Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus"

Transkriptio

1 Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Oulu kaivoskaupungiksi Eine Pöllänen Projektiasiantuntija Cemis / KAMK

2 Cemis (Centre for Measurement and Information Systems) on Oulun ja Jyväskylän yliopistojen, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Mittatekniikan keskus MIKES:in ja VTT:n yhteinen mittaus- ja tietojärjestelmiin erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus, joka keskittyy mittaus- ja tietojärjestelmäosaamisen kehittämiseen mm. kaivannaisteollisuudessa

3 Tutkimustulosten kaupallistamisen haasteet Onko mittausteknologian tutkimuksen kaupallistaminen vaikeampaa kuin muu tutkimuksen kaupallistaminen? Vastaus: Jos mittausteknologian tuote on riittävän kypsä kaupallistettavaksi, tehtävä on yhtä vaikea tai helppo kuin muidenkin tuotteiden kohdalla Lisäkierteen tuo se, että asiakas ei aina voi mitata muutoksen tuomaa hyötyä suoraan rahana, koska mittauksen hyöty on usein välillinen

4 Omistajan/tutkijan pitää ymmärtää, että Ei riitä, että teknologia on tuotteistettu ja kaupallistettu, se on myös muutettava kannattavaksi liiketoiminnaksi Kaikki tämä tarkoittaa Työtä on tehtävä todella paljon!!! Omaa rahaa kuluu julkista tukea tai muita rahoittajia ei välttämättä löydy Aikaa kuluu pitkään ennen kuin tuottoa syntyy

5 Pohdittavaa Tutkimustuloksen valmius Onko tutkimuksen tuote kypsä markkinoille? Miten pitkälle tuotetta pitää edelleen kehittää? Missä kehittämisen vaiheessa tutkimustulos myydään ulkopuoliselle taholle? Tuotteen uusi omistaja Kuka/Mikä taho alkaa kaupallistaa tuotetta markkinoille? Onko tuotteella markkinapotentiaalia niin, että sen varaan voidaan perustaa yritys? Onko tutkijalla omaa yrittäjäpotentiaalia? Myydäänkö kaikki oikeudet? Myydäänkö lisenssi? Perustetaanko spinoff yritys? Liittoudutaanko olemassa olevan yrityksen kanssa?

6 Tutkijasta yrittäjäksi Ajattelun muuttaminen: Asiakkaan tarpeen oltava mielenkiintoisempi kuin oman työn tulos Tämä on tutkijan työn vaikein asia Jos et pysty tähän, luovuta työsi muualle Uuden mittausteknologian kaupallistamisen ensimmäinen vaihe on asiakkaiden kiinnostuksen herättäminen Asiakkaan pitää tarvita uutta tuoteta Tarve pitää herättää Tuotteen pitää tuoda taloudellista hyötyä asiakkaalle

7 Tutkimuksesta yritystoiminnaksi Jos tutkija haluaa tehdä kehittämästään mittausteknologiasta liiketoimintaa = perustaa yrityksen Muista, että yrityksen tehtävä on tuottaa taloudellista tulosta Maksavia asiakkaita pitää saada Hanki riittävä rahoitus lopulliseen kehittämistyöhön, jotta saat tuotteesi myyntikelpoiseksi Älä odota ensimmäisen kiinnostuneen asiakkaan kehittämistä rahoittavan Hanki riittävä rahoitus referenssin (ensimmäisen asiakkaan) hankkimiseen Hanki riittävä rahoitus aktiiviin markkinointiin Hae yhtiökumppaniksi joku, joka ymmärtää yritystoimintaa Tee strategia (tai jokin toimintasuunnitelma), jotta muistat että matka jatkuu Ota oppia muilta yrittäjiltä

8 Cemis nyt Cemis-Oulu, kuvantavat menetelmät Raekokoanalysaattori on-line (Raiku) Cemis-Oulu, Biolaboratorio Sähkökemiallinen metallianalysaattori (Mean) Biolaboratoriolla on kokemusta aikaisemmista lisensioinneista ja spinnoffeista, useampia uusia aihioita odottamassa sopivaa rahoitusta (toimintakulttuuri olemassa) Mikes Optinen liuosanalysaattori (Lumo) VTT Kajaani Useita caseja yritysten kanssa yhdessä, voi siirtää myös emo-vtt:lle Nyt tutkimuksessa mahdollisia aihioita Langaton sensoriverkko (Vamma) kaivoskuiluihin, bioliuotuskasaan ym muihin heikosti läpäisevään materiaaliin Tutka -hanke, profiilimittaus, prototyyppi valmiina

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010

Lisätiedot

23.1.2012 Measurepolis Development Oy

23.1.2012 Measurepolis Development Oy 23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan

Lisätiedot

CEMIS-seminaari 2012

CEMIS-seminaari 2012 CEMIS-seminaari 2012 CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 1.11.2012 Risto Oikari CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät osaamisalue

Lisätiedot

14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus

14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus 14.3.2014 Mittausteknologian osaamiskeskus 1 10 v Measurepolista yli 40 v osaamista Osa Kajaanin valitsemaa osaamisperusteista innovaatiopolitiikkaa kärkenä mittaustekniikka Kokonaisuuteen kuuluu myös

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA

MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA 1 MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA Oulun yliopisto CEMIS-Oulu Jarkko Räty Tutkimuspäällikkö, FT Mittaustekniikan yksikkö CEMIS-Oulu /Jarkko Räty/tutkimuspäällikkö 2 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy

Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy 7.2.2012 Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy 1 Measurepolis Development Oy lyhyesti Measurepolis Development Oy käynnistyi itsenäisenä kehitysyhtiönä 1.4.2009. Sitä

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT KOLSTER IPR INSIGHT, 5.4.2017 Sanna Häikiö, Senior Legal Counsel, VTT VTT-konsernin organisaatio 1.1.2017 06/04/2017

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Lykky Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Ympäristö- ja kaivannaisalan tutkimus CEMISssä

Ympäristö- ja kaivannaisalan tutkimus CEMISssä Ympäristö- ja kaivannaisalan tutkimus CEMISssä 19.1.2012 Risto Oikari CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät

Lisätiedot

Tekes riskirahoittajana -

Tekes riskirahoittajana - Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana

Lisätiedot

uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia

uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia Osta innovaatioosaamista yritykseesi Pk-yrityksille ja mikroyrityksille joilla on uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia jotka ovat käynnistämässä innovaatiotoimintaa joilla on

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen TKI-faktoja Vuoden 2017 lukuja 2250 tutkimus- ja kehittämishanketta

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Innovaattorin ideakartta

Innovaattorin ideakartta Innovaattorin ideakartta Innovaattorin ideakartta on innovaattorin ensimmäinen ajattelun työkalu. Sen on tarkoitus aktivoida sinut ajattelemaan innovaatiosi taustaa ja sen toimintaympäristöä. Ideakartta

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

OSKE-historia Kajaanissa 1, ohjelmakaudet ja rahoitus

OSKE-historia Kajaanissa 1, ohjelmakaudet ja rahoitus OSKE-historia Kajaanissa 1, ohjelmakaudet ja rahoitus Kajaani pyrki mittaustekniikan osaamisellaan Oske-ohjelmaan kolme kertaa: - Ensimmäinen yritys Oulun yliopiston Kajaanin mittalaitelaboratorion toimesta

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani 16.5.2019 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa 31.1.2019 Gaia Consulting Oy Mari Hjelt, Solveig Roschier, Tuomas Raivio, Susanna Sepponen, Diane Palmintera, Jenni Mikkola 31.1.2019 31/01/2019 2 Arvioinnin

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Neuvomme

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN CEMIS KEHITTÄMISOHJELMAN ASIANTUNTIJAPALVE- LUN HANKINTA: ÄLYKÄS TYÖKONEEN LISÄLAITE TUTKIMUS JA TEKNOLOGIA-ALUSTA

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN CEMIS KEHITTÄMISOHJELMAN ASIANTUNTIJAPALVE- LUN HANKINTA: ÄLYKÄS TYÖKONEEN LISÄLAITE TUTKIMUS JA TEKNOLOGIA-ALUSTA 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ 17.1.2011 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN CEMIS KEHITTÄMISOHJELMAN ASIANTUNTIJAPALVE- LUN HANKINTA: ÄLYKÄS TYÖKONEEN LISÄLAITE TUTKIMUS JA TEKNOLOGIA-ALUSTA Yleistä CEMIS on Oulun yliopiston,

Lisätiedot

MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT Tervetuloa

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS Mistä rahoitusta Pekka Kantola Mitä on oltava kunnossa, Mikko Pesonen MISTÄ RAHOITUSTA RAHOITUS KOOSTUU MONISTA PALASISTA Oma rahoitus Raha, selkänahka, harvemmin apportti

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 1392296944723/0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 1392296944723/0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Tutkimusideasta uutta tietoa ja liiketoimintaa Organisaation tiedot

Lisätiedot

INNOVAATIOSEMINAARI. KAJAANI 10. 11.10.2011 Jouko Käsmä

INNOVAATIOSEMINAARI. KAJAANI 10. 11.10.2011 Jouko Käsmä INNOVAATIOSEMINAARI KAJAANI 10. 11.10.2011 Jouko Käsmä PALVELUTUTKIMUKSEN JA INNOVAATIOKYVYKKYYDEN KEHITTÄMINEN YHDESSÄ YRITYSTEN JA RAHOITTAJIEN KANSSA OULUN YLIOPISTO CEMIS OULU INNOVAATIOKESKUS PK YRITYKSET

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

risto.lustila@tekes.fi

risto.lustila@tekes.fi risto.lustila@tekes.fi MIKÄ ON TUOTEVÄYLÄ-PALVELU? Tuoteväylä-palvelu on Tekesin ohjaama valtakunnallinen asiantuntijapalvelu, joka auttaa alkavia ja mikroyrityksiä kehittämään kansainvälistä kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira Johtamis- ja innovaatiojärjestelmät avainroolissa Kemira 2011-> Kemira 2007 asti Diversifioitunut portfolio

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön

Lisätiedot

LADEC OY. Taiteilijan ja luovan alan toimijan toimeentulomallit Yrittäjänä toimiminen

LADEC OY. Taiteilijan ja luovan alan toimijan toimeentulomallit Yrittäjänä toimiminen LADEC OY Taiteilijan ja luovan alan toimijan toimeentulomallit 18.11.2015 Yrittäjänä toimiminen Luovien alojen yrittäjyys erilaistako? On luotava tuote tai palvelu, jonka asiakas haluaa ostaa (Luovien

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, OEI MicroENTRE Matti Muhos. Oulun yliopisto IKROYRITTÄJYYTEEN

OULUN YLIOPISTO, OEI MicroENTRE Matti Muhos. Oulun yliopisto IKROYRITTÄJYYTEEN 3-Nov-16 OULUN YLIOPISTO, OEI MicroENTRE Matti Muhos 1 IKROYRITTÄJYYTEEN 344.471 Mikroyrityksiä Suomessa 2OULUN YLIOPISTO, OEI MicroENTRE Matti Muhos 345532 3-Nov-16 OULUN YLIOPISTO, OEI MicroENTRE Matti

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset

Lisätiedot

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten

Lisätiedot

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Oletko tehnyt uuden keksinnön ja mietit, miten tehdä keksinnöstäsi liiketoimintaa? Miten keksintöäsi

Lisätiedot

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE. Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,

Lisätiedot

Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi

Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi Digitaalinen liiketoiminta -tutkimustyöpaja! 29.4.2015, klo 12:00-16:30 Messukeskus Näkemykseni tutkimushaun

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Hyvä Tekesin asiakas!

Hyvä Tekesin asiakas! www.tekes.fi RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen

Lisätiedot

OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS. Mikko Pesonen 8.10.2015

OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS. Mikko Pesonen 8.10.2015 OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS Mikko Pesonen 8.10.2015 INNOVAATIO MISTÄ ON NYT KYSE INNOVAATIO ON JOKIN UUSI TAI OLENNAISESTI PARANNETTU, TALOUDELLISESTI

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Ideasta innovaatioksi Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Esittelyä Teknologiansiirtopäällikkö ja johtava innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto, 2010 IPR Specialist, Outotec Oyj, 2008

Lisätiedot

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen 31.3.2014

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen 31.3.2014 Pankki yritysten kumppanina Kari Kolomainen 31.3.2014 Nordea haluaa olla mukana tukemassa yritysten kasvua Nordean tavoitteena on olla vahva eurooppalainen pankki. Vahvuus syntyy hyvästä kannattavuudesta,

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

LEAN Prosessijannujen rakkauden kohde, kapitalistin työkalu vai kukkahattujen yhteisöllisyys?

LEAN Prosessijannujen rakkauden kohde, kapitalistin työkalu vai kukkahattujen yhteisöllisyys? LEAN Prosessijannujen rakkauden kohde, kapitalistin työkalu vai kukkahattujen yhteisöllisyys? Tero Reunanen Koulutus- ja tutkimusvastaava Tuotantotalous Liiketoimintaosaaminen ja Prosessien Johtaminen

Lisätiedot

Tuotekehitys palveluna

Tuotekehitys palveluna Kumppani joka tukee menestystäsi Tuotekehitys palveluna Tekniikka 2010, Jyväskylä Ville Volanen Koko tuotekehitysprojekti samasta paikasta Protoshop tarjoaa tuotekehitystä yhdistettynä tuotteen kaupallistamiseen,

Lisätiedot

Keitä Salon osaamiskeskittymä

Keitä Salon osaamiskeskittymä Keitä Salon osaamiskeskittymä palvelee? Teollisuusfoorum Katse tulevaisuuteen 14.2.2017 Mika Mannervesi 1 Älykkään teknologian Salo Kuvitus: Janne Harju / Napa Illustrations Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa

Lisätiedot

TESTAA tutkimusinfrastruktuurista hyötyä pk-sektorille

TESTAA tutkimusinfrastruktuurista hyötyä pk-sektorille TESTAA tutkimusinfrastruktuurista hyötyä pk-sektorille OSKE tänään - miten huomenna? 4.11.2011 Janne Poranen, Technology Manager VTT Technical Research Centre of Finland 2 Esityksen sisältö Kuituprosessien

Lisätiedot

Helsingin yliopisto kaupallistamisen periaatteet 21.1.2015

Helsingin yliopisto kaupallistamisen periaatteet 21.1.2015 57 keksintöilmoitusta 2014 Helsingin yliopisto Tutkimustulosten kaupallistamisen periaatteet 21.1.2015 Helsingin yliopisto Tutkimustulosten kaupallistamisen periaatteet 21.1.2015 2 Lukijalle Kaupallistamisen

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Projektitoiminta TILI57TEV PALVELUJEN OSTOT Liikelaitokset TILI59T AVUSTUKSET

Projektitoiminta TILI57TEV PALVELUJEN OSTOT Liikelaitokset TILI59T AVUSTUKSET Kyselyn kuvaus Käyttötalousraportti, Kajaani Määräpäivä 07.02.2017 Yritys 10001113 Kaupunginhallitus Tilinumero TILI7TEV T O I M I N T A K A T E KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 TALOUSARVIO 2017 10001113 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI

ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI Rahoitusmahdollisuudet mikroyrityksen sähköisen liiketoiminnan kehittämisessä Kuortanen 1.9.2009 Jarmo Kallio MIKROYRITYS Yritys joka työllistää alle 10 työntekijää

Lisätiedot

31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet

31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet KAMK:n osaamisalueet Tietojärjestelmät Aktiviteettimatkailu = matkailu & liikunta Liiketoiminta ja innovaatiot Kone- ja kaivostekniikka Sairaan- ja terveydenhoito M i k k o K e r ä n e n 1 AKTIVITEETTIMATKAILU

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu Yhteistyöseminaari 25.11.2010 Kaukametsä Kaupunginjohtaja Jari Tolonen 1 YLEISTÄ Kainuun alueen ainoa korkeakoulutasoisen osaavan työvoiman tuottaja AMK:sta koulutuksen

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Vaasan lyseon lukion BUSINESS SCHOOL

Vaasan lyseon lukion BUSINESS SCHOOL Vaasan lyseon lukion BUSINESS SCHOOL Yrittäjyyden ja liiketalouden opintokokonaisuuden opetussuunnitelma Yrittäjyyskasvatus (YRK) 1. Yrittäjyyskasvatuksen perusteet (YRK1) SO Harjoitellaan yrittäjyyteen

Lisätiedot

TESTAA - toimintamalli

TESTAA - toimintamalli TESTAA - toimintamalli Biotalouskonversion uudet yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuudet puupohjaiset materiaalit ja prosessit seminaari 14.6.2012 Petri Jetsu, VTT 2 Taustaa Pk-yritysten on ollut erittäin

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow

Team Finland LetsGrow Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Sosiaaliset yritykset

Sosiaaliset yritykset Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013 Sosiaali- ja terveys- ja liikunta-ala Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Centria ammattikorkeakoulu 15 Karelia ammattikorkeakoulu 30 Lahden ammattikorkeakoulu 22 Metropolia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Yrityskaupan rahoitus Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Rahoituksen lähtökohdat Yrityksen rahoitusmuodot ovat oma pääoma, vieras pääoma ja tulorahoitus. Aloittavalla yrittäjällä on pääasiassa

Lisätiedot

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS YT2 ALOITTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTASUUNNITELMA LITE Tämä työkirja on tarkoitettu yrityksen perustamista suunnitteleville henkilöille ja soveltuu parhaiten

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori. 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori. 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS Mikko Ahonen Fasilitaattori 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi Esityksen sisältö 1. Mikä Protomo? 2. Kansallinen Protomo-verkosto 3. Protomo-toiminta Jyväskylässä 4. Protomon

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Pekka Rantala Keksintösäätiö: Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Tuoteväylä-palvelun

Lisätiedot

Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu

Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu Usein Lainaa nyt 2 krt liikevaihto Tulikin tehtyä tuo robopihatto x120x2x365

Lisätiedot

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA?

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? SISÄLTÖMARKKINOINTI HELPOTTAA LIIDIEN LAPIOINTIA Eroon kylmäsoitoista. Yritysten välisessä kaupassa hyvien liidien löytäminen on usein kovan työn takana. Joskus voi tuntua siltä,

Lisätiedot

Tekesin julkisen tutkimuksen rahoitus:

Tekesin julkisen tutkimuksen rahoitus: Tekesin julkisen tutkimuksen rahoitus: Miksi ja mihin? Nostaa osaamisen tasoa tavoitteena kansainvälinen kärki Luo edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle Valmistelee tutkimustulosten kaupallistamista Parantaa

Lisätiedot

JENNI RISSANEN Paju Consulting PETRA RYYMIN Business Savo

JENNI RISSANEN Paju Consulting PETRA RYYMIN Business Savo JENNI RISSANEN Paju Consulting PETRA RYYMIN Business Savo AGENDA Esittäytymiset Mahdollisuudet saada tukea ELYn kehittämispalvelut ELYn tuki kehittämishankkeelle Tuki rekrytointiin: Työllistä taidolla

Lisätiedot

INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA

INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Loppuseminaarin paneelikeskustelu Irma Ylikangas, Ilmatieteen laitos 14.06.2011 Paneelikeskustelu TERVETULOA TEKNIIKAN TESTAUS

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu, Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS CEMIS OULU. PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ JOUKO KÄSMÄ PALi -PROJEKTI

OULUN YLIOPISTO KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS CEMIS OULU. PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ JOUKO KÄSMÄ PALi -PROJEKTI OULUN YLIOPISTO KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS CEMIS OULU PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ JOUKO KÄSMÄ PALi -PROJEKTI OULUN YLIOPISTO KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS CEMIS OULU INNOVAATIOKESKUS CEMIS - OULU PALVELEE PK YRITYKSIÄ

Lisätiedot

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?

Lisätiedot

Pk-barometri, syksy 2017 Rahoitusmarkkinan tilanne. Juuso Heinilä Aluejohtaja, Pohjois-Suomi Finnvera Oyj.

Pk-barometri, syksy 2017 Rahoitusmarkkinan tilanne. Juuso Heinilä Aluejohtaja, Pohjois-Suomi Finnvera Oyj. Pk-barometri, syksy 217 Rahoitusmarkkinan tilanne Juuso Heinilä Aluejohtaja, Pohjois-Suomi Finnvera Oyj. Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 12.9.21 Luottamuksellinen

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan

Lisätiedot

Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja. Kerava, Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi

Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja. Kerava, Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi Selätä yrityskaupan haaste #1: löydä yrityksellesi ostaja Kerava, 8.10.2019 Meri Varkoi-Anhava, Yrityspörssi.fi Yrityskaupan yleisimmät haasteet 1. Ostajan löytäminen 2. Arvon määrittäminen 3. Rahoitus

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Maaseudun kehittäjien tapaaminen Helsinki 1.12.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto EI TUETA YRITYSTOIMINTAA TUETAAN MUUTOSTA TUETAAN YRITYSTOIMINNAN KEHITTYMISTÄ,

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Team Finland talo 14.9.2017 Janne Koivuniemi Finnvera Oyj Finnveran rooli pk-yritysten rahoituksessa Finnvera tarjoaa rahoituspalveluita erityisesti

Lisätiedot