Vuosiluokat 1-2 Liikutaan yhdessä leikkien Tavoitteet Sisällöt Sisältöjen avaaminen ja tarkentaminen Arviointi Laaja-alainen Fyysinen T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti ja yhdessä uusia, erilaisia liikuntatehtäviä sekä rohkaista ilmaisemaan itseään liikunnan avulla T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja T3 vahvistaa motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) oppimista niin, että oppilas oppii S1 Fyysinen (T1 T6) Havaintomotorisia taitoja, jotka ovat motoristen perustaitojen edellytys, harjaannutetaan monipuolisesti. Havaintomotoriset taidot ovat taitoja, joilla oppilas hahmottaa omaa kehoaan ja sen eri osia suhteessa ympäröivään tilaan, käytettävään aikaan ja voimaan. Motorisia perustaitoja tulee harjoittaa monipuolisesti. 1. Tasapainotaidot: - Pystyasennot, pää alaspäin asennot, pyöriminen, heiluminen, pysähtyminen, väistäminen, koukistaminen, ojentaminen, kieriminen 2. Liikkumistaidot: - Käveleminen, Luokat 1 2: Fyysinen Havaintomotorisia taitoja ja kehon hahmotusta harjaannuttavat tehtävät ja sisältöalueet: - erilaisten muotojen (esim. kirjaimet tai numerot) muodostaminen ja piirtäminen oman kehon avulla - koko vartalon jännityksen ja rentouden vaihtelu erilaisissa tehtävissä - liikkuminen eri tavoin erilaisilla nopeuksilla - erilaiset pujottelua ja väistämistä sisältävät tehtävät ja leikit - uinti Motorisia perustaitoja edistetään liikkumalla eri Luokat 1 2: Oppilas osallistuu liikuntatuntien toimintaan yleensä aktiivisesti (T1 T2) Oppilaan motoriset perustaidot kehittyvät (T3) Oppilas osaa toimia turvallisesti erilaisissa sovituissa liikuntatehtävissä (T4, T6) Oppilas on alkeisuimataitoinen (10 m uimataito ja kastautuminen) (T5) Ilon ja virkistyksen tuottaminen (L1) Pätevyyden tunteen vahvistaminen osallistamalla (L1) Yhdessä työskentelyn taitojen harjoitteleminen erilaisissa pari- ja ryhmätehtävissä (L2) Hyvien käytöstapojen harjoitteleminen (L2) Keho toimii ilmaisun välineenä (L2) Oppiminen perustuu moniaistisuudelle (kinesteettinen, sanallinen, kuvallinen, auditiivinen, numeerinen) (L4)
soveltamaan niitä eri oppimisympäristöissä, eri tilanteissa ja eri vuodenaikoina T4 harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä T5 tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito T6 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla juokseminen, hyppeleminen, hyppiminen rytmissä, loikkaaminen, laukkaaminen, liukuminen ja kinkkaaminen - Kieriminen, ryömiminen, konttaaminen, kiipeäminen - Uiminen 3. Välineenkäsittelytaidot: - Vieritys, työntö, pomputtaminen, heittäminen, kiinniottaminen, potkaiseminen ja kämmenellä (tai lyhytvartisella mailalla) lyöminen tasoissa ja eri suunnissa sisällä ja ulkona. Tasapainotaitoja edistetään esimerkiksi: - voimistelu- ja musiikkileikeillä - suksilla ja luistimilla - tasapainoillen erilaisilla alustoilla (penkit, narut, viivat, lattiamuodot) Liikkumistaitoja voidaan harjoittaa esimerkiksi: - erilaisilla pallo-, hippaja viestileikeillä - liikkuen suksilla ja luistimilla - temppu- ja hyppelyradoilla - maastossa liikkuen - uiden Tasapaino- ja liikkumistaidot harjaantuvat erilaisissa ympäristöissä turvallisesti liikkuen (luonto, sali, lumi, jää). Liikkumistaitoja Oppilas osaa useimmiten toimia eri liikuntatilanteissa yhteisesti sovitulla tavalla (T7) Oppilas edistyy yhdessä työskentelyn ja itsenäisen työskentelyn taidoissa (T8) Palautteen tulee olla rakentavaa ja kannustavaa, mikä tukee oppilaan myönteistä käsitystä itsestä. Oppilaille luodaan runsaasti tilaisuuksia kysyä ja ihmetellä sekä jakaa kokemuksia (L4) Liikuntateknologiaan tutustuminen mahdollisuuksien mukaan (esim. mobiilisovellukset) (L5) Harjoitellaan työskentelemään yksin ja yhdessä toisten kanssa (L6) Harjoitellaan kantamaan vastuuta omista asioista (L6) Pyritään turvalliseen ja yhteisölliseen oppimisympäristöön (L7)
harjoitellaan myös veteen tutustuen ja alkeisuimataitoa harjoitellen. Välineenkäsittelytaitoja tulee harjoittaa monipuolisesti käyttäen esimerkiksi: - erilaisia ja erikokoisia palloja, hernepusseja, keiloja, vanteita ja hyppynaruja Opetuksessa symmetrisistä liikkeistä edetään epäsymmetrisiin liikkeisiin (esimerkiksi kahden käden heitto yhden käden heitto). Silmä-käsi - koordinaatiota harjoitetaan esimerkiksi mailoja hyödyntäen. Liikkuvuutta harjaannutetaan ojennuksilla,
Sosiaalinen T7 ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa T8 tukea yhdessä työskentelyn taitoja, kuten yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista, ohjaamalla oppilasta ottamaan vastuuta yhteispelien ja -leikkien onnistumisesta Psyykkinen T9 tukea oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistumista, ohjata S2 Sosiaalinen (T7 T8) Oppilas harjoittelee liikkumaan ja työskentelemään ryhmässä ja parin kanssa toiset oppilaat huomioiden. S3 Psyykkinen (T9 T10) Oppilas kokee liikunnan kautta onnistumisen kokemuksia ja virkistyy ja kohtaa kurkotuksilla ja lyhyillä venytyksillä. Sosiaalinen Tunneille sisällytetään yksinkertaisia liikunnallisia sääntöleikkejä, tehtäviä ja pelejä, joissa oppilaat toimivat yhteistyössä muiden kanssa ja saavat kokemuksia muiden auttamisesta. Sosiaalisen toimintakyvyn kehittymistä tukevat mm.: - toisten kuunteleminen - oman vuoron odottaminen - toisten auttaminen Psyykkinen Opetukseen valitaan iloa ja virkistystä tuottavia pelejä ja leikkejä, joissa jokainen voi saada
itsenäiseen työskentelyyn sekä itsensä monipuoliseen ilmaisemiseen. T10 varmistaa myönteisten liikunnallisten kokemusten saaminen ja rohkaista oppilasta kokeilemaan oman nsä rajoja emotionaalisesti vaihtelevia tilanteita. onnistumisen kokemuksia. Pelien ja tehtävien myötä harjoitellaan erilaisten tunteiden kohtaamista ja käsittelyä. Psyykkistä ä tukevat mm.: - oppilaiden huolenaiheiden kuunteleminen ja turhien pelkojen poistaminen - pätevyyden kokemusten vahvistaminen onnistumisista kehumalla - myönteinen ja toiminnallinen ilmapiiri - kannustaminen