Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa

Samankaltaiset tiedostot
TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

Kirjasto kumppanina. OPS-sarja Mirja Laitinen, Tiia Puputti, Tytti Leppänen

Kirjastopalvelut näkyviksi

Sisää Kandidaattivaiheen opintojen ohjaus alusta loppuun

Sinulle avoin yliopisto!

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

TIETOTEKNIIKAN OPS

Uudistuva aikuisten perusopetus

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

Kirjastojen uudet haasteet organisaatioiden tiedonhallinnassa: Informaatiolukutaidon ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Jyväskylän yliopiston kirjasto

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa

Uudistuva aikuisten perusopetus

TieVie-Vopla -työrukkasen kokous Muistio Tavoitteet yhteistyön suhteen Keskustelua Vopla laatukäsikirjasta (ks. liite)

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

Kaksi sykliä kehittyvät ohjauksen rakenteet

Ohjeet OpasOodin käyttöön Oikeustieteellinen tiedekunta

Opintoihin orientointi

Laatuvastaavien perehdytys

Johtaja Satu Helin ja kehittämispäällikkö Merja Karjalainen, Jyväskylän yliopisto Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Rovaniemellä

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tieto haltuun -hanke. Tietopalvelujen ja tiedonhankinnan kehittäminen verkostoituvassa lukio-opetuksessa. Heidi Hongisto projektisuunnittelija

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt

OPS: Monitieteinen? Tieteenalarajat ylittävä? Laaja-alainen? OPS-sarja Rose Matilainen & Taina Saarinen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lukio-opintojen säädöstaustaa

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa

TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja

Maisema-arkkitehtuurin mallilukujärjestys kandi 1. vsk

I vuosikurssin opetus lukuvuonna

Täydentävien opintojen vaihtoehdot

Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Johdatus ohjauksen teoriaan ja käytäntöön (12/12) Professori

Kommenttipuheenvuoro. Virtuaaliopetuksen päivät

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Yhteiskuntatieteet ja filosofia (YFIKA) Opas uudelle opiskelijalle 2019

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

PALAUTESEMINAARI VERKKOKURSSIEN KEHITTÄMISMENETELMÄNÄ

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

Tampereen kesäyliopisto

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen Uudenmaan liitto

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Yhteinen alusta digitaaliseen opetukseen kysymyksiä ja alustavia ajatuksia

Kuinka ohjata opiskelijoita informaatiolukutaitoon?

Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA LUKUVUODELLE (-2020)

Joustavasti verkossa RIVERIA.FI

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

FinElibin e-kirjojen käyttöä selvittävä kysely: Case Oulu Kari Tossavainen

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Yleistä kanditutkielmista

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari klo Pinni B1096

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

opiskelijat A=ensisijaisesti vaatetuksen/muodin kolmoset B=ensisijaisesti vaatetuksen/muodin kakkoset

Työaikakokeilu Lapin matkailuopisto, Levi-Instituutti - vastaus opettajan muuttuvaan työnkuvaan

Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät

Ma Ti Ke To Pe. Periodin alku yhteisen opetuksen yksikön opetusta: 9 Havainto-taidejakso viikot Otakaari 1 & Miestentie 3

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Opiskelijat vertaisopettajina: opetusvideoita ja sulautuvaa oppimista tiedonhankinnan kurssilla

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Opintojen mallipolut

Yliopistojen kandipalaute

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa seminaari Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Kuopion Konservatorio

Titta Koski, Tari Rantasuo, Anita Perttunen, Kaisa Karhu

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

Transkriptio:

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa STKS:n Informaatiolukutaitoryhmän seminaari 27.11.2008 Mirja Laitinen Jyväskylän yliopiston kirjasto

Polun raivausta Yleiset taustat metsän koko Kronologinen katsaus raivauksen historia Mihin on päästy onko polku jo auki? Tulevaisuuden haasteet mihin polku johtaa

Jyväskylän yliopisto 7 tiedekuntaa 18 ainelaitosta + erillislaitokset 16 000 opiskelijaa Painoalat: Luonnontieteet Ihmistieteet Liikunta ja terveys Opettajankoulutus

IL-opetuksen historiaa JYK:ssa nkäytön opetus, käyttäjäkoulutus, tiedonhankinnan opetus, tietokantakoulutus, internet-koulutus seminaariryhmät muutama opintosuorituksia tuottava kurssi avoin keskiviikko-koulutus tiedonhakupyynnöt > itsenäiskäyttö Verkko-oppimateriaalit (TieDot-hanke)

Bologna-prosessi JY:ssa Yleisopinnot tiedekuntatasoisesti Yhteistyökumppaneiden etsintä ILopetukselle: Virtuaaliyliopisto (TVT-opinnot) opinto-ohjauksen toimijat muu lobbaus : laitostaso, opintopäälliköt, Avoin yliopisto, Oplaa-hanke, yo-kunta Lopputulos: tiedonhankinta tuli mukaan vain niiden oppiaineiden ops:in, joissa se oli ollutkin

Elämä jatkuu Bolognan jälkeen Perusongelmat: resurssointi opetuksen ulottaminen kaikille / näkyvyys Tiedonhankinnan opintopolku Tiedonhankinnan opetus yksi kirjaston avaintavoite Jatkolobbauskierros tiedekuntiin kesä 2005 Sisäinen kehittämishanke 2006

Tiedonhankinnan opetuksen kehittäminen -hanke Hankkeen tavoitteet: opetuksen integrointi ja vaiheistus IL-tavoitteiden mukaisesti kaikille opiskelijoille resurssikysymysten selvittely

Mitä hankkeessa tehtiin: Hankeraha: suunnittelijan palkkaus pilottiopetus (7 oppiainetta) Opetuksen nykytilan kartoitus oppiaineittain kirjaston henkilöresurssit Loppuraportti

Mitä hankkeen jälkeen Resurssikysymykset - minimitaso Opetus vakiintui yhä useamman oppiaineen kandiseminaariin HOPS / TOPS? TIV-opinnot - kokeilu 06 Laatutyö 07-08 Akateemiset oppimistaidot sl 08

Laatutyö Prosessikuvaukset ja kaaviot Laatukäsikirja tiedonhankinnan opetuksesta Sisäinen auditointi: tiedonhankinnan opetuksen integrointi pysyväksi ja näkyväksi osaksi opetussuunnitelmia laitosyhteistyö

Akateemiset oppimistaidot Taloustieteiden 1. vuoden opiskelijat Tiedonhankinnan perusteet (1op) Verkkokurssi Oppimateriaali avoimesti verkossa + tehtävät ja palaute Optimassa Kehittämishankeraha v. 2009

CASE 1. Taloustieteiden IL-opintopolku Uusien opiskelijoiden perehdytys Tiedonhankinnan perusteet (1op) 1. sl:n loppupuolella (Akateemiset oppimistaidot) Kandidaattivaihe (3.vsk:n syksy): Tiedonhankintamenetelmät (2 op) Maisterivaihe: Tiedonhankinnan gradutyöpaja (koulutuskalenterista) Jatko-opiskelijat: henkilökoht. ohjaus

CASE 2. Kirjallisuudentutkimuksen ILopintopolku Uusien opiskelijoiden perehdytys Kandidaattivaihe 2 x 2 t (seminaareissa) Maisterivaihe: 2 t (seminaareissa) Jatko-opiskelijat: henkilökoht. ohjaus Täydentävää opetusta koulutuskalenterista (Tiedonhankinnan gradutyöpaja) tai henkilökoht. ohjausta

Loppupohdinnat Polunraivauksen arviointi: oikeiden yhteistyökumppaneiden löytyminen oikeaan aikaan näkyvyys ei vieläkään riittävä Tulevat haasteet: resurssit yliopistojen uusi rahoitusmalli allianssi

Linkit Tiedonhankinnan opintopolku http://kirjasto.jyu.fi/koulutus/opintopolku.pdf Ylönen, Irene, Tiedonhankinnan opetuksen kehittäminen hanke Jyväskylän yliopiston kirjastossa. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja 44/2007. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-39-2787-5 Jyväskylän yliopiston kirjasto. Laatukäsikirja. Koulutus http://kirjasto.jyu.fi/yleista/kehittaminen/laatu

Kiitos! Kysymyksiä? Keskustelua