Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti - tiivistelmä
Ympäristölainsäädäntö seuranta ja vaikuttaminen Loppuraportti Tiivistelmä Huhtikuu 2007 1
1 Hankkeen tausta ja tarpeet EU:n ympäristösäätely ja lainsäädäntähankkeet ovat lisääntyneet voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aloitteet ja niiden vaikutukset ovat yhä monimutkaisempia. Tämä on tuonut uusia haasteita lainsäädäntätyössä mukana oleville tahoille viranomaisille, toimialaliitoille, yrityksille ja tutkimuslaitoksille ja niiden muodostamalle yhteistyöverkostolle. Lainsäädäntöhankkeiden seuranta ja mahdollinen kommentointi on yrityksille helpompaa, kun hankkeiden etenemisen status on selvä. Kun tunnetaan lainsäädäntötyön etenemisprosessit EU:ssa ja kansallisella tasolla, yhteistoiminta eri osapuolten kesken helpottuu. Entistä toimivammalla yhteistyöverkostolla seurantatyö sekä resurssien käyttö tehostuu ja vältytään turhalta päällekkäiseltä työltä. Tehokas yhteistyöverkosto auttaa myös viranomaisia lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa. Samalla varmuus siitä, että oleelliset lainsäädäntöhankkeet tunnistetaan, lisääntyy. Teknologiateollisuus ry:n ympäristötyöryhmä käynnisti vuoden 2005 syksyllä ympäristölainsäädännön seurantaan liittyvän hankkeen, jonka tarkoituksena on edistää yhteistyötä eri osapuolten välillä. Hankkeen ohjausryhmään kuuluu edustajia Teknologiateollisuus ry:stä ja sen jäsenyrityksistä, ympäristöministeriöstä sekä kauppa- ja teollisuusministeriöstä. 2 Hankkeen vaiheet Hanke muodostui kahdesta vaiheesta, jossa ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin eri osapuolten vastuualueet ja nykyiset yhteistyömuodot. Lisäksi selvitettiin lainsäädäntöhankkeiden eri vaiheet. Toisessa vaiheessa eri yhteistyömuodot kuvattiin sekä luotiin yksinkertaisia toimintamalleja tiedonkulun ja yhteistyön varmistamiseksi. Nykytilanteen kartoituksessa selvitettiin tiedonkulkukanavat ja niiden toimivuus yritysten, toimialaliittojen, viranomaisten ja tutkimuslaitosten välillä. Tämän lisäksi selvitettiin myös eri osapuolten vastuu- ja erityisosaamisalueet sekä kartoitettiin ongelma-alueet. Tiedot kerättiin ensisijaisesti internetkyselyllä ja niitä täydennettiin haastattelemalla eri osapuolia. Kartoituksessa olivat mukana Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritykset, eri toimialaliitot, ministeriöt ja muut viranomaistehtäviä hoitavat tahot sekä tutkimuslaitokset. Kyselyyn tai haastatteluun osallistui yhteensä 89 eri tahoa ja 94 henkilöä. Nykytilakartoituksesta on laadittu erillinen yhteenvetoraportti. Hankkeessa selvitettiin nykyiset lainsäädäntöprosessit sekä EU:n että Suomen osalta ja niihin liittyvät yhteistyömenettelyt. Selvityksen tuloksista päätettiin laatia erillinen julkaisu, jotta prosessien ja yhteistyömenettelyjen ymmärrys lisääntyisi eri osapuolten välillä. Julkaisussa kerrotaan lainsäädäntöprosessin eri vaiheet ja kulkureitit säädöstyypistä riippuen sekä EU:ssa että kansallisella tasolla. Selvitys sisältää sanasto-osuuden, jossa käydään läpi lainsäädäntöön ja lainsäädäntöprosessiin liittyviä termejä ja menetelmiä. Selvityksessä tuodaan esiin vaikutusmahdollisuudet eri vaiheissa. Julkaisu on ladattavissa pdf-muodossa Teknologiateollisuuden verkkosivuilta. Hankkeen toisessa vaiheessa pidettiin neljä työryhmän kokousta sekä yksi miniseminaari, jonka tarkoituksena oli kuvata osapuolten nykyiset yhteistyöprosessit sekä mallintaa ideaaliprosessit. Samalla kartoitettiin myös osapuolten odotukset yhteistyöverkoston toiminnalle. 2
3 Tulokset Hankkeen tuloksena tunnistettiin kehityskohteet eri osapuolten välisessä yhteistoiminnassa ja avainkontaktit, määritettiin ideaalinen toimintamalli yhteistoiminnalle sisältäen muodollisen kommunikointitavan sekä määritettiin toiveet tiedoille, joita lainsäädäntöhankkeista tulisi esittää. Hankkeen lopputulosten perusteella voidaan todeta, että lainsäädäntöhankkeissa tarvitaan: enemmän yhteistoimintaa, yhteinen toimintatapa kontaktiverkostossa (yhteistyöverkosto) sekä yhtenäinen tiedonhallintatapa, josta lainsäädäntöhankkeisiin liittyvää tietoa löytyy. Nykytilakartoituksen yhteydessä selvisi, että lähes puolet vastanneista yrityksistä saa päällekkäistä tietoa eri osapuolilta lainsäädännön eri vaiheista, joskus tietoa ei löydetä riittävästi tai ei ollenkaan. Viranomaisten ja toimialaliittojen edustajilla on myös vaikeuksia tunnistaa kenelle välittää tai keneltä kysyä mitäkin tietoa. Kaikilla osapuolilla on niukasti resursseja, joten niitä tulisi hyödyntää mahdollisemman hyvin. Verkoston muodostamisessa tärkeimmät toimenpiteet ovat osapuolten tunnistaminen ja kontaktiverkoston luominen yritysten, viranomaisten ja toimialaliittojen välillä. Lisäksi pitää määritellä osapuolten vastuualueet sekä verkoston toimintaprosessit ja -tavat tulee kuvata ja ottaa käyttöön. Toiseksi todettiin, että lainsäädäntöön liittyvä tieto tulisi olla helposti käytettävissä. Tietoa pitäisi löytyä lainsäädäntöprosessin eri vaiheista, heikoista signaaleista lopulliseen velvoittavaan lainsäädäntöön asti. Tietoa voidaan hyödyntää, jos pystytään tiiviissä muodossa tuomaan esille tärkeimmät toimialakohtaiset aiheet, tässä tapauksessa teknologiateollisuuden näkökulmasta. Parhaiten tämä onnistuu, jos osapuolilla on käytössä yhtenäinen tiedonhallintatapa. Hankkeen tuloksena tunnistettiin kaksi merkittävää toimenpide-ehdotusta: yhteistyöverkoston muodostaminen sekä yhtenäisen tiedonhallinnan kehittäminen. Yhteistyöverkostoon liittyen verkoston kontakteja tunnistettiin jo nykytilanteen kartoituksen yhteydessä. Yhteistyöverkoston aktivointi ja yhteisten toimintatapojen määritys ovat osa toimenpide-ehdotusta. Yhtenäisen tiedonhallinnan kehittäminen edellyttää puolestaan esitettävien tietojen määrittämistä, uusien toimintatapojen kuvausta ja käyttöönottoa sekä tietojen kokoamista, esittämistä ja ylläpitoa yhteisesti sovitulla tavalla. Jatkoa ajatellen ehdotetut toimenpiteet tulisi käynnistää rinnakkain, jotta verkoston ja luotujen prosessien toimivuutta voidaan arvioida ja jatkuvasti parantaa (katso kuva 1). 3
Toimenpidesuositukset Toimenpidesuunnitelman laadinta Toimenpidesuunnitelman hyväksyntä Suunnitelman toteutus Yhteistyöverkoston muodostaminen Toimintatapojen määritys Tiedonhallinnon kehittäminen Toimintatapojen integrointi ympäristöhallinnon tuottavuushankkeeseen Viranomaisten ja Teknologiateollisuuden välinen pilottisovellus Yhteistyöverkoston aktivointi Seminaari/koulutustilaisuus Kuva 1. Ehdotetut jatkotoimenpiteet 4