Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta Lapsen oikeuksien teemaviikolla 17. 21.11. Juhlavuoden teemana on sopimuksen 31 artiklan mukaisesti lapsen oikeus leikkiin. Tässä esitteessä esitellään Opi leikkien -toimintamalli, jonka avulla leikki on mahdollista tuoda paremmin osaksi lasten koulupäivää. Opi leikkien -toimintamallin avulla halutaan korostaa leikin merkitystä lapsen kasvussa ja kehityksessä. Vastaavaan toimintamallin kehittäjänä Suomessa on toiminut Keski-Palokan koulu Jyväskylästä ja sitä on toteutettu Liikkuvissa kouluissa. Toimintamallissa toteutuu lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteet, joiden mukaan jokainen lapsi saa olla oma itsensä, ainutkertainen ja yhdenvertainen
Lapsen oikeus leikkiin Teemaviikolla lapsen oikeuksien sopimusta ja lasten oikeutta leikkiin voi tehdä tunnetuksi keskustelemalla asiasta luokassa tai koko koulun yhteisessä aamunavauksessa. Voit lukea ja ladata valmiin tietoiskun lapsen oikeuksista Lastensuojelun Keskusliiton sivuilta. Opi leikkien -toimintamalli Keskustelun lisäksi lapsen oikeutta leikkiin saa juhlia - kuinkas muutenkaan kuin tuomalla leikin osaksi koulupäivää Opi leikkien -toimintamallin avulla. Opi leikkien -toimintamallin tarkoituksena on, että oppilaat kehittävät johonkin opetussisältöön liittyvän pelin tai leikin mahdollisimman itsenäisesti opettajan pysyessä toiminnan taustalla.
Opi leikkien -toimintamalli käytännössä 1 2 Oppilaat jaetaan ryhmiin ja ryhmille annetaan tehtäväksi keksiä leikki tai peli eri aiheista. 3 4 Ryhmät opettavat leikit koko luokalle ja niitä kokeillaan käytännössä. Jutellaan yhdessä leikeistä ja annetaan toisille palautetta.
Esimerkkiaiheita leikkeihin: Voidaan valita yksi oppisisältöön liittyvä aihe, esim. substantiivit ja katsoa, kuinka monta erilaista leikkiä siitä voi keksiä. TAI Annetaan ryhmille eri aiheita, esim. Kaveria ei jätetä (sosiaaliset taidot), Matematiikkaa/kielioppia liikkuen ja leikkien Erilaiset rytmit erilaisin välinein (musiikki) Pallon lyöminen ja kiinniotto (motoriset taidot). Piirrä leikki: Varsinkin pienempien oppilaiden kohdalla piirtäminen voi auttaa leikin suunnittelussa ja hahmottamisessa ja toisaalta myös palautteen antamisessa ja -saamisessa. Oppilaille voi antaa tyhjän paperin, johon he saavat piirtää tai maalata leikkinsä. Tai vaihtoehtoisesti he voivat palautevaiheessa piirtää tai maalata sen, miltä leikkiminen oli tuntunut heidän mielestään.
Esimerkkileikkejä Palokasta Esimerkkileikkejä Keski-Palokan koululta Jäätelökone Oppilaat jaetaan kolmeen ryhmään, kolmeksi eri mauksi (esim. adjektiivit, substantiivit ja verbit). Yksi on hippa, joka huutaa sanan. Oppilaiden on tunnistettava mihin sanaluokkaan sana kuuluu ja lähdettävä omalla vuorollaan liikkeelle turvasta turvaan. Jos hippa saa kiinni, kyseinen oppilas jää siihen paikkaan apuhipaksi. Apuhippa saa käyttää tukijalkaa apuna ja yrittää ottaa muita kiinni. Jos hippa huutaa jäätelökone!, kaikki lähtevät samaan aikaan yrittämään turvasta turvaan. Peliä voi soveltaa myös muihin oppisisältöihin, esimerkiksi parilliset/parittomat luvut, eläin- ja kasvilajit sekä muut eri luokitukset. Palikkaleikki, tornin teko, siivous Keskellä salia tai luokkaa on iso saavi täynnä puupalikoita (tai hernepusseja tms.), jotka on merkattu eri värein, numeroin tai muulla tavalla. Niitä haetaan omalle ryhmälle esimerkiksi hulavanteen sisälle. Eniten palikoita hakenut ryhmä voittaa pisteen. Palikat voidaan nimetä tarkoittamaan esimerkiksi eri lukuja tai luokkia. Oppilaille voidaan antaa erilaisia kysymyksiä ja tehtäviä, minkä perusteella oppilaiden on osattava hakea oikeanlaisia palikoita. Yksi ryhmä hakee esimerkiksi kaikki kolmen kertotauluun kuuluvat numerot, toinen ryhmä taas neljän ja niin edelleen. Seuraavaksi ryhmät kilpailevat siitä, mikä ryhmä rakentaa samoista palikoista korkeimman tornin esimerkiksi kolmessa minuutissa. Jos torni sortuu, voi aloittaa alusta, jos aikaa vain riittää. Voittajat saavat yhden pisteen. Kolmanneksi palikat palautetaan takaisin saaviin yksi kerrallaan. Voittajia ovat nopeimmin siivonneet.