja Valtonen 2010). Myös valkokatkojen esiintyminen kertoo pohjan hieman edellisvuosia paremmasta happitilanteesta. Sällvikin syvänteen pohjaeläimistö näyttäisi pikku hiljaa toipuvan vuosien 2001 2002 kadosta, jolloin pohjaeläimiä ei tavattu Sällvikin syvänteen 40 m:ssä lainkaan (rap. Saarikari ja Mettinen 2008). Ido Kylpyhuone Ido kylpyhuone P 11 havaintopaikalla lajisto oli hieman monipuolisempaa kuin Pohjanpitäjänlahden sisäosissa. Harvasukamatojen ja liejusimpukoiden lisäksi tavattiin muutama viherlimamato Cyanopthalma obscura, joka on luokiteltu kuormitukselle herkäksi lajiksi (Vuori ym. 2009). Pohjan laatu oli pääasiassa savea. Idon purkuputken lähellä ei ole muita havaintopaikkoja, mutta edellisten vuosien raportoinnissa on todettu että Ido Kylpyhuoneen jätevesien vaikutusalue rajoittuu purkuvesien välittömään läheisyyteen (Mettinen 1998, 2004). Vuonna 2009 lajisto koostui pääasiassa runsasta orgaanista pohjan kuormitusta ilmentävistä lajeista, mutta varsinaista jätevesien kuormittavaa vaikutusta ei ollut erotettavissa Pohjanpitäjänlahden yleisestä pohjan tilasta. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, julkaisu nro 237/2012 27