Kesätulokset Odilampi Talvitulokset Kesätulokset Siikajärvi Talvitulokset...

SISÄLTÖ 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS... 1 2. VUODEN 214 SÄÄOLOT... 4 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 5 3.1 Bodominjärvi... 5 3.1.1. Talvitulokset... 6 3.1.2. Kesätulokset... 8 3.1.3. Pitkän aikavälin kehitys...11 3.2 Lippajärvi...12 3.2.1. Talvitulokset...13 3.2.2. Kesätulokset...14 3.2.3. Pitkän aikavälin kehitys...17 3.3 Espoon Pitkäjärvi...19 3.3.1. Talvitulokset...19 3.3.2. Kesätulokset...2 3.3.3. Pitkän aikavälin kehitys...23 3.4 Luukinjärvi...25 3.4.1. Talvitulokset...25 3.4.2. Kesätulokset...28 3.4.3. Pitkän aikavälin kehitys...29 3.5 Kalajärvi...3 3.5.1. Talvitulokset...31 3.5.2. Kesätulokset...31 3.5.3. Pitkän aikavälin kehitys...33 3.6 Matalajärvi...34 3.6.1. Talvitulokset...35 3.6.2. Kesätulokset...35 3.7 Hannusjärvi...36 3.7.1. Talvitulokset...37 3.7.2. Kesätulokset...37 3.7.3. Pitkän aikavälin kehitys...38 3.8 Myllyjärvi, Lahnus...4 3.8.1. Talvitulokset...4

3.8.2. Kesätulokset... 4 3.9 Odilampi... 41 3.9.1. Talvitulokset... 41 3.9.2. Kesätulokset... 41 3.1 Siikajärvi... 42 3.1.1. Talvitulokset... 43 3.1.2. Kesätulokset... 43 4. JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 44 4.1 Matalajärveen laskevat ojat... 44 4.1.1. Gussängsbäcken (oja 9)... 45 4.1.2. Kulloonsillanoja (oja 1)... 45 4.1.3. Kättbäcken (oja 11)... 45 4.1.4. Ravinnevalumat Matalajärveen... 46 4.2 Espoonjoen alue... 47 4.2.1. Glimsån (joki 3)... 47 4.2.2. Glomsån (joki 4)... 47 4.2.3. Espoonjoen alajuoksu (joki 1)... 47 4.2.4. Mustalahdenoja (joki 2)... 48 4.3 Gumbölenjoki ja Mankinjoki (joet 6 ja 7)... 5 4.4 Monikonpuro ja Finnoonpuro (ojat 5 ja 8)... 52 5. YHTEENVETO... 56 5.1 Järvitarkkailu... 56 5.1.1. Happitilanteet... 56 5.1.2. Fosforipitoisuudet... 56 5.1.3. Typpipitoisuudet... 57 5.1.4. Klorofyllipitoisuus/rehevyys... 58 5.1.5. Kasviplanktonbiomassa ja lajisto... 59 5.1.6. Muu veden laatu... 6 5.2 Jokitarkkailu... 6 5.2.1. Happitilanteet... 6 5.2.2. Veden samentuneisuus... 61 5.2.3. Sähkönjohtavuus... 61 5.2.4. Humusleima... 62 5.2.5. Typpiyhdisteet... 63 5.2.6. Fosforipitoisuudet... 64 5.2.7. Hygieeninen veden laatu... 65

Vesiosasto/HA&RO 26.11.214 Kirjenumero 914/14 Espoon kaupungin ympäristökeskus PL 44 27 Espoon kaupunki ESPOON JÄRVIEN JA JOKIVESIEN TUTKIMUSTU- LOKSET VUODELTA 214/LOPPURAPORTTI 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteutti vuonna 214 Espoon vesistötarkkailun Espoon kaupungin ympäristökeskuksen laatiman tutkimusohjelman mukaisesti. Ohjelmaan kuului kymmenen järveä, Espoonlahti, kolme Matalajärveen laskevaa puroa sekä kahdeksan muuta virtavesihavaintopaikkaa. Tihennetyn seurannan piiriin kuuluivat seuraavat järvet: Bodominjärvi Lippajärvi Espoon Pitkäjärvi Luukinjärvi Kalajärvi Happinäytteet otettiin kuukausittain tammikuusta maaliskuulle. Kesäaikana veden laatua ja rehevyyttä seurattiin kuukausittain kesäkuusta elokuulle. Heinäkuussa otettiin myös kasviplanktonnäytteet. Luukinjärvellä oli tehostettu happiseuranta ilmastuksen vaikutusten selvittämiseksi. Maaliskuussa ja heinäkuun lopulla (heinä-elokuussa otettiin myös kasviplanktonnäyte) tutkittiin lisäksi seuraavat järvet: Matalajärvi Hannusjärvi Myllyjärvi (Lahnus) Odilampi Siikajärvi Järvien tutkimustulokset on esitetty raportin liitteenä (liite 1). Liitteenä ovat myös ojavesien tulokset (liite 2), jotka käsitellään järvilausuntojen jälkeen. Tutkimusten havaintopaikat on esitetty kuvissa 1.1 ja 1.2.. Tutkimuksista on vastannut Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Vesinäytteet ottivat sertifioidut näytteenottajat Jyrki Ikävalko ja Mikko lauttajärvi. Määritykset on tehty vesiensuojeluyhdistyksen laboratoriossa, joka on Finas-akkreditoitu testauslaboratorio T 64 (SFS-EN ISO/IEC 1725, www.finas.fi). Kasviplanktonnäytteet analysoi Sanna Kankainen (Tmi Sanna Kankainen). Määritysmenetelmä perustui Utermöhlin (1958), eurooppalaisen standardin (SFS-EN 1524), pohjoismais- www.kvvy.fi etunimi.sukunimi@kvvy.fi ( 3 ) 2461 111 PL 265, 3311 Tampere

2 ten suositusten (Blomqvist & Herlizt 1998 ja Olrik ym. 1998) ja Suomen ympäristökeskuksen (Lepistö 26) kuvaamille menetelmille. Espoon vesistöjen aiempien vuosien vedenlaatutiedot koottiin pääasiassa ympäristöhallinnon Oivarekisteriin kuuluvasta Hertta -tietokannasta sekä edellisistä vuosiraporteista. Järvien ja jokivesistöjen yleiskuvaukset ja perustiedot on poimittu vuoden 211 yhteenvedosta (Helsingin kaupungin ympäristökeskus/tilaustutkimus 211) sekä Hertta-tietokannasta. Myllyjärvi Hannusjärvi Kuva 1.1. Järvihavaintopaikat 214.

3 9 1. 11 4. 3. 5. 6. 7. 1 2. 8 Kuva 1.2. Jokihavaintopaikat. Jokihavaintopaikat olivat seuraavat: 1. Espoojoki 2. Mustalahdenoja 3. Glimsån 4. Glomsån 5. Monikonpuro 6. Gumbölenjoki 7. Mankinjoki 8. Finnåbäcken 9. Gussängsbäcken 1. Kullonsillanoja 11. Kättbäcken

4 2. VUODEN 214 SÄÄOLOT Vuoden 213 loppupuoli oli runsassateinen ja virtaamat lähentelivät vuodenvaihteessa tulvalukemia. Myös järvien pinnat kohosivat ja olivat poikkeuksellisen korkeat vuodenvaihteessa. Pienet järvet saivat jääkannen joulukuun alussa. Koska säätyyppi oli erittäin lauha, monet järvet sulivat uudelleen ennen vuodenvaihdetta. Isot selät lainehtivat vapaana vielä tammikuun alkupuolella. Virtaamat olivat lisäksi poikkeuksellisen suuria, joten talvikausi ei muodostunut happitilanteen kannalta kovin vaikeaksi. Toisaalta hajakuormitus lisääntyi selvästi normaaliin verrattuna, ja peltoalueiden läpi virtaavat ojat ja joet olivat voimakkaasti samentuneita. Talvi oli kokonaisuutenakin leuto, joten lumipeitettä ei juuri jään päällä ollut. Näin ollen valo pääsi jäänalaiseen veteen läpi talven ja saattoi pitää levätuotantoa yllä myös jään alla. Tällä on vaikutuksensa happipitoisuuteen, koska perustuotannossa vapautuva happi kertyy jäänalaiseen veteen ja kohottaa happipitoisuuksia. Koska lumipeite oli talvella ohut, ei sulamisvaiheessa todettu tulvimista. Kaiken kaikkiaan kevätvalumat jäivät Etelä-Suomessa pieniksi ja hajakuormitus sitä myötä vähäiseksi. Normaalia ohuemmat jäät lähtivät jo ennen huhtikuun puoliväliä eli pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Huhtikuun lopulla sää oli lämmin, mutta viileni toukokuussa yöpakkasten jatkuessa. Lämpötilakerrosteisuuden muodostuminen siirtyi siten myöhemmäksi ja kevätkierto jatkui pitkään, jolloin alusvesi tuulettui ja hapettui hyvin. Lämmin sää alkoi vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Kesäkuu alkoi helteisenä, mutta kuukauden loppupuoli oli poikkeuksellisen kolea. Pintavedet olivat lämmenneet kesäkuun alussa kuitenkin jo sen verran, että lämpötilakerrosteisuus pääsi muodostumaan. Kesäkuussa saatiin runsaita sateita etenkin kuun puolivälissä. Viileä sää ja voimakkaat tuulet estivät sinilevien runsastumista. Kylmää kesäkuuta seurasi harvinaisen lämmin heinäkuu. Lämpötila kohosi hellelukemiin jossain päin Suomea peräti 26 peräkkäisenä päivänä. Kuun loppupuolella lämpötilat kohosivat jopa 3 asteen yläpuolelle. Sinilevätilanne pysyi lämpimästä säästä huolimatta koko heinäkuun ajan melko tavanomaisena. Sademäärässä oli suuria paikallisia eroja, koska sade oli suurelta osin kuuroittaista. Elokuukin alkoi varsin lämpimänä, mutta kuun loppua kohden lämpötilat laskivat tavanomaisiin lukemiin. Sadanta oli runsainta maan lounaisosassa ja länsirannikolla, jossa sademäärä kohosi jopa yli 12 mm. Kerrosteisuus pysyi järvissä vakaana vielä elokuussakin. Syyskuu oli vähäsateinen ja varsin lämmin. Kuun lopulla sää viileni selvästi. Lokakuussa satoi paikoin varsin runsaasti. Kuun lopulla oli pieniä pakkasia, mutta säätyyppi oli kuitenkin yleisesti lauha ja sateinen. Lokakuun sateet näkyivät virtaamien lievänä lisääntymisenä ja hajakuormituksen voimistumisena. Marraskuun alussa satoi ensilumi, joka suli nopeasti. Sää jatkui lauhana myös marraskuussa.

5 mm 18 Helsinki, Kaisaniemi 16 14 12 1 8 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 213 214 1981-21 Kuva 2.1. Sademäärä kuukausittain vuosina 213 ja 214 sekä pitkän ajan keskiarvo Kaisaniemessä. C Helsinki-Vantaan keskilämpötilat vuonna 214 sekä vuosina 1981-21 25 2 15 1 5-5 keskilämpötila 1981-21 -1 214-15 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Kuva 2.2. Kuukauden keskilämpötila Helsingissä vuonna 213 verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon. 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU 3.1 Bodominjärvi Bodominjärvi on Espoon suurin järvi, ja se kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 412 ha, suurin syvyys 13 m ja keskisyvyys 4,3 m. Valuma-alue on kooltaan 31,7 km 2. Bodominjärven valuma-alueesta noin 15 % on peltoa (Hagman 21). Bodominjärvi oli Espoon vedenhankintavesistö 1961 1998 (Hagman 21). Järvellä on havaittu sinileväkukintoja lähes vuosittain ja vesi on melko ravinteikasta. Pohjanläheisessä vedessä on ajoittain niukasti happea niin kesällä kuin talvellakin (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelmassa Bo-

6 dominjärvi sijoittui luokkaan lievästi rehevä (Soini 29). Bodominjärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin ja sen ekologinen tila on tyydyttävä. Järvi on käsitelty kuparisulfaatilla ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja tämän jälkeen useina vuosina järven ollessa vedenhankintavesistönä. Bodominjärveen on asennettu vuonna 198 lappoputki, jota pitkin syvännevettä johdetaan Oittaanjokeen. Ensimmäiset hapetuskokeilut tehtiin 197-luvulla, mutta varsinaisiin hapetuksiin päästiin 198-luvulla. Järvelle on tehty kunnostussuunnitelma vuonna 21, jossa suositellaan ulkoisen kuormituksen vähentämistä, tehokalastusta, hapetusta ja kasvillisuuden poistoa (Hagman 21). Kunnostussuunnitelmassa Bodominjärven ulkoinen kuormitus laskettiin VEPS-mallilla. Tulosten mukaan 75 % fosforin ulkoisesta kuormituksesta arvioitiin aiheutuvan peltoviljelystä. Typen osuuden arvio peltoviljelystä oli 45 %. Järven sedimenttiä tutkittiin vuonna 28. Tulosten mukaan sedimentti ei toimi merkittävänä ravinteiden vapauttajana (Hagman 21). 3.1.1. Talvitulokset Bodomjärven päällysveden happitilanne pysyi hyvänä läpi talven (Kuva 3.1). Alusveden puolella happi kului varsin nopeasti, mutta pysyi pohjan lähelläkin välttävänä (2, mg/l). Verrattaessa talvia 29 214 havaitaan, että talvi 214 oli päällysveden osalta tavanomainen, mutta väli- ja alusvedessä happipitoisuus oli normaalia parempi. Alusveteen kohdistui kuitenkin voimakas kulutuspaine hapen vähetessä 9,2 mg talven aikana (,19 mg/l*d). Bodomjärven vesi oli sameaa, lievästi emäksistä ja runsasravinteista. Kokonaisfosforin perusteella järvi on rehevä. Myös typpipitoisuus on hajakuormituksen takia koholla. Vähähappisuus lisäsi pohjalla kokonaisfosforin pitoisuutta tuntuvasti. Talveen 213 verrattuna samentuneisuus oli voimakkaampaa ja päällysveden ravinnetaso hieman korkeampi johtuen syksyn runsaista valumista. Pohjalla fosforia oli vähemmän paremman happitilanteen ansiosta. mg/l 14 12 1 8 6 1 m 5 m 8 m 1,6 m 4 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.1. Talven 214 happitilanne Bodominjärvessä.

7 mg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 29 21 211 212 213 214 1 m 5 m 8 m 1,6 m Kuva 3.2. Maaliskuun happitilanne Bodominjärvessä eri syvyyksillä 29 214. Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vesikerrosten happipitoisuus 1981 214 niiltä osin kuin tuloksia on olemassa. Kuvasta havaitaan, että pohjanläheisen veden happitilanne on nykyisin hieman heikompi kuin 198-luvun alkuvuosina. Tulokset ajalta 2 23 eivät ole vertailukelpoisia, koska alimmat näytteet on otettu 8-9 metrin syvyydeltä eikä metri pohjan yläpuolelta, kuten ohjeissa sanotaan. Esimerkiksi talvi 23 oli maassamme poikkeuksellisen ankara ja happitilanteet olivat keskimääräistä heikompia. Bodomin tuloksissa tämä ei näy matalan näytesyvyyden takia. Ei ole siten yhdentekevää miten näytteenotto toteutetaan, kun laaditaan pitkiä aikasarjoja. mg/l 1 5 8-9 1-11 16 14 12 1 8 6 4 2 1981 1982 1983 1998 1999 2 21 22 23 24 211 212 213 214 Kuva 3.3. Happitilanne lopputalvella eri syvyyksillä 1981 1983 ja 1999 214.

8 3.1.2. Kesätulokset Bodominjärven päällysveden happitilanne oli kesäkuun alussa vielä normaali ja pohjanläheinen vesikerros hapekas, tosin lievää hapen vajausta oli todettavissa (Kuva 3.4). Heinäkuun lopulla happitilanne oli heikentynyt ja pohjanläheinen vesikerros hapeton. Happiongelmat ulottuivat 8 metrin syvyydelle saakka ja 5 metrin syvyydelläkin oli todettavissa hapen vajausta. Pinnanläheinen vesikerros oli ylikyllästeinen (Kyll.% 12). Kyllästysprosentin ylittäessä 1 % kyseessä on yleensä levätuotannon voimistuminen, jota heinäkuun helteiset säät suosivat. Elokuussa hapettomuus ulottui tulosten perusteella 8 metrin syvyydelle saakka, mutta ylemmissä vesikerroksissa tilanne oli normaali. Heinäkuussa lämpötilakerrostuneisuus oli voimakasta, mutta elokuussa päällysvesi oli selvästi jäähtynyt ja vesipatsas sekoittui 5 metrin syvyydelle saakka. Alemmat vesikerrokset pysyivät kuitenkin vakaasti kerrostuneina, mikä näkyi happiolosuhteissa (Kuva 3.4). Alusveteen kohdistuu voimakas hapenkulutuspaine, sillä lyhyenkin kerrostumisen aikana happi vähenee nopeasti pohjalta. Korkea alusveden lämpötila lisää osaltaan kulumisnopeutta. Kyll. % Kesä 214 14 12 1 8 1, 5, 8, 1,5 6 4 2 4.6.214 21.7.214 19.8.214 Kuva 3.4. Kesäajan happitilanne Bodominjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 214. Bodominjärven vesi oli kesällä 214 erittäin sameaa, emäksistä ja runsasravinteista. Näkösyvyys oli vain 1-1,2 m. Kokonaisfosforipitoisuus oli rehevää vettä vastaavalla tasolla, loppukesällä se vastasi jopa erittäin rehevää vettä. Fosforipitoisuus vaihteli välillä 28 54 µg/l, eikä poikennut merkittävästi

9 edelliskesistä (Kuva 3.5). Typpipitoisuus (55 59 µg/l) oli kesiin 212 ja 213 nähden matalampi (Kuva 3.5). Nitraatteja oli päällysvedessä vielä kesäkuun alussa, mutta heinäkuuhun mennessä ne olivat ehtyneet ja typestä oli puutetta. Näissä oloissa sinilevät voivat päästä runsastumaan, sillä ne ottavat typen ilmasta, jos fosforia on ylimäärin käytettävissä. Pohjalla ravinnepitoisuudet olivat happikadon vuoksi korkeita ammoniumtypen ja fosforin alkaessa vapautua sedimentistä (Kuva 3.5). Fosforia voi päästä myös tuottavaan pintakerrokseen kovatuulisten jaksojen aikana, jos kerrostuminen on heikkoa. Vakaan kerrostumisen vuoksi kesällä 214 tällaista ei kuitenkaan tulosten perusteella näyttäisi tapahtuneen. Päällysveden klorofyllipitoisuuden perusteella Bodominjärvi oli rehevä (klorofylli-a 13 22 µg/l). Levämäärä pysyi tulosten perusteella kesän ajan melko vakaana eikä sinileväkukinnasta ollut viitteitä. Veden hygieeninen laatu oli heinäkuussa moitteeton. Muilla kesän näytteenottokerroilla bakteeripitoisuuksia ei analysoitu. Kuva 3.5. Bodominjärven fosfori- ja typpipitoisuus kesällä 212 214 eri syvyyksillä.

1 Kasviplanktonin laskennallisen biomassan perusteella vedet voidaan jakaa eri rehevyysluokkiin seuraavasti (Heinonen 198): Luokka Biomassa mg/l Ultraoligotrofinen alle,2 Oligotrofinen (karu),21 -,5 Alkava rehevöityminen,51-1, Mesotrofinen 1,1-2,5 Eutrofinen (rehevät vedet) 2,51-1, Hypereutrofinen (erittäin rehevät) yli 1, Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 6267 µg/l (213: 775 µg/l ja 212: 67 µg/l) eli rehevällä tasolla (= eutrofia). Valtalajina olivat kesän 213 tapaan sinilevät (Nostophyceae) (62 % biomassasta) (Kuva 3.6). Runsaimpina olivat jälleen Anabaena ja Aphanizomenon -sukuihin kuuluva lajisto. Kesällä 212 vallalla olivat piilevät (Tabellaria flocculosa, 42 %) (Kuva 3.7). µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 Bodominjärven kasviplanktonkoostumus 21.7. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.6. Bodominjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214. Bodomjärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 7 % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 14 % CRYPTOPHYTA 5 % CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 2 % DIATOMOPHYCEAE 1 % CHRYSOPHYTA 4 % Bodomjärven planktonkoostumus 213 MONADS JA FLAGELLATES 2 % DINOPHYTA 12 % DINOPHYTA 11 % CHRYSOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 2 % CYANOPHYTA 69 % DIATOMOPHYCEAE 58 % Kuva 3.7. Bodominjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja 213.

11 3.1.3. Pitkän aikavälin kehitys Bodominjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta ja viimeiseltä neljältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Bodominjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Normaalista poikkeavaa on se, että fosforipitoisuus on talvella yleensä suurempi kuin loppukesällä (3 5 µg/l). Yleensä maamme järvissä tilanne on juuri päinvastoin. Loppukesällä fosforipitoisuus on ollut välillä 2 4 µg/l (Kuva 3.8). Fosforitaso vaihtelee voimakkaasti ja on selvästi sidoksissa valumatilanteeseen. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli vain 12 µg/l, kun talvien 29 ja 212 pitoisuus oli jopa 5 µg/l. Loppukesän pitoisuutta säätelee leväbiomassan runsaus. µg/l 6 Bodominjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 5 4 3 2 1 1.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 14.3.21 18.7.2 7.3.2 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 21.8.212 19.3.212 7.7.211 22.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 2.8.28 Kuva 3.8. Bodominjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 214. µg/l Bodominjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 12 1 8 6 4 2 1.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 14.3.21 18.7.2 7.3.2 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 21.8.212 19.3.212 7.7.211 22.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 2.8.28 Kuva 3.9. Bodomjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 214.

12 Bodominjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria sinilevien voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Myös typpimaksimit on mitattu talvella, mutta se on normaalia maamme järvissä. Minimit (4 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Vuosina 21 211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 9 µg/l (Kuva 3.9). Klorofyllipitoisuus osoittaa pääosin lievää rehevyyttä (6-15 µg/l). Kesän 213 arvo oli korkein 2- luvulla johtuen sinilevämaksimista (Kuva 3.1). Myös kesällä 214 klorofyllipitoisuus oli korkea. µg/l Bodominjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-214 3 25 2 15 1 5 21.7.214 24.7.213 23.7.212 7.7.211 21.7.21 29.7.29 2.8.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 3.7.23 23.7.22 4.7.21 18.7.2 Kuva 3.1. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Bodominjärvessä 2 214. 3.2 Lippajärvi Lippajärven pinta-ala on 6 ha, suurin syvyys 4,5 m ja keskisyvyys 2,3 m. Järvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Valuma-alue on kooltaan 6,5 km 2, ja se on maankäytöltään lähinnä asuinaluetta (Oinonen 28). Lippajärven vedet laskevat Kärrasbäckeniä pitkin Espoon Pitkäjärveen. Järven veden korkeutta on säännelty vuodesta 1972 alkaen (Salo ym. 26). Myös lippajärvi on järvityypiltään runsasravinteinen järvi ja sen ekologinen tila on välttävä. Lippajärvi on Espoon Pitkäjärven tavoin rehevöitynyt, ja sen ongelmana on erityisesti vanhasta jätevesikuormituksesta johtuva sedimentin ravinnekuormittuneisuus (Salo ym. 26). Lippajärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman mukaan luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1963 alkaen. Lippajärveä on kunnostettu hoitokalastuksin vuosina 21 24, 27 ja 211 214. Lisäksi järveä on hapetettu kesäisin Mixox hapetuskierrätys- menetelmällä vuodesta 21 alkaen (Heitto & Saarijärvi 21b). Lippajärveen on myös asennettu 197-luvulla lappoputki, joka pumppaa syvännevettä Espoon Pitkäjärveen laskevaan puroon. Lippajärvellä on ollut aikaisemmin talvisin hapettomuutta ja loppukesäisin sinileväkukintoja, mutta viime vuosina näitä ei ole enää havaittu. Laajat ja monipuoliset kunnostustoimet ovat siten alkaneet

13 tuottaa tulosta. Kesällä 214 kasviplanktonissa toisena valtalajiryhmänä olivat sinilevät, mutta varsinaista kukintaa ei näytteenottohetkellä havaittu. Espoon Lippajärven Kolkerannantiellä sijaitsevalla Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän runkoviemärin saneeraustyömaalla tapahtui jäteveden ylivuoto Lippajärveen 5.3.214. Vuoto kohdistui Lippajärven eteläosaan. Arvioitu ylivuotanut jätevesimäärä oli noin 1 m 3. Päästön vaikutus oli nähtävissä vedenlaadussa hetkellisesti lähellä päästökohtaa. 3.2.1. Talvitulokset Lippajärveä hapetettiin Visiox AT laitteella. Hapetus käynnistyi 22.11.213 ja jatkui huhtikuun alkuun saakka (loppui 4.4.214). Lippajärven päällysveden happitilanne pysyi lauhan talven ja hapetuksen ansiosta hyvänä. Myös pohjalla säilyi reilusti hapellinen tila (Kuva 3.11). Vertailuvuosiin nähden happitilanne oli pohjalla selvästi normaalia parempi. Pintaveden happipitoisuus oli myös vertailuvuosia parempi. Lippajärven vesi oli lievästi sameaa, runsassuolaista ja emäksistä. Ravinnepitoisuudet olivat lievästi rehevän järven luokassa. Fosforipitoisuus laski puoleen edellistalvesta ja oli Pitkäjärveen verrattuna vain neljänneksen. Parannus johtui huomattavasti edellistalvia korkeammista happipitoisuuksista (Kuva 3.12). Pinnanläheisvedestä mitattiin kolibakteereja 19 kpl/dl pitoisuus. Pitoisuus liittyi todennäköisesti jätevesiviemärin ylivuotoon, joka oli sattunut vajaa viikko ennen näytteenottoa. mg/l 14 12 1 1 m 4 m 8 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.11. Lippajärven happitilanne talvella 214.

14 mg/l 12 1 8 6 4 29 21 211 212 213 214 2 1 m 4 m Kuva 3.12. Maaliskuun happitilanne Lippajärvessä vuosina 29 214. 3.2.2. Kesätulokset Lippajärveä hapetettiin kesäaikaan Vesi-Ekon Mixox-hapetuskierrätyslaitteella. Lippajärven vesi oli kesällä 214 aiempaan tapaan sameahkoa, runsassuolaista ja lievästi emäksistä. Sähkönjohtavuus oli Pitkäjärven tasolla. Ravinnepitoisuudet olivat alkukesällä rehevälle ja loppukesällä erittäin rehevälle järvelle tyypillisellä tasolla. Lippajärven happitilanne pysyi hyvänä, koska vesimassa ei kerrostunut lämpötilan mukaan. Heinäkuun lopulla oli lievää kerrostumista Pitkäjärven tapaan ja alusveden happitilanne oli heikentynyt. Happea riitti pohjalla kuitenkin hyvin (Kuva 3.13).

15 Kyll.% Kesä 214 14 12 1 1, 3,5 8 6 4 2 4.6.214 21.7.214 19.8.214 Kuva 3.13. Lippajärven happitilanne kesällä 212 214. Kokonaisfosforipitoisuus vaihteli välillä 31 84 µg/l, nousten loppukesää kohti (Kuva 3.14). Kokonaistyppipitoisuus vaihteli välillä 7 83 µg/l (Kuva 3.14). Heinäkuussa pitoisuus oli kesäkuuta alhaisempi, mutta elokuussa pitoisuus oli kohonnut. Tämä saattaa viitata sinilevätuotantoon. Fosforipitoisuuden puolesta siihen olisi ollut edellytyksiä. Liuennut typpi oli alkukesää lukuun ottamatta lopussa. Veden näkösyvyys vaihteli välillä,9-2,2 m, heikentyen leväsamennuksen voimistuessa loppukesää kohden. Klorofyllipitoisuus vaihteli välillä 2,6 3 µg/l, ollen alimmillaan kesäkuussa ja suurimmillaan elokuussa. Elokuun levämäärä vastasi erittäin rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Heinäkuussa pintavedessä havaittiin joitakin kolibakteereita, mutta siitä huolimatta vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä.

16 Kuva 3.14. Lippajärven fosfori- ja typpipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212 ja 213. Lippajärven kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 6724 µg/l eli rehevyyttä kuvaavalla tasolla (=eutrofia). Valtalajiryhminä olivat sinilevät (Nostophyceae) (31 % biomassasta) ja panssarilevät (Dinophyceae) (27 % biomassasta) (Kuva 3.15). Runsaimpana sinilevissä oli Anabaena -sukuun kuuluva lajisto ja panssarilevissä laji Ceratium hirundinella.

17 µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 Lippajärven kasviplanktonkoostumus 21.7. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.15. Lippajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214. 3.2.3. Pitkän aikavälin kehitys Lippajärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut talvella tyypillisesti tasolla 4 µg/l ja loppukesän levähuippujen aikana jopa 8 9 µg/l (Kuva 3.16). Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli 85 µg/l, kun talven 214 pitoisuus oli alle 2 µg/l. Korkeat fosforipitoisuudet johtuivat talvella 23 koko vesimassan hapettomuudesta. Lippajärven ongelmana on siten sisäinen kuormitus eikä valumavesien aiheuttama hajakuormitus. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla ja kaksinkertaisia talveen verrattuna.

18 µg/l 12 Lippajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-214 1 8 6 4 2 8.8.21 13.3.21 25.2.24 14.8.23 12.3.23 15.8.22 19.3.22 6.4.26 1.8.25 17.3.25 17.8.24 28.4.28 19.7.27 26.4.27 31.7.26 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 Kuva 3.16. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 214. µg/l Lippajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-214 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 8.8.21 13.3.21 25.2.24 14.8.23 12.3.23 15.8.22 19.3.22 6.4.26 1.8.25 17.3.25 17.8.24 28.4.28 19.7.27 26.4.27 31.7.26 Kuva 3.17. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 214. 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 Lippajärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Talvipitoisuuksissa on kuitenkin nähtävissä laskua. Vuosien välinen vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria, voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typen sidontaa kuitenkin esiintyy, koska typpimaksimit (noin 17 µg/l) osuvat loppukesään. Myös typpiminimit (noin 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos levälajistossa ei ole runsaasti sinilevää. Vuonna 211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 176 µg/l, mutta heinäkuussa 214 vain 54 µg/l (Kuva 3.17). Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesällä 211 sinileväkukinnan aikaan vesi oli leväpuuroa. Kesän 212 oltua viileän, sinileväkukintaa ei todettu, eikä myöskään kesällä 214 (Kuva 3.18).

19 µg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 Lippajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 21-214 25.7.213 23.7.212 3.7.211 21.7.21 29.7.29 21.7.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 17.8.24 14.8.23 15.8.22 8.8.21 21.7.214 Kuva 3.18. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä 2 214. 3.3 Espoon Pitkäjärvi Espoon Pitkäjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 17 ha, suurin syvyys 6,3 m ja keskisyvyys 2,9 m. Valuma-alue on kooltaan 66 km 2, ja alueella on laajoja savialueita (Oinonen 28). Pohjoisosasta Pitkäjärvi on matala ja kapea, keskiosa on puolestaan hieman syvempää, eteläosan ollessa osittain umpeenkasvanut (Salo ym. 26). Pitkäjärvi kuuluu järvityypiltään Bodominjärven tavoin runsasravinteisiin järviin. Järven ekologinen tila on välttävä. Pitkäjärvi on rehevöitynyt ja sen ongelmana ovat happikadot ja sinileväkukinnat (Salo ym. 26). Rehevöitymistä aiheuttavat ravinteiden vapautuminen sedimentistä sekä hajakuormitus. Järven vesi on humuspitoista ja ajoittain hyvin sameaa (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Pitkäjärvi luokiteltiin luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Pitkäjärven tilaa on seurattu vuodesta 1962 lähtien. Sen tilaa on pyritty parantamaan muun muassa ilmastamalla ja hapettamalla (talvisin vuodet 1975 1987 ja uudelleen vuodesta 1997 alkaen ja kesäisin vuodesta 1999) sekä hoitokalastamalla (viimeisin vuonna 214). Hagman (29) arvioi, että Espoon Pitkäjärvellä ja Lippajärvellä on suurin kunnostustarve Espoossa. 3.3.1. Talvitulokset Pitkäjärvellä oli toiminnassa Mixox MC 75- hapetin. Hapetus aloitettiin 22.11.213 ja sitä tehtiin yhdellä laitteella. Vuonna 214 käytössä olivat molemmat MC 75 -hapettimet. Laitteet olivat toiminnassa huhtikuun puoliväliin saakka. Happitilanne oli alkutalvella hyvä myös Espoon Pitkäjärvessä ja happea oli pohjallakin runsaasti vielä helmikuussa (Kuva 3.19). Päällysvedessä happivaje lisääntyi, mutta normaalia hitaammin, kyll.% 64 % (213 32 %). Kokonaisuutena happitilanne oli tyydyttävä. Heikon jäätilanteen takia Pitkäjärveltä ei saatu lopputalven näytettä maaliskuussa.

2 Vertailuvuosiin nähden happitilanne oli nyt keskimääräistä parempi (Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt.). Fosforipitoisuus oli tutkituista järvistä korkein (8 µg/l) helmikuun tilanteen perusteella. mg/l 14 12 1 1 m 3 m 4.8 m 8 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.19. Espoon Pitkäjärven happitilanne talvella 214 (vain tammi- ja helmikuu). 3.3.2. Kesätulokset Happitilanne oli kesällä 214 heinäkuun havaintokertaa lukuun ottamatta pinnasta pohjaan hyvä, koska lämpötilakerrosteisuutta ei muodostunut (Kuva 3.2). Heinäkuun lopulla helteisen ja tyynen sään myötä Pitkäjärven vesipatsas oli kerrostunut ja pohjanläheinen vesikerros kärsi happivajeesta. Pintavedessä oli voimakas ylikyllästys voimakkaasta rehevyydestä johtuen.

21 Kyll. % Kesä 214 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 4.6.214 21.7.214 19.8.214 1, 3, 4,5 Kuva 3.2. Espoon Pitkäjärven happitilanne eri syvyyksillä kesällä 212 214. Vesi oli heinäkuun lopussa erittäin sameaa ja näkösyvyys oli vain 4 cm. Ravinnetaso oli erittäin korkea. Kokonaisfosforipitoisuus (49 12 µg/l) oli tutkittujen järvien korkein (Kuva 3.21). Fosforipitoisuus jälleen yli kaksinkertaistui kesän aikana, mikä viittaa voimakkaaseen sisäiseen kuormitukseen. Korkea ph lisää osaltaan fosforin vapautumisriskiä. Heinäkuussa ph oli jopa 9,6. Typpitason voimakas nousu heinä-elokuussa viittaa sinileväkukintaan (Kuva 3.21). Fosforipitoisuuden puolesta siihen oli hyvät edellytykset. Levätuotannon voimakkuudesta kertova klorofyllipitoisuus olikin erittäin korkea (45 19 µg/l) ja vastasi ylirehevien järvien tasoa. Levätuotanto oli siten erittäin voimakasta. Pitkäjärvessä havaittiin sinilevää jo kesäkuun näytteenottokerralla. Heinä- ja elokuun näytteenottokerroilla sinileväkukinta oli voimakasta. Pintavesi oli vihreää koko järven alueella. Veden hygieeninen laatu oli erinomainen. Poikkeamana edellisvuosiin oli lähinnä typpitason voimakas kohoaminen jo heinäkuun lopulla liittyen sinileväkukintaan. Levätuotanto oli klorofyllipitoisuuden perusteella heinäkuussa ja elokuussa huomattavasti aiempaa voimakkaampaa. Myös kasviplanktonbiomassa oli aiempaa korkeampi.

22 Kuva 3.21. Espoon Pitkäjärven fosfori- ja typpipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212 214. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa yli 32 2 µg/l (213: 11 667 µg/l ja 212: 11 46 µg/l) eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= hypereutrofia). Biomassa oli kolminkertainen kahteen edeltävään kesään verrattuna. Valtalajiryhmänä olivat sinilevät (Nostophyheae), joiden osuus kokonaisbiomassasta oli jopa 8 % (Kuva 3.22). Valtalajeina sinilevissä olivat kukintoja muodostavat Planktothrix agardhii ja Anabaena flos-aquae. Aikaisemmin valtaa ovat pitäneet piilevät (213) ja panssarilevät (212) (Kuva 3.23). Sinilevää on esiintynyt huomattavasti kesää 214 vähemmän.

23 µg/l 35 3 25 2 15 1 5 Pitkäjärven kasviplanktonkoostumus 21.7. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.22. Espoon Pitkäjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214. Espoon Pitkäjärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 3 % CYANOPHYTA 9 % CRYPTOPHYTA 8 % Espoon Pitkäjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 9 % MONADS JA FLAGELLATES 3 % CHLOROPHYTA 13 % CYANOPHYTA 14 % CRYPTOPHYTA 4 % DINOPHYTA 5 % CHRYSOPHYTA 2 % DIATOMOPHYCEAE 2 % DINOPHYTA 44 % CHRYSOPHYTA 3 % DIATOMOPHYCEAE 63 % Kuva 3.23. Espoon Pitkäjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja 213. 3.3.3. Pitkän aikavälin kehitys Espoon Pitkäjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut loppukesällä tyypillisesti tasolla 8 1 µg/l (Kuva 3.24). Talven fosforitaso on sidoksissa valumatilanteeseen ja vuosien välinen vaihtelu on suurta. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli alle 4 µg/l, kun talven 213 pitoisuus oli jopa 98 µg/l. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla. Kesän 214 fosforipitoisuus oli poikkeuksellisen korkea.

24 µg/l 14 12 1 8 6 4 2 13.3.21 Espoon Pitkäjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-214 19.3.22 25.7.21 29.7.22 12.3.23. 14.8.23. 1.8.25 17.3.25 6.4.26 2.8.26 19.7.27 26.4.27 28.4.28 21.7.28 29.7.29 4.3.29 9.3.21 21.3.211 21.7.21 2.7.211 19.3.212 18.3.213 23.7.212 25.7.213 17.2.214 21.7.214 Kuva 3.24. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 214. µg/l 18 16 14 12 1 8 6 4 2 13.3.21 Espoon Pitkäjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-214 25.7.21 19.3.22 29.7.22 12.3.23 14.8.23.. 17.3.25 1.8.25 2.8.26 6.4.26 26.4.27 19.7.27 28.4.28 21.7.28 4.3.29 29.7.29 9.3.21 21.7.21 21.3.211 19.3.212 2.7.211 23.7.212 18.3.213 25.7.213 17.2.214 21.7.214 Kuva 3.25. Espoon Pitkäjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 214. Espoon Pitkäjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria, voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typpimaksimit on mitattu yleensä talvella, mikä on normaalia maamme järvissä. Minimit (alle 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Loppukesällä 29 oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin lähes 16 µg/l (Kuva 3.25). Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesien 29 213 arvot ovat olleet aikaisempaa korkeampia ja kesän 214 pitoisuus (19 µg/l) ennätyskorkea, mikä kertoo levätuotannon lisääntymisestä (Kuva 3.26). Järveen mataluus edesauttaa levien keijuntaa, jolloin valtalajeina voivat olla myös panssarilevät ja muut suurikokoiset levälajit. Kun typpeä valuu koko ajan järveen sen valuma-

25 alueelta, siitä ei tule minimitekijää, mikä antaisi etua sinileville. Heinäkuussa 214 näytteenottohetkellä oli kuitenkin voimakas sinileväkukinta. µg/l 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 8.8.21 Espoon Pitkäjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 21-214 15.8.22 14.8.23 17.8.24 1.8.25 2.8.26 19.7.27 21.7.28 29.7.29 21.7.21 2.7.211 23.7.212 25.7.213 21.7.214 Kuva 3.26. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Espoon Pitkäjärvessä 2 214. 3.4 Luukinjärvi Luukinjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi on pinta-alaltaan 3 ha, suurin syvyys on 4 m ja keskisyvyys ainoastaan 1,6 m. Valuma-alueen koko on 4,6 km 2, ja valuma-alueella on lähinnä metsää, soita ja harvaa pientaloasutusta (Oinonen 28). Luukinjärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin, mutta toissijaiseksi tyypiksi on nimetty matala runsashumuksinen järvi. Järven ekologinen tila on tyydyttävä. Luukinjärven vesi on kirkasta, mutta humuspitoista. Järven planktonissa esiintyy limalevää, mutta vain vähän sinileviä (Oinonen 28). Ravinteikkaissa humusvesissä elävä limalevä tuntuu uimisen jälkeen iholla epämiellyttävänä limaisuutena. Lisäksi Luukinjärven ongelmana ovat happikadot, joita on esiintynyt talvikausien lisäksi ajoittain myös kesäisin. Luukinjärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman perusteella luokkaan rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen. Happiongelmien korjaamiseksi järveä on hapetettu vuodesta 27 alkaen talvisin neljä kuukautta ja kesäisin kolme kuukautta. Luukinjärvelle laadittiin kunnostussuunnitelma vuonna 1999 (Keto 2). Järvellä oli talvella 213 toiminnassa kaksi ilmastinta. Kesällä 214 ilmastimet eivät olleet käynnissä. 3.4.1. Talvitulokset Luukinjärveä ilmastetaan kahdella W-Rix Oy:n AIRIT 7 -ilmastimella. Hapetus alkoi 23.12.213 ja loppui huhtikuun puolivälissä 214. Tehoa tarkkailtiin laajennetulla pisteverkolla tihennetysti talven aikana.

26 Päällysveden happivaje oli vielä tammikuussa vähäinen myöhäisen jäätymisen takia (kyll% 75-8). Helmikuussakin happea oli edelleen hyvin, vaikka pitoisuus laski noin 2 mg/l. Maaliskuussa happea oli 6, 6,5 mg/l eikä sanottavia alueellisia eroja ollut (Kuva 3.27). Happikyllästys oli päällysvedessä lopputalvella 47 52 % (213 36 4 %) ja alusvedessä 47 51 % (213 3 32 %). Happitilanne oli kokonaisuutena tyydyttävä. Talveen 213 verrattuna happitilanne parani lievästi etenkin talven lauhuuden takia. Alusveden lämpötila oli alkutalvella yli 2 o C, mutta laski maaliskuussa sen alle. Pintaveden lämpötila nousi vielä selvemmin. Lämpötilan nousu nopeutti hapenkulumista ja etenkin pintavedessä muutos oli selvä. Alueellisia eroja lämpötiloissa ei juurikaan ollut. Happipitoisuus laski talven aikana 5,2 mg/l, joka tarkoittaa kulumisnopeutta,11 mg/l*d. Talvella 213 kulumisnopeus oli vain,6 mg/l*d. Hapen kulutuksen kaksinkertaistuminen johtui huomattavasti korkeammasta talvilämpötilasta. Happiongelmilta pelasti alkutalven korkea happipitoisuus, joka johtui myöhäisestä jäiden tulosta. Tihennetyn seurannan perusteella hapettimien vaikutus jäi talvella 214 vähäiseksi, koska happipitoisuus laski kevättä kohti tasaisella nopeudella eikä hapetus pystynyt viilentämään vesimassaa. Kuten jo edellä todettiin, lopputalven happitilanne oli lievästi edellistalvea parempi, mutta kuitenkin heikompi kuin talvina 29 211, jolloin hapetus-ilmastus oli vielä tehokkaampaa (Kuva 3.29). Veden humusleima oli erittäin vahva ja ravinteita oli rehevälle järvelle tyypillisesti. Nämä piirteet vaimenivat kuitenkin edellistalvesta, vaikka loppusyksy olikin sateinen. Keskitalven pakkaset pysäyttivät kuitenkin valumat. mg/l 14 12 1 8 6 1 m 3 m 1 m 3 m 1 m Piste A Piste S Piste B Piste C 3 m 4 2 21.1.214 17.2.214 11.3.214 Kuva 3.27. Luukinjärven happipitoisuudet talven 214 erillisseurannassa.

27 oc 3 2,5 Piste A Piste S 1 m 3 m 2 Piste B Piste C 1 m 3 m 1,5 1 1 m 3 m,5 21.1.214 17.2.214 11.3.214 Kuva 3.28. Luukinjärven lämpötilat talven 214 erillisseurannassa. mg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 1 2 3 11.3.214 18.3.213 19.3.212 15.3.211 1.3.21 5.3.29 1.3.27 23.3.26 17.3.25 3.3.24 12.3.23 19.3.22 13.3.21 Kuva 3.29. Luukinjärven lopputalven happipitoisuudet 21 214. 5 4,5 4 3,5 1 m 2 m 3 3 m 2,5 2 1,5 1,5 214 213 212 211 21 29 28 27 26 25 24 23 22 21 1983 1982 1981 Kuva 3.3. Luukinjärven lopputalven lämpötilat 1981 214.

28 3.4.2. Kesätulokset Luukinjärven humusleima oli kesällä 214 melko vahva ja ravinteita oli rehevälle järvelle tyypillisesti. Vesi oli kesällä sameahkoa (2,8 3,7 FNU) ja veden näkösyvyys vaihteli välillä 1, 1,3 m. Luukinjärven ilmastimet eivät olleet kesällä käynnissä. Pohjanläheisen vesikerroksen happitilanne oli heinäkuun lopussa huono (kyll.% 15). Järveen oli muodostunut lievä lämpötilakerrosteisuus. Pinnan ja pohjan välillä oli lämpötilaeroa noin 5 o C. Kesä- ja elokuun havaintokerroilla vesimassa oli sekoittunut ja happea oli silloin hyvin pohjallakin. Päällysveden fosforipitoisuus vaihteli 32 44 µg/l ja typpipitoisuus 52 55 µg/l. Fosforipitoisuus kasvoi loppukesää kohti, mutta nousu ei ollut voimakasta. Kesällä 213 hapettimet olivat toiminnassa kesälläkin ja fosforipitoisuuden nousua loppukesää kohti ei todettu, mikä viittaa hapetuksen myönteisiin vaikutuksiin. Elokuussa 214 fosforipitoisuuden ollessa korkeimmillaan, fosforia oli 44 µg/l, joten kovin vahvaa sisäistä kuormitusta ei voitu todeta. Samanaikaisesti pohjalla todettiin lievästi alhaisempi pitoisuus (4 µg/l). Heinäkuussakaan, pohjanläheisen vesikerroksen happitilanteen ollessa heikoimmillaan, ei sisäistä kuormitusta todettu. Klorofyllipitoisuus vaihteli välillä 8,1 17 µg/l eli oli keskimäärin rehevälle järvelle tyypillisellä tasolla. Korkein pitoisuus mitattiin heinäkuussa. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 416 µg/l (213: 3986 µg/l ja 212: 492 µg/l) eli rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Valtalajiryhmänä olivat piilevät (Diatomophyceae) (Kuva 3.31). Niiden osuus oli 35 % biomassasta. Myös kultaleviä (Chrysophyceae) oli runsaasti (27 %). Sinilevää oli hyvin vähän. Valtalajeina piilevien ryhmässä olivat Acanthoceras zachariasii ja Asterionella formosa. Kultalevissä valtalajina oli Uroglena spp. Myös kesinä 212 213 piilevät ja kultalevät ovat olleet runsaimpia lajiryhmiä (Kuva 3.32). µg/l 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Luukinjärven kasviplanktonkoostumus 21.7. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.31. Luukinjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214.

29 Luukinjärven planktonkoostumus 212 MONADS JA FLAGELLATES CHOANO- JA 2 % ZOOFLAGELLATA % CYANOPHYTA 1 % CRYPTOPHYTA 8 % DINOPHYTA % Luukinjärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA 1 % MONADS JA FLAGELLATES 7 % CYANOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 7 % CHLOROPHYTA 12 % CHLOR OPHYTA 18 % DINOPHYTA 16 % CHRYSOPHYTA 46 % CHRYSOPHYTA 13 % DIATOMOPHYCEAE 31 % DIATOMOPHYCEAE 36 % Kuva 3.32. Luukinjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja 213. 3.4.3. Pitkän aikavälin kehitys Luukinjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut talviaikana tyypillisesti tasolla 3 4 µg/l (Kuva 3.33). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti rehevien järvien tasolla. Luukinjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Kohonneita, voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska voimakas typpimaksimi (15 µg/l) osui loppukesään 29 (Kuva 3.34). Klorofyllipitoisuudet osoittavat tuntuvaa rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosituhannen alkuun (Kuva 3.35). Sen jälkeen tilanne on ollut vakaa. µg/l 6 Luukinjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 sekä trendiviiva 5 4 3 2 1 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 6.7.24 3.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 21.7.28 Kuva 3.33. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 214.

3 µg/l Luukinjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 16 14 12 1 8 6 4 2 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 6.7.24 3.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.34. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 214. 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 21.7.28 µg/l Luukinjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-214 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 4.7.21 23.7.22 3.7.23 6.7.24 1.8.25 31.7.26 19.7.27 21.7.28 3.7.29 22.7.21 7.7.211 23.7.212 25.7.213 21.7.214 Kuva 3.35. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä 2 214. 3.5 Kalajärvi Kalajärvi sijaitsee Pohjois-Espoossa ja kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi laskee Nipertbäckeninpuroon, joka muuttuu Vanhankartanonpuroksi ennen laskemistaan Pitkäjärveen. Kalajärvi on pinta-alaltaan 16 ha, sen suurin syvyys on 2 m ja keskisyvyys 1,2 m. Järven eteläosan rannat ovat soistuvia. Valuma-alue on pieni, vain,7 km 2, ja suurin osa valuma-alueesta on metsää (Oinonen 28). Kalajärvelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologista luokittelua. Kalajärven vesi on kirkasta, vaikkakin hieman humuspitoista. Järvi happamoitui 198-luvun alun jälkeen, mutta on toipunut lähes ennalleen. Talvella 22 23 järvellä havaittiin happikadosta johtu-

31 via kalakuolemia. Kalajärven vesikasvillisuus on vuosien kuluessa runsastunut ja muuttunut, minkä epäillään johtuvan vedenlaadun muutoksista (Oinonen 28). 3.5.1. Talvitulokset Happitilanne oli lopputalvella normaalia parempi, eli hyvä edullisten sääolojen ansiosta. Happitilanne oli selvästi vertailuvuosia parempi (Kuva 3.36). Lähes yhtä hyvin happea oli talvella 21. Merkille pantavaa on myös happipitoisuuden nousu lopputalvella, joka johtunee levien yhteytystoiminnasta lumesta vapaan jääkannen alla. Muutoin vesi oli kirkasta ja vain lievästi ruskeaa. Fosforipitoisuus oli alhainen (12 µg/l) runsaista loppusyksyn valumista huolimatta. Typpeä oli kohtalaisesti (82 µg/l), koska vedessä on humusta ja sen myötä typpitaso hieman nousee. Ammoniumtypen pitoisuus oli nyt alhainen (19 µg/l). Yleensä ammoniumtyppeä ei järvivesissä kuitenkaan ole. mg/l 14 12 1 8 21 211 212 213 214 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.36. Kalajärven (1 m) happipitoisuudet eri talvikuukausina 21 214. 3.5.2. Kesätulokset Kalajärveen ei muodostu kesällä pysyvää lämpötilakerrosteisuutta, koska se on hyvin matala. Näin ollen happitilanne pysyy avovesiaikana hyvänä (kyll.% 84 96). Kalajärven vesi oli kesällä 214 sameahkoa ja humusleima oli lievä. Fosforipitoisuus vaihteli välillä 2 24 µg/l, ollen kesää 212 korkeampi, mutta kesää 213 matalampi. Typpipitoisuus vaihteli välillä 4 53 µg/l, eikä poikennut merkittävästi edellisistä kesistä. Liuennutta typpeä ei loppukesällä juuri ollut (alle 1 µg/l). Levätuotanto oli voimakkaimmillaan heinäkuun näytteenottokerralla, jolloin klorofyllipitoisuus oli 12 µg/l. Muilla havaintokerroilla pitoisuus oli 3,3 8,3 µg/l. Keskimäärin pitoisuus vastaa lievästi rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Tulosten perusteella klorofyllipitoisuus, kuten fosforipitoisuustasokin oli matalampi kuin edelliskesänä, mutta hivenen korkeampi kuin kesällä 212.

32 Kalajärven kasviplanktonbiomassa oli 2627 µg/l, joka kuvaa rehevyyttä (= eutrofia). Vuosien 29 213 biomassa on vaihdellut välillä 4 1 315 µg/l, joten vaihtelu on ollut suurta. Kasviplanktonbiomassaan ja lajien runsaussuhteisiin vaikuttavat useat tekijät kuten valo, lämpötila, ravinnepitoisuudet, eläinplanktonin laidunnus ja aallokko. Vaihtelua tapahtuu siis luonnostaankin ja näytteenoton sijoittuminen tähän vaihteluun on hyvin sattumanvaraista. Vuonna 213 näytteenotto osui kasviplanktonin tuotantohuippuun, joka oli vallitsevien olosuhteiden mahdollistamana erittäin voimakas. Valtalajiryhmänä vuonna 214 olivat aitoviherlevät (Chlorophyceae) (32 % kokonaisbiomassasta) ja kultalevät (Chrysophyceae) (31 % kokonaisbiomassasta) (Kuva 3.37). Näistä yleisimmät lajit olivat Oocystis sp. sekä Dinobryon divergens. Sinilevien osuus biomassasta oli vähäinen (6 %). Vuonna 213 valtalajina oli viherlevä Cosmarium sp. Sen osuus oli yli puolet biomassasta (67 %, Kuva 3.38). µg/l 3 25 2 15 1 5 Kalajärven kasviplanktonkoostumus 21.7. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.37. Kalajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214. Kalajärven planktonkoostumus 212 CYANOPHYTA 3 % CRYPTOPHYTA CHOANO- JA 1 % ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 13 % CHLOROPHYTA 17 % DINOPHYTA 14 % CHRYSOPHYTA 3 % Kalajärven planktonkoostumus 213 MONADS JA CHOANO- JA FLAGELLATES ZOOFLAGELLATA 3 % 1 % CHLOROPHYTA 76 % CYANOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA % CHRYSOPHYTA 3 % DIATOMOPHYCEAE 8 % DINOPHYTA 7 % DIATOMOPHYCEAE 4 % Kuva 3.38. Kalajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja 213.

33 3.5.3. Pitkän aikavälin kehitys Kalajärvestä on tulosaineistoa 2-luvun alkuvuosilta ja viimeiseltä neljältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Kalajärven fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Talvella pitoisuus on tasolla 8-1 µg/l ja kesällä tasolla 16 2 µg/l (Kuva 3.39). Kesän 213 fosforipitoisuus oli aiempia vuosia suurempi leväsamennuksen takia (kok.p 28 µg/l). Runsas biomassa näkyy myös fosforipitoisuuden kohoamisena. µg/l Kalajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 3 25 2 15 1 5 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 6.7.24 3.3.24 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.39. Kalajärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 214. µg/l 25 Kalajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 2 15 1 5 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 6.7.24 3.3.24 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.4. Kalajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 214.

34 Kalajärven typpipitoisuudet ovat olleet viime vuosina luonnontilaisten humusjärvien tasolla. Ajoittain typpipitoisuus on kohonnut talvella selvästi ja nämä muutokset ovat yhteydessä syysvalumiin ja happitilanteen heikkenemiseen (Kuva 3.4). Talvi 213 oli tässä mielessä edellistalvista poikkeava, syysvaluma oli runsas ja happitilanne lopputalvella heikko. Vuosi 214 oli typpipitoisuuksien osalta normaali. µg/l 3 Kalajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-214 25 2 15 1 5 21.7.214 24.7.213 23.7.212 7.7.211 22.7.21 3.7.29 6.7.24 23.7.22 4.7.21 11.7.2 Kuva 3.41. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Kalajärvessä 2 214. Klorofyllipitoisuus laski 2-luvun alun jälkeen selvästi alhaisemmalle, mikä viittaa levämäärän vähentymiseen. Vuosina 213 ja 214 klorofyllipitoisuus oli kuitenkin aineiston korkein, joten muutos ei vaikuta pysyvältä. Kesällä 213 klorofylliä kohotti viherlevien runsastuminen (Kuva 3.41). 3.6 Matalajärvi Matalajärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen, ja se laskee viereiseen Bodominjärveen. Järvi on pinta-alaltaan 62 ha, ja sen suurin syvyys on 1,3 m ja keskisyvyys ainoastaan,9 m. Matalajärven valuma-alueen koko on 5 km 2. Valuma- alueella on mm. metsää, peltoja, golf-kenttä, puutarhakoulu sekä liikennealuetta (Karvonen 27). Matalajärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin ja sen ekologinen tila on tyydyttävä. Matalajärvi on rehevyydestä huolimatta sangen kirkasvetinen, minkä ansiosta järvessä esiintyy mm. harvinaista hentonäkinruohoa, jouhivitaa ja uposvesitähteä. Järvellä pesii runsas vesi- ja rantalinnusto. Luontoarvojen takia Matalajärvi on ranta-alueineen ja järven luoteisrannassa sijaitsevan lehtoalueen kanssa liitetty Natura 2 -verkostoon (Mykkänen 28). Matala ja luontaisestikin rehevä Matalajärvi on vuosien kuluessa muuttunut ylireheväksi suuren ulkoisen kuormituksen takia (Mykkänen 28). Järveä ympäröivät alueet ovat satoja vuosia olleet viljelyssä. Lisäksi järveä rasittaa voimakas sisäinen kuormitus ja runsas särkikalojen määrä. Karvosen (27) tutkimuksen mukaan sedimentistä voi vapautua veteen fosforia kuukauden aikana yhtä paljon kuin koko ulkoinen kuormitus on vuodessa. Matalajärvessä kasvava karvalehti (Ceratophyllum demersum) (irtokeijuja eli ei ole kiinnittynyt

35 pohjaan) on päässyt runsastumaan massiivisiksi kasvustoiksi 2-luvulla. Myös vesiruttoa (Elodea canadensis) on runsaasti. Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen (1981 82, 1999 ). Sitä on kunnostettu muun muassa poistamalla karvalehteä (vuosittain vuodesta 25), hapettamalla talvisin (vuodesta 25) sekä hoitokalastamalla (vuosittain vuodesta 26) (Barkman 28). Järven kunnon parantamiseksi tehtiin kunnostussuunnitelma vuosille 25 29 (Barkman 25). Lisäksi vuosien 21 212 aikana on tarkoitus rakentaa, parantaa tai vähintään panna alulle kahdeksan allasta ja kaksi kosteikkoa, joilla pyritään hillitsemään Matalajärveen tulevaa ulkoista kuormitusta (Barkman 21a). Tammikuussa 211 kaivettiin idästä tulevaan Kulloonsillan puroon lähelle rantaa laskeutusallas ja kampaoja kosteikkoa varten (Järviwiki 211). Järvellä toimii aktiivinen suojeluyhdistys. 3.6.1. Talvitulokset Matalajärveä hapetettiin 23.12.213 lähtien huhtikuun puoliväliin saakka W-Rix Oy:n laitteella. Epäedullisten ominaisuuksiensa takia (mataluus ja runsas hajoava vesikasvillisuus) Matalajärven vesi on ollut talvisin hapetonta tai vähähappista. Talvi 214 oli aikaisemmasta poiketen hyvähappinen. Happipitoisuus oli maaliskuussa jopa 9,7 mg/l (kyll.% 76). Vesi oli kuitenkin sameaa ja runsassuolaista. Humusleima ei ole Matalajärvessä kovin vahva. Hapellisuuden ansiosta fosforipitoisuus laski selvästi ollen 13 µg/l (213 1 µg/l). Järvi oli silti ylirehevä. Matalajärvelle on ominaista suurehko liuenneiden suolojen määrä (mm. kloridi 5 mg/l) ja veden emäksisyys. 3.6.2. Kesätulokset Matalajärven vesi on ollut kesäisin melko kirkasta, sillä runsas vesikasvillisuus ja päällyslevästö sitovat liuenneita ravinteita sekä vähentävät valon määrää vedessä ja näin rajoittavat planktonlevien tuotantoa. Kesällä 214 vesi oli kuitenkin hivenen aiempaa sameampaa ja levätuotanto voimakkaampaa (klorofyllipitoisuus 17 µg/l). Runsaan levätuotannon myötä happitilanne oli voimakkaan ylikyllästeinen (kyll.% 13). Vesi oli aiempaan tapaan runsassuolaista sekä voimakkaan emäksistä (ph 9,5). Humusleima oli lievä. Veden korkea kalkkipitoisuus ja emäksisyys suosivat harvinaisia vesikasveja, joita esiintyykin Matalajärvessä. Fosforia oli talveen verrattuna noin puolet vähemmän. Fosforipitoisuus oli 71 µg/l (talvella 13 µg/l) ja typpipitoisuus 82 µg/l (talvella 96 µg/l). Muutos talveen nähden oli selvä, mutta ei yhtä voimakas kuin aiemmin, erityisesti vuonna 213. Klorofyllipitoisuus on aiemmin ollut karulle tuotantotyypille ominainen, mutta nyt se osoitti rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Uiminen runsaan vesikasvillisuuden seassa on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Kasviplanktonbiomassa oli elokuussa 5732 µg/l, eli rehevän veden tasolla. Vuonna 213 biomassa oli vain 331 µg/l (212 1 µg/l) eli jopa karun järven tasolla. Valtalajiryhmänä vuonna 214 olivat nielulevät (Cryptophyceae) (Kuva 3.42). Näitä oli jopa 93 % biomassasta. Planktonkoostumus oli aikaisempaan tapaan (Kuva 3.43) selvästi muista järvistä poikkeava ja lajisto oli erittäin niukka.

36 µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 Matalajärven kasviplanktonkoostumus 4.8. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.42. Matalajärven kasviplanktonkoostumus elokuun alussa 214. Matalajärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA MONADS JA % FLAGELLATES CHLOROPHYTA 1 % 1 % CHRYSOPHYTA % DIATOMOPHYCEAE 3 % CYANOPHYTA 2 % CHLOROPHYTA 3 % Matalajärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 8 % CYANOPHYTA 13 % DINOPHYTA % CHRYSOPHYTA 26 % CRYPTOPHYTA 84 % DINOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 48 % Kuva 3.43. Matalajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja 213. 3.7 Hannusjärvi Hannusjärvi sijaitsee Kaitaalla Etelä-Espoossa. Järvi on pinta-alaltaan 6 ha ja sen suurin syvyys on noin 2,5 m. Valuma-alueen pinta-ala on,36 km 2, ja se on järven pohjoispuolta lukuun ottamatta rakennettua asutusaluetta. Valuma-alueen maaperä koostuu pääasiassa kallio- ja moreenialueista, tosin myös savi-, turve- ja hiekka-alueita esiintyy (Oinonen 28). Hannusjärvelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologista luokittelua. Hannusjärven vesi on kirkasta, vaikkakin hyvin humuspitoista (Soini 29). Järvellä on runsaasti kasvillisuutta, ja kelluslehtiset kasvit ovat levittäytyneet lähes koko järven alueelle. Myös uistinvita (Potamogeton natans) muodostaa järvellä laajoja kasvustoja. Hannusjärven rannat ovat monin paikoin suoreunaisia (Oinonen 28). Veden laatu on hyvin samantyyppinen kuin yhtä matalassa Kalajärvessä. Tilaa heikentää erityisesti talven happitilanne sekä korkeahko ravinnetaso.

37 Espoon järvien tilan vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Hannusjärvi kuuluu luokkaan rehevä (Soini 29). Hannusjärveä on hapetettu talvisin vuodesta 1999 lähtien ja lisäksi kesäisin vuodesta 22 alkaen. Järvellä on tehty erilaisia kunnostustoimenpiteitä Hannusjärven suojeluyhdistyksen toimesta (Oinonen 28, Soini 29). 3.7.1. Talvitulokset Järven happitilanne oli tyydyttävä (5,5 mg/l). Happitilanne parani edellistalvesta lauhan säätyypin ansiosta (213 2,3 mg/l). Valuma-alueen karuudesta huolimatta vedessä oli voimakas humusleima ja kohonnut suolapitoisuus, joka johtunee katualueiden valumista. Ravinnetaso oli lievästi reheville järville ominainen. Fosforipitoisuus laski edellistalvesta ollen 14 µg/l (213 2 µg/l). Myös suolapitoisuus väheni selkeästi. 3.7.2. Kesätulokset Järven pinnanläheisen vesikerroksen happitilanne oli kesällä 214 hyvä. Järvi on matala ja vesimassa ilmastuu koko ajan. Valuma-alueen karuudesta huolimatta vedessä oli selvä humusleima. Vesi oli lievästi hapanta (ph 6,7), mutta alkaliteetti, eli järven kyky sietää happamoitumista oli hyvä. Sähkönjohtavuus (9,4 ms/m) oli normaali. Ravinnetaso oli reheville järville ominainen. Fosforipitoisuus (28 µg/l) osoitti selvää rehevyyttä, samoin klorofyllipitoisuus (16 µg/l). Typpipitoisuus (57 µg/l) oli kesiä 212 ja 213 matalampi. Heinäkuussa kolibakteereja todettiin 1 kpl/dl, mutta vesi oli edelleen hygieenisesti hyvää uimavettä. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 7593 µg/l (213: 14 337 µg/l, 212: 6 36 µg/l) eli rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Ylivoimaisena valtalajina oli jälleen viherlevä Pediastrum privum kuten kahtena edellisenä kesänä (Kuva 3.45, Kuva 3.44). µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 Hannusjärven kasviplanktonkoostumus 23.7. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.44. Hannusjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214.

38 Hannusjärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 7 % CRYPTOPHYTA 1 % Hannusjärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 4 % DINOPHYTA % CRYPTOPHYTA 4 % CHRYSOPHYTA 3 % CYANOPHYTA 18 % DINOPHYTA % DIATOMOPHYCEAE 6 % CHLOROPHYTA 4 % CHRYSOPHYTA 9 % CHLOROPHYTA 81 % DIATOMOPHYCEAE 25 % Kuva 3.45. Hannusjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja 213. 3.7.3. Pitkän aikavälin kehitys Hannusjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Lievää nousua on kuitenkin havaittavissa. Fosforipitoisuus on ollut talvella tyypillisesti tasolla 2 µg/l (Kuva 3.46). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet usein kaksi-nelinkertaisia (8 µg/l). Myös talven 212 pitoisuus oli jostain syystä korkea. Talven 214 fosforipitoisuus oli aineiston matalin. Hannusjärven typpipitoisuuksissa ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Typpipitoisuus on tyypillisellä humusjärven tasolla (1 µg/l). Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska typpimaksimi (21 µg/l) osui heinäkuulle 211 (Kuva 3.47). Sinilevien osuus oli tuolloin 79 % kasviplanktonin määrästä. µg/l 12 Hannusjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 1 8 6 4 2 4.8.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 17.3.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 13.7.24 19.8.23 31.3.23 27.8.22 25.2.22 6.8.21 13.3.21 22.7.2 14.3.2 Kuva 3.46. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 214.

39 µg/l 25 Hannusjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-214 2 15 1 5 4.8.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 17.3.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 13.7.24 19.8.23 31.3.23 27.8.22 25.2.22 6.8.21 13.3.21 22.7.2 14.3.2 Kuva 3.47. Hannusjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 214. Klorofyllipitoisuudet osoittavat ajoittain erittäin voimakasta rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosikymmenen puoliväliin (Kuva 3.48). Klorofyllipitoisuus ylitti tuolloin ylirehevien järvien tason. Kyseessä on mitä ilmeisimmin limalevien suuri osuus kasviplanktonissa. Loppukesän 214 klorofyllipitoisuus oli rehevien vesien tasolla ja aineiston matalin. µg/l 25 Hannusjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-214 2 15 1 5 4.8.214 25.7.213 23.7.212 2.7.211 21.7.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 19.8.23 27.8.22 6.8.21 22.7.2 Kuva 3.48. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Hannusjärvessä 2 214.

4 3.8 Myllyjärvi, Lahnus Myllyjärvi sijaitsee Lahnuksen alueella Pohjois-Espoossa. Sen pinta-ala on 1 ha ja rantaviivan pituus 2,3 km. Myllyjärven suurin syvyys on lähes 7 metriä. Valuma-alueen pinta-ala on 1,14 km 2. Maaperä on pääasiassa kallio- ja moreenimaata. Valuma-alueella on metsä- ja suoalueita. Myllyjärvi kuuluu Lepsämänjoen alaosan valuma-alueeseen (21.41). Pintavesien käyttökelpoisuusluokituksen mukaisesti Myllyjärvi on kuulunut luokkaan tyydyttävä vuosina 1984 1986 ja 1989 1992. Myllyjärvelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologisen tilan luokittelua. 3.8.1. Talvitulokset Myllyjärven vesi on kirkasta, mutta voimakkaan ruskeaa. Veden sameus oli talvella 1,1 FNU ja väriluku 12 mg Pt/l. Liuenneiden suolojen määrä oli pieni valuma-alueen luonteesta johtuen. Vesi oli hapanta eikä puskurikykyä ollut lainkaan. Happitilanne oli tyydyttävä. Pintavedessäkin oli happivajetta (kyll.% 68), joka johtuu voimakkaasta humusleimasta (COD Mn 19 mg/l). Alusvedessä happea oli enää niukasti, vaikka talvi oli lauha. Ravinnetaso oli alhainen eikä sisäistä kuormitusta todettu. Ammoniumtypen esiintyminen liittyy suovesien vaikutukseen ja happivajeeseen. 3.8.2. Kesätulokset Myllyjärven vesi oli talven tapaan kirkasta, mutta voimakkaan ruskeaa. Veden sameus (1,5 FNU) oli lievästi voimakkaampaa kuin talvella (1,1 FNU) ja väriluku (82 mg Pt/l) matalampi (talvella 12 mg Pt/l). Liuenneiden suolojen määrä oli edelleen erittäin pieni. Vesi oli melko hapanta ja puskurikyky oli heikko. Happitilanne oli talvea heikompi. Pintavedessä happitilanne oli hyvä, mutta jo kolmen metrin syvyydellä oli voimakas hapenpuute (kyll. % 4). Alusvedestä happi oli kokonaan loppunut. Kerrostuneisuus oli näytteenottohetkellä vahva. Ravinnetaso oli alhainen (18 µg P/l ja 38 µg N/l) eikä fosforin sisäistä kuormitusta todettu. Hapettomuuden vuoksi pohjalla esiintyi ammoniumtyppeä (29 µg/l). Happiolosuhteiden lisäksi suovesillä on oma vaikutuksensa ammoniumtypen esiintymiseen Myllyjärven vedessä. Levätuotanto oli klorofyllipitoisuuden (4,9 µg/l) perusteella vähäistä. Myllyjärven kasviplanktonbiomassa oli elokuun alussa 214 86 µg/l, eli hyvin vähäinen, mutta kuvasti alkavaa rehevyyttä. Valtalajiryhminä olivat aitoviherlevät (Chlorophyceae, 27 % kokonaisbiomassasta), kultalevät (Chrysophyceae, 2 % kokonaisbiomassasta) sekä monadit ja flagellaatit (yht. 22 % kokonaisbiomassasta). Myös limalevän (Gonyostomum semen) osuus kokonaisbiomassasta oli melko suuri (15 %).

41 µg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Myllyjärven kasviplanktonkoostumus 4.8. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.49. Myllyjärven kasviplanktonkoostumus elokuussa 214. 3.9 Odilampi Odilampi sijaitsee Pohjois-Espoossa, Espoon ja Vantaan kuntien rajalla. Odilampi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen (81.55). Odilammen pinta-ala on 2 ha, rantaviivan pituus,8 km ja suurin syvyys noin 2 m. Valuma-alueen pinta-ala on,8 km 2. Valuma-alueella on moreeni-, savi- ja turvealueita. Lammen eteläosaan laskee vesiä kahdesta ojasta, joiden vedet tulevat suoalueilta. Luusua sijaitsee lammen pohjoispäässä. Odilammelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologista luokittelua. 3.9.1. Talvitulokset Odolammen vesi on kirkasta, mutta voimakkaan ruskeaa. Veden sameus oli talvella 2,5 FNU ja väriluku 11 mg Pt/l. Liuenneiden suolojen määrä oli pienivaluma-alueen luonteesta johtuen. Vesi oli hapanta eikä puskurikykyä ollut lainkaan. Happitilanne oli tyydyttävä. Happivaje (kyll.% 52) johtuu voimakkaasta humusleimasta (COD Mn 19 mg/l) ja osin myös järven mataluudesta. Ravinnetaso oli talvella alhainen. Ammoniumtypen esiintyminen liittyy happivajeeseen ja suovesien vaikutukseen. 3.9.2. Kesätulokset Veden sameus oli kesällä 4,4 FNU ja väriluku 15 mg Pt/l. Liuenneiden suolojen määrä oli sähkönjohtavuuden (12 ms/m) perusteella kohonnut kolminkertaiseksi talveen nähden. Veden talviaikainen happamuus oli korjaantunut ja ph oli neutraali. Puskurikyky happamoitumista vastaan oli hyvä.

42 Happitilanne oli hyvä (kyll.% 9), mutta ravinnetaso korkea. Fosforipitoisuus (47 µg/l) oli rehevän ja erittäin rehevän veden rajoilla. Kokonaistyppeä oli 62 µg/l. Liukoiset ravinteet olivat lopussa ja levätuotanto klorofyllipitoisuuden (55 µg/) perusteella erittäin voimakasta. Vedessä esiintyi limalevää (Gonyostomum semen), joka nostaa voimakkaasti klorofyllipitoisuutta. Odilammen kasviplanktonbiomassa oli elokuussa 943 µg/l, eli läheni hypereutrofiaa. Valtalajina oli limalevä (Gonyostomum semen), jonka osuus kokonaisbiomassasta oli jopa 64 % (Kuva 3.42). Paljain silmin näkymätön limalevä on yleinen varsinkin ruskeissa, humuspitoisissa järvissä ja lammissa, mutta voi esiintyä myös kirkkaammissa vesissä. Limalevä ei ole myrkyllinen, mutta saattaa runsaana esiintyessään aiheuttaa uimareille allergisia reaktioita kuten voimakasta punoitusta ja kutinaa. µg/l Odilammen kasviplanktonkoostumus 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 4.8. Kuva 3.5. Odilammen kasviplanktonkoostumus elokuussa 214. Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät 3.1 Siikajärvi Siikajärvi sijaitsee Luoteis-Espoossa Mankinjoen valuma-alueella (81.57). Siikajärven pinta-ala on 7 ha ja rantaviivan pituus 7,3 km. Suurin syvyys on noin 14 m. Siikajärven valuma-alueen pinta-ala on 5,1 km 2. Maaperäkartan perusteella valuma-alueella on moreeni-, kallio-, savi- ja turvealueita. Valuma-alueella on yksi pieni lampi, Ahvilampi (2,5 ha), joka sijaitsee Siikajärven koillispään itäpuolella. Siikajärvi kuuluu järvityypiltään pieniin humusjärviin ja sen ekologinen tila on hyvä. Pintavesien käyttökelpoisuusluokituksen mukaisesti Siikajärvi on kuulunut luokkaan erinomainen vuosina 1984 1986 ja luokkaan hyvä vuosina 1989 1992, 1994 1997 ja 2 23. Vesinäytteet otettiin Siikajärven keskialueen syvänteeltä sekä pohjoisosassa sijaitsevalta syvänteeltä.

43 3.1.1. Talvitulokset Siikajärven vesi on kirkasta, mutta selvästi humuspitoista. Pintaveden sameus oli 1,6 1,9 FNU ja näkösyvyys 1,9 2,1 m. Veden väriluku vaihteli välillä 94 1 mg Pt/l. Humusleima oli pohjoispäässä aavistuksen vahvempi. Veden ph oli happamalla puolella. Puskurikyky oli heikohko. Pintaveden kokonaisfosforipitoisuus vaihteli 9-13 g/l kuvaten karua tuotantotyyppiä. Happitilanne oli hyvä. Alusvedessäkin oli runsaasti happea eikä minkäänlaista sisäistä kuormitusta todettu. Myös typpipitoisuus oli alhainen eikä ammoniumtyppeä esiintynyt. 3.1.2. Kesätulokset Siikajärven vesi oli kesällä kirkasta ja humuspitoisuus oli lievää. Keski- ja pohjoisosan välillä ei ollut eroja. Pintaveden sameus oli 1,2 1,3 FNU ja näkösyvyys molemmilla alueilla 2 m. Veden väriluku oli 6 61 mg Pt/l, eli selvästi vähemmän kuin talvella. Veden ph oli lievästi happamalla puolella. Puskurikyky oli välttävä. Happitilanne oli kohtalaisen hyvä. Keskiosassa oli todettavissa hapen vajausta, mutta pohjoisosassa happea riitti pohjan läheisyydessäkin hyvin. Keskiosassa oli havaittavissa lievää sisäistä kuormitusta, sillä alusveden fosforipitoisuus oli päällysveteen nähden koholla ja myös ammoniumtyppeä esiintyi. Päällysveden ravinnetaso oli matala. Kokonaisfosforia oli 11 µg/l ja kokonaistyppeä 28 29 µg/l. Levätuotanto oli klorofyllipitoisuuden (6, 6,8 µg/l) perusteella vähäistä. Järven ravinnetaso ja levätuotanto vastasivat lievästi rehevälle vedelle ominaista tasoa. Siikajärven keski- ja pohjoisosan kasviplanktonbiomassa oli 1966 1976 µg/l, eli eroa ei juuri ollut (Kuva 3.51). Biomassa viittasi mesotrofiaan (keskiravinteisuus). Lajisto oli molemmilla alueilla hyvin samankaltainen. Valtalajiryhmänä sekä keski- että pohjoisosassa olivat piilevät (Diatomophyceae), joiden osuus kokonaisbiomassasta oli keskiosassa 32 % ja pohjoisosassa 42 %. Valtalajina piilevien ryhmässä oli Eunotia zasuminensis. Myös panssarileviä (Dinophyceae) esiintyi runsaasti suhteessa muuhun lajistoon. Sinileviä oli erittäin vähän.

44 µg/l 3 25 2 15 1 5 Siikajärven kasviplanktonkoostumus 23.7. keskiosa 23.7. pohjoisosa Incertae sedis Monadit ja flagellaatit Kaulusflagellaatit Yhtymälevät Bicosoecophyceae Aitoviherlevät Näkinpartaislevät Yksis. siimaleviä Silmälevät Gonyostomum semen Keltalevät Piilevät Piisuomukultalevät Kultalevät Tarttumalevät Panssarilevät Nielulevät Sinilevät Kuva 3.51. Siikajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 214. 4. JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU Jokipisteiden veden laatu tutkittiin neljä kertaa vuoden aikana: tammikuu, huhtikuu, heinäkuu ja lokakuu. Tulokset ovat liitetaulukoissa. Tutkitut joki/ojapisteet olivat seuraavat (suluissa havaintopaikan numero): Gussängsbäcken (9) Kulloonsillanoja (1) Kättbäcken (11) Glimsån (3) Glomsån (4) Espoonjoki (1) Mustalahdenoja (2) Gumbölenjoki (6) Mankinjoki (7) Monikonpuro (5) Finnåbäcken (8) 4.1 Matalajärveen laskevat ojat Matalajärveen laskevat Gussängsbäcken, Kulloonsillanoja ja Kättbäcken. Ojat ovat suhteellisen vähävirtaamaisia.

45 4.1.1. Gussängsbäcken (oja 9) Gussängsbäcken laskee golfkentän läpi Matalajärven koillisosaan. Valumavesille on tehty laskeutusaltaita ennen Matalajärveä. Kesällä altaissa kasvaa rihmamaista viherlevää. Virtaamaksi arvioitiin ajankohdasta riippuen,-,2 l/s. Valumavesien sameustaso vaihteli voimakkaasta lievään. Liuenneita suoloja oli peltovesien normaalilla tasolla tai jopa hieman sitä enemmän. Veden ph oli emäksisen puolella. Humusleima oli vähäisimmän vesimäärän aikaan lievä, mutta voimistui selvästi runsaampien sateiden myötä. Kokonaistypen pitoisuus oli ojavesille normaali (51 13 µg/l). Typpi oli talvella ja syksyllä pääosin nitraattimuotoista, mutta keväällä ammoniumtyppeä oli nitraattia runsaammin. Keskikesällä levät käyttivät nitraatin loppuun. Fosforipitoisuudet olivat erittäin korkeita (48 22 µg/l), joten valumavedet kuormittavat voimakkaasti Matalajärveä. Myös liukoista fosforia oli runsaasti. Hygieeninen veden laatu oli hyvä (kolit -46 kpl/dl) kaikilla havaintokerroilla. 4.1.2. Kulloonsillanoja (oja 1) Kulloonsillanoja laskee Matalajärven länsiosaan peltoalueen halki. Virtaamaksi arvioitiin ajankohdasta riippuen -1 l/s, eli virtaama oli kaikilla havaintokerroilla vähäinen. Suurimmat virtaamat todettiin huhtikuussa ja lokakuussa. Kevättulva jäi hyvin pieneksi ja syksyllä sateet eivät olleet ehtineet vaikuttaa virtaamiin. Valumavesissä oli koko ajan selvää, jopa voimakasta samennusta. Lokakuussa vesi oli sameimmillaan, kuten vuonna 212 (vuonna 213 kirkkainta). Valumaoloilla on siten ratkaiseva vaikutus ojien veden laatuun. Liuenneita suoloja oli alivirtaamien aikana erittäin runsaasti (sähkönjohtavuus 5 99 ms/m). Veden ph oli lähellä neutraalia tai lievästi emäksinen. Humusleima oli vähäinen lukuun ottamatta talven ja syksyn tuloksia, jolloin humuksisuus oli selvää. Kokonaistypen pitoisuus oli ojavesille normaali (47 15 µg/l) ja typpi oli pääosin nitraattina. Keskikesällä levät käyttivät nitraatin loppuun. Niukkavalumaisina ajankohtina typpipitoisuus laski alhaiseksi. Fosforipitoisuudet (4 28 µg/l) olivat edellisvuodesta poiketen erittäin korkeita (213 34 55 µg/l, 212 81 3 µg/l). Hygieeninen veden laatu oli talvella huono (kolit 17 kpl/dl) ja heinäkuussa heikohko (kolit 49 kpl/dl), muulloin hyvä. 4.1.3. Kättbäcken (oja 11) Kättbäcken laskee Matalajärven eteläosaan peltoalueen halki. Virtaamaksi arvioitiin ajankohdasta riippuen,2-,8 l/s, eli virtaama oli myös tällä ojalla vähäinen. Valumavedet olivat jokaisella havaintokerralla sameita. Liuenneita suoloja oli erittäin runsaasti (sähkönjohtavuus 5 11 ms/m). Veden ph oli emäksisen puolella ja humusleima vähäinen tai lievä. Kokonaistypen pitoisuus oli ojavesille normaali (89 17 µg/l) ja typpi oli pääosin nitraattina. Keskikesällä vähäisimmän virtaaman aikaan typpeä oli niukimmin. Fosforipitoisuudet olivat alhaisia (13 8

46 µg/l), tosin suurempia kuin edellisvuonna (8-37 µg/l), mutta ravinnevalumat jäivät silti pieniksi vähäisen virtaama takia. Veden hygieeninen laatu oli selvästi heikentynyt talvella (12 kpl/dl) ja erityisesti kesällä (87 kpl/dl), muutoin se oli hyvä. 4.1.4. Ravinnevalumat Matalajärveen Havaintoajankohtien ravinnevalumat on laskettu havaitun virtaaman ja veden laadun mukaisina. Laskelma kuvaa hetkellistä ravinnekuormaa eikä ole relevantti koko vuotta ajatellen. Vuositason kuormituksen arviointiin näytteitä tulisi ottaa tiheämmin, jopa viikoittain, jotta tulos olisi luotettava. Typpipitoisuudet olivat lähes samat kaikissa ojissa. Fosforia oli selvästi vähiten Kättbäckenissä. Virtaama oli kuitenkin vähäisin Gussängsbäckenissä. Kokonaisuudessaan näytteenoton perusteella arvioitu kuormitus jäi maltilliseksi, sillä virtaama oli havaintopaikoilla pieni kaikilla havaintokerroilla. Typpeä valui Matalajärveen yhteensä keskimäärin,15 kg/d ja fosforia,15 kg/d. Nämä vastasivat 6-12 asukkaan ravinnekuormaa. Typpeä valui suhteellisesti eniten. Koska valumat olivat näytteenottohetkinä vähäisiä, jäi ravinnekuormitus erittäin pieneksi edellisvuosiin nähden. Taulukko 4-1. Matalajärveen kohdistuneet hetkelliset ravinnevalumat vuonna 214. Virtaama *Kok.N *Kok.N *Kok.N *Kok.P *Kok.P *Kok.P m3/s µg/l kg/d AVL µg/l kg/d AVL Gussängsbäcken 13.1.214,3 13,3 3 11,3 1 Gussängsbäcken 28.4.214,2 51,1 1 48,1 Gussängsbäcken 28.7.214 69, 79, Gussängsbäcken 22.1.214,9 12,9 8 22,17 7, 925,3 3 114,5 2 Kullonsillanoja 13.1.214,1 15,13 11 1,9 3 Kullonsillanoja 28.4.214,1 47, 4, Kullonsillanoja 28.7.214 5, 88, Kullonsillanoja 22.1.214,1 14,12 1 28,24 1,1 967,5,6 5 127,8 3 Kättbäcken 13.1.214,8 17,12 1 33,2 1 Kättbäcken 28.4.214,2 12,2 2 13, Kättbäcken 28.7.214,2 89,2 1 19, Kättbäcken 22.1.214,5 11,5 4 8,3 1, 1222,5,5 4 36,2 1 SUMMA 214,1,15 12,15 6 SUMMA 213,4 4,6 383,476 19 SUMMA 212,46 5,36 446,834 334

47 4.2 Espoonjoen alue Espoonjoen valuma-alueen koko on 132 km 2. Valuma-alueen pituus on pohjois-eteläsuunnassa 17 km ja leveys itä-länsisuunnassa 14 km. Espoonjoen pituus on 8 km (Kasvio 28), ja siihen laskee suurin osa Espoon keskiosan vesistöistä. Vedet virtaavat valuma-alueen pohjoisosassa lännestä Glomsjokeen (Glomsån) ja idästä Glimsjokeen (Glimsån). Glomsjoki, joka saa alkunsa Bodominjärvestä, on pituudeltaan 5 km ja Glimsjoki 3,5 km (Kasvio 28). Glimsjoki saa alkunsa Espoon Pitkäjärvestä. Gloms- ja Glimsjoet yhtyvät Kirkkojärven painanteessa Espoonjoeksi, joka laskee mereen Espoonlahdessa. Mustalahdenoja yhtyy Espoonjokeen hieman ennen Espoonlahtea. Espoonjoki on jokityypiltään keskisuuri savimaiden joki ja sen ekologinen tila on hyvä. Valuma-alueen maaperästä valtaosa on savea, mikä aiheuttaa Espoonjoen vedelle tyypillisen savisamennuksen. Valuma-alueesta 64 % on metsää, 15 % peltoa ja 14 % rakennettua aluetta (Penttilä 21). 4.2.1. Glimsån (joki 3) Glimsån saa alkunsa Espoon Pitkäjärvestä. Joen vesi oli alkuvuonna sameaa, mutta kirkastui loppuvuonna selvästi valumien ollessa vähäisiä. Happitilanne oli hyvä. Liuenneita suoloja oli puhtaita jokivesiä enemmän. Veden ph oli neutraalin yläpuolella ja humusleima oli lievähkö. Kokonaistypen pitoisuus (84 17 µg/l) oli korkeimmillaan talven ja kesän näytteenottokerroilla. Myös fosforipitoisuus (56 11 µg/l) oli korkeimmillaan talvi- ja kesäaikana. Kevään ja syksyn näytteenottokerroilla ravinnetaso oli vähäisistä sateista johtuen alhaisin. Hygieeninen veden laatu oli kohtalaisen hyvä (kolit 5-13 kpl/dl). Ainoastaan kesän havaintokerralla hygieeninen laatu oli selvemmin heikentynyt. 4.2.2. Glomsån (joki 4) Glomsån saa alkunsa Bodominjärvestä. Se on jokityypiltään pieni savimaiden joki ja sen ekologinen tila on hyvä. Joen vesi oli koko ajan melko sameaa. Kirkkaimmillaan vesi oli kevään ja syksyn havaintokerroilla. Happitilanne oli hyvä. Liuenneita suoloja oli puhtaita jokivesiä enemmän. ph oli neutraalin yläpuolella ja humusleima oli lievähkö tai keskivahva. Kokonaistypen pitoisuus (67 94 µg/l) oli talvella ja kesällä koholla, laskien syksyllä normaaliksi. Fosforipitoisuus oli pääasiassa välillä 4 43 µg/l, mutta kohosi kesällä tasolle 13 µg/l. Hygieeninen veden laatu oli kohtalaisen hyvä (kolit 83 18 kpl/dl). Heikoimmillaan se oli talvella ja keväällä. 4.2.3. Espoonjoen alajuoksu (joki 1) Espoonjoki laskee Espoonlahteen. Virtaamat ovat alajuoksulla ajoin suuria. Joen vesi oli alkuvuonna sameaa kirkastuen syksyä kohti. Happitilanne oli hyvä, mutta keskikesällä esiintyi selvää happivajetta (kyll.% 56). Liuenneita suoloja oli puhtaita jokivesiä enemmän. Suolapitoisuus kohosi erityisesti keskikesällä kun vesimäärä oli vähäinen. Veden ph oli neutraalin yläpuolella ja humusleima oli lievä.

48 Kokonaistypen pitoisuus (88 16 µg/l) oli talvella ja kesällä koholla, mutta keväällä ja syksyllä normaalitasoinen. Myös nitraatteja oli selvästi vähemmän keväällä ja syksyllä. Fosforipitoisuus (56 8 µg/l) vaihteli melko paljon. Maksimi oli kesällä ja minimi keväällä. Hygieeninen veden laatu oli hyvä (kolit 35 55 kpl/dl). 4.2.4. Mustalahdenoja (joki 2) Mustalahdenoja on pienehkö oja, joka yhtyy Espoonjokeen hieman ennen Espoonlahtea. Virtaamat vaihtelivat melko laajasti (arvio,2-,5 m 3 /s). Ojan vesi oli kaikilla havaintokerroilla sameaa. Happitilanne oli hyvä. Liuenneita suoloja oli suunnilleen saman verran kuin Espoonjoessa eli puhtaita ojavesiä enemmän. Veden ph vaihteli neutraalista emäksiseen ja humusleima oli lievä. Kokonaistypen pitoisuus (62 19 µg/l) oli talvella ja keväällä koholla. Nitraatteja oli aiempaan tapaan runsaasti, mutta ammoniumtyppeä vähän. Typpijakauma viittaa hajakuormaan, ei jätevesiin. Fosforipitoisuus (34 71 µg/l) oli alimmillaan keväällä ja korkeimmillaan keskikesän ja syksyn näytteenottokerroilla. Hygieeninen veden laatu oli kohtalainen (kolit 21 29 kpl/dl). Selvää hygieenistä likaantumista havaittiin keskikesällä. µg/l 2 16 Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Kokonaisfosfori eri ajankohtina 214 Joki 3 Joki 4 Joki 1 Joki 2 12 8 4 13.1.214 28.4.214 28.7.214 22.1.214 Kuva 4.1. Kokonaisfosfori Espoonjoessa eri ajankohtina 214.

49 Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Typpiyhdisteet eri ajankohtina 214 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 NH4-N µg/l NO23-N µg/l N org.n µg/l 22.1.213 22.4.213 23.7.213 16.1.213 22.1.213 22.4.213 23.7.213 16.1.213 22.1.213 22.4.213 23.7.213 16.1.213 22.1.213 22.4.213 23.7.213 16.1.213 Joki 3 Joki 3 Joki 3 Joki 3 Joki 4 Joki 4 Joki 4 Joki 4 Joki 1 Joki 1 Joki 1 Joki 1 Joki 2 Joki 2 Joki 2 Joki 2 Kuva 4.2. Typpiyhdisteet Espoonjoessa eri ajankohtina 214. kpl/dl 35 3 Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Kolibakteerit eri ajankohtina 214 Joki 3 Joki 4 Joki 1 Joki 2 25 2 15 1 5 13.1.214 28.4.214 28.7.214 22.1.214 Kuva 4.3. Kolibakteerit Espoonjoessa 214 eri ajankohtina.

5 ms/m 4 35 3 25 2 15 1 5 Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Sähkönjohtavuus eri ajankohtina 214 Joki 3 Joki 4 Joki 1 Joki 2 13.1.214 28.4.214 28.7.214 22.1.214 Kuva 4.4. Sähkönjohtavuus Espoonjoessa eri ajankohtina 214. 4.3 Gumbölenjoki ja Mankinjoki (joet 6 ja 7) Mankinjoen vesistö purkautuu vesistöalueen pohjoisosista kahta eri reittiä, idästä Gumbölenjoen ja lännestä Mankinjoen kautta. Joet yhtyvät Espoonkartanossa noin 3 km päässä jokisuusta (Saura 1999). Mankinjoki saa alkunsa Loojärvestä ja laskee mereen Espoonlahden pohjukassa. Gumbölenjoki puolestaan virtaa Mankinjokeen Nuuksion Pitkäjärvestä Nupurinjärven, Svartbäckträsketin, Kvarnträskin ja Dämmanin kautta (Janatuinen 29). Gumbölenjoki ja Mankinjoen yläosa ovat jokityypiltään pieniä savimaiden jokia. Molempien ekologinen tila on hyvä. Mankinjoen valuma-alueella on runsaasti viljeltyä alaa, kun taas Gumbölenjoen valuma-alue on pääasiassa metsämaata (Janatuinen 29). Ohjelman mukaiset havaintopisteet sijaitsevat juuri ennen jokien yhtymäkohtaa Espoonkartanon alueella. Gumbölenjoen näytteet otettiin vuonna 214 Golfkentän kohdalta ja Mankinjoen näytteet jokien yhtymäkohdan alapuolelta. Tämä Mankinjoen Kauklahden havaintopiste sijaitsee noin 5 m ympäristöhallinnon automaattista virtaamamittausasemaa alempana. Molemmat joet olivat samentuneita. Mankinjoessa oli voimakas sameus- ja kiintoainemaksimi tammikuussa, joka vaikutti myös fosforipitoisuuteen (Kuva 4.5, Kuva 4.8). Samentumista esiintyi Mankinjoessa myös keväällä ja syksyllä. Myös Gumbölenjoen vesi oli tammikuussa selvästi samentunutta, mutta vesi kirkastui kevättä kohti selvästi, eikä selvää samentumista esiintynyt myöhemmilläkään näytteenottokerroilla. Sähkönjohtavuudessa ei ollut merkittäviä eroja. Liuenneita suoloja oli kuitenkin Espoonjokea vähemmän. Humuspitoisuudesta kertova kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ) oli samalla tasolla, eli melko alhainen. Sähkönjohtavuus kohosi loppukesällä virtaamien ollessa vähäisiä (Kuva 4.5 ja Kuva 4.6).

51 Kuva 4.5. Gumbölenjoen (joki 6) ja Mankinjoen (joki 7) sameus, sähkönjohtavuus ja COD Mn vuonna 214. ms/m Sähkönjohtavuus eri ajankohtina 21-214 25 Gumbölenjoki 6 Mankinjoki 7 2 15 1 5 22.1.214 28.7.214 28.4.214 13.1.214 16.1.213 23.7.213 22.4.213 22.1.213 15.1.212 24.7.212 16.4.212 19.1.212 25.1.211 2.8.211 13.4.211 11.1.211 12.1.21 7.7.21 28.4.21 2.2.21 Kuva 4.6. Sähkönjohtavuus Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa 21 214. µg/l Typpipitoisuus eri ajankohtina 21-214 35 3 Gumbölenjoki 6 Mankinjoki 7 25 2 15 1 5 22.1.214 28.7.214 28.4.214 13.1.214 16.1.213 23.7.213 22.4.213 22.1.213 15.1.212 24.7.212 16.4.212 19.1.212 25.1.211 2.8.211 13.4.211 11.1.211 12.1.21 7.7.21 28.4.21 2.2.21 Kuva 4.7. Typpipitoisuus Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa 21 214.

52 Kokonaistypen pitoisuus oli Gumbölenjoessa normaali (52 96 µg/l). Mankinjoessa ylittyi taso 1 µg/l kolmella näytteenottokerralla neljästä, ollen korkeimmillaan 2 µg/l ja matalimmillaan 94 µg/l. Typpitaso keskimäärin samalla tasolla kuin edellisvuonna (Kuva 4.7). Fosforipitoisuus on koholla molemmissa joissa, voimakkaammin Mankinjoessa. Gumbölenjoessa fosfori vaihteli 33 54 µg/l (keskiarvo 41 µg/l) ja Mankinjoessa 47 1 µg/l (keskiarvo 71 µg/l). Alimmillaan fosforipitoisuus oli kevään näytteenottokerralla (Kuva 4.8). Espoonjoessa keskipitoisuus oli 66 µg/l. Normaali kangasmaiden jokivesien pitoisuus on <15 µg/l ja turvemailla <2 µg/l (Aroviita ym. 212). Savimailla ravinnepitoisuudet ovat luonnostaankin korkeampia: <4 µg/l. Mankinjoessa ja Espoonjoessa pitoisuudet olivat keskimäärin selvästi tätä suurempia. Gumbölen joen pitoisuudet olivat savimaiden jokien normaalilla tasolla. Sekä Gumbölenjoen että Mankinjoen fosforipitoisuudet vaihtelevat laajasti vuodenajan ja vallitsevan virtaaman mukaan eikä mitään muutosta tai kehityssuuntaa ole havaittavissa. Vuonna 214 Gumbölenjoen fosforipitoisuuksien vaihtelu oli aiempaa vähäisempää. Veden hygieeninen laatu oli molemmissa joissa hyvä, Gumbölenjoessa keskikesällä esiintynyttä selvää likaantumista (E. coli 58 kpl/dl) lukuun ottamatta. Kolibakteereja esiintyi Gumbölenjoessa muilla näytteenottohetkillä 61 83 kpl/dl. Kolibakteereja esiintyi koko ajan myös Mankinjoessa, pitoisuuden vaihdellessa välillä 2-14 kpl/dl, ollen suurimmillaan Gumbölenjoen tapaan keskikesällä. µg/l Fosforipitoisuus eri ajankohtina 21-214 12 1 Gumbölenjoki 6 Mankinjoki 7 8 6 4 2 22.1.214 28.7.214 28.4.214 13.1.214 16.1.213 23.7.213 22.4.213 22.1.213 15.1.212 24.7.212 16.4.212 19.1.212 25.1.211 2.8.211 13.4.211 11.1.211 12.1.21 7.7.21 28.4.21 2.2.21 Kuva 4.8. Fosforipitoisuus Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa 21 214. 4.4 Monikonpuro ja Finnoonpuro (ojat 5 ja 8) Finnobäcken eli Finnoonoja saa alkunsa Ymmerstassa, jossa sen kaksi latvahaaraa yhdistyvät. Finnoonojalla on useita sivuhaaroja (mm. Svartbäck), ja itse puro laskee Suomenlahteen Nuottalahdessa. Puron latva-alueen valuma-alue on pääosin vaihtelevaa kallio- ja moreenimaata, joiden välissä on siltti- ja savilaaksopainanteita. Finnoonojan pääuoma kulkee valuma-alueella murroslaaksossa (Janatuinen 29).

53 Monikonpuron valuma-alue on kooltaan 18 km 2 ja puro on pituudeltaan 6,5 km. Monikonpuron keskivirtaama on,1 m 3 /s. Valuma-alueen maaperä on alavilla alueilla pääasiassa silttiä ja savea. Valuma-alueen pohjoisosissa on lisäksi sora- ja hiekka-alueita. Vuonna 21 Monikonpuron uomaa siirrettiin 9 m Leppävaaran liikekeskustan ja liikenneterminaalin tieltä (Janatuinen 29). Molemmat purot olivat sameavetisiä ja runsassuolaisia (Kuva 4.1). Monikonpurossa oli Mankijoen tapaan voimakas sameus- ja kiintoainemaksimi tammikuussa, joka vaikutti myös fosforipitoisuuteen. Keväällä ja syksyllä sameus oli selvästi havaittavaa, mutta huomattavasti talven tasoa lievempää. Keskikesällä Monikonpuron vesi oli vain lievästi sameaa. Finnoonojan veden sameus ja kiintoainepitoisuus olivat melko tasaisia läpi vuoden vaihdellen sameuden osalta välillä 25 35 FNU ja kiintoaineen osalta välillä 11 22 mg/l (Kuva 4.9). Suolapitoisuus oli molemmissa melko tasainen läpi vuoden, mutta kokonaisuudessaan puhtaita jokivesiä selvästi korkeampi. Sähkönjohtavuudet olivat myös Espoonjoen tasoa korkeampia. Humusleima oli purovesissä aiempaan tapaan alhainen. Kuva 4.9. Monikonpuron (joki 5) ja Finnoonpuron (joki 8) sameus, sähkönjohtavuus ja COD Mn vuonna 214. Vähäisten virtaamien ja heikkojen laimennusolojen vuoksi sähkönjohtavuudet kohosivat keväällä aiempia vuosia selvästi korkeammalle (Kuva 4.1). ms/m Sähkönjohtavuus eri ajankohtina 21-214 6 5 4 Finnobäcken Monikonpuro 3 2 1 22.1.214 28.7.214 28.4.214 13.1.214 16.1.213 23.7.213 22.4.213 22.1.213 15.1.212 24.7.212 16.4.212 19.1.212 25.1.211 2.8.211 13.4.211 11.1.211 12.1.21 7.7.21 28.4.21 2.2.21 Kuva 4.1. Sähkönjohtavuus Monikonpurossa ja Finnoonpurossa 21 214.