Miten palkitseminen muuttuu Suomessa



Samankaltaiset tiedostot
Palkitsemisesta kilpailuetu?

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Miten palkitseminen muuttuu Suomessa

Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä?

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) Syksy Aalto-yliopiston avoin yliopisto Anu Hakonen

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä

Palkitseminen, osaaminen ja innovatiivisuus TES-eristä kannustavaan palkitsemiseen

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011?

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma

lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,

Reilu palkitsemisjärjestelmä

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk

Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Testi Testi Testi

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN

Oulun yliopiston laatujärjestelmä: Toiminnan kehittämisen malli. OKTR-puheenjohtajien koulutus

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

Palkitsemisen kannustavuus ja oikeudenmukaisuus henkilöstöjohdon haasteena ja mahdollisuutena

VIRTUAALISEN TYÖN VAATIMUKSET

Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

Henkilöstöjohtamisen kuntokartoitus Kankaanpään kaupunki

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Osaamispääoman johtaminen

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA

Tukes ja Tampere Yhteistyöllä turvallisuuteen Tampereen turvallisuusklusteri

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Esimiehet palkkausjärjestelmän soveltajina

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Suorituksen johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

Arvio lähtijöistä Centria ammattikorkeakoulu

VTT lyhyesti. Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT. Henkilöstö: Liikevaihto: 240 M

Työehtosopimus eli TES

HENKILÖSTÖ Hyvinvointi Tavoitteena hyvä työkyky ja toimivat työyhteisöt. Palkitseminen Tavoitteena kannustavuus ja oikeudenmukaisuus

Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen Margita Klemetti, TEM, 2013/08

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN Myöntöperuste 300 / vaihtokk. Tukisumma euroa

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

Vetovoimaa sote-alan työpaikoille Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS

Kuntien työhyvinvoinnin johtamista koskeva selvitys

Työmarkkinatutkimus 2/2013 Lehdistöaamiainen, Ravintola Lasipalatsi,

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

ERASMUS+ -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 1 KORKEAKOULUITTAIN

Ajankohtaista tuottavuudesta ja palkitsemisesta

Miten työstä palkitaan Tampere

Minkälainen on huomisen osaaja?

MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY. Meillä osataan! reilu henki, parempi mieli! meillä tuetaan ja rohkaistaan! Avoimuus kunniaan! KEHITYMME JA KEHITÄMME YHDESSÄ!

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

SAK AKAVA STTK. - Työaikapankit ja muut joustavat työaikajärjestelyt - Työaikaergonomian ja työaika-autonomian lisääminen

Työmarkkinatietous, Vaasan yliopisto Jaakko Kalske, opiskelija-asiamies

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN Myöntöperuste 380 / vaihtokk. Tukisumma euroa

Paikallinen sopiminen - rohkeutta vai röyhkeyttä?

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2004 Yhteistoiminnallinen kehittäminen, yhteensopivuus ja toimivuus.

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma

suomalainen palkkarakenne

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA?

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto

HYVINVOINTI VIRTUAALITYÖSSÄ

Työntekijöiden palkitseminen ja tulospalkkaus

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

Toimihenkilötyön tuottavuus EK - STTK Tuottavuusseminaari

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Poliisin työikäohjelma

Hyvinvointia työstä Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Yliopistokoulutus 2009

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Kuntien tuloksellisuusseminaari Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Transkriptio:

Tutkimus tutuksi 2.6.2006 Miten muuttuu Suomessa haasteet ja tutkimustarpeet Elina Moisio Christina Sweins Aino Salimäki Työsuojelurahaston toimeksiannosta tehty selvitys

Tutkimuksen viitekehys KANSANTALOUS TYÖMARKKINAJÄRJESTÖT ORGANISAATIO RYHMÄ Juridiikka Johtaminen Viestintä YKSILÖ Tuotantotalous Psykologia Kansantaloustiede Sosiaalipsykologia Liiketaloustiede Työ- ja organisaatiopsykologia Hallintotiede

Tutkimuksen toteutus Selvityksen tavoitteet Selvityksen suunnittelu Haastateltavien valinta Haastattelukysymykset 1. Haastattelukierros Välitarkastelu tila ja muutos Suomessa 2004 -raportti 2. Haastattelukierros Yhteenvedot Kirjallisuushaku Kirjallisuuskatsaus Raportin kirjoittaminen Työseminaari Raportin viimeistely

Haastateltavat Työmarkkinaosapuolia työnantaja- ja työntekijäjärjestöistä Tutkijoita yliopistoista, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista Koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden edustajia

Esityksen kulku määritelmiä nykytila Palkitsemistutkimus nyt Työelämän muutos Haasteet palkitsemiselle muutos tutkimustarpeet

Haastateltavien määritelmät palkitsemisesta Rahallinen Rahallinen ja muu kokonaisuus

Mielipiteitä palkitsemisesta tänään Oikeudenmukainen Luottamus Läpinäkyvyys ja kannustavuus Työrauha Ennustettavuus ja turvallisuus Työmarkkinamalli Paikallinen sopiminen Aineeton Yksilön motivointi Palkitseminen jäykkää Tehtäväperusteiset palkkausjärjestelmät Johtamisen väline Eriarvoisuus Arviointi ja mittaaminen Budjettirajoitteita ja byrokratiaa

ääntyvien ksaminen öelämässä ukupolvien välisiä voristiriitoja Väestön ikääntyminen Työvoimapula, Kilpailu työvoimasta Pula kädentaitajista sekä osaajista Työhyvinvoinnin haasteet lisääntyvät Odotukset työlle ja elämälle muuttuvat Teknologian kehittyminen Uusia johtamiskäytäntöjä Työelämän muutoksia Sirpaloituminen, fragmentoituminen Kulttuurieroja Osaamistarpeet kasvavat Asiantuntijoiden osuus kasvaa Yritysten elinkaaret lyhenevät Lisää vierastyövoimaa Kilpailu kiristyy, kasvavat tehokkuusvaatimukset Työsuhteen epävarmuus lisääntyy Virtuaalityö Virtuaalitiimit Virtuaalijohtaminen Ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu yleistyy Työn tekemisen tavat muuttuvat Verkottuminen eri tasoilla Projektityö lisääntyy Ennakoimattomuus lisääntyy Globalisaatio kehitys Ulkomainen omistus lisääntyy Alhainen inflaatio Työvoiman liikkuvuus lisääntyy Matkustaminen lisääntyy

Haasteita palkitsemiselle Kohti paikallista sopimista Kohti yrityskohtaisia ratkaisuja Palkkajoustojen keinot atalassa inflaatiossa ksityisen ja julkisen sektorin kilpailu työvoimasta Erilaisten ryhmien Yhteistyön tukeminen palkitsemisella Huippuosaajien ja sitouttaminen Osaamisesta, uudistumisesta ja innovatiivisuudesta Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen Projektimaisen työn Palkitseminen verkostoissa Työllistettävyydestä huolehtiminen Teknologia mahdollistaa mittaamisen Haasteita mittaamiselle Haasteita johtamiselle

Miten muuttuu Aineettoman palkitsemisen käyttö lisääntyy Palkan perusteet yksilöllistyvät Polarisaatio lisääntyy Lisää joustavia työaikamalleja kokonaisuus käyttöön Lisää kansainvälisiä palkitsemiskäytäntöjä Muuttuvan palkanosan osuus kasvaa Tehtäväperusteinen palkkaus vähenee Tulosperusteinen lisääntyy Palkkaerot kasvavat Suoritusperusteinen lisääntyy

Mitä pitäisi tutkia? Mikä tuottaa vaikutuksia Mitä vaikutuksia palkitsemisella on johtaminen Eri palkitsemistavat Eri tilanteet Eri henkilöryhmät

Palkkaustavat Mitä vaikutuksia palkitsemisella on Mikä tuottaa vaikutuksia Peruspalkka Suoritusperusteinen palkka Tulospalkka sakepohjainen Uudet palkkausjärjestelmät Vaikutus tuottavuuteen yritystasolla talousvaikuttavuus Uusia ja innovatiivisia palkitsemistapoja Vaikutus tuottavuuteen makrotasolla Vaikutus työhyvinvointiin, motivaatioon ja tyytyväisyyteen Vaikutus yhteistyöhön vaikutus kehittämiseen Mikä tuottaa vaikutuksia yritystasolla Mitä vaikutuksia työntekijöiden ominaisuuksilla Miten soveltaminen on onnistunut Henkilökohtaisen palkanosan toimivuuteen vaikuttavat tekijät Organisaation ja kulttuurin vaikutukset

Eri tilanteet Eri henkilöryhmät Palkitseminen valtiolla Palkitseminen (virtuaali)projekteissa Eri ihmisten odotukset palkitsemiselle Ulkomaalaisten työntekijöiden alkitseminen palvelualoilla Palkitseminen epätyypillisissä työsuhteissa Asiantuntijoiden Ammattityöntekijöiden Innovatiivisuuden, tiedon ja osaamisen Palkkausjärjestelmät ja toimialojen muutokset Johdon

Kansainväliset palkitsemiskäytännöt Palkitseminen osana strategista (henkilöstö)johtamista oikeudenmukaisuus Samapalkkaisuuden edistäminen Palkitsemistutkimuksen menetelmien kehittämistä Kuvauksia onnistuneesta palkitsemisesta ja kehittämisestä

Missä tutkitaan palkitsemista? Työmarkkinajärjestöt ja ammattiliitot Yliopistot Konsultit Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Työterveyslaitos Työministeriö Palkansaajien tutkimuslaitos Tilastokeskus Muut ministeriöt

Mitä tutkitaan? Turun kauppakorkeakoulu Helsingin yliopisto Oulun yliopisto Savon ammattikorkeakoulu Vaasan yliopisto Turun yliopisto Helsingin kauppakorkeakoulu Teknillinen korkeakoulu Tampereen teknillinen yliopisto Åbo Akademi Jyväskylän yliopisto Tampereen yliopisto Svenska Handelshögskolan

Lisätietoja Työsuojelurahasto www.tsr.fi TKK www..tkk.fi