Lausunto Rasekon esityksestä käsi- ja taideteollisuusalan opetuksen organisoinnista

Samankaltaiset tiedostot
Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Kunnanhallitus Kunnanhallitus RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen / Lapuan kaupungin jäsenyys koulutuskuntayhtymässä

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Pöytäkirja 12/ (7)

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Vuoden 2015 arviointikertomus

Valtuutettu Hannu Raittolan ym. valtuustoaloite ammatillisen koulutuksen jatkamisesta Naantalissa

Hulevesimaksun käyttöönotto

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).


- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Transkriptio:

Kunnanhallitus 125 23.05.2016 Lausunto Rasekon esityksestä käsi- ja taideteollisuusalan opetuksen organisoinnista 1184/02.00/2016 Kunnanhallitus 23.05.2016 125 Valmistelija (kj): Rasekon yhtymähallitus 28.4.2016 48: "Opetus- ja kulttuuriministeriön säästöt vuodesta 2017 alkaen edellyt tä vät Raision seudun koulutuskuntayhtymältä rakenteellisia säästö jä. Jäsenkunnat ovat ilmaisseet kantanaan, että opiskelijoille tulee var mis taa riittävä lähiopetus. Käsi- ja taideteollisuusalan opetuksen järjestäminen Mynämäessä on haasteellista ja taloudellisesti tulevaisuudessa yhä vaikeampaa esi mer kik si yhteisten tutkinnon osien opetuksen osalta ja pienten ryh mä ko ko jen vuoksi. Toisaalta Mynämäessä oleva konekanta on nyt vain pienen opiskelijaryhmän käytettävissä, kun koneita ja lait teita voisivat Raisiossa käyttää sadat opiskelijat. Mynämäessä kuntayhtymän vuokratilat sijaitsevat kahdessa osoittees sa: Vehmaantiellä ja Kuivelantiellä. Vehmaantiellä opetetaan teks tii lin (tiloja käytössä 850 m²; tarve 600 m²), metallin ja mui naistek nii kan aloja sekä yhteisten tutkinnon osien sisältöjä. Kuivelantiellä si jait se vat puu- ja korjausrakentamisen tilat. Mynämäessä saadaan aikaan pitkällä tähtäimellä merkittävät (5-10 hen ki lö työ vuo den vähennystä vastaavat) säästöt, yhteensä 282.500 /vuosi, ja operatiivisen toiminnan parannukset tässä esitetyn mukai ses ti seuraavasti: Vehmaantien pääkoulun vuokrat Opetusjärjestelyjen tuoma säästö Muut kustannussäästöt - opiskelijaruokailu, matkakulut, kopiokoneet, au tot, tietokoneluokat 162.500 /vuosi 50.000 /vuosi 70.000 /vuosi Vuonna 2017 muutot ja tilajärjestelyt aiheuttavat kustannuksia yhteen sä arviolta noin 100.000, mutta jatkossa talous on paremmin tasa pai nos sa. Toimipaikan henkilöstöä ja opiskelijoita on kuultu 12.4.2016. Opis keli jat ovat toimittaneet myös kirjallisia kommentteja johtavalle reh to rille. Sekä henkilöstö että opiskelijat ovat sitä mieltä, että tiloista säästä mi nen on järkevämpää kuin opetuksesta. Opiskelijoita as kar rut ta-

vat tilakysymykset lähinnä siinä mielessä, että pystytäänkö Raisioon jär jes tä mään yhtä hyvät ja heille sopivat tilat kuin Mynämäessä ja miten siirtovaihe toteutetaan. Eniten asia huolettaa muinaistekniikan opis ke li joi ta, joille luonnon läheisyys on tärkeää sekä puupuolen opis ke li joi ta, joilla on takana yksi hiljattain koettu muutto. Henkilöstölle on myös järjestetty erikseen yt-neuvottelutilaisuus 21.4.2016, jossa henkilöstö toteaa, ettei vastusta siirtoa, jos val tuusto päättää siirrosta. Päätösesityksessä on otettu huomioon myös Mynämäen kunnan näkö kan nat. Kunta vastustaa toimipaikan lakkauttamista. Kuivelantielle ehdotetaan jäävän puualan ja muinaistekniikan kou lutuk set. Kuivelantien vuosivuokra on 59.856. Lisäksi kun ta yh ty mäl le jäisi vuokralle vanha paja sepän töitä varten, vuosivuokra 12.672. Tekstiili, metalli ja korjausrakentaminen esitetään siirrettäväksi Rai sioon asteittain vuoden 2017 kesään mennessä. Kor jaus ra ken ta mi sen opintoalalla on opiskelijoita yhteensä yhden ryhmän verran, jo ten hallinnollinen yhdistäminen rakennusosaston kanssa on vält tä mä töntä. Toiminnan pitkäjänteiseksi kehittämiseksi voimavarat kan nat taa yhdistää tekniikan talonrakennusosaston kanssa. Päätösesitys: Yhtymähallitus päättää 1. esittää valtuustolle, että Vehmaantien pääkoulun tiloista luo vutaan ja vuokrasopimus sanotaan niiden osalta irti toukokuussa 2016, jolloin metallialan opetus siirretään Eeronkuja 3:n tiloihin asteittain ke sään 2017 mennessä, mutta ns. vanha paja vuokrataan edel leen Mynämäen kunnalta täydentämään taonnan opetuk sen mahdollisuuksia, tekstiilin opetus siirretään Juhaninkuja 1:een kesällä 2017, muinaistekniikan opetus siirretään Kuivelantielle asteittain ke sään 2017 mennessä. Kuivelantielle jää toistaiseksi myös puu alan opetus. Vuokraneliöitä tiloissa on 1247 m². Mynämäen kunnan kanssa laaditaan yhdessä strategia Kuive lan tien alueen kehittämiseksi työssäoppimisympäristönä, yhteisten tutkinnon osien opetus järjestetään kaikille opis ke lijoil le Raisiossa. 2. että korjausrakentamisen opetus siirretään hallinnollisesti Eeron ku ja 3:een Raisioon jo syksyllä 2016. Työskentely työ kohteis sa Mynämäessä jatkuu entiseen tapaan. 3. valtuuttaa johtavan rehtorin ja hallintojohtajan neuvottelemaan My nä mäen kunnan kanssa toimipaikan asioista tämän pää tök-

sen pohjalta 4. ja että kunnalta pyydetään lausunto valtuuston kokoukseen. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta heti kokouksen yh teydes sä. Päätös: Yhtymähallitus päätti yksimielisesti, että asia jätetään pöy däl le ja käsitellään ylimääräisessä yhtymähallituksen kokouksessa 25.5.2016 klo 16.00." Omistajakuntien edustajat neuvottelivat Rasekon yhtymähallituksen esit tä mis tä säästötoimenpiteistä vielä 12.5.2016. Yritysvaikutukset: Esitetyt muutokset Mynämäen toimipisteessä annettavaan ope tukseen heikentävät yritysyhteistyötä paikkakunnalla. Opiskelijoiden siirty mi nen Raisioon vaikuttaa jossakin määrin myös yritysten pal ve lujen kysyntään. Lisätietoja: Kunnanjohtaja Seija Österberg, puh. 044 783 7300 Ehdotus (kj): Lausuntonaan Rasekon yhtymähallituksen esitykseen tulevista säästö toi men pi teis tä Mynämäen kunnanhallitus toteaa seuraavaa: Kuntayhtymän taloudellinen tilanne ei vielä ole niin huono, että yhdel lä kertaa oltaisiin pakotettuja merkittäviin rakenteellisiin muu toksiin toimipaikkojen ja opetuksen osalta. Taseessa on kertynyttä ylijää mää ja mm. tukipalvelujen ja hallinnon toimintojen tehostamisella se kä henkilöstöjärjestelyillä on mahdollista saada aikaan säästöjä. Kos ka kotouttamiskoulutuksen loppumisella on selkeä merkitys kunta yh ty män taloudessa, on luonnollista sopeuttaa tästä aiheutuva yliresurs soin ti ensin kokonaisuudessaan. Kuten omistajakuntien neuvottelussa 12.5.2016 selkeästi tuotiin esille, kuntayhtymän strategisia omistajalinjauksia ja vaihtoehtoja kiinteis tö jen osalta on syytä tarkastella tulevaisuuden osalta. In ves toin nit tulevat näkymään poistojen lisääntymisenä ja vaikuttavat siten suoraan kuntayhtymän tulokseen. Kun siirtoja perustellaan ta lou del li sil la syillä, ei ole tarkoituksenmukaista lisätä omia investointeja, kun toiminnalle on olemassa soveltuvat vuokratilat. Juhaninkuja 1:n sanee raus on suunnitelmissa vuodelle 2018, mutta myös sen ai kais tamis ta on pohdittu, mikäli muutokset edellyttävät tilajärjestelyjä. Samoin yhtymähallituksen materiaalissa todetaan useassa kohdassa, et tä Raisiossa on rakennusoikeutta jäljellä, mikä viittaa siihen, että tu le vai suu des sa olisi lisärakentamiselle tarvetta.

Raseko on kasvanut ja vahvistunut alueellisena monilaisena toi mi jana sen johdosta, että siihen on vuosien varrella yhdistetty useita oppi lai tok sia. Taonnan ja muinaistekniikan lisäksi metallin sekä puuosas ton ja kor jaus ra ken ta mi sen kehittämiseen Mynämäen toimipiste tar joaa toimivan ympäristön sekä mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön ja yritystoimintaan. Muinaistekniikan ja metallin yhteistyötä tulisi kehit tää, eikä hajottaa toimintaa. Myös kansainvälisen Iron Aca de my -hank keen kautta saattaa avautua uudenlaisia mahdollisuuksia Mynä mäes sä annettavalle taonnan opetukselle. Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että Vehmaantien kiin teistös sä opetus loppuu kokonaan kesään 2017 mennessä, mutta Kuive lan tien kiinteistöön ja vanhaan pajaan jäisi opetusta. Lisäksi to detaan, että yhdessä kunnan kanssa laaditaan strategia Kui ve lan tien alu een kehittämiseksi työssäoppimisympäristönä. Jo aikaisempaa lausuntoon viitaten kunta edellyttää, että ennen päätök siä kunnan kanssa selvitetään paras mahdollinen tilarat kai su Mynämäen toimipisteen osalta siten, että kunnassa säilyisi toi mi va kokonaisuus. Onko järkevää siirtää metalliosaston koneita Rai si oon, kun Mynämäessä on opetukseen toimivat tilat? Vanha pa ja ei yksin ole riittävä tila taonnan opetukseen, koska tarvitaan myös mui ta työja varastotiloja sekä koneita. Onko muinaistekniikan opetukselle riittä vät ja toimintaan soveltuvat tilat Kuivelantiellä ilman muutostöitä? On ko korjausrakentamisen kehittämistä pohdittu kuten ai kai sem missa neuvotteluissa Rasekon edustajien taholta on tuotu esille? Yhtymähallituksen esityksestä ei käy ilmi, kuinka paljon opiskelijoita My nä mä keen on ajateltu jäävän, miten kuntayhtymä varmistaa opetuk sen jatkumisen ja kehittämisen Mynämäessä ja mitä Kuivelantien ke hit tä mi nen työssäoppimisympäristönä käytännössä merkitsisi. Siirron on arvioitu aiheuttavan n. 100.000 euron kustannukset vuonna 2017, mutta se mistä kustannukset aiheutuvat, ei käy esityksestä sel vil le. Mitä tilajärjestelyjä esitetyt muutokset aiheuttavat Raisiossa ja/tai Mynämäessä? Lisäksi kunnanhallitus muistuttaa, että Raseko ei ole maksanut omista jil le peruspääoman korkoa kuin vasta muutamana viime vuo te na omistajakuntien sitä vaadittua. Perusteluina koron maksamatta jät tämi sel le on esitetty, että kun valtionosuuteen ei enää sisältänyt eril listä investointiosaa, peruspääoman korko käytetään in ves toin tei hin. Näin jokainen omistajakunta on osaltaan ollut tukemassa Rai si oon hankittua kiinteistöomaisuutta ja sinne rakentuvaa kampusta. Vuokra ti lois sa omistajakunnat ovat itse pääsääntöisesti vastanneet tar vitta vis ta korjausinvestoinneista. Mynämäen kunnanhallitus on jo aikaisemmassa lausunnossaan vastus ta nut opetuksen lopettamista Mynämäen toimipisteessä. Vaa te-

tus osas ton siirtymisen jälkeen kunnalle vakuutettiin useassa neu votte lus sa, että opetusta jatketaan ja kehitetään Mynämäen toi mi pistees sä. Ennen kuin Mynämäen kunta voi hyväksyä esitettyjä muutok sia, tulee saada selkeät päätökset esim. vuokrasopimuksen uu simi sen osalta siitä, että opetusta annetaan järkevinä ko ko nai suuk si na jatkossakin Mynämäessä ja se otetaan huomioon myös uutta jär jestä mis lu paa haettaessa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.