Joogan opettaminen kaupunkien peruskouluissa Jennifer Cohen Harper (E-RYT, MA)

Samankaltaiset tiedostot
Saa mitä haluat -valmennus

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason

Lastentuntien opettaminen Taso 1

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.


MITÄ MIELTÄ OLIT TiETOISUUSTAIDOT (.b)-jaksosta

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

Tunneklinikka. Mika Peltola

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Sisällys. OSA 1 Aloitetaan itsestämme. Salla-Maarit Volanen: Saatesanat...15 Aluksi Tietoisuustaitoihin tutustuminen...38

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Käyttäytymisongelmien ennaltaehkäisy Tommi Mäkinen

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C Markku Gardin

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä

Unelmien työ (90 min)

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop Tampere

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

Arvojen tunnistaminen

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma Piia Roos (Janniina Elo)

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä Paula Viljanen

PU:NC Participants United: New Citizens

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

3. Arvot luovat perustan

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Kokemuksia Unesco-projektista

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Ohje: Kirjoita suunnitelmasi lyhyeksi ja konkreettiseksi. Hyvä suunnitelma vastaa kysymyksiin kuka, mitä, milloin ja miten tekee.

PERUSASIAT KUNNIAAN HEITON OPETTAMINEN

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

Transkriptio:

1 Joogan opettaminen kaupunkien peruskouluissa Jennifer Cohen Harper (E-RYT, MA) Tiivistelmä: Joogan opettaminen lapsille on innostava mutta samalla haastava tehtävä erityisesti köyhien asuinalueiden kouluissa. Köyhyyden fyysisillä, psyykkisillä ja emotionaalisilla seuraamuksilla on vakavat vaikutukset lasten oppimistuloksiin. Joogan sisällyttäminen normaaliin koulunkäyntiin antaa valtaisat mahdollisuudet auttaa oppilaita suunnistamaan oppimista häiritsevien haasteiden kanssa. Tämä artikkeli auttaa opettajia ja terapeutteja ymmärtämään joogan ja tietoisuustaitojen tarjoamia kokemuksia kaupunkien peruskouluissa ja antaa erityistä tietoa keinoista varmistaa onnistunut ohjelma toteutettavaksi. Se sisältää myös esimerkkiluokkien kuvaukset, toimintaohjeet ja parhaat käytännöt opettajien ohjaukseen ja opetukseen. Johdanto Joogan opettaminen lapsille suo valtaisat mahdollisuudet antaa nuorille koululaisille merkittävät työkalut henkilökohtaiseen kasvuun ja oppimismenestykseen. Lasten kanssa työskentely on kiintoisa polku monelle joogan opettajalle; toimiessani tällaisen harjoitusohjelman johtajana, jonka avulla on tuotu jooga New York Cityn kouluihin ja kuntakeskuksiin, saan melkein päivittäin palautetta: puheluita ja sähköpostia joogan opettajilta, jotka haluavat kertoa toimintatavoista, jotka ovat muuttaneet heidän oman elämänsä. Joka tapauksessa, joogan opettaminen lapsille eroaa huomattavasti aikuisten opettamisesta. Olen nähnyt monien innostuneiden ja hyvää tarkoittavien joogan opettajien kohtaavan negatiivisia kokemuksia, erityisesti kaupunkilaiskouluissa, joissa liian isot luokat, haastava ympäristö ja lasten monenlaiset kohtaamattomat tarpeet, voivat pian johtaa turhautumiseen ja epäonnistumisen kokemukseen. Paikat, joissa joogan opettaminen on haastavinta, ovat samalla paikkoja, joissa lapset parhaiten omaksuvat ja eniten tarvitsevat joogaa. Nämä lapset ansaitsevat hyvin valmistautuneet opettajat. Niiden neljän vuoden aikana, jonka olen ollut Little Flover Yoga ohjelman johtajana, olen valmentanut ja tukenut opettajia monenlaisissa kokeiluissa kaupunkilaiskouluissa. Tämä työ on opettanut minulle paljon siitä, mitä ovat sopivat odotukset, miten löytää oikea opettaja kullekin luokalle ja mitä tarjota opettajille, jotta he onnistuisivat tehtävässään. Kokemukseni mukaan opettajat, jotka onnistuvat parhaiten kouluissa, eivät välttämättä ole kokeneimpia joogan opettajia. Parhaiten onnistuvat opettajat, jotka antavat oppilaiden kehitystarpeiden ohjata tunnin kulkua ja joilla on parhaat taidot ohjata luokkaa ja käsitellä haastavaa käyttäytymistä. Lasten joogan opettaminen voi olla inspiroivaa ja tyydyttävää, mutta jos ei ole valmistautunut, se voi olla ylivoimaista. Tässä artikkelissa toivon voivani antaa jooganopettajille, jotka tulevat opettamaan joogaa lapsille, ymmärrystä siihen, mitä luokkahuoneessa on odotettavissa ja kuinka saada haltuun tarpeelliset taidot onnistuakseen tässä tärkeässä tehtävässä, jonka kysyntä tulee lisääntymään.

2 Kaupunkilaisnuorten tarpeiden ymmärtäminen Ympäristön paine Monet kaupunkilaiskoulujen lapsista näyttävät päivittäin olevan tekemisissä stressin ja muiden sellaisten häiriötekijöiden kanssa, jotka tuovat esteitä heidän oppimisvalmiuksiin. Vähävaraiset ja vähemmistöön kuuluvat oppilaat asuvat todennäköisimmin alueilla, joissa on väkivaltaa. He asuvat yleensä ahtaissa ja huonokuntoisissa asunnoissa. Terveyshuolet ja itsetuhoisuuden riskit kuuluvat huolestuttavimpiin lasten ongelmiin, ja afroamerikkalaiset lapset ovat selvästi alttiimpia ahdistuneisuudelle kuin muun lapset. Lapset, jotka kohtaavat alituiseen köyhyyttä, kärsivät myös todennäköisemmin masennuksesta ja epäsosiaalisesta käytöksestä. Lapsuuden köyhyys vaikuttaa mielenterveyteen ajan saatossa. Kouluissa voidaan kuitenkin helpottaa lasten stressiä. Sen myötä, kun monissa kouluissa on siirrytty tulosvastuullisuuteen, koulunkäyntiin on sisällytetty enemmän kokeita ja arviointia. Tästä seuraa valtavia paineita erityisesti niille lapsille, joilla on vaikeuksia opintojen kanssa, sillä huonosta koulumenestyksestä voi koitua julmia seuraamuksia. Kaupunkilaiskouluissa keskitytään tyypillisesti kontrollointiin, usein aseistetut poliisit univormuissaan vartioivat jopa alempia luokkia. Tämä vahvistaa näkemystä, että lapset olisivat jatkuvasti pahalla tiellä. Kaikki nämä haasteet elämässään, koulutöihin keskittyminen voi vaatia hurjan paljon panostusta lapselta. On välttämätöntä huomioida oppilaiden yleinen hyvinvointi ja antaa heille ohjeita stressin hallintaan ja tunteiden käsittelyyn, jotta voimme odottaa heiltä koulutöihin keskittymistä. Fyysinen ja henkinen terveys Yhä useammat lapset ja nuoret ympäri maata, varsinkin vähemmistöyhteisöissä kärsivät stressin takia ylipainosta, sekä sairauksista kuten diabetes ja astma. Oli tähän syynä sitten ruokailutottumukset, ympäristötekijät tai henkilökohtaiset ja vanhempien valinnat, niin pienituloisten asuinalueilla lasten saama ravinto on usein huonoa ja harva saa tarpeeksi liikuntaa. Pienituloisten asuinalueiden lapset kohtaavat myös vaaroja elinympäristöissään. Ilmansaasteet ja passiivinen tupakointi, sekä altistuminen jyrsijöiden ja torakoiden ulosteille, voivat johtaa hengitysongelmiin. Astma on laajalti levinnyt sairaus erityisesti pienituloisten asuinalueilla. Lapsiastmaatikkojen jatkuva epämukava olo ja ahdistuneisuus ovat jo itsessään turhauttavia, mutta kohtaukset ovat myös pelottavia ja kivuliaita sekä johtavat poissaoloihin koulusta. Astmakohtaukset häiritsevät usein myös unta, mikä tekee seuraavana päivänä keskittymisen hankalaksi. Lapselta saatetaan myös kieltää normaali leikkiminen, joka on elintärkeää lapsen kehityksen kannalta. Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöt (ADD ja ADHD) ovat lisääntyviä ongelmia monilla lapsilla. Lääkkeiden käyttö lapsen käytöksen muuttamiseksi yleistyy samassa tahdissa kun ADD:n ja ADHD:n diagnosointi. Diagnoosien täsmällisyydestä ja lääkehoidon tarpeellisuudesta on väitelty ja joidenkin tutkimusten mukaan biologian ja opiskeluympäristön yhteisvaikutukset saavat aikaan ADHD-tyyppisen käytöksen. Perustava tosiasia on, että monilla lapsilla on vaikeuksia keskittyä ja ylläpitää itsehillintänsä. Miksi joogaa? Kaikki edellä mainitut kaupunkilaisnuorisoa koskevat sosiaaliset, fyysiset ja psyykkiset riskit, painottavat sellaisten kokemusten tärkeyttä, jotka tarjoavat tälle nuorisolle mahdollisuuden olla aktiivisia, vähentää stressiä ja oppia taitoja säädellä tunteita, oppia tarkkaavaisuutta, itsekontrollia sekä

3 sosiaalisia suhteita. Joogan käyttäminen psyykkisen ja fyysisen terveyden parantamiseen on dokumentoitu hyvin aikuisten parissa ja alustavat tutkimukset osoittavat, että jooga auttaa uhkaavaan liikalihavuuteen, astmaan, diabetekseen ja ADD/ADHD -oireisiin, jotka ovat jatkuvia vaikeuksia vähävaraisten ja vähemmistöön kuuluvien lasten parissa. Vaikka tieteellisiä tutkimuksia joogan vaikutuksista lapsiin on rajoitetusti, niin niissä, jotka on tehty, osoitetaan, että säännölliset joogaharjoitukset auttavat koululaisia parantamaan arvosanoja, käyttäytymistä koulussa, fyysistä terveyttä ja suhdetta itseen. Valitettavasti ohjelmia, joilla pyritään auttamaan nuorisoa kehittymään kokonaisvaltaisesti, haastaa nykyinen sivistyksellinen ja poliittinen tulosvastuu -ajattelu. Testitulokset supistavat määritelmää koulumenestyksestä ja voivat heikentää tämänkaltaisia panostuksia ja samaan aikaan tehdä niistä yhä tarpeellisempia. Korkeat odotukset ja kansainvälinen tilastovertailu ovat trendikkäitä termejä opetusalalla juuri nyt, mutta niitä käytetään kevyesti eikä erityisen järkevästi tai positiivisessa mielessä. Näiden käsitteiden käyttäminen edellyttää, että osaamme erottaa kansainvälisen tilastovertailun ja aidon uskon jokaisen lapsen mahdollisuuksiin pärjätä. Korkeat odotukset ovat epäasiallisia jos lapsilla ei ole resursseja tai tukea saavuttaa niitä. Jooga voi osaltaan tarjota näitä resursseja kun sitä opetetaan mielekkäällä tavalla ja lempeällä asenteella. Joogaa on helppo toteuttaa edullisesti ja pienessä tilassa. Suuren skaalan institutionaaliset muutokset opetuksessa edellyttävät suuria taloudellisia investointeja ja poliittisia päätöksiä. Niiden toteuttaminen kestää niin pitkään, ettei lapsilla ole enää aikaa niitä odottaa. Vaikka en suosittele joogaa opetuksen uudistusten tai yleisen terveydenhuollon aloitteiden vaihtoehtona, niin jooga on kuitenkin tehokas ja välittömästi saatavilla oleva harjoitus oppilaiden ja koko kouluyhteisön tueksi. Jooga ei ole pelkästään fyysistä toimintaa Kaikki lapset tarvitsevat fyysistä toimintaa, mutta monet urheilulajit ja pelit, joita lapset nykyään harrastavat, perustuvat kilpailuun. Jooga tarjoaa täysin erilaisen mallin. Oppilaat osallistuvat toimintaan, joka perustuu yhteistyöhön sekä itsensä harjoittamisen ja kehittämisen ideaan menestyksen indikoijana. Tämä malli sallii kaikille oppilaille oman tehokkuuden kehittämisen ja potentiaalinsa tiedostamisen ilman, että heitä vertailtaisiin ikätovereihin. Koulujooga edistää yhteisöllisyyden tunnetta ilman vastustajia ja vihollisia. Joogalla on myös ainutlaatuinen kyky yhdistää fyysisyys ja henkisyys. Joogaan perustuvilla harjoituksilla voi vähentää stressiä ja alakuloisuutta, edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä opettaa tunteiden hallintaa. Jooga antaa oppilaille perustaidot käsitellä tunteitaan auttaen välttämään vihaa ja stressiä. Joogaharjoitus kehittää myös keskittymiskykyä. Kehittynyt tunteiden hallinta ja keskittymiskyky parantavat oppilaan kykyä työskennellä itsenäisesti ja tehokkaasti, huolimatta ympäristön ja muiden ihmisten aiheuttamista häiriöistä. Oppilaiden fyysisen, henkisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin (jotka kaikki perustuvat heidän valmiuteensa oppia) lisäksi joogaharjoitukset voivat tarjota lapsille monia erilaisia keinoja oppia. Joogatunneilla oppiminen tapahtuu dynaamisessa, tukevassa ja rohkaisevassa ilmapiirissä, jossa oppilaita ei häiritse arvostelu ja epäonnistumisen pelko. Tietopuoliset taidot voidaan liittää hauskoihin aktiviteetteihin, musiikkiin, liikkeisiin tai kertomuksiin, jotka mahdollistavat kaikille oppilaille kokonaisvaltaisen oppimisen.

4 Halutaanko kaupunkilaiskouluissa joogaa? Tutkimustulokset kolmesta Harlemin alueen koulusta Vaikka kaupunkilaiskoulujen lapset hyötyvät joogasta monin tavoin, edellyttää se, että joogaohjelma hyväksytään niissä. Avainhenkilöitä ovat opettajat, vanhemmat ja koulun henkilökunta. Heidän tulisi tukea joogaohjelmia, jotta niistä tulisi pysyviä. Tämä voi olla vakava haaste, koska jooga ei ole osa yleistä kulttuuria köyhemmissä yhteisöissä ja siihen saatetaan suhtautua ennakkoluuloisesti. Vuoden 2007 alkupuolella tein pienen tutkimuksen yhdessä ohjelmaamme kuuluvassa koulussa Harlemissa, New Yorkissa. Jaoin kyselyjä oppilaille, opettajille ja vanhemmille kymmenen viikon joogaharjoittelun jälkeen. Tarkoituksena ei ollut mitata miten jooga on vaikuttanut lapsiin, vaan arvioida, miten hyväksytty ja tuettu ohjelma oli koulussa, jossa ei oltu koskaan harjoitettu joogaa. Vastaanotin kuusikymmentäneljä kyselyä oppilailta, seitsemän kyselyä opettajilta sekä neljätoista kyselyä vanhemmilta. Hyvin vähillä ennakkoluuloilla oppilaat pitivät joogatunneista. Opettajat ja vanhemmat puolestaan kokivat ne hyödyllisiksi. Opettajilla meni jonkin aikaa sopeutua joogaan ja minun tapaani pitää tunteja, mutta lapsilla ei. He pitivät joogatunneistaan. Oppilailta saamani positiivinen palaute oli liikuttavaa ja inspiroivaa. Opettajat, jotka olivat aluksi epäröineet ohjelman omaksumista, huomasivat että oppilaat pitivät ohjelmasta ja olivat yhteistyökykyisempiä ja iloisempianiinä päivinä, jolloin heillä oli joogatunti. Kesäkuussa 2010 toistin tämän pienen tutkimuksen kahdessa koulussamme, kun ne olivat vuoden ajan käyttäneet joogaohjelmaa esikoululaisista kolmasluokkalaisiin. Tällä kertaa vastaanotin yhdeksänkymmentäneljä kyselyä tois- ja kolmasluokkalaisilta. Vastaukset olivat tälläkin kertaa erittäin positiivisia (katso kommentteja Taulukko 1:stä). Vaikka en voi sanoa, että jokainen yhteisö olisi kiinnostunut joogasta, niin kokemukseni Little Flower ohjelman parissa osoittavat, että monet yhteisöt omaksuvat joogan, jos vain saavat siihen mahdollisuuden. Ohjelmiamme käytetään kaikissa New Yorkin viidessä kunnallishallinnollisessa kaupunginosassa, sekä joillakin kaupungin historiallisesti haastavimmilla alueilla, kuten Keski- ja Itä-Harlem, Bushwick ja Etelä-Bronx. Joogalla on paljon tarjottavaa ihmisille elämän eri tilanteissa. Kokemukseni mukaan selkeästi ja avoimesti esiteltynä opettajat ja vanhemmat ottavat joogan hyvin vastaan osaksi lastensa elämää. Millaisia lasten joogatunnit ovat? Lasten joogatunnit toimivat parhaiten kun ne ovat dynaamisia ja harjoitusta tutkivia ja kun lapsilla on aikaa kokea ja käyttää mielikuvitusta. Useinkaan tämä ei juuri näytä aikuisten ja opettajien tyypilliseltä mielikuvalta joogatunnista. Tämä osio kuvailee tyypillisen Little Flower joogatunnin havainnollistaakseen lasten joogan monia mahdollisuuksia. Liitteet 1-3 sisältävät yksityiskohtaisia ohjeita tiettyihin aktiviteetteihin yhteistyö- ja keskittymiskyvyn kehittämiseksi sekä stressin vähentämiseksi. Rutiinien ja luovuuden tasapaino Little Flower -ohjelmassa suurin osa koulussa käytettävistä ohjelmista kestää 45 minuuttia kerrallaan ja ne ovat vähintään kerran viikossa. Ryhmän koko vaihtelee noin kymmenestä kahteenkymmeneen oppilasta. Suurin osa tunneista pidetään luokkahuoneissa, joista pulpetit ja tuolit on siirretty syrjään. Jos katsoisit ikkunan läpi Little Flover -joogatuntia, näkisit oppilaita joogamatoillaan tai

5 liikkumassa ympäri luokkaa. Lapset saattavat tehdä ryhmätehtäviä tai pohdiskella itsekseen. Huomion keskipisteenä saattaa olla opettaja tai sitten hän jakaa huomion jonkun oppilaan kanssa. Huoneessa voi olla hiljaista tai hyvin meluista. Vaikka Little Flower ohjelmat on suunniteltu kunnioittaen jokaisen koulun tarpeita, ne kaikki sisältävät temaattisen oppitunnin suunnittelua, korostavat moninaisia aistillisia kokemuksia ja sisältävät savasanan (loppurentoutumisen). Monet käyttävät lauluja, tarinoita, taidetta ja lehtiä. Pyrimme myös saavuttamaan tasapainon toistamisen (joka syventää ymmärrystä ja antaa lapsille onnistumisen kokemuksia) ja uusien aktiviteettien (jotka ovat innostavia ja venyttävät lasten käsityksiä siitä, mikä on mahdollista) välillä jokaisella tapaamisella. Kun lapset saapuvat tilaan, joogamatot on asetettu ympyrään, jos mahdollista. Oppilaat aloittavat tunnin matoillaan avausrituaalilla, joka pysyy aina samana ja yleensä sisältää jonkinlaista omlaulua. Monet opettajat odottavat luokassa syntyvän ongelmia esiteltäessä om-laulua, mutta en ole törmännyt minkäänlaisiin negatiivisiin kokemuksiin, joita monet tuntuvat ennakoivan. Kun sen idea esitellään selkeästi, ei koulun henkilökunnalla ole ollut ongelmaa asian kanssa. Laulaminen tunnin alussa tuo ryhmän yhteen ja luo selkeän muutoksen. Om-laulun jälkeen useimmat tunnit jatkuvat auringontervehdyksillä, joista on tehty lapsiystävällisemmät muuttamalla se aurinkotanssiksi. Aurinkotanssin toistaminen jokaisella tunnilla (lasten laulaman laulun säestämänä) on helppo tapa opettaa heille joogasarja, jonka he muistavat ja voivat tehdä milloin vain. Taulukko 1: Lasten kyselytutkimuksen tulokset: 2010 Promise Academy tutkinto Tutkimuksen pääkohdat: 83 oppilasta 94:stä pisteyttivät joogan 5 asteikolla 1-5 (1 vihaan, 5 pidän). 70 oppilasta 94:stä ilmoitti harrastavansa joogaa kotona tai koulussa itsekseen. 86 oppilasta 94:stä suosittelisi joogaa ystävälleen. (Yksi oppilas vastasi, ettei suosittelisi joogaa ystävälleen jotta saisi pitää sen kokonaan itsellään.) 86 oppilasta 94:stä vastasi että haluaisi joogata useammin. (Yksi oppilaista toivoi että hänen koulussaan voitaisiin joogata 12 kertaa viikossa. Moni oppilaista haluaisi joogata joka päivä koulussa.) Tyypillisiä vastauksia avoimiin kysymyksiin: Joogatunnin jälkeen tunnen oloni Iloiseksi ja riemukkaaksi Hyvinvoivaksi ja virkistyneeksi Rauhalliseksi ja tunnen itseni hyvävointiseksi Itseni kaltaiseksi Haluaisin joogata lisää Energisemmäksi Vahvaksi Rentoutuneeksi Superhyväksi ja rentoutuneeksi Rauhanomaiseksi Energiseksi Iloiseksi, rakastan joogaa Iloiseksi ja kuin uudeksi ihmiseksi

6 Mistä asioista pidät joogatunnilla? Kun oikeasti käytämme mielikuvitustamme Tykkään rentouttaa aivojani Yhdessä harjoittelusta Hauskoista peleistä joita pelaamme Tykkään tulla notkeammaksi Rentoutuksesta tunnin päätteeksi Rentoutumisesta Pidän meditaatiosta Pidän venyttelystä Kaikki, mitä teemme joogatunnilla on hauskaa Uskotko, että jooga vaikuttaa elämääsi kotona tai koulussa? Jos, niin miten? Kyllä, koska oloni vain on rauhallisempi. Kyllä, koska jooga auttaa minua pääsemään eroon vihasta. Se auttaa rauhoittamaan kehon ja mielen sekä vähentämään stressiä. Kyllä, kun joogan opettaja kävelee luokkaan sanon vain Jes! Kyllä, se pitää minut vahvana. Voisin joogata kaikkialla elämässäni, koska sitä on hauska tehdä kavereiden kanssa. Kyllä, koska se tekee käytöksestäni parempaa sekä kotona että koulussa. Kyllä, jooga on paras oppiaine koskaan! Kyllä, koska minusta voi tulla akrobaatti isona sillä minusta tulee notkea. Se rauhoittaa minut kun olen vihainen. Kyllä, koska se antaa minulle energiaa. Kyllä, se vaikuttaa joogan kolmella askeleella; venyttelyllä, rentoutumisella ja meditaatiolla. Uskon, että se on terveellistä ja pidän siitä. Kyllä se vaikuttaa, koska opimme uusia asioita. Kyllä se auttaa sekä koulussa että kotona, koska se auttaa minua keskittymään. Teematunnin suunnitelmat Suurimman osan tunnista oppilaat tekevät asanaa (asentoja), mutta se miten asana esitellään, riippuu siitä millaiset ovat tunnin suuremmat suunnitelmat. Oppilaat voivat viettää tunnin etsiskelemällä jooga-asentoja, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä voimakkaiksi. He saattavat keksiä tarinan, jossa on paljon eläimiä ja luonnon elementtejä ja lopuksi ilmentää tarinaansa jooga-asennoissa. He saattavat tehdä ryhmä- tai pariasentoja kehittääkseen vuorovaikutustaan ja ryhmähenkeään. Riippumatta tunnin teemasta tai harjoitelluista asennoista, tunnilla on myös aikaa esittää kysymyksiä ja kertoa, miltä jooga-asennot ovat tuntuneet. Pranayama (hengitys) harjoitukset kuuluvat tähän tunnin vaiheeseen, ja vaikka on monia luovia tapoja opettaa lapsille hengitystekniikkaa, niin meidän päätavoitteemme on yleensä vain edistää ala-asteikäisten syvää vatsa hengitystä. Tämä osa tunnista sisältää usein myös joogapelin. Pelit ovat usein muunneltuja versioita lapsille jo ennestään tutuista peleistä, mutta ne eivät ole kilpailuhenkisiä ja ne seuraavat joogan periaatteita. Joogapelit ovat viehättävä ja hauska tapa opettaa lapsia tekemään yhteistyötä ja tukemaan toisiaan vastavuoroisesti. Tarkemmin joogapeleistä katso liite. Lopuksi jokainen Little Flower -tunti päättyy rentoutumiseen savasanassa. Tämä rentoutuminen on hyvin merkittävä osa ohjelmaamme. Suurin osa oppilaista tarvitsee viikon tai kaksi ymmärtääkseen rentoutumisen idean ilman, että on tarkoitus mennä nukkumaan, mutta sisäistettyään asian he pyytävät sitä usein. Lasten rentoutumiseen saatetaan liittää ohjattua mielikuvaharjoittelua tai pehmeää

7 musiikkia. Joskus luemme inspiroivia satuja ryhmälle tässä vaiheessa tuntia. Isompien lasten annamme olla pitempiä aikoja hiljaa. Kun lapset lempeästi herättelevät kehonsa rentoutuksesta, he lopettavat tunnin sanomalla Namaste toisilleen ja sitten äidinkielellään Valo sisälläni kumartaa valoa sisälläsi. Opetukselle otollisiin hetkiin tarttuminen Meidän opettajiamme kannustetaan pysymään valppaina opettamisen kannalta otollisille hetkille, joita jooga luo. Riippuen ryhmästä ja oppilaiden iästä, tämä saattaa tarkoittaa kysymistä millä kirjaimella kissa asento alkaa tai mitkä muut asennot rimmaavat kissan kanssa. Se saattaa tarkoittaa keskustelua siitä, miten siemenestä kasvaa puu tai kysymyksiä kuten Jos pysymme soturiasennossa viiden hengityksen ajan molemmin puolin, niin kuinka kauan yhteensä olemme asennossa pysyneet? Mitä enemmän olemme yhteistyössä koulujemme opettajien kanssa, sitä tehokkaampaa tällainen joogatuntiin yhdistetty oppiminen voi olla. Olemme huomanneet, että monet oppilaistamme, joilla on vaikeuksia opiskella perinteisessä ympäristössä, hyötyvät kirjallisuuden, matematiikan ja luonnontieteiden lähestymisestä uusilla tavoilla, tilassa jossa he tuntevat itsensä jo valmiiksi itsevarmoiksi ja kyvykkäiksi onnistumaan. Meneekö jokainen tunti oikeasti näin? Vaikka suunnittelisit joogatunnin kuinka hyvin, jotain odottamatonta tapahtuu. Paikkojen ja oppilaiden vaihdokset ovat yleisiä. Matot voivat kadota, tunnit voidaan perua ilman varoitusta, paloharjoituksia tehdään ja samalla kun yrität selviytyä kaikesta tästä, tulee sinun esiintyä joogan esikuvana lapsille. Me opetamme Little Flower -opettajille, että paikalle on saavuttava ajoissa ja koulun tapahtumiin on sopeuduttava. Joogaharjoitukset kaupunkilaiskouluissa ovat kuin meditaatioharjoituksia. Voit nauttia riemukkaista hetkistä oppilaittesi kanssa ja antaa haastavampien hetkien lipua ohi ilman, että ne vaikuttaisivat optimismiisi tai määrätietoisuuteesi. Anna asioiden tulla ja mennä, ja keskitä energiasi päätehtävään, joka on antaa oppilaiden leikkiä, hengittää, oppia ja levätä kannustavassa ja huolehtivassa ilmapiirissä, jossa he voivat tuntea olonsa täysin turvalliseksi. Vaikka mielenkiintoisen opintosuunnitelman luominen pitää monet lapset kiinnostuneina ja keskittyneinä, on aina myös oppilaita joilla on käyttäytymisongelmia. Yleisiä syitä lapsen huonoon käytökseen ovat tylsyys, tyydyttämättömät tarpeet (sairaus, väsymys, nälkä), tyydyttymättömät emotionaaliset tarpeet (huomion tarve, kunnioitus, ohjeistus), pelko joutua ylikontrolloiduksi, epäselväksi jäänyt tehtävä tai epäasiallinen tai häiritsevä ympäristö. Kaupunkilaiskouluissa monet näistä tekijöistä vallitsevat koko ajan. On tärkeää muistaa, että lapsen negatiivinen käytös merkitsee tyydyttämätöntä tarvetta etkä voi odottaa lapsen muuttavan käytöstään ilman, että itse tarjoat vaihtoehtoista tapaa kohdata tarpeet. Negatiivisen käytöksen kohtaaminen suuressa ryhmässä voi olla ylivoimaista ja kokemukseni mukaan moni joogaopettaja, joka on lopettanut lasten opettamisen, on lopettanut lasten opettamisen juuri sen vuoksi, että hän on kokenut menettäneensä ryhmänsä hallinnan. Kun opettelet luokkahuoneen ja käytöksen hallintatekniikoita, jotka kutsuvat oppilaat tekemään yhteistyötä ja antaa heille mahdollisuuksia tehdä valintoja, seuraa siitä, että sinä säilytät ryhmäsi järjestyksen ilman, että tukahdutat oppilaiden luontaisen innokkuuden. Seuraavaksi esitellään strategioita, joilla ryhmän järjestys pysyy yllä ystävällisin ja tehokkain keinoin.

8 Luokan hallinta ja vuorovaikutustaidot Luokan hallinta ja vuorovaikutustaidot ovat elintärkeitä luotaessa suotuisaa ilmapiiriä produktiivisuudelle, oppimiselle ja yhteistyölle. Lasten turhautuneisuus tai vihan tunteet voivat muuttaa heidän vuorovaikutuksensa luonnetta toisten kanssa. Mutta kun lapset ovat iloisia ja tuntevat itsensä kunnioitetuiksi ja ymmärretyksi, ovat he parhaimmillaan ja edistävät ryhmän myönteistä toimintaa. Luokan hallinnan ja kurinpidon opettelu auttaa välttämään opettajien tekemiä yleisimpiä virheitä kuten ylikuumentaa tilanteita, joissa lapset ovat jo valmiiksi ärtyneitä tai hyljeksiä lapsia, jotka kokevat jo muutenkin negatiivisia tunteita ja sotkuisia valtaongelmia oppilaiden keskuudessa. Kun olemme tekemisissä haastavien lasten ja tilanteiden kanssa, reaktiomme perustuvat yleensä oman lapsuutemme kokemuksiin, siihen miten itsellemme tuolloin puhuttiin. On myös yleistä, että opettaja kiintyy käsillä olevassa tilanteessa tai toimii tunteidensa pohjalta sen sijaan, että toimisi tietoisesti järkevällä ja taidokkaalla tavalla. On tärkeää tunnistaa omat reagointitavat, jotta pystyy estämään itseään sortumaan niihin. Pätevänä opettajana oleminen edellyttää kykyä ylläpitää oma mielen tasapainoa myös kaoottisessa ympäristössä. Toinen haaste on, että kaupunkilaiskoulut toimivat usein kontrollikulttuurin alaisina. Muiden opettajien käyttämät rangaistusmenetelmät voivat olla haitallisia ilmapiirille, jota yrität luoda. Useammin kuin kerran on sattunut niin, että joku koulun henkilökuntaan kuuluva tulee huutamaan lapselle samalla kun itse opetan tai heittää häiritseväksi tulkitsemansa lapsen ulos luokasta ja jopa kritisoi lapsen ponnistuksia koko luokan kuullen. Kaikki nämä asiat vahingoittavat haurasta turvallisuuden ja vapauden tunnelmaa, jota joogalla yritetään luoda. Tämän huolenaiheen ymmärtäminen ja haltuun ottaminen edellyttää luovia kommunikaation ja diplomatian taitoja. Jos tässä asiassa epäonnistuu, on sillä suuri vaikutus oppilaitten innostuneisuuteen. Koulutusta ja workshoppeja, jotka auttavat kehittämään näitä taitoja, on tarjolla ja lisäksi on tarjolla laaja valikoima aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta. Yllä mainituista ehdotuksista on kuitenkin hyvä aloittaa. Kyseiset taidot ja toimintasuunnitelmat ovat tärkeitä niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvoinnille ja onnistumiselle luokkahuoneessa. Tunnista omat tarpeesi ja erota ne käsillä olevasta tilanteesta Kun tarkastelemme kurinpitoa omien tarpeidemme tyydyttämisen näkökulmasta (hiljaisuus, rauhallisuus, katsekontakti tai jopa oma tarpeemme olla hallinnassa) menetämme usein käsityksemme suuremmista tavoitteistamme. Uhraamme lapsen itsetunnon tyydyttääksemme omaa tarvettamme tulla kuulluiksi. Suljemme lapsen ulkopuolelle tyydyttääksemme oman tarpeemme hiljaisuuteen. On tärkeää kysyä itseltään; yritänkö rajoittaa käytöstä määrätäkseni heitä velvollisuuden vuoksi vai yritänkö opettaa lapsia näkemään asiat seurauksineen ja tekemään hyviä valintoja? Mieti kaikissa tilanteissa mitkä tarpeet ovat omiasi ja mitkä lapsen. On tärkeää, että tyydytät omat tarpeesi, mutta ei koskaan lapsen tarpeiden kustannuksella ennen lapsen tarpeita. Saatat myös huomata, että asialla jota pidit tärkeänä, ei olekaan mitään tekemistä suurempien tavoitteidesi kanssa. Esimerkiksi, opettajat ajattelevat usein, että lasten on oltava rauhallisia ja paikallaan pystyäkseen kuuntelemaan, mutta monien lasten on saatava liikuttaa kehoaan pystyäkseen sisäistämään opetettavaa. Kun pyydät lasta muuttamaan käytöstään, mieti ensin onko muutos oikeasti tarpeellista lapsen tai lasten vuoksi vai saisiko se vain sinut tuntemaan olosi mukavammaksi.

9 Hyväksy tunteet Tämä on ehkä tärkein ja haastavin askel saadaksesi muutettua ryhmän dynamiikkaa. Jos oppilaasi kokevat, ettei heitä ymmärretä, kunnioiteta tai arvosteta, ei heillä ole motivaatiota yhteistyölle. Jos ihmisen tunteita väheksytään, he eivät pääse eroon tunteen ohjailemasta reaktiostaan tilanteeseen eivätkä löydä siihen ratkaisua Hyväksymällä lasten (tai aikuisten) tunteet, he (ja sinä) voivat edetä seuraavalle tasolle pohdittaessa, kuinka voidaan tyydyttää heidän tarpeensa mieluummin positiivisella kuin negatiivisella toiminnalla. Osoittaaksesi hyväksynnän tunteille, voit: Pukea heidän tunteensa sanoiksi tai antaa tunteelle nimi. ( Näen että olet hyvin turhautunut tästä tilanteesta. ) Tämä rohkaisee avautumaan asioista edelleen. Kuuntele tarkkaavaisesti ja aktiivisesti. ( Eli kuulemani mukaan Onko asia näin? ) Tämä osoittaa opiskelijalle, että ymmärrät (tai haluat ymmärtää) hänen tunteensa ja olet apuna. Vastaa opiskelijalle mieluummin huolehtivasti kuin neuvoen tai kritisoiden. On tärkeää ymmärtää, että voit hyväksyä tunteet ja silti muuttaa negatiivisen käytöksen. Jos oppilas esimerkiksi hyppii tuolilla, tavallinen reaktio tilanteeseen voisi olla LOPETA TUO! Hallitse itsesi! tai Satutat vielä jotakuta! Tehokkaampi keino, joka on positiivinen mutta silti uudelleenohjaa oppilaan käytöksen voisi olla Olet todella hyvä hyppimään. Sinulla on pakko olla todella vahvat jalat. Lyön vaikka vetoa, että voit tehdä paljon sammakkohyppyjä. Haluatko kokeilla? Kannustava yhteistyö ja yhteinen ongelmanratkaisu Luokan hallinnan päämäärän tulisi aina olla oppilaiden tukeminen ja rohkaiseminen, jotta he kykenisivät tekemään rakentavia valintoja, auttaa heitä kehittämään tunnetta sisäisestä itsekurista, joka ei motivoidu ulkoisesta rangaistuksesta ja kannustaa oppilaat yhteistyöhön niin, että oppiminen saadaan maksimoitua. Me usein tahtomattamme saamme oppilaat tuntemaan itsensä pelokkaiksi, tyhmiksi, väärin ymmärretyiksi tai huonoiksi tilanteissa, joissa he eivät käyttäydy odotustemme mukaisesti. Tällainen katkaisee yhteyden ja luo tilanteen, jossa edes oikean asian tekeminen ei tunnu hyvältä. Pyrimme kehittämään tilanteita, joissa huonosti käyttäytyvät lapset voisivat kokea, että he voivat palata käsillä olevaan tilanteeseen täysivaltaisina yhteisön jäseninä eikä syrjäytettynä. Tässä muutamia asioita, jotka voit ottaa huomioon: Kuvaile ongelmallinen tilanne. ( Kuulen vastaukset, mutta en näe viittaavia käsiä ) Jaa informaatiota ( Likaisilla joogamatoilla ei ole mukava istua ) Tarjoa mahdollisuuksia, älä uhkia. (Mikä olisi sinulle helpointa? Istua yhdessä kuitenkin keskittyen opetukseen tai vaihtaa paikkaa, niin ettei tule houkutusta jutella? Keskustele siitä kaikkien kanssa ja kerro minulle, mitä päätit. ) Kerro omista tuntemuksistasi. Monilla lapsilla ja aikuisilla on suuri tarve itsenäisyyteen ja itseohjautuvuuteen. Jos ei tiedosta tätä, seuraa siitä valtataistelu, jossa ei ole voittajaa. Meidän tulee valita sanamme huolella, jotta lapsi voi tehdä valinnan ryhtyä yhteistyöhön hyvillä mielin. Lopullisen päämäärän tulisi aina olla se, että saa lapset hyvillä mielin ja ylpeänä itsestään tekemään oikeat asiat. Jos painostaa jo valmiiksi vihaisia ja puolustuskannalla olevia lapsia tekemään oikeita asioita, on siitä seurauksena se, että he assosioivat nämä tunteet käsillä oleviin asioihin, mikä on mahdollisimman kielteistä. Tämän sijaan pyrimme mahdollistamaan sen, että lapset oivaltaisivat omat kykynsä tehdä hyviä päätöksiä ja toimisivat sen pohjalta.

10 Lasten kanssa työskentely on haastavaa, mutta tulisi ymmärtää, että heidän käytös on normaalia ja aivan luonnollista, ja tulee varoa, ettei anna sen hätkähdyttää henkilökohtaisella tasolla. Voit vaikka vitsailla omalla kustannuksellasi ja hauskuttaa näin oppilaita! Yhdistä jooga heidän elämään, kohtele heitä arvokkaasti ja hallitse omat tunteesi, näin saat oppilaittesi huomion ja voit todella palvella heitä. Näin luot edellytykset onnistumiselle Opettajan ohjaus On paljon asioita, joilla voit helpottaa ensimmäistä opetuskertaasi koulussa ja tehdä kokemuksestasi positiivisemman. Aivan ensimmäinen asia on varmistaa, että sinut on koulutettu ohjaamaan erityisesti lapsia. Opetusmetodit ovat täysin erilaisia aikuisten opetuksessa. Harva opettaja pystyy luovuudellaan muuntamaan harjoituksen lapsille sopivaksi, joten tämä on vaikea tehtävä, jossa tapahtuu virheitä, etkä varmasti halua oppilaidesi kärsivän niistä. Sinun pitäisi mahdollistaa oppilaillesi paras mahdollinen kokemus harjoituksesta, sillä tämä saattaa olla heidän ainoa mahdollisuus ottaa osaa tämän tapaiseen ohjelmaan. Valitessasi koulutusta tähän työhön, varmista että löydät ohjelman, joka tarjoaa sekä laajan valikoiman joogaharjoituksia että perustiedot nuorten kehityksestä. Tämä auttaa sinua ymmärtämään oppilaitasi, muodostamaan asiallisia odotuksia ja suunnittelemaan tunteja, jotka ovat viehättäviä ja merkityksellisiä oppilaille. Lasten kehitystasojen ymmärtäminen myös mahdollistaa sen, että oppilaat saavat onnistuneen joogakokemuksen, eikä siitä tule pettymys. Tunne omat vahvuutesi ja rajasi Kun koet olevasi valmis lasten joogaryhmien opettamiseen, on olennaista arvioida oma sopivuutesi eri ikäisille oppilaille ja ympäristöille. Läpikotainen nuorten kehityksen ymmärtäminen auttaa sinua, kuten myös jokainen mahdollinen kouluvierailu ennen varsinaisen opetuksesi alkamista. Ideaalitapauksessa koulutuksesi sisältää jakson, jonka aikana voit tarkastella ja avustaa oppilaita joogatunneilla, jotka ovat samankaltaisissa ympäristöissä, missä toivot opettavasi joogaa. Yksikään opettaja ei ole täydellinen kaikille opetusryhmälle. Arvioi omia vahvuuksia ja yritä soveltaa niitä opetusryhmäsi tarpeiden mukaan. Ole realistinen omien rajojesi ja tunteidesi laukeamisen suhteen, jottet lannistu ja päädy asettamaan omat tarpeesi oppilaittesi edelle. Harjoittele kuvittelemalla tilanteita, joita saattaa opetuksen aikana tulla esiin, ja mieti millaisia tunteita tilanteet sinussa herättävät. Käy mielessäsi läpi eri vaihtoehtoja ja valmistaudu haasteisiin ennen kuin kohtaat ne. Näin sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet hoitaa haastavat tilanteen järkevästi. Joogatuntien valmistelu Kun olet päättänyt ohjata joogakurssin, on aika tehdä opetus- ja tuntisuunnitelmat. Lasten joogatuntien suunnittelu saattaa tuntua turhalta; tunnit eivät koskaan etene tarkalleen niin kuin on suunniteltu. On tärkeää reagoida oppilaiden tarpeisiin ja mukautua luokan ilmapiiriin, on myös hyödyllistä miettiä, mitkä tehtävät sopivat yhteen ja miten ottaa esille erilaisia puheenaiheita. Kun kulutat hieman aikaa tuntisuunnitelmien kehittelyyn, sinusta tulee tiedostavampi opettaja. Asioiden jakaminen aihepiireihin tekee oppilaista keskittyneempiä ja kurssista hyödyllisemmän. Silloin opetus on keskittynyttä ja jokainen oppitunti rakennetaan edellisellä kerralla opitun pohjalta. Suunnittelun ja luovuuden tasapainon saavuttaminen kursseillasi vaatii harjoittelua ja edellyttää, että olet läsnä tilan-