INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan Harri Mäkelä ja Kalle Serén InfraFINBIM, AP2 työpaja, 27.1.2011 2011 DocId: 2494429CF4EB
Tavoite Työn tavoitteena on saada käyttöön tietomallinnuksen ohjeet ja vaatimukset koskien infrahankkeen lähtötietojen tuottamista, suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa. Ohjeiden tulee palvella sekä prosessien eri vaiheiden toteutusta ja johtamista että töiden tilaamista. Tavoitteena a on hyödyntää ja ottaa käyttöön niitä parhaita a a käytäntöjä, joita mallinnuksesta saadaan Infra FINBIM hankkeen kuluessa kotimaisissa ja ulkomaisissa hankkeissa tai erilaisissa piloteissa.
Miksi mallinnusvaatimuksia tarvitaan Yhteisiksi pelisäännöiksi kaikille infrahankkeen osapuolille tietomallintaminen t t i on infran eri osapuolille uusi toimintatapa, i t t joten vaatimusten täsmällinen määrittely helpottaa kaikkien osapuolten toimintaa luomalla yhteisen näkemyksen siitä, mitkä tehtävät kuuluvat toimeksiantoon. Ohjeiden avulla hankkeen osapuolet voivat sopia hankekohtaisesti tiedonsiirtotavoista, vastuukysymyksistä, velvoitteista, mallinnustehtävien sisällöstä jne. Yhteisiin pelisääntöihin sisältyy myös nimikkeistöt ja käsitteet, esimerkkinä ProIT, jossa määritelty keskeiset mallinnuksen käsitteet ja joista on infraversion esittely Rakennustiedon InfraBIM sivuilla Tilaajalle töiden määrittelyyn ja tilaamisen vaatimuksiksi ja tarjouspyyntöön eri suunnitteluvaiheisiin, rakentamiseen ja ylläpidon tehtäviin
Miksi mallinnusvaatimuksia tarvitaan Suunnitteluun yhtenäisten standardoitujen käytäntöjen muodostumiseksi. Mallipohjainen suunnittelu poikkeaa perinteisestä suunnittelusta, t joten kaikki tehtävämäärittelyt ä ää t on sovittava tarkasti ti etukäteen. Suunnittelutehtävien työmääräarviointiin Tuotannon systemaattiseen tehokkaaseen kehittämiseen Ohjelmistosovellusten kehitystyöhön, mallinnusohjelmistojen ja erilaisten i laskenta- ja analysointiohjelmien l i kehittämiseen i Infraprosessin eri vaiheiden oikeiden työtapojen, kuten mittausmenetelmien käyttöön, esimerkkinä laserkeilauksen eri menetelmät ja aineiston tarkkuusvaatimukset: mm, cm, dm, m Tiedon oikeaan siirtymiseen eri toimijoiden ja prosessin eri vaiheiden välillä Vaatimusten ja ohjeiden kehittämiseen, koulutukseen ja mallintamisen oppimiseen
Ohjeiden alustavat osat 1: Yleiset vaatimukset 2: Lähtötietojen vaatimukset 3: Väylämalli, Katu- ja puistomalli, liikunta- ja virkistysalueet 4: Rakennusosamallit, maa-, pohja- ja kalliorakenteet, päällys- ja pintarakenteet 5: Järjestelmät ä 6: Yhteys silta- ja talosektorin malleihin 7: Laadunvarmistus 8: Määrälaskenta, kustannusarviot 9: Havainnollistaminen, visualisoinnit 10: Analyysit, simuloinnit ja rakenteiden mitoitus, 11: Tietomallin hyödyntäminen eri suunnitteluvaiheissa 12: Tietomallin hyödyntäminen infran rakentamisessa, 13: Tietomallin hyödyntäminen infran käytössä ja ylläpidossa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen
Ohjeiden alustavat osat, 1 Tietomallivaatimukset osa 1: Yleiset vaatimukset; Formaatit eri lähtöaineistoille ja malleille, koordinaatistot (EUREF-FIN), korkeusjärjestelmä (N2000), mallien tarkkuusvaatimukset ja yksityiskohtaisuus, InfraRYL teknisten vaatimusten käyttö ja eroavaisuudet jne. Paikkatietoikkuna yms. Viitestandardit, JHS:t, 162 Paikkatietojen mallintaminen tiedonsiirtoa varten jne. Tietomallivaatimukset osa 2: Lähtötietojen vaatimukset; Maastomalli, maa- ja kallioperämalli, pohjatutkimustiedot, rakennettu ympäristö, perusrekisterit, julkiset tietorekisterit ja varastot, kaavakartat, k t johtotiedot, ti t kiinteistötiedot i töti t jne. Esimerkit malleista. Ohjeita ja linkkejä rekisterien käyttöön.
Ohjeiden alustavat osat, 2 Tietomallivaatimukset osa 3: Väylämalli; Tie, rata, vesiväylät; Suunnittelu eri vaiheissa, hankesuunnitelma, yleissuunnitelma, it l tie- ja ratasuunnitelma, rakennussuunnitelma, Katu- ja puistosuunnitelma, liikunta- ja virkistysalueiden suunnitelma; Suunnittelu ja mallin sisältö eri vaiheissa Tietomallivaatimukset osa 4: Rakennusosamallit, maa-, pohja- ja kalliorakenteet, päällys- ja pintarakenteet tarpeellisin osin. RO -nimikkeistön osia, kuten pohjarakenteet, perustukset, kalliorakenteet, maarakenteet, päällysrakenteet
Ohjeiden alustavat osat, 3 Tietomallivaatimukset osa 5: Järjestelmät; Vesihuollon verkostot, kuivatusjärjestelmät, energian siirron verkostot, tietoliikenneverkostot, valaistusjärjestelmät, muut järjestelmät; j ät Suunnittelu ja mallin sisältö eri vaiheissa Tietomallivaatimukset osa 6: Yhteys silta- ja talosektorin malleihin Tietomallivaatimukset osa 7: Laadunvarmistus, mallin tarkastusprosessi, yhdistelmämallit, törmäystarkastelut Tietomallivaatimukset osa 8: Määrälaskenta, kustannusarviot
Ohjeiden alustavat osat, 4 Tietomallivaatimukset osa 9: Havainnollistaminen, visualisoinnit Tietomallivaatimukset osa 10: Analyysit, simuloinnit, rakennetarkastelut ja rakenteiden mitoitus, geotekniset laskelmat, melulaskennat, valaistustarkastelut jne. Tietomallivaatimukset osa 11: Tietomallin hyödyntäminen eri suunnitteluvaiheissa Tietomallivaatimukset osa 12: Tietomallin hyödyntäminen infran rakentamisessa, tuotannon suunnittelu, hankinnat, koneohjaus, maastomittaukset, laadun varmistus, toteutumamalli, luovutusaineisto
Ohjeiden alustavat osat, 5 Tietomallivaatimukset osa 13: Tietomallin hyödyntäminen infran käytössä ja ylläpidossa Tietomallivaatimukset ti t osa 14: Tietomallipohjaisen i hankkeen johtaminen, projektien hallinta, hankekohtaisesti annettavia vaatimuksia, tietomalliselostuksen sisältö
Tietomallivaatimusten ylläpito Rakennustietosäätiön PT16 Infra tietopalvelun päätoimikunta tulee ylläpitämään käyttöön otettuja Infra INBIM mallinnusohjeita ja vaatimuksia, kun PREohjelman ja InfraTM hankkeen työ on valmistunut. InfraTM-hankkeen kotisivuilla voidaan esitellä mallinnusohjeiden ja -vaatimusten luonnoksia. Vastaavalla aa a a tavalla a a ylläpidetään ää ja kehitetään e Infra nimikkeistöjä ja Infra rakentamisen yleisiä laatuvaatimuksia, InfraRYL.
INBIM Infra-alan tietomallien vaatimukset Ohjeet Ohjeet Ohjeet Vaatimusten ja ohjeiden toimitustyö ja editointi (InfraTM) Mahdollistaja Aineisto ohjetyöhön InfraFINBIM 2011 2012 2013 Yritys A Yritys B Yritys X Ohjaa Päivitystarpeet Yritykset Pilotointi Pilotointi Pilotit Palaute Tutkimuslaitokset
IDM-menetelmän perusajatus Standardit ja rajapinnat Soveltuvat standardit ja rajaukset sekä sovelluksissa tuetut osajoukot Tiedonsiirron tietovaatimukset (Exchange Requirements ER) tietovaatimus ominaisuus i tietotyyppi Prosessikartta, käyttötapaukset (Process Map PM) roolit tehtävät tiedonvaihto Perustuu Lars C Christensenin esitykseen