Kauhavan koulukeskuksen oppilasmitoituksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen

Samankaltaiset tiedostot
Kauhavan koulukeskuksen oppilasmitoituksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Kankaan koulun lakkauttaminen

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus / /2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kauhavan sosiaali- ja terveyskeskuksen hankesuunnitelma

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Sivistystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kunnanhallitus Valtuusto Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 9

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Kauhavan yläkoulun toimitilat

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Alahärmän alueen esiopetuksen ja varhaiskasvatuspalveluiden toimitiloista päättäminen

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA


OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätöksestä / Ympäristösihteerin valinta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien tarkentaminen. Kokouspöytäkirja liitteenä.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Urheilutalo / Chydeniuksen koulu -hanke

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 79 11.04.2016 Kaupunginhallitus 84 25.04.2016 Kauhavan koulukeskuksen oppilasmitoituksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen 331/5.53.531/2014 Kauhavan koulukeskuksen oppilasmitoituksen ja han ke suun ni tel man hyväksyminenkaupunginhallitus 11.04.2016 79 Valmistelija: Kiinteistöpäällikkö Jorma Ylirinne ja kaupunginjohtaja Markku Lu mio Kaupunginhallitus 232 26.10.2015 on nimennyt Kauhavan koulukeskus -hank keel le raken nut ta mis toi mi kun nan, jonka tehtäväksi on annettu Ohjata Kau ha van koulukeskuksen han ke suun nit te lua. Hankesuunnitelman piti val mis tua 28.2.2016 mennessä. Hankesuunnittelun konsulttina on toiminut Granlund Pohjanmaa Oy. Hankkeen läh tökoh ta na on ollut koko kouluyhteisön yhteinen hanke. Tämän takia koko yh tei sön osallistuminen suunnitteluun ja ideointiin oli erittäin tärkeässä roolissa hank keen aikana. Hankesuunnitelman laadinta rakentui useasta yhteisestä pro ses sis ta, jotka olivat: 1. Tarvittavien lähtötietojen kerääminen. 2. Yhteisön jäsenille suunnattu kysely koskien nykyisiä ja tulevaisuuden ti lo ja sekä eri sidosryhmien oppimiskäsityksiä. 3. Käyttäjäryhmille suunnattu haastattelu, jossa syvennettiin kyselyssä esil le nousseita havaintoja. 4. Kohdekäynnit Ouluun Kastellin monitoimitaloon, yliopistoon, nor maa li kou lun Ubikotilaan ja Ritaharjun kouluun sekä Haminan kouluun Iissä. 5. Kohdekäynnit Helsingin seudun kohteisiin: Aurinkolahden koulu Vuo saa res sa, Espoon yhteislyseo, Helsingin opetusvirasto, opetushallitus, Hel sin gin Yliopiston Minerva-tori. 6. Työpajaseminaari, joissa koulun sidosryhmät muodostivat ryhmätöinä nä ke myk siä tulevaisuuden koulukeskuksesta. 7. Käyttäjät täyttivät tilakortit kaikista keskeisistä tiloista. 8. Tulosseminaari, jossa sidosryhmät tarkensivat luotujen tilatarpeiden pe ri aat tei ta. Hankkeen visio: Kaikenikäisten kauhavalaisten hyvinvointia edistävä, uusi ja mukautuva elä mys kes kus, jossa kulttuuri ja kädentaidot kukoistavat. Hankesuunnitelman aikana on tutkittu vaihtoehtoja vanhan koulurakennuksen täy del lises tä perusparannuksesta, kokonaan uuden koulun rakentamisesta se kä yhdistelmästä, jossa liikuntasalirakennus säilyy ja koulurakennus ra ken ne taan uudestaan. Lopulta päädyttiin peruskorjausvaihtoehtoon jolle annettiin ni mek si Nykyaikainen muuntojoustava koulu. Peruskorjausvaihtoehdolla saadaan uudisrakennusvaihtoehtoon verrattuna n. 2.000 m² enemmän toimitiloja n. 2,3 miljoonaa euroa pienemmillä kus tan nuk sil la. Suun nit te lul le asetetaan korkeat vaatimukset, koska on erittäin tärkeää, et tä tilat ovat puhtaat ja terveelliset. Suunnittelussa ja rakentamisessa nou da te taan si sä il mas to luok kaa S2: Hyvä

sisäilmasto1. Rakennustöiden osalta nou da te taan puh taus luok kaa P1. Prosessin tuloksena on valmistunut Hankesuunnitelma, joka koostuu var si nai ses ta hankesuunnitelmasta, projektiohjelmasta, tilaluetteloista, alustavista luon nok sis ta(ti la sijoit te lut), kustannuslaskelmista ja tilakorteista. Koulukeskuksen rakennuttamistoimikunta hyväksyi osaltaan han ke suun ni tel man 31.3.2016 ja esittää sen kau pun gin hal li tuk sen hyväksyttäväksi. Kouluverkkotoimikunta käsitteli rakennuttamistoimikunnan hyväksymän han ke suun ni telman 6.4.2016. Kouluverkkotoimikunnan enemmistö kannatti mi toi tus mal lia D1 (liitteenä). Se tarkoittaa sitä, että peruskorjattavaan kou lu kes kuk seen sijoitetaan Kau ha van lukio ja yläkoulu sekä Kanta-Kauhavan alakoulujen op pi laat lu kuun ot ta mat ta Kosolan koulua. Koulukeskuksen oppilasmääräksi muodostuu: Koulukeskus yhteensä Kauhavan lukio Koulukeskuksen esi- ja alakoulu Kauhavan yläkoulu 2018-2019 821 140 401 280 2019-2020 800 140 400 260 2020-2021 770 140 376 254 2021-2022 765 140 359 266 Kosolan koulun mitoitus on 180 oppilasta. Kauhavan kaupungin hallintosäännön 27 :n mukaan kaupunginhallitus hy väk syy rakennusten luonnos- ja pääpiirustukset sekä lopullisen kustannusarvion, mi kä li tehtävää ei ole annettu tekniselle lautakunnalle. Tämän perusteella kou lu kes kuk sen hankesuunnitelman hyväksyminen kuuluu kaupunginhallitukselle. Kos ka hankesuunnitelman mukaan toteutettuna ratkaisulla on vaikutusta myös val tuus ton ratkaisuvaltaan kuuluvaan kouluverkkoon, on koulukeskuksen mi toi tus ja suun nit te lu perus te syytä viedä valtuusto hyväksyttäväksi. Kaupunginjohtajan esitys: 1. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kauhavan kou lu kes kus mitoitetaan 800 oppilaalle. 2. Kaupunginhallitus hyväksyy Kauhavan koulukeskuksen peruskorjauksen han kesuun ni tel man liitteen mukaisena tarkistettuna esittelytekstissä ole vas sa taulukon mukaisella mitoituksella (n. 800 oppilasta) ja esittää val tuus tol le, että koulukeskus suun ni tel laan sen pohjalta. Kaupunginjohtajan muutettu esitys: Kaupunginhallitus palauttaa asian valmisteltavaksi siten, että seuraavassa ko kouk ses sa on esillä uudisrakennus- ja perusparannusvaihtoehto mitoitettuna enin tään 750 oppilaalle. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun esi tyk sen.

Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn aikana paikalla kokouksessa olivat si vis tys joh ta ja Markku Viitasaari klo 17.25 alkaen sekä kiinteistöpäällikkö Jor ma Ylirinne ja tekninen johtaja Juha Takamaa klo 17.39 18.48 kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi klo 18.03 kokousta jatkettiin klo 18.46 Lisätietoja: Kiinteistöpäällikkö Jorma Ylirinne, puh. 050 562 3956, etunimi.sukunimi@kauhava.fi Kaupunginhallitus 84 Valmistelija: Kaupunginjohtaja Markku Lumio Kaupunginhallituksen palautuspäätöksen 11.4.2016 mukaisesti on valmisteltu pe rus korjaus- ja uudisrakennusvaihtoehdot mitoitettuna enintään 750 op pi laal le (liite). Kustannusarvio on laskettu koulukeskuksen ja liikuntasalin peruskorjaukselle (VE1), molempien uudisrakentamiselle (VE2) ja kombinaatiomallille (uusi koulu + liikuntasalin peruskorjaus VE3). VE2:een ja VE3:een on lisätty 20 %:n vai ku tus vertailuhintaan. Se tarkoittaa asiantuntijaryhmän karsitusta esityksestä teh tyä 20 %.n vähennystä tilatarpeista. Mikäli VE2:ssa on yhtä paljon liikuntatilaa kuin VE1:ssa, nousee sen kustannus 2,1 miljoonalla eurolla. Pur ku kus tan nuk set on huomioitu laskelmissa. Jos toteutetaan uudisrakennus VE2, tarkoittaa se koulukeskuksen yli mil joo nan euron kertapoistoa kaupungin taseesta v. 2016. Se heikentää kuluvan vuo den tulosta 913.200. VE3:n kertapoisto on 626.200, minkä vaikutus 2016 tulokseen on -495.700. Kertapoiston aiheuttaa se, että näissä vaih to eh dois sa koko rakennuskanta tai osa siitä puretaan välittömästi. Peruskorjaus valmistuu kesällä 2019 ja uudisrakennus vuoden 2019 loppuun men nes sä. Väistötiloista aiheutuu kustannuksia kaikissa tapauksissa. Koulukeskus on kaikissa vaihtoehdoissa mitoitettu 750 oppilaalle. Se tarkoittaa Kanta-Kau ha van kouluverkon ratkaisua näköpiirissä olevaan tulevaisuuteen. Rat kai su ei vaikuta muihin kaupunginosiin. Keskukseen mahtuisi 330 esi- ja ala kou lu lais ta, mikä tarkoittaa sitä, että v. 2019 jälkeen sen lisäksi toimisi Ko so lan koulu ja siirtymäajan vuoteen 2023 asti Nahkalan koulu. Lisäksi kou lu kes kuk ses sa opiskelee 280 yläkoululaista ja 140 lukiolaista. Peruskorjaus ja uudisrakentaminen on mahdollista toteuttaa ns. elin kaa ri mal lil la, jossa kiinteistö rakennetaan pysyvästi kiinteistörahaston taseeseen. Näin kau pun gil la ei ole riskiä mahdollisista ongelmista tulevaisuudessa. Jos kiin teis tö peruskorjataan, rakentaja ostaa vanhan koulukeskuksen kaupungilta eikä mi tään kertapoistoa tarvitse tehdä. Kaupungin johtoryhmä käsitteli uudet laskelmat kokouksessaan 19.4.2016 ja pi tää toiminnallisesti ja taloudellisesti parhaana vaihtoehtoa 1. Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus hyväksyy Kauhavan koulukeskuksen hankesuunnitelman tar kis tet tu na 750 oppilaalle ja esittää valtuustolle, että koulukeskus suun ni tel laan sen pohjalta.

Kaupunginhallitus päättää käynnistää Ylikylän ja Pihlajapuiston koulujen lak kaut ta mispro ses sin. Asian käsittely: Asian käsittelyn aikana tarkennettiin vaihtoehto 2:n vertailuhintaa. Kau pun gin hal li tuk sel le tuotiin uusi laskelma, jossa uudisrakennusvaihtoehtoa (VE 2) laa jen net tiin yhteensä 1.200 m²:llä liikunta- ja opetustilojen osalta. Uu dis ra ken nuk sen bruttoalaksi muodostuu noin 8.450 m² ja kustannusarvioksi noin 17,5 mil joo naa euroa. Ville Virrankoski esitti, että kokouksessa tarkennettu vaihtoehto 2 esitetään val tuus tol le hyväksyttäväksi. Mika Kankaansyrjä ja Tiina Hauta kannattivat Vir ran kos ken esi tys tä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava, kan na tet tu esitys, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtajan esityksestä hy väk syt tiin toimitettavaksi nimenhuutoäänestys, jossa kaupunginjohtajan esi tys tä kannattavat äänestävät jaa ja Virrankosken esitystä kannattavat ää nes tä vät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa -ääntä 9 ei -ääntä 1 tyhjä -ääni. Kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänestivät Paavo Heikkilä ja Martti Pu ron var si. Virrankosken esityksen puolesta äänestivät Heikki Hakala, Teemu Ha ka la, Tiina Hauta, Mika Kankaansyrjä, Marita Mattila, Anna-Leena Sorvisto, Vil le Virrankoski, Anna-Maija Vuorinen ja Niina Övermark. Petri Hietamäki ää nes ti tyhjää. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi Ville Virrankosken esityksen. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Kauhavan koulukeskus suun ni tel laan ja toteutetaan uudisrakennuksena 750 oppilaalle. Kaupunginhallitus päätti käynnistää Ylikylän ja Pihlajapuiston koulujen lak kaut ta mis proses sin. Pöytäkirjaan merkittiin, että tekninen johtaja Juha Takamaa oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.07-19.38 sivistysjohtaja Mark ku Viitasaari oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.56 alkaen Petri Salo poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.15 kokous keskeytettiin klo 18.28 kokousta jatkettiin klo 18.53 kokous keskeytettiin klo 19.20 kokousta jatkettiin 19.26. Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Markku Lumio, puh. (06) 2412 9200, etunimi.sukunimi@kauhava.fi