Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella.

Samankaltaiset tiedostot
Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

5/6/

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

DSII. Teollisuuden tohtorikoulu Doctoral School of Industry Innovations. Seppo Tikkanen Tampere University of Technology

FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu

KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Viveca Still OTT, tekijänoikeusneuvos

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

ICT alue ja yliopistot. Ilkka Niemelä Aalto yliopisto

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen.

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten

Porin yliopistokeskus (UCPori)

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

KAMK:n osaamisalueet

Tutkimusyhteisöjen ja akateemisen työn muutos

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen

Tohtorikoulutuksen tavoitteista ja osaamisvaatimuksista

Sosiaalialan osaamistarpeet - järjestötietoutta järjestöjen ja

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus

Tohtorixi. Pasi Tyrväinen , Päivitetty Prof. Digital media

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

LAPE - TOIMIVA ARKI. Pohjoinen OT-alue. Arvot Hanna Ebeling Jaana Jokinen

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkosto

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Työn ja tohtoriopintojen yhteensovittaminen

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Testauspäivä Hannu-Matti Järvinen

Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö Muuttuva akateeminen professio Timo Aarrevaara

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Valtioneuvoston asetus

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

HEG (Higher Education Group) Tampereen yliopisto

Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA

Fotoniikan ja mittaustekniikan opintosuunta Juha Saarela

Avoimien yliopistoopintojen

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

ELINKEINOPOLITIIKKA: LAADUKASTA SISÄLTÖÄ YRITTÄJÄTAPAAMISIIN

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Liite 1 MÄÄRÄLLISTEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tulossopimuksen tavoite Toteutunut

TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

OULUN YLIOPISTO KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS CEMIS OULU. PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ JOUKO KÄSMÄ PALi -PROJEKTI

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Kokemusasiantuntijatoiminnan arviointitutkimus hankekoordinaattori Hanna Falk, Mielen avain -hanke ja Vantaalaisen hyvä mieli -hanke

Metodologinen asiantuntijuus ja ohjausprosessi

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

Arkistoala historioitsijan työllist

Transkriptio:

Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella. Anssi Mäkynen Oulun yliopisto

Rajaus päivän teemaan soveltaen. Tutkimushanke = tilaustutkimushanke = yritysten 100 % rahoittama tutkimushanke. Ei kuitenkaan analyysi tms. palvelu, koska ei varsinaista tutkimusta vaan laiteajan myymistä.

Tilaustutkimus opetusta antavassa yliopiston yksikössä. Yliopisto on koulu - ei tutkimuslaitos! Tärkein tuote on maisteri, DI, lääketieteen lisensiaatti, arkkitehti jne. Toiseksi tärkein tuote on tohtori = tutkijakoulutuksen saanut maisteri, DI jne. Muut päätuotteet: kandidaatti, lisensiaatti, Maisteri / tohtori noin 30:1. Tutkija = tohtorintutkinnon suorittanut henkilö.

Tutkimusryhmä - Itsenäisesti toimiva hanketoiminnan perusyksikkö. Professorin johtama tutkimusryhmä. Olemassaolo pohjautuu annetun opetuksen tarpeellisuuteen kandidaattiohjelmissa ja suosioon maisteriohjelmissa. Ryhmän koko 5 20 henkeä. 20 % tutkimuksen ammattilaisia, joilla opetusvelvollisuus ja palkkoihin budjettirahoitus. 60 % tutkijakoulutettavia (ulkopuolisella rahoituksella). 20 % mm. opinnäytetyöt tutkimusaiheisiin liittyen (ulkopuolisella rahoituksella).

Tutkimus ja sen mittaaminen. 1 2 tutkimuksen painopistealuetta/ryhmä. Tuloksellisuutta arvioidaan julkaisutoiminnan perusteella = julkaisut, väitöskirjat ja muut opinnäytteet. Originaalit tulokset (niiden hyödynnettävyydestä ja julkaisufoorumin tasosta riippumatta!) ovat arvokkaimpia. Originaali tulos = Ensimmäinen julkaistu tulos, jota muut tutkimusryhmät jatkossa siteeraavat. Riittävästi siteeratut originaalit tulokset johtavat Nobelin palkintoon!

Tilaustutkimus. Tilaustutkimushankkeidenkin on käytännössä aina jollain tavoin palveltava tutkimuksen painopistealueilla tehtävää tutkijakoulutusta (tohtoriopiskelijoiden palkkakulut). Erillistä tilaustutkimuksiin erikoistunutta henkilöstöä ei ylläpidetä.

Tutkimuksen taso. Tutkimusryhmien taso sen valitsemilla painopistealoilla vaihtelee. Oulun yliopiston tutkimusaiheita: 50 vuotta NMR-spektroskopiaa! 35 vuotta konenäkötekniikkaa ja lyhyen aikavälin mittaustekniikkaa. Osaaminen kumuloituu vaikka henkilöt vaihtuisivatkin, ja se näkyy tutkimuksen tasossa! Asiantuntijuus yleensä kapea-alaista. Tilaustutkimuksen osalta haasteena kysynnän ja kapean tarjonnan kohtaaminen.

Yritykset ja tutkimus faktaa ja fiktiota. Tavoitteena tehdä rahaa ei julkaisuja. Henkilöstö tuotteiden, sovellusten ja markkinoiden huippuasiantuntijoita. Tutkimusta tehdään vain, jos se näyttää välttämättömältä suunnitellun bisneksen kannalta. Tutkimustulosten tulee olla suurella varmuudella ennakoitavissa sekä välittömästi hyödynnettävissä. Tulokset on saatava vain omaan käyttöön ja mielellään mahdollisimman edullisesti. Osaaminen hankitaan yleensä palasina maailmalta.

Stereotypia? Vain paras asiantuntijuus oman osaamisalueen ulkopuolelta kelpaa. Keskitason tutkimustyöstä ei kannata maksaa mitään, mutta huippututkimuksesta lähes mitä tahansa, jos tuloksilla arvioidaan olevan positiivinen vaikutus bisnekseen. Tutkimuspalveluiden akateemisen tason on aina oltava huippuluokkaa.

Käytännössä luultavasti kuitenkin. Myös akateemisesti keskitasoinen tutkimus kelpaa, jos tuloksen voidaan odottaa ratkaisevan kriittisen ongelman riittävän kustannustehokkaasti. Keskitason tutkimusryhmien mahdollisuus, jos sattumoisin tekevät yritystä kiinnostavia asioita!

Ideaali tutkimushanke Yrityksen ja tutkimusryhmän intressit kohtaavat täsmälleen. Tilattu työ liittyy 100 % tutkimuksen painopistealueeseen. Rahoitusjakso jää yleensä lyhytaikaiseksi. Kun tietotaito on siirtynyt yritykseen, yritys jatkaa omillaan.

Ideaali tutkimushanke. Parhaimmillaan kymmenien vuosien kumulatiivinen työ siirtyy yritykseen muutaman kuukauden mittaisessa hankkeessa. Voidaanko tulokset julkaista? Ei lopulta kovinkaan oleellista. Oleellisempaa on, voiko tutkimusryhmä jatkaa tutkimusta aiheesta hankkeen päätyttyä?

Ylihinnoiteltu tutkimushanke Tutkimusaihe on vain nimellisesti ryhmän painopistealueella, mutta tilattu työ on helppo. Hanke subventoi painopistealueen akateemista tutkimusta. Vaatii normaalia laajempaa asiantuntijuutta, hyvää rutiinia ja bisneshenkisyyttä hyvässä ja pahassa.

Ylihinnoiteltu tutkimushanke. Julkaisuongelmaa ei tule, koska aihe ei varsinaisesti ole kiinnostava. Helppoja hankkeita ei yleensä ole liiemmälti tarjolla, koska yritysten oma osaaminen poikkeuksetta korkealla tasolla. Vaatii nimeä ja tiettyä ryhdikkyyttä toiminnassa. Vaatii markkinointia. (Ketä se nyt kiinnostaisi?)

CEMIS-OULU innovaatiokeskus. Mahdollistaa tilaustutkimuksen teon ilman koulutusyksiköille tyypillisiä velvoitteita. Tulostavoitteissa akateemisia painotuksia vähemmän. Vaikka on yliopistotasoista toimintaa, ei koulutusvelvollisuuden tuomia rasitteita. Ympäristö on otollinen tilaustutkimushankkeiden toteuttamiselle. Tilaustutkimustoimintaa laajennetaan ja kehitetään jatkuvasti!

nimi ja pvm