OPETUSMATERIAALI 2015



Samankaltaiset tiedostot
Tekijät: Kyösti Grönstrand, Janika Kaartinen, Keerthisana Gobikrishna, Konsta Pääkkönen, Veera Juntunen, Juho Jokelainen.

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

OPETUSMATERIAALI 2015

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 PIDÄ MINUT TURVASSA. Elokuvan esittely:

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

Kolikon tie Koululaistehtävät

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

luontopolkuja punaisilla naruilla

OPETUSMATERIAALI 2015

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA. Elokuvan esittely:

OPETUSMATERIAALI 2015

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Kaksinkertainen mahtis

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI. Elokuvan esittely:

Tuija Takala. Hyvä päivä. Tehtäviä

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 SHARUKH TIELLÄ ONNEEN. Elokuvan esittely:

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet:

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Löydätkö tien. taivaaseen?

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet luokille

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput.

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

liikenneviikko Tehtäväpaketti luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

ELOKUVAN JA TELEVISION KOULUTUSOHJELMAN ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Nuorten koulutus

Elävä kuva oppimisympäristönä. Käsikirjoitus

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto

OPETUSMATERIAALI 2015

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Oppimispäiväkirja. Teema1. Johdanto. T1. Kirjoita lyhyt yhteenveto kuvista. T2. Haastattelu

Saa mitä haluat -valmennus

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

Ohjaaja: Denise Janzee Teemat: unelmat, toiveet, koulutus, änkyttäminen, tourette, oireet, erilaisuus, nuoret, rohkeus

Älä luule, ota selvää!

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

TEHTÄVÄOHJEET YMPÄRISTÖLUPAUKSET

Sosiaaliset suhteet - ohje

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Keskeneräisten tarujen kirja

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15)

Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman valintakoe 2009 VALINTAKOETEHTÄVÄT. Koe sisältää neljä vaihtoehtoa:

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ilolla uuteen vuoteen!

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.

lehtipajaan! Opettajan aineisto

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja

Miina, Ville ja vintiöt

OPETUSMATERIAALI 2015

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os.

Transkriptio:

OPETUSMATERIAALI 2015 NELIÖMETRI LUONTOA Neliömetri luontoa on Kuusamossa Käylän koululla syksyllä 2014 valmistunut luontodokumentti, joka on täysin lasten itse käsikirjoittama, kuvaama ja leikkaama. Elokuvassa tarkastellaan, mitä kaikkea mahtuukaan yhdelle neliömetrille luontoa. Tekijät: Lauri Maaninka, Leevi Huttu ja Pekka Kumpula Teemat: luonto, dokumentti, koulu YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA- ANALYYSI Pohdittavaa: 1. Millä tavalla luonto kuuluu sinun elämääsi? Käytkö esimerkiksi retkeilemässä, keräätkö sieniä tai marjoja, rakennatko majoja, kulkeeko koulumatkasi esimerkiksi metsikön läpi? Mitä kaikkea luonnossa voi mielestäsi tehdä? Keskustelkaa pareittain. 2. Keksi luontoa kuvaavia adjektiiveja jatkamalla lausetta: Luonto on. Kirjoittakaa keksimänne adjektiivit taululle. 3. Pohdi seuraavia asioita: Miten luontoa saa ja voi hyödyntää? Mikä on luonnolle haitallista? Millä tavalla ihminen kuluttaa luonnonvaroja? Mitä tarkoittaa jokamiehenoikeudet? Mitä tarkoittaa ilmastonmuutos? Mitä tarkoittaa uhanalaisuus? Miten ihmisen tulisi ottaa paremmin luonto huomioon ja millä keinoin sitä voi suojella?

Tehtävää: 1. Mitä neliömetriltä luontoa löytyy sinun mielestäsi? Jakautukaa ryhmiin ja rajatkaa itsellenne neliömetrin kokoinen alue luonnosta tai sisätiloista. Alue voi olla esimerkiksi koulun pihalla, lähimetsässä, kotipihassa tai vaikkapa koulun sisällä. Listatkaa kaikki asiat, jotka neliömetriltänne löydätte. Löytyykö neliömetriltä myös jotain sellaista, jota tiedätte olevan olemassa mutta ette pysty silmillä näkemään (esim. pihalla maan alla on matoja, mutta niitä ei näe)? Esitelkää oman neliömetrinne tulokset luokassa. Tehtävän voi toteuttaa myös niin, että opettaja miettii ja rajaa neliömetrin kokoiset alueet valmiiksi esimerkiksi koulun pihapiiristä ja jakaa ryhmät tutkailemaan valittuja alueita ryhmissä. Jokainen ryhmä kiertää kaikki neliömetrit ja listaa jokaisen neliömetrin kohdalta asiat, jotka ovat sieltä löytäneet. Lopuksi ryhmien listoja vertaillaan. Löysivätkö kaikki ryhmät samat asiat neliömetreiltä? 2. Mieti, miten sinä voisit suojella luontoa. Keksi sopiva iskulause ja suunnittele sen pohjalta juliste. Esim. Älä roskaa luontoa Kohtelen luontoa kuin ystävää, pidän siitä huolta. Muistan aina sammuttaa valot lähtiessä. Näin säästän luontoa. Voitte piirtää tai maalata julisteen tai leikata lehdestä siihen sopivia kuvia. Järjestäkää julisteistanne näyttely koulun käytävälle. 3. Tutustukaa Virtuaalimetsään ja tehkää siellä tehtäviä. Voit esimerkiksi tunnistaa kasvilajeja, kulkea metsäpolulla, opetella metsäsanastoa ja testata taitosi: http://www.helsinki.fi/biosci/biopop/virtuaalimetsa/index.html (Virtuaalimetsä on 5.- 6.luokkalaisille suunnattu oppimisympäristö. Virtuaalimetsä on toteutettu osana Terttu Jussilan pro gradu - työtä, Helsingin yliopisto, Biotieteellinen tiedekunta) 4. Mitä tarkoittaa ympäristönmuutos? Millä tavalla olet itse törmännyt kyseiseen asiaan? Selvitä, millä tavalla ympäristönmuutos vaikuttaa elämään maapallolla. Valitse yksi konkreettinen asia siitä, miten ilmastonmuutos ilmenee ja tee aiheesta kuvakollaasi, tarina, maalaus, juliste tai näytelmä. 5. Tunnistatko helposti kasvi- ja eläinlajeja? Opi tuntemaan lajeja: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kasvit/ 6. Valitkaa jokaiselle oma kasvi tai eläin, josta kukin etsii itsenäisesti tietoa. Tehkää ajatuskartta ja esitelkää kasvit tai eläimet luokassa. Voitte valita myös esimerkiksi tietoa uhanalaisista eläimistä tai kasveista, jolloin voitte ottaa huomioon myös luonnonsuojelullisen näkökulman. Ohje ajatuskartan tekemiseen: http://openbiomi.files.wordpress.com/2012/04/ajatuskartta.pdf

ESTEETTINEN ELOKUVA- ANALYYSI Dokumenttielokuva Dokumenttielokuva on taidetta. Se on teos, jota ei voi ripustaa seinälle, mutta se voi muuttaa katsojansa maailmankuvan. Dokumenttielokuva on erinomainen vaikuttamisen väline. Se voi antaa katsojalle uutta tietoa tai ymmärrystä, se voi antaa ohjeita tai mahdollisuuksia toimia maailman muuttamiseksi. Katsojaan vaikutetaan tiedolla, mutta vielä enemmän tunteella. Tunteita herättävät kuvat, äänet ja ihmiset painuvat muistiimme paljon syvemmin kuin pelkkä tieto. Tieto, joka herättää tunteita saa katsojan pysymään penkissä. Dokumenttielokuva antaa katsojalleen elämyksen. Se ei ole asioiden mekaanista tallentamista kameralla vaan kuvan, äänen, aiheen luovaa tulkintaa. Skotlantilainen John Grierson otti käyttöön dokumenttielokuvan käsitteen 1920- luvulla ja määritteli sen todellisuuden luovaksi käsitteeksi. Mikä on totuus? Dokumenttielokuva perustuu oikeisiin ihmisiin ja todellisuudessa tapahtuneisiin asioihin. Tästä eteenpäin mikään ei olekaan yksiselitteisesti totta tai tarua, vaan elokuvantekijän tulkintaa todellisuudesta. Ohjaaja kerää palasia todellisuudesta kuvina, ääninä, havaintoina, ja yhdistelee näistä oman näkemyksensä mukaisen tulkinnan elokuvan aiheesta. Elokuva on kertomus, sillä on alku ja loppu, toisin kuin esimerkiksi valokuvalla, ja kertomus vielä vahvistaa elokuvan tulkinnallisuutta. Dokumenttielokuva on aina tekijänsä mielipide. Ohjaaja on myös vastuussaan mielipiteestään, eli siitä millaisen kuvan hän antaa päähenkilöistään ja kuvaamastaan maailmasta. Hänen on seistävä elokuvansa väittämän tulkinnan takana ja muistettava, että päähenkilöt jatkavat elämäänsä vielä silloinkin, kun elokuvan lopputekstit päättyvät. Lopullista tulkintaa elokuvastaan ohjaaja ei voi käsikirjoittaa, sillä se tapahtuu kunkin katsojan omassa päässä. Mikä tekee elokuvasta elokuvan? Elokuvan ainekset ovat liikkuva kuva ja monikerroksinen ääni. Elokuvakerronnan perusta on montaasi, eli kuvien ja äänen leikkaaminen keskenään siten, että katsojalle luodaan uusia mielikuvia. Jos leikataan peräkkäin kuva sudesta ja kirkuvasta ihmisestä, mielikuva on erilainen kuin leikatessamme peräkkäin kuvan sudesta ja sitten kuvan vaanivasta metsästäjästä. Elokuva onkin mielikuvien luomisen taidetta. Miten herättää katsojassa haluamansa mielikuvat? Miten saada katsoja tuntemaan surua? Miten nauramaan? Elokuvaa ei ole kaikki liikkuva kuva, jota tästä maailmasta tallennetaan. Elokuvan teossa liikkuvaa kuvaa käsitellään luovasti, eli kuvilla ja niiden leikkauksella luodaan ajatuksia kiihdyttäviä tai tunteita herättäviä asiayhteyksiä. Useimmiten elokuva sisältää tarinan, eli siinä on alku ja loppu sekä juonenkäänteitä, vastoinkäymisiä ja ratkaisuja näiden välillä. Aina elokuvakerronta ei kuitenkaan perustu tarinaan vaan aihetta voidaan käsitellä myös runollisemmin. Tällöin kuvat ja äänet voivat muodostaa tajunnanvirtaisen teoksen tai tarkkanäköisen tutkielman elokuvan aiheesta. Montaasilla eli leikkauksella myös tiivistetään aikaa. Elokuvakerronnassa ei näytetä kaikkea kuvauspaikalla tapahtunutta eikä edes kaikkea kuvattua. Materiaalista valitaan vain tärkeimmät kuvat eli ne, jotka ovat kertomuksen ymmärrettävyyden ja ohjaajan tulkinnan kannalta oleellisia. Epäile kaikkea, mitä katsot. Tosi- tv:ssä, tv- reportaaseissa ja ajankohtaisohjelmissa on samoja aineksia kuin dokumenttielokuvassa. Niissäkin kuvataan todellista maailmaa ja ihmisiä, nekään eivät esitä kuvitteellista maailmaa kuten fiktioelokuva. Tosi- tv on kuitenkin dokumenttielokuvaa viihteellisempi, tv- reportaasit ja ajankohtaisohjelmat taas perustuvat dokumenttielokuvaa

enemmän vain tiedon välittämiseen. Dokumenttielokuvakin voi olla viihdyttävä, hauska tai informatiivinen, mutta siinä on vahva tulkinta aiheesta ja visuaalisesti luova toteutustapa sekä harkittu yhtenäinen tyyli. Raja dokumentin ja fiktion välillä on katoamassa. Näemme dramatisoituja dokumentteja, joissa osa elokuvasta on näyteltyä ja dokusoappeja, eli viihteellisiä dokumenttisarjoja esimerkiksi lentokentältä tai sairaalasta. On olemassa myös valedokumentteja (esim. Spinal Tap), jotka ovat fiktioita esitettynä dokumenttielokuvan muodossa. Missään lajityypissä katsoja ei näe koko totuutta, vain ohjaajan valitsemat asiat ja kohdat. Katsoja ei voi tietää, onko ohjaaja esimerkiksi leikannut materiaalista pois kaiken aihetta kritisoivan tiedon. Katsoja ei tiedä, vaikka päähenkilölle maksettaisiin siitä, että hän puhuu enemmän kuin on totta. Eihän ohjaajakaan aina voi tietää, kuinka totuudenmukaisesti päähenkilö kameran edessä käyttäytyy tai puhuu. Pelkkä kameran tuominen kuvauspaikalle muuttaa alkuperäistä tilannetta, niin sanottua todellisuutta. Uskotko sinä kaiken mitä näet? Dokumentin tekijöiden lähtökohtana onkin usein jonkin epäkohdan esiin nostaminen, halu vaikuttaa asioihin ja saada muutosta aikaan. Sanakirjan mukaan epäkohdan synonyymeja ovat vääryys, haitta, virhe ja epäsuhta. Millaisia epäkohtia olet kohdannut maailmalla, Suomessa, koulussa, lähipiirissä tai omassa elämässäsi? Voit miettiä historiallisia, kauan sitten tapahtuneita epäkohtia jotka vaikuttavat edelleen, tai tälle ajalle tyypillisiä epäkohtia. Epäkohta voi olla jokin oma kokemuksesi tai tiedotusvälineistä lukemasi/kuulemasi uutinen joka on koskettanut sinua. Valitse epäkohta johon haluat muutosta ja josta haluat herättää keskustelua. Suunnittele aiheesta dokumenttielokuva ja tee elokuvalle synopsis eli sisältöhahmotelma. Voit alkajaisiksi miettiä mm. seuraavia kysymyksiä. Mitä tiedät aiheesta? Mitä haluat että katsojat saavat aiheesta tietää? Millaista mahdollista muutosta haluat saada aikaan? Millaista materiaalia aiheesta voisi hankkia? (omaelämäkerta-, haastattelu-, arkisto, jne. materiaalit) Pohdittavaa: 1. Kerro omin sanoin, mitä tarkoittaa dokumenttielokuva. 2. Mitä eroa on dokumenttielokuvassa, tosi- tv:ssä ja ajankohtaisohjelmissa? 3. Oletko koskaan nähnyt dokumenttia, josta sinulle on tullut olo, ettet usko kaikkea mitä näet? Pitäisikö dokumenttiin mielestäsi uskoa, onko se täysin totta? Perustele. 4. Joskus näemme dramatisoituja dokumentteja, joissa osa elokuvasta on näyteltyä ja dokusoappeja eli viihteellisiä dokumenttisarjoja. Välillä myös aikataulun haasteet vaikuttavat siihen, että osa dokumentista joudutaan näyttelemään, jotta haluttu asia saadaan ilmaistua. Ilmastonmuutoksesta kertovassa dokumentissa ei esimerkiksi voida odottaa 100 vuotta ja tarkastella havaintoja, vaan materiaali tehdään lyhyemmässä ajassa ja osa materiaalista joudutaan havainnoimaan muulla tavalla, esim. näyttelemällä. Neliömetri luontoa dokumentissakin koko elokuvan tekoon oli aikaa kaksi päivää. Oliko kyseisessä elokuvassa mielestäsi jotain näyteltyä? 5. Mitä tarkoittaa luontodokumentti? Oletko aiemmin nähnyt luontodokumentteja, minkälaisia?

Tehtävää: 1. Dokumentti on ohjaajansa näkemys aiheesta tai tietystä henkilöstä. Minkälainen näkemys tai mielikuva sinulla on luokkatovereistasi? Pelatkaa mielikuvapeliä. Leikkijät istuvat piirissä. Opettaja sanoo ääneen keksittyjä väittämiä, jotka voisivat liittyä johonkin piirissä istujaan, esimerkiksi: Minä pidän enemmän kissoista kuin koirista Uskaltaisin hypätä benji- hypyn Lempiaineeni on matematiikka Haaveammattini on lääkäri Jokainen piirissä istuja osoittaa väittämän kuultuaan sellaista henkilöä, jonka voisi kuvitella sanovat juuri väittämän mukaan. Minkälainen mielikuva sinulla on luokkatovereistasi? Minkälainen mielikuva heillä oli sinusta ja osoittiko joku sinua sellaisen väittämän kohdalla, joka olisi sopinut sinun kohdallesi? Kävikö niin, että joku osoitti sinua kohdassa, joka ei ainakaan sopisi sinulle? 2. Suunnittele dokumentti vierustoveristasi. Minkälainen hän on? Mitä haluat hänestä kertoa ja mitä jättäisit kertomatta? Minkälaisen mielikuvan haluat hänestä antaa? Tee ajatuskartta tai kirjoita asiat paperille ranskalaisin viivoin. Kun olette saaneet suunnitelman tehtyä, esitelkää dokumentti- ideanne toisillenne. Oliko vierustoverisi näkemys sinusta mielestäsi todellinen? Osasiko vierustoverisi kertoa asiat niin kuin ne oikeasti ovat? Oliko jotain, mikä meni mielestäsi väärin ja mitä et tunnistanut itsestäsi? 3. Suunnittele oma luontodokumenttisi. Mistä aiheesta haluat kertoa ja mikä sen tavoite on? Missä sen kuvaisit? 4. Yhdistä sana koira vuorotellen muihin sanoihin: KOIRA ITKEVÄ LAPSI JUOKSEVA LAPSI VIHAINEN IHMINEN PELOKAS IHMINEN KISSA RUOKAKUPPI Miten kuvia yhdistelemällä tunnelma ja asiat muuttuivat? Minkälaisia saat jos yhdistät koiran ja itkevän lapsen? Entä koiran ja kissan tai koiran ja ruokakupin? 5. Yhdistä tutut tv- ohjelmat oikeisiin termeihin:

BIG BROTHER POLIISIT AVARA LUONTO DOKUMENTTI VIIHTEELLINEN DOKUMENTTISARJA TOSI- TV 6. Dokumenttielokuvan aiheiden ideapaja: a. Sekopään päiväkirja Sekopään päiväkirja on hyvää alkuverryttelyä käsikirjoitusta varten. Oppilaat voivat jakautua pieniin ryhmiin, joista jokainen kirjoittaa oman osuutensa päiväkirjaan. Alkuun voidaan yhdessä sopia alkutilanne, josta lähdetään liikkeelle, sekä henkilöhahmot, jotka ovat osallisena tarinassa. Yhteisesti sovitut asiat on hyvä kirjoittaa näkyviin esimerkiksi taululle. Ensimmäinen ryhmä keksii alun, taittaa paperin niin, että viimeinen lause on luettavissa. Seuraava ryhmä jatkaa tästä. Kun koko tarina on valmis, se luetaan luokalle. Sekopään päiväkirja tekniikka toimii hyvin, kun käsikirjoitus on vielä ideointivaiheessa. Tästä, usein aivan epäloogisesta tarinasta voidaan nyt alkaa muokata toimivaa käsikirjoitusta. b. Ideointi parin kanssa Muodostakaa parit ja ottakaa molemmille kyniä ja paperia. Molemmat piirtävät paperille henkilön, sekä henkilöön liittyviä asioita. Vaihtoehtoisesti voitte leikata kuvia lehdistä ja tehdä kuvakollaasin. Kun paperi on täynnä kuvia, vaihtakaa papereita keskenään. Parin tehtävänä, on toisen kuvakollaasin/piirustuksen perusteella kertoa paperin henkilöstä ja keksiä hänen tarinansa. Kuka hän on? Minkä ikäinen hän on? Mitä hän harrastaa? Missä hän asuu? Mistä hän pitää, mistä ei? Mitä haluaisit kertoa hänestä. 7. Tee oma dokumentti. Apuna voit käyttää DOKKINOn dokumentin teon ohjeita: http://docpoint.info/wp- content/uploads/2014/10/oma_dokkari_updated.pdf