15 Toinen suuri linja: pohjoismainen puukaupunkiperinne Pohjoismaisten ns. puukaupunkialueiden ehjimmät ja näyttävimmät kokonaisuudet löytyvät Suomessa Vanhan Rauman ja Porvoon alueilla. Kuvat 11-12. Porvoon vanha kaupunki ilmasta (Mustakare 1995) ja katutasolta (Lahti 2001). Vanhan Porvoon aluetehokkuus melko korkea e a = 0.29, mikä johtuu lähinnä seuraavista seikoista: talot ovat pääosin 1- ja 2-kerroksisia, kiinni suhteellisen kapeissa katulinjoissa ja kortteleiden sisäpihoilla on runsaasti piharakennuksia.
Kuvat 13-14. Porvoon vanhan kaupungin korttelirakennetta (yllä) (Lehtovuori 1999) ja sen säilyttämiseen tähtääviä suunnitelmia (alla) (1971). Perinteisen puutalokaupungin tyypillinen mataluus ja tiiveys näyttää soveltuvan hyvin sekä monimuotoiseen, keskiaikaiseen, vähitellen muodostuneeseen umpikorttelimaiseen kaupunkirakenteeseen että jokivarren kapeita ja syviä tontteja sisältävään, vesikulkuväylää tehokkaasti hyödyntävään korttelimalliin. 16
Kuvat 15-16. Pohjoismaisia puukaupunkeja Pohjanlahden rannalta. Kokkolan Neristan (yllä) perustui J. Geddan suunnitelmaan 1600-luvun puolestavälistä (Lehtovuori 1999). Porin ns. puuempirealuetta koskeva rakennuskantaa säilyttävä kaavasuunnitelma 1978 (alla) (Kautto et al. 1990,1998). Molemmat edustavat puukaupunkiperinteen ruutukaavasovelluksia, joissa suorakaiteenmuotoisissa kortteleissa matalat (2-kerroksiset) puutalot yhdistettiin katujulkisivujen välillä puuaidoin ja korttelien sisäosiin jäi suojattuja sisäpihoja. Suhteellisen kapeat kadut ja tehokas tonttialan käyttö synnyttivät kohtuullisen suuren tontti-, kortteli ja aluetehokkuuden. 17
18 Kuvat 17-18. Puuempireä Raahessa (ylin kuva) ja Helsingissä 1800-luvulta (kaksi alinta kuvaa). (Kautto et al. 1990, 1998). Raahen Rantakadun kolmen korttelin nykyinen aluetehokkuus ea = 0,18. Puuempiren kaupungissa yhdistyivät perinteinen puukaupunkirakenne (matalat, tiiviisti sijoitetut puurakennukset), ruutukaava ja talojulkisivuissa empirevaikutteiset (klassisistiset) tyylivalinnat. Talotyypit ja tonttijärjestelyt (alla) olivat variaatioita muutamasta perustyypistä (Lilius 1985).
Kuvat 19-20. Puukaupungin tyypillinen rakennus oli yksikerroksinen kuten Raumalla (Kuninkaankatu ja Kauppakatu) 1800-luvulla (vasemmalla), mutta myös kaksikerroksisia puutaloja (ent. Kaupunginhotelli ja Rantakatu) oli kuten Kristiinankaupungissa (oikealla) jo 1700-luvun lopulla (Lilius 1985). Ullakot, kellarit ja piharakennukset mukaanlukien molemmilla saatiin aikaan sekä matala että tiivis kaupunkirakenne. Esimerkiksi Vanhan Rauman alueella aluetehokkuus e a = 0,34. 19
Kuvat 21-23. Kuopion (yllä) Kustaantorin (nykyisin Snellmaninpuiston) eteläreunaa 1840-luvun akvarellissa (kaksi ylintä kuvaa) ja pohjoisreunaa (alin kuva yllä). Puukaupunkiperinteeseen kuului kuvissa selvästi näkyvä lähelle katulinjaa rakennettu umpikorttelirakenne, joka saatiin aikaan liittämällä erilliset, 1-2-kerroksiset talot toisiinsa lauta-aidoilla. Sama näkyy Raahen 1800-luvulla rakennetussa puukaupungissa (alla). Umpikorttelin avulla saatuun yhtenäisyyteen liittyi samalla tulipalojen leviämisen riski. Anders Hedmanin maalaamat Cortenkadun vinjetti 1854 telakan palon aikaan (vasemmalla) ja vuoden 1810 palon jälkeen laaditussa asemakaavassa (Gustav Odenwall) muodostetun Pekkatorin (oikealla) akvarelli 1852 (Lilius 1985). 20
Kuvat 24-25. Jyväskylän puukaupunkia Magnus von Wrightin piirroksessa vuodelta 1850 (ylinnä ja sen alla suurennetussa yksityiskohdassa). Empiren mukainen aumakattoinen talotyyppi oli vallitseva ja sillä saatiin Carl Ludwig Engelin 1832 laatimaan ruutukaavaan hyvin yhteensopiva, yhtenäinen ja tiivis korttelirakenne (Lilius 1985). 21
Kuvat 26-27. Puukaupunkiperinteitä noudatettiin joiltakin osin mm. Lahden Paavolassa sekä kaavasuunnitelmissa (Otto-I. Meurman 1923) että rakennussuunnitelmissa (Carolus Lindberg) (Kautto et al. 1990, 1998). Tontti- ja korttelirakenne ovat kuitenkin uusia : tonttimuoto muistuttaa eurooppalaista kaupunkirivitalon tonttia, joita voidaan liittää toisiinsa periaatteessa pitkäksikin nauhaksi. Tontit eivät ole kuitenkaan yhtä kapeita ja syviä ja talot ovat itsenäisiä ja irti naapuritaloista. Puukaupunkiperinteen mukaista umpikorttelia ei enää synny. Kahdelta vastakkaiselta sivultaan korttelit kuitenkin muodostavat edelleen melko yhtenäistä ja jatkuvaa katujulkisivua, koska rakennukset on sijoitettu kiinni katurajaan. Tällä hetkellä Paavolan vanhasta rakenteesta on jäljellä yksi kahden korttelin mittainen kadunvarsialue (Lahti 2001), jonka tehokkuus e a = 0,19 (alla). 22
Kuvat 28-29. Viron kaupungeissa on runsaasti jäljellä puutalokaupunkien osa-alueita, joissa talokoko on suurempi kuin perinteisen suomalaisen kaupunkipuutalon ja yhdessä talossa asuu useampia perheitä. Monikerroksisuus (kaksi varsinaista asuinkerrosta, joiden lisäksi kellari- ja paikoin myös ullakkokerrokset), suhteellisen lyhyet talojen väliset etäisyydet ja korttelien sisäosien korkeat piharakennukset lisäävät rakennustehokkuuden selvästi suuremmaksi kuin esimerkiksi Vanhassa Porvoossa tai Raumassa. Korttelitehokkuus on todennäköisesti selvästi yli e k = 1,0:n (karkea silmämääräinen arvio). Kuvat Tallinnasta (Lahti 2001). 23
Kuvat 30-32. Virolaista puukaupunkiperinnettä. Osa rakennuksista on matalia kuten esimerkissä Haapsalusta (yllä), mutta valtaosa on kaksikerroksisia ja melko tiiviisti ryhmiteltyinä kadunvarteen kuten esimerkeissä Pärnusta (alla) (Lahti 1999 ja 2000) 24