1 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Kauko Jaakkolan valitus Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 30.11.2015 116 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt kaupunginvaltuuston lausunnon tai, jos se hallituksen johtosäännön mukaan on mahdollista, antamaan lausunnon valituksen johdosta. Asiakirjoihin tulee liittää valituksenalaisen päätöksen perusteina olevat asiakirjat. Hallinto-oikeus pyytää sisällyttämään lausuntoon luettelon lausunnon liitteenä olevista asiakirjoista, jotta valittaja saa myöhemmin vastaselityspyynnön yhteydessä tietoonsa hallintooikeudessa olevan oikeudenkäyntiaineiston. Lähetteen liitteenä olevat ja edellä pyydetyt asiakirjat on palautettava viimeistään 5.2.2016. Kemijärven kaupungin lausunnon antaa Kemijärven kaupunginhallitus Kemijärven hallintosäännön 6. luvun 58 5. kohdan toimivallan mukaisesti. Hallintosäännön 6. luku on lausunnon liitteenä nro 1. Kemijärven kaupungin lausunto Kauko Jaakkola väittää valituksessaan, että asian valmistelu ja valtuuston päätös olisi syntynyt puutteellisen aineiston perusteella. Kauko Jaakkola vaatii valituksessaan, että vesi- ja viemärilaitos säilytetään Kemijärven kaupungin omana sisäisenä taseyksikkönä ja että valtuuston päätös asetetaan täytäntöönpanokieltoon. kiistää kaikilta osin Kauko Jaakkolan valituksessaan valmistelun puutteellisuudesta ja päätöksenteosta esille tuomat asiat ja pyytää hallinto-oikeutta hylkäämään kokonaisuudessaan valituksen perusteiltaan Kuntalain (365/1995) 7. luvun, 53 kohdan 5 perusteella. Kuntalain (365/1995) 53 :n mukaan laissa ei ole säädetty, mitä valtuustoasioiden valmisteluun kuuluu. Lain mukaan kokouksen laillisuus, asian käsittelyyn osallistuvan esteellisyys tai asianosaisen kuulemisen laiminlyönti valmistelun yhteydessä ovat valmisteluvirheitä, joilla päätös voidaan kumota. Tulkinnanvaraisempaa puolestaan on, milloin valmistelu on sisällöltään riittämätöntä ja johtaa päätöksen kumoamiseen. Kun asia voidaan ottaa valtuuston ratkaistavaksi eräin edellytyksin ilman valmisteluakin, valtuuston itsensä on arvioitava, onko valmistelu ollut riittävää eli onko valtuustolla ollut käytettävissään asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot.
2 Kaupunginvaltuusto on 30.11.2015 kokouksessaan ottaessaan kaupunginhallituksen valmisteleman vesi- ja viemärilaitosasian käsittelyynsä käyttänyt harkintaansa ja hyväksynyt valmistelun olevan riittävän laajaa ja todennut näin saaneensa kaikki tarpeelliset tiedot asian ratkaisemiseksi. Myöskään yksikään päätöksentekoon osallistunut valtuutettu/varavaltuutettu tai kaupunginhallituksen jäsen ei ole esittänyt kaupunginhallituksessa tai kaupunginvaltuustossa asian käsittelyn keskeyttämistä tai asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Kaupunginvaltuusto on yksimielisesti hyväksynyt valtuustolle annetut oheistiedot (jaettu oheisliitteinä valtuutetuille) ja päätöksentekoon suoraan liittyvät liitetiedot riittävinä ja tarpeellisina tietoina ottaessaan vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisasian käsittelyynsä kaupunginhallituksen esityksestä ja päättäessään asiasta 30.11.2015 116 esittelyn pohjalta. toteaa myös, että valituksen tehnyt kaupunhallituksen jäsen ja valtuutettu Kauko Jaakkola on itse kaupunginhallituksen jäsenenä osallistunut asian valmisteluun ja kaupunginvaltuutettuna hyväksynyt asian käsittelyn kaupunginvaltuustossa 30.11.2015. Valittajan valituksessaan esittämät väitteet ovat siten valittajan henkilökohtaisia mielipiteitä eikä asian käsittelyssä tai päätöksenteossa ole tapahtunut valmistelu- tai menettelyvirheitä, joten valitus on hylättävä perusteiltaan kokonaisuudessaan. Kaupunginhallitus on 21.12.2015 436 päätöksellään toimeenpannut valtuuston päätöksen vesihuollon toiminnan turvaamiseksi ja toiminnan kirjanpidolliseksi eriyttämiseksi vuoden 2016 alusta. Liiketoiminnan luovutussopimuksessa on todettu hallintaoikeuden siirtyvän Kemijärven kaukolämmölle vuoden 2016 alusta ja että Kaukolämpö Oy vastaa vesihuollon toiminnasta. Omistusoikeus siirtyy vasta sitten, kun kaupunginvaltuuston päätös on saanut lainvoiman. pyytää hallinto-oikeutta hylkäämään valtuuston päätöksen täytäntöönpanokieltoesityksen perusteettomana vedoten vesihuoltolain mukaisen toiminnan ja huoltovarmuuden turvaamiseen, liiketoiminnan luovutussopimuksessa sovittuihin ehtoihin hallinta- ja omistusoikeuden siirtymisestä sekä kuntalain 53 :n kohtaan 5. Vesihuoltolaki on uudistettu 22.8.2014 (681/2014). Laki on tullut voimaan pääosin 1.9.2014. Vesihuoltolain 20 :n mukaan: Kunnan tai yrityksen tulee kirjanpidossaan eriyttää vesihuolto muista toiminnoista. Vesihuollolle on tilikausittain laadittava tase, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma sekä esitettävä niiden liitteenä olevat tiedot. Tase ja tuloslaskelma on laadittava kirjanpitolain (1336/1997) säännösten mukaisesti. Mitä 1 momentissa säädetään vesihuollon eriyttämisestä, sovelletaan myös 17 a :ssä tarkoitettuun huleveden viemäröintiin. Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee myös laitosta, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä tai hulevesiä. Vesihuoltolain ja kirjanpitolain mukainen vesihuollon eriyttäminen tarkoittaa sitä, että Kemijärven vesi- ja viemärilaitoksen toiminta ei voi enää lain mukaan jatkua kaupungin sisäisenä
3 taseyksikkönä ja toiminnan ja investointikustannusten olla osana kaupungin kirjanpitoa. Kirjanpidollisesti toiminnalla pitää jatkossa olla tasejatkuvuus ja eriytettynä sekä rahoituksellinen että toiminnan ja investointien toteutus ja siten ao. vesihuollon toiminta ei voi enää olla osa kaupungin kirjanpitoa ja kalenterivuoteen sidottua kaupungin toiminnan tulosta. Tämän vuoksi vesi- ja viemärilaitoksen toiminta on muutettava joko ulkoiseksi taseyksiköksi, liikelaitokseksi tai yhtiömuotoiseksi toiminnaksi. Nämä kaikki em. vaihtoehdot ja vesihuoltolain edellyttämä kirjanpidollinen eriyttäminen on esitelty kaupunginvaltuutetuille kaupunginvaltuuston iltakouluissa, joissa mukana on ollut myös kaupungin tilintarkastusyhteisöä edustava kaupungin tilintarkastaja Rauno Lohi. Valtuuston iltakoulut on toteutettu seuraavasti: 15.4.2015 ja 26.10.2015. Liitteenä 2. on ao. iltakouluissa esitellyt materiaalit. Vesi- ja viemärilaitoksen eriyttämisvalmisteluun on vaikuttanut myös kaupungin heikko taloudellinen tilanne (kriisikuntakriteerien toteutuminen) ja kuntalain muutokset, joiden johdosta kirjanpidollinen eriyttäminen ja valtuuston linjaama ratkaisu ulkoisen taseyksikön, liikelaitoksen ja osakeyhtiömallisen toiminnan välillä on päätetty toteuttaa liiketoimintakauppana. Valtuuston päätös on ollut yhdistää vesihuollon toiminta kaupungin 100 %:sti omistamaan yhtiöön Kemijärven kaukolämpöön liiketoimintakaupalla. Tämä muutos on ollut välttämätöntä toteuttaa vuoden 2016 alusta vesihuoltolain 20 :n (681/2014) velvoitteen ja kuntalain edellyttämien kunnan talouden tervehdyttämistoimenpiteiden johdosta. Valmistelua on tehty laajapohjaisesti ja valmistelussa ovat olleet mukana seuraavat tahot: Kemijärven kaukolämpö Oy:n hallitus ja toimiva johto, kaupungin tilintarkastaja, teknisen osaston vesi- ja viemärilaitoksesta vastaava johto, kaupungin talousjohto, kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja esittelijänä. Ulkopuolista asiantuntemusta asian valmistelussa on saatu Kuntaliitosta, tilintarkastusyhteisö BDO:lta ja vesi- ja viemärilaitostoimintaa hyvin toimialana tuntevalta Pöyry Finland Oy:ltä. Valmisteluaineistot, selvitykset ja kaupunginvaltuuston esittelymateriaalit ovat kaupungin lausunnon liitteinä nro 3. Kauko Jaakkola väittää kantelussaan virheellisesti, että tilintarkastajalta ei ole pyydetty lausuntoa asian valmistelun yhteydessä valtuuston 21.5.2015 43 periaatepäätöksen mukaisesti. Tilintarkastajaa on informoitu koko valmistelun ajan ja hän on ollut mukana mm. valtuuston iltakouluissa, käyttänyt siellä oman puheenvuoronsa ja antanut myös liitteen 4 mukaisen lausuntonsa asiassa. Tilintarkastajan lähettämä lausunto on kerrottu suullisesti samassa yhteydessä, kun BDO:n ja Pöyryn tekemät selvitykset on läpikäyty. Liitteeksi tilintarkastajan sähköpostitse antamaa lausuntoa ei valtuuston päätösaineistoon ole liitetty, koska valmistelun yhteydessä annetun suullisen informaation on katsottu olevan asiassa riittävän. Kauko Jaakkola tuo esille, että kaupunginvaltuuston 21.5.2015 43 päätöksessä valtuusto on päättänyt tehtäväksi selvitykset vastaavien yhtiöittämisten vaikutuksista kuluttajahintoihin, yhtiöoikeudellisen rakenteen analyysin ja verottajan lausunnot, jos sellaiset ovat siinä vaiheessa saatavilla.
4 toteaa, että jokainen yhtiöittämistilanne on lähtökohdiltaan erilainen, joten vertailutietojen koonti ei ole ollut mahdollista, mutta kaikki se tieto, mikä on ollut mm. energiamarkkinoiden ja vesihuoltolaitosyhdistyksen kokoamina tietoina saatavilla veden ja kuluttajahintojen kehityksestä sekä yhtiöoikeudellisen rakenteen analyysistä on koottu ja toteutettu valtuuston edellyttämällä tavalla BDOn ja Pöyryn selvityksissä ja näiden asiantuntijoiden tuottamissa tausta-aineistoissa. Yhtiöittämisiä on tehty viime vuosina vesihuollon toiminnan osalta useissa Suomen kunnissa vesihuoltolain muutoksen johdosta. Myös verottajalta on kysytty ennakkopäätösten aikatuluja ja saatu vastauksena, että verottajan päätösten saanti kestää 2-6 kuukautta, joten niitä ei ole ollut mahdollista saada ennen päätöksentekoa. Nämä tiedot on annettu tiedoksi valtuustolle asian esittelyn yhteydessä ja valtuusto on yksimielisesti hyväksynyt annetut tiedot riittävänä selvityksenä asiassa ennen päätöksentekoa ottaessaan asian päätettäväkseen kaupunginhallituksen esityksestä. Kaupunginvaltuuston päätös antaa valmistelijoille ohjeet valmistelusta, mutta on samalla joustava, kun päätöksessä todetaan seuraavasti: jos sellaiset ovat siinä vaiheessa saatavilla. Valtuuston ao. päätös ei siten ole ehdoton vaatimus siitä, että kaikki pyydetyt aineistot on oltava päätöksenteon yhteydessä käytettävissä, vaan edellyttää niiden käyttöä, mikäli on mahdollista saada ao. aineistot käyttöön. Verottajalta saatu tieto aikataulusta on annettu valtuustolle tiedoksi iltakoulussa (26.10). Myös tieto valmistelun viivästymisestä on annettu valtuustolle ja valtuuston ylimääräinen iltakoulu asiasta on pidetty 26.10. klo 16-17 eli yli kuukautta ennen valtuuston varsinaista asian käsittelyä ja päätöstä. Veden hinnankorotuspaineista on kerrottu valtuustolle jo valmistelun yhteydessä mm. valtuuston iltakoulussa 15.4.2015 (liite 2, dia nro 11), jossa esittelyssä todetaan Kemijärven veden kulutuksen vähentyneen ja hintojen olevan alle maan keskitason ja että korotuspaineita veden hinnan korottamiselle on jo ennen yhdistämisprosessia. Lisäksi Pöyry Oy:n selvityksessä todetaan veden hinnan korotuspaineet jo ilman yhtiöittämistäkin ja sen lisäksi yhtiöittämisen jälkeen olevat korotuspaineet. Vesihuoltolaki (18 ) mahdollistaa omistajalle kohtuullisen tuoton pääomalle. Lisäksi vesihuoltolaki velvoittaa, että maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Maksujen tulee tarpeen mukaan olla myös sellaiset, että ne edistävät veden säästäväistä käyttöä ja jäteveden määrän vähentämistä sekä ehkäisevät haitallisten aineiden johtamista viemäriin. Tämän mukaisesti kaupunginhallitus on käyttänyt toimivaltaansa (otto-oikeutta) teknisen lautakunnan äänestyksen jälkeen syntyneeseen päätökseen ja osaltaan huolehtinut maksujen korottamisesta jo ennen liiketoiminnan siirtohetkeä, jotta yhtiöllä on mahdollisuus jatkaa toimintaa taloudellisesti kannattavalta pohjalta. Valituksen tekijä Kauko Jaakkola viittaa valituksessaan myös Pyhä-Luosto Oy:n osakejärjestelyistä tehtyyn oikeuden päätökseen. Ao. päätös koskee osakeyhtiön osakepääomamuutosta eikä sillä ole yhteyttä nyt tehtyyn kaupunginvaltuuston päätökseen vesija viemäriliiketoiminnan luovutuksesta.
5 on valmistellessaan vesihuoltolain edellyttämään kirjanpidollista eriyttämistä päätynyt yhdistämään vesihuoltolaitostoimintansa omistamaansa kaukolämpöosakeyhtiöön ja pyytänyt tätä varten luotettavalta ja riippumattomalta taholta vesija viemärilaitoksen käyvän arvon määrityksen kahdella eri arvonmääritysmenetelmällä (Liite 3. Pöyry Finland Oy:n tekemä arvonmääritys). Valtuuston hyväksymä liiketoimintakauppa on tehty kaupungin tasearvoa 4,3 miljoonaa euroa korkeammalla kauppahinnalla, joten Kemijärven kaukolämpö Oy ei ole saanut Komission säädöksessään esille tuomaa kilpailuetua, kiellettyä julkista tukea tai subventiota vaan päinvastoin. Kilpailuneutraliteetin turvaaminen kotimaassa on velvoittavaa, kuten myös vesihuoltolain edellyttämä vesihuoltotoiminnan eriyttäminen on lain edellyttämä toimenpide. pyytää hallinto-oikeutta käsittelemään valituksen alaisen asian kiireellisenä siten, että hallinto-oikeus antaa päätöksensä asiassa vuoden 2016 aikana, jotta Kemijärven kaupungille ei aiheudu valituksen johdosta mittavaa 4,3 miljoonan euron menetystä. KEMIJÄRVEN KAUPUNGINHALLITUS Atte Rantanen kaupunginjohtaja Lausunnon liitteet Liite nro 1: Kemijärven kaupungin hallintosäännön 6. luku. Liite nro 2: Valtuuston iltakouluissa 15.4. ja 26.10.2015 esitellyt materiaalit Liite nro 3: Kuntaliiton aineistot, BDOn selvitykset ja talouden mallinnukset, Pöyry Finland Oy:n selvitykset Liite nro 4: Tilintarkastaja Rauno Lohen sähköpostitse kirjallisena antamat lausunnot (asianomaiselta on saatu lupa liittää valituksen aineistoksi) Liite nro 5: hallinto-oikeuden pyytämät liitteet