Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli"

Transkriptio

1 Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Asko Keski-Nisula Hyvä mehtäkaveri työryhmän jäsen Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja A s k o K e s k i - N i s u l a 1

2 Hyvä mehtäkaveri -hankkeessa Suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan huolen puheeksiottamisen koulutusta kainuulaisille metsästyksen harrastajille Valmennetaan halukkaista metsästysseurojen jäsenistä henkilöitä, joilla on valmiuksia tunnistaa ja kohdata itsemurhavaarassa olevia metsästyskavereita, ottaa huoli puheeksi ja puuttua huoleen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa A s k o K e s k i - N i s u l a 2

3 Hyvä mehtäkaveri hanke Kouluttajina toimivat Kainuun sote- Ky aikuisten mielenterveys-palvelut yksikön asiantuntijat ja THL:n kehittämispäällikkö PsT Esa Nordling Mukana mielenterveystyön, verkostotyön ja terveyden edistämisen asiantuntijoita Kainuun Sote kuntayhtymästä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja Kajaanin ammattikorkeakoulusta Mukana myös edustus Suomen riistakeskus Kainuun alueelta, Suomen metsästäjäliitto Kainuun piiristä, sekä poliisista A s k o K e s k i - N i s u l a 3

4 Hyvä mehtäkaveri hanke On uusi ennaltaehkäisevän mielenterveystyön toiminta menetelmä, jossa toiminnan kohde = metsästysseurojen edustajat ovat aktiivisesti mukana alusta alkaen A s k o K e s k i - N i s u l a 4

5 Hankkeen taustaa Ehkäisevään mielenterveys- ja päihdetyöhön tarvitaan uusia menetelmiä Keski-ikäisten miesten laillisilla metsästysaseilla tehdyt itsemurhat olivat lisääntyneet Kainuussa Itsemurhan tehneillä ei välttämättä ole ollut mitään yhteyksiä palvelujärjestelmään Toiminnan suunnittelu alkoi keväällä A s k o K e s k i - N i s u l a 5

6 Toiminta: Vuonna 2012 maaliskuussa ja huhtikuussa (pilotti) koulutus Suomussalmella (31 osallistujaa) Helmikuussa 2013 Suomussalmen koulutukseen osallistuneille jatkotapaaminen -> opinnäytetyön aineiston keruu (n=21) Maaliskuussa 2013 koulutus Ristijärvellä Keväällä 2014 koulutus Kuhmossa Keväällä 2014 jatkokoulutus Ristijärvellä (Paltamo mukaan) Keväällä 2015 koulutus Sotkamossa Hanketta esitellään Oulussa 2015 Erämessuilla Suunnitteilla 2016 kaikille Kainuussa kurssin käyneille yhteinen tapaaminen/ jatkokoulutustilaisuus Suomussalmella Tavoitteena kouluttaa metsästäjiä koko Kainuun alueella A s k o K e s k i - N i s u l a 6

7 Toiminnan arviointia (Opinnäytetyö Rautiainen&Lukkari 12/2013) Strukturoitu kyselylomake, Suomussalmelaisille 2012 kurssin käyneille, avoimia kysymyksiä (n=21) Koulutus on koettu hyvänä ja positiivisena asiana 15 hlö -> koulutus on tuonut rohkeutta kohdata kaveri 16 hlö -> koulutus on tuonut rohkeutta ottaa huoli puheeksi 19 hlö -> kuuntelu helpottaa huolistaan kertovaa kaveria 7 hlö -> on tullut tilanteita, joissa ovat hyödyntäneet koulutuksen antamia valmiuksia A s k o K e s k i - N i s u l a 7

8 Kehittämisehdotukset ja päätelmät Koulutuksiin enemmän tapausesimerkkejä ja harjoitustehtäviä Hyvä mehtäkaveri -toiminnalla voi olla merkitystä laajemminkin kuin itsemurhien ehkäisemisessä Esimerkiksi toimintamallin avulla voidaan löytää uusia keinoja ja tapoja edistää kokonaisvaltai-sesti miesten terveyttä ja hyvinvointia A s k o K e s k i - N i s u l a 8

9 Julkaisuja Opinnäytetyöt /Kehittämistehtävät: Koskela Kaisa (5/ 2013). Kuvattiin hankkeen alkuvaiheet ja käynnistymisprosessi Rautiainen Krista (4/2013). Suunniteltiin aineistonkeruulomake I koulutukseen osallistuneiden kokemusten keräämiseksi. Rautiainen Arja & Lukkari Sanna (11/2013) Selvitetään ja kuvataan ensimmäiseen koulutukseen osallistuneiden kokemuksia koulutuksen hyödyllisyydestä ja kehittämisehdotuksista Muita julkaisuja: Yläkertakirjoitus Ylä-Kainuu lehdessä 3/2012 (Oikarinen Arja & Aitoaho Annikki) Artikkeli THL:n julkaisussa 11/2012 (Nordling Esa & Oikarinen Arja) Poster-esitys 9/ 2012 Kansallinen hoitotieteellinen konferenssi Oulussa (Oikarinen Arja & Aitoaho Annikki & Nordling Esa) Useissa lehdissä ollut juttuja hankkeesta A s k o K e s k i - N i s u l a 9

10 JOKAINEN VOI KOHDATA ELÄMÄSSÄÄN KRIISEJÄ (vastoinkäymisiä, pettymyksiä, menetyksiä) reagoimme niihin vain eri tavoin on tärkeää selvittää kriisi tavalla tai toisella, sillä pitkittyessään kriisi voi sairastuttaa ihmisen A s k o K e s k i - N i s u l a 10

11 VERTAISTUKI ON ERITTÄIN TEHOKAS AUTTAMISKEINO Sosiaalisen tuen vastaanottamista ja huolien kertomista helpottaa, jos on joku, joka tarjoaa apuaan Tilannetta helpottaa vielä se, jos huolen puheeksi ottaja on luottamusta nauttiva kaveri, läheinen ystävä tai vertaiseksi koettu (esim. yhteisen harrastuksen kautta tutuksi tullut tai henkilö, joka on kokenut jotain vastaavaa) A s k o K e s k i - N i s u l a 11

12 MIKSI HUOLESTA PUHUMINEN AUTAA? Puhuminen auttaa jäsentämään elämän tilannetta Tunteiden tunnistaminen helpottuu ja tunteet saavat nimen Tulevaisuuden usko vahvistuu Tilanne realisoituu ja hahmottuu väliaikaiseksi Löytyy uusia näkökulmia ja ratkaisuvaihtoehtoja Tulee tunne siitä, että joku oikeasti välittää (kaveria ei jätetä) Pääsee pahimman yli Time Out! Aikalisä! Elämän raiteilleen A s k o K e s k i - N i s u l a 12

13 JOS KIINNOTUIT HANKKEESTA JA HALUAT LISÄTIETOA Voit kysyä mm. henkilöiltä: Esa Nordling THL Arja Oikarinen KAO Asko Keski-Nisula Suomussalmen Rhy A s k o K e s k i - N i s u l a 13

14 Kiitos! Meidän pitäisi metsästysseurassa ja kaikkien muidenkin ihmisten kanssa pitää yhteyttä. Heitä voisi pitää mukana positiivisessa ajatuksessa, vaikka soittaa heille, että mitä kuuluu tai onko näkynyt hirvenjälkiä A s k o K e s k i - N i s u l a 14

Hyvä Mehtäkaveri. Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli

Hyvä Mehtäkaveri. Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli Hyvä Mehtäkaveri Vertaistuki ja huolen puheeksi otto hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri -toimintamalli 28.9.2017 / Marjo Pietikäinen, Maarit Leinonen Meidän pitäisi metsästysseurassa ja kaikkien

Lisätiedot

Hyvä mehtäkaveri toimintamalli. HYTE-päivät , Kajaani

Hyvä mehtäkaveri toimintamalli. HYTE-päivät , Kajaani Hyvä mehtäkaveri toimintamalli HYTE-päivät 13.-14.10.2016, Kajaani Esa Nordling, kehittämispäällikkö, THL ja Arja Oikarinen, yliopettaja, Kamk 14.10.2016 E s a N o r d l i n g j a A r j a O i k a r i n

Lisätiedot

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Uusia eväitä metsämiehen reppuun Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Miehet huolehtivat itsestään ja terveydestään heikommin kuin naiset ja terveydenhuollon palveluihin hakeutumisen kynnys on korkeampi

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen -seminaari 4.6.2015 / Markku Herrala / perheneuvolan päällikkö Lainsäädäntötaustaa Koulupsykologipalvelujen

Lisätiedot

Voimavarat vähissä mikä avuksi?

Voimavarat vähissä mikä avuksi? Voimavarat vähissä mikä avuksi? Nordling Esa PsT, kehittämispäällikkö Mielenterveysyksikkö 3.11.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tärkeimmät asiat, joita käsiteltiin omaisneuvonnassa Tampereella vuonna 2013

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

TERVETULOA! Ei kuulu sulle?! 21.5.2013

TERVETULOA! Ei kuulu sulle?! 21.5.2013 TERVETULOA! Ei kuulu sulle?! 21.5.2013 Ei kuulu sulle?! Ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö ikäihmisten parissa Susanna Leimio-Reijonen Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön seutukoordinaattori Ei

Lisätiedot

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke) Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta

Lisätiedot

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena 11.5.2017 Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Kristiina Taskinen erikoissuunnittelija, FM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä 11.9.2013 Lolan Lindroos Kouluttaja Uudenmaan palvelualue Helsingin palveluyksikkö 1 Puuttuminen väkivaltaan on välittämistä! Epäily ja tunnistaminen

Lisätiedot

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Nuorten miesten hyvinvoinnin edistäminen on ajankohtainen haaste Huoli suomalaisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteet ja toimintamallit Kainuussa

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteet ja toimintamallit Kainuussa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteet ja toimintamallit Kainuussa Kuntakierros keväällä 2010 Merja Vikström Kainuun Maakunta kuntayhtymä sote tutkimus- kehittämis- ja suunnittelu http://maakunta.kainuu.fi/terveempi_pohjois-suomi

Lisätiedot

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Ohjausryhmä 28.9.2015 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Kainuussa

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS. DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe

Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS. DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe 24.11.2017 http://kainuunetu.fi/dihyte KAINUUN OMASOTE AMMATTILAISVIESTINTÄ Lepohuone 224 Esa Heiskanen Toimitusjohtaja Hoivakoti

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Nina Peronius projektipäällikkö 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön ja työmenetelmien

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.

Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2. Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.2018 Mikä Kaikukortti on? - Pahvinen, maksuton henkilökohtainen kortti

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go

Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go 1 2 MUUTOSAGENTTI (18 + 1) MISSIO Lupa vaikuttaa Lupa muuttaa Lupa viestiä Lupa verkostoida Lupa herättää Lupa kysyä Lupa

Lisätiedot

Tavoitteena turvallisuus

Tavoitteena turvallisuus Tavoitteena turvallisuus Jokaisella meistä on oma roolimme turvallisuuden luojana ja sen ylläpitäjänä. Turvallisuus tuottaa toiveikkuutta ja suunnan siihen, mihin tulee pyrkiä. Susanna Leimio Ulkoapäin

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,

Lisätiedot

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10 TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10 Aika 24.3.10 klo 9-11 Paikka Kokkolan kaupunki Baltic Läsnä Forss-Pennanen Pirjo Höri Pirjo Knif Pirjo Svenlin Anu-Riina Mattila Seppo Oikarinen-Nybacka Tarja Tikkakoski-Alvarez

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

TEEMASEMINAARI 6 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ

TEEMASEMINAARI 6 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ TEEMASEMINAARI 6 LIIKKEEN MIELEKKYYTTÄ JA MIELEN LIIKETTÄ Teemaseminaarin ohjelma 10.15 Kuka olen, mistä tulen, miksi olen täällä? Näkymiä ja unelmia, Esa Nordling (THL) ja Satu Turhala(SMS) 10.45 Puhe,

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1 Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI

Lisätiedot

Time Out! Aikalisä! Elämä raiteilleen! toiminta Lapissa

Time Out! Aikalisä! Elämä raiteilleen! toiminta Lapissa Time Out! Aikalisä! Elämä raiteilleen! toiminta Lapissa Kemijärven ammattioppilaitos 10.10.2008 Nuorten Time Out! Aikalisä-toiminta Sirkku Valve, Hanketyöntekijä, Time Out! Aikalisä! Elämäraiteilleen -

Lisätiedot

Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö

Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö Omaishoitajan voimavarat Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö 1 Omaishoitajan karikot * Byrokratia * Velvoittava sitoutuminen * Avun vastaanottamisen vaikeus * Ammattilaisten

Lisätiedot

EHKÄISEVÄ TYÖ KUULUU KAIKILLE!

EHKÄISEVÄ TYÖ KUULUU KAIKILLE! EHKÄISEVÄ TYÖ KUULUU KAIKILLE! 27.11.2013 Susanna Leimio Seutukoordinaattori Ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö Aluekoordinaattori Tanja Lehtimäki Heinola Aluekoordinaattori Anna Hiltunen Kampanjatyöryhmät

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kainuun mallista Tiimalasiin

Kainuun mallista Tiimalasiin Kainuun mallista Tiimalasiin Uskalla kokeilla verkostofoorumi: Tulevaisuus tehdään kokeillen 15.11.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Marita Pikkarainen Kokeilut Kainuun malli Arjen

Lisätiedot

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30

Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Asta Niskala Nina Peronius Kehittämispäällikkö projektipäällikkö ytt ytm Pohjois-Suomen sosiaalialan

Lisätiedot

Tavoitteena turvallisuus

Tavoitteena turvallisuus Tavoitteena turvallisuus Ehkäisevä perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Päijät-Hämeessä Äitiys- ja lastenneuvolat Peruspalvelukeskus AAVA Susanna Leimio Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelman

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä

Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Asiakasläht htöisyyden näkökulmia kulmia julkisella sektorilla 7.6.2012 Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2011 Kainuu

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa

Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa Kajaanissa toteutettiin kevään 2014 aikana asiakaslähtöisen palveluiden kehittämisen palveluluotain-prosessi. Syksyllä tämä prosessi monistettiin

Lisätiedot

Lapset puheeksi - ehkäisevän työn välineitä kouluun. Tiina Huilaja koulukuraattori

Lapset puheeksi - ehkäisevän työn välineitä kouluun. Tiina Huilaja koulukuraattori Lapset puheeksi - ehkäisevän työn välineitä kouluun. Tiina Huilaja koulukuraattori Lukio 100 Yläkoulu 214 Matkailuop 120 Lukkarin koulu 210 Sirkan koulu 120 Alakylä 39 Kaukonen 27 Raattama 6 Alakoululaisia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Tulos- ja palautetilaisuus Lahdessa 24.3.2014 24.3.2014 1 THL toteutti Hankkeen toimikausi 17.4.2013 16.4.2014 Asiantuntijaverkosto THL,

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN HYVINVOINTIA JA OPISKELUKYKYÄ EDISTÄMÄSSÄ

OPISKELIJOIDEN HYVINVOINTIA JA OPISKELUKYKYÄ EDISTÄMÄSSÄ OPISKELIJOIDEN HYVINVOINTIA JA OPISKELUKYKYÄ EDISTÄMÄSSÄ Mitä sulle oikein kuuluu? välittämistä hankalien asioiden puheeksiottamisella Sarianna Palmroos ja Kim Kannussaari, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Lisätiedot

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE 1.1.2019-31.10.2021 Nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen tähtäävä hanke Päijät-Hämeessä, Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa. Hanketta hallinnoi Sosiaalialan osaamiskeskus Verso liikelaitos ja osatoteuttajana

Lisätiedot

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin taustaa minimitietolistauksille 21.2.2018 21.2.2018 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaa: laki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia

Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia Esko Oikarinen, Johanna Suvanto Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Syrjäytymisen hinta THL:n ja Sitran (Tiina Ristikari,

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN Ei ole olemassa yhtä varhaisen puuttumisen määri-telmää; yleisesti tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Mielenterveystyö Psykiatria Kunnat Järjestöt Kansalaiset Peruspalvelut Ehkäisevä

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa

Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa 18.9.2017 Tapaaminen 18.9. Esittäytymiset Lapsiystävällinen maakunta -pilotti (Ira) Osa LAPEa Palvelukuvaus, toimintatapa Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus

Lisätiedot

Oma osaaminen verkoston yhteiseen käyttöön

Oma osaaminen verkoston yhteiseen käyttöön Oma osaaminen verkoston yhteiseen käyttöön Preventiimin kehittämispäivä 18.11.2014 Susanna Leimio Esitykseni lähtökohdat Huolen vyöhykkeistö (Tom Arnkil & Esa Eriksson, THL) EI HUOLTA PIENI HUOLI TUNTUVA

Lisätiedot

Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari Hanna Laitinen, TtM, Opo Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto

Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari Hanna Laitinen, TtM, Opo Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari 26.10.2016 Hanna Laitinen, TtM, Opo Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Joitakin yleisiä periaatteita Hyvis- toimintamallin kehittämisessä

Lisätiedot

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE 10.9.2018 Timo Partonen 1 Hanke Hanke on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Tiedosta hyvinvointia Mielenterveysryhmä 1 Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Eija Stengård PsT, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Eija Stengård, 2005 Tiedosta

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Piirin "Kainuu" tulevat kilpailut

Piirin Kainuu tulevat kilpailut sivu 1 / 6 Piirin "Kainuu" tulevat kilpailut Joulukuu 2018 15.12.2018 Kainuun piirin katsastus Ilmahirvi, Ilma-aseet Kainuun piirin katsastus, Urho Kekkosenkatu 2, 87200 Kajaani Tammikuu 2019 09.01.2019

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa

Lisätiedot