Kuukausiposti Tammikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen. Näitä lauseita mietiskelemällä voimme muuttaa sitä, mikä häiritsee elämäämme ja tuoda paljon valoa arkeen. Tammikuun teema oli Kehokuukausi mukaanlukien sisäiset kehot ja valokehot. Laitoinkin Sinulle jo aikaisemmin Maadoitus kuntoon postia, jossa tuo kehoteema tulee eläväksi. Tässä on vielä maadoituspostien linkki, mistä voit tarkastella tätä teemaa. Kehoteemaa tukevat myös kylvyt, joista lupasin kirjoittaa hieman. Kylvyistä puhuttiin viimeksi Kehon Kristallointi -kurssilla, mutta laitan ohjeen kaikkien nähtäville. Alla on Yhdistyksen Shamanistinen Kuukalenteri, jossa on määriteltynä tiettyjä tärkeitä seremoniapäiviä. Sieltä näkyy myös, milloin on otollista tehdä kylpyjä! Kylpy otetaan joko jaloille tai koko keholle. Tarkoitusta varten sopii hyvin vesiämpäri taikka amme. Veteen laitetaan merisuolaa reilusti. Itse laitan ammeeseen 1-2 dl suolaa ja lisäksi 1-2 dl omenaviinietikkaa. Jalkakylpyyn riittää vähemmänkin esim. 0,5 dl molempia ja lisäksi lämmintä vettä. Ammeeseen saa laittaa vettä niin paljon, että mahdut itse sinne kokonaan. Joskus olen saanut postia asiakkailta, että suola syövyttää asuntojen putkistot, eikä sitä pitäisi käyttää, mutta tutkin ennen omien kylpyjen aloittamista asiaa netistä ja siellä kyllä suositellaan käyttämään merisuolaa+ omenaviinietikkaa putkistojen luonnonmukaiseen puhdistamiseen. Lisäksi monet jalkakylvyt, joita myydään kaupoissa, on tehty merisuolasta. Mistään en ole löytänyt varoituksia, että putket menisivät tällaisista määristä huonoksi, mutta jos tahdot olla varovainen, voi kylvyn tehdä myös äärimmäisen pienellä määrällä suolaa tai jättää se kokonaan pois. Kylpyveteen voit lisätä mahdollisuuksien mukaan ja inspiraatiosi innostamana nokkosta, vihreää teetä, koivunlehteä, mesiangervoa, kamomillaa, mustaherukan lehtiä, vadelman lehtiä tai siankärsämöä jne. Kylpy kyllä toimii ilman yrttejäkin.
Kylvyn olisi hyvä kestää noin 20 minuuttia tai kunnes sinulle tulee tunne, että se on nyt tehty. Periaatteessa myös hiuksia ja päänahkaa tai käsiä voi liottaa pienemmässä astiassakin. Kun asetut kylpyyn, laita silmät kiinni ja hengitä. Hengitä sisään keuhkot täyteen aina uutta ja puhdasta valoa. Uloshengityksellä keskity siihen, että kylvyssä olevasta osasta vapautuu vanhaa energiaa veteen. Itselleni tämä on ollut todella voimakas tapa saada puhdistettua kehon energioita. Erityisesti pään alueelta lähti ensimmäisellä kerralla tosi paljon astraalienergiaa pois. Kylvyn jälkeen sinulla voi olla paleleva tunne tai saatat kokea kehosi erittäin kevyeksi. Pyri nauttimaan paljon nesteitä esimerkiksi tuoremehuja kylvyn jälkeen. Kylpemisen voi toistaa esimerkiksi viikon välein. Se on erittäin tehokas tietyinä kuun vaiheina, joista kerromme enemmän kuukausittaisessa kuukalenterissa, joka julkaistaan yhdistyksen jäsenille sekä Akatemialaisille. Kylvyn jälkeen tahdot ehkä tehdä lisäksi suistukeseremonian: http://www.rakkaudentahti.fi/fi/anu-valkoista-magiaa-suitsukkeilla/ Valon Alkemia, Valkoista Magiaa Lauseet sinänsä ovat universaalia totuutta, johon voit törmätä lukiessasi monenlaista elämäntaidon kirjallisuutta, mutta oleellista näissä lauseissa on se, että ne on annettu henkimaailmasta ja ne ovat vain suuremman ilmoituksen maallinen ilmentymä. Sillä hetkellä, kun lause annettiin, siihen liitettiin voimallinen energiatietopankki, joka on henkimaailman EnkeliKristalli. Kristallille ei ole olemassa maallista vastinetta, vaan jokainen lause sisältää kaukohoidon, jota voit ottaa vastaan uudelleen ja uudelleen ensin luettuasi lauseen. EnkeliKristalli on myös ikäänkuin alus henkimaailman olennolle, joka laskeutuu kristallin kautta Sinua opettamaan. Meditaatiossa voit siis vastaanottaa oivalluksia henkimaailman opettajalta. Toimi näin: Lue lause ja sitten suljet silmäsi ja otat vastaan hiljaisuudessa ~sydämesi kautta, enkeleittesi välityksellä ~ hoidon, joka viesiin sisältyy! Voit myös kuunnella EnkeliKristalli kurssiaktivaatiota ja nauttia lauseen energiasta ohjaamani aktivaation kautta. https://kotisivukone.fi/files/rakkaudentahti.auttaa.fi/kurssiaktivaatio.mp3 Tammikuun Valon alkemian lause: Kaikki ympärillämme on osa omaa todellisuuttamme, ei ole olemassa muuta, kuin oma todellisuutemme.
Pohdintaa: Tämä lause on ollut minulle voimallisen parantava viimeisten vuosien aikana. Se annettiin laajan kokemuksen ja ymmärryksen kera, jossa hetken aikaa olin laajassa tietoisuudessa, että todellakin kaikki minun ympärilläni on kiinteä osa itseäni. Puhumme tässä kuussa fyysisestä todellisuudesta ja tämä lause antaakin pienen vinkin, miksi fyysinen todellisuus on niin tärkeää. Kaikki parannus lähtee fyysisen todellisuuden järjestämisestä. Jos vaikka ponnistelet jonkun asian kanssa, mutta et tee omassa kotona siivousta joskus aivan kaappien pohjalta saakka, saattaa ongelma istua arjessasi kuin tatti syksyisessä metsässä. Kun muistat, että kaikki ympärilläsi värähtelee omaa sisäistä todellisuuttasi, niin saatat huomata, miten ongelmatkin löytyvät esimerkiksi kodin sisältä fyysisinä ilmentyminä. Esimerkiksi itse löysin kerran vanhasta jääkaapista pienen pienen kaukalon, joka oli kiinnitetty jääkaapin seinään. Se oli niin pieni ja niin varjossa siellä, etten ollut vuosiin sitä huomannut. Jääkaappi merkitsee minulle itselleni sydäntietoisuutta, joten kyse oli sydämessäni olevasta ongelmasta, tunnepuolella. Irrotin sen pienen kaukalon ruuvimeisselillä ja huomasin, että sen sisälle oli kertynyt likaa, kosteutta ja hometta. Pesin ja desinfioin kaukalon ja tunsin, miten sydämessäni jotakin vapautui. Toisena esimerkkinä voin kertoa, kun käsittelin rahahuolia. Kerran aloin tehdä siivousta omaan vaatekaappiin, joka muuten sijaitsi silloin kotimme Feng Shuin mukaisesti runsausnurkkauksessa. Siellä vaatekaapissa minulla oli tapana säilyttää yhdellä hyllyllä kaikkia laskuja ja raha-juttuja. Olin tiedostamattani kasannut kaikki omat mustat vaatteet laskujen taakse sinne samalle hyllylle ja mustissa vaatteissa oli vielä monta sellaista puseroa, joista en pitänyt ollenkaan! Tunsin huikean energian vapautuvan tehdessäni tämän löydön! Lausella on toki paljon syvempikin merkitys. Sen pohtiminen ja siihen luottaminen voi jossakin vaiheessa viedä sinut meditaatiossa näkemään maailman kuin toiselta laidalta. Kun tällainen tapahtuu, olet eräänlaisen maailman pysähtymisen tilassa etkä koskaan tule sieltä takaisin samanlaisena. Tuo tila muuttaa jotakin sinussa. Se muuttaa suurta elämäsi kulkua ja suuntaa. Se saattaa muuttaa sitä vain yhden millimertrin tässä hetkessä, tuskin havaittavasti siis, kuten muuttaa myös nuo maalliset löydöt, mutta henkimaailma on luvannut minulle, että yhden millimetrin muutos hyvin suuressa linjassa on vuoden kuluttua jo 10 mm muutos ja sen on sanottu olevan todella paljon. Hyvää siinä muutoksessa on myös se, että kun se tapahtuu, se ei enää nytkähdä kuin isolla vaivalla takaisin vanhaan! Valkoisesta Magiasta ja alkemiasta sanotaan kuitenkin yksi huomion arvoinen sana: Kun teet tietoisesti oman voimasi keskittämistä tällaisten ajatusten kautta ja pyrit sillä lailla olemaan tietoinen elämäsi muuntaja, siihen sisältyy aina muutoksen ohella jotakin arvaamatonta ja odottamatonta. Sen takia on hyvä muuttaakin se yksi millimetri kerrallaan ja pitää maltti matkassa. Nimittäin jos lähdemme muuttamaan hyvin suuria linjoja hetkessä (siihen tarvitaan paaaaaaaaljon henkilökohtaista voimaa) voivat yllätyksetkin olla hankalia ottaa vastaan. Kun teemme nimenomaa VALON alkemiaa ja magiaa, saamme jokatapauksessa yllätyksiä, jotka toimivat korkeimmaksi parhaaksemme, mutta joissakin tapauksissa egolle on vaikea ottaa niitä vastaan. Esimerkkinä voisin kertoa vaikka, että jos elämäsi suuri suunta muuttuu, saattaa olla että et vaikka tarvitsekaan sitä toivomaasi opiskelupaikkaa enää, jolloin muutoksen hetkellä sinulle tulee kirje oppilaitoksesta, että et päässyt sinne sisälle. Se on hyvä asia, koska silloin elämäsi suunta on muuttunut ja todellisuudessa tilalle on tulossa jotakin vielä paljon todellisempaa ja parempaa, mutta miten sinun ego ja mieli käsittelevät tämän muutoksen?
Shamanistinen Kuukalenteri Tämä kuukalenteri on kerätty keskustelemalla Äiti-Kuun, maan, tähtien ja auringon energian kanssa sekä peilaamalla saatua tietoa olemassaolevaan tietoon kuunkierrosta ja sen vaiheista. Kuuntele tietoa sydämessäsi. Kuukalenterissa tärkeänä asiana tarkkaillaan kuun vaiheita, jotka vaikuttavat paljon siihen, minkälaisia henkisiä prosesseja on menossa. Kuun ratataso tarkoittaa sitä, kuinka korkealla kuu näkyy taivaalla ja myös missä horoskooppimerkissä se sijaitsee astrologisella kartalla. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista horoskooppien tutkimista tai astrologiaa, vaan kuuntelen kuun liikkeitä kirjoittaessani kirjettä Sinulle ja otan vastaan henkimaailman näkyjä tulevalle kuukaudelle. Välttämättä kaikkia kuun kierron vaiheita eri huomioida sillä kuuntelen nyt henkimaailman antamia teemoja ja kyllä näyttää siltä, että aika paljon aiheita on tulossa. Milkäli tahdot käsitellä kuukalenteria vielä syvällisemmin, voit googletella kuun kierron vaikutuksista esimerkiksi hiustenleikkuuseen, kukkien kylvöön jne. Tammikuun parannukset ja hoidot: Parannukset ja hoidot: Joka viikon keskiviikko kaukohoitoa klo 21 alkaen Viikko 2 täyden kuun voima vaikuttaa, rintakehä ja edelleen veden elementti Viikko 3 Anun syntympäpäivä, lonkan alue ja ilman elementti Viikko 4 polvet ja ma, huom ratatason mukainen käännöspäivä Viikko 5 pään alue ja tuli elementtinä oivat voimakkaat hoidossa Maailmanpalvelukset ma, to ja la klo 21 alkaen Perjantaisin kurssihoitoja ja Sunnuntaisin verkkokaupan kautta ladattavien aktivointiejn jne. Hoidot. 15.1 Kristallivalon päivä täydenkuun jälkeisenä päivänä vahvistaa valolla juurikanavaa ja tekee siitä vahvan. 19.1. Shamanistinen hoitopäivä ratatasoonsa nähden alenevan kuun aikana. Minulle tulee tunne, että tämä on oivallinen kehollisten asioiden hoitopäivä, jolloin energiaa voidaan luovuttaa Äitimaan käsiteltäksi. Täysikuusta kuu jatkaa matkaansa taivaalla ja alkaa vähenevän kuun aika (kuu muuttuu yö yöltä pienemmäksi sirpiksi taivaalla), joka kestää noin 13 päivää. Se on puhdistamisen aikaa ja vanhasta luopumisen aikaa. Saan intuitiivisen kuvan, että hoidon aikana kaikki energia virtaa helposti maata kohti kuin vesipuro, joka virkistää ja uudistaa. 30.1 Kristallivalon päivä Uuden kuun päivänä ja ratatasossaan nousevan kuun päivänä nostaa meitä ylös vanhasta ja ohjaa uusien polkujen alkuun. Tammikuu alkaa ratatasossaan kohoavan kuun voimilla ja siksi heti kuun alusta oleva uusi kuu saattoi merkitä monelle hyvin voimakasta uudistumisen aikaa. Vanhat kytkökset jäävät taakse ja uusi energia astuu elämään. Kuun deklinaatio muuttuu pari päivää ennen täydenkuun aikaa. Se voi tuntua haasteellisena 10.1 ja silloin on hyvä hetki levätä oikein kunnolla. Minulle tulee tunne, kuin kaikki energia olisi puhallettu tuolloin pois ja ikäänkuin kylpisit tyhjyyden keskellä. Tämä on tarpeellista sillä Kuu sijaitsee ratatason kääntyessä
kaksossissa. Kaksoset hallitsevat käsivarsia ja käsiä, keuhkoja ja myös ylempiä kylkiluita. Minulle tulee tunne, että erinlaiset rintakehällä olevat ahdistukset ja paineen tunne saattavat olla tuntemuksia tänä ajankohtana. Toisaalta se voi merkitä myös voimakasta rintakehän alueen avautumista sillä minulle tulee kuva kuin auringosta, joka paistaa sydänkeskuksessa kultaisena. Täyden kuun valo virtaa helposti käsien parantavia kanavia pitkin, joten voi olla aika antaa parnantavien kanavien uudistua ja puhdistua. Myös täydenkuun päivä 12.1 on lepohetki. Nyt keskitytään olemaan valossa ja omassa keskipisteessä. Harjoituksena voi olla esimerkiksi kehon keskipisteen kuunteleminen ja oman kehon tasapainon ja balanssin löytäminen. Minulle tulee mieleen, että täyden kuun aikana olet täydellisen valossa ja voit ohjata korkeammasta itsestä valoa kohti elämäsi ongelmia ja juuria ja alitajuntaa käyttäen hyväksi ratatasossaan alenevan kuun voimaa. Täysikuu on ilmentämisen, luovuuden aikaa. Täysi kuu mahdollistaa meille myös entistä voimallisemman henkisen heräämisen ja erityisesti tällä kertaa omien uinuvien osien herättämisen. Heti täydenkuun jälkeen juuret kasvavat alas, alas, alas eli täydenkuun päivänä kerätty keskitetty voima laskeutuu syvemmälle ja sydemmälle maan ytimeen. Se tarkoittaa myös uusien ideoiden ja kykyjen saattamista aina arjen tasolle. Tätä tukee voimakkasti kuun aleneva ratatasokin, joka kulkee ylhäältä alaspäin eli nyt tuodaan taivasta maan päälle. 5 yötä ennen uuden kuun aikaa: Alkaen 23.1 voit kerätä Joulun Kristalliöiden tapaan tietoa menneestä ja pohdiskella menneitä oppiläksyjä. Jokainen yö kuvastaa yhtä viikkoa ennen uuden kuun aikaa. Ensimmäinen yö kuvastaa kauimmaista viikkoa (viikko 52) ennen uutta kuuta ja viimeinen yö eli 27-28 välinen yö kuvastaa mennyttä viikkoa (viikko 4) ennen uutta kuuta. Voit pyytää unissa opastusta, mistä sinun tulisi päästää irti, jotta uusi valo voisi juurtua elämääsi. Aika ennen uutta kuuta on aikaa, jolloin energia ikäänkuin seisoo. Maadoittumisen kannalta eräänlaisia lepopäiviä tai purkupäiviä 25.1 jolloin kuun deklinaatio muuttuu laskevasta kuusta nousevaksi kuuksi. Se on prosessien kannalta kuin kelluvaa ja kuollutta energiaa, jolloin kaikki yritykset valuvat tietyllä lailla kuin hukkaan. Toisaalta henkimaailma kuiskuttaa, että se voi olla hyvä päivä valmistella salaisia ja henkilökohtaisia maagisia toimenpiteitä tämän kuunkierron viimeisille päiville. Esimerkiksi katsella kirjoista ideoita vaikka aukaisemalla kirja rukousten kera siitä paikkaa, mistä henkimaailma haluaa nyt Sinua opastaa. Pidä kaikki nämä toimenpiteet omana tietonasi, jotta muiden negatiivinen energia ja epäilys ei pääse nakertamaan niiden voimaa. Tänä päivän on erityisen tärkeää olla itselle armollinen. Sen jälkeen kuu on tällä kertaa deklinaatioonsa eli ratatasoonsa nähden nousevan suuntainen ja oman kokemukseni mukaisesti se on aikaa, jolloin omat alitajunnan jutut nousevat voimakkaasti ylös, jotta voimme kohdata sen, mistä olisi hyvä nyt luopua ja puhdistua. Voit antaa asioiden nousta ylös ja tutkia niitä. Kaikki nousee nyt ylös kuin viimeistä kertaa näyttäytyäkseen, mistä olet päästämässä irti. Uusi kuu alkaa 28.1.2017: Uusi kuu on aikaa, jolloin voimme uudistaa, uudelleen rakentaa, aloittaa uusia projekteja, uusia suhteita, jälleensynnyttää ja vapauttaa asioita elämämme kaikilla tasoilla. Ratatasossaan nousussa oleva uusi kuu ojentaa meille kuin käden, joka nostaa meidät pois vanhasta ja synnyttää meidät uuteen. Se on vihkimysenergiaa, jonka läpikäyminen voi muistuttaa Sielun pimeää yötä. Uuden kuun aikana on hyvä pistää alulle uusia ideoita, vaikka vielä ei ole ehkä aika työskennellä niiden eteen täydellä voimalla. Tammikuussa uusi kuu sattuu yläkuulle ja voima on vesimiehen mukaan pohkeissa. Vesimies hallitsee nilkkoja, raajoja polvista nilkkoihin. Itselle tulee intuitiivisesti mieleen, että nyt saattaa olla edessä lähes uudelleen syntymän kaltainen uuden kuun aika, jossa käydään läpi syvä puhdistautuminen. Uuden kuun aika tarkoittaa, että nyt on erityisen voimallinen hetki nostaa energiaa maasta ylöspäin ja erityisesti
vahvistaa meditaatiossa juurikanavan maasta ylöspäin virtaavaa voimaa. On hyvä hetki tuoda maan sydämen ja kristallimerien energiaa ylös kehoon ja antaa ratatasossaan kohoavan kuun viedä meitä ylös korkeuksiin. On otollinen aika antaa valon nostaa itsesi ylös vanhasta. 5 yötä uuden kuun jälkeen: Uuden kuun jälkeen katsellaan unia tuleville viidelle viikolle. Nyt voit pyytää opastusta, että saisit nähdä toimenpiteitä, millä voit kurkottaa ja saavuttaa uusia energioita elämääsi. Ratatasossaan kohoava kuu tukee pyrkimyksiä ylöspäin. Ensimmäinen yö uuden kuun jälkeen eli 28-29.1 kuvaa asioita heti viikko uuden kuun jälkeen (viikko 5) ja siitä eteenpäin yö yöltä viikko kerrallaan. Viimeinen yö 1-2.2 kuvaa viikkoa 9. Seuraava yhdistyksen posti julkaistaan viikolla 5! Siihen saakka voit täydentää tämän kirjeen sanomaa lukemalla Akatemian posteja, Shamanistista Meediokoulua tai Viikottaista Veloituksetonta Valolinjaa!