Koordinointia ja kumppanuuksia!

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Tutkimuksia 2003:4 Koordinointia ja kumppanuuksia! Helsingin päihdehuollon ulkoinen arviointi Sinikka Törmä, Kari Huotari ja Tiia Inkeroinen

HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGFORS STAD CITY OF HELSINKI KUVAILULEHTI SOSIAALIVIRASTO SOCIALVERKET SOCIAL SERVICES DEPARTMENT PRESENTATIONSBLAD TERVEYSVIRASTO HÄLSOVÅRDSVERKET DEPARTMENT OF HEALTH CARE PRESENTATION Tekijä(t) - Författare - Author(s) Sinikka Törmä, Kari Huotari ja Tiia Inkeroinen Nimeke - Titel - Title Koordinointia ja kumppanuuksia! Helsingin päihdehuollon ulkoinen arviointi Julkaisija (virasto tai laitos) - Utgivare (verk eller inrättning) Publisher (city department or office) Helsingin kaupungin sosiaalivirasto Sarja - Serie - Series Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Tutkimuksia ISSN/Sosv 1457-9839 ISSN/Tervv ISBN/Sosv 952-473-119-3 Julkaisuaika - Publikationsdatum Published 2003 ISBN/Tervv Sivumäärä, liitteet - Sidoantal, bilagor Pages, appendixes 144 s. Osanumero - Del nummer Part number 2003:4 Kieli - Språk - Language suomi Tiivistelmä - Referat - Abstract Sosiaalikehitys Oy on tehnyt Helsingin kaupungin päihdehuollon kokonaisarvioinnin. Arviointi kohdistuu toimeksiannon mukaisesti seuraaviin osa-alueisiin: 1) palvelujen peittävyysja kohdentuvuus, 2) mitattavuus asiakkaan kuntoutuksen näkökulmasta, 3) kustannusvaikuttavuus sekä 4) asiakkaiden arvio palveluista. Arvioinnin lähtökohtana on päihdeongelmaisten helsinkiläisten palvelutarpeet. Arviointi kattaa koko päihdehuollon palvelujärjestelmän mukaan lukien ostopalvelut. Arvioinnin tulokset osoittavat, että Helsingin päihdehuolto on monipuolinen ja monitasoinen kokonaisuus, jossa palveluja on tarjolla myös erityisryhmille. Samalla se on hajanainen ja koordinointia kipeästi kaipaava. Tarvitaan yksi taho, joka hallitsee kokonaisuuden ja koordinoi niin suunnittelua kuin toteutustakin. Yksi keskeinen hallitsemattomutta aiheuttava seikka on suurpiirien itsenäinen asema ja päihdehuollon palvelujen kokonaisuutta ajatellen suunnitelmaton syntyminen alueille. Hajanainen hoitoonohjautumisen järjestelmä aiheuttaa sattumanvaraisuutta hoitoratkaisuihin ja epätasa-arvoa eri alueilla asuvien asiakkaiden kannalta. Arvioinnissa esitetään hoitoonohjauksen ja erityisesti huumeongelmaisten hoidon tarpeen arvioinnin keskittämistä erityistason yksiköihin hoitojatkumojen vaikuttavuuden parantamiseksi. Keskittäminen on tärkeää myös riittävän asiakaspohjan syntymisen ja asiantuntemuksen kertymisen kannalta. Arvioinnissa esitetään lisäksi Munkkisaaren huumekatkaisuyksikön ja Kurvin huumepoliklinikan muodostaman osaamiskeskittymän parempaa hyödyntämistä erityisesti hoidon tarvetta arvioitaessa. Erikoistuneet yksiköt ovat osoittautuneet tärkeiksi huumeongelmaisten tavoittamisen kannalta, koska alkoholiongelman hoitoperinteelle rakentuvat yksiköt eivät tavoita kaikkia päihdeongelmaisia. Myös matalan kynnyksen palvelujen ja matalan kynnyksen hoitoon hakeutumisen väylät pitäisi turvata nykyistä laajemmin. Huumeongelmaisten sekavan hoitojärjestelmän kuntoon saattaminen on tärkeää myös siksi, että se nykyisellään vie kohtuuttomasti voimavaroja päihdehuollossa, jonka pitäisi pystyä varautumaan alkoholihaittojen lisääntymiseen tulevina vuosina. Yksi arvioinnin keskeinen viesti koskee kumppanuuksien selkeämpää solmimista suurimpien palvelujen tuottajajärjestöjen (A-klinikkasäätiö, Helsingin Diakonissalaitos ja Kalliolan Setlementti) kanssa. Arvioitsijat ovat havainneet Helsingin kaupungin päihdehuollossa sulkeutumista ja pyrkimystä mahdollisimman suureen omavaraisuuteen. Palvelutarpeiden ja päihdeongelmien eriytyessä ja vaatiessa yhä erikoistuneempaa moniammatillista osaamista, ei suuntausta voida pitää realistisena. Päihdehuollon tulisikin arvioitsijoiden mielestä nyt entistä voimakkaammin luoda kumppanuuksia ja ottaa asiantuntijajärjestöjä mukaan päihdehoitojärjestelmän kokonaisuuden suunnitteluun ja palvelujen kehittämistyöhön Avainsanat - Nyckelord - Key words päihdehuolto; huumehoito; hoito- ja palvelujärjestelmä; päihdeongelmaiset; huumeiden käyttäjät Hinta Pris Price 301-144.doc 20.12.2000 Julkaisumuoto Publikationsform Publishing form

Julkaisun myynti ja jakelu: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietopalvelu PL 7010, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin: 310 43772 Telekopio: 310 43151 Sähköposti: sosv.kirjasto@soster.hel.fi Tiimiposti: Sosv Kirjasto Hki/Sosv Distribution och försäljning: Social- och hälsovårdens informationstjänst PB 7010, 00099 HELSINGFORS STAD Telefon: 310 43772 Telefax: 310 43151 E-post: sosv.kirjasto@soster.hel.fi Teampost: Sosv Kirjasto Hki/Sosv Distribution and sales: Social Services and Health Care Information Services PB 7010, 00099 Helsingin kaupunki Telephone: +358-9-310 43772 Telefax: +358-9-310 43151 E-mail: sosv.kirjasto@soster.hel.fi Teampost: Sosv Kirjasto Hki/Sosv 301-144.doc 20.12.2000

1 JOHDANTO...3 I ARVIOINTI JA SEN LÄHTÖKOHDAT...4 1 ARVIOINTITEHTÄVÄ...4 2 KÄYTETYT AINEISTOT JA MENETELMÄT...5 3 ARVIOINNIN LÄHTÖKOHDAT...9 4 ARVIOINTIKOHTEEN KONTEKSTI...11 4.1 Päihdehuollon järjestelmän kehitys...11 4.2 Nykytilanne päihdehuollon kehitystä vasten...13 4.3 Päihdeongelman monimuotoistuminen haasteena hoitojärjestelmälle...14 II SOSIAALIVIRASTON JÄRJESTÄMÄT PÄIHDEHUOLLON PALVELUT JA NIIDEN KÄYTTÖ...17 5 PÄIHDEHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄ...17 6 PÄIHDEHUOLLON HOITOYKSIKÖT...18 7 PÄIHDEHUOLLON PALVELUT JA NIIDEN ORGANISOINTI ALUEITTAIN...21 8 PÄIHDEHUOLLON PALVELUJEN MENOT JA PALVELUJEN KÄYTTÖ...29 9 PÄIHDEHUOLLON PALVELUSUORITTEET...33 III ARVIOINTIA VARTEN KERÄTTYJEN KYSELY- JA HAASTATTELUAINEISTOJEN TULOKSET...42 10 HELSINGIN PÄIHDEHUOLLON TOIMIVUUS SOSIAALITOIMISTOJEN JA A- KLINIKOIDEN NÄKÖKULMASTA...42 10.1 Kokemukset sosiaaliviraston ja terveysviraston välisestä päihdehuollon yhteistyöstä...42 10.2 Kokemukset päihdehuollon yhteistyöstä muiden viranomaisten kanssa...45 10.3 Yhteistyön toimivuus muiden päihdehuollosta vastaavien tahojen kanssa...48 10.4 Päihdehuollon asiakasryhmät, jotka eivät saa riittävästi tai oikeanlaisia palveluja...51 10.5 Päihdehuollon palvelujen päällekkäisyys...55 10.6 Päihdehuollon asiakkaiden hoitojatkumojen seuranta...56 10.7 Päihdehuollon asiakkaiden hoidon vaikuttavuuden seuranta...58 10.8 Käsitykset päihdepalvelujen organisoinnista ja toimivuudesta...58 10.9 Ehdotukset päihdehuollon palvelujen kehittämiseksi...61 11 PÄIHDEHUOLLON TOIMIJOIDEN YLEISKUVA HELSINGIN PÄIHDEHUOLLOSTA JA SEN KEHITTÄMISTARPEISTA...66 12 ASIAKASPALAUTE...70 12.1 Palvelujen saavutettavuus...73 12.2 Palvelujen kohdentuvuus...75 12.3 Hoitoon hakeutumisen väylät...79 12.4 Hoidon tarpeen arviointi...80 12.5 Kokemukset hoitojärjestelmästä...83

2 IV ARVIOINTI JA JOHTOPÄÄTÖKSET...87 13 HAASTEET PÄIHDEHUOLLON JÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISELLE...87 13.1 Palvelujärjestelmän pirstaleisuus mahdollisuutena...87 13.2 Alkoholistien ja huumeiden käyttäjien erilaiset tarpeet...87 13.3 Huumehoitojärjestelmä - kiireellisin kehittämiskohde...88 14 ALUEELLINEN PÄIHDEHUOLTO JA ASIAKASKUNNAN ERITYTYMINEN...90 14.1 Alueellisen mallin hyödyt...90 14.2 Alueellisen mallin tämänhetkiset ongelmat...90 14.3 Hoitoon hakeutuminen ja hoidon tarpeen arviointi...95 14.4 Huumeiden ongelmakäyttäjät tarvitsevat matalan kynnyksen palveluja...102 15 ERITYISTÄ KEHITTÄMISTÄ VAATIVAT KOHTEET...106 15.1 Laitoskatkaisuhoito...106 15.2 Lasten ja nuorten päihdehuolto...108 15.3 Muut heikossa asemassa olevat asiakasryhmät...114 16 VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI...118 17 YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUDET...123 HELSINGIN PÄIHDEHUOLLON ARVIOINNIN HAVAINNOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET LYHYESTI...127 KIRJALLISUUS...133 LIITTEET...136

3 JOHDANTO Tämä raportti sisältää Helsingin päihdehuollon palvelujen ulkoisen arvioinnin. Raportissa esitetään kokonaisarvio Helsingin päihdehuollon palveluista ja niiden toimivuudesta. Lisäksi esitetään toimenpide-ehdotuksia palvelujen kehittämiseksi. Arvioinnin on toimeksiantaja on Helsingin sosiaalivirasto. Arvioinnin on tehnyt Sosiaalikehitys Oy:ssä Juha Kaakisen johdolla toiminut työryhmä, johon kuuluvat vastaava tutkija Sinikka Törmä, VTT Kari Huotari ja tutkija Tiia Inkeroinen. Arviointiin liittyvä tiedonkeruu on tehty pääosin vuoden 2002 aikana. Raportissa esitellään arvioinnin keskeisimmät tulokset. Siinä tarkastellaan erityisesti päihdehuollon eri tuottajatahojen palveluita, niiden peittävyyttä, kohdentuvuutta ja keskinäisiä tehtäväjakoja. Lisäksi selvitetään, miten yhteistyö ja palveluketjut toimivat eri tahojen välillä. Raportissa huomioidaan eri asiakasryhmille, kuten alle 18-vuotiaille, järjestettävät palvelut. Työtä varten perustettiin arvioitsijan ja Helsingin kaupungin sosiaaliviraston yhteinen ohjausryhmä, johon kuuluvat Yhteispalvelukeskuksen yhteispalvelujohtaja Ammi Isokallio, Keskisen sosiaalikeskuksen projektisuunnittelija Stina Högnabba, Koillisen A-klinikan ja nuorisoaseman johtaja Aila Järvenpää, Yhteispalvelukeskuksen/Kehittämisyksikön erityissuunnittelija Pertti Korteniemi, Lasten sijaishuoltotoimiston laitostarkastaja Melissa Luuri, Päihdeasiaintoimiston toimistopäällikkö Roger Nordman sekä arvioinnin tehneet tutkijat. Arvioinnin tekijät kiittävät ohjausryhmän jäseniä saamistaan arvokkaista neuvoista. Erityisen kiitoksen ansaitsevat ne avo- ja laitosyksiköiden asiakkaat, jotka vastasivat asiakaspalautelomakkeeseen Helsingin päihdepalvelujen toimivuudesta. Kiitämme myös kaikkia niitä Helsingin kaupungin johtavia sosiaalityöntekijöitä ja A-klinikoiden johtajia, jotka vastasivat kyselyymme Helsingin päihdehuollon palveluista sekä kaikkia haastateltuja eri yksiköiden edustajia ja asiantuntijoita.

4 I ARVIOINTI JA SEN LÄHTÖKOHDAT 1 ARVIOINTITEHTÄVÄ Arvioinnin toimeksiantona on esittää kokonaisarvio Helsingin päihdehuollon palvelujen toimivuudesta ja keskeisistä kehittämishaasteista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia palvelujen kehittämisen tueksi. Tehtävänä on selvittää, miten palvelut toimivat sosiaaliviraston näkökulmasta ja mitkä ovat asiakkaiden mahdollisuudet saavuttaa palvelut. Miten päihdehuollon palvelut kohdentuvat? Onko palveluissa päällekkäisyyksiä ja miten päihdehuollon palveluketjut toimivat? Mikä on päihdehuollon palvelujen asiakkaiden arvio palvelujen saavutettavuudesta, laadusta ja toimivuudesta? Toimeksiannon mukaisesti arviointi kattaa seuraavat osa-alueet: 1) palvelujen peittävyys, 2) palvelujen kohdentuvuus ja 3) mitattavuus asiakkaan kuntoutuksen näkökulmasta 4) kustannusvaikuttavuus 5) asiakkaiden arvio palveluista sekä 6) toimenp ide-ehdotukset. Arvioinnissa vastataan seuraaviin peruskysymyksiin: 1) Miten päihdehuollon palvelujen kattavuus ja kohdentuvuus näyttäytyvät sosiaalityön arjessa? 2) Miten muu hoito- ja palvelujärjestelmä näkee päihdehuollon palvelujen kattavuuden ja kohdentuvuuden oman toimintansa ja asiakkaittensa kannalta? 3) Onko palveluissa päällekkäisyyttä tai peittämättömyyttä ja miten sitä voitaisiin poistaa? 4) Miten päihdehuollon palveluketjut toimivat ja miten eri toimijatahot suhteutuvat tähän kokonaisuuteen? 5) Miten päihdehuollon palvelut toimivat suhteessa toisiinsa? Minkälaisia yhteistyösuhteita eri yksikköjen välillä on ja miten ne toimivat? 6) Miten eri yksiköissä mitataan asiakkaiden kuntoutumista? Miten sosiaaliviraston päihdehuollon toimijat palvelujen tilaajina arvioivat hoitoyksiköiden vaikutusta asiakkaan kuntoutumisprosessissa? 7) Mikä on päihdehuollon asiakkaiden arvio palvelujen saavutettavuudesta, laadusta ja toimivuudesta?

5 8) Minkälaisia päihdehuollon palvelujen kehittämistä koskevia viestejä arvioinnista nousee a) Helsingin kaupungin sosiaalivirastolle ja b) päihdepolitiikan ja palvelujen toteuttamisesta vastaaville tahoille yleisemminkin? 2 KÄYTETYT AINEISTOT JA MENETELMÄT Arviointia varten on koottu erilaisia aineistoja. Ne tuovat esiin päihdehuollon palvelujen asiakasryhmien, yhteistyötahojen sekä muun päihdehuollon palvelujärjestelmän näkemyksiä Helsingin päihdehuollon palvelujen toimivuudesta. Aineistona on käytetty päihdehuollon eri toimijatahojen ja muiden asiantuntijoiden haastatteluja sekä Helsingin päihdehuollon toimintaa koskevia dokumentteja ja tilastoja. Helsingin kaupungin johtaville sosiaalityöntekijöille ja A-klinikoiden johtajille tehtiin kysely Helsingin päihdehuollon palvelujen toimivuudesta. Asiakkaiden näkemyksiä tuotiin arviointiin avo- ja laitospalvelujen käyttäjiltä kerätyillä asiakaspalautelomakkeilla. Johtopäätösten teossa hyödynnetään myös Sosiaalikehitys Oy:n tekemissä Munkkisaaren palvelukeskuksen ja Kurvin huumepoliklinikan arvioinneissa muodostuneita näkemyksiä Helsingin päihdehuollon kokonaisuudesta (Törmä ym. 2002; 2003). Kurvin huumepoliklinikan arvioinnin yhteydessä haastateltiin huumeiden käyttäjiä ja koottiin heiltä vastaavaa asiakaspalautetta kuten tässä arvioinnissa. Myös näitä aikaisempia aineistoja ja niistä muodostunutta kuvaa Helsingin päihdehuollosta käytetään taustamateriaalina. Asiakaspalaute Päihdehuollon asiakkailta kerättiin näkemyksiä muun muassa palvelujen kattavuudesta, saavutettavuudesta ja palveluketjujen toimivuudesta. Palautetta kerättiin kahden kuukauden ajan (1.11.2002 31.12.2002) sekä avo- että laitospalvelujen käyttäjiltä. Molemmille ryhmille laadittiin oma pala u- telomakkeensa (liitteet 1a ja 1b). Yksiköt, joista asiakaspalautetta kerättiin, valittiin yhdessä seurantaryhmän jäsenten kanssa. Mukaan pyrittiin saamaan eri tyyppisiä ja eri asiakasryhmille tarkoitettuja palveluyksiköitä. Palautetta kerättiin niin kaupungin omista kuin ostopalveluyksiköistäkin. Avohuollon yksiköt valittiin lisäksi niin, että edustetuiksi tulivat kaksi toimintatavoiltaan erilaista aluetta (Läntinen ja Keskinen alue). Seuraavassa yksiköt, joista asiakaspalautetta kerättiin.

6 Avohuollon yksiköt: - Helsingin kaupungin Töölön A-klinikka ja sen yhteydessä toimiva asiakaskahvila, - Hangonkadun A-klinikka ja - päivätoimintakeskus Vallilan Vintti, - A-klinikkasäätiön Helsingin nuorisoasema Laitoshuollon yksiköt: - Helsingin kaupungin Munkkisaaren huumekatkaisuyksikkö, - Tervalammen kartano, kuntoutuskeskus - Hangonkadun A-klinikan katkaisuhoito- ja kuntoutusosastot, - Töölön A-klinikan katkaisuhoitoasema ja - Ensihuoltolaitos, osasto Vega, - A-klinikkasäätiön Järvenpään sosiaalisairaala ja - Hietalinna-yhteisö, - Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän Ridasjärven päihdehoitokeskus, - Kalliolan Setlementin Kalliolan klinikat Kiskossa ja - Kalliolan klinikat Nurmijärvellä, - Helsingin Diakonissalaitoksen aikuisten huumehoitoyksikkö Pellas ja - Lasten ja nuorten huumehoitoyksikkö Breikki. Palautelomakkeet olivat näissä palveluyksiköissä asiakkaiden saatavilla käyntien ja hoitojaksojen aikana. Palautetta vastaanotettiin kaikilta asiakkailta, jotka halusivat täyttää lomakkeen. Palveluyksiköiden henkilökunta kertoi asiakkaille mahdollisuudesta täyttää lomake ja he myös neuvoivat tarvittaessa lomakkeen täyttöön liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat vastasivat kyselyyn anonyymisti ja sulkivat vastauksensa Sosiaalikehitys Oy:n osoitteella varustettuihin ja valmiiksi maksettuihin kirjekuoriin, jotka työntekijät postittivat eteenpäin. Asiakaspalautelomakkeilla tavoitettiin päihdehuollon avopalveluista yhteensä 107 ja laitoshuollon yksiköistä 177. Yhteensä asiakaspalautetta saatiin siis 284 asiakkaalta. Asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden haastattelut Tutkimusta varten haastateltiin 25 asiantuntijaa ja yhteistyökumppania (liite 4). Arviointityöryhmän jäsenet tekivät teemahaastattelut syksyllä 2002 ja vuoden 2003 alussa. Haastatteluihin valittiin he n-

7 kilöitä, jotka edustivat sekä Helsingin päihdehuoltoa että Helsingin päihdehuollon kannalta keskeisiä päihdehuollon palveluja tarjoavia tahoja, yhteistyökumppaneita (esimerkiksi jatkohoitoyksiköt, sosiaali- ja terveystoimi) ja ostopalvelusopimusten piiriin kuuluvia yksiköitä: - Helsingin kaupungin sosiaalivirasto o toimitusjohtaja o päihdeasiaintoimisto, toimistopäällikkö o lasten sijaishuoltotoimisto, laitostarkastaja o lasten sijaishuoltotoimisto, päihdesuunnittelija o päihdeasiaintoimiston ehkäisevän työn yksikkö, Itäisen alueen Klaarin koordinaattori - Munkkisaaren huumekatkaisuyksikkö, johtaja - Ensihuoltolaitos osasto Vega, johtaja - Ensihuoltolaitos osasto Vega, osaston hoitaja - Tervalammen kartanon kuntoutuskeskus, johtaja - Töölön A-klinikka ja katkaisuhoitoasema, johtaja - Hangonkadun kuntoutuskeskus, Hangonkadun A-klinikka, johtaja - Kettutien A-poliklinikka, johtaja - Ridasjärven päihdehoitokeskus, johtaja - A-klinikkasäätiö, toimitusjohtaja - A-klinikkasäätiö, johtava ylilääkäri - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, päihdepsykiatri - Hesperian päivystyspoliklinikka, osastonhoitaja - Järvenpään sosiaalisairaala, ylilääkäri - Kalliolan klinikat, Kisko, hoitotoimen johtaja - Kalliolan klinikat, Kisko, klinikan johtaja - Helsingin Diakonissalaitos, diakoniajohtaja - Helsingin Diakonissalaitos, yksikön johtaja - Pellaksen huumehoitoyksikkö, johtaja - Perheen yhdistetyn hoidon yksikkö, vastaava ohjaaja - Lasten ja nuorten huumehoitoyksikkö Breikki, osaston esimies Teemahaastattelut kestivät keskimäärin puolitoista tuntia. Teemat kohdentuivat yksilöllisesti kunkin sidosryhmän erityisalan mukaan. Haastattelut keskittyivät seuraaviin pääteemoihin:

8 - toimintayksikön rooli päihdehuollon palvelujen kokonaisuudessa - toimintayksikön palvelut asiakasmäärineen - toimintayksikön asema ja rooli Helsingin päihdehuollon palvelujen kokonaisuudessa - toimintayksikön suhde Helsingin sosiaaliviraston päihdehuoltoon ja/tai muihin päihdepalvelujen tuottajatahoihin - käsitys Helsingin päihdehuollon palvelujen toimivuudesta - kokemus yhteistyöstä palvelujen eri tuottajatahojen kanssa - käsitys palvelujen suhteesta toisiinsa, päällekkäisyyksistä ja palveluketjujen toimivuudesta - haastateltavien kokemus työstä eri asiakasryhmien kanssa ja käsitys erilaisista päihdehuo l- lon palvelujen tuottamistavoista (esim. matala kynnys) - erilaisten yhteistyömallien ja suhteiden toimivuus sekä jatkohoidon onnistuneisuus - näkemykset päihdehuollon palvelutilanteen kehittymisestä ja sen kehittämistarpeista Kysely Helsingin kaupungin johtaville sosiaalityöntekijöille ja A-klinikoiden johtajille Kaikille Helsingin kaupungin johtaville sosiaalityöntekijöille (51) ja A-klinikoiden johtajille (7) lähetettiin kysely (liite 2). Johtavat sosiaalityöntekijät valittiin toimistopäälliköiden sijaan vastaajiksi siksi, että sosiaalityöntekijöillä arveltiin olevan tärkeä ruohonjuuritason näkökulma hallussaan. Näin saataisiin mahdollisimman hyvä kuva Helsingin kaupungin päihdehuollon toimivuudesta sosiaalityön arjessa. Kyselyssä selvitettiin vastaajien yleiskuvaa päihdehuollosta ja sen palvelujen toimivuudesta. Lisäksi selvitettiin: - palvelujen alueellista organisointia ja -päätöksentekotahoja, - päihdehuollon asiakkaiden hoitoon hakeutumista, - työntekijöiden käsityksiä eri hoitopaikoista - sosiaali- ja terveysviraston sekä muiden viranomaisten välistä päihdehuollon yhteistyötä, - näkemyksiä eri asiakasryhmien palveluista ja niiden kattavuudesta, - hoitojatkumojen ja hoidon vaikuttavuuden seurantaa sekä - alueellisen päihdehuollon edustajien näkemyksiä päihdehuollon kehittämisestä. Kyselyyn osallistui 22 vastaajaa, joista 15 oli Helsingin kaupungin johtavia sosiaalityöntekijöitä ja seitsemän A-klinikan johtajia. Vastaus saatiin siis kaikilta A-klinikan johtajilta, mutta vain vajaalta kolmannekselta johtavista sosiaalityöntekijöistä. Kyselyssä olivat edustettuina myös Erityissosiaalitoimisto ja Kaakkoisen alueen A-klinikka (Kettutien A-poliklinikka), jonka ylläpitäjä on A-

9 klinikkasäätiö. Kyselyyn vastanneet jakautuivat hyvin siten, että kaikkien suurpiirien alueilta tuli tasaisesti vastauksia. Muut aineistot Arvioinnin muina aineistoina on käytetty Helsingin sosiaaliviraston itse tuottamia päihdepalvelujen toimintaa ja asiakaskuntaa kuvaavia raportteja, tilastoja ja muita dokumentteja. Lisäksi arviointitutkimuksen aineistona on käytetty viimeisintä tutkimuskirjallisuutta (esim. Halinen 1999; Kaukonen & Hakkarainen 2002). 3 ARVIOINNIN LÄHTÖKOHDAT Arvioinnin tilaaja, Helsingin sosiaalivirasto, on halunnut selvittää palvelujen oikeaa kohdentuvuutta, järjestelmän toimivuutta ja hoitomuotojen vaikuttavuutta. Arvioinnin tilaajan ennakkonäkemys oli, että päihdehuollon järjestelmä on hajanainen ja vaikea hahmottaa. Ostopalveluja pidettiin myös sosiaaliviraston näkökulmasta kalliina ja niiden kustannusvaikuttavuutta vaikeana osoittaa. Ratkaisua on haettu omasta palvelutuotannosta. Sosiaaliviraston peruslinjaus onkin lähtenyt siitä, että kaupunki kehittää omia palveluja ja käyttää ostopalveluja vain täydentämään omaa tarjontaa. Arvioinnin tehtävä sisältää sekä päihdehuollon järjestelmän organisaation että palvelujen kohdent u- vuuden ja vaikuttavuuden arvioinnin. Tämän tyyppisen toimeksiannon puitteissa on mahdollisuus antaa suhteellisen yleisellä tasolla oleva arviointi päihdehuollosta ja sen kehittämiskohteista. Tässä arvioinnissa onkin pyritty katsomaan Helsingin päihdehuoltoa toisaalta kokonaisuutena ulkoapäin ja toisaalta sisältäpäin siinä toimivien eri tahojen silmin. Tätä kuvaa täydentämään kerätyn asiakaspalautteen tehtävä on myös hahmottaa kokonaisuutta ja antaa suuntaa kehittämiselle, ei niinkään arvioida eri palvelujen laatua. Arvioinnin lähtökohta on päihdeongelmaisten palvelutarpeessa. Tämä lähtökohta on yhteneväinen päihdepalvelujen laatusuosituksille (2002). Päihdehuolto on onnistunut silloin, kun se tavoittaa avun ja hoidon tarpeessa olevat, ja toisaalta silloin, kun sen tarjoamat palvelut ovat asiakkaiden tar-

10 peiden kannalta oikeanlaisia. Lähtökohtana on, että tarvevastaavuus ja oikea kohdentaminen synnyttävät myös taloudellisia säästöjä ja parantavat kustannusvaikuttavuutta. Arvioinnin peruskysymykset muotoutuvat asiakkaiden palvelutarpeiden pohjalta: Mitä asiakasryhmiä nykyinen järjestelmä palvelee parhaiten, mitä kaikkein heikoimmin? Onko avuntarvitsijoita, joita järjestelmä ei tavoita lainkaan tai tavoittaa vain osittain? Miten järjestelmää pitäisi kehittää, jotta palvelut ja tarve kohtaisivat parhaiten? Miten hoitoonohjaus pitäisi järjestää, jotta se olisi mahdollisimman osuvaa ja vaikuttavaa? Arviointi ei siis lähde ensisijaisesti siitä, missä organisaation osassa päihdehuoltoa koskevan päätäntävallan pitäisi olla tai mikä olisi selkein organisaatiomalli päihdehuollolle. Asiakkaan kannalta ei ole myöskään tärkeintä se, kuka palvelun tuottaja on, vaan se, että kaikki avun tarvitsijat pääsevät palvelujen piiriin ja että palvelut on oikein kohdennettu. Myöhemmin palataan siihen, miksi mahdollisimman hyvä tarpeisiin - myös piilossa oleviin - vastaaminen on lopulta myös taloudellisesti kannattavinta. Päihdehuollon toiminta-alue Helsingin kaupungissa on todella laaja ja siinä on mukana lukuisia eri toimijatahoja. Siksi arviointi ei voi käsitellä kaikkia osa-alueita eikä tarjota ratkaisuehdotuksia kaikkiin ongelmiin. Sen sijaan se pyrkii paikallistamaan niitä keskeisiä kehittämistarpeita ja onge l- makohtia, jotka vaativat päihdehuollon kehittämisessä pikaisimman huomion. Koko päihdehuollon palveluvalikoimaa ei ole siis systemaattisesti käyty läpi. Arvioinnissa on keskitytty niihin kehittämistarpeisiin, jotka ovat nousseet esiin sekä tässä että muissa tutkijaryhmän tekemissä Helsingin päihdehuoltoa koskevissa arvioinneissa (Törmä ym. 2002; 2003) ilmeisimmiksi ongelmakohdiksi. Arvioinnissa tarkastellaan päihdehuollon kokonaisuutta. Siihen sisältyy myös ostopalvelut, jotka ovat nykyisellään kiinteä osa Helsingin päihdehuoltoa ja vastaavat osaan palvelutarpeesta. Tällä hetkellä erityisesti huumeongelmaisia kanavoituu hoitoon kaupungin oman hoitojärjestelmän sivusta. Nämä asiakkaat ja nekin potentiaaliset asiakkaat, jotka eivät mahdollisesti hakeudu päihdehuollon palveluihin lainkaan, muodostavat osan palvelutarpeesta. Keskittyminen selkeisiin epäkohtiin antaa arvioinnille helposti kriittisen ja paikoitellen negatiivisenkin sävyn. Onkin syytä yleisesti todeta, että Helsingin päihdehuollon tilasta ja siinä tehtävästä kehittämistyöstä on muodostunut kuitenkin varsin myönteinen kuva. Käytännön päihdetyötä tekevien näkemyksistä ja asiakkaiden palautteesta tulee esiin paljon myönteistä. Päihdetyöntekijöiden näkemyksissä korostuu ennen kaikkea halu kehittää päihdehuoltoa ja hoitaa kaikkia avun tarvitsijoita olemassa olevien resurssien puitteissa mahdollisimman hyvin.

11 4 ARVIOINTIKOHTEEN KONTEKSTI 4.1 Päihdehuollon järjestelmän kehitys Seuraavaksi esitämme lyhyen katsauksen päihdeongelman ja päihdehuollon järjestelmän kehittymisestä. Tämä siitä syystä, että Helsingin päihdehuollon kokonaisuutta ja sen nykyisiä kehittämistarpeita voisi ymmärtää paremmin. Helsingin kaupungin päihdehuollon järjestelmä on kehittynyt pitkäaikaisen alkoholistien hoitoperinteen pohjalta. Alkoholiriippuvuus on Suomessa hyvin tunnettu ja tutkittu alue. Sitä varten on myös kehittynyt kattava sosiaalihuollon alaan kuuluva hoitojärjestelmä. Avohoidossa on kunnallinen A-klinikkajärjestelmä ja pääkaupunkiseudulla on myös alkoholistien laitoshoidossa pitkät perinteet muun muassa Ridasjärven päihdehoitokeskuksella, Tervalammen kartanon Kuntoutuskeskuksella ja Hangonkadun kuntoutuskeskuksella. Lisäksi ostopalveluina on ollut saatavilla A- klinikkasäätiön ja Kalliolan Setlementin tarjoamaa hoitoa. Huumeiden käyttö on Suomessa moniin muihin maihin verrattuna nuori ja alkoholin ongelmakäytön rinnalla edelleen pienimuotoinen ongelma. Suomeen alkoi tulla huumeita hippiliikkeen jälk i- mainingeissa 1960-luvulla. Pian sen jälkeen perustettiin ensimmäiset varsinaiset huumeongelmaisille tarkoitetut palvelut. Kun kuitenkin näytti siltä, että tämä ensimmäinen huumeaalto jäisi muotiilmiöksi, vähennettiin myös julkisen sektorin valmiuksia hoitaa huumeongelmaisia. Suurimmalle osalle huumeiden käyttäjistä uusien aineiden kokeilu jäikin ohimeneväksi vaiheeksi, mutta osa siirtyi amfetamiiniin ja opiaatteihin (ks. Partanen 2002). Kokonaisuudessaan laittomien huumeiden käyttö kuitenkin supistui ja pysyi verraten vähäisenä koko 1970- ja 1980-luvun. Käyttäjäryhmät pienenivät ja toiminta-alueet sulkeutuivat ja siirtyivät piiloon julkisuudelta. Hesperian sairaalassa alettiin antaa metadonikorvaushoitoa 1970-luvun puolivälissä. Korvaus- ja ylläpitohoito jatkuu HUS:n toimintana edelleen. Huumehoidon alalla kauimmin toiminut kolmannen sektorin palveluntuottaja on Kalliolan setlementti ry, joka oli jo 1980-luvulla perustanut oman pitkäaikaiseen kuntoutukseen tarkoitetun lääkkeettömän hoitomuotonsa.

12 Tilanne muuttui 1990-luvun alussa, jolloin huumeiden käyttö lisääntyi nopeasti ja huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia alettiin käsitellä julkisuudessa näkyvästi. Yksi tärkeä edellytys tälle yleismaailmalliselle ilmiölle on ollut kansainvälisen huumetuotannon ja kaupan organisoituminen. Kannabiksen käyttö lisääntyi Suomessa 1990-luvulla noin kymmenen prosenttia vuodessa. Kannabiksen ja LSD:n lisäksi mukaan tulivat kokaiini, ekstaasi ja muut synteettiset huumeet (Partanen 2002). 1990-luvun alun tilanteessa Suomessa oli hyvin vähän palveluja huumeiden käyttäjille, vaikka päihdekenttä oli muuttunut ja huumeet olivat tulleet Suomeen jäädäkseen. Viestejä huumetilanteen vaikeutumisesta oli tullut aluksi kolmannen sektorin toimijoiden lisäksi huumeiden käyttäjien oma i- silta ja poliisilta. Tilanteen vaikeutuminen ja palvelujen tarve nähtiin ja ilmaistiin myös julkisen järjestelmän omien työntekijöiden keskuudessa. Samoin monet yksityiset lääkärit olivat ryhtyneet järjestämään opiaattiriippuvaisten metadonihoitoa ohi lain suomien keinojen. Tästä oli seurauksena oikeudenkäyntejä näitä yksityisiä lääkäreitä vastaan. Koko 1990-luvun alku oli varsin epäselvää päihdehuollon kehitysvaihetta. Tässä tilanteessa toimijoiden erilaiset näkemykset ja tulkinta-arviot kokonaistilanteesta haittasivat hedelmällistä yhteistyötä, mikä tarpeettomasti viivytti ongelman haltuunottoa. Julkisella sektorilla ei uskottu ongelman suuruuteen, vaan siitä haluttiin tilastollista näyttöä. Julk i- nen sektori halusi myös selkeyttää huumestrategiaansa ja yhteistyö- ja vastuujakoja ennen palvelujen perustamista. Tämä puolestaan edesauttoi huumeasiantuntemuksen ja erilaisten hoitomuotojen syntymistä ja keskittymistä ns. kolmannelle sektorille (Törmä ym. 2003). A-klinikkasäätiö toteutti vuosina 1990-1993 Kettutien A-poliklinikkaprojektin. Projektivaiheen aikana ilmeni, että ensisijaisesti alkoholiongelmaisten hoitoon sopivat tiedot ja taidot eivät enää kaikilta osin riittäneet tuolloin yllättävän suuren huumeasiakkaiden joukon (256 henkilöä) hoitoon. Huumeongelmien hoitokokonaisuuteen paneutuminen katsottiin tarpeelliseksi. A-klinikkasäätiö aloitti 1990-luvun alussa Monipäihdeprojektin Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja yhteistyössä eri viranomaistahojen ja järjestöjen kanssa. Helsingin sosiaalivirasto vastasi kliinisen toiminnan kustannuksista. Tavoitteena oli kehittää strategisia arviointimenetelmiä huumeiden käyttäjien ho i- dossa. Projektin yhtenä tuloksena oli, että huumeasiakkaiden erityistarpeita ja ongelmia varten tarvitaan päivystävä yksikkö. A-klinikkasäätiön taholta ajettiin voimakkaasti myös opiaattiriippuvaisten korvaushoitojen laajentamista Suomessa. (ks. Ahokas ym. 1998.)

13 Asiakasmäärien kasvu alkoi yhä selvemmin näkyä kentällä ja myös tilastoissa. Esimerkiksi vuosina 1994-1995 noin 500:lla amfetamiininkäyttäjällä oli A-hepatiittitartunta. Tällöin monet eri viranomaistahot havahtuivat siihen, että tilanne oli vakava. Aiemmin piilevänä ollut ongelma alkoi näkyä yhä enemmän käytännön päihdetyössä. Monipäihdeprojektin jatkona toteutettiin viranomaistahojen kanssa yhteistyössä Infektioriskiprojekti, jonka seurauksena perustettiin A-klinikkasäätiön Vinkki-järjestelmä huumeiden käyttäjien terveysneuvontaa ja ennaltaehkäisevää työtä varten. Osana Monipäihdeprojektia perustettiin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Kyläsaaren päiväosasto huumeiden käyttäjien kuntoutuspalveluyksiköksi. Päiväosasto, joka toimi vuosina 1995-1996, lakkautettiin alhaisen käyttöasteen vuoksi. Osastoa ei saatu sovitettua palvelujärjestelmään, vaan yhteistyö kangerteli lähettävien tahojen kanssa. (Ahokas 1998.) 1990-luvun puolessa välissä alettiin neuvotella Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja terveysviraston, HUS:n sekä järjestöjen kesken päivystävän poliklinikan aikaansaamisesta huumeiden käyttäjille. Helsingin Diakonissalaitos hahmotteli suunnitelman päivystävän klinikan toteutuksesta. Diakonissalaitos perusti aluksi (vuonna 1996) omalla riskipääomallaan ja myöhemmin RAY:n avustuksen ja Helsingin ostopalvelusopimuksen turvin (1997) päivystävän matalan kynnyksen huumepoliklinikan. Kurvin huumepoliklinikka toimii edelleen ainoana ympärivuorokauden päivystävänä matalan kynnyksen huumehoitopoliklinikkana koko maassa (ks. Törmä ym. 2003). Lähes kaikille palvelujen tuottajatahoille on ollut yllätys, kuinka paljon Suomessa on esimerkiksi ruiskuhuumeiden käyttöä. Arvioiden mukaan ruiskuhuumeiden käyttäjiä olisi tuhansia. Esimerkiksi Vinkissä oli vuoden 2001 aikana käynyt yhteensä 4500 eri asiakasta ja kertynyt 23 390 käyntikertaa. Vuonna 2001 Vinkissä vaihdettiin 517 276 ruiskua ja neulaa. Munkkisaaren palvelukeskuksessa kävi ruiskuja ja neuloja vaihtamassa samana vuonna 1007 eri asiakasta (Helsingin huumestrategian seurantatyöryhmän raportti 2002). Ruiskujen ja neulojen myyntimäärä on lievästi kasvanut Helsingin apteekeissakin koko 1990-luvun. Voidaan sanoa, että ruiskuhuumeiden käyttö on muodostunut vakavaksi ongelmaksi pääkaupunkiseudulla. 4.2 Nykytilanne päihdehuollon kehitystä vasten Edellä kuvattu päihdehuollon hoitojärjestelmän kehitys on johtanut siihen, että Helsingin kaupungin päihdehuolto perustuu ensisijaisesti alkoholiongelmien hoitoon. Huumehoidon suhteen se on ollut viime vuosiin saakka lähes kokonaan ostopalvelujen varassa. Tätä ei ole ilmeisesti koettu suureksi ongelmaksi niin kauan kun huumeongelmaa on pidetty lähinnä marginaalisena ilmiönä. Vasta kun

14 huumeiden käyttäjien määrä on jyrkästi kasvanut ja heidän hoitonsa on vallannut huomattavaa tilaa päihdehuollossa, on alettu julkisesti tuoda eri yhteyksissä esiin, että päihdehuollon järjestäminen kuuluu kaupungin vastuulle. Arviointia varten tehdyt haastattelut ja alueille tehty kysely toivat esiin kaupungin omaa halua ja valmiutta tarttua vaikeutuneeseen päihdetilanteeseen, mutta toisaalta jossain määrin myös sulkeutumista koko muuta ostopalvelujärjestelmää ajatellen. Kaupungin velvollisuutta hoitaa huumeasiakkaansa - siinä kuin muutkin päihdeasiakkaansa - tuotiin esiin kaikilla päihdehuollon organisaation tasoilla. Jonkin verran oli havaittavissa myös ostopalvelujen merkityksen vähättelemistä ja niiden laadun sekä kustannus-hyöty -suhteen epäilyä. Helsingin päihdehuollossa halutaan turvata omaan palvelutuotantoon erityisesti taloudellisista syistä. Katsotaan, että omat palvelut tunnetaan paremmin ja niiden hinta-laatusuhteen uskotaan olevan kunnossa. Tähän ajatukseen perustunee myös kaupungin linjaus, jonka mukaan päihdeongelmaisten hoidossa käytetään aina ensisijaisesti omia palveluja. Kaupungin velvollisuus järjestää tarvetta vastaava hoito kaikille päihdeongelmaisille asukkailleen tulkitaan nyt helposti velvollisuudeksi itse tuottaa pääosa tarvittavasta hoidosta. Nykyisessä monituottajamalleihin suuntautuvassa julkisten palvelujen kentässä ajatus näyttäytyy vanhahtavana ja kokonaisuutta ajatellen taloudellisestikin epätarkoituksenmukaiselta. Kyseessä lienee kuitenkin ylireagointi aikaisempaan tilanteeseen, jossa huumehoitojen osalta ollaan oltu täysin ostopalvelujen varassa. Esitetyillä argumenteilla todennäköisesti halutaan lähinnä ilmentää kaupungin sisällä aikaansaatua oman hoitotuotannon merkitystä kokonaisuudessa ja sitä positiivista kehittämishalua, millä omiin hankkeisiin on lähdetty. Kaupunki on kehittänyt omaa selkeälinjaista huumehoitojatkumoaan: Munkkisaaren huumekatkaisuyksikkö - Tervalammen Neva-yhteisö Toukolan hoitokoti (jatkokuntoutuspaikka vailla vakituista asuntoa oleville helsinkiläisille miehille). Käynnistyneen palveluohjausjärjestelmän tarkoitus on tukea hoitojatkumon koossa pysymistä ja pyrkiä estämään tyhjän päälle jäämiset hoitojaksojen jälkeen. 4.3 Päihdeongelman monimuotoistuminen haasteena hoitojärjestelmälle Suomalaisten käyttämä yleisin päihde on aina ollut ja on edelleen alkoholi. Ensisijaisesti alkoholin vuoksi apua tarvitsevia on suurin osa (Hein ym. 2002) päihdehuollon asiakkaista. Lisäksi useilla eri

15 tahoilla on ennustettu, että alkoholiongelma tulee lähivuosina paisumaan entisestään. Tämä ennuste perustuu pääosin Viron tulevaan EU-jäsenyyteen. Kun Viro on näillä näkymin toukokuussa 2004 EU:n jäsen, suomalaiset voivat tuoda Virosta omaan käyttöönsä rajoituksetta suomalaista hintatasoa huomattavasti halvempia juomia. Noin 2,5 miljoonaa suomalaista vuodessa tekee laivamatkan Viroon, joista kolmella neljästä on tuliaisena alkoholijuomia. Rajojen avautumisen arvioidaan kasvattavan tuontia. Tämä lisää alkoholin kokonaiskulutusta ja vähentää Suomessa myytävistä tuotteista valtiolle kertyviä verotuloja. (Karlsson ym. 2003.) Suomella näyttääkin tässä asiassa olevan vain huonoja vaihtoehtoja. Jos verotaso pysyy ennallaan, tuontiviinan osuus kasvaa. Jos tuontia yritetään ehkäistä alentamalla kotimaisten tuotteiden hintoja, myös tämä lisää alkoholimyyntiä. Kumpikin vaihtoehto johtaa valtion alkoholitulojen alenemiseen sekä kulutuksen ja alkoholihaittojen kasvuun. (Emt. 2003.) Huumeiden käytön lisääntyminen puolestaan näytti pysähtyneen ja jopa kääntyneen hieman laskuun vuosien 1998 ja 2000 välillä (Hakkarainen & Metso 2001). Tähän viittaa etenkin kannabiksen käytön väheneminen alle 30-vuotiaiden keskuudessa ja pääkaupunkiseudulla. Tähän tietoon on kuitenkin suhtauduttava varauksellisesti. Partanen (2002, 23) kirjoittaa, että päätelmien tekemistä kuitenkin vaikeuttaa, että aiempien vuosien luvut ovat peräisin postikyselystä, kun taas vuoden 2000 luvut perustuvat henkilöhaastatteluihin, joissa vastaajat saattavat herkemmin salailla omaa huumeiden käyttöään. Päihdeongelma on määrällisestä tasaantumisesta riippumatta monella tapaa syventynyt ja vaikeutunut. Eräs viime vuosien paljon huomiota saanut huumeiden käytön kehityspiirre on buprenorfiinin (esim. Subutex ja Temgesic) huumekäytön yleistyminen. Buprenorfiinin käytön jyrkkä lisääntyminen näkyy, esimerkiksi Kurvin huumepoliklinikan asiakkaiden päihteiden käyttössä vuosien 2001 ja 2002 aikana. Vuoden 2001 ensimmäisellä neljänneksellä ensimmäisenä päihteenään opiaatteja käyttäneistä 59 % käytti heroiinia ja 33 % buprenorfiinia. Seuraavan vuoden toisella neljänneksellä enää vain kuusi prosenttia käytti heroiinia ja jopa 91 % käytti buprenorfiinia. (Kurvin huumepoliklinikan asiakastilastot vuosilta 2001 ja 2002.) Subutexin huumekäyttö on pääasiassa suonensisäistä ja sitä käytetään myös ensihuumeena. Buprenorfiinin huumekäyttö on lisännyt laitoksissa tapahtuvan vieroituksen tarvetta ja pidentänyt vieroitusjaksoja, koska sen aiheuttamat vieroitusoireet tulevat viiveellä. Vieroitusoireiden alta paljastuu lisäksi usein mielenterveydellisiä ongelmia. Yksi selkeä kehitystrendi onkin psyykkisesti sairaiden huumeiden käyttäjien määrän kasvu. Yhä nuoremmilla on päihteiden käytön lisäksi vakavia

16 psyykkisiä vaikeuksia. Tämä on huolestuttava piirre, joka vaatii hoitojärjestelmältä entistä vahve m- paa moniammatillista panostusta. (Törmä ym. 2003.) Huumeongelma on vaikeutunut myös siten, että yhä useammin käytetään sekaisin erilaisia huumausaineita, lääkkeitä ja alkoholia. Erityisesti nuorten keskuudessa kaiken mahdollisen huumaavan sekakäyttö näyttää yleistyneen. Esimerkiksi bentsodiatsepiinien huumekäyttö ja niiden käyttö huumausaineiden ja alkoholin kanssa yhdessä on yleistynyt. Lääkeriippuvuuksien alasajo vaatii pitkiä hoitojaksoja ja tähän erikoistuneita hoitopaikkoja. Erään arviointia varten haastatellun päihdetyö n- tekijän mukaan monet nuoret käyttävät myös esimerkiksi kannabista uskoen sen internetistä saamansa tiedon perusteella olevan terveysva ikutteinen tuote. Uusien päihteiden yleistymisellä ja päihteiden käytön monimuotoistumisella on vaikutusta päihteiden käyttäjien palvelutarpeeseen. Hoitojärjestelmän tulisi pystyä olemaan herkkä muutoksille pystyäkseen vastaamaan erilaisiin palvelutarpeisiin ja tuottamaan päihteiden käyttäjille heidän kuntoutumistaan parhaiten hyödyttäviä hoitomuotoja.

17 II SOSIAALIVIRASTON JÄRJESTÄMÄT PÄIHDEHUOLLON PALVELUT JA NIIDEN KÄYTTÖ 5 PÄIHDEHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄ Tämä arviointi keskittyy toimeksiannon mukaisesti tarkastelemaan Helsingin päihdehuollon palvelujärjestelmän toimivuutta ja palvelujen kohdentuvuutta päihdeongelmaisten palvelutarpeista lähtien. Raportissa ei yksityiskohtaisesti kuvata eikä käsitellä Helsingin päihdehuollon palvelujen muodostamaa kokonaisorganisaatiota ja palvelujärjestelmää sinänsä. Järjestelmän rakenteen tuntemus on otettu lähtökohdaksi, koska kysymys on sosiaaliviraston tilaamasta arvioinnista. Jotta päihd e- huollon monimuotoisuudesta saataisiin kokonaiskuva, kuvataan tässä luvussa järjestelmä ainoastaan pääpiirteissään, sellaisena kuin se on esitetty sosiaaliviraston omissa dokumenteissa. Alla (kuva 1) on esitetty Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päihdehuoltojärjestelmän organisaatiokaavio. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päihdehuoltojärjestelmä ALUEELLISET SOSIAALIKESKUKSET YHTEISPALVELUKESKUS ERITYISPALVELUKESKUS OSTOPALVELUT Eteläinen A-klinikka Päihdeasiaintoimisto Erityissosiaalitoimisto A-klinikkasäätiö Itäinen A-klinikka Itäkeskus, Vuosaari ; Itäinen nuorisoasema Keskinen sosiaalikeskus: Päivätoimintakeskus Vallilan Vintti Ehkäisevän työn yksikkö Hangonkadun kuntoutuskeskus, H:kadun A-klinikka Munkkisaaren huumekatkaisuyksikkö Tervalammen kartano, kuntoutuskeskus Herttoniemen asuntola Pääskylänrinteen päiväkeskus Siltamäen palvelukoti Tukikodit ja - asunnot Helsingin Diakonissalaitos Kalliolan Setlementti ry Kettutien A-poliklinikka, (A-klinikkasäätiö) Lasten sijaishuoltotoimisto Muut päihdehoitoon liittyvät ostopalvelut Koillinen A-klinikka ; Koillinen nuorisoasema ; Toimintakeskus Messi Pohjoinen A-klinikka Ensihuoltolaitos / Osasto VEGA Outamon oppilaskoti / Päihdeyksikkö Päihdeongelmaisten asumiseen liittyvät ostopalvelut Töölön A-klinikka ja katkaisuhoitoasema Kuva 1. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päihdehuoltojärjestelmä (Lähde: http://www.hel.fi/sosv/paito/nettikaavio2.rtf).

18 Kuvasta puuttuu merkittävä päihdehuollon ostopalvelujen tuottaja, Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä, jossa Helsingin kaupunki on mukana. Helsinki ostaa Kuntayhtymältä Ridasjärven päihdehuoltokeskuksen kuntoutuspalveluja. On myös huomattava, että sosiaaliviraston kaavio lähtee eri yksiköiden hallinnollisesta suhteesta, eikä kerro vielä siitä, mitä palveluja esimerkiksi eri alueilla on. Alueittaiset palvelut esitetään tässä luvussa myöhemmin. 6 PÄIHDEHUOLLON HOITOYKSIKÖT Jotta sosiaali- ja terveydenhuollon päihdepalvelujen kokonaisuus olisi helpompi hahmottaa, on se lyhyesti esitetty kuvassa 2 eriteltynä peruspalveluihin ja päihdehoitoon erikoistuneisiin palveluihin. Kuva esitetään sellaisena kuin se on esitetty Helsingin kaupungin Huumestrategian seurantaraportissa (2002). Täsmennyksenä kuvaan voidaan lisätä, että sosiaalitoimen ja terveystoimen peruspalvelut muodostavat omat erilliset organisaationsa. Kuvasta käy ilmi, että kysymys on hyvin monitahoisesta ja monitoimijaisesta kokonaisuudesta. Esimerkiksi avohuollon yksiköitä on yhteensä 23, joista kaupungin omia on 16. Katkaisu- ja vieroitushoitoon sekä korvaus- ja ylläpitohoitoon erikoistuneita yksikköjä on yhteensä 12, joista neljä on kaupungin omia yksikköjä. Kuntouttavan hoidon yksikköjä on 11, joista neljä kaupungin omia yksikköjä. Erityisryhmille, kuten hiv-positiivisille huumeiden käyttäjille tai päihdeongelmaisille raskaana oleville naisille, on omia erityispalveluja, jotka kaupunki yleensä ostaa oman organisaation ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Kaupungin omien palvelujen ohella keskeisimpiä muita palveluntuottajia ovat muun muassa A-klinikkasäätiö, Kalliolan Setlementti ry ja Helsingin Diakonissalaitos. Helsingin sosiaalivirasto käyttää myös monia eri puolella Suomea sijaitsevia järjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien ylläpitämiä päihdehoitoyksikköjä.

19 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PERUSPALVELUT Alueelliset sosiaali- ja terveyskeskukset Eteläinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Itäinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Kaakkoinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Keskinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Koillinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Läntinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Pohjoinen sosiaalikeskus ja terveyskeskus Päivystyspalvelut Hesperian sairaala/päivystyspoliklinikka (HUS) Lasten ja nuorten sairaala/terveyskeskuspäivystys ja Lastenklinikan Päivystyspoliklinikka (HUS) Malmin sairaala/terveyskeskuspäivystys ja Päivystyspoliklinikka Marian sairaala/terveyskeskuspäivystys ja Päivystyspoliklinikka (HUS) Sosiaalipäivystystoimisto ja sen nuorisoryhmä Helsingin kaupungin selviämishoitoasema PÄIHDEHOITOON ERIKOISTUNEET PALVELUT Tilannekartoitus ja hoidontarpeen arviointi Ensihuoltolaitos/osasto VEGA Hgin A-klinikat (ks. Avohoito) Hgin nuorisoasemat (ks. Avohoito) Kurvin huumepoliklinikka Päihdepsykiatrinen poliklinikka (HUS) Avohoito A-klinikat Hangonkadun A-klinikka Helsingin eteläinen A-klinikka Helsingin itäinen A-klinikka / Itäkeskus ja Vuosaari (Albatross) Helsingin koillinen A-klinikka Kettutien A-poliklinikka Helsingin pohjoinen A-klinikka / Maunula ja Oulunkylä Maunulan terveysasema Oulunkylän terveysasema Paloheinän terveysasema Töölön A-klinikka ja katkaisuhoitoasema Nuorisoasemat Helsingin itäinen nuorisoasema Helsingin koillinen nuorisoasema Helsingin nuorisoasema Päiväkeskukset Päivätoimintakeskus Vallilan Vintti Pääskylänrinteen päiväkeskus Toimintakeskus Messi Muu avohoito Helsingin K-klinikka Kalliolan klinikat / Avokisko ja Avomylly Korvaushoitopoliklinikka (HUS) Hesperian sairaala Vieroitushoitopoliklinikka Katkaisu- ja vieroitushoito sekä korvaus- ja ylläpitohoito Hangonkadun kuntoutuskeskus/ Katkaisuhoito-osastot Helsingin K-klinikka Hietalinna-yhteisö Järvenpään sosiaalisairaala Korvaushoitopoliklinikka (HUS) Malmin sairaala/katkaisuhoitoosasto/a1 Munkkisaaren huumekatkaisuyksikkö Nuorten päihdeyksikkö Breikki Pellaksen huumehoitoyksikkö Päihdepsykiatrinen poliklinikka (HUS) Töölön A-klinikka,katkaisuhoitoasema Vieroitushoitopoliklinikka Kuntoutus Hangonkadun kuntoutuskeskus/ Kuntoutusosastot Hietalinna-yhteisö Hoitokoti Sillanpirtti Järvenpään sosiaalisairaala Kalliolan klinikat / Kiskon klinikka / Kuvernöörintien asumis- ja jatkohoitoyksikkö / Nurmijärvi Outamon oppilaskoti/päihdeyksikkö Perheen yhdistetyn hoidon yksikkö (PYY) Pikku-Pellas Ridasjärven päihdehoitoyksikkö Tervalammen kartano, kuntoutuskeskus Asumispalvelut Alppitupa Eeva-Maria koti Hangonkadun kuntoutuskeskus/ Naisten asumisyksikkö ja Toukolan hoitokoti Herttoniemen asuntola Hoitokoti Sillanpirtti Kalliolan klinikat, Kuvernöörintien asumis- ja jatkohoitoyksikkö Kotkankadun huoltokoti Kuntoutuskoti Tarpoila Liisankoti Oskelakoti Siltamäen palvelukoti Sillanpirtin palvelukoti Solakallion toipilaskoti Syväpuro-yhteisö Tervalammen kartano, eläkeläisten yhteisöt Erityisryhmien palvelut HIV-positiiviset huumeidenkäyttäjät Munkkisaaren palvelukeskus Maahanmuuttajat Kotiin Helsinkiin-projekti / Majakka Venpro Pycnpo Mielenterveys- ja päihdeongelmat Päihdepsykiatrian osasto A7 (HUS) Hesperian sairaala Tammiharjun sairaala (HUS) Odottavat ja vastasynnyttäneet äidit Jorvin sairaala (HUS) Kätilöopiston sairaala (HUS) Naistenklinikka (HUS) Oulunkylän ensikoti Oulunkylän ensikodin avopalveluyksikkö Pesä Ensikoti Pinja Suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvonta Terveysneuvontapiste Vinkki / Toinen linja 15 ja Itäkeskus Terveysneuvontapiste Vinkin päihdekenttätyö Viitta Vammaiset Lehmustupa Sininauhaliitto Muita päihdehoitopalveluita Betlehem-koti Helsingin Kan-kontaktikoti Kankaanpään A-koti Karismakoti Koivulehdon hoitoyhteisö Kostamon huumehoitoyhteisö Mikkeli-yhteisö Nousevan auringon talo Nuorten Stoppari-hoitopalvelut Pixne-Kliniken Rauhanniemen huumehoitopysäkki Salorinne, päihde- ja huumekuntoutumisyhteisö Vertaisryhmiä AA-Nimettömät Alkoholistit A-killat NA-Nimettömät Narkomaanit Kuva 2. Helsingin päihdehuollon palvelut (Lähde: Helsingin huumestrategian seurantaraportti 2002).

20 Päihdehoitoyksiköt on tarkemmin esitelty Pääkaupunkiseudun päihdehoidon palveluoppaassa (Homma hoidossa? 2001). Oppaan palvelukuvauksissa on monen yksikön kohdalla todettu palvelun olevan tarkoitettu yleisesti päihteiden ongelmakäyttäjille. Huomattava osa näistä paikoista on kuitenkin erikoistunut ensisijaisesti alkoholistien hoitoon. Huumehoitoon erikoistuneet hoitoyksiköt ovat selkeästi esillä ja ne on esitelty erikseen Helsingin huumepalvelujen oppaassa (Huumehoito 2002). Seuraavassa taulukossa (taulukko 1) on esitetty Helsingin kaupungin eniten käyttämät päihdehuo l- lon yksiköt, niiden tuottajaorganisaatiot ja Stakesin verkkosivuilla esitetyt hoitopaikkojen itsensä ilmoittamat palvelukuvaukset, jotka sisältävät palvelujen kohderyhmät. Toimipiste Kohderyhmä Omistaja/taustayhteisö Tervalammen kartano, kuntoutuskeskus Hangonkadun kuntoutuskeskus Ridasjärven päihdehoitokeskus Kalliolan klinikat/ Nurmijärvi Kalliolan klinikat/ Kisko Töölön A-klinikka ja katkaisuhoitoas ema Hietalinna-yhteisö Munkkisaaren huumekatkaisuyksikkö Pellaksen huumehoitoyksikkö Kankaanpään A-koti Järvenpään sosiaalisairaala Helsinkiläiset laitoskuntoutusta tarvitsevat miehet, naiset ja perheet Katkaisu- ja kuntoutushoitoa tarvitsevat alkoholin- ja sekakäyttäjät, jotka ovat yli 18-v. helsinkiläisiä Alkoholi-, huume- ja lääkeriippuvaiset miehet, naiset ja pariskunnat Päihdeongelmaiset Yli 18-v. huumeiden käyttäjät ja heidän läheisensä yli 18-v. päihdeongelmaiset Päihde- ja muut riippuvuusongelmaiset sekä heidän läheisensä Yli 18-v. helsinkiläiset huume i- den käyttäjät Huumeiden käyttäjät Alkoholi-, lääke- ja huumeongelmaiset päihdeongelmaiset Helsingin kaupunki/.sosiaalivirasto/ yhteispalvelukeskus/ päihdeasian-toimisto Helsingin kaupunki/ sosiaalivirasto/ yhteispalvelukeskus/ päihdeasiain-toimisto Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä Kalliolan setlementti ry Kalliolan setlementti ry Helsingin kaupunki/ sosiaalivirasto/läntinen sosiaalikeskus A-klinikkasäätiö Helsingin kaupunki/ sosiaalivirasto/ yhteispalvelukeskus/ päihdeasiantoimisto Helsingin Diakonissala itos Vapaan Alkoholistihuollon Kannatusyhdistys ry A-klinikkasäätiö Taulukko 1. Päihdehuollon eniten käyttämät hoitopaikat hoitovuorokausien määrän mukaan (Lähde: www.stakes.fi/neuvoa-antavat).

21 7 PÄIHDEHUOLLON PALVELUT JA NIIDEN ORGANISOINTI ALUEITTAIN Helsingin kaupunki on jaettu seitsemään sosiaalitoimen ja terveystoimen palvelualueeseen eli suurpiiriin. Jokaisella alueella on asukkaita palveleva sosiaaliviraston alainen sosiaalikeskus. Sosiaalikeskukset ovat Eteläinen, Itäinen, Kaakkoinen, Keskinen, Koillinen, Läntinen ja Pohjoinen sosiaalikeskus (ks. kuva 3). Näissä sosiaalikeskuksissa toimii kussakin kahdesta viiteen sosiaalipalvelutoimistoa, jotka palvelevat kunkin alueen asukkaita. Jokaisessa suurpiirissä on myös A-klinikka. Kuva 3. Helsingin sosiaalipalvelutoimistot suurpiireittäin (Lähde: http://www.hel.fi/sosv/toimipaikat/soskesk.htm). Eri suurpiirien alueella sosiaalipalvelutoimistot ja A-klinikat tekevät tiivistä yhteistyötä päihdehuollon palvelujen järjestämisessä. Ne tekevät yhteistyötä myös muun muassa terveysasemien, katkaisu- ja kuntoutushoitopaikkojen, nuorisoasemien ja Kurvin huumepoliklinikan kanssa. Palvelut on useimmiten organisoitu siten, että päihdeasiakkaiden ongelmien kartoitus, hoitoonohjaus ja motivointi hoitoon tapahtuu sosiaalipalvelutoimistoissa. Päihdehuollon hoito- ja terapiapalveluja annetaan yleensä A-klinikoilla tai katkaisu- ja kuntoutushoitopaikoissa. Yleensä suurpiirien sosiaalipalvelutoimistot ja/tai A-klinikka päättävät päihdehuollon asiakkaiden maksusitoumusten myöntämisestä ja hoitoon sijoittamisesta. Tässä on kuitenkin hieman alueellisia eroja. Järvenpään sosiaalisairaalan osalta maksusitoumuksen kuntaosuuden myöntää alueen ylilääkäri.

22 Päätöksen maksusitoumuksesta ja hoitoon sijoittamisesta voi Eteläisellä alueella tehdä sosiaalitoimistojen lisäksi myös A-klinikka ja joissakin tapauksissa myös terveysasemat ja psykiatriset poliklinikat. Itäisen suurpiirin alueella käytäntö päihdehoitoon sijoittamisesta eroaa muiden alueiden käytännöistä. Itäisessä suurpiirissä alkoi vuonna 1995 kokeilu, jossa laitoshoitoon ohjaus keskitettiin A-klinikalle. Kokeilua muutettiin vuoden 1997 alusta niin, että sosiaalipalvelutoimistot voivat myöntää maksusitoumuksia ja sijoittaa asiakkaita kaupungin omiin laitoksiin. Ostopalvelulaitosten maksusitoumusten myöntäminen on A-klinikoiden ja nuorisoasemien tehtävä. Tämä käytäntö on edelleen voimassa. Koillisella alueella päätöksenteko sekä päihdehoitoon sijoittamisesta että maksusitoumusten myö n- tämisestä oli muutosvaiheessa. Päätökset hoitoon sijoittamisesta tehtiin A-klinikalla ja tarvittaessa yhteistyössä sosiaalipalvelutoimiston kanssa. Maksusitoumus myönnettiin sosiaalipalvelutoimistosta vielä arvioinnin tekoajankohtana, mutta maksusitoumusten myöntäminenkin oli siirtymässä A- klinikan tehtäväksi. Läntisen suurpiirin alueella tehdään yli 8 vuorokauden laitoshoitoon ohjaukset moniammatillisena tiimityönä yhteistyössä asiakkaan ja hänen verkostonsa, sosiaalipalvelutoimiston sosiaalityöntekijän ja asiakkaan hoitoon liittyvien muiden tahojen kanssa. A-klinikan suosituksen perusteella sosiaalityöntekijä tekee sijoituspäätöksen. Päihdehuollon palvelut vaihtelevat suurpiireittäin. Eri alueilla on saatavilla erilaisia palveluja niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Myös palvelujen organisoimistavoissa ja alueellisten yksikköjen toimintatavoissa on huomattaviakin eroja. Seuraavaksi tarkastelemme lyhyesti alueiden eroavuuksia (ks. myös http://www.hel.fi/sosv/palvelut/index.htm). Tässä esitetyt kuvaukset perustuvat pääosin alueiden kyselyvastauksissa antamiin tietoihin, joita on täydennetty sosiaaliviraston eri dokumenttien ja päihdehuollon edustajien haastattelujen perusteella. Eteläinen suurpiiri Eteläiseen sosiaalikeskukseen kuuluu neljä sosiaalipalvelutoimistoa ja eteläinen A-klinikka. Etelä i- sellä alueella on myös kaikkia ruotsinkielisiä helsinkiläisiä palveleva Ruotsinkielinen sosiaalipalvelutoimisto. Eteläisellä alueella sijaitsee myös A-klinikkasäätiön Helsingin nuorisoasema, joka palvele koko Helsingin alle 25-vuotiaita päihteiden käyttäjiä.