YHDESSÄ ENEMMÄN. Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia vertaisryhmän tuesta ja ryhmän toiminnasta seurakunnan kerhossa

YHDESSÄ ENEMMÄN Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia vertaisryhmän tuesta ja ryhmän toiminnasta seurakunnan kerhossa Päivi Nironen Sonja Rantanen Opinnäytetyö, syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)+ diakonissan virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Päivi Nironen & Sonja Rantanen. Yhdessä enemmän. Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia vertaisryhmän tuesta ja ryhmän toiminnasta seurakunnan kerhossa. Helsinki, syksy 2006, 65 s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali- terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK) + diakonissan virkakelpoisuus. Opinnäytetyön tavoite oli kartoittaa mielenterveyskuntoutujien kokemuksia Malmin seurakunnan Yhdessä enemmän ryhmän tarjoamasta vertaistuesta sekä hengellisyyden merkitystä ryhmän jäsenille. Lisäksi opinnäytetyössä tutkittiin mistä muualta ryhmän jäsenet kokevat saavansa tukea. Ryhmäläisiltä kysyttiin myös kehitysehdotuksia ryhmän toimintaa ajatellen. Tutkimus on kvalitatiivinen. Aineisto koostuu seitsemästä Yhdessä enemmän ryhmän jäsenen teemahaastattelusta ja neljästä saman ryhmän jäsenen täyttämästä puolistrukturoidusta kyselykaavakkeesta. Tutkimusaineisto analysoitiin tematisoimalla. Tutkimuksen perusteella Yhdessä enemmän ryhmän jäsenet kokivat hengellisyyden tärkeimmäksi asiaksi ryhmän toiminnassa. Vertaistuella oli myös suuri merkitys mielenterveyskuntoutujan elämässä. Ryhmän lisäksi tukea saatiin ammattiauttajilta ja läheisiltä. Diakoniatyöntekijän merkitys tuen antajana tutkituille oli tärkeä. Läheisten merkitys korostui tuen antajina. Suurin osa haastatelluista koki saavansa tarpeeksi tukea ympäristöltään. Tärkeimpänä johtopäätöksenä voidaan sanoa, että ryhmä tukee osaltaan mielenterveyskuntoutujien seurakuntayhteyttä ja seurakuntayhteys tukee Yhdessä enemmän ryhmän toimintaa. Kaikille tutkituille ryhmän jäsenille hengellisyyden merkitys oli suuri. Hengellisyys tuki tutkittujen kuntoutumisprosessia. Asiasanat: diakonia, hengellisyys, mielenterveyskuntoutujat, kvalitatiivinen tutkimus, vertaistuki

ABSTRACT Päivi Nironen & Sonja Rantanen. Mental health rehabilitees experiences of support in a discussion group in Malmi Congregation. Helsinki, Autumn 2006, 65 p., 3 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit, Degree Programme in Nursing, Option in Diaconal Health Care. The purpose of this thesis was to find out what kind of views and experiences of support the mental health rehabilitees had in a discussion group in Malmi Congregation, and how it showed in their lives. One aim of the thesis was to collect from the mental health rehabilitees their own conceptions how to develop the diaconal mental health rehabilitees group. The research was accomplished in two phases. At the theoretical stage, information of mental heath was searched from the literature. At the empirical stage the data were collected in the form of seven oral interviews complemented by four written interviews. The participants were a group of 11 mental health rehabilitators from the Malmi Congregation s mental health rehabilitees group. The research was qualitative. The material was analyzed by dividing the material into themes. The results indicated that most of the mental health rehabilitees got enough support from their environment. Only one participant felt the support was inadequate. The most important form of support the rehabilitees got from the discussion group were spiritual and social support. This may indicate that if the mental health rehabilitee has insufficient support networks the congregational discussion groups have a more significant part in the rehabilitation process. Keywords: diaconal mental health work; mental health rehabilitee; experience; diaconal work; qualitative research

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2. MIELENTERVEYS JA SEN TUKEMINEN...7 2.1 Mielenterveys...7 2.2 Psykologiset voimavarat...9 2.3 Masennus...11 2.4 Mielenterveyspalveluiden rakenne...12 2.4.1 Julkinen sektori...13 2.4.2 Yksityinen sektori...13 2.4.3 Kolmas sektori...14 2.5 Kuntoutus...14 2.6 Vertaistuki...15 3 HENGELLISYYS MIELENTERVEYSTYÖSSÄ...17 3.1 Hengellisyys...18 3.2 Diakonia...19 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT...21 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...21 5.1 Opinnäytetyön metodologiset lähtökohdat...21 5.2 Yhdessä enemmän ryhmän kuvaus...23 5.3 Aineiston keruu...25 5.4 Aineiston analyysi...27 6 TUTKIMUSTULOKSET...29 6.1 Tutkittujen kuvaus...29 6.2 Miten tutkittu oli löytänyt Yhdessä enemmän -ryhmään...29 6.3 Yhdessä enemmän -ryhmään osallistuminen...30 6.4 Ryhmäläisten kuvaus ryhmästä...31 6.4.1 Ryhmästä saatu sosiaalinen tuki...31 6.5.1 Ryhmästä saatu vertaistuki...33 6.4.2 Ryhmästä saatu hengellinen tuki...34 6.4.3 Osallisuus seurakunnan toimintaan...36 6.5 Ryhmän ulkopuolelta saatu tuki...36 6.5.2 Läheisiltä saatu tuki...36 6.5.3 Ammatillinen tuki...37 6.6 Ryhmäläisten kehittämisehdotukset ryhmän toiminnalle...39

7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...41 7.1 Diakonia ja hengellisyys...41 7.2 Vertaistuki...43 7.3 Ryhmän vetäjä voimaantumisen tukijana...44 7.4 Kehitysehdotuksia...46 7.5 Eettiset kysymykset ja tutkimuksen luotettavuus...48 7.6 Ammatillinen kasvu...49 7.7 Jatkotutkimusehdotukset...51 LÄHTEET...52 LIITE 1 Yhteistyösopimus Malmin seurakunnan kanssa...57 LIITE 2 Kyselylomake...58 LIITE 3 Esite mielenterveyskuntoutujille suunnatuista palveluista Malmin alueella...62

1 JOHDANTO Mielenterveysongelmat ongelmat ovat lisääntyneet Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Ne ovat muuttaneet työkyvyttömyyden kuvaa ollessaan yhä useammin syynä työkyvyttömyyseläkkeeseen. Samaan aikaan tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä erityisesti sydän- ja verenkiertoelintaudit ovat vähentyneet. Myös joka viidennelle työstä poissaolopäivälle on psyykkinen syy. (Kansaneläkelaitos 2006.) Taloudelliset seikat määrittelevät omalta osaltaan terveydenhuollon toimintaa. Näiden seikkojen tarkastelu ei terveydenhuollossa kuitenkaan ole helppoa. Tämä johtuu siitä, että terveydenhuollon päätökset ja valinnat tulisi tehdä terveydellisten ja sosiaalisten seikkojen perusteella eikä taloudellisiin asioihin perustuen. Valintojen pitäisi myös perustua hyötyjen maksimointiin ja haittojen minimointiin. Kuitenkin taloudellisilla seikoilla on terveydenhuollossa paljon merkitystä. Ne määrittävät terveydenhuoltoon käytettävien taloudellisten resurssien määrän. (Tuominen 2004, 78.) Valitsimme opinnäytetyön aihepiirin, koska meitä molempia kiinnostaa mielenterveystyö. Malmin seurakunnassa toimivassa Yhdessä enemmän -ryhmässä mielenterveyskuntoutujat kohdataan kokonaisvaltaisesti huomioiden myös heidän hengelliset tarpeensa. Tulevina diakonissoina meitä kiinnostaa juuri ihmisen kokonaisvaltainen huomioiminen sekä hengellinen ulottuvuus hoitotyössä. Opinnäytetyömme käsittelee Malmin seurakunnan piirissä toimivaa Yhdessä enemmän -ryhmää, joka on vertaistukiryhmä mielenterveyskuntoutujille. Olemme tutkineet ryhmän kesken vallitsevaa vertaistukea ja sitä, miten ryhmäläiset kokevat ryhmästä saadun tuen ilmenevän myös ryhmän ulkopuolella. Lisäksi olemme kartoittaneet mistä muualta ryhmäläiset saavat tukea sekä sitä, miten he toivoisivat ryhmän toimintaa kehitettävän. Tutkittujen käyttämät mielenterveyspalvelut on ryhmitelty tutkimuksessa niiden tarjoajan mukaan julkiseen, yksityiseen ja kolmanteen sektoriin. Tutkimuksessamme emme ole kiinnittäneet huomiota mielenterveyskuntoutujien diagnooseihin emmekä näin ollen heidän lääkehoitoonsa. Suullisena tietona ryhmän ohjaajalta saatu kuvaus Yhdessä enemmän -ryhmästä on vaikuttanut tutkimuksen näkökulman valintaan myös sen osalta, että päätimme sisällyttää tutkimuksessamme esiteltyyn teoria-aineistoon psyykkisistä sairauksista ainoastaan masennuksen.

7 Olemme selvittäneet ryhmäläisten omia käsityksiä hengellisyydestä ja sitä, miksi he ovat hakeutuneet juuri seurakunnan vertaistukiryhmään. Opinnäytetyömme on osaltaan kirkon diakoniatyötä kehittävä tutkiessaan mielenterveyskuntoutujien hengellisyyttä ja arjessa selviytymistä. 2. MIELENTERVEYS JA SEN TUKEMINEN 2.1 Mielenterveys Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä Mielenterveystyö Euroopassa (2004) mielenterveyden peruskäsitteisiin luetaan positiivinen mielenterveys ja mielenterveysongelmat. Positiivisen mielenterveyden alle kuuluvat positiivinen hyvinvoinnin kokemus ja yksilölliset voimavarat, kuten elämänhallinnan kokemus ja itsetunto. Lisäksi siihen kuuluu ihmisen kyky solmia, kehittää ja ylläpitää sosiaalisia suhteita sekä kohdata vastoinkäymisiä. Edellä mainitut ominaisuudet antavat ihmiselle mahdollisuuden toimia esimerkiksi perheessä ja muissa sosiaalisissa verkostoissa niiden yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi. (Salonen 1998, 70; Jenkins 2004, 16.) Mielenterveysongelmat ovat selvityksen mukaan tavallisia psyykkisiä häiriöitä, kuten masennus ja ahdistuneisuushäiriöt. Lisäksi niihin kuuluvat vakavat psyykkiset häiriöt kuten psykoosit. Myös dementia, joka on etenevä elimellinen muistia heikentävä aivosairaus, luetaan mielenterveysongelmien luokkaan. Selvityksen mukaan myös huumeiden, alkoholin ja tupakan liiallinen käyttö ja niihin kehittyvä riippuvuus ovat mielenterveysongelmia. (Jenkins 2004, 16.) Mielenterveys koostuu neljästä eri ulottuvuudesta. Näitä ovat biologinen, sosiaalinen, psyykkinen, ja henkinen ulottuvuus. Näissä ulottuvuuksissa mielenterveyden kriteerinä pidetään ihmisen omaa kokemusta mielenterveydestään. Ihminen pyrkii eheyteen niin, että kaikki nämä neljä ulottuvuutta olisivat tasapainossa sekä itsenäisinä että keskenään. Biologinen ulottuvuus korostaa sairaus- ja oirenäkökulmaa. Tämä tarkoittaa sitä, että huomioidaan, onko ihmisellä fyysisistä tai perinnöllisistä seikoista johtuvaa sairautta tai

8 sen oireita. Tämän suuntauksen mukaan mielisairautta hoidetaan täsmälääkkeillä tai psykokirurgialla. Sosiaalinen ulottuvuus, toisin sanoen vuorovaikutus, korostaa mielenterveyden ja vuorovaikutuksen yhteyttä. Tällöin mielenterveyden kriteeriksi nousee yksilön kyky sopeutua häntä ympäröivään yhteiskuntaan sekä tuntea itsensä tarpeelliseksi siinä. (Saarelainen, Stengård & Vuori-Kemilä 2000, 15 16; Salonen 1998, 69-70.) Psyykkinen ja henkinen ulottuvuus korostavat yksilön omaa kokemusmaailmaa sekä henkisten tekijöiden osuutta mielenterveysongelman syntyyn. Ihmisen sisäinen eli psyykkinen maailma heijastaa aistimuksia, joita kukaan muu kuin ihminen itse ei voi havaita. Näitä ovat esimerkiksi ajatukset, halut, tunteet ja mielikuvat. On huomattava, että ihmisen psyyke on osin riippumaton tietoisesta minästä. Yksilö ei tällöin pysty hallitsemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, vaan ne käyttäytyvät täysin autonomisesti ja yksilön halujen vastaisesti. Psyykkiset ilmiöt ovat siis hyvin usein ristiriidassa sekä yksilön tietoiseen minään että häntä ympäröivään maailmaan. (Turunen 2005, 20.) Hyvää mielenterveyttä edesauttavat monet seikat. Oman elämän ja sen merkityksen ymmärtäminen tukee yksilön mielenterveyttä. Ihminen haluaa myös kokea itsensä tarpeelliseksi häntä ympäröivässä yhteisössä. Hyvät ystävät sekä läheiset ihmiset ovat usein tärkein osa tätä yhteisöä. Tarpeellisuudentunne auttaa yksilöä arvostamaan itseään, mikä omalta osaltaan edesauttaa hänen mielenterveyttään. Lisäksi yksilön jokapäiväiseen mielenterveyteen vaikuttavat hänen kykynsä kestää paineita, ilmaista tunteitaan ja tunnistaa omiaan sekä toisten ihmisten tunteita. (Salonen 1998, 69 70.) Jotta ihminen voi tukea ja kehittää omaa mielenterveyttään, hänen täytyy olla motivoitunut toimimaan ja luomaan uutta. Tätä edesauttaa se, että ihmisellä on elämässään haasteita ja hän voi luottaa itseensä niiden kanssa kehittyessään. Haasteista selviämällä kasvaa myös itseluottamus. Ihmisen löytäessä haasteita ja tekemistä hänelle tulee samalla tunne siitä, että hän on ihmisenä tarpeellinen. (Punkanen 2004, 12, 13.)

9 2.2 Psykologiset voimavarat Ihmisten voimavarat ovat hyvin laaja käsite. Yksilöillä on erilaisia voimavaroja, toinen saattaa kokea haittana asian, jonka joku toinen taas kokee vahvuudekseen. Seuraavassa tekstissä on esitelty kaikille ihmisille tyypillisiä psykologisia voimavaroja, jotka kehittyvät yksilöille usein eri ikäkausien myötä. Ensimmäinen ihmiselle kehittyvistä psyykkisistä voimavaroista on toivo. Lapsen kehittyessä täyttymyksen ja turhautumisen tunteet vuorottelevat. Toivon kehittyminen yksilön vahvuudeksi edellyttää sitä, että täyttymyksen tunteet jäävät voitolle. Jos lapsi kokee jatkuvasti huolenpidon puutetta, hän ei pääse esteettömästi kasvattamaan toivoaan, vaan hänen täytyy turvautua defensseihin eli puolustaviin tunteisiin; vihaan, pelkoon ja kateuteen. Aikuisen luottamus saattaa saada suurenkin kolauksen, mutta silti perusluottamus muita ihmisiä ja elämänkäänteitä kohtaan säilyy. (Turunen, 2005, 39; Välimäki 2003, 173.) Toinen ihmisen psyykkisistä voimavaroista on tahdonvoima. Itsenäisyyden ja tahdonvoiman kehittyminen ovat lapselle tärkeitä kasvukysymyksiä. Jos lapsi kokee itsenäisyyden ja itsenäisen tahtomisensa palkitsevana, hän on myös uudelleen valmis tahtomaan ja hänen itsetuntonsa kehittyy paremmin. Lapsen tahto voi kuitenkin olla myös oikukasta. Silti siihen tulee suhtautua pehmeästi, koska lapsi ei vielä tiedosta toimivansa väärin, vaan menettelee vaistojensa mukaan. (Turunen 2005, 40; Välimäki 2003, 173 174.) Vanhemmista itsenäistyminen on nuoruusiän päämäärätietoista toimintaa. Päämäärätietoisuus on vahvuus, joka ilmenee kykynä asettua tavoittelemaan arvokkaaksi koettuja päämääriä ilman että syyllisyys ja rangaistuksen pelko estävät sitä. Ilman päämääriä ja haaveita emme ehkä saisi edes mitään aikaan. Realististen päämäärien asettaminen tuottaa ihmiselle onnistumisen kokemuksia. Jotkut ihmiset tosin rakentavat itselleen sellaisia päämääriä, jotka eivät luultavasti koskaan toteudu. Tämä osoittaa sitä, että ihminen pitää itseään parempana kuin on. Ihminen ei ehkä uskalla myöntää haaveidensa mahdottomuutta, koska ne saattavat juuri sillä hetkellä olla se ainoa kantava voima, joka pitää ihmisen hyvää mielenterveyttä yllä. Ihminen kuitenkin tarvitsee päämääriä ja haaveita päästäkseen elämässä eteenpäin. Päämäärätietoisuus rakentaa ihmisen elämään tarkoituksen ja mielekkyyden

10 kokemuksia; elämässä on jotakin tavoiteltavan arvoista ja siihen kannattaa tietoisesti pyrkiä. (Aho 2005, 54 55; Välimäki 2003, 174; Lahti 2003, 50 51) Kykenevyys ja pätevyyden tunne kuuluvat myös ihmisen voimavaroihin. Kykenevyys on kykyjen, osaamisen ja älyn harjoittamista ilman, että huonommuuden tunne estää sitä. Tämä lapsille ominainen tunne saattaa estää koulutehtävien itsenäistä suorittamista. Esimerkiksi kouluikäinen lapsi osoittaa kykenevyyttä viemällä läpi koulutehtävänsä ja tutustumalla uusiin asioihin ilman kodin tuomaa turvaa. Pätevyyden tunteet ovat onnistumisen kokemuksia. Näiden avulla ihminen voi pitää itseään taitavana, vaikka joskus epäonnistuisikin jossakin tehtävässään. Lapselle pitäisikin opettaa, että heikkous jossakin asiassa on mahdollista kääntää vahvuudeksi harjoittelemalla kyseistä asiaa. (Välimäki 2003, 175; Aho 2005, 27, 56.) Aikuisiässä tärkeäksi voimavaraksi nousee huolenpito. Aikuiselle ihmiselle on tärkeää osallistua kaiken sen tuottamiseen ja alkuun laittamiseen, mitä tässä yhteiskunnassa tehdään. Näistä asioista aikuinen ihminen haluaa pitää huolta, jotta hän voi siirtää ne jälleen seuraavalle sukupolvelle. Huolenpito merkitsee tässä kohdassa välittämistä siitä, mitä on saatu aikaan tähän maailmaan rakkaudesta, välittämisestä tai sattumalta. Huolenpito voidaan nähdä myös kykynä asettua toisen asemaan ja huolestumisena, jos toisella on jokin hätänä. Myös yhteiskunnan normit vaikuttavat haluun pitää huolta muista ihmisistä. Näitä normeja ovat esimerkiksi vastavuoroisuus, sosiaalinen vastuu ja oikeudenmukaisuus. (Välimäki 2003, 178; Laine, 2005, 118.) Viisaus on ihmisen voimavara, joka usein kehittyy huippuunsa vasta vanhuusiässä. Viisaus näkyy usein kykynä tehdä kauaskantoisia ratkaisuja ja keskittymisenä pääasioihin. Laajojen kokonaisuuksien hallinta ja kyky kantaa vastuuta vahvistuvat vanhenemisen myötä. Vanhuusiässä ihminen voi myös käyttää tätä viisautta jakamalla sitä seuraaville sukupolville. (Turunen 2005, 258; Välimäki 2003, 178.) Rakkaus on ihmisen ehkä kaikkein eniten vaikuttava voimavara. Se sitoo itsensä ihmisen kaikkiin kehitysvaiheisiin ja pitää niitä koossa. Lapsuudessa koettu rakkaus vanhempiin edesauttaa toivon tunteen muodostumista. Jos lapsi tuntee itsensä rakastetuksi, hänen ei tarvitse pelätä rangaistuksia yrityksistä olla itsenäinen yksilö. Nuoruusiässä, kun tunteet suuntaavat jo kodin ulkopuolelle, rakastaminen koetaan usein lievempänä ihastuksena. Kahden aikuisen välinen rakkaus taas vaatii nuoruusiässä

11 löydettyä identiteettiä ja sen antamaa kykyä läheisyyteen. Lapsena ja nuoruusiässä koetut rakkauden muodot muuntuvat aikuisen elämässä toisiin kohdistuvaksi huolenpidoksi. (Välimäki 2003, 173 177.) Nämä edellä mainitut voimavarat eli vahvuudet eivät pysy muuttumattomina koko ajan sen jälkeen kun ne ovat kehittyneet. Ihmisen kriisit ja niistä toipuminen muuttavat joka kerta näitä voimavaroja johonkin suuntaan. Kriisit voivat heikentää tai jopa viedä kokonaan jonkun vahvuuden, tai sitten vahvuudet voivat kriisin kohdatessa vahvistua entisestään. (Välimäki 2003, 178.) 2.3 Masennus Masentunut mieliala ja mielenkiinnon sekä mielihyvän menettäminen ovat masennuksen ensimmäisiä ja tärkeimpiä perusteita depressiodiagnoosille. Myös syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet ovat masentuneilla hyvin yleisiä. Erityisesti syvästi masentuneilla ihmisillä itsekokemus on häpeän ja ankaran syyllisyyden sävyttämää (Siltala 2001, 17). Vakavimpia depression oireita ovat toistuvat suisidaaliset eli itsetuhoiset ajatukset sekä itsemurhan harkinta. (Hirvas 2000, 17; Huttunen & Luhtasaari 2002, 25 27.) Masennus on jokaisen ikäkauden aikana havaittavissa oleva ilmiö. Tosin nuorilla ja vanhuksilla masennus on vaikeammin havaittavissa kuin keski-ikäisillä. Tutkimusten mukaan depressio on naisilla huomattavasti yleisempää kuin miehillä. Miehet tuovat esiin psyykkisiä ongelmiaan naisia heikommin ja tästä johtuen hoidon tarve näyttää miehillä olevan vähäisempi kuin naisilla. (Achté & Tamminen 1993, 11; Hirvas 2000, 37, 38.) Masennuksen laukaisijana voi olla esimerkiksi vakava menetys elämässä, työuupumus tai ihmissuhdeongelmat. Nämä eivät välttämättä kuitenkaan ole masennuksen perimmäisiä syitä. Syyt voivat löytyä myös jostakin ihmisen aikaisemmasta elämänvaiheesta, kuten lapsuuden tai nuoruuden traumoista. (Huttunen & Luhtasaari 2002, 40, 41; Siltala 2001, 18.)

12 Oman kärsivän mielen kohtaaminen ja itsensä kanssa vuorovaikutuksessa oleminen on ajan saatossa vaikeutunut. Itsenäinen työskentely ja oman itsensä hallinta sen sijaan vaikeuttaa vuorovaikutussuhteiden solmimista ja henkisen tuen saamista ulkopuolisilta henkilöiltä. Nykyajan masennus johtuu ainakin osittain siitä, ettei surevalle mielelle löydy paikkaa eikä aikaa kiireisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme. (Siltala 2001, 14.) Ihmisen kuhunkin elämänvaiheeseen liittyy kehityshaasteita eli kriisejä. Hänen on tehtävä töitä selviytyäkseen niistä. Kouluiässä lapsi joutuu sopeutumaan koulunkäyntiin ja oppimiseen. Teini-ikäinen nuori taas joutuu irtautumaan vanhemmistaan ja totuttelemaan tunteisiinsa silloin, kun vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa muutenkin kuin vain ystävänä. Ihmisen kasvaessa ja aikuistuessa tulee vastaan avioliitto ja perhe-elämä. Työn hoitaminen, lastenkasvatus ja perhe-elämään sopeutuminen ovat tämän elämänvaiheen kehityshaasteita eli kriisejä. Vanhuusiän haasteita ovat työelämästä luopuminen, eletyn elämän sekä elämän rajallisuuden hyväksyminen ja kuoleman kohtaaminen. Kunkin elämänvaiheen kriiseistä selviytyminen mahdollistaa ihmisen henkisen kasvun. Ihmisen on kuitenkin tehtävä töitä selviytyäkseen niistä, jotta voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja ottaa sen tarpeeksi kypsänä vastaan. Edellisen kriisiin kohtaaminen ja siitä selviytyminen siis mahdollistaa seuraavan kriisin kohtaamisen. (Salo 1994, 19.) 2.4 Mielenterveyspalveluiden rakenne Aiempina vuosikymmeninä mielenterveyspalvelut ovat painottuneet laitospalveluihin. Vuonna 1972 psykiatrisia sairaansijoja oli 4,25 tuhatta asukasta kohti, mikä oli toiseksi eniten maailmassa. 1980-luvulta saakka on pyritty muuttamaan mielenterveyspalveluiden painopistettä laitoshoidosta avohoitoon. Vuonna 1999 oli psykiatrisia sairaansijoja enää 1,2 tuhatta asukasta kohden. Sairaansijojen vähenemiseen vaikutti toisaalta myös 1990-luvun alun lama, joka pakotti kunnat kustannussäästöihin. Nykyisen Mielenterveyslain (1116/1991) mukaan avohoito nähdään psykiatrisen hoidon ensisijaisena vaihtoehtona. (Kilkku 2004, 219.)

13 2.4.1 Julkinen sektori Erikoissairaanhoitolain mukaan kuntien on järjestettävä kuntalaisille erikoissairaanhoito. Jotta tämä toteutuisi, kunnan on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään. Laki ei kuitenkaan määritä, miten hoito tulee määrittää. Kunta voi osoittaa palveluihin käytettävät määrärahat joilla sairaanhoitopiiri tuottaa palvelut. Tässä ei sovita palveluiden sisällöstä, vain ainoastaan rahasta. Kunta voi tehdä myös yksityiskohtaisen sopimuksen palveluiden sisällöstä sairaanhoitopiirin kanssa. Tällöin sairaanhoitopiirin kanssa sovitut palvelut toteutuvat varmemmin. (Idänpään-Heikkilä 2004, 296 297.) Helsingissä terveyskeskuksen psykiatrian osasto tuottaa pääosan aikuisväestön tarvitsemasta psykiatrisesta akuuttihoidosta ja kuntoutuksesta. Psykiatrian palvelut on jaettu eri alueisiin asumispaikan mukaan. Alueet määritellään ilmansuuntien avulla. Alueellisiin palveluihin kuuluvat psykiatrian poliklinikat, päiväsairaalat, toimintaterapiapalvelut, vuodeosastot ja asumiskuntoutustoiminnot. (Helsingin kaupunki 2006.) 2.4.2 Yksityinen sektori Kunta saa hankkia haluamansa kuntalaisten hoitoon liittyvät palvelut myös yksityiseltä sektorilta. Yksityisen sektorin käytön etuna on se, että kunta saa tilatun määrän palveluita. Pääsääntöisesti myös tilatun palvelun laatuun voi aina luottaa. Tulevaisuudessa myös lyhyemmät jonotusajat vaikuttavat yhä enemmän palvelun tuottajan valintaan. (Lehto & Elonheimo 2004, 303.) Yksityisen sektorin mielenterveyspalveluita tarjoavat Helsingissä esimerkiksi Diacor, Mehiläinen sekä lääkäriasema ja terveysklinikka Long Life ja keskusteluterapiaan erikoistunut, mielenterveyspalveluja tuottava Mentos. (Diacor 2006; Mehiläinen 2006; Mentos 2006; Terveysklinikka Long Life 2006.)

14 2.4.3 Kolmas sektori Kolmas sektori on julkisen sektorin ja yksityisen sektorin väliin jäävä alue. Esimerkiksi säätiöt, yhdistykset, vapaaehtoisjärjestöt sekä vertaisryhmät muodostavat osan tämän sektorin palveluista. Malmin alueen kolmannen sektorin tarjoamat mielenterveyspalvelut näkyvät liitteessä 3. Sosiaali- ja terveyspalveluita kolmannella sektorilla tuottavia yhdistyksiä ja säätiöitä voidaan kutsua yhteisnimityksellä sosiaali- ja terveysjärjestöt. Esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys (RAY) tukee näitä järjestöjä. Nämä järjestöt pyrkivät tuottamaan palveluita, joita julkinen sektori ei pysty tarpeeksi tai ollenkaan järjestämään. (Kittilä & Vasama 2004, 309 310.) Sosiaali- ja terveysjärjestöt tuottavat myös mielenterveyspalveluita. Tällaisia järjestöjä ovat esimerkiksi Mielenterveyden keskusliitto ry, Mielenterveysyhdistys Helmi ry, Niemikotisäätiö ja Kuntoutussäätiö. (Helsingin kaupunki 2006.) Näiden järjestöjen toiminnan ydinalueita ovat vapaaehtoistoiminta, vertaistuki, vaikuttaminen sekä kehittämis- ja tutkimustoiminta. (Kittilä & Vasama 2004, 310 311.) 2.5 Kuntoutus Kuntoutuspalveluiden tulisi olla eettisesti korkeatasoisia, niiden pitäisi pyrkiä yksilölliseen hyvään ja samalla niistä pitäisi olla yhteiskunnallista hyötyä. Lähtökohtana tulisi kuitenkin olla yksilön oikeus onnelliseen, itsenäiseen elämään sekä oikeudenmukaiseen kohteluun. Mielenterveyskuntoutus on usein diagnoosilähtöistä. Sillä pyritään poistamaan jonkin psykiatrisen diagnoosin ja sairauden aiheuttama haitta sekä saamaan ihminen takaisin yhteiskunnalliseen toimintaan. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan mielenterveyskuntoutuksen tulisi kuitenkin lähteä ihmisen omista voimavaroista ja vahvuuksista. Näin saataisiin aikaan yksilöä kasvattava ja tämän omiin pyrkimyksiin ja kiinnostuksen kohteisiin kulminoituva kuntoutumisprosessi liiallisen diagnoosikeskeisyyden sijaan. (Järvikoski & Härkäpää 2004, 47; Koskisuu 2004, 10, 11.) Elämänhallinta kuuluu mielenterveyskuntoutuksen keskeisiin käsitteisiin. Kuntoutujalle se tarkoittaa yleensä arjessa selviytymistä ja toimintakyvyn ylläpitämistä. Elämänhallintaan liittyykin hyvin tiiviisti itsenäisyyden ja omatoimisuuden käsitteet.

15 Itsemääräämisoikeus ja oikeus omiin valintoihin sisältyvät myös tähän termiin. Kuntoutuja voikin esittää itselleen kysymykset siitä, miten hän haluaa elää ja mitä hän haluaa tehdä. (Koskisuu 2004, 13 15.) Yhteiskunta voi antaa kuntoutujalle sosiaalista tukea, jotta tämä pystyisi selviytymään mahdollisimman itsenäisesti elämän tuomista haasteista. Sosiaalisella tuella tarkoitetaan tiedollista, emotionaalista ja välineellistä tukea. Tiedollinen tuki on informaatiota esimerkiksi kuntoutujan sairaudesta tai tietoa erilaisissa virastoissa asioimisesta. Emotionaalinen tuki on enemmän henkistä tukea kuten keskustelua kuntoutujan kanssa tämän asioista. Välineellinen tuki tarkoittaa käytännön tukea esimerkiksi rahallista apua tai ruoka-apua. (Jenkins 2004, 39.) Mielenterveyskuntoutuksen tulisi olla suunnitelmallista ja päämäärätietoista. Tavoitteiden asettaminen auttaa jäsentämään kuntoutuksen vaiheita ja etenemistä. Näin se auttaa sekä kuntoutujaa että hoitohenkilökuntaa arvioimaan kuntoutuksen etenemistä sekä kuntoutujan siitä saamaa hyötyä. (Koskisuu 2004, 19, 20.) 2.6 Vertaistuki Mielenterveyden keskusliitto on määritellyt vertaistuen seuraavasti: Vertaistuki on omaehtoista ja yhteisöllistä tukea sellaisten ihmisten kesken, joita yhdistää jokin kohtalonyhteys; sellainen kohtalonyhteys, jonka yhteiskunta määrittelee poikkeavaksi ja joka edellyttää enemmän sosiaalista tukea. (Vuorinen 1996, 7.) Vertaistuella tarkoitetaan samassa elämäntilanteessa tai saman traumatisoivan kokemuksen kokenutta yhteisöä, jonka jäsenet tarjoavat toisilleen ymmärrystä, keskinäistä apua ja tukea. Tämän tuen avulla yhteisö pyrkii ratkaisemaan tai etsimään selviytymiskeinoja yhteisiin ongelmiinsa. Vertaistukiryhmät voivat olla joko jonkin organisaation, esimerkiksi seurakunnan, järjestämiä ryhmiä. Myös vapaamuotoisesti eli ryhmän jäsenten kesken järjestettyä tukitoimintaa on olemassa. Näiden ryhmien lähtökohtana on keskinäisen tuen antaminen kaikille ryhmän jäsenille. Ammattiauttajat eivät yleensä ole mukana näissä ryhmissä, tai he ovat mukana ainoastaan konsultin roolissa, sillä he eivät useinkaan ole kokeneet sitä samaa kokemusta mikä ryhmän jäsenillä on. Vertaistuen käyttövoima onkin juuri ihmisen omat kokemukset ja niiden

16 kautta löydetyt selviytymiskeinot. Näitä keinoja voidaan sitten jakaa ryhmän muille jäsenille ja näin auttaa heitä selviytymään omista kriiseistään. (Forchuk, Martin, Chan & Jensen 2005, 560; Laine 2005, 195; Vuorinen 1996, 147.) Selviytyminen jostakin kriisistä edellyttää, että ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Lisäksi auttaa, jos heillä on sosiaalinen tukiverkosto, johon kuuluu läheisten ihmisten lisäksi saman kokemuksen kokeneita henkilöitä. Kohtalotovereista muodostuva ryhmä rohkaisee yksilöä avoimeen vuorovaikutukseen. Ryhmän jäsenet samaistuvat toisiinsa ja toistensa kokemuksiin. Tällainen tukiverkoston vertaisryhmä edellyttää ihmiseltä vastavuoroisuutta, eli kun hän saa tukea ryhmältä, täytyy hänen vuorostaan tukea muita ryhmän jäseniä. Vertaisryhmien tehtävänä on lisäksi täyttää läheisten ja ammattiauttajien väliin jäävä tyhjä alue. Ryhmä toimii myös peilinä, jonka kautta yksilö voi peilata tunteitaan ja tapojaan käsitellä traumaattista tilannetta. Ryhmän jäsenet voivat myös käyttää ryhmässä syntyneitä normeja ja tapoja kiinnekohtina jokapäiväisen elämän hallinnassa. (Ayalon 1995, 15; Laine 2005, 186, 195.) Vertaistoiminnan lisääntyminen kertoo mitä ilmeisimmin siitä, että ihmisillä on tarve ja halu kertoa kokemuksistaan sekä jakaa niitä muiden samanlaisia kokemuksia omaavien ihmisten kanssa. Vertaistoiminnan tavoitteena ei ole vain yhden ihmisen ongelmiin keskittyminen vaan päämääränä on kaikkien ryhmän jäsenten tukeminen ja kokemuksien jakaminen. (Nylund 2005, 195, 203.) Mielenterveyden keskusliiton Oma-apuprojektin seminaarissa 13. 14.10.1995 pohdittiin projektin saavutuksia. Projektin tarkoituksena oli perustaa pienryhmiä, jotka perustuvat potilaiden omaan asiantuntemukseen. Haluttiin tietää, miten mielenterveyspotilaiden kokemukset ja tiedot saataisiin paremmin muiden käyttöön. Yhdeksi saavutukseksi nimettiin psykiatrisen potilaan mahdollisuus päästä pois potilaan roolista. Hän voi olla vertaisryhmässä auttamassa ja neuvomassa toisia sen sijaan että hän tukeutuu toisiin ihmisiin kaikissa ongelmissaan. Toinen saavutus oli uusien ystävien saaminen ja sosiaalisten verkostojen laajeneminen. Sairaalassa ja muissa hoitoyhteyksissä nämä suhteet ovat kovin yksisuuntaisia, koska potilas on aina se, jota autetaan. Nyt nämä suhteet perustuvat siihen, että auttaminen ja neuvominen ovat kaksisuuntaisia. Vertaistuen keinoin potilaat auttavat toinen toisiaan. Kolmas saavutus on pidempiaikaiset ihmissuhteet. Sairaalassa sosiaaliset suhteet jäävät lyhyiksi, mutta

17 vertaisryhmä, joka kokoontuu pidemmän aikaa, antaa mahdollisuuden pitkäaikaisiin sosiaalisiin suhteisiin. (Vuorinen 1996, 8-10.) 3 HENGELLISYYS MIELENTERVEYSTYÖSSÄ Kristillinen ihmiskäsitys näkee ihmisen kokonaisuutena ja mukaan häntä pitäisi myös hoitaa kokonaisuutena. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen ulottuvuus muodostaa vuorovaikutussuhteen, jolle hengellinen ulottuvuus antaa syvyyden. Tämä mahdollistaa eksistentialististen kysymysten tekemisen ja elämäntarkoituksen etsimisen. Psykiatrisessa hoitotyössä kokonaisvaltaisuus näkyy usein keskittymisenä potilaan perheeseen, läheisiin ja hänen elämäntilanteeseensa sekä näissä esiintyviin ongelmiin. (Valopaasi 1996, 29 31.) Termejä henkinen tai henkisyys on vaikeata määritellä. Eero Ojanen (1998, 29) määrittelee henkisyyttä seuraavasti: Henki ei ole vain ärsykkeiden vastaanottamista ulkomaailmasta ja niihin reagoimista, vaan henki on sellainen, joka itse tietää olevansa olemassa ja joka suhtautuu ulkomaailman asioihin oman itsetietoisuutensa kautta. Kristinuskossa henki nähdään omana persoonana, mutta toisaalta se on ihmisten välillä olevaa yhteisyyttä. Ojasen mukaan hengellä ja henkisyydellä on myös monta toisistaan riippumatonta ulottuvuutta. Näitä ovat muun muassa hengitys, ilmapiiri, tietoisuus, kulttuuri ja uskonto. Nämä ulottuvuudet ovat sekä yksilöllisyyttä että yhteyttä tukevia seurakuntayhteydessä ja ihmisen omassa elämässä. Henkisen ja hengellisen ulottuvuuden ero nähdäänkin usein juuri uskonnollisessa valossa. Hengellinen ulottuvuus on suppeampi, eli siinä on vain uskonnollinen sävy. Tämän vuoksi hengellisyydestä on alettu käyttää termiä spiritualiteetti, joka antaa mahdollisuuden käyttää termiä laajemmin. (Ojanen 1998, 30 32.)

18 3.1 Hengellisyys Hengellisyys koostuu uskonnollisista ja psykologisista tekijöistä. Hengellisyyden käsite voi olla synonyymi käsitteille eksistentiaalinen tai uskonnollinen. Useimmilla ihmisillä on eksistentiaalisia tarpeita, joita hän pyrkii tyydyttämään. Useasti nämä näkyvät tarpeena luottaa johonkin korkeampaan voimaan sekä tarpeena löytää elämälle syvempi tarkoitus. Eksistentiaalinen tarve on myös se, että ihminen pyrkii elämään tasapainossa itsensä kanssa sekä löytämään sisäisen rauhan. (Eriksson & Barbosa da Silva 1994, 33.) Uskonnollisuus viittaa johonkin perustavaa laatua olevaan voimaan ihmisessä. Ihmisen uskonnollisia tai hengellisiä kokemuksia voivat olla esimerkiksi synti ja syyllisyys sekä usko, toivo ja rakkaus. Synti ja syyllisyys voivat nousta esiin, kun ihminen kokee tehneensä väärin Jumalaa, lähimmäistään tai itseään vastaan (Jolkkonen 2003, 96). Uskossa taas on kyse siitä, miten Jumala pelastaa ihmisen synnin vallasta (Kähkönen 2003, 200.) Rakkauden määrittely lähtee Pyhästä Hengestä, joka on rakkauden henki ja tällä samalla rakkaudella Jumala rakastaa ihmistä ja koko luomakuntaa (Raunio 2003, 145). Uskovaisten ihmisten keskuudessa nousevat myös pelastus ja kadotus näkyvään rooliin hengellisinä kokemuksina. Rukous ja tunnustus ovat hengellisiä toimintoja, joita ihminen voi toteuttaa hyvinkin säännöllisesti. (Eriksson & Barbosa da Silva 1994, 33, Valopaasi 1996, 13.) Owe Wikström (2000) on käsitellyt uskonnollisuutta juuri funktionaalisuuden näkökulmasta. Uskonnollisuudella on funktionaalisia ulottuvuuksia silloin, kun uskonto täyttää perustavia psykologisia tarpeita. Uskonto vastaa ihmisen kognitiiviseen tarpeeseen, kun hän pyrkii ymmärtämään eräänlaisen elämän perimmäisen tarkoituksen uskonnon kautta. Jumalan tarjoama lohdullisuus ja turvallisuus tukevat ihmisen emotionaalista tarvetta tulla hyväksytyksi. Sosiaalinen motiivi on kyseessä silloin, kun uskonto tarjoaa ihmiselle yhteenkuuluvuuden tunteen ja mahdollisuuden työstää eksistentiaalista kaipausta yhteisen uskonnon tarjoaman viitekehyksen sisällä. Toisille taas uskonto antaa voimaa yhteiskunnalliseen tai poliittiseen taisteluun, jolloin kyseessä on poliittinen motiivi. (Wikström 2000, 64 65.) Uskonnollisuus voi olla funktionaalista myös siten, että se toimii normaalien psyykkisten prosessien funktiona. Uskonnollista ihmistä on tarkasteltava sosiaalisena

19 olentona, joka syntyy vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Humanistinen psykologia korostaa, että ihminen on ymmärrettävä erityisesti tarkoitusta etsiväksi olennoksi. Kaipaus kattavaan tulkintaan elämän perusongelmista, kuten kuolemasta, syyllisyydestä ja pahuudesta, on syynä siihen, että uskonnolliset kuvat ja kertomukset koetaan kiehtoviksi. Jumalausko ja jumalakokemus ovat minää palvelevia regressioita, joista ihminen saa identiteettiä, toivoa ja luottamusta. (Wikström 2000, 64.122.) 3.2 Diakonia Ihminen on Raamatun mukaan vastuullinen kumppani liitossa, jonka Jumala teki ihmisen kanssa Israelissa ja sen Messiaassa. Näin ihminen on kutsuttu liittoon lähimmäistensä kanssa keskinäisessä vastuussa. (Zijlstra 1995, 27.) Diakonia on kristilliseen uskoon ja rakkauteen perustuvaa palvelua kirkon elämässä ja ihmisten vuorovaikutuksessa. Diakonian lähtökohtana on Jeesuksen antama esimerkki lähimmäisyydestä. Diakonia etsii, lievittää ja poistaa ihmisten hätää ja kärsimystä. Diakonia on yksi kirkon perustuntomerkeistä ja -tehtävistä. Erityisesti kirkollinen diakonia pyrkii auttamaan ja tukemaan heikoimmassa asemassa olevia ja niitä, jotka jäävät muun avun ulottumattomiin tai ovat muuten kestämättömässä tilanteessa elämässään. Diakonia on koko kirkon ja seurakunnan asia. (Jussila, Oinonen, Unkuri & Vatanen 2004, 50; Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2006.) Marjatta Myllylän (2004) mukaan diakonian ymmärretään kiteytyvän kristillisen ihmiskäsityksen ja arvomaailman mukaiseksi professionaaliseksi, eli ammatilliseksi ja vapaaehtoiseen työhön liittyväksi sosiaaliseksi ja yhteiskunnalliseksi vastuunkantamiseksi kaikkialla maailmassa. Sen tavoitteena on kohdata toinen ihminen tasavertaisena Jumalan kuvana ja auttaa häntä sielullisena, hengellisenä, fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena sekä iankaikkisena yksilönä. Diakonia ei vaadi autettavalta uskonnollista tai kristillistä vakaumusta. Usko ja diakonia eivät ole sama asia, vaikka usko antaa lisävoimaa diakonian toteuttamiseen. Lähimmäisyys on yksi keskeinen diakoniaan kuuluva käsite. Diakonian auttamismenetelmiä ovat sielunhoito, jumalanpalvelus, rukous, rippi ja toisen ihmisen vierellä kulkeminen. (Myllylä 2004, 36.)

20 Diakonian perusfunktioihin kuuluu useita funktioita, joista tärkeimmät ovat karitatiivinen, sosiaalinen, katekeettinen, pastoraalinen ja liturginen. Karitatiivinen työ eli rakkauden työ perustuu lähimmäisenrakkauteen ja on hyvin keskeinen diakonian tehtävä. Sitä onkin usein pidetty diakonian perusfunktiona. Nykyään tämä auttamistyö näkyy eniten mielenterveyskuntoutujien sekä vanhusten ja vammaisten auttamisen kohdalla, koska tarve varsinaiseen sairaanhoitoon diakonian alalla on huomattavasti vähentynyt yhteiskunnan toimesta. (Veikkola 2002, 115 116.) Diakonian sosiaalinen funktio sitoutuu kiinteästi karitatiiviseen funktioon. Diakonia avustaa hädässä olevaa ihmistä myös aineellisesti, esimerkiksi antamalla rahaa ruokaan ja jakamalla lahjoitusleipää. Diakonian sosiaalisessa funktiossa auttamistyön huomio kiinnittyy usein yksittäisen ihmisen hädän lisäksi hädän syihin. Nämä syyt ovat usein yhteiskunnallisia ja niihin diakoniatyö pyrkii osaltaan vaikuttamaan niiden poistamiseksi. (Veikkola 2002, 116.) Katekeettinen tai pedagoginen funktio liittyy diakonian opetus- ja kasvatustehtävään. Ennen se liittyi kiinteästi köyhien parissa tehtävään opetustyöhön mutta nykyään opetus tapahtuu useimmiten seurakunnissa. Pyhäkouluissa toteutetaan tätä tehtävää ja se kuuluu myös rippikoulun opetussuunnitelmaan. Lisäksi tämä funktio näkyy seurakunnan aikuistyössä, kuten erilaisissa piireissä, kerhoissa ja leireillä. (Veikkola 2002, 117.) Diakonian pastoraalinen funktio pitää sisällään hengellisen ohjauksen ja sielunhoidon. Tämä funktio on noussut aina vaan tärkeämmäksi osaksi diakoniatyötä sairaanhoidollisten tehtävien vähennyttyä. Sielunhoidon ja hengellisen ohjauksen avulla diakonia pyrkii auttamaan sairaita ja vaikeuksissa olevia ihmisiä. Usein nämä ihmiset pyrkivätkin löytämään juuri hengellistä voimaa ja apua sairauteensa tai muihin vaikeuksiinsa. (Veikkola 2002, 117.) Diakoniatyö ammentaa voimaa Jumalan sanasta ja siksi siihen liittyykin voimakkaasti liturginen ulottuvuus. Tämä Jumalanpalveluselämään liittyvä funktio korostaa diakoniatyön osallisuutta jumalanpalveluksen suunnitteluun ja sen toteutukseen. Diakoniatyöntekijä voi toimia esimerkiksi ehtoollisavustajana sekä tarvittaessa sairaiden ja vammaisten avustajana. Diakoniatyön arjesta nousevat kysymykset voidaan liittää myös jumalanpalveluksessa luettavaan esirukoukseen. (Veikkola 2002, 117 118.)

21 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tämän opinnäytetyön tarkoitus on tutkia, millaista tukea mielenterveyskuntoutujat ovat kokeneet saaneensa Yhdessä enemmän -ryhmästä sekä kartoittaa, mistä muualta he kokevat saavansa tukea. Lisäksi olemme selvittäneet millaisia kehitysehdotuksia ryhmän jäsenillä on ryhmän toiminnan suhteen. Opinnäytetyömme tutkimuskysymykset ovat: 1.Millaista tukea mielenterveyskuntoutujat ovat saaneet seurakunnan vertaisryhmästä? 2.Miten ryhmästä saatu tuki on auttanut mielenterveyskuntoutujia ryhmän ulkopuolella? 3.Mistä muualta ryhmän jäsenet saavat tukea? 4.Mitä kehitysehdotuksia Yhdessä enemmän ryhmän jäsenillä on ryhmän toimintaan? 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 5.1 Opinnäytetyön metodologiset lähtökohdat Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen, eli laadullinen tutkimus, jossa on tutkittu Malmin seurakunnan Yhdessä enemmän -ryhmän jäsenten vertaistuesta saamia kokemuksia sekä niiden vaikutusta ryhmäläisten arkielämään. Kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää tutkimuskohdetta sekä tutkimuksen kohteena olevien toimijoiden omien tulkintojen esille nostaminen (Hakala 2001, 17; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, 170.) Olemme haastatelleet Yhdessä enemmän -ryhmän mielenterveyskuntoutujia heidän kokemuksistaan vertaistuesta ja sen vaikutuksesta ryhmän toimivuuteen sekä ryhmän ulkopuoliseen elämään. Laadullisessa tutkimuksessa raportointi keskittyy tutkimusprosessin huolelliseen kuvailemiseen. (Krause & Kiikkala 1997, 7.) Raportoimme opinnäytetyössämme tutkimukseen valmistautumisen, tietojen keruun sekä siihen liittyvät tekijät ja

22 kuvailemme tutkimuksen etenemisen ja sen tuottamat tulokset. Tutkimusaineistomme on koottu haastattelemalla Yhdessä enemmän ryhmään osallistujia, jolloin tutkitut ovat pukeneet sanoiksi kokemuksensa tuesta, jota ryhmä heille antaa ja tutkijoina olemme pyrkineet löytämään vastauksista mahdollisimman oikean tulkinnan. Olemme valinneet tutkimuksemme teoreettiseksi viitekehykseksi fenomenologisen tutkimusotteen. Sen taustalla on humanistinen käsitys, jonka mukaan jokaisella on omat ajatukset, kokemukset, tunteet ja käsitykset. (Aarnos 2001, 152.) Fenomenologisen tutkimusotteen mukaan olemme tutkimusaineiston keruun jälkeen pyrkineet reflektoimaan ja käsitteellistämään tutkittujen kokemukset ja ajatukset. Kantamme on ymmärtävä ja tulkitseva, ja siinä näkyvät arvot, historia sekä usko siihen, että on olemassa monia totuuksia. Fenomenologisen tutkimuksen kohteena on ihmisen suhde omaan elämistodellisuuteensa. (Laine 2001, 28.) Fenomenologinen merkitysteoria perustuu oletuksen, että ihmisten toiminta on, ainakin suurelta osin intentionaalista eli tietoisesti ja tarkoitusten mukaisesti johonkin suuntautunutta ja että ihmisten suhde todellisuuteen on merkityksillä ladattua (Laine 2001, 34.) Intentionaalinen selitystapa tutkimuksessa panee arvoa ihmisen tietoisuudelle, hänen käsityksilleen, asenteilleen ja tavoitteilleen. Käyttäytymisen ymmärtäminen tai tulkitseminen edellyttää, että tutkija konstruoi sen henkisen ilmapiirin, josta tutkittavan käyttäytyminen saa alkunsa. (Uusitalo 1998, 111.) Laadullista tutkimusta leimaa tutkimuskohteen ainutlaatuisen henkisen ilmapiirin takia myös tietynlainen ajallisuuspaikallisuus, jota kuvataan termillä ideografisuus. (Hakala 2001, 19.) Konstruktivistille todellisuus on eri henkilöiden suhteellista todellisuutta, vaikkakin osa todellisuudesta saattaa olla yhteistä monien yksilöiden kanssa. Tietoa tästä todellisuudesta saadaan siten, että tutkija ja tutkittava ovat toisiinsa interaktiivisesti yhteydessä. Tutkimusaineiston löydökset ovat se, mitä tutkija tulkitsee tutkittavasta. (Metsämuuronen 2000, 12 14.) Induktiivisen tutkimusotteen mukaisesti pyrkimyksenämme on ollut paljastaa tutkimuksella odottamattomia seikkoja, jonka vuoksi lähtökohtana ei ole ollut teorian tai hypoteesien testaaminen vaan aineiston monitahoinen ja yksityiskohtainen tarkastelu.

23 Se, mikä on tärkeää, nousee esiin aineistosta eikä ole tutkijoiden määräämää. (Hirsjärvi, Remes & Sarajärvi 2005, 155.) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineistosta ei tehdä päätelmiä yleistettävyyttä ajatellen, vaan ajatuksena on, että yksityisessä toistuu yleinen. Tutkimalla yksityistä tapausta kyllin tarkasti saadaan näkyviin myös se, mikä ilmiössä on merkittävää. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, 171.) Empiirisessä, eli kokemuspohjaisessa tutkimuksessa korostuvat aineiston keräämis- ja analyysimetodit. Näiden kuvailu antaa lukijalle mahdollisuuden arvioida tutkimusta ja se on oleellinen osa tulosten luotettavuutta. Empiirisessä tutkimuksessa tiedonantajien henkilöllisyys ja tunnistettavuus yksilöinä häivytetään. Empiirisessä tutkimuksessa tutkijan tuleekin etiikan näkökulmasta aina pitää huolta, ettei yksittäistä henkilöä tunnisteta. Yksittäistä väitettä ei myöskään häivytetä yleiseksi. (Tuomi & Sarajärvi 2003, 20 21.) Teorian merkitys laadullisessa tutkimuksessa on ilmeinen, ja siksi sitä tarvitaan välttämättä. Teoria muodostaa tutkimuksen viitekehyksen, eli tutkimuksen teoreettisen osuuden. Tutkimuksen teoriaosuudessa kuvataan tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja niiden välisiä merkityssuhteita. (Tuomi & Sarajärvi 2003, 17 18.) Saadaksemme selville, mitä Yhdessä enemmän ryhmän jäsenet ajattelevat, tuntevat, kokevat ja uskovat olemme käyttäneet teemahaastatteluja ja kyselylomakkeita. Teemahaastattelussa haastattelun aihepiirit, teemat, on etukäteen määrätty, mutta haastattelukysymyksiä ei käydä läpi noudattaen kysymysten tarkkaa muotoa tai järjestystä. Haastattelija huolehtii, että kaikki etukäteen päätetyt teemat käydään läpi haastattelussa. (Eskola & Vastamäki 2001, 26 27.) Teemat haastatteluihin ja kyselylomakkeeseen nousivat teoriasta ja työntekijän toiveista. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytettiin samoja teemoja, jolloin litteroitu tutkimusaineisto suoraan teemojen alle. 5.2 Yhdessä enemmän ryhmän kuvaus Mielenterveysryhmä Yhdessä enemmän on aloitettu tammikuussa vuonna 2005. Tavoitteena oli silloin saada paikka, johon kutsua diakoniatyöntekijän kohtaamia asiakkaita esimerkiksi päivystysvastaanotoilla, leireillä, retkillä ja muissa ryhmissä. Ryhmä on ilmainen ja avoin kaikille, mutta koostuu enimmäkseen

24 mielenterveyskuntoutujista. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa ja pitää taukoa kesällä ja joululoman aikana. (Sirpa Sirainen, henkilökohtainen tiedonanto 24.4.2006.) Ryhmässä käy yleensä 5-18 jäsentä, keskimäärin kuitenkin kahdeksan. Ryhmässä käy säännöllisesti viisi tai kuusi jäsentä. Muutama käy kohtalaisen usein, kuitenkin voinnista tai päällekkäisistä menoista riippuen. Loput käyvät satunnaisesti. Ehkä kerran kuussa käy yksi uusi jäsen kokeilemassa ja vaikuttaa siltä, että ne mielenterveyskuntoutujat, joilla on ryhmässä jo ennestään joku tuttu, jäävät helpommin osaksi ryhmää. (Sirpa Sirainen, henkilökohtainen tiedonanto 24.4.2006.) Ryhmäläisten ikäjakauma on arvioituna 35 68 vuotta. Naisten osuus ryhmän jäsenistä on noin 75 %. Tutkimukseen osallistuneiden ikä on kysytty tutkimuksen yhteydessä. Ryhmän toiminnan yhteydessä ryhmäläisten ikää ei ole kysytty. Suurin osa ryhmäläisistä on kuitenkin 40 50 -vuotiaita. (Sirpa Sirainen, henkilökohtainen tiedonanto 24.4.2006.) Ryhmän aloittaessa toimintaansa ajateltiin, että ryhmässä olisi hyvä olla aina kaksi työntekijää. Tämä ei kuitenkaan toteutunut ja jäsenien tullessa tutuiksi yksi työntekijä on riittänyt hyvin. Työntekijän rooli on aktivoida ja tasapainottaa keskustelua. Jos ryhmä jaetaan keskustelua varten pienryhmiin, silloin joka pienryhmässä olisi kuitenkin hyvä olla työntekijä. (Sirpa Sirainen, henkilökohtainen tiedonanto 24.4.2006.) Ryhmän ohjelman rakenne on yleensä sama: Aluksi on alkuhartaus, seurakunnan tarjoamat kahvit ja jokin alustus tai virikekeskustelu. Kahvitarjoilun merkitys on suuri, koska se toimii luontevana sosiaalisena tilanteena. Laulut on pyritty valitsemaan tutuista virsistä, samoin rukoukset ovat tuttuja (Isä meidän ja Herran siunaus) tai kirjasta luettuja näin hartauksissa ei tule uutta pohdittavaa vaan hengellisyyttä tutussa muodossa. Tämä ei ole sääntö, mutta moni työntekijä on pitäytynyt näissä tutuissa rukouksissa ja virsissä. (Sirpa Sirainen, henkilökohtainen tiedonanto 24.4.2006.)

25 5.3 Aineiston keruu Keräsimme tutkimusaineiston haastattelemalla Malmin seurakunnan Yhdessä enemmän ryhmän jäseniä. Kävimme ryhmän kokoontumisissa kaksi kertaa syksyllä 2006. Haastattelimme ryhmäläisiä teemahaastatteluin. Koska kaikki ryhmäläisistä eivät halunneet osallistua nauhoitettaviin suullisiin haastatteluihin, annoimme näille ryhmäläisille mahdollisuuden osallistua haastatteluun vastaamalla kirjallisesti haastattelukysymyksiin. Toinen tutkijoista oli tavannut ryhmäläisiä seurakuntaharjoittelunsa aikana ja oli osannut varautua siihen, että nauhuri saattaisi pelottaa joitakin ryhmäläisiä. Siten olimme osanneet varautua tilanteeseen ja meillä oli muutama kysymyskaavake mukana. Kysymyskaavakkeessa (Liite 2) oli haastattelun teemat puolistrukturoidun kysymyskaavakkeen muodossa, eli siinä oli valmiit kysymykset, joihin vastaajat saivat vastata omin sanoin. Kävimme teemahaastatteluissa läpi samat aihepiirit kuin kysymyslomakkeella, mutta emme käyttäneet samoja tarkkoja kysymysten muotoja tai järjestystä kuin kyselykaavakkeessa. Yhdessä enemmän ryhmän jäseniä pyydettiin osallistumaan tutkimukseen. Ensimmäisessä tapaamisessa ryhmän kanssa viisi heistä suostui haastateltavaksi, kaksi halusi osallistua tutkimukseen kyselykaavakkeella ja kaksi ei halunnut osallistua lainkaan. Haastattelussa on suuremmat mahdollisuudet motivoida henkilöitä kuin lomaketutkimuksessa (Hirsjärvi & Hurme 2000, 26.) Toisaalta lomakekysely ei ole sen tylympi kuin syvähaastattelu ja lomakevastaukset ovat yhtä totta tai epätotta kuin sisimmän purkaminen suullisesti. Lomakekysymyksen tulee olla merkityssisällöltään tarkka ja ymmärrettävä (Mäkelä 1990, 50.). Tämän tutkimuksen aineisto koostuu teemahaastatteluilla ja kyselykaavakkeilla kerätystä tiedosta. Kyselylomakkeiden avulla kerätyt vastaukset ovat analysoitu teemoittelemalla ne samalla tavoin kuin haastattelut. Viittaamme tässä työssä termeillä tutkimukseen osallistuneilla ja tutkituilla sekä haastateltuihin että kyselylomakkeen täyttäneisiin. Fenomenologinen haastattelu on luonteeltaan mahdollisimman avoin, luonnollinen ja keskustelunomainen tapahtuma, jossa haastateltavalle pyritään antamaan mahdollisimman paljon tilaa. (Laine 2001, 36.) Suoritimme haastattelut erillisissä tiloissa Malmin kirkolla. Aluksi ryhmäläiset osallistuivat alkuhartauteen sekä yhteiseen kahvihetkeen. Tutkijoina osallistuimme ryhmän aloitukseen, jolloin saimme

26 mahdollisuuden havainnoida ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä sekä antaa ryhmäläisille aikaa tutustua meihin. Ryhmän yhteisen aloituksen ja kahvitarjoilun jälkeen haastattelimme ryhmäläisiä yksitellen ryhmän kokoontumiskerran aikana. Kumpikin tutkijoista haastatteli ryhmäläisiä erikseen. Pyrimme luomaan haastattelutilanteesta mahdollisimman keskustelunomaisen kuitenkin niin, että haastattelija piti tilanteessa ohjat käsissään ja johdatti keskustelua eteenpäin huolehtien kaikkien teemojen käymisestä läpi. Molemmat haastattelutilat olivat rauhallisia ja intiimejä ja niissä onnistui luottamuksellinen keskustelu. Päätimme haastatella tutkimukseen osallistuvia kesken ryhmän ohjelmaa sen vuoksi, että he malttaisivat paremmin osallistua haastatteluihin, eikä heidän tarvitsisi jäädä odottamaan vuoroaan ryhmän jälkeen. Tallennettu laadullinen aineisto on tarkoituksen mukaista kirjoittaa puhtaaksi sanasanaisesti. Tätä nimitetään litteroinniksi. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, 210.) Aineiston käsittelyyn ja analyysiin tulee ryhtyä mahdollisimman pian haastattelujen jälkeen. Tällöin aineisto on vielä tuoretta ja inspiroi tutkijaa sekä tarvittaessa aineistoa on helpompi täydentää. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 135.) Litteroimme haastattelut heti haastatteluviikolla. Molemmat tutkijat litteroivat itse suorittamansa haastattelut. Tutkittujen puheenvuorot litteroitiin sanatarkasti, mutta taukoja tai äänenpainoja ei merkitty. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt identifioitiin numeroin, mutta emme erotelleet miesten ja naisten vastauksia. Halusimme näin varmistaa miesten vastausten tunnistamattomuuden, sillä haastatteluihin otti osaa vain kaksi miestä. Miehet ovat Yhdessä enemmän -ryhmässä selvänä vähemmistönä. Litteroinnin aikana tapahtuneen alustavan analyysin perusteella päätimme kerätä tutkimusaineistoa lisää ensimmäisen Yhdessä enemmän -ryhmän kokoontumisen jälkeen. Olimme alun perin varautuneetkin keräämään tutkimusaineistoa kahdelta kokoontumiskerralta, koska etukäteen emme olleet varmoja kuinka monta henkilöä ryhmän kokoontumisessa olisi paikalla ja toisaalta kuinka monta heistä haluaisi osallistua tutkimukseen. Haastatteluissa oli mahdollista tarkentaa kysymyksiä sekä kysyä lisäkysymyksiä teemoista. Kumpikin haastattelija oli käyttänyt haastatteluissa tarvittaessa tarkentavia lisäkysymyksiä. Saimme teemahaastatteluilla yksityiskohtaisempia ja monipuolisempia vastauksia ja toisessa tapaamisessa keräsimmekin tutkimusaineistoa vain teemahaastatteluilla. Silloin paikalla oli kolme